Kaurapuuro ja pakastetut omenat

Olen syönyt viime aikoina usein aamiaiseksi kaurapuuroa pakastetun omenan kanssa. Pakastin lähiomenoita viime vuonna kuorittuina viipaleina pakastepusseissa. Tarkoitus oli käyttää niitä ennen kaikkea smoothieissa (kuten omena-aroniasmoothie), mutta on osoittautunut helpommaksi käyttää niitä puuron kanssa. Pilkon jäiset omenaviipaleet terävällä veitsellä pikkupaloiksi, ja lisään kuumaan puuroon. Sekoitusvaiheessa ne sulavat sopivasti, ja jäähdyttävät puuron sopivaksi. Omenoiden oma maku ja väri ovat säilyneet hyvin pakastimessa, ja kauran ja omenan maut sopivat hyvin yhteen.

Kaurapuuro täysmaitoon mikrossa (1 iso annos)

60 g kaurahiutaleita

3 dl täysmaitoa

ripaus suolaa

Sekoita korkeareunaisella syvällä lautasella keskenään kaurahiutaleet, maito ja ripaus suolaa. Kuumenna täydellä teholla mikrossa 3 minuuttia. Sekoita tasaiseksi. Jos ei paksuuntunut vielä tarpeeksi, kuumenna vielä yksi minuutti kerrallaan ja sen jälkeen aina sekoittaen, kunnes on paksuuntunut sopivaksi. Nauti heti haluamiesi lisukkeiden kanssa.

Omena-aroniasmoothie

Tällaista on tullut tehtyä usein viime aikoina. Minulla sattuu nyt olemaan paljon sekä aroniamehua että omenoita oman pihan sadoista, joten tämä on ollut kätevä tapa saada molempia kulumaan. Soseutan vain sauvasekoittimella keskenään kuorittuja omenapaloja ja juomavahvuiseksi laimennettua ja makeutettua aroniamehua. Olennaista on, että omenoita ei saa olla liikaa, koska liialliset omenahiput tuntuvat mielestäni epämiellyttävältä suussa.

Sopivassa suhteessa tämä on mielestäni oikein mukavaa juotavaa. Omenan ja aroniamehun maut sopivat hyvin yhteen. Lisäksi aroniamehun väri kätevästi peittää omenan mahdolliset tuntumat. Tätä tarkoitusta varten myös pakastin kuorittuja omenaviipaleita.

Kyseisestä marja-aroniamehusatsista kirjoitin aiemmin tänne: https://ruokaideat.com/2019/08/31/marja-aroniamehu-oman-pihan-marja-aronioista/

Omenamehu keittämällä ilman mehumaijaa

Kattilassa keitetty omenamehu.

Meillä on tällä hetkellä enemmän omenoita kuin mitä ehditään sellaisenaan syödä. Olin juuri keittänyt omenahilloa, joten ajattelin samoilla kattilan, leikkuulaudan ja leikkuuveitsen sotkemisilla keittää samalla omenamehuakin. Keitin omenamehun tutulla periaatteella:

Keitetty omenamehu

omenoita

vettä

sokeria

Pese omenat tarvittaessa. Pilko omenat kuorineen, poista siemenkodat ja kannat. Laita omenapalat kattilaan. Lisää kylmää vettä niin paljon, että omenapalat peittyvät. Omenapalat nousevat yleensä pintaan, jolloin jos päällimmäiset ovat kuitenkin kastuneet, vettä on todennäköisesti tarpeeksi.

Kiehauta. Keitä n. 10 minuuttia, tai kunnes omenapalat ovat pehmeitä. (Minulla ehti nyt kiehua 15 minuuttia, jolloin ehtivät jo hajota, mikä ei ole tarpeellista.)

Siivilöi. Vaahdonkin voi kuoria pois, jos haluaa. Pitkässä säilytyksessä vaahto voi nopeuttaa homehtumista.

Laimenna ja makeuta makusi mukaan. Itse en keitettyä omenamehua laimenna ollenkaan, mutta lisään sokeria 10 grammaa per 100 grammaa juomavahvuista mehua, eli saman sokerimäärän kuin muihinkin itsetehtyihin mehuihin.

Olen keittänyt omenamehua usein silloin, kun minulla on liikaa omenoita kerralla. Yleensä olen keittänyt 10 minuuttia, mikä on ollut sopivasti, mutta tulipa nyt testattua, että 15 minuutissa omenat ovat jo hajoavia.

Mehuksi keittäminen on mielestäni yksi parhaita tapoja saada paljon omenoita kulumaan kerralla. Keitetty omenamehu ei ole mielestäni riittoisaa, koska sitä ei tarvitse laimentaa niin kuin monia happamista marjoita tehtyjä mehuja. Keitetyt omenamehut maistuvat minun mielestäni aina uuniomenoilta, enkä lopputuloksen mausta erota, millaisia siihen käytetyt omenat alun perin olivat: raakoja, happamia, kypsiä, makeita – kaikista mielestäni on tullut saman makuista uuniomenan makuista hyvää makeaa mehua.

Keitetyn omenamehun väri riippuu ennen kaikkea kuorten väristä. Omenamehuun valikoin yleensä sellaisia omenoita, joissa on punaisuutta kuorissa, koska tykkään saada omenamehuun punertavaa sävyä. Täysin punaistakin omenamehua olen joskus saanut tehtyä, kun mukaan on päässyt muutama tummanpunakuorinen omena.

Linkkejä muihin blogikirjoituksiini, joissa olen tehnyt itse mehua:

Päivitys 3.10.2019:

Keitin uuden satsin omenamehua. Tällä kertaa mukaan tuli yksi punajuuren värinen omena:

Kyseinen omena on mielestäni sellaisenaan syötäväksi aivan liian hapan eli syömäkelvoton, ja lienee tarkoitettu siiderinvalmistukseen.

Alla olevista kuvista näkyy, minkä väristä mehua tuli, kun mukana oli yksi punajuuren värinen omena.

Päivitys 13.10.2019:

Keitetty omenamehu omenoista, joita ei ole valikoitu värin perusteella.

Päivitys 11.11.2019:

Keitetty omenamehu omenoista, joita ei ole valikoitu värin perusteella. Osa tähän käytetyistä omenoista oli jo vähän tummunut.

Marja-aroniamehu keittämällä ilman mehumaijaa

Hyppää reseptiin: Marja-aroniamehu eli aroniamehu kattilassa

Pihaltani kerättiin kaksi kiloa marja-aronioita:

En tykkää syödä niitä sellaisenaan, joten päätin kokeilla keittää ne mehuksi. Keitin ne mehuksi samalla tavalla kuin marjamehut yleensäkin: marjat kattilaan, peitetään kylmällä vedellä, kiehautetaan, keitetään 10-15 minuuttia kovalla lämmöllä, siivilöidään, laimennetaan sopivaksi ja makeutetaan.

Keittämisen aikana oli nyt marjamehuksi aika erikoiset tuoksut ilmassa. Tuoksui yllättäen siltä niin kuin keittäisin punajuuria tai härkäpapuja. Keittämisen aikana marja-aronioiden värikin muuttui punajuurien väriseksi, kun alun perin ne olivat mustia.

Maistoin ensin laimentamatonta marja-aroniamehua. Maistui siltä samalta huonolta maulta, joka marja-aronioissa sellaisenaankin on. Sitten kokeilin laimennettuna. Laitoin kuppiin 20 grammaa laimentamatonta marja-aroniamehua, 200 grammaa kuumaa vettä vedenkeittimestä ja 20 grammaa sokeria, ja sekoitin. Maistuikin hyvältä! Maistui hyvältä marjamehulta. Vähän niin kuin mustaherukkamehulta ja vähän niin kuin variksenmarjamehulta. Siinä ei ollut ollenkaan niitä pahoja makuja, joita marja-aroniassa sellaisenaan on, eikä sitä vihannesmaisuutta, joka ilmaan jäi leijailemaan.

Mehuksi keittäminen oli selvästikin hyvä idea. Ainakin kuumana mehuna marja-aroniamehu toimi hyvin. Huomenna varmaan kokeilen kylmänä.

Marja-aroniamehu

marja-aronioita sen verran kuin on (ei tarvitse perata oksia pois ensin)

vettä sen verran että marja-aroniat peittyvät

keittämisen jälkeen vettä laimennukseen ja sokeria makeutukseen

Laita marja-aroniat sellaiseen kattilaan (tai useampaan kattilaan), johon ne mahtuvat hyvin ja kattilaan jää paljon myös kuohumisvaraa. Laske marjojen päälle kylmää vettä sen verran, että marjat peittyvät. Kiehauta. Keitä kovalla lämmöllä 10 minuuttia. Siivilöi tiheän siivilän läpi (siivilän voi vuorata harsokankaalla, jos haluaa vielä tarkemman ja hitaamman siivilöinnin). (Siivilöinnin jälkeen voi myös kiehauttaa uudelleen ja kuoria vaahdot, jos haluaa ne pois.)

Laimentamattoman mehun voi laittaa kannelliseen purkkiin ja säilyttää jääkaapissa (tai pakastaa pakastusrasioissa tai -pulloissa). Osan tai kaiken voi myös laimentaa ja makeuttaa kannuun tai pulloon juomavalmiiksi mehuksi. Kuumalle mehulle sopiva laimennussuhde minulla oli 1:10 ja sopiva sokerimäärä 10 grammaa per 100 grammaa sopivan vahvuista mehua. Kylmälle mehulle sopivaksi laimennussuhteeksi osoittautui 1:4, eli yksi osa mehua ja 4 osaa vettä, joihin sekoitetaan sokeria 10 grammaa per 100 grammaa sopivaksilaimennettua mehua. Kylmänä juotavan mehun on hyvä antaa tasaantua laimennuksen ja makeutuksen jälkeen jääkaapissa vähintään muutaman tunnin, mutta mieluummin yön yli tai vuorokauden.

Samalla tavalla keitän mehua ilman mehumaijaa muistakin marjoista, mitä sattuu olemaan. Laimennussuhde riippuu marjan hapokkuudesta, mutta sokeria laitan kaikkiin marjamehuihin 10 grammaa per 100 grammaa sopivan vahvuista mehua.

Marja-aroniamehu on laimentamattomana niin hapanta, että odotan sen säilyvän jääkaapissa, kunnes se tulee käytetyksi loppuun. Kaadoin laimentamattomat marja-aroniamehut kahteen eri kannelliseen lasipurkkiin. Isomman purkin tiivistin varmuuden vuoksi kaatamalla sulatettua kookosöljyä mehun pinnalle, jolloin kookosöljy kovettuu jääkaapissa mehun pinnalle tehden mehusta ilmatiiviin pilaantumattoman. Luulen kuitenkin, että vahvahappoinen marja-aroniamehu säilyisi homehtumatta ilmankin, kun kerran vähemmän hapan puolukkasurvoskin on säilynyt jääkaapissani kuukausia pilaantumatta. Laitoin kuitenkin kookosöljykerroksen päälle ihan vain varmuuden vuoksi, kun se oli niin pieni vaiva.

Päivitys 8.12.2019:

Nyt on juotu loppuun tämän syksyn aroniamehut. Purkissa luki tekopäivä 31.8.2019. Mehu oli jääkaapissa koko sen ajan. Ei ehtinyt pilaantua tuossa ajassa. Isommassa, viimeisenä käytetyssä purkissa oli kookosöljykerros päällä ehkä puolet tuosta ajasta. Purkin pohjimmaisissa mehuissa näkyi olevan paksua hyytelöitynyttä sakkaa mukana, joten pohjimmaiset mehut kaadoin siivilän läpi. Tästä aroniamehusatsista jäi sellainen fiilis, että ehdottomasti kannattaa tehdä aroniamehua taas ensi vuonnakin. Olen tätä juodessani tullut siihen tulokseen, että se mehu, jonka makua tämän aroniamehun maku muistuttaa, on varmaan variksenmarjamehu. Maku muistuttaa mielestäni myös jossain määrin mustaherukkamehua.

Päivitys 15.9.2020:

Tein tänäkin vuonna aroniamehua. Tuli hyvää tälläkin kertaa. Kylmänä hyvä sekoitussuhde vaikuttaa olevan sama kuin viime vuonna, eli 1 osaa mehutiivistettä + 4 osaa vettä + 100 g sokeria per 1 litra laimennettua mehua. Tällä kertaa pakastin ylimääräiset mehutiivisteet pakastusrasioissa.

Meksikolaistyylistä papukeittoa eilisen tomaattikeiton jämistä ja jämätortillat rapeina keiton päälle

Eilen tein tuoretomaattikeittoa: https://ruokaideat.com/2019/06/24/tuoretomaattikeittoa-mozzarellan-ja-tuoreen-basilikan-kanssa-seka-varhaisperunasampyloita/

Se oli mozzarellan kanssa syötynä aivan mahtavaa, mutta nyt mozzarella oli loppu. Koska pöydällä lojui viikonlopulta jääneitä nyt kuivia ja rapeita tortillankuoria ( https://ruokaideat.com/2019/06/22/tortilla/ ), tuli mieleeni jalostaa tomaattikeitto meksikolaistyyliseksi papukeitoksi, jonka päälle laitetaan niitä rapeita tortillankuoria revittyinä. Tämä sopi kuvioon senkin takia, että pakastimessani oli jo viime vuoden maaliskuusta lähtien ollut pussillinen keitettyjä suomalaisia luomuhärkäpapuja, jotka oli hyvä jo käyttää pois, koska kuulemma mikään ei säily pakastimessa yli vuotta.

Allaolevista kuvissa ensimmäisessä on ne kuivatut tortillan kuoret, jotka olivat jäljellä. Käytännössä siis yksi tortillan kuori. Viikonloppuna mies halusi syödä tortillansa rapeakuorisena, joten hän kuivasi osan tortilloista uunissa rapeiksi tacon muotoisiksi kirjahyllyssämme olevan kirjan ”The DIY Pantry: 30 Minutes to Healthy, Homemade Food” (kirjoittanut: Kresha Faber) ohjeen mukaan. Kuvassa oleva tortilla on aterian jälkeen katkaistu kahtia, jotta se menee pienempään tilaan, ja sen jälkeen peitetty toisella lautasella ja jätetty pöydälle odottamaan, että joku sille jotain tekisi.

Toisessa kuvassa on pakastepussillinen jäisiä keitettyjä härkäpapuja (n. 200 g), jotka olen ostanut ehkä jotain kolme vuotta sitten ja keittänyt kypsiksi n. 1 vuosi 3 kk sitten. Keittämisvaiheessa parasta ennen -päiväys oli jo mennyt, mutta silti pehmenivät keittäessä hyvin ja ehtivät kypsyä jo vähän hajoaviksikin. Kuulemma liian vanhat pavut eivät välttämättä pehmene täysin keitettäessä. Kolmannessa kuvassa on se eiliseltä jäänyt tuoretomaattikeitto.

En jaksanut nyt alkaa reseptejä tutkimaan ollenkaan, vaan menin fiiliksellä. Silppusin yhden sipulin ja yhden valkosipulin kynnen. Pöydällä sattui lojumaan yksi punainen suomalainen paprika, joten pilkoin senkin mukaan. Mausteita mittasin nyt kippoon kokemusperäisesti. Ensin jauhoin kippoon 1 teelusikallisen jeeran eli juustokuminan siemeniä käsikäyttöisellä pippurimyllyllä, sitten lisäsin kippoon ½ tl kanelia ja 1 tl oreganoa. Kuullotin ensin 3 litran kattilan pohjalla sipulisilpun läpikuultavaksi, sitten lisäsin paprikan palat ja valkosipulisilpun, ja kuullotin vielä yhden minuutin. Sitten lisäsin kipossa olevat mausteet, sekoitin ja kuullotin vielä hetken, kunnes olivat tasaisesti sekoittuneet ja tuoksuivat. Sitten kaadoin toisesta kattilasta ne kaikki tomaattikeitot mukaan. Yritin punnita, paljonko kattilasta väheni tomaattikeittoa, mutta IKEA:n puntari juuri silloin ei toiminutkaan, joten en tiedä, paljonko sitä tomaattikeittoa tähän meni. Arvioisin, että jotain yhden litran. Jatkossa, jos tällaista keittoa teen ja varmasti teen, laittaisin nämä maustemäärät litraan nestettä. Pakastetun härkäpapukimpaleen (200 g) lisäsin nesteeseen jäisenä ja aloin kiehauttaa. Kun vihdoin kiehui, otin kattilan pois levyltä. Sekoitin mukaan suolaa 2 maustemitallista (koska härkäpapulisäys oli 200 grammaa ja pyrin yleensä 1% suolapitoisuuteen) ja sokeria 1 teelusikallisen. Maistoin, ja totesin maun olevan juuri sopiva. Meksikolaistyylinen makumaailma maistui juuri sopivasti. Jälkimaussa maistui sitä tuoreen tomaatin raikasta makua vielä enemmän kuin eilen (itse asiassa koko eilinen tomaattikeitto kylmänä jääkaapissa tuoksui mukavan aromaattiselta ja raikkaalta, mikä muistutti minua kotitekoisten marjamehujeni tuoksusta). Maussa siis erotti hyvinkin selvästi, että nyt oli käytetty tuoreita tomaatteja eikä säilöttyjä. Silti, talvella tulen varmasti tehneeksi tämäntyyppistä keittoa säilyketomaateistakin.

Suoraan kattilasta maistaessani härkäpavun kuori tuntui suussa jotenkin sitkeämmältä kuin olisi optimaalista. Siinä samassa muistinkin, miksi härkäpavut eivät ole niin nopeasti kuluneet pakastimesta pois. Mutta sillä aikaa kun raastoin lisukkeeksi juustoa, revin tortillakuoria, annostelin lautaselle ja odotin jäähtymistä sopivaksi, kuoret kummasti ehtivätkin mureutua sellaisiksi, että minä eikä kukaan muukaan syöjä huomannut kuorten suutuntumassa mitään vikaa. Mieheni luuli syövänsä keitossa mustapapuja.

Halusin syödä tämän keiton kanssa vahvaa, murenevaa cheddarjuustoraastetta. Mutta mies olikin jo syönyt vahvat cheddarjuustot loppuun, joten jouduin olemaan nyt ilman. Sen sijaan raastoin annoksen päälle miedompaa cheddarjuustoa (Arla Tolkuton Cheddar), josta cheddarin ominaismakua hädin tuskin huomaa. Syödessäni totesin itsekseni, että joo, kyllä tämä sitä vahvempaa cheddaria kaipaisi. Olen jossakin vaiheessa elämääni oppinut rakastamaan sitä yhdistelmämakua, joka tulee, kun yhdistää tomaattisen jeeran maun vahvan cheddarin (kuten Cathedral City Extra Mature Cheddar) makuun. Sitä yhdistelmää olisin nyt halunnut syödä, ja sen kanssa tämä keitto olisi varmasti ollut täydellinen. Näin miedomman cheddarin kanssa syötynä tämä keitto oli nyt mielestäni ihan kiva, mutta sitä vahvaa cheddaria jäin kaipaamaan. Mieheni sen sijaan raastoi oman annoksensa päälle parmesaania (jota minun ei nyt vain tehnyt mieli), ja sanoi: ”Hyvän makuista. Mä otan tätä lisää” ja meni ottamaan lisää. Hän ei ole sitä tyyppiä, joka sanoisi sellaista usein, joten minun mieltäni sellainen lausahdus lämmitti.

Ensimmäisen kerran ostin, keitin ja yritin tehdä ruokaa härkäpavuista joskus ehkä 10 vuotta sitten. Sillä kertaa samainen mies totesi heti maistaessaan: ”mä en tykkää pavuista.” Silloin en vielä osannut laittaa ruokaa niin hyvin. Sittemmin olen onneksi kehittynyt ruuanlaitossa aika paljon. Kuitenkin nämä härkäpavut ovat jääneet keittiössäni varsin vähälle käytölle, ja nyt oli kiva oppia, että tällaisessa keitossa härkäpavut toimivat, vaikka eivät enää tuoreimmillaan olleetkaan. Toinen hyvä härkäpapuruoka, jonka olen onnistunut tekemään, on hunajainen härkäpapu-kasvis-nuudeliwokki. Nyt kun härkäpavut tältä erää loppuivat, voisin ostaa uuden pussin, ja kokeilla, saisinko niistä jotain muutakin hyvää ruokaa tehtyä.

Kuivat ja rapeat tortillankuoret pehmenivät keitossa heti, eli eivät säilyneet rapeina. Pehmeä tortilla tacomausteisen makuisessa keitossa juustoraasteen kanssa maistui hyvin toimivalta tortillamakumaailmaiselta, eli oli ihan toimiva keino käyttää ne loput tortillat kuivina. Kuitenkin, jos haluaisin keittooni jotain sellaista rousketta, joka pysyykin rapeana keitossa, pitäisi varmaan käyttää jotain uppopaistettuja juttuja. Tortillanpalaset voisi periaatteessa uppopaistaa itse, tai ihan käyttää tällaiseen keittoon valmiita nachoja. Siinä voisikin olla ideaa. Taidanpa ostaa nachopaketin valmiiksi kaappiin ja olettaa, että se siellä säilyy tällaisia ruuanlaittoja varten. Ja vaikkei säilyisikään, jotain iloa niistä varmasti tulisi joka tapauksessa…

On muuten mielenkiintoista se, miten se eilinen punainen tomaattikeitto muutti väriään, kun siihen lisättiin pavut. Eilinen tomaattikeitto näytti punaiselta, josta lusikoitaessa erotti selvästi punaiset tomaatinpalaset kirkkaassa liemessä. Tänään härkäpavut ilmeisesti suurustivat keiton sellaiseksi, että väri olikin tasaisen oranssi.

Vertailun vuoksi, alla vasemmassa kuvassa eilinen tomaattikeitto ja oikealla samasta tomaattikeitosta tehty papukeitto. Kuvanottohetkellä osa papukeitosta oli jo syöty, eikä pavun palasia jostakin syystä enää näy. Suuhun kuitenkin tuli sopivasti pavun palasia, mutta 200 grammaa papuja suunnilleen litraa nestettä on ehkä sellainen määrä, että enemmänkin voisi ehkä papuja laittaa, jos pakkauskoko nyt olisikin vaikkapa 300 grammaa tai 400 grammaa. Pistän jatkossa korvan taakse.