Munapasta tähteistä ja paljon parmesaania

Oli tähteinä keitettyä spagettia, munavoita ja pizzan tomaattikastiketta eiliseltä. Sain sitten päähäni kokeilla yhdistää ne kaikki, ja päälle paljon parmesaania, koska se yleensä sopii tomaattisiin pastaruokiin niin hyvin ja sitäkin löytyi. Ilman isompaa vaivannäköä siis vain ladoin lautaselle spagettia, munavoita ja tomaattikastiketta, lämmitin mikrossa, sekoitin, ja ripottelin päälle paljon raastettua parmesaania.

Tuli tosi hyvää! Munavoita oli alun perin syöty karjalanpiirakoiden kanssa, jotka olivat jo loppuneet, ja jäljelläoleva munavoi tuntui lähinnä ongelmajätteeltä. Pastan kanssa siitäkin tuli just kuin tilauksesta uusi ruoka, joka sekä tuntui että maistui eriltä. Munan palaset pastan seassa olivat pehmeitä, ja myös maistuivat pehmeiltä ja neutraaleilta. Munavoin ja tomaattikastikkeen sekoituksesta tuli niin paksu kastike, että spagetti ei uinut, vaikka kastikkeita olikin paljon. Munavoin ja tomaattikastikkeen maut sopivasti täydensivät toisiaan: munavoi antoi tomaattikastikkeelle sen kaipaamaa rasvaisuutta, kun taas tomaattikastike antoi munavoille sen kaipaamaa ei-munavoin makua. Nyt tuntuu, että tuli nappiyhdistelmä, johon palaan toistekin! Yhtä lailla voisin tehdä munapastaa ihan vain sekoittamalla hienonnettuja keitettyjä kananmunia, rasvaa mitä löytyy, tomaattikastiketta ja pastaa ja sitten se parmesaanikasa päälle, mutta nyt kun munavoita yms. oli valmiina, tämä ruoka tuli niin kätevän helposti ja nopeasti valmiiksi.

Munapasta

keitettyä pastaa (voi olla vaaleaa tai tummaa, minkämuotoista tahansa)

munavoita (tai keitettyjä munia hienonnettuina ja sekoitettuna suureen määrään rasvaa mitä löytyy)

tomaattikastiketta (itsetehtyä tai valmista)

Päälle:

parmesaania (tai pecorinoa tai Grada Padanoa – varmasti sopisi myös muutkin vahvat juustot esim. fetajuusto)

Jos ainekset ovat kylmiä, lämmitä kypsä pasta, munavoi ja tomaattikastike esim. samalla lautasella mikrossa. Kastikkeiden suhde pastaan on hyvä olla sellainen, että kaikki pastat kastuvat ja että pastaa tulee joka haarukalliseen. Sekoita ainekset keskenään. Raasta päälle paljon parmesaania tai muuta hyvää vahvaa juustoa. (Päälle sopii myös hyvät tuoreet yrtit esim. basilika tai rucola, jos on.) Nauti heti.

Tämän 24 kk kypsytetyn parmesaanipaketin avasin tätä ruokaa varten. Se painoi raastamisen jälkeen 186 g, eli annokseeni käytin sitä noin 14 g.

Peruna-kinkku-uunimunakas tähteistä

Jääkaapissani oli tällaisia tähteitä:

Kolme päivää aiemmin tein kinkku-ananaspizzaa: https://ruokaideat.com/2019/08/19/pizzaa-gluteenittoman-suolaisen-pannukakun-pohjalla/

… siitä jäi tähteeksi pilkottua kinkkua ja säilykenananaspurkin mehut (kuvassa oikea alakulma). Kaksi päivää aiemmin tein keitettyjä perunoita, porsaan palapaistia ja sinappista paistinkastiketta: https://ruokaideat.com/2019/08/21/porsaan-palapaistia-keitettyja-perunoita-sinappikastiketta-ja-pakastevihanneksia/

… siitä oli tässä vaiheessa jäljellä 6 keitettyä perunaa sekä paistinkastiketta (kuvassa ylempi vihertävä kuppi). Päätin sitten käyttää nämä kaikki tähteet uunimunakkaaseen, johon näiden tähteiden lisäksi ei tullut muuta kuin kananmunia ja suolaa.

Uunimunakkaasta tuli oikein hyvää. Paistinkastikkeen oma maku katosi, ja sen olemassaolon huomasin vain siitä, että kokonaisuudessa oli maukkautta/umamia enemmän kuin uunimunakkaissa yleensä on. Ananaksen makua oli tuoreeltaan häivähdys, ja seuraavana päivänä vähän isompi häivähdys, mutta kummin päin vain se sopi mielestäni tähän raikastamaan makua.

Uunimunakkaille luotto-ohjeeni on tämä Hellapoliisin ohje: https://www.hellapoliisi.fi/pikkusuolaiset/kinkku-uunimunakas/

Siitä katson kananmunien, nesteen ja suolan suhteet, ja muut ainekset sovellan sen mukaan, mitä on tarvetta/halua käyttää. Tällä kertaa punnitsin, että nesteitä oli yhteensä 220 grammaa (120 grammaa paistinkastiketta ja 100 grammaa ananasmehua), joten laskin Hellapoliisin ohjeen perusteella, että kananmunia tuolle nestemäärälle on hyvä käyttää minimissään 7 ja suolaa 3/4 tl. Niin sitten tein. Alla tarkempi resepti:

Peruna-kinkku-uunimunakas tähteistä

7 kananmunaa

3/4 tl suolaa

6 keitettyä perunaa

50 g pilkottua kinkkua (tai enemmän jos on – esim. 100 g)

2-2½ dl nesteitä esim. 1.2 dl tähteeksi jäänyttä paistinkastiketta ja 1 dl ananasmehua, tai esim. maitoa ja/tai kermaa kaikki tai osa nestemäärästä

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Vispaa käsivispilällä sekaisin kananmunat, suola ja nesteet. Voitele uunivuoka. Pilko kuoritut perunat ja levitä ne uunivuokaan. Levitä päälle kinkkupalaset. Kaada päälle kananmuna-suola-nesteseos. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla 20-40 minuuttia, kunnes pinta on ruskistunut.

Minulla tämä oli nyt uunissa 30 minuuttia, mutta moni aiempi uunimunakas on vaatinut 35 minuuttia. Uunimunakas on siitä hyvin kätevä, että siihen voi laittaa munien ja suolan lisäksi niin monenlaista. Siihen käyvätkin lähes kaikki tähteet, moni päiväystuote ja erityisesti juustonkannikat. Itse olen aiemmin käyttänyt uunimunakkaaseen esimerkiksi päiväysmozzarellaa, keitettyjä varhaisperunoita, tähteeksi jäänyttä varhaisperunoiden varsisipuli-voikastiketta, melkeintuoreen basilikan loput, päiväysmaitoa ja herkkusieniä: https://ruokaideat.com/2019/06/30/uunimunakasta-paivaystuotteista-ja-tahteista/

Pestolla ja paistetuilla munilla päällystetyt paahtoleivät ja pakastevihanneksia

Tämä oli helppo päivällinen. Pestoa oli jo valmiina, koska olin tehnyt sitä jo aiemmin pestopastaa varten: https://ruokaideat.com/2019/08/11/itsetehtya-minttupestoa-ja-pestopastaa/

Mikrossa kypsennettyjä pakastevihanneksiakin oli jo valmiina. Vihreät pavut olin mikrottanut edellispäivän lounaalle, ja niitä oli vielä jäljellä: https://ruokaideat.com/2019/08/11/paimenen-paistos-tyylista-ruokaa-ja-vihreita-papuja-voin-ja-suolan-kanssa/

Pakastepikkuporkkanoitakin oli jo valmiina jääkaapissa sulana, koska olin niitä aiemmin lämmittänyt mikrossa lapsia varten. Kaupassa oli vielä käymättä, joten pakastevihannekset kelpasivat hyvin.

Tätä ateriaa varten sitten vain otin pakastimesta paahtoleipiä ja paahdoin ne leivänpaahtimen asetuksella 3. Kananmunat paistoin pannulla voissa molemmin puolin ruskeiksi, ja ripottelin suolaa päälle. Paahdettujen leipien päälle sitten vain runsaasti pestoa ja paistetut munat taiteltuna niin, että ovat kokonaan leivän päällä eivätkä roiku sieltä ulos. Sillä valmis, ja ei kun syömään vain. Tosi hyvää oli!

Kesäkeitto, ryynirieska kaurahiutaleista ja munavoi

Siirry reseptiin: Ryynirieska kaurahiutaleista, Munavoi, Kesäkeitto

Nyt kun oli aineksia tehdä tällainen ateria, teki mieli sellainen tehdä. Aloitin laittamalla ryynirieskan tulemaan. Olen tehnyt aiemmin ryynirieskaa ohraryyneistä ja tattariryyneistä, mutta nyt halusin tehdä kaurahiutaleista, kun kerran löysin sellaisen ohjeen ja kaurahiutaleita minulla oli.

Otin lähtökohdaksi tämän ohjeen: https://www.soppa365.fi/reseptit/suolainen-leivonta-gluteeniton/gluteeniton-ryynirieska

Tuolla sivulla lukee “tattarihiutaleita”, mutta saman sivuston toisella sivulla lukee, että sen voi korvata kaura-, ruis- tai neljän viljan hiutaleilla: https://www.is.fi/ruokala/ajankohtaista/art-2000005862247.html

Ohjeessa lukee myös purkki kermaviiliä, mutta korvasin sen maidolla. Olen käyttänyt hapanmaitotuotteita rieskoissa sen verran paljon, että tiedän, että en niiden makua nyt rieskaan halunnut. Lisäksi halusin käyttää tähän eilen tähteeksi jääneet keitetyt varhaisperunat ( https://ruokaideat.com/2019/07/20/varhaisperunoita-voikastiketta-ja-savustettu-lohiperhonen/ ), joita oli 4 kpl:

Muita muutoksia en sitten enää alkuperäiseen ohjeeseen tehnyt. Kuitenkin sen verran monta muutosta tein, että minua itseäni varten tarvitsee kirjoittaa ohje tähän auki jatkoa ajatellen:

Ryynirieska kaurahiutaleista

5 dl kaurahiutaleita eli 175 grammaa

7 dl täysmaitoa eli 700 grammaa

2 kananmunaa

25 grammaa voita

1 ½ tl suolaa

(lisäksi n. 100 grammaa tähteitä jos on ja haluaa tähän niitä käyttää, esimerkiksi 100 grammaa keitettyä kuorittua varhaisperunaa eli n. 4 muusattuna)

Sekoita kulhossa maito ja kaurahiutaleet. Sekoita tässä vaiheessa mukaan myös mahdolliset tähteet, jos käytät niitä. Anna turvota puoli tuntia.

Kuumenna uuni 225 asteeseen. Sulata voi pikkukupissa mikrossa tai kattilassa hellan levyllä.

Vispaa taikinan sekaan kananmunat ja suola. Vispaa mukaan sulatettu voi ja vispilöi taikina tasaiseksi.

Levitä taikina tasaisesti leivinpaperoidulle uunipellille. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla 25-30 minuuttia, kunnes näyttää nätisti ruskistuneelta. Tarjoile mielellään lämpimänä munavoin kanssa.

Ylläolevat kuvat: Ensimmäisessä kuvassa keitetyt, kuoritut varhaisperunat muusattuna sormilla, kun nyt teki mieli tehdä se sormilla, vaikka muitakin välineitä olisi voinut käyttää. Toisessa kuvassa turpoamassa kaurahiutale-maito-muusattuperunaseos. Kolmannessa kuvassa mukaan on rikottu kaksi kananmunaa, jotka vispasin hyvin joukkoon käsivispilällä. Neljännessä kuvassa mukaan on kaadettu voisula, jota viidennessä kuvassa vispaan sekaan, kunnes taikina on tasainen. Kuudennessa kuvassa taikina levitettynä leivinpaperoidulle uunipellille. Seitsemännessä kuvassa valmis rieska uunistaoton jälkeen. Se oli uunissa 30 minuuttia. Sen jälkeen leikkasin rieskan paloiksi, joista osa ehti mennä parempiin suihin ennen kuin ehdin leikata kaikki palat loppuun. Kahdeksannessa kuvassa ne rieskapalaset, jotka ovat syönnin jälkeen jäljellä. Yhdeksännessä kuvassa samat rieskapalaset käännettyinä ylösalaisin, koska halusin nähdä, miltä alapuoli näyttää. Hyvin oli ruskistunut.

Munavoin tekemiseen käytin Valion ohjetta: https://www.valio.fi/reseptit/munavoi/

Tuoreet yrtit jätin pois, vaikka minulla olisi niitä ollut, koska mielestäni kesäkeitto oli jo tarpeeksi yrttinen. Eila-voin sijaan käytin tavallista voita. Jäähtyneiden kananmunien sijaan hienonsin lämpimät kananmunat voin kanssa heti, kun ne olivat jäähtyneet sellaisiksi, että niihin voi koskea. Muuten taisin mennä ohjeen mukaan. Siltä varalta, että tuo linkki joskus ei enää toimikaan, kirjoitan ohjeen tänne itselleni muistiin:

Munavoi

3 kananmunaa

1/4 tl suolaa

100 g voita

Kiehauta pienessä kattilassa vettä sen verran, kuin tarvitaan kolmen kananmunan peittymiseen. Laske kananmunat lusikan avulla varovasti yksitellen kiehuvaan veteen niin, että ne eivät hajoa. Käännä lämpö keskilämmölle ja keitä 10 minuuttia. Kun 10 minuuttia on kulunut, kaada vesi pois ja kaada kylmää vettä tilalle. Kaada kylmäkin vesi pois ja kaada heti uusi kylmä vesi tilalle. Näin varmistetaan, että munat eivät ylikypsy, ja ne myös jäähtyvät nopeammin sellaisiksi, että niihin voi koskea.

Leikkaa syvälle lautaselle 100 grammaa voita kuutioiksi. Kuori keitetyt kananmunat, jos ja kun niihin voi jo koskea. Laita kananmunat voikuutioiden päälle ja ripottele suola kananmunien päälle. Leikkaa kananmunat ensin veitsellä viipaleiksi, ja sitten hienonna kananmunat haarukalla voin sekaan. Jatka haarukalla hienontamista ja sekoittamista, kunnes olet tyytyväinen lopputulokseen. Säilytä jääkaapissa, mutta jos tarjoat pian, voit jättää sen pöydälle. Parasta huoneenlämpöisenä. Hyvää ainakin karjalanpiirakoiden ja ryynirieskan kanssa.

Tälle aterialle käyttämäni kananmunat olivat muuten parasta ennen 15.7. eli 6 päivää aiemmin. Kellutin kaikki käyttämäni kananmunat. Kaksi kellui, joten jouduin heittämään ne pois. Paketista löytyi kuitenkin tarvittava määrä eli 5 kananmunaa, jotka tälle aterialle tarvitsin, sellaisia kananmunia, jotka eivät kelluneet vaan upposivat vesilasin pohjaan, eli olivat vielä käyttökelpoisia.

Kesäkeitto

600 grammaa uusia perunoita

400 grammaa kukkakaalia

2 kesäsipulia

100 grammaa herneitä (eli osta herneitä palkoineen ainakin 300-400 grammaa)

3 kesäporkkanaa

1.5 litraa umamipitoista lientä (tällä kertaa käytin 1.5 litraa vettä + itsetehtyä lihaliemitiivistettä pakkasesta)

2 dl kermaa

2 rkl voita

4 tl suolaa (jos liemi ei ole suolaista)

1 tl sokeria

Pese ja pilko kasvikset sormenpään (peukalonpään, jos pienet sormet niin kuin minulla) kokoisiksi paloiksi. Ota kesäsipuleista erikseen sivuun vaaleat osat ja vihreät osat.

Kuumenna kattilassa voi. Paista siinä kesäsipulien vaaleat osat. Lisää liemi, perunat ja porkkanat. Keitä 10 minuuttia. Lisää kukkakaali ja kerma. Keitä vielä 5 min hiljalleen.

Sekoita mukaan herneet ja kesäsipulien vihreät osat. Kiehauta. Sekoita mukaan suola ja sokeri. Maista, ja lisää jompaa kumpaa tai molempia tarvittaessa. Lautasella lisää halutessasi annokseen tuoretta tilliä.

Kesäkeitto oli maultaan ihan kiva – varmaan niin hyvä, kuin tällainen simppeli kesäkeitto herkkine tuoreine makuineen voi olla. Mutta se ryynirieska munavoin kanssa oli aivan MAHTAVA, WAU! Se oli tämän aterian todellinen stara, jota haluan syödä vielä vaikka kuinka paljon toistekin! Ryynirieskassa oli jännä kauraisuus, joka sopi sekä maultaan että suutuntumaltaan täydellisesti yhteen juuri munavoin kanssa. Tavallisen voin kanssa ei varmaan olisi ollut niin tajunnanräjäyttävä kokemus, mutta munavoin kanssa täysi WAU! JES!

Uunimunakasta päiväystuotteista ja tähteistä

Tänään oli sellainen tilanne, että jääkaapissani oli kaksi pakettia mozzarellaa, joilla on viimeinen käyttöpäivä tänään:

Sattui olemaan myös muita aineksia, joille oli hyvä jotain tehdä:

Kuvassa tuoreehkoa osittain jo nahistunutta basilikaa, ne viimeisen käyttöpäivän mozzarellapaketit, maitopurkki, jolla on parasta ennen huomenna, varsisipuli-voikastiketta, keitettyjä varhaisperunoita ja kananmunia, joilla on parasta ennen huomenna.

Näistä aineksista tuli sitten mieleeni, että teenpä uunimunakkaan, johon käytän näitä kaikkia. Uunimunakkaissa lunttaan yleensä kananmunan, nesteen ja suolan määrät tästä Hellapoliisin ohjeesta: https://www.hellapoliisi.fi/pikkusuolaiset/kinkku-uunimunakas/

Nyt aloitin puolittamalla ohjeen. Eli piti tulla 5 kananmunaa, 1.5 dl maitoa, ½ tl suolaa ja lisäksi ne ainekset, mitä piti saada käytettyä. Laitoin varsisipuli-voikastikkeen sulamaan hellan levylle, joka oli säädetty pienimmälle ei-nollalle. Sillä aikaa kuorin ja pilkoin varhaisperunat, ja laitoin ne voideltuun uunivuokaan. Pilkoin myös tuoretta basilikaa sen verran, kuin tuntui olevan sopiva tähän määrään, eli yksi ruokalusikallinen. Siirsin pilkotut basilikat pilkottujen perunoiden päälle uunivuokaan. Siivilöin sulaneen varsisipuli-voikastikkeen ja pilkoin varsisipulit pienemmiksi. Siirsin pilkotut varsisipulitkin perunoiden päälle. Siinä vaiheessa näytti tältä:

Se pieni kattila oli siinä vaiheessa vapautunut, joten rikoin ne 5 kananmunaa tiskien säästämiseksi juuri siihen kattilaan, ja punnitsin sekaan 150 grammaa maitoa. Mittasin sekaan puoli teelusikkaa suolaa. Vispasin koko homman tasaiseksi, ja kaadoin uunivuokaan perunoiden ja muiden päälle:

Sitten avasin mozzarellapaketin, ja kaadoin siitä nesteet pois. Aloin repiä mozzarellaa tuon munajutun päälle. Tarkoituksenani oli käyttää tähän molemmat paketit mozzarellaa, joiden parasta ennen on juuri tänään, mutta huomasin tässä vaiheessa, että ei ne molemmat sovi tähän määrään. Käytin sitten tähän vain yhden paketin, ja kaadoin ne sulaneet siivilöidyt voikastikkeet päälle.

Allaolevissa kuvissa ensimmäisessä on kokonaisuus ennen voikastiketta. Toisessa kuvassa on siivilöity sulatettu voikastike. Kolmannessa kuvassa voikastike on kaadettu päälle. Tuon näköisenä se sitten meni 200-asteiseen uuniin.

Tuon ollessa uunissa päätin tehdä vielä toisenkin samankokoisen uunimunakkaan, jotta saisin siihen käytettyä sen toisen mozzarellapaketin. Kananmunia, maitoa ja tuoretta basilikaa oli vielä jäljellä, joten se tuntui hyvältä idealta. Varhaisperunat ja voikastikkeet menivät kaikki ensimmäiseen munakkaaseen, joten katsoin jääkaapista, mitäs sitten laittaisin sattumiksi tähän toiseen munakkaaseen. Löysin sieltä herkkusieniä, joten päätin käyttää niitä.

Otin sitten toisen samanlaisen pyöreän uunivuoan, ja voitelin sen. Siinä samassa pienessä kattilassa vispasin sekaisin toiset 5 kananmunaa, 150 grammaa maitoa ja ½ tl suolaa. Kaadoin munaseoksen siihen voideltuun uunivuokaan. Silppusin loput tuoreehkot basilikat, joita oli 2 grammaa. Laitoin ne munaseoksen päälle. Revin siihen päälle sen jäljelläolevan paketin mozzarellaa. Viipaloin herkkusieniä, ja asettelin niitä päälle sen verran, kuin mahtui yhteen kerrokseen. Kun ei enää viipaleita mahtunut, jäljelläolevan herkkusienen pilkoin ja asettelin niin, että mahtui yhteen kerrokseen. Kokonaisuus oli tämän näköinen ennen uuniin laittoa:

Hellapoliisin ohjeessa paistoajaksi sanotaan 20 minuuttia. Siinä ajassa tuossa vuoassa ei kuitenkaan tule herkullista ruskeaa pintaa, joten minä paistan niin kauan, että pinta on sen näköinen kuin haluan. Nyt siinä meni molempien uunimunakkaiden tapauksessa 35 minuuttia. Tämän näköisiä ne olivat silloin, kun julistin ne valmiiksi:

Lisäksi tein salaattia aineksista, mitä sattui olemaan. Nyt siihen tuli ruukkusalaattia, romainesalaattia, persiljaa, kurkkua ja appelsiinia. Olin sellaiseen salaattiin nyt hyvin tyytyväinen varsinkin, kun otin omaan annokseeni reilusti makeaa appelsiinia. Uunimunakkaita otin molempia. Molemmat olivat mielestäni todella hyviä. Mozzarella ja tuore basilika tekivät mielestäni nyt uunimunakkaista todella ihania. Varhaisperunat ja sienet olivat tässä nyt vain sivuroolissa, mutta hyvä se oli niitäkin saada käytettyä ennen kuin pilaantuvat. Vesipuhvelimozzarellan ominaismaku mielestäni korostui tässä uunimunakkaassa enemmän kuin esimerkiksi pizzassa, joka minulla ensimmäisenä tuli mieleen mozzarelloista, jotka pitäisi äkkiä käyttää pois. Luulen kuitenkin, että tämä ruoka maistuisi hyvin myös lehmänmaitomozzarellasta tehtynä. Tuore basilika antoi sellaista ihanaa pestomaista makua. Tällaisia teen ehdottomasti toistekin, jos vastaavanlainen tähde- ja päiväystilanne tulee.