Varhaisperunoita, voikastiketta ja savustettu lohiperhonen

Mies savusti tänään lohiperhosia. Lisukkeeksi keitin varhaisperunoita, ja tein voikastikkeen. Yleensä olen tehnyt voikastikkeen vain sulattamalla voin ja sekoittamalla siihen jotain vihreää tuoretta, mitä sattuu olemaan. Nyt kerrankin minulla oli ainekset tehdä ihan ohjeen mukaan sitä perinteistä voikastiketta, jossa on kevätsipulia ja tuoretta tilliä, ja joka näyttää emulsiokastikkeelta eikä pelkältä voisulalta. Tein sen Valion ohjeella, paitsi etten käyttänyt Eila voita vaan ihan tavallista voita vain, ja veden sijaan käytin varhaisperunoiden keitinvettä: https://www.valio.fi/reseptit/voikastike-uusille-perunoille/

Tuli tosi hyvää ruokaa. Wau! Kyllä tuosta kevätsipulista tulee voikastikkeeseen sellaista ihanaa makua, että sitä varten kannattaa kevätsipuliakin varta vasten ostaa. Lisäksi emulsiokastikemaisuus oli tässä nyt oikein hyvä, joten kannatti tehdä ohjeen mukaan. Vaikka en Valion ohjetta paljon muuttanut, kirjoitan ohjeen kuitenkin tänne ylös siltä varalta, että joskus tuo linkki ei enää jostain syystä toimikaan:

Voikastike uusille perunoille

100 g voita

2-3 kevätsipulia eli noin 100 grammaa

½ dl perunoiden keitinvettä

1/4 tl suolaa

2-3 rkl tuoretta tilliä tai ruohosipulia

Sulata kattilassa voi. Hienonna kevätsipulit. Lisää ne voisulaan. Kuullota, kunnes kevätsipulin palaset ovat pehmeitä ja läpikuultavia. Lisää ½ dl perunoiden keitinvettä tai vettä. Anna kiehua hetkisen, kunnes kastike näyttää saenneen sopivasti. Mausta suolalla. Hienonna tilli tai ruohosipuli ja sekoita se kastikkeen joukkoon juuri ennen tarjoilua.

Vastaa