Marja-aroniamehu oman pihan marja-aronioista

Pihaltani kerättiin kaksi kiloa marja-aronioita:

En tykkää syödä niitä sellaisenaan, joten päätin kokeilla keittää ne mehuksi. Keitin ne mehuksi samalla tavalla kuin marjamehut yleensäkin: marjat kattilaan, peitetään kylmällä vedellä, kiehautetaan, keitetään 10-15 minuuttia kovalla lämmöllä, siivilöidään, laimennetaan sopivaksi ja makeutetaan.

Keittämisen aikana oli nyt marjamehuksi aika erikoiset tuoksut ilmassa. Tuoksui yllättäen siltä niin kuin keittäisin punajuuria tai härkäpapuja. Keittämisen aikana marja-aronioiden värikin muuttui punajuurien väriseksi, kun alun perin ne olivat mustia.

Maistoin ensin laimentamatonta marja-aroniamehua. Maistui siltä samalta huonolta maulta, joka marja-aronioissa sellaisenaankin on. Sitten kokeilin laimennettuna. Laitoin kuppiin 20 grammaa laimentamatonta marja-aroniamehua, 200 grammaa kuumaa vettä vedenkeittimestä ja 20 grammaa sokeria, ja sekoitin. Maistuikin hyvältä! Maistui hyvältä marjamehulta. Vähän niin kuin mustaherukkamehulta ja vähän niin kuin variksenmarjamehulta. Siinä ei ollut ollenkaan niitä pahoja makuja, joita marja-aroniassa sellaisenaan on, eikä sitä vihannesmaisuutta, joka ilmaan jäi leijailemaan.

Mehuksi keittäminen oli selvästikin hyvä idea. Ainakin kuumana mehuna marja-aroniamehu toimi hyvin. Huomenna varmaan kokeilen kylmänä.

Marja-aroniamehu

marja-aronioita sen verran kuin on (ei tarvitse perata oksia pois ensin)

vettä sen verran että marja-aroniat peittyvät

keittämisen jälkeen vettä laimennukseen ja sokeria makeutukseen

Laita marja-aroniat sellaiseen kattilaan (tai useampaan kattilaan), johon ne mahtuvat hyvin ja kattilaan jää paljon myös kuohumisvaraa. Laske marjojen päälle kylmää vettä sen verran, että marjat peittyvät. Kiehauta. Keitä kovalla lämmöllä 10 minuuttia. Siivilöi tiheän siivilän läpi (siivilän voi vuorata harsokankaalla, jos haluaa vielä tarkemman ja hitaamman siivilöinnin). (Siivilöinnin jälkeen voi myös kiehauttaa uudelleen ja kuoria vaahdot, jos haluaa ne pois.)

Laimentamattoman mehun voi laittaa kannelliseen purkkiin ja säilyttää jääkaapissa. Osan tai kaiken voi myös laimentaa ja makeuttaa kannuun tai pulloon juomavalmiiksi mehuksi. Kuumalle mehulle sopiva laimennussuhde minulla oli 1:10 ja sopiva sokerimäärä 10 grammaa per 100 grammaa sopivan vahvuista mehua. Kylmälle mehulle sopivaksi laimennussuhteeksi osoittautui 1:4, eli yksi osa mehua ja 4 osaa vettä, joihin sekoitetaan sokeria 10 grammaa per 100 grammaa sopivaksilaimennettua mehua. Kylmänä juotavan mehun on hyvä antaa tasaantua laimennuksen ja makeutuksen jälkeen jääkaapissa vähintään muutaman tunnin, mutta mieluummin yön yli tai vuorokauden.

Samalla tavalla keitän mehua ilman mehumaijaa muistakin marjoista, mitä sattuu olemaan. Laimennussuhde riippuu marjan hapokkuudesta, mutta sokeria laitan kaikkiin marjamehuihin 10 grammaa per 100 grammaa sopivan vahvuista mehua.

Marja-aroniamehu on laimentamattomana niin hapanta, että odotan sen säilyvän jääkaapissa, kunnes se tulee käytetyksi loppuun. Kaadoin laimentamattomat marja-aroniamehut kahteen eri kannelliseen lasipurkkiin. Isomman purkin tiivistin varmuuden vuoksi kaatamalla sulatettua kookosöljyä mehun pinnalle, jolloin kookosöljy kovettuu jääkaapissa mehun pinnalle tehden mehusta ilmatiiviin pilaantumattoman. Luulen kuitenkin, että vahvahappoinen marja-aroniamehu säilyisi homehtumatta ilmankin, kun kerran vähemmän hapan puolukkasurvoskin on säilynyt jääkaapissani kuukausia pilaantumatta. Laitoin kuitenkin kookosöljykerroksen päälle ihan vain varmuuden vuoksi, kun se oli niin pieni vaiva.

Päivitys 8.12.2019:

Nyt on juotu loppuun tämän syksyn aroniamehut. Purkissa luki tekopäivä 31.8.2019. Mehu oli jääkaapissa koko sen ajan. Ei ehtinyt pilaantua tuossa ajassa. Isommassa, viimeisenä käytetyssä purkissa oli kookosöljykerros päällä ehkä puolet tuosta ajasta. Purkin pohjimmaisissa mehuissa näkyi olevan paksua hyytelöitynyttä sakkaa mukana, joten pohjimmaiset mehut kaadoin siivilän läpi. Tästä aroniamehusatsista jäi sellainen fiilis, että ehdottomasti kannattaa tehdä aroniamehua taas ensi vuonnakin. Olen tätä juodessani tullut siihen tulokseen, että se mehu, jonka makua tämän aroniamehun maku muistuttaa, on varmaan variksenmarjamehu. Maku muistuttaa mielestäni myös jossain määrin mustaherukkamehua.

Kaksi pellillistä perunarieskaa perunamuusin tähteistä ja tähteeksi jäänyttä minestronekeittoa

Jääkaapissani oli 7 dl tähteeksijäänyttä perunamuusia. Tuli mieleeni tehdä siitä kaksi pellillistä perunarieskaa. Tein samalla reseptillä kuin millä yleensäkin teen pellillisen perunarieskaa silloin, kun en halua taputella erillisiä perunarieskoja enkä sotkea käsiäni:

Perunarieska pellillinen

3-4 dl perunamuusia

3 dl hiivaleipäjauhoja tai vehnäjauhoja

1 kananmuna

1 tl suolaa

3 dl täysmaitoa tai sen verran, että taikina on helposti kaadettavaa ja levitettävää

Laita uuni lämpenemään 250 asteeseen. Sekoita keskenään perunamuusi, suola, kananmuna ja maito. (Hyvä väline tähän on käsikäyttöinen kierrevispilä.) Sekoita jauhot joukkoon nopeasti nuolijalla (nopeasti tarkoittaa tässä, että sekoita vain sen verran, että taikina on tasainen, mutta älä vaivaa taikinaan sitkoa.) Levitä taikina voidellulle uunipellille. Tee veitsellä taikinaan viiltoja aivan kuin jakaisit sen annospaloiksi. Viivojen paikat eivät näy lopputuloksessa, mutta ne vähentävät kohokuorisuutta. Paista 250-asteisen uunin ylimmällä tasolla n. 15 minuuttia, kunnes pinta on ruskeapilkkuinen.

Perunarieska ennen paistoa.

Useamman pellillisen tehdessäni sekoitan vain aina uuden määrän taikinaa kullekin pellilliselle, koska olen kokenut vaikeaksi jakaa isompaa taikinaa tasaisesti useammalle kuin yhdelle pellilliselle. Joskus on tullut yhdestä pellillisestä ohuempi ja palaneempi kuin toisesta, joten siksi koen helpommaksi sekoittaa kutakin pellillistä varten taikinan erikseen.

Tämä perunarieska oli hyvää niin kuin yleensäkin. Yhden pellillisen pakastin paloiksi leikattuina ja toisen jätin lähiaikoina syötäväksi. Söimme tätä perunarieskaa tähteeksi jääneen minestronekeiton kanssa, josta kirjoitin aiemmin tänne: https://ruokaideat.com/2019/08/30/tahteet-minestronekeittoon/

Nyt sattui olemaan tuoretta basilikaa, jota laitoin keittoannokseni päälle:

Minestronekeiton maku oli seisoessaan syventynyt ja rakettispagetit turvonneet lisää. Keitossa olleiden sienten jalkojen makua en keitosta vieläkään erottanut. Punasipuleista oli kaikki pinkki väri paennut, joten tuoreeltaan kinkuksi niitä luullut lapsi tällä kertaa väisteli ne valkoisiksi muuttuneet sipulin näköiset palat.

Kurpitsa-halloumipasta ja paahdetut kurpitsa- ja halloumikuutiot

Tuli vastaan blogin Jotain maukasta kiinnostava kurpitsa-halloumipasta: http://www.jotainmaukasta.fi/2019/08/25/kurpitsa-halloumipasta/

Minulla jää usein kiintoisat uudet reseptit testaamatta siksi, koska minulla ei ole niihin aineksia. Tässä oli nyt kerrankin sellainen, mihin katsoin minulla olevan ainekset. Kesken tekemisen tosin huomasin, että alkuperäisessä reseptissä luki myskikurpitsa, mutta minun kurpitsani oli patty pan, mutta päätin vain silti jatkaa ja korvata vain myskikurpitsan suoraan patty pan kurpitsalla.

Ja kylläpä olen tyytyväinen että jatkoin ja tein loppuun asti! Tästä tuli tosi hyvää. En vieläkään käsitä, miten näin yksinkertainen voi olla näin hyvää. Patty pan kurpitsat maistuivat makeahkoilta ja pehmeiltä. Vähän niinkuin kesäkurpitsalta, mutta vähemmän vihannesmaiselta ja selvästi makeammalta. Patty pan kurpitsan, suolaisen halloumin ja neutraalin pastan maut sopivat tosi hyvin yhteen, ja nälkäkin lähti hyvin.

Tästä sain nyt useammankin idean, mitä kokeilla jatkossa. Ensinnäkin, tuo että samalla uunipellillä paahdetaan kasvis- ja halloumikuutioita, on aivan huippu idea. En olisi itse sitä keksinyt. Olen yleensä paistanut halloumit pannulla, mutta uunipaahdettuna niiden mausta tuli tiiviimpi, paahteisempi ja vähemmän rasvapintainen. Jatkossa voisin kokeilla paahtaa muitakin makeahkoja kasviksia halloumikuutioiden kanssa samalla pellillä. Nyt ensimmäisenä tulee mieleen makeahkoista kasviksista ainakin porkkana, punajuuri, palsternakka ja bataatti. Syntyvä kasvis-halloumisekoitus sopisi varmasti paitsi pastan kanssa, mutta myös esimerkiksi risoton kanssa, perunoiden ja kastikkeen kanssa tai vaikkapa tortillan välissä. Tai voisi tehdä myös sellaisen herkkuruuan, jossa olisi yksinkertaisesti peruna- ja halloumikuutioita paahdettuna samalla pellillä, jolloin olisi paikallaan lisukkeeksi raikas salaatti. Joka tapauksessa, nämä uunipaahdetut halloumikuutiot ovat nyt sellainen juttu, mistä tosissaan innostuin! Miksi en ole ennen niitä löytänyt?

Uunissa paahdettaessa halloumikuutiot tarttuivat toisiinsa ja niihin kurpitsapaloihin, joihin ne koskevat, mutta makua se ei haitannut. Jos pellillä olisi vähemmän tavaraa kerralla niin, että niiden ei tarvitsisi koskea toisiinsa, eivät varmaan tarttuisi kiinni toisiinsa. Toisaalta taas pidän ajatuksesta tehdä pellillä maksimimäärän ruokaa kerralla, joten ehkä kuitenkin jatkossakin tekisin näin täydellä pellillä huolimatta siitä, että toisiinsa tarttumista tapahtuu.

Uunissa paahdetut kurpitsa- ja halloumikuutiot

700 gramman painoinen keltainen tai oranssi kurpitsa, joka voi olla ainakin patty pan tai myskikurpitsa (vihreää kesäkurpitsaa en käyttäisi tähän, koska se ei ole yhtä makea)

2 pakettia halloumia (alkuperäisessä ohjeessa ei ollut paketin kokoa, mutta minulla ne olivat 250 gramman paketteja)

½ dl oliiviöljyä tai muuta öljyä mitä sattuu olemaan (oliiviöljyn omaa makua en erota lopputuloksesta)

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Pilko kurpitsa (jos myskikurpitsa, kuori se ensin) ja halloumit kuutioiksi. Levitä ne uunipellille leivinpaperin päälle. Pirskottele öljyä päälle. Paahda 200-asteisen uunin keskitasolla, kunnes halloumipaloissa on väriä ja kurpitsapalat ovat pehmeitä. (Minulla kesti siinä 45 minuuttia.)

Kurpitsa-halloumipasta (4 annosta)

pellillinen paahdettuja kurpitsa- ja halloumikuutioita ylläolevan ohjeen mukaan

400 g vaaleaa tagliatellepastaa tai spagettia

Keitä pasta kypsäksi. (Itse keitän pastat mieluiten sellaisessa vedessä, jossa on 1% merisuolaa eli tälle määrälle pastaa kiehautan 2 litraa vettä, sekoitan siihen 20 grammaa merisuolaa, sitten lisään pastat ja keitän ohjeen mukaisen ajan.)

Valuta kypsä pasta. Sekoita siihen pelliltä kurpitsa- ja halloumipalat ja öljyt, jos niitä pellillä vielä on. (Minun tapauksessani niitä ei nyt ollut jäljellä, mutta jollain muulla kerralla voisi ollakin.) Maista, ja lisää tarvittaessa suolaa (itse en kokenut tarpeelliseksi.)

Alkuperäisen ohjeen mukaan tähän voisi lisätä myös yrttejä kuten salviaa tai timjamia pastan joukkoon, tai kurpitsapaloihin ennen uunia valkosipulia ja/tai mustapippuria, mutta minulle tämä oli nyt niin hyvää näinkin, että en osannut muuta tähän kaivata.

Kurpitsasta otin talteen siemenet:

Koitin paahtaa ne pannulla rapeiksi. Ei tullut rapeita, vaan olivat sisältä pehmeitä vielä silloinkin, kun pinnat ehtivät palaa. Laitoin kuitenkin suolaa päälle ja söin ne pois. Ne maistuivat kurpitsalta, hedelmäiseltä ja auringonkukansiemenmäiseltä. Seuraavalla kerralla voisin ehkä laittaa nekin paahtumaan samalle uunipellille kurpitsapalojen kanssa, josko ne silloin ehtisivät rapeutua mukavan rouskuviksi.

Omenapiirakkaa ja kotitekoista vaniljajäätelöä

Tein omenapiirakkaa Hellapoliisin ohjeella: https://www.hellapoliisi.fi/makeat-leivonnaiset/omenapiirakka/

Eli omin sanoin kirjoitettuna näin:

Omenapiirakka pellillinen

5-6 kotimaista omenaa + päälle sokeria ja kanelia

4 kananmunaa

3 dl sokeria (255 g)

4½ dl vehnäjauhoja (290 g)

2 tl leivinjauhetta

1½ dl täysmaitoa (150 g)

100 grammaa voita sulatettuna

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Sekoita keskenään vehnäjauhot ja leivinjauhe. (Itse tässä vaiheessa siirrän ne pienempään astiaan, jotta ei tarvitse tiskata kahta isoa kulhoa.) Vatkaa kananmunat ja sokeri sähkövatkaimella kuohkeaksi vaahdoksi (eri astiassa kuin missä vehnäjauho-leivinjauheseos sillä hetkellä on). Sekoita nuolijalla (tai lusikalla, kunhan EI sähkövatkaimella) kananmuna-sokerivaahtoon vehnäjauho-leivinjauheseos, maito ja voisula. Kaada taikina uunipellille leivinpaperin päälle. Leikkaa omenat sellaisiksi viipaleiksi, joissa ei ole mukana siemenkotaa. Asettele omenaviipaleet taikinan päälle. Ripottele päälle sokeria ja kanelia. (Itselläni on sirotinpurkissa sokeri-kaneliseos 50/50, ja ripottelin sillä, mikä on mielestäni helpompaa kuin suoraan kanelipussista ripottelu.)

Tämä oli mielestäni hyvää sekä kotitekoisen vaniljajäätelön kanssa että seuraavana päivänä jääkaappikylmänä sellaisenaan. Kuvassa olevassa annoksessa tosin jäätelöä on aivan liian vähän suhteessa omenapiirakan määrään – päädyin ottamaan jäätelöä paljon lisää. Vaniljajäätelön kanssa syödessä piirakka on mielestäni parhaimmillaan silloin, kun piirakka kauttaaltaan kostuu sulaneesta jäätelöstä. Vaniljajäätelön teosta kirjoitin aiemmin tänne: https://ruokaideat.com/2019/06/17/paivayskermasta-kotitekoista-vaniljajaateloa/

Ylimääräiset omenapiirakat leikkasin paloiksi ja laitoin pakkaseen:

En ole varma, olisivatko nämä omenapiirakan palaset tarttuneet yhteen päällekkäinpakastettaessa, mutta varmuuden vuoksi pakastin ne ensin yhdessä kerroksessa leivinpaperoidussa kelmutetussa uunivuoassa, ja vasta pakastumisen jälkeen siirsin ne pakastuspussiin.

Tähteet minestronekeittoon

Jääkaapissani oli tähteenä muutama päivä aiemmin grillattua naudan entrecotepihviä 100 grammaa, ja 4 portobellosienen jalat. Niiden portobellojen lakit olivat aiempina päivinä käytetty pizzaan: https://ruokaideat.com/2019/08/24/portobello-aurajuustopizzaa/

… ja portobellovoileipiin: https://ruokaideat.com/2019/08/30/uunissa-paahdetut-portobellosienet-ja-portobellovoileipa/

Molemman sorttiset tähteet pilkoin ja käytin minestronekeittoon. Siitä tuli hyvää! Sienten makua en siitä erota, eivätkä erottaneet muutkaan syöjät. Sienten mukanaolon huomasin itse siitä, että liemessä oli enemmän umamia kuin normaalisti, ja tuoksu oli jotenkin syvempi ja houkuttelevampi tuoksumatta kuitenkaan juuri sieniltä. Tuntuu, että sienten jalat tekivät nyt tässä keitossa jotain spesiaali taikoja. Siitä tulikin mieleeni, että tomaattimurskassa haudutetut sienet voisi olla tosi hyvä pastakastike bolognesen tapaan.

Normaalisti käyttäisin tähän keittoon tavallista sipulia, mutta se oli loppu. Punasipulia oli, joten korvasin sillä. Se ei ollut ollenkaan huono ajatus, sillä punasipulin palaset keitossa maistuivat makeilta ja vähemmän sipulimaisilta kuin tavalliset sipulin palaset. Sipulin paloja vierastava 3-vuotiaani luuli pinkkejä neliöitä keitossa kinkun palasiksi (joita niitäkin minestronekeitossani usein on), ja yllättäen hän söikin kaiken väistelemättä mitään ja kehui vielä, että onpa hyvää! Sieniäkin hän vierastaa ja nyppi ne pois esim. taannoisesta sienipizzasta, mutta tässä keitossa nekin upposivat hyvin. Sienipalaset eivät erottuneet lihapalasista eikä sienten maku erottunut, joten siinäpä nyt meni sieniäkin sieninirsolla alas.

Joka tapauksessa, sieniä tai ei, minestronekeitto on mielestäni hyvää ruokaa ja yleensä ottaen maistuu meillä myös nirsoille lapsilleni. Kirjoitan tähän minestronekeitolle hyväksi havaitsemani peruskaavan:

Minestronekeitto

2 dl rakettispagettia TAI 2 dl muuta raakaa pienikokoista pastaa TAI 4 dl kypsää jämäpastaa (jos pitkää pastaa, pilko ensin)

1½ litraa lihalientä tai muuta umamipitoista lientä (minulla jämälihalientä pakkasesta + 3 tl suolaa, koska liemeni on suolatonta)

400 grammaa tomaattimurskaa

1 laakerin lehti

1 valkosipulin kynsi

1 sipuli tai punasipuli

kuullottamiseen n. 1 rkl voita tai öljyä (itse käytin voita)

200-300 grammaa pilkottuja kasviksia ja lihatuotteita mitä sattuu olemaan (minulla nyt 2 pientä porkkanaa eli noin 75 g, 4 portobellon jalat eli 50 g ja 100 g grillattua pihviä)

lopussa tuoreita yrttejä jos on, muutoin kuivattuja yrttejä

Kuullota rasvassa sipuli- ja valkosipulisilppu. Lisää muut aineet paitsi pasta ja yrtit. Kiehauta. Jos käytät raakaa pastaa, lisää se tässä vaiheessa ja keitä kypsäksi. Jos käytät kypsää jämäpastaa, lisää se sitten, kun muut ainekset ovat pehmeitä (eli haarukka menee helposti läpi). Kun pasta on lisätty, keitto on valmis sitten, kun kaikki ainekset ovat pehmeitä. (Tässä minun tapauksessani kaikki ainekset olivat pehmeitä silloin, kun rakettispagetti oli kypsää.)

Valmiiseen keittoon voi lisätä hienonnettuja yrttejä tuoreena tai kuivattuina, joko koko keittoon tai haluttaessa vasta lautasella. Sopivia yrttejä tähän ovat ainakin persilja, basilika, oregano ja timjami (tuoreena sopiva annos on kourallinen, kuivattuna esim. 1 tl). Keittoannoksen päälle sopii hyvin myös raastettu parmesaani-/pecorino-/grada padano -juusto tai pesto, mutta on hyvää myös ilman niitä.

Tämä keitto on hyvää myös uudelleenlämmitettynä seuraavina päivinä. Silloin pasta on turvonneempaa ja maku tyypillisesti syvempi.

Tämä muuten on niitä pastaruokia, joihin kelpuutan myös täysjyväpastan. Tällä kertaa minulla oli tässä täysjyvärakettispagettia. Monessa pastaruuassa vierastan täysjyvän tai tumman pastan makua, mutta tässä minestronekeitossa en vierasta enkä edes huomaa sitä täysjyväistä makua, joten tähän voin käyttää niin täysjyvää, tummaa kuin vaaleaakin pastaa.

Minestronekeittoa tuoreen persiljan kanssa ja näkkileipää voin kanssa.

Minestronekeitto on mielestäni nerokas, koska siihen voi laittaa niin monenlaista ja aina maistuu hyvältä. Päiväyskinkut ja -pekonit sopivat minestronekeittoon loistavasti. Tähteeksi jääneet lihat, lihapullat, kanat, chili con carnet, bolognesekastikkeet, pizzakastikkeet sopivat siihen. Tai lihatuotteet voi jättää kokonaan poiskin, ja käyttää tilalla enemmän sieniä.