Tämä on helppo ja nopea ruoka tehdä, kun tähteenä on paistettua jauhelihaa. Jauhelihan puuttuessa sen voi korvata myös esimerkiksi kinkulla, nakeilla tai makkaralla.
Nopea jauhelihacouscous tähteeksi jääneestä jauhelihasta (n. 2 annosta – voi tarvittaessa tuplata tai jakaa kahdella)
1 dl couscousia (70 g)
suolaa
vettä
kypsää jauhelihaa
voita
suolaa ja pippuria maun mukaan
Mittaa syvään lautaseen tai kulhoon couscous ja sekoita siihen suolaa. Kiehauta vedenkeittimellä vettä. Kaada couscousin päälle 1 dl vettä (100 g) ja sekoita (esim. haarukalla). Peitä kannella tai lautasella. Anna turvota 6 minuuttia tai pakkauksen ilmoittama turvottamisaika. Kun se turvottamisaika on kulunut, sekoita couscous haarukalla irtonaiseksi.
Sekoita couscousiin kypsää jauhelihaa sen verran kuin silmämääräisesti näyttää sopivalta. Jos jauheliha loppuu kesken, voi jatkaa esimerkiksi kinkku-, nakki- tai makkarapaloilla tai käyttää niitä jauhelihan sijaan. Lisää nokare voita ja lämmitä mikrossa kuumaksi.
Sekoita tasaiseksi ja maista. Lisää tarvittaessa voita, suolaa ja pippuria maun mukaan.
Vinkki: Muitakin mausteita voi halutessa lisätä. Esimerkiksi yhtä tai useampaa näistä voi lisätä joko ennen tai jälkeen mikron: valkosipuli, sipulijauhe, paprikajauhe, chili, yrtit tuoreena tai kuivattuna. Myös maustekastikkeita voi lisätä halutessa, esimerkiksi soijakastike tai sweet chili -kastike. Couscousin turvotusveteen voi halutessa sekoittaa liemitiivistettä pakkauksen ohjeen mukaan.
Kuvassa oleva jauhelihacouscous on tehty tähteeksi jääneestä paistetusta hirven jauhelihasta, mutta yhtä hyvin tähän sopii muutkin suunmukaiset kypsät jauhelihat.
Tätä ruokaa voi kutsua myös nimellä makaronimössö.
Eilen tein kasslerkyljyksiä ja paistinkastiketta. Ylijääneen kasslerkyljyksen ja osan ylijääneestä paistinkastikkeesta käytin tähän nopeaan possu-makaronipataan, jota voisi kutsua myös nimellä possu-makaronimössö. Siitä tuli hyvää: maistuu makaronimössöltä, umamilta, lihalta, sinapilta ja vähän siltä niin kuin söisin ruskeaa jauhelihakastiketta makaronin kanssa.
Nopea possu-makaronipata ylijääneistä kasslerkyljyksestä ja paistinkastikkeesta
200 g makaronia
1 kypsä kasslerkyljys
paistinkastiketta vähintään sen verran, että kaikki makaronit kastuvat
Keitä makaronit kypsiksi suolatussa vedessä. Sillä aikaa pilko kypsän kasslerkyljyksen lihat pieniksi. Kaada kypsistä makaroneista vesi pois. Sekoita kattilassa keskenään makaroni ja kypsät lihat. Sekoita mukaan sen verran paistinkastiketta, että kaikki makaronit näyttävät olevan kastikkeessa, mutta seos ei vielä näytä keitolta. Kuumenna, kunnes kastike pulpahtaa. Laita kansi päälle ja siirrä kattila pois levyltä. Anna vetäytyä 5 minuuttia, jolloin lämpö ja maku tasaantuvat, makaronit imevät osan kastikkeesta ja turpoavat jonkin verran. Heti valmis tarjottavaksi, mutta voi myös lämmittää myöhemmin uudelleen esim. mikrossa.
Vinkkejä:
* Jos lihaa näyttää olevan liian vähän suhteessa makaroniin eikä enempää sitä lihaa ollut kypsänä, voi pilkkoa sekaan lisäksi esimerkiksi kinkkua, nakkeja tai makkaraa.
* Jos paistinkastike loppui kesken eivätkä kaikki makaronit kastuneet, mukaan voi sekoittaa lisäksi esimerkiksi kermaa, voita tai öljyä sen verran, että seos näyttää mehevältä, ei kuivalta.
* Mausteita voi halutessa lisätä. Lisää ne mieluiten yhtä aikaa kastikkeen kanssa, paitsi tuoreet yrtit vasta lopussa tai vasta lautasella.
* Annoksen päälle voi halutessa lisätä juustoraastetta.
Possu-makaronipata kattilassa vetäytymisen jälkeen.
Aiempana päivänä oli kypsennetty kokonainen naudan paisti. Paistia oli jo kylläksi syöty itsensä makuisena, joten teki mieli tehdä paistin tähteistä eri makuinen ruoka nopeasti ja vähällä vaivalla. Siihen tarkoitukseen sopi mahtavasti tämä nuudeliruoka, jossa ei tarvitse hellaakaan lämmittää, mutta soijakastike+hunaja+öljy piristää paistin jämät uuden makuiseksi ruuaksi.
Paistinuudeli ylijääneestä paistista
kypsää naudan paistia ohuina siivuina
½ pakettia Go Tan riisinuudelia (n. 2-3 annosta)
(tuoretta korianteria, jos on)
Kastike (varaa tämä määrä per syöjä, moninkertaista tarvittaessa):
2 rkl öljyä
2 rkl soijakastiketta
2 tl hunajaa
Kiehauta 1 litra vettä vedenkeittimellä (tai kattilassa hellan levyllä). Sekoita (esim. kattilassa) keskenään 1 litra kiehautettua vettä ja 10 g suolaa (2 tl). Lisää riisinuudelit. Laita kansi päälle ja anna olla 4 minuuttia (poissa kuumalta levyltä). 4 minuutin jälkeen kaada riisinuudelit siivilään ja huuhtaise nopeasti kylmällä vedellä.
Sekoita keskenään öljy, soijakastike ja hunaja (esim. pikkukipossa haarukalla). Halutessa lämmitä paistisiivut (esim. mikrossa tai paistinpannulla rasvassa). Paistisiivut voi käyttää tähän myös kylmänä.
Kokoa annos/annokset. Laita lautaselle kypsää riisinuudelia ja paistisiivuja. Valuta päälle kastiketta. (Voi viimeistellä annoksen tuoreella korianterilla, josta tulee tähän raikkautta, mutta hyvää ilmankin.) Nauti heti. Tarvittaessa lisää kastiketta syödessä.
Ylijääneet kastikkeet voi säilyttää jääkaapissa peitettynä ja käyttää muihin ruokiin. Tarvittaessa sekoita kastike uudelleen (esim. haarukalla) ennen käyttöä.
Ylijääneet riisinuudelit voi säilyttää jääkaapissa muutaman päivän. Ylimääräiset kypsät riisinuudelit voi käyttää samoilla tavoilla kuin muut ylijääneet pastat.
Vinkkejä:
* Tämän saman ruuan voi tehdä myös ylijääneestä kypsästä broilerista/possunlihasta. Sama kastike sopii myös tuoreeltaan kypsennetylle broilerin/possun lihalle.
* Riisinuudelin voi korvata tavallisella nuudelilla, spagetilla, nauhapastalla tai riisillä. Kypsennä silloin pakkauksen ohjeen mukaan.
* Ruokaan voi halutessa lisätä kasviksia. Silloin kannattaa joko paistaa kasvikset haluttuun kypsyysasteeseen pannulla rasvassa tai leikata kasvikset superohuiksi ja käyttää annokseen raakana.
* Tähän ruokaan sopii hyvin myös cashewpähkinät, joko sellaisenaan tai paahdettuina (ja mahdollisesti suolattuina).
Tein kolme päivää sitten broilerin koipia uunissa ja kastikkeen paistoliemestä, eli paistinkastikkeen. Nyt sitä paistinkastiketta oli jäljellä noin 3 dl. Tällä kertaa teki mieli tehdä siitä paistinkastikkeen jämästä nopea kinkkupasta. Ylijääneen paistinkastikkeen käytän usein lihapulla-/jauhelihapihvi-/lihamureketaikinaan, mutta pasta on minulle mieluisampi valinta silloin, kun haluan tehdä paistinkastikkeesta uuden ruuan vähällä vaivalla. Tämä nopea kinkkupasta on mielestäni ihana yhdistelmä vaaleaa pastaa, suolaista savukinkkua, umamia ja kermaa.
Nopea kinkkupasta ylijääneestä paistinkastikkeesta
n. 300 g vaaleaa fusillipastaa
n. 300 g kermaista paistinkastiketta (n. 3 dl)
n. 150-200 g savukinkkua
n. ½ dl pastan keitinvettä (tai vähemmän, jos paistinkastike on ohutta)
Keitä pasta kypsäksi suolatussa vedessä (itse keitin nämä pastat 2 litrassa vettä, jossa 20 grammaa suolaa). Pilko kinkut kuutioiksi tai suikaleiksi. Valuta kypsä pasta, mutta ota keitinvettä talteen. Sekoita pastan joukkoon loput ainekset kattilassa. Kiehauta seos. Siirrä kattila pois levyltä. Laita kansi päälle. Anna olla 5 minuuttia, jolloin pasta imee osan kastikkeesta ja lämpö tasaantuu. Sekoita tasaiseksi. Tarkista maku. Lisää tarvittaessa suolaa ja/tai muuta makuainetta.
Vinkkejä:
* Fusillipastan sijaan voi käyttää myös muuta sellaista vaaleaa pastaa, jossa on koloja.
* Raa’an pastan sijaan voi käyttää myös tähteeksi jäänyttä kypsää pastaa n. 600 grammaa. Silloin voi käyttää pastan keitinveden sijaan vettä. Ainekset voi sekoittaa kylminä kattilassa, kiehauttaa ja sitten antaa olla 5 min poissa levyltä kansi päällä. Sekoita lopussa tasaiseksi ja tarkista maku.
* Jos paistinkastike ei ole kermaista, silloin kannattaa joko korvata osa paistinkastikkeesta kermalla, tai lisätä joukkoon voita tai öljyä ennen kiehauttamista.
* Nopean kinkkupastan voi tehdä myös ilman paistinkastiketta. Silloin sekoita kattilassa kermaa ja kanalientä (tai lihalientä tai kasvislientä) esim. puolet ja puolet. Lisää pilkottu kinkku, kiehauta ja anna hautua miedolla lämmöllä ilman kantta sen aikaa, kun pasta kypsyy. Sekoita kastikkeeseen valutettu pasta sitten, kun se on kypsää. (Tässä tapauksessa lisää keitinlientä vain, jos pasta näyttää kuivalta). Anna vetäytyä 5 min kannen alla poissa kuumalta levyltä. Maista, ja lisää tarvittaessa suolaa ja/tai muita makuaineita.
* Tähän nopeaan kinkkupastaan voi halutessa lisätä kuivamausteita esim. yhtä tai useampaa näistä: pippuri, sipulijauhe, valkosipulijauhe, paprikajauhe, kuivatut yrtit. Käytä kuitenkin niitä varoen, koska umaminen paistinkastike voimistaa makuja. Pippurin lisäisin vasta lopussa, muut kuivamausteet yhtä aikaa paistinkastikkeen ja kinkun kanssa.
* Kinkkupastaan voi sekoittaa lopussa myös tuoreita silputtuja yrttejä, jos on. Sopivia tähän olisivat ainakin persilja, basilika, rucola ja timjami. Tuoreet yrtit voi myös lisätä vasta lautasella.
* Annoksen päälle voi halutessa ripotella parmesaania.
Tällä kertaa käytin tähän kinkkupastaan pakastettua kinkkua, jonka olin joskus tänä keväänä pakastanut viimeisenä käyttöpäivänään suoraan pakkauksessaan. Yhdeksi klimpiksi jäätynyt kinkku ei ole leikkelekäytössä käytännöllistä, mutta ruuanlaittoon sopii hyvin. Viimeisenä käyttöpäivänä pakastettu kinkku kuuluu kuitenkin joko käyttää tai kuumentaa samana päivänä, kuin se on sulatettu. Jäinen kinkku irtosi pakkauksestaan helposti ilman sulattamista. Pilkoin kinkun suoraan jäisenä, mikä onnistui leikkaamalla aina reunat ensin. Helpompaa pilkkominen olisi kuitenkin kohmeisena. Laitoin kinkkukuutiot pastaan jäisinä, ja ne ehtivät hyvin tässä nopeassa kinkkupastassa kuumentua.
Kylmää broilerin paistinkastiketta, joka meni tähän nopeaan kinkkupastaan.
Tähän ruokaan menneet fusillipastat raakana.
Jäinen kinkkupaketti. Kinkku oli pakastettu omassa pakkauksessaan kelmutettuna.
Pilkotut jäiset kinkut.
Kypsä valutettu pasta.
Kylmä paistinkastike lisätty kypsän pastan päälle.
Kinkkukuutiot lisätty.
Sekoitettu tasaiseksi.
Koska seos oli liian paksu kiehautettavaksi ilman pohjaanpalamista, sekoitin mukaan vielä ½ dl pastan keitinvettä.
Kiehautettu.
Tämän näköistä pasta oli ennen 5 minuutin vetäytymistä.
Toissapäivänä tehtiin kookos-kanakeittoa. Siitä oli nyt jäljellä vain pitkä liemi, josta oli kanan palat syöty pois, ja samoin suurin osa vihanneksista. Ylijääneestä liemestä tein nyt linssikeiton. Tämä linssikeitto oli nyt tekotavaltaan hyvin simppeli: tähän tuli vain se ylijäänyt kookos-kanakeiton liemi, linssejä, ananaspurkin mehua ja suolaa. Tästä tuli mielestäni hyvää. Maistuu lempeältä sekä vähän hedelmäiseltä ja makealta. Ananaspurkin mehua tähän tuli mieleeni laittaa, koska sitä sattui olemaan jääkaapissa tähteenä, ja se osoittautui sopivan tähän keittoon kuin nenä päähän.
Nopea linssikeitto ylijääneestä kookos-kanakeiton liemestä
6 dl kookos-kanakeiton lientä (oli reilu 600 g)
3 dl punaisia linssejä (240 g)
3 dl ananaspurkin mehua (300 g – yhdestä isosta ananaspurkista ja yhdestä pienestä)
½ tl suolaa
Huuhtele linssit siivilässä. Kiehauta liemi kattilassa. Sekoita kiehuvaan liemeen linssit. Madalla lämpö pienimmälle ei-nollalle ja laita kansi päälle. Anna hautua 10 minuuttia tai pakkauksen ilmoittama keittämisaika. Sekoita mukaan ananaspurkin mehu ja suola. Kiehauta. Siirrä pois levyltä. Anna tekeytyä kannen alla vielä muutama minuutti.
Vinkkejä:
* Kokeile ananaspurkin mehun sijaan myös tavallista ananasmehua tai muuta hedelmämehua (esim. appelsiinimehua tai omenamehua).
* Ylijääneet keittojen liemet voi mainiosti pakastaa, ja tarvittaessa sulattaa tämäntyyppisiä keittoja varten. Myös lopputuloksena syntyvän keiton voi pakastaa.
* Jos löytyy tuoreita yrttejä, tämän annoksen päälle sopisi ainakin tuore minttu tai tuore ruohosipuli.
Liemi siirrettynä pienempään kattilaan, jossa oli mitta-asteikko samassa.
Tähän keittoon menneet punaiset linssit siivilässä ennen huuhtelua.
Keitto ennen ananaspurkin mehun lisäämistä.
Valmis keitto.
Annokseni tätä linssikeittoa ja paprika-voileipiä. Paprikat ja ruisleivät sulatin pakkasesta huoneenlämmössä puoli tuntia ennen syöntiä.
Päivitys myöhempänä päivänä:
Tämä keitto oli hyvää myös uudelleenlämmitettynä. Myös lapset tykkäsivät.
We use cookies on our website to give you the most relevant experience by remembering your preferences and repeat visits. By clicking “Accept”, you consent to the use of ALL the cookies. Read More
This website uses cookies to improve your experience while you navigate through the website. Out of these cookies, the cookies that are categorized as necessary are stored on your browser as they are essential for the working of basic functionalities of the website. We also use third-party cookies that help us analyze and understand how you use this website. These cookies will be stored in your browser only with your consent. You also have the option to opt-out of these cookies. But opting out of some of these cookies may have an effect on your browsing experience.
Necessary cookies are absolutely essential for the website to function properly. This category only includes cookies that ensures basic functionalities and security features of the website. These cookies do not store any personal information.
Any cookies that may not be particularly necessary for the website to function and is used specifically to collect user personal data via analytics, ads, other embedded contents are termed as non-necessary cookies. It is mandatory to procure user consent prior to running these cookies on your website.