Ruokablogi jossa nirso aikuinen käyttää kaikkea ja kaiken
Tänään lounasta ei huvittanut kokata, joten lämmitin pakastimesta viimeiset kaalilaatikkopalaset. Kyseisestä kaalilaatikkosatsista kirjoitin aiemmin tänne:
Kaalilaatikko
Pari kuukautta näköjään kesti syödä pakkasesta koko kaalilaatikkosatsi loppuun. Nyt harmittaa, kun se loppui. Nooh, on siellä pakkasessa monia muita itsetekemiäni laatikkoruokia vielä annospaloina, mutta tämä kaalilaatikko oli jostakin syystä se, mikä tuli valittua niistä useiten.
Eilisen syömisen ja pakastamisen jäljiltä jääkaapissani oli jäljellä tänään ylläolevan vasemman kuvan osoittama määrä kaalilaatikkoa. Lämmitin ne kaikki lautasella mikrossa ja söin lounaaksi. Oli vielä parempaa kuin eilen. Yhtä aikaa maukas ja lohturuokamainen. Jotenkin niin täyttää primitiiviset tarpeeni tuollainen umamin, makean, suolatun lihan ja neutraalin tärkkelyksen liitto.
Toissa päivänä tein uunissa kokonaisen kirjolohen ja Hasselbackan perunoita, sekä kermaviilikastiketta. Tänään lounaaksi päätin leikata viimeisen Hasselbackan perunan (olivat tosi isoja perunoita, joten yksi riittää aivan hyvin) paloiksi, lämmitin mikrossa ja annostelin päälle savukirjolohta ja loput kermaviilikastikkeesta. Lisäksi Hasselbackan perunoista erkaantunutta voita sulatin sekaan sen verran kuin tuntui sopivalta. Lisäksi sain syötyä loput kaalisalaatista, jonka tein monta päivää sitten. Ihan ok kokonaisuus, mutta ei sellaista, mitä jäisi ikävä. Hasselbackan perunassa tuntuu olevan uudelleenlämmitettynä aika tiivis perunan maku, joten perunakiintiöni alkaa olla tältä erää täynnä. Kaalisalaattikiintiöni samoin, joten seuraavalle aterialle jotain muuta sitten.
Eilen tein ruuaksi kokonaisen kirjolohen uunissa. Söimme sitä Hasselbackan perunoiden ja kermaviilikastikkeen kanssa. Oli hyvää, mutta tänään halusin tehdä jäljellejääneistä jotain eri ruokaa. Eilen kirjolohen vielä ollessa lämmintä erottelin siitä syötävät osat ja liemeen menevät osat eri kippoihin jääkaappiin. Syötäviä osia jäi 200 g ja liemeen meneviä osia 370 g.
Tänään sitten otin asiakseni keittää kalan päästä, selkärangasta, nahkasta ja hännästä kalaliemen. Roskiin heitin siitä perattuna ostetusta kalasta vain kidukset ja silmät, joista kuulemma tulee jotain huonon makuista liemeen. Laitoin tänään ne päät, nahkat, ruodot ja hännän kattilaan, ja peitin kylmällä vedellä. Lisäsin yhden teelusikallisen suolaa, kiehautin, keitin 20 minuuttia ja siivilöin toiseen kattilaan. Punnitsin tässä vaiheessa, että lientä tuli 1200 g eli 1.2 litraa.
Kalaliemestä minulle tulee yleensä ensimmäisenä mieleen kalakeitto. Nyt ei kuitenkaan tehnyt mieli kalakeittoa. Eikä perunaa, jota olin tainnut kylläksi jo edellisinä päivinä syödä. Nyt teki mieli kala-pastavuokaa.
Aloin etsiä Googlella kala-pastavuokaohjetta, johon saisi käytettyä kaiken tai melkein kaiken kalaliemen. En onnistunut löytämään sellaista englanniksi enkä suomeksi. Lopulta tuli mieleeni, että suomeksi löytyy Palermon pasta -ohjeita, joihin käytetään paljon lientä. Eläin on eri, mutta pointtina olikin nyt vain selvittää, millä pastan ja liemen suhdeluvuilla saa sopivan rakenteisen uuniruuan.
Otin lähtökohdaksi tämän Googlella löytyneen reseptin: https://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/59953/Palermon%20pasta/
Kyseisessä ohjeessa lientä tulee 1 litra, pastaa 400 g, vehnäjauhoja 1 dl ja kermaa 2 dl. Kuulosti oikein hyvältä keinolta saada paljon kalalientä kulumaan. Ohjeessa pastana oli makaronia, mutta minun ei nyt tehnyt mieli juuri makaronin muotoista pastaa, koska olin niin vähän aikaa sitten makaroneista tehtyä uuniruokaa syönyt (ja sitä on vielä pakastimessa). Sen sijaan halusin nyt käyttää uuniruokaan gnocchi-muotoista pastaa.
Gnocchi-pastaa minulla vain sattui nyt olemaan vain 320 grammaa (koska paketista oli aiemmin kulunut osa pekoni-linssikeiton tähteistä tehtyyn pastavuokaan, joka loppui kuukausia sitten ja jota ikävöin vieläkin), joten skaalasin tuota reseptiä alaspäin. Kermaa minulla ei ollut nyt minkäänlaista, joten päätin korvata sen kalaliemellä, voilla ja sokerilla. Tuohon reseptiin olisi tarvittu kermaa 1.6 dl, joka Finelin mukaan sisältäisi 56 grammaa rasvaa ja 5 grammaa sokeria, mitkä määrät otin huomioon reseptiä uudelleenkirjoittaessani. Alkuperäisessä reseptissä suolaa tulee kahdesta liemikuutiosta n. 11 g, joten otin sen huomioon määrittäessäni, paljonko suolaa minun pitäisi lisätä. Näiden huomioiden, korvausten ja skaalausten lopputuloksena kokosin reseptin tällaiseksi:
Kirjolohi-pastavuoka
Voi kuumennetaan kattilassa. Sekoitetaan hyvin mukaan vehnäjauhot ja kiehautetaan seos koko ajan sekoittaen. Sekoitetaan mukaan kalaliemi ja mausteet ja kuumennetaan koko ajan sekoittaen. Lisätään juustoraaste ja sekoitetaan, kunnes se on sulanut.
Voidellaan uunivuoka ja laitetaan sen pohjalle kypsät, suupaloiksi revityt ruodottomat kalapalat. Sekoitetaan pastat kattilassa olevan juustokastikkeen joukkoon. Kaadetaan seos vuokaan kalapalojen päälle, ja tasoitetaan pinta. Paistetaan uunissa 175 asteessa uunin keskitasolla, kunnes pinta on ruskistunut. (Alkuperäisessä ohjeessa luki 40 min, mutta pinta näytti vielä vaalealta, joten paistoinkin kokonaisen tunnin. Pinta ei ollut vieläkään ruskistunut, joten nostin uunin lämpötilan 250 asteeseen ja paistoin vielä 10 min. Sitten oli pinta hyvin ruskistunut, ja myös osa pohjimmaisista kalapaloistakin kivasti ruskistunut.)
Juustokastike oli tasaista kastikkeen paksuista ennen uuniin menoa, mutta uunissa osa rasvasta erottui. Se ei kuitenkaan makua haitannut. Maku oli tosi hyvä! Se oli kaikkea, mitä tällä kertaa halusinkin ruualta: vaaleaa pastaa, umamia, voita, suolaa. Lisänä vähän ruskistunutta juustoa ja kirjolohipaloja, jotka maistuivat nyt paremmalta kuin eilen. Juuri sitä, mitä nyt kaipasinkin. Wau, tällaista toistekin kiitos!
Tästä oli kiva syödä nyt, ja tulee olemaan kiva syödä myös annos silloin tällöin pakastimesta. Pakastimessani tällä hetkellä olevista valmiista ruuista tämä vie voiton kirkkaasti, joten tämä loppunee sieltä aiemmin kuin ne muut. Sitten, kun tämän ruuan loput ovat jäähtyneet jääkaapissa tarpeeksi, leikkaan paloiksi ja pakastan uunivuoassa leivinpaperin päällä ja jäisinä siirrän palat pakastepusseihin, niin kuin tapoihini kuuluu.
Tämän ruuan seurana oli kaalisalaattia. Olen syönyt sitä lisukkeena jo koko viikon, koska tulin tehneeksi maanantaina liian ison määrän kaalisalaattia. 800 grammasta kaalia tuli aivan liikaa kaalisalaattia yksin syötäväksi, vaikka sen maku onkin ihan ok. Joskus olen kuitenkin saanut aivan erinomaistakin kaalisalaattia, ja sen reseptin metsästys jatkuu edelleen. Tämänkertainen kaalisalaatti on tehty tällä ohjeella, joka ei vielä ole se täydellinen, jota olen etsinyt, mutta muita vihanneksia ja hedelmiä lisäämällä siitä tuli ihan ok: https://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/144918/Kaalisalaatti/
Noin värikkäältä se kaalisalaatti vielä tekopäivänä näytti, kun 800 grammaan kaalia meni sekaan yksi punainen tomaatti, yksi keltainen paprika, yksi pieni pätkä kurkkua ja kaksi omenaa. Myöhempänä päivänä sekoitin mukaan vielä kaksi päärynääkin, ja lopputuloksena koko kaalisalaatti alkoikin näyttää värittömältä. Mutta kylläpä se syödyksi silti vielä tulee. Ei ole kyseessä erityisen kyllästymistä eikä tympääntymistä aiheuttava salaatti, mutta ei tällä hetkellä erityisen himottavakaan. Kerran elämässäni olen saanut tehtyä sellaista makean kaalimehun makuista täysin ei-kitkerää kaalisalaattia, jota haluaisin syödä uudestaankin, mutta valitettavasti en vain tullut silloin kirjoittaneeksi ylös tai edes mitanneeksi, mitä siihen tulin panneeksi. Siltä kerralta muistan oivaltaneeni, että salaisuus olivat kaalin hakkauksen lisäksi happo, sokeri, suola ja rasva, mutta niiden määriä ja suhdelukuja harmi vain en tullut ottaneeksi ylös. Ehkä vielä joskus.
Tätä nykyistä kaalisalaattia syön varmaan joka tapauksessa vielä pari päivää ainakin, mutta sen jälkeen pidän taas pidemmän tauon kaalisalaatin syömisestä. Loput isosta kaalista voisivat mieluummin mennä johonkin kypsennettävään ruokaan, kuten vaikkapa gruusialaiseen kaalivuokaan, jota sitäkin voisin pakastaa annoksina, ja siihenkin on kaikki ainekset koko ajan kotona.
Kalalientä jäi nyt 200 grammaa. Sille yritän kehitellä vielä lähiaikoina jonkinlaisen käyttötarkoituksen. Voisin ehkä harkita tekeväni jonkinlaista kalalaatikkoa Sikke Sumarin lohilaatikko-ohjeella, johon muistaakseni tuli 3 dl kalalientä, munamaitoa, perunoita ja lohta. Siihenkin olisi nyt valmiina ainekset kotona, koska jääkaapissa on myös savukirjolohta, joka on ostettu kaupasta pari päivää sitten kypsänä vakuumipakattuna. Siitä tein ostopäivänä savukirjolohisalaattia, joka oli hyvää erityisesti vinegrette-tyylisen kastikkeen ansiosta. Kastikkeeksi annokseeni sekoitin silloin mukissa haarukalla 1 rkl oliiviöljyä, 1 tl omenaviinietikkaa, 1 tl sokeria, 1 tl makeaa sinappia sekä pippuria ja suolaa tasaiseksi emulsioksi. Sekoitin kastikkeen omenaisen vihersalaattiannokseni joukkoon ja revin savukirjolohta päälle:
Lisäys seuraavana päivänä:
Tässä kirjolohi-pastavuoan palaset menossa pakkaseen:
Ja tässä pakastamisen jälkeen pakastuspussiin siirrettynä:
Kylmänä muuten tuon ruuan korkean kalaliemimäärän huomasi siitä, että se alapinta, jossa ne kalapalat olivat, näytti aladoopilta. Haju kylmänä muistutti kissanruokien hajua, niin kuin paljon liivatetta sisältävät eläinruuat yleensäkin. Onneksi lämpimänä sentään tuoksuu ihmisen ruualta 🙂
Muita tapoja hyödyntää kalan tähteitä löytyy kirjoituksestani Ruokaa tähteistä: ylijäänyt lohi, savukala ja muu kypsä kala.
Jääkaapissani oli jo hävettävän pitkään lojunut kaalin loppu, joka oli pinnasta jo aika pahan näköinen. Jääkaapissani oli myös yksittäisiä purkista ja liemestä pois otettuja suolakurkkuviipaleita ja paistettua jauhelihaa, jonka puolisoni oli paistanut joskus jonakin aiempana päivänä tällä viikolla. Näistä tuli mieleeni tehdä gruusialaista kaalivuokaa, mutta kun punnitsin kaalin, sitä oli niin pieni määrä, etten viitsinyt alkaa uunia lämmittämään.
Mieleeni tuli sitten tehdä kaalipataa liedellä. Leikkasin kaalista pahan näköiset pintaosat pois ja silppusin loput. Kaalisilppua tuli 150 g. Silppusin myös ne suolakurkkuviipaleet, joita oli 50 g. Nämä olivat kotona tehtyjä fermentoituja suolakurkkuja viime elokuulta, ja niissä oli sellaisenaan liian voimakas ja suolainen maku, joten aluksi pelkäsin, että tuo määrä niitä tekisi kaalipadasta liian happaman tai muuten liian pahan makuisen.
Mutta niin ei käynytkään. Sen sijaan kaalipadasta tuli paras, mitä olen koskaan tehnyt. Suolakurkun makua ei huomaa lopputuloksesta, vaan sen sijaan maistuu sopivan mukavan umamiselta. Fermentoiduissa tuotteissa usein on paljon umamia – niin näköjään myös näissä suolakurkuissa. Muita umamin lähteitä tässä kaalipadassa olivat vain se monta päivää sitten voissa paistettu sika-nautajauheliha, valkosipuli ja sipuli. Kaalipatojen ohjeissa usein on lihalientä, mutta itse laitoin tällä kertaa nesteeksi vain vettä, ja hyvä niin, koska juuri näin maku oli just hyvä. Söin loppujen lopuksi kerralla koko satsin, enkä vain tuota kuvassa näkyvää määrää.
Nyt tällä kertaa tuli harvinaisen helpolla näin hyvää. Silppusin kaalit (150 g) ja suolakurkut (50 g), yhden pienen sipulin ja yhden valkosipulin kynnen. Paistoin ensin kattilan pohjalla voissa sipulisilpun. Sitten lisäsin 2 dl vettä, kaalisilpun, suolakurkkusilpun, valkosipulisilpun ja paistettua jauhelihaa 70 g. (Se 400 gramman paketti jauhelihaa oli tietääkseni maustettu näin: 1 tl suolaa, 1 tl paprikajauhetta, 1 tl sipulijauhetta, ½ tl valkosipulijauhetta ja ½ tl basilikaa.) Kiehautin seoksen, madalsin lämmön matalimmalle ei-nollalle, ja lähdin katsomaan tv:tä.
45 min myöhemmin tulin takaisin keittiöön. Maistoin ja lisäsin makukokemukseni perustella puoli teelusikkaa suolaa, teelusikan siirappia ja vähän ripottelin pussista meiramia mukaan. Sekoitin, maistoin, ja maku oli täydellinen! Wau, tätäpä pitää tehdä toistekin!
Suolakurkkujen käyttö lämpimissä ruuissa on ehdottomasti jotain, mitä aion kokeilla toistekin. Olen tottunut käyttämään niitä vain kylminä lämpimän ruuan kanssa, mutta nyt silmäni avautuivat uusille mahdollisuuksille.
Kaali-jauhelihapata tähteeksijääneestä paistetusta jauhelihasta (1 annos)
150 g kaalia
70 g paistettua ja maustettua jauhelihaa
50 g suolakurkkua
1 sipuli + 1 rkl voita paistamiseen
1 valkosipulin kynsi
2 dl vettä
½ tl suolaa tai maun mukaan
1 tl siirappia
ripaus meiramia
Silppua kaali, suolakurkku, sipuli ja valkosipuli. Kuullota sipuli voissa. Lisää vesi, kaali, suolakurkku ja paistettu jauheliha. Kiehauta, madalla lämpö matalimmalle ei-nollalle, ja peitä kannella. Jätä hautumaan, kunnes kaali on kypsää (käy katsomassa 30-45 minuutin päästä). Sekoita mukaan suola, siirappi ja meirami.
Kaalin kanssa olen usein tehnyt sen virheen, että ruskistan kaalin rasvassa ensin. Olen joutunut kantapään kautta oppimaan, että kaikki ei parane alkuruskistamalla. Kaali ja sille sukua oleva lanttu vaikuttavat minun kokemusteni perusteella olevan parempia keitettyinä kuin paistettuina. Paistamalla ne jäävät minun makuuni liian kitkeriksi, mutta molemmat muuttuvat kitkeristä makeiksi jossakin matalassa 50-100 asteen välillä olevassa lämpötilassa, jota lämpötilaa niille kannattaa pitää pitkä aika. Niinpä olen oppinut, että kaalin ja lantun lisään kylmään veteen, en kiehuvaan. Olen kuullut, että sama koskisi myös naurista, mutta en ole vielä kokeillut, koska olen ehkä vieläkin traumatisoitunut kitkeristä nauriskokeiluista, joiden tekohetkellä en vielä tiennyt näistä lämpötilajutuista.
Nyt kun ajattelen tätä kitkerä/makea-asiaa, niin perunaa koskee sama: joskus maistuu kitkerältä, joskus makealta. Ehkä minun pitäisi perunatkin alkaa laittamaan kylmään veteen, eikä kiehuvaan niin kuin yleensä teen? Keitetyt perunat sillä tavalla, millä yleensä teen eli kiehuvaan veteen laitettuina, maistuvat kitkeriltä, mikä vaatii voikastiketta taittamaan kitkerää makua pois, ja lopputuloksena harvoin tulen keittäneeksi perunoita. Pitääkin joskus kokeilla keittää perunat niin, että lisään ne kylmään veteen, joka sitten vasta kiehautetaan.
Jälkiruuaksi tein nyt suklaapuuroa lapsen jonakin aiempana aamuna jääkaappiin jättämistä kaurapuuron lopuista. Puuro oli mikrossa täysmaitoon tehtyä. Sekoitin siihen nyt maitoa (jääkaapissa oli saman lapsen jättämä vajaa maitomuki, jonka kaadoin tähän), makeuttamatonta kaakaojauhetta (½ rkl), sokeria (1 rkl) ja pieni loraus vaniljauutetta. Sekoitin haarukalla kaiken tasaiseksi, ja söin kaiken. Hyvää oli! Kaurasta liukeneva tärkkelys riitti emulgointiaineeksi niin, että kaakaojauhe sekoittui tasaisesti, vaikka siinä ei emulgointianetta ollutkaan mukana. Aiemmin olen syönyt kylmänä jälkiruokana myös kaurapuuron jämät, jossa oli mustikoita seassa. Silloin sekoitin mukaan vain maitoa, sokeria ja vaniljauutetta, ja tosi hyvää tuli. Joskus taas lisään vain hilloa ja maitoa ja sekoitan tasaiseksi – hyvää sekin. Samat luultavasti toimisivat muillakin tähteeksi jääneillä maitoon tehdyillä puuroilla.
Suklaapuuro tähteeksijääneestä puurosta (1 annos)
kylmää puuroa (sopii ainakin kaura- ja riisipuurot)
täysmaitoa
makeuttamatonta kaakaojauhetta (n. ½ rkl)
sokeria (n. 1 rkl)
halutessa loraus vaniljauutetta tai ripaus vaniljasokeria
Sekoita puuroon ensin maitoa sen verran, että seokseen on helppo sekoittaa kuivat aineet. Sekoita mukaan loput aineet. Syö heti.