Riisi-kinkkuvuoka tähteistä

Minulla oli keitettyä riisiä, viikonlopulta jäänyt ankan paistoliemi, vajaa purkillinen päiväysvanhaa kuohukermaa (parasta ennen 2 päivää sitten) ja vajaa paketillinen melkeinvanhaa kinkkua. Tuli sitten mieleeni tehdä riisi-kinkkuvuoka. Olen tehnyt sellaista ennenkin, mutta ilman paistolientä: https://ruokaideat.com/2019/05/15/riisi-kinkkuvuokaa-ja-porkkanaviipaleita/

Sekoitin voidellun uunivuoan pohjalla keskenään kinkkupaketin loput pilkottuina ja riisiä sen verran, että näytti olevan riisiä ja kinkkua sopivassa suhteessa. Keitettyä riisiä tuli 400 grammaa ja kinkkua 60 grammaa. Ankan paistoliemi oli jääkaapissa kiinteytynyt, joten sulatin sen mikrossa. Sekoitin kupissa keskenään paistoliemen (60 g), kermapurkin loput (180 g) ja suolaa (2 maustemittaa). Kaadoin nesteseoksen riisi-kinkkuseoksen päälle. Riisi-kinkkuseos juuri ja juuri peittyi, mikä kokemukseni mukaan on juuri sopivassa suhteessa nestettä, joten ei tarvinnut lisätä muuta nestettä. Paistoin 200-asteisen uunin keskitasolla, kunnes pinnassa oli ruskistumista. Siinä kesti nyt 40 minuuttia.

Lisäksi kypsensin pakastevihanneksia mikrossa. Pakkauksen ohjeessa neuvottiin lämmittämään puoli pussillista eli 250 g mikrossa täydellä teholla 3 min, sitten sekoittamaan ja sitten täydellä teholla toiset 3 min. Voisihan niitä pakastevihanneksia hellallakin kypsentää, mutta tällaisen kermaisen uuniruuan kanssa minulle maistuu paremmin mikrokypsennetyt kuin paistetut vihannekset. Mikrokypsennetyt pakastevihannekset maistuvat mielestäni samalta kuin höyrytetyt, mikä minulle toimii erityisen hyvin sellaisten vihannessekoitusten kanssa, joissa on mukana porkkanaa, ja tässähän oli.

Riisi-kinkkuvuoka oli nyt todella maukasta! Paistoliemestä tuli nyt huomattavan paljon umamia. Ruoka oli ihana sekoitus umamia, kermaisuutta, valkoista riisiä ja savukinkkua. Vikana oli vain, että ruoka loppui kesken. Lapsi pyysi tekemään samaa lisää huomenna. Ankan paistoliemi vain on sellainen tähde, jota minulla harvoin on, eikä sitä varmaan taas pitkään aikaan ole uudestaan. Kuitenkaan lopputulos ei maistunut juuri ankalta, vaan umamiselta, joten todennäköisesti saman lopputuloksen saisi muullakin paistoliemellä tai muulla vahvalla umamisella liemellä. Aion ehdottomasti tehdä tällaista uudestaankin, joten kirjoitan reseptin tänne talteen:

Riisi-kinkkuvuoka

400 g keitettyä riisiä

60 g savukinkkua pilkottuna

60 g paistolientä tai vahvaa kana-/lihalientä

2 dl kuohukermaa (n. 200 g)

2 maustemittaa suolaa (tai vähemmän, jos liemi on voimakassuolaista)

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Sekoita voidellun uunivuoan pohjalla riisi ja kinkkupalat. Jos liemi on kiinteytynyt, sulata se mikrossa tai hellan levyllä kattilassa. Sekoita keskenään nestemäisessä muodossa oleva liemi, kerma ja suola. Kaada nesteseos riisi-kinkkuseoksen päälle. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla, kunnes pinta on ruskistunut (n. 40 min).

Gluteeniton mustikkapiirakka mantelijauheesta ja kermavaahto – ja ylijäänyt kermavaahto pakkaseen

Siirry kohtaan: Kermavaahto pakkaseen

Minulle oli eilen tulossa vieraita. Heidän ruokavalionsa on gluteeniton, joten halusin leipoa heille jotain gluteenitonta. Ensimmäinen mielihaluni oli tehdä hyväksi jo moneen kertaan havaittu parapähkinäpohjainen suklaapiirakka, jonka ohje on kirjasta Ruokasuosikit suklaa. Siihen kuitenkin olisi tarvinnut tummaa suklaata, ja ostetussa tummassa suklaassa lukikin, että se voi sisältää vehnää. Juuri näille vieraille sitä vehnää tai gluteenia ei saa muruakaan eikä minkäänlaista jäämää olla, joten aloin miettiä jotain muuta tarjottavaa. Mieleeni tuli suklaamuffinssit, joiden ohjetta katselin kirjasta Kiitos hyvää (kirjoittanut Virpi Mikkonen). Siihen ohjeeseen kuitenkin olisi tarvittu 4 dl mantelijauhetta, ja siitä olisi tullut kirjan mukaan vain 8-10 muffinssia. Mielestäni se oli tälle porukalle aivan liian pieni määrä, eikä minulla todennäköisesti ollut niin paljon manteleita, että voisin tuota ohjetta tuplatakaan. Lopulta muistin mantelipohjaisen gluteenittoman mustikkapiirakan ohjeen, johon minulla oli ainekset: https://www.is.fi/ruokala/resepti/art-2000001005193.html

Tuota ohjetta olen käyttänyt kerran aikaisemmin. Silloin teki mieleni tehdä gluteenittomana sellainen mustikkapiirakka, jossa on päällä kermaviili-mustikkakerros, joten silloin tein vain tuon ohjeen mukaisen pohjan, jonka päälle tein normaaliohjeella kermaviili-mustikkakerroksen. Se oli oikein hyvää se, joten siksi hyvillä mielin tartuin tähän ohjeeseen uudestaan. Nyt päätin tehdä tuon mustikkapiirakan ihan ohjeen mukaan ja tarjota kermavaahdon kanssa, sillä minulla sattui olemaan 5 dl päiväysvanhaa kuohukermaa (parasta ennen -päiväys mennyt 2 päivää aiemmin) jääkaapissani. Kuohukerman kanssa olen kokemusperäisesti todennut, että 2 päivää parasta ennen -päiväyksen jälkeen on vielä aivan hyvä.

Alkuperäisen ohjeen mukaan tähän piirakkaan tulee 120 grammaa mantelijauhoa, 100 grammaa tomusokeria, 100 grammaa voita, 3 kananmunaa ja 100 g mustikoita. Ei siis muita aineita. Minulla ei ollut mantelijauhoa, mutta oli kokonaisia kuorellisia manteleita, jotka kuorin ja jauhoin itse.

Kuorin mantelit siis näin: Kiehautetaan pieni kattilallinen vettä. Mantelit kipataan kiehuvaan veteen. Annetaan kiehua yksi minuutti. Kaadetaan siivilään ja huuhdellaan kylmällä vedellä. Tämän jälkeen puristetaan mantelit sormilla ulos kuorista niin, että ne on suunnattu alaspäin toiseen käteen.

Tämän jälkeen jauhoin mantelit tehosekoittimessa niin, että välillä pysäytin tehosekoittimen ja kaavin lusikalla reunoilta massaa keskelle:

Kun olin pyörittänyt manteleita tehosekoittimessa sen verran kuin jaksoin ja kaapinut jauhetut mantelit tehosekoittimesta lautaselle, jauhetut mantelit olivat tämän näköisiä:

Tuossa oli melkein 200 grammaa ja tarvitsin vain 120 grammaa, joten siirsin ylimääräiset purkkiin myöhempää käyttöä varten:

En vielä tiedä, mitä teen noille lopuille mantelijauheille. Viimeksi, kun minulla oli ylimääräistä jauhettua mantelia, tein siitä Daimin tapaista makeista: https://ruokaideat.com/2019/06/15/itsetehtyja-daimin-tapaisia-mantelikrokantti-suklaapaloja/

Nyt tuntuu olevan niin lyhyt aika edellisestä Daimin syömisestä, että ei huvita kovin pian tehdä uutta erää. Jossakin vaiheessa tulee varmaan mieleen näille mantelijauheille jotain muuta käyttöä.

Mutta takaisin tähän mustikkapiirakan tekemiseen. Kun mantelit oli jauhettu ja mitattu tarvittava määrä, vatkasin voin ja tomusokerin vaahdoksi, minkä jälkeen vatkasin sekaan kananmunat yksitellen ja mantelijauhon:

Sitten kaadoin koko taikinan leivinpaperoituun piirakkavuokaan ja ripottelin jäisiä mustikoita päälle:

Paistoin 175-asteisen uunin keskitasolla. Ohjeessa sanottiin 20 minuuttia, mutta niin vähän ajan jälkeen oli vielä raaka. Jatkoin paistamista, kunnes näytti kypsältä. Siinä kesti nyt 35 minuuttia. Tämän näköinen se oli, kun otin sen uunista ulos:

Tunteja myöhemmin, kun se oli jäähtynyt kokonaan ja oli ollut jääkaapissa, söin sitä kermavaahdon kanssa. Vatkasin 5 dl kuohukermaa, johon sekoitin 5 rkl sokeria ja pari lorausta vaniljauutetta:

Ensimaistamisella totesin itsekseni: tosi hyvää! Maistelin sekä kermavaahdon kanssa että ilman, ja totesin sen olevan tosi hyvää molemmilla tavoilla. Enemmän syödessäni kuitenkin huomasin, että kananmunan maku tuli paikoitellen esille voimakkaampana kuin mitä mustikkapiirakalta odottaisin. 3 kananmunaahan tähän tuli aika pieneen piirakkaan niin kuin ohjeessa luki, ja onhan se poikkeuksellisen iso kananmunan osuus mustikkapiirakaksi. Mantelin makukin on tässä aika selvä, mutta se ei ole kitkerä eikä paha, kiitos suuren tomusokerin ja voin osuuden. Itsejauhetuista manteleista, joita en jaksanut tällä kertaa siivilöidä, myös seurasi se, että välillä tulee suuhun isompi mantelin palanen, mutta se ei nyt haitannut. Kokonaisuutena kuitenkin sanoisin, että hyvän makuista, vaikka ei maistukaan juuri samalta kuin perinteinen mustikkapiirakka.

Seuraavana päivänä söin tätä mustikkapiirakkaa lisää kermavaahdon kanssa. Silloin en enää huomannut kananmunan makua, mutta mantelin maun kyllä. Luulen, että jos tätä vain sanoisi nimellä manteli-mustikkapiirakka, niin asia olisi ok. Vieraat tykkäsivät kovasti. Itse en ole varma, tulenko tätä tehneeksi uudestaan. Ehkä, jos tulisin ostaneeksi mantelijauhon valmiina kaupasta ja silloinkin tulisi hyvän makuinen, voisin tulla tehneeksi tällaisen uudestaan, koska silloin tässä olisi aktiivinen valmistusvaihe aika nopea. Nyt en ole pitkään aikaan ostanut valmista mantelijauhoa, koska ostin kerran pahanmakuisia (liiallisen kitkerän marsipaanin makuisia) mantelijauhoja, joista jäi minulle jonkinlainen kammo. Muistan kuitenkin, että silloin oli kyse rasvavähennetystä mantelijauhosta, joten jos vain ostaisin sellaisen mantelijauho/-jauhepussin, josta ei ole poistettu rasvaa, voisin olla tyytyväisempi makuun.

Kermavaahdon pakastaminen

Mustikkapiirakka meni kaikki kahdessa päivässä. Kermavaahtoa jäi vielä vieraiden lähdettyäkin enemmän, kuin mitä omalla porukalla voi kulua lähipäivinä. Kokeilin sitten pakastaa loput kermavaahdot, mikä Googlen mukaan on hyvä idea. En ole aiemmin tullut pakastaneeksi kermavaahtoa sellaisenaan, mutta olen pakastanut monia kermavaahtoa sisältäviä täytekakkuja ja ollut tyytyväinen niihin pakastamisen jälkeenkin. Nyt tuo eilinen kermavaahto oli löystynyt turhan valuvaksi yön aikana, joten vatkasin sen uudestaan kiinteämmäksi ennen pakastamista:

Sitten otin ison uunivuoan, laitoin sen päälle leivinpaperia, ja leikkasin leivinpaperin sopivan kokoiseksi. Sen leivinpaperoidun uunivuoan päälle sitten nostelin lusikalla kermavaahtonokareita ja kelmutin koko homman:

Tuon kelmutetun homman vein sitten pakastimeen. Huomenna, kun kermavaahtonokareet ovat jäätyneet kiinteiksi, irrotan ne sitten leivinpaperista ja siirrän pakastuspussiin. Sieltä voin sitten ottaa nokareen kermavaahtoa huoneenlämpöön tai jääkaappiin sulamaan aina, kun siltä tuntuu.

Jäiset kermavaahtonokareet pakastuspussissa, joka meni pakastimeen säilytykseen.

Päivitys myöhemmin:

Tämän jälkeen olen pakastanut kermavaahtoa samalla tavalla useita kertoja. On toiminut aina hyvin. Olen käyttänyt pakastetut kermavaahdot kylmiin jälkiruokiin, sillä kuumuudella on taipumus saada pakastetun kerman rasvat erottumaan.

Savusiikakeittoa ja itsetehtyä perunalimppua pakkasesta

Eilen söin savusiikasalaattia, ja kirjoitin siitä tänne: https://ruokaideat.com/2019/06/04/savusiikasalaattia-ja-itsetehtya-riisirieskaa-keitetyn-riisin-tahteista/

Siitä savusiiasta oli nyt jäljellä jonkin verran lihaa, sekä pää, ruodot, nahkat ja häntä. Päätin hyödyntää ne kaikki kalakeittoon. Motiivina kalakeiton teolle minulla oli noiden lisäksi nyt kermapurkin loput. Puoliso oli ostanut viime viikon perjantaina kaksi 5 desilitran purkkia punalaputettua kuohukermaa, joiden parasta ennen päiväys oli sunnuntaina 2.5. Toisesta purkista puoliso teki jäätelökoneella lakritsijäätelöä. Toisesta purkista minä käytin 2 dl sunnuntaina munakascurryyn, josta kirjoitin tänne: https://ruokaideat.com/2019/06/02/munakkaan-tahteista-munakascurry/

Lopuille kolmelle desilitralle kermaa näin sopivaksi käyttökohteeksi tämän kalakeiton. Kokemus on osoittanut, että jääkaapissa säilytetty kuohukerma on yleensä käyttökelpoista vielä useamman päivän parasta ennen -päiväyksen jälkeenkin, ja oli sitä nytkin. Tähän mennessä vain kerran olen nähnyt kuohukerman pilaantuvan jääkaapissa. Siinä vaiheessa parasta ennen -päiväyksestä oli jo parisen viikkoa, ja oli ollut avattuna useamman päivän. Haju alkoi silloin muistuttaa muistaakseni valkohomejuustoa, joten kaadoin pois, mitä harvoin ruuille teen. Kerman tapauksessa joskus pakastan ylimääräiset, vaikka pakastettuna ja sulatettuna kerma ei enää olekaan entisensä, vaan tarvitsee kipeästi kuumennusta ja suurustusta.

Mutta takaisin tämän päivän kalakeittoon. Laitoin ensin liemen tulemaan päästä (ilman kiduksia), ruodoista, nahkoista ja hännästä:

Liemeen tuli nyt niiden lisäksi 1 litra kylmää vettä, 1 sipuli lohkottuna, 8 maustepippuria, 2 laakerinlehteä ja 1 tl suolaa. Kiehautin, keitin miedolla lämmöllä 20 minuuttia ja siivilöin. Pilkoin liemeen perunoita ja porkkanoita, lisäsin ne vähän jäähtyneeseen liemeen, kiehautin ja keitin miedolla lämmöllä 10 min. Sitten lisäsin kerman ja kuumensin. Suolaa lisäsin maun mukaan, mikä tällä kertaa oli tähän määrään 2.5 tl. Normaalisti voisin laittaa enemmänkin, mutta savusiian perkeistä itsestään taisi irrota liemeen suolaa.

Itse savusiian lihoja en sekoittanut koko määrään kuumaa keittoa, vaan laitoin sen tarjolle kylmänä niin, että jokainen voi annostella sitä annoksensa päälle haluamansa määrän. Minusta niin on parempi, koska kypsä kala kuumaan keittoon sekoitettuna hajoaa mielestäni liiaksi. Tuore tilli olisi ollut tähän kiva, mutta sitä ei sattunut olemaan, eikä se yleensäkään ole meillä sellainen, mitä koskaan vain sattuisi olemaan. En osaa käyttää tilliä muualla kuin kalaruuissa, joten tilliä ei tule ostetuksi sellaiseksi yleiskäyttöiseksi yrtiksi niin kuin vaikkapa persiljaa, rucolaa ja basilikaa. Näistä tällä kertaa oli jääkaapissamme persiljaa, joten laitoin sitä annoksen päälle. Näin tuli annokseen väriä, jota se tuntui kaipaavan. Tänään pihalla ollessani tulin katsoneeksi myös voikukan lehtiä ja mietin, pitäisikö koittaa niitäkin käyttää ruuaksi. Mutta en uskaltanut vielä tällä kertaa.

Tämän keiton lisäksi olisin halunnut pakastimesta itseleivottua ruisleipää, mutta puoliso olikin jo syönyt ne kaikki. Otinkin sitten pakastimesta itse leivottua perunalimppua, ja lämmitin ne paahtimessa. Nämä leivät näköjään eivät olleetkaan niitä paahtimessa paranevia leipiä, ja mieleeni tuli, että kaupan perunalimppu taitaa olla paremman makuista kuin tämä itse leipomani. Muistaakseni kaupassa myydään nimellä Pälkäneen perunalimppu sellaista makeaa imeltyneen perunan ja siirapin makuista ruislimppua, josta pidän paljon. Tässä omatekemässäni makeuden kokemusta vie ehkä nyt liiaksi pois se, että nesteenä on käytetty piimää, joka sekin takuulla oli päiväysvanhaa eikä varmasti edes vain vähän. Kyseisestä perunalimpusta kirjoitin jotain aiemmin tähän postaukseen: https://ruokaideat.com/2019/05/13/amerikkalaista-jauhelihakeittoa-ja-suomalaista-perunalimppua/

Silti, kylläpä nuokin perunalimput vielä syödyiksi tulevat, koska eivät ne pahoja ole. Kaupasta vain sattuu saamaan parempaa perunalimppua. Erikoisuus tässä perunalimpussa on jännä suutuntuma, joka ei ole leivälle tyypillinen. Imeltyneestä perunasta ehkä tulee sellaista tahmeutta. Paahdettuna tässä leivässä on erikoista se, että osa voista valahtaa pois leivän päältä, eikä imeydy leipään samalla tavalla kuin tavalliseen leipään. Kertonee varmaan siitä, että tässä leivässä tärkkelystä on ehkä vähemmän kuin tavallisessa leivässä.

Kalakeitto oli nyt aika hyvää, mutta kun edellinen ateriani oli voimakasumaminen linssikeitto, niin olihan tämä kalakeitto nyt paljon miedomman makuista. Savusiian perkeistä ei mielestäni liuennut liemeen savustuksen makua niin kuin olin toivonut, vaan enemmän sellaista geneeristä kalaliemen makua. Itse savusiikapalat maistuivat mielestäni keitossa paremmalta kuin eilen salaatissa. Perunaa ja porkkanaa tulin laittaneeksi nyt keittoon aivan liian vähän, todennäköisesti laiskuussyistä. Huomiselle jäi sitten vielä ehkä litra pitkää lientä, josta voisin ehkä sattumat syödä huomenna keiton kanssa (savusiian lihoja on erillisellä lautasella jäljellä vielä ihan pikkuisen) siivilän avulla, ja loput pitkästä liemestä voisin jatkojalostaa jotenkin.

Nyt tällä hetkellä pyörii mielessäni, että en olekaan vielä kokeillut käyttää keiton pitkää lientä suolaisen pannukakun nesteenä. Sellainen voisi tulla kysymykseen huomenna, ehkä. Yksi vaihtoehto voisi myös olla, että keitän tuossa pitkässä liemessä riisiä ja se riisi menisi joko voitaikinakuorisen levykalapiirakan täytteeksi (lopun savusiian lihan ja ehkä tonnikalan kanssa) tai tulisi jokin uunissa kypsennettävä riisi-kalaruoka, jossa pitkät liemet tiivistyisivät. Katselenpa asiaa sitten huomenna. Tai ylihuomenna. Tai milloin nyt jaksankaan. Katsotaan.