Neljän viljan leipäset ja uunimunia

Tänään teki mieli tehdä neljän viljan leipäsiä. Käytin siihen tätä reseptiä: https://www.myllynparas.fi/reseptit/nopeat-neljan-viljan-leipaset

…mutta sekoitin taikinaan myös perunamuusin tähteet, joita oli 150 grammaa. Ne olivat jääneet silakka-aterialta: https://ruokaideat.com/2019/09/06/ruisleivitettyja-voissapaistettuja-silakkafileita-perunamuusia-persiljalla-ja-paahdettua-munakoisoa/

Alkuperäisestä reseptistä korvasin myös fariinisokerin/hunajan valkoisella sokerilla, koska halusin nyt enemmän sellaista ”puhdasta” makeutta ilman muita lisämakuja.

Neljän viljan leipäset olivat heti tuoreeltaan kuumina mielestäni vähän tylsiä, mitäänsanomattoman makuisia, joista meinasin jo kirjoittaa, että ei kannata tehdä. Jäähdyttyään ne olivatkin muuttuneet hyvänmakuisiksi! Maku oli vähän niin kuin ruismyslimäinen. Ja niin oli kyllä rakennekin. Hiutaleiden osuus taikinassa oli niin suuri, että rakenne oli hyvin paljon karkeampi kuin miltään leivältä odottaisi. Reunissa oli myös samanlaista kovuutta kuin aiemmin liian ohuiksi tekemissäni ruisleipäsissä: https://ruokaideat.com/2019/08/12/itsetehdyt-ruisleipaset/

Odottamattomasta rakenteesta huolimatta tykkäsin näistä. Leiväksi olivat vähän erikoisia, mutta hyvällä tavalla. Myös lapset tykkäsivät. Lapsi tuumi myös, että maistuu joltain teeleivältä. Jos tarkkoja ollaan, niin en itsekään tiedä, mikä nämä erottaa teeleivistä, koska molemmat kohotetaan leivinjauheella ja muutenkin sisältävät samoja aineksia. Kirjoitan tähän ohjeen vastaisuuden varalle:

Neljän viljan leipäset

3½ dl neljän viljan hiutaleita (120 g)

1½ dl vehnäjauhoja (105 g)

2 tl leivinjauhetta

1 tl suolaa

1 rkl sokeria (tai fariinisokeria tai hunajaa)

50 g voita sulatettuna

2½ dl täysmaitoa (250 g)

150 g tähteeksijäänyttä perunamuusia, jos on

(halutessa 2 porkkanaa raastettuna)

Lämmitä uuni 225 asteeseen. Sekoita maitoon perunamuusi, jos on. Sekoita kuivat ainekset keskenään. Lisää voisula ja maito (ja porkkanaraaste, jos käytät sitä). Sekoita tasaiseksi. Nosta leivinpaperoiduille uunipelleille lusikalla nokareita, ja madalla ne leipäsiksi lusikalla tai kostutetulla kädellä. Samalla on hyvä myös tasoittaa reunoja tasaisemman pyöreiksi. Pistele leipäsiin haarukalla reikiä. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla 15-20 minuuttia.

Toinen pellillinen jäi niin vajaamiehitetyksi, että päätin hyödyntää jäljellejääneen tilan muulle ruualle. Oli jo pitemmän aikaa ollut tarkoitus testata uunimunia, joten tässä nyt testasin samalla niitäkin. Käytin ohjenuorana tätä ohjetta: https://www.eggs.ca/recipes/easy-baked-eggs

Ohjeessa neuvottiin kypsentämään munat muffinipellin koloissa, mutta minulla ei ollut sellaista. Sen sijaan käytin voideltuja uuninkestäviä kuppeja. Eli sellaisia, joiden pohjassa luki ”OVEN PROOF”. Voitelin ne hyvin, ja rikoin kuhunkin yhden munan. Ripottelin päälle suolaa, ja pilkotut kinkkupaketin loput, jossa oli 60 grammaa. Neljälle kananmunalle tämä sattuikin olemaan juuri ohjeen mukainen määrä sattumia eli 2 rkl sattumia per muna. Alkuperäisessä ohjeessa paistolämpötilaksi neuvottiin 175 astetta, mutta koska kypsensin nämä yhtä aikaa leipästen kanssa jotka tarvitsivat 225 astetta, nämä munatkin paistuivat 225 asteessa. Paistoin, kunnes valkuaiset näyttivät hyytyneiltä, missä kesti 15 min. Otin kupit pois uunista, ja laitoin leipäset sinne takaisin vielä viideksi minuutiksi.

Uunimunat olivat mielestäni oikein hyviä! Kaikista munankypsennystavoista tämä nousi nyt suosikkieni joukkoon. Samalle lautaselle päätyi nyt leipästen ja uunimunien lisäksi oman pihan omenaa ja loput paahdetut munakoisot silakka-aterialta: https://ruokaideat.com/2019/09/06/ruisleivitettyja-voissapaistettuja-silakkafileita-perunamuusia-persiljalla-ja-paahdettua-munakoisoa/

Paahdettujen munakoisojen maku oli mielestäni voimistunut kolmen päivän aikana, mikä ei ollut huono asia. Itse uunimunien reseptin haluan heti kirjoittaa talteen:

Uunimunat

kananmunia 1-2 per syöjä

voita vuokien voiteluun

suolaa (ja pippuria, jos haluaa)

Sattumia noin 2 rkl per muna: esim. pilkottua kinkkua, kevätsipulia tai juustoraastetta

Voitele muffinipellin kolot tai uuninkestävät kupit hyvin koko sisäpinnoilta. Riko kuhunkin yksi muna. Ripottele päälle suolaa (ja halutessasi pippuria) ja sattumat. Paista 175-225 asteessa uunin keskitasolla 8-15 min, kunnes valkuaiset ovat hyytyneet ja keltuaiset juoksevia tai kiinteitä maun mukaan. Irrota munat vuoista tai kupeista, tai kuppien tapauksessa voi myös syödä suoraan niistä.

Broilerisuikaleita, riisiä, appelsiini-smetanakastiketta ja porkkana-appelsiiniraastetta

Tässä ateriassa oli hyvää kaikki muu paisti appelsiini-smetanakastike. Se oli tarkoitus tehdä näin: 2 purkkia smetanaa, 1 tl suolaa, 2 tl sokeria, 1 appelsiinin kuoret raastettuna ja ripaus sipulijauhetta. Sipulijauhetta kuitenkin lipsahti vahingossa liikaa, ja sen huomasi mausta. Kyllä se kuitenkin kastikkeena toimi, kunhan sen makuun tottui.

Broilerin fileesuikaleista tuli mielestäni huippuhyviä näin, ja maistui lapsillenikin:

Paistetut broilerisuikaleet

500 g maustamattomia broilerin fileesuikaleita

2 rkl voita paistamiseen

Mausteseos:

1 tl suolaa

1 tl paprikajauhetta

1 tl sipulijauhetta

1/4 tl valkosipulijauhetta

½ tl currya

1 tl sokeria

Sekoita mausteseoksen ainekset keskenään. Ruskista broilerisuikaleet molemmin puolin voissa. Sekoita mukaan mausteseos, ja käännä hellan levy pienimmälle ei-nollalle. Hauduta kypsäksi 6-8 min tai pakkauksen ohjeen mukainen aika. Tarjoile esim. riisin, risoton, pastan, (lohko- tai paistin)perunoiden tai salaatin ja mielellään myös hyvän kastikkeen kanssa (esim. appelsiini-smetanakastike, majoneesi tai muu hyvä kylmä kastike).

Appelsiini-smetanakastike

2 purkkia smetanaa

1 appelsiinin kuoret raastettuna (vain oranssit osat)

1 tl suolaa

2 tl sokeria

ripaus sipulijauhetta

(haluttaessa lisäksi ripaus esim. currya, valkosipulijauhetta tai tuoretta puristettua valkosipulia, tuoreita tai kuivattuja yrttejä, pippuria)

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Anna maustua jääkaapissa vähintään puoli tuntia, mutta parhaimmillaan on vasta seuraavana päivänä. Sopii esimerkiksi broilerin, kalkkunan tai kalan kanssa tai salaatinkastikkeeksi.

Tämän kanssa syötiin mikrolämmitettyä tähderiisiä, josta osa oli mennyt riisi-kinkkuvuokaan: https://ruokaideat.com/2019/09/02/riisi-kinkkuvuoka-tahteista/

Lisäksi tein porkkana-appelsiiniraastetta, johon olen tykästynyt jo kouluaikoina. Samasta luomuappelsiinista käytin kuoren oranssit osat kastikkeeseen ja hedelmälihat raasteeseen, jolloin molemmat sai näppärästi käytetyksi.

Broilerin fileesuikaleita oli ostettu ja pakastettu iso määrä joskus, kun ne olivat tarjouksessa. Huoneenlämmössä ne sulivat pakkasesta nyt muutamassa tunnissa.

Marja-aroniamehu keittämällä ilman mehumaijaa

Hyppää reseptiin: Marja-aroniamehu eli aroniamehu kattilassa

Pihaltani kerättiin kaksi kiloa marja-aronioita:

En tykkää syödä niitä sellaisenaan, joten päätin kokeilla keittää ne mehuksi. Keitin ne mehuksi samalla tavalla kuin marjamehut yleensäkin: marjat kattilaan, peitetään kylmällä vedellä, kiehautetaan, keitetään 10-15 minuuttia kovalla lämmöllä, siivilöidään, laimennetaan sopivaksi ja makeutetaan.

Keittämisen aikana oli nyt marjamehuksi aika erikoiset tuoksut ilmassa. Tuoksui yllättäen siltä niin kuin keittäisin punajuuria tai härkäpapuja. Keittämisen aikana marja-aronioiden värikin muuttui punajuurien väriseksi, kun alun perin ne olivat mustia.

Maistoin ensin laimentamatonta marja-aroniamehua. Maistui siltä samalta huonolta maulta, joka marja-aronioissa sellaisenaankin on. Sitten kokeilin laimennettuna. Laitoin kuppiin 20 grammaa laimentamatonta marja-aroniamehua, 200 grammaa kuumaa vettä vedenkeittimestä ja 20 grammaa sokeria, ja sekoitin. Maistuikin hyvältä! Maistui hyvältä marjamehulta. Vähän niin kuin mustaherukkamehulta ja vähän niin kuin variksenmarjamehulta. Siinä ei ollut ollenkaan niitä pahoja makuja, joita marja-aroniassa sellaisenaan on, eikä sitä vihannesmaisuutta, joka ilmaan jäi leijailemaan.

Mehuksi keittäminen oli selvästikin hyvä idea. Ainakin kuumana mehuna marja-aroniamehu toimi hyvin. Huomenna varmaan kokeilen kylmänä.

Marja-aroniamehu

marja-aronioita sen verran kuin on (ei tarvitse perata oksia pois ensin)

vettä sen verran että marja-aroniat peittyvät

keittämisen jälkeen vettä laimennukseen ja sokeria makeutukseen

Laita marja-aroniat sellaiseen kattilaan (tai useampaan kattilaan), johon ne mahtuvat hyvin ja kattilaan jää paljon myös kuohumisvaraa. Laske marjojen päälle kylmää vettä sen verran, että marjat peittyvät. Kiehauta. Keitä kovalla lämmöllä 10 minuuttia. Siivilöi tiheän siivilän läpi (siivilän voi vuorata harsokankaalla, jos haluaa vielä tarkemman ja hitaamman siivilöinnin). (Siivilöinnin jälkeen voi myös kiehauttaa uudelleen ja kuoria vaahdot, jos haluaa ne pois.)

Laimentamattoman mehun voi laittaa kannelliseen purkkiin ja säilyttää jääkaapissa (tai pakastaa pakastusrasioissa tai -pulloissa). Osan tai kaiken voi myös laimentaa ja makeuttaa kannuun tai pulloon juomavalmiiksi mehuksi. Kuumalle mehulle sopiva laimennussuhde minulla oli 1:10 ja sopiva sokerimäärä 10 grammaa per 100 grammaa sopivan vahvuista mehua. Kylmälle mehulle sopivaksi laimennussuhteeksi osoittautui 1:4, eli yksi osa mehua ja 4 osaa vettä, joihin sekoitetaan sokeria 10 grammaa per 100 grammaa sopivaksilaimennettua mehua. Kylmänä juotavan mehun on hyvä antaa tasaantua laimennuksen ja makeutuksen jälkeen jääkaapissa vähintään muutaman tunnin, mutta mieluummin yön yli tai vuorokauden.

Samalla tavalla keitän mehua ilman mehumaijaa muistakin marjoista, mitä sattuu olemaan. Laimennussuhde riippuu marjan hapokkuudesta, mutta sokeria laitan kaikkiin marjamehuihin 10 grammaa per 100 grammaa sopivan vahvuista mehua.

Marja-aroniamehu on laimentamattomana niin hapanta, että odotan sen säilyvän jääkaapissa, kunnes se tulee käytetyksi loppuun. Kaadoin laimentamattomat marja-aroniamehut kahteen eri kannelliseen lasipurkkiin. Isomman purkin tiivistin varmuuden vuoksi kaatamalla sulatettua kookosöljyä mehun pinnalle, jolloin kookosöljy kovettuu jääkaapissa mehun pinnalle tehden mehusta ilmatiiviin pilaantumattoman. Luulen kuitenkin, että vahvahappoinen marja-aroniamehu säilyisi homehtumatta ilmankin, kun kerran vähemmän hapan puolukkasurvoskin on säilynyt jääkaapissani kuukausia pilaantumatta. Laitoin kuitenkin kookosöljykerroksen päälle ihan vain varmuuden vuoksi, kun se oli niin pieni vaiva.

Päivitys 8.12.2019:

Nyt on juotu loppuun tämän syksyn aroniamehut. Purkissa luki tekopäivä 31.8.2019. Mehu oli jääkaapissa koko sen ajan. Ei ehtinyt pilaantua tuossa ajassa. Isommassa, viimeisenä käytetyssä purkissa oli kookosöljykerros päällä ehkä puolet tuosta ajasta. Purkin pohjimmaisissa mehuissa näkyi olevan paksua hyytelöitynyttä sakkaa mukana, joten pohjimmaiset mehut kaadoin siivilän läpi. Tästä aroniamehusatsista jäi sellainen fiilis, että ehdottomasti kannattaa tehdä aroniamehua taas ensi vuonnakin. Olen tätä juodessani tullut siihen tulokseen, että se mehu, jonka makua tämän aroniamehun maku muistuttaa, on varmaan variksenmarjamehu. Maku muistuttaa mielestäni myös jossain määrin mustaherukkamehua.

Päivitys 15.9.2020:

Tein tänäkin vuonna aroniamehua. Tuli hyvää tälläkin kertaa. Kylmänä hyvä sekoitussuhde vaikuttaa olevan sama kuin viime vuonna, eli 1 osaa mehutiivistettä + 4 osaa vettä + 100 g sokeria per 1 litra laimennettua mehua. Tällä kertaa pakastin ylimääräiset mehutiivisteet pakastusrasioissa.

Itsetehdyt sämpylät

Tänään sain inspiraation leipoa sämpylöitä. Leivoin ne reseptillä, jonka olen muokannut oman makuni mukaiseksi tämän ohjeen perusteella: https://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/104817/S%C3%A4mpyl%C3%A4t/

Oman makuni mukainen resepti tässä:

Sämpylät

5 dl täysmaitoa

50 g hiivaa

1 rkl sokeria

1/2 rkl suolaa

12 dl vehnäjauhoja, josta osan voi korvata hiivaleipäjauholla (minulla loppui vehnäjauho kesken, joten viimeiset 3 dl tuli hiivaleipäjauhona maun siitä kärsimättä)

50 g voita sulatettuna

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi kattilassa levyllä miedolla lämmöllä. Liuota siihen hiiva. Sekoita joukkoon sokeri ja suola. Lisää vähitellen jauhot taikinaan sekoitellen. Lopussa sekoita taikinaan sulatettu voi sen lämpöisenä, että se on sula, mutta ei niin kuuma, että se polttaisi kädet.

Jätä taikina peitettynä kohoamaan kulhoonsa puoleksi tunniksi. Sen jälkeen vuoraa kaksi leivinpeltiä leivinpaperilla. Muotoile taikinasta leivinpaperoiduille pelleille jonkinlaisia sämpylää muistuttavia muotoja. Jätä kohoamaan pelleille vartiksi. Sillä aikaa lämmitä uuni 225 asteeseen.

Paista kohonneet sämpylät 225-asteisen uunin keskitasolla 15 minuuttia.

Nämä ovat mielestäni tosi hyviä <3

Jäätelöä sekalaisista puutarhamarjoista

Tämä jäätelö oli oikein hyvää. Se on tehty jäätelökoneella oman pihan sekalaisista puutarhamarjoista: punaherukoista, karviaisista, mustaherukoista ja kirsikoista. Rakenteeltaan ei ollut täydellisen palloutuvaa, mutta kuitenkin sellaista, että saa jäätelökauhalla otettua palasia irti. Joskus on tullut sellaistakin jäätelöä, jota ei erkkikään saa jäätelökauhalla irti pakastuneesta jäätelöstä, mutta tämän saa. Tässä resepti:

Marjajäätelö

350 g kirpeähköjä marjoja yhtä lajia tai sekoitus esim. herukat, karviaiset, kirsikat

2 dl sokeria (170 g)

2 rkl vettä

6 dl kuohukermaa

1 tl vaniljauutetta

5 kananmunan keltuaista

Laita kattilaan marjat, sokeri ja vesi. Kiehauta. Anna hautua muutama minuutti, kunnes sokeri näyttää liuenneen. Jäähdytä. Soseuta sauvasekoittimella. Laita sose tiheään siivilään, jonka alla on sopivan kokoinen astia ottamassa vastaan siivilöityä sosetta. Painele sose siivilän läpi mahdollisimman tarkkaan niin, että siivilään jää vain kuivaa nahkeaa siemen-kuorisosetta, jota ei käytetä tähän jäätelöön. Siirrä siivilän läpi mennyt sose jääkaappiin jäähtymään.

Vatkaa kuohukerma vaahdoksi. Toisessa kulhossa vatkaa kananmunan keltuaiset vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita nuolijalla keskenään kermavaahto, keltuaisvaahto, vaniljauute ja jäähtynyt marjasose. Valmista jäätelöksi jäätelökoneen ohjeiden mukaan.

Resepti on muokattu tämän ohjeen pohjalta: http://mostbestice.blogspot.com/2014/08/punaherukkajaatelon-aika.html

Tuota kirjoittaessani tajusinkin, miksi tästä jäätelöstä ei tullut sellaista palloutuvaa. Jotta sellaista tulisi, jäätelömassan pitäisi olla jääkaappikylmää jäätelökoneeseen laitettaessa. Tällä kertaa ei maltettu odottaa marjasoseen jäähtymistä kylmäksi asti, joten siinä syy. Mutta hyvän makuista silti tuli <3