Paistettu makaroni pyttipannun tapaan

Toissapäivänä syötiin makaronia ja halloumia. Tähteeksi jäänyt makaroni meni eilen osittain makaroni-tonnikalasalaattiin, ja loput tähän ateriaan, joka on ikään kuin pyttipannu mutta makaroneista perunan sijaan. Tämä on yksi herkullisimpia nopeita ruokia, mitä voi tehdä ylijääneestä keitetystä makaronista. Kun makaronit paistaa pannulla, ne sekä imevät itseensä rasvaa että rapeutuvat sen verran, kuin niiden antaa rapeutua. Rapea pinta on herkullista monessa ruuassa, niin myös makaronissa. Rapeaksi paistettu makaroni yhdistettynä paistettuun makkaraan on mielestäni ihanaa kotipikaruokaa, joka sopii paistetun kananmunan kanssa niin kuin tavallinenkin pyttipannu. Näin tehtynä saa myös makaronin jämät riittämään useampaan annokseen kuin ilman paistamista. Toisaalta taas tämä ei ole niitä ruokia, joita tekee samalla vaivalla kerralla enemmän: parhaat paistopinnat saa, kun pannulla on tavaraa vain sen verran kuin siihen mahtuu kerralla yhteen kerrokseen.

Paistettu makaroni pyttipannun tapaan (n. 2-3 annosta)

180 g keitettyä jäähtynyttä makaronia (reilu 3½ dl – raakapaino noin 80 grammaa )

½ makkaraa (n. 50 g)

2 rkl voita tai muuta rasvaa

1-2 kananmunaa per syöjä + suolaa

Pilko makkara kuutioiksi. Kuumenna voi tai muu rasva isolla paistinpannulla. Levitä pannulle makkarakuutiot ja makaroni. Paras paistotulos tulee, jos kaikki makkarat ja makaronit koskevat pannun kuumaan pintaan. Paista hieman keskilämpöä kuumemmalla (keittolevyn säätö 2/3) muutama minuutti sekoittamatta. Sekoita, paista taas sekoittamatta muutama minuutti. Jatka samalla tavalla, kunnes makaroneissa ja makkarapaloissa on ruskistumista suurin piirtein joka puolella, mutta mikään ei ole vielä palanut. Täysin ruskistuneeseen ei tarvitse pyrkiä, vaan on hyvä jättää suutuntumaan pehmeyttäkin. Siirrä riittävästi paistetut pois pannulta.

Pannulle jääneessä rasvassa (tai tarvittaessa lisätyssä rasvassa) voi paistaa kananmunat syöjien haluamaan kypsyysasteeseen. Itse tykkään molemmin puolin ruskistuneista kananmunista, eli paistan muutaman minuutin per puoli säädöllä 2/3. Paistettujen kananmunien päälle ripottelen suolaa.

Muunnoksia:

* kokeile makaronin sijaan muuta pastaa – ohuemmilla pastoilla paistoaika voi olla lyhempi

* makkaran sijaan voi käyttää esim. nakkia, kinkkua, meetvurstia tai pekonia

* makkaran voi halutessa myös jättää pois ja tarjota paistetut makaronit lisäkkeenä

* jos tähän haluaa lisätä vihanneksia ja/tai sieniä, ne kannattaa paistaa erikseen ja sekoittaa makaroneihin vasta sitten, kun makaronit on paistettu haluttuun rapeusasteeseen

* ruuan päälle voi halutessa ripotella esim. jotain näistä: juustoraaste, mausteet, tuoreet yrtit

Muita tapoja uusiokäyttää ylijäämä makaroni löytyy kirjoituksestani Ruokaa tähteistä: ylijäänyt spagetti, makaroni ja muu pasta.

Varsinainen pyttipannu:

Makaroni-kinkkupata tähteistä

Sattui olemaan tähteinä keitettyä makaronia ja paistinkastiketta tästä satsista: https://ruokaideat.com/2019/11/25/paahdettu-kokonainen-ankka-uunissa-paistinkastike-uunijuurekset-ja-riisi/

Niistä aineksista tein lounaaksi tällaisen nopean sävellyksen:

Laitoin lautaselle makaronia ja paistinkastiketta. Revin päälle kinkkua. Lämmitin annoksen mikrossa. Saksin päälle ruohosipulin loput, ja sekoitin tasaiseksi. Oli tosi hyvää! Paistinkastikkeen umami nosti kinkun ja ruohosipulin maut aivan ihaniksi.

Päivälliselle kokeilin sitten melkein samaa, mutta tein levyllä ja mukana oli paprikaa ja ruohosipulin sijaan persiljan loput. Laitoin kattilassa olevien paistinkastikkeen jämien päälle makaronia, pakastepaprikaa ja revittyä kinkkua. Kiehautin, ja sekoitin mukaan persiljan loput. Söin heti. Oli ihan ok, mutta paprikan osuus tuntui liian suurelta. Olikin parempaa ilman paprikaa, enemmällä kinkulla ja persiljan sijaan ruohosipulilla. Mutta sainpahan kuitenkin paistinkastikkeen tähteet käytettyä. Pakastepaprika ehti tuossa ajassa kypsyä suunnilleen al denteksi, eli ihan ok kypsyysasteeseen.

Tämän ja muita tapoja hyödyntää tähteeksi jäänyt makaroni tai muu pasta kirjoitin postaukseeni Ruokaa tähteistä: ylijäänyt spagetti, makaroni ja muu pasta.

Paistettuja herkkusieniä tähdemakaronin kanssa

3 päivää sitten keitin pussillisen makaronia, jota silloin söimme jauhelihan kanssa: https://ruokaideat.com/2019/06/22/makaronia-ja-jauhelihaa-salaattia-ja-viimeinen-kakun-palanen/

Nyt sitä oli vielä jäljellä jääkaapissa, joten tuntui, että olisi aika jotain sille tehdä. Jääkaapissa oli myös herkkusieniä, joten alkoi tehdä kovasti mieli voissapaistettuja herkkusieniä sen makaronin kanssa. Viipaloin sitten vähän herkkusieniä, paistoin ne voissa, suolasin, ja kippasin mikrossa lämmitetyn makaronin päälle. Oli oikein hyvää! Lisäksi nopea, helppo ja yksinkertainen. Tällaista teen varmasti toistekin.

Lisäksi teki mieli nyt syödä jotain rapeaa, joten söin vielä kaksi tällaista näkkileipää päälle, ja sitten olin tyytyväinen: