Paistettu makaroni pyttipannun tapaan

Toissapäivänä syötiin makaronia ja halloumia. Tähteeksi jäänyt makaroni meni eilen osittain makaroni-tonnikalasalaattiin, ja loput tähän ateriaan, joka on ikään kuin pyttipannu mutta makaroneista perunan sijaan. Tämä on yksi herkullisimpia nopeita ruokia, mitä voi tehdä ylijääneestä keitetystä makaronista. Kun makaronit paistaa pannulla, ne sekä imevät itseensä rasvaa että rapeutuvat sen verran, kuin niiden antaa rapeutua. Rapea pinta on herkullista monessa ruuassa, niin myös makaronissa. Rapeaksi paistettu makaroni yhdistettynä paistettuun makkaraan on mielestäni ihanaa kotipikaruokaa, joka sopii paistetun kananmunan kanssa niin kuin tavallinenkin pyttipannu. Näin tehtynä saa myös makaronin jämät riittämään useampaan annokseen kuin ilman paistamista. Toisaalta taas tämä ei ole niitä ruokia, joita tekee samalla vaivalla kerralla enemmän: parhaat paistopinnat saa, kun pannulla on tavaraa vain sen verran kuin siihen mahtuu kerralla yhteen kerrokseen.

Paistettu makaroni pyttipannun tapaan (n. 2-3 annosta)

180 g keitettyä jäähtynyttä makaronia (reilu 3½ dl – raakapaino noin 80 grammaa )

½ makkaraa (n. 50 g)

2 rkl voita tai muuta rasvaa

1-2 kananmunaa per syöjä + suolaa

Pilko makkara kuutioiksi. Kuumenna voi tai muu rasva isolla paistinpannulla. Levitä pannulle makkarakuutiot ja makaroni. Paras paistotulos tulee, jos kaikki makkarat ja makaronit koskevat pannun kuumaan pintaan. Paista hieman keskilämpöä kuumemmalla (keittolevyn säätö 2/3) muutama minuutti sekoittamatta. Sekoita, paista taas sekoittamatta muutama minuutti. Jatka samalla tavalla, kunnes makaroneissa ja makkarapaloissa on ruskistumista suurin piirtein joka puolella, mutta mikään ei ole vielä palanut. Täysin ruskistuneeseen ei tarvitse pyrkiä, vaan on hyvä jättää suutuntumaan pehmeyttäkin. Siirrä riittävästi paistetut pois pannulta.

Pannulle jääneessä rasvassa (tai tarvittaessa lisätyssä rasvassa) voi paistaa kananmunat syöjien haluamaan kypsyysasteeseen. Itse tykkään molemmin puolin ruskistuneista kananmunista, eli paistan muutaman minuutin per puoli säädöllä 2/3. Paistettujen kananmunien päälle ripottelen suolaa.

Muunnoksia:

* kokeile makaronin sijaan muuta pastaa – ohuemmilla pastoilla paistoaika voi olla lyhempi

* makkaran sijaan voi käyttää esim. nakkia, kinkkua, meetvurstia tai pekonia

* makkaran voi halutessa myös jättää pois ja tarjota paistetut makaronit lisäkkeenä

* jos tähän haluaa lisätä vihanneksia ja/tai sieniä, ne kannattaa paistaa erikseen ja sekoittaa makaroneihin vasta sitten, kun makaronit on paistettu haluttuun rapeusasteeseen

* ruuan päälle voi halutessa ripotella esim. jotain näistä: juustoraaste, mausteet, tuoreet yrtit

Muita tapoja uusiokäyttää ylijäämä makaroni löytyy kirjoituksestani Ruokaa tähteistä: ylijäänyt spagetti, makaroni ja muu pasta.

Varsinainen pyttipannu:

Vastaa