Pasta-kinkkukeitto tähteistä

Tänään oli tällaisia tähteitä: keitettyä pastaa ja hirvikeiton lientä, josta oli melkein kaikki sattumat syöty pois. Tein niistä tällaisen nopean keiton, josta tuli hyvää. En siis tehnyt muuta kuin pilkoin pastat ja kinkut, sekoitin ne ylijääneeseen liemeen ja kiehautin. Lapsi sanoi antavansa tälle viisi tähteä viidestä. Pasta-kinkkukeittoja olen tehnyt aiemminkin, ja ne toimivat mielestäni kaikilla niillä liemillä, jotka lähtökohtaisesti eivät maistu pahalta, joten tämä on yksi hyvä tapa käyttää sekä ylijäänyt liemi että ylijäänyt pasta. Toisaalta saman voi tehdä myös kokonaan ilman tähteitä keittämällä raakaa pastaa ja kinkkua siinä liemessä, mitä löytyy. Tämä on minulle myös yksi tapa käyttää pois viimeisen käyttöpäivän kinkkupaketin loput.

Nopea pasta-kinkkukeitto ylijääneestä pastasta ja liemestä mitä sattuu olemaan

lientä

kypsää pastaa

savukinkkua

Jos pasta on pitkää, pilko se halutessasi suupaloiksi. Pilko kinkku kuutioiksi (tai suikaleiksi). Sekoita keskenään kypsää pastaa, kinkkua ja lientä sellaisessa suhteessa, että liemi juuri ja juuri peittää sattumat, ja että suurinpiirtein joka lusikalliseen osuu pastaa, kinkkua ja lientä.

Kiehauta seos. Siirrä se pois levyltä. Tässä vaiheessa keitto on valmista tarjottavaksi. Sopii myös uudelleen lämmitettäväksi myöhemmin. Yön yli jääkaapissa pastat yleensä turpoavat liemessä, mistä jotkut ihmiset pitävät, mutta kaikki eivät. Jos ei pidä suunnilleen tuplakokoisiksi turvonneista pastoista, silloin kannattaa nauttia pastakeitot tekopäivänä.

Vinkkejä:

* Liemeksi käy esimerkiksi liha- tai kanakeitosta ylijäänyt liemi, jonka voi halutessa siivilöidä ensin. Keittojen jämäliemistä voi tulla keittoon harmautta/epäkirkkautta, mutta makua se ei haittaa.

* Liemeksi käy myös lihan tai kanan keitinliemi.

* Liemenä voi käyttää myös kaupasta ostettua liha-, kana- tai kasvislientä.

* Kypsän pastan sijaan voi käyttää myös kypsää riisiä.

* Kypsän pastan/riisin sijaan voi käyttää myös raakaa pastaa/riisiä. 1 dl raakaa pastaa tarvitsee yleensä kypsyäkseen 2 dl nestettä, ja 1 dl raakaa riisiä 3 dl nestettä.

* Kinkun sijaan voi käyttää myös muuta savunmakuista lihajalostetta: esim. makkaraa, nakkia tai pekonia

* Keittoon voi lisätä kypsiä kasviksia tai sieniäkin, jos niitä sattuu olemaan. Niitä voi lisätä keittoon myös raakana, mutta silloin keiton valmistumisessa kestää kauemmin eli niin kauan, kuin niiden kypsymisessä kestää.

* Keittoon voi halutessa lisätä esim. tomaattimurskaa ja/tai kermaa. Ne lisäisin kypsää pastaa/riisiä käytettäessä jo alussa. Raakaa pastaa/riisiä käytettäessä lisäisin tomaattimurskan alussa ja kerman lopussa.

* Tuoreet yrtit sopivat annoksen päälle ripoteltavaksi, jos on.

Tällaista keittoa olen tehnyt pastan sijaan myös riisillä, sekä kinkun sijaan nakeilla tai makkaroilla. Tähän keittoon olen käyttänyt myös kalan keittämisestä ylijäänyttä lientä, jolloin olen lisännyt lopussa myös kermaa. Sekin keitto maistui hyvin, ja lapset kovasti kiittelivät. Yleensä ottaen voisin sanoa, että kun keitossa on jotain umamipitoista ei-pahanmakuista lientä, pastaa/riisiä sekä jotain savunmakuista lihajalostetta, niin minulle ja lapsilleni maistuu hyvin.

Nämä pastat olivat jääneet yli, kun keitin eilistä savusiikapastaa tehdessäni koko pussin loput nauhapastaa, ja vain osa siitä tarvittiin savusiikapastaan. Hirvikeitto oli miehen viikonloppuna tekemä.

Muita tapoja käyttää ylijäämä pasta on kirjoituksessani Ruokaa tähteistä: ylijäänyt spagetti, makaroni ja muu pasta. Siellä on esimerkiksi linkit Paistettu spagetti kiinalaiseen tapaan, Paistettu makaroni pyttipannun tapaan ja Rieskat ylijääneestä spagetista.

Paistettu makaroni pyttipannun tapaan

Toissapäivänä syötiin makaronia ja halloumia. Tähteeksi jäänyt makaroni meni eilen osittain makaroni-tonnikalasalaattiin, ja loput tähän ateriaan, joka on ikään kuin pyttipannu mutta makaroneista perunan sijaan. Tämä on yksi herkullisimpia nopeita ruokia, mitä voi tehdä ylijääneestä keitetystä makaronista. Kun makaronit paistaa pannulla, ne sekä imevät itseensä rasvaa että rapeutuvat sen verran, kuin niiden antaa rapeutua. Rapea pinta on herkullista monessa ruuassa, niin myös makaronissa. Rapeaksi paistettu makaroni yhdistettynä paistettuun makkaraan on mielestäni ihanaa kotipikaruokaa, joka sopii paistetun kananmunan kanssa niin kuin tavallinenkin pyttipannu. Näin tehtynä saa myös makaronin jämät riittämään useampaan annokseen kuin ilman paistamista. Toisaalta taas tämä ei ole niitä ruokia, joita tekee samalla vaivalla kerralla enemmän: parhaat paistopinnat saa, kun pannulla on tavaraa vain sen verran kuin siihen mahtuu kerralla yhteen kerrokseen.

Paistettu makaroni pyttipannun tapaan (n. 2-3 annosta)

180 g keitettyä jäähtynyttä makaronia (reilu 3½ dl – raakapaino noin 80 grammaa )

½ makkaraa (n. 50 g)

2 rkl voita tai muuta rasvaa

1-2 kananmunaa per syöjä + suolaa

Pilko makkara kuutioiksi. Kuumenna voi tai muu rasva isolla paistinpannulla. Levitä pannulle makkarakuutiot ja makaroni. Paras paistotulos tulee, jos kaikki makkarat ja makaronit koskevat pannun kuumaan pintaan. Paista hieman keskilämpöä kuumemmalla (keittolevyn säätö 2/3) muutama minuutti sekoittamatta. Sekoita, paista taas sekoittamatta muutama minuutti. Jatka samalla tavalla, kunnes makaroneissa ja makkarapaloissa on ruskistumista suurin piirtein joka puolella, mutta mikään ei ole vielä palanut. Täysin ruskistuneeseen ei tarvitse pyrkiä, vaan on hyvä jättää suutuntumaan pehmeyttäkin. Siirrä riittävästi paistetut pois pannulta.

Pannulle jääneessä rasvassa (tai tarvittaessa lisätyssä rasvassa) voi paistaa kananmunat syöjien haluamaan kypsyysasteeseen. Itse tykkään molemmin puolin ruskistuneista kananmunista, eli paistan muutaman minuutin per puoli säädöllä 2/3. Paistettujen kananmunien päälle ripottelen suolaa.

Muunnoksia:

* kokeile makaronin sijaan muuta pastaa – ohuemmilla pastoilla paistoaika voi olla lyhempi

* makkaran sijaan voi käyttää esim. nakkia, kinkkua, meetvurstia tai pekonia

* makkaran voi halutessa myös jättää pois ja tarjota paistetut makaronit lisäkkeenä

* jos tähän haluaa lisätä vihanneksia ja/tai sieniä, ne kannattaa paistaa erikseen ja sekoittaa makaroneihin vasta sitten, kun makaronit on paistettu haluttuun rapeusasteeseen

* ruuan päälle voi halutessa ripotella esim. jotain näistä: juustoraaste, mausteet, tuoreet yrtit

Muita tapoja uusiokäyttää ylijäämä makaroni löytyy kirjoituksestani Ruokaa tähteistä: ylijäänyt spagetti, makaroni ja muu pasta.

Varsinainen pyttipannu:

Makaroni-tonnikalasalaatti

Eilen syötiin makaronia ja halloumia, ja makaronia jäi yli. Tähteeksi jäänyt makaroni meni osittain tähän makaroni-tonnikalasalaattiin, jota söin lounaaksi ja hyvin lähti nälkä. Makaronisalaatti on yksi nopeammasta päästä ruokia, mitä voi tehdä ylijääneestä keitetystä makaronista. Periaatteessa vain mielikuvitus on rajana ainesten suhteen. Nyt käytin tähän tonnikalaa, mutta yhtä hyvin voisi käyttää vaikkapa kypsää kanaa, kinkkua ja/tai juustoa. Muinakin aineksina voi hyödyntää mitä sattuu löytymään, mutta itse haluan mielelläni makaronisalaattiin jotain makeaa, jotain raikasta, jotain suolaista ja jotain rasvaista. Makean virkaa tällä kertaa toimitti säilykepersikka ja porkkanaraaste, raikasta oli se säilykepersikka ja sitruunamehu, suolaista oli se tonnikala ja rasvaista oli tonnikalapurkin öljy. Nyt tähän tuli niin paljon pehmeitä lähes mössömäisiä aineksia, että halusin suutuntuman vaihtelevuuden takia tähän myös cashewpähkinöitä, jotka toimivat tässä sekä suutuntuman että maun puolesta. Kokonaisuus maistuu tonnikalalta, hedelmäisen raikkaalta sekä siellä täällä cashewpähkinältä. Makaronin ja porkkanan maut eivät tässä juuri erotu, mutta porkkana on tässä kiva jo värin vuoksi. Makaronina käytän salaateissa mieluiten vaaleaa makaronia, koska en pidä kuituisempien pastojen mausta ja suutuntumasta kylmänä, mutta se on makuasia.

Makaroni-tonnikalasalaatti (n. 4-8 annosta)

6 dl keitettyä jäähtynyttä makaronia (noin 300 g)

1 tölkki tonnikalaa öljyssä, öljyineen (à 150 g, josta tonnikalaa 105 g)

2 rkl sitruunamehua

1 iso porkkana tai 2 keskikokoista

pari kourallista cashewpähkinöitä (n. 50 g)

4 säilykepersikan puolikasta + 1 rkl säilykepersikoiden lientä

Kuori ja raasta porkkana karkealla terällä. Pilko säilykepersikat suupaloiksi. Sekoita keskenään kaikki ainekset. Tarvittaessa tonnikalapurkin öljyn voi korvata lisäämällä ½ desilitraa neutraalin makuista öljyä. Tarjoa joko sellaisenaan tai lisäkkeenä. Sellaisenaan tarjotessa tästä tulee noin 4 annosta, lisäkkeenä tarjotessa ehkä 8. Voi tarjota heti tai myöhemmin, tosin cashewpähkinät voivat pehmetä säilytyksen aikana.

Muunnoksia:

* tonnikalan sijaan voi käyttää esimerkiksi savukalaa, kypsää broileria, kinkkua, meetvurstia, paistettua pekonia, juustoa, aurinkokuivattuja tomaatteja öljyineen tai oliiveja – pilko tarvittaessa suupaloiksi

* öljyn, sitruunamehun ja persikkaliemen sijaan voi käyttää jotain samaa kylmää kastiketta joka kalallekin sopii

* säilykepersikan sijaan voi käyttää jotain muuta makeaa hedelmää, joka voi olla tuore tai säilyke

* porkkanan sijaan voi käyttää vihanneksia maun mukaan, mieluiten värikkäitä

* cashewpähkinät voi jättää pois tai korvata muilla pähkinöillä, jotka voivat olla paahdettuja tai paahtamattomia – myös suolatut pähkinät käyvät

* makaronisalaattiin sopii myös tuoreet yrtit silputtuina, jos on

* makaronisalaattiin voi tarvittaessa lisätä mausteita maun mukaan

Makaroni-tonnikalasalaatti kulhossa.

Muita tapoja käyttää ylijäämä makaroni löytyy kirjoituksestani Ruokaa tähteistä: ylijäänyt spagetti, makaroni ja muu pasta.

Päivitys myöhemmin:

Päivälliseksi söin tätä lämpimänä. Otin annoksen lautaselle, höyläsin päälle juustoa ja lämmitin mikrossa, kunnes juusto oli sulanut. Toimi lämpimänäkin, jolloin sulan juuston kanssa maistui vähän niin kuin tonnikala-ananaspizzalta ilman tomaattikastiketta. Lämpimänä tämä oli käytännössä hedelmäistä tonnikalapastaa juustokuorrutettuna. Cashewpähkinät olivat syödessä jonkin verran pehmenneitä ja porkkanaraaste al denteä.

Mikrossa lämmitettyä juustokuorrutettua makaroni-tonnikalasalaattia, eli käytännössä tonnikalapastaa.