Päivälliseksi nakki-makaronilaatikkoa pakkasesta

Eilen päivälliseksi lämmitin mikrossa pakastimesta nakki-makaronilaatikkoa, jonka olin tehnyt näköjään reilu kuukausi sitten: https://ruokaideat.com/2019/05/19/nakki-makaronilaatikkoa-ja-kurkkuviipaleita/

Tähän nakki-makaronilaatikon käytin silloin tähteeksijääneet uunijuurekset, joka silloin tuoreeltaan ensimaistamiseltaan maistui isolta virheeltä, mutta nyt reilua kuukautta myöhemmin se maistui enää vain pieneltä virheeltä. Lantun maku tässä edelleen oli huomattavissa, enkä sitä siihen kaipaisi, mutta kivasti se nyt silti tähän nälkään kelpasi. En aio enää toiste laittaa lanttua makaronilaatikkoon, mutta kylläpä tämäkin satsi silti vielä pakkasesta tulee nälkään syödyksi. Muuten hyvä makaronilaatikko ja nakit sopivat siihen oikein hyvin, mutta jatkossa pidän ehdottomasti lantut erossa makaronilaatikosta.

Tällä kertaa oli myös lapsiltajääneitä porkkanatikkuja, joten söin nekin tämän kanssa.

Nakki-makaronilaatikko ja kurkkuviipaleita

This image has an empty alt attribute; its file name is img_8799.jpg

Siirry nakki-makaronilaatikon reseptiin.

Perjantaina minulla oli sellainen tilanne, että jääkaapissani oli tähteeksi jääneitä keitettyjä makaroneja ja uunijuureksia. Sain päähäni tehdä niistä jonkinlaisen muunnelman makaronilaatikosta. Pakastimessani oli nakkeja tyrkyllä kolme kappaletta, joten päätin ympätä nekin mukaan (minulla on siis tapana pitää nakkipaketteja pakastimessa aina – sieltä on suhteellisen helppo irrottaa yksittäisiä nakkeja silloin tällöin ja antaa loppupaketin pysyä jäisenä). Jääkaapissani oli myös avattu smetanapurkki, joka oli avattu viisi päivää aiemmin suklaakakkua varten.

Punnitsin ainekset: makaroneja 337 g, uunijuureksia 100 g, nakkia 80 g, smetanaa 50 g. Suosikkiohjeessani makaronilaatikolle tulee 400 g makaronia (raakapaino, kypsä paino suunnilleen tuplat) kohden 8 dl maitoa ja 2 munaa, joihin sekoitetaan puoli teelusikkaa sulaa. Arvioin tähän tapaukseen tarpeelliseksi, että nestettä tulisi 4 dl ja 1 kananmuna, joihin sekoitetaan 1 maustemitta suolaa.

Loput aiemmalta päivältä jääneet uunijuurekset eli n. 100 g pilkoin aivan pieniksi, ja sekoitin kattilassa olevien kypsien makaronien joukkoon. Pilkoin mukaan myös pakastimesta 3 jäistä nakkia. Sekoitin kaikki siinä kattilassa yhteen. Sitten kaadoin seoksen voideltuun uunivuokaan. Sitten siihen samaan tyhjennettyyn kattilaan kippasin ensin sen smetanapurkin lopun, joka oli jo korkea aika käyttää pois. Koska smetanaa oli 50 g, nestettä tarvittiin vielä 350 g, joten lisäsin 350 g maitoa. Ja yhden kananmunan + 1 maustemitta suolaa. Vispasin kaiken sekaisin, ja kaadoin seoksen uunivuokaan makaroniseoksen päälle. Makaroniseos peittyi juuri sopivasti omaan makuuni. Monissa makaronilaatikko-ohjeissa pintamakaronit jäävät peittymättä ja muuttuvat koviksi uunissa, mutta minä haluan nekin pehmeinä niin, että yksikään makaroni ei ole täysin kuivunut.

Paistoin 200-asteisen uunin keskitasolla, kunnes pinta oli ruskistunut. Siihen meni 40 min. Odotellessani ajattelin, että kylläpä vain onkin helppo ruoka, kun ei tarvinnut tänään mitään paistaa eikä keittää.

Maistamisvaiheessa minulle valkeni, että jämiksi jääneiden uunijuuresten jemmaaminen makaronilaatikkoon oli virhe. Vaikka niitä olikin vain 100 g tässä kokonaisuudessa, lantun maku oli liian hallitseva. Maistui siltä kuin olisi makaronilaatikkoa ja lanttulaatikkoa sekoitettu noin 50/50. Kyllä sitä nyt tällä kertaa söin, mutta tiesin heti, että loppuja en saisi lähiaikoina syötyä. Niinpä laitoin loput pakastimeen odottamaan sellaista aikaa, jolloin en ole jo valmiiksi kyllästynyt lantun makuun. Nyt se lanttu oli kunnolla imeltynyt eikä yhtään kitkerä, mutta lanttukiintiöni oli selvästikin jo täynnä tältä erää.

Nakit makaronilaatikossa olivat kyllä toimiva ja helppo ratkaisu. Sitä ideaa voisin hyödyntää toistekin, jos tulee tarvetta käyttää pois keitettyjä makaroneja, mutta ei huvita paistaa jauhelihapakettia, joka pitäisi ensin joko sulattaa tai käydä ostamassa.

Myöhemmin samana päivänä, kun makaronilaatikko oli kunnolla jäähtynyt jääkaapissa, aloin puuhaamaan sitä pakkaseen. Tällä kertaa tein sen näin: Leikkasin makaronilaatikon pieniksi paloiksi, ja siirsin palat leivinpaperiarkin päälle. Sen uunivuoan tyhjennyttyä makaronilaatikon paloista nostin ne palat leivinpapereineen sen uunivuoan päälle, ja leikkasin saksilla ylimääräiset leivinpaperit pois. Sitten kelmua päälle. Tässä vaiheessa näytti tältä, minkä jälkeen vein tämän uunivuoan pakastimeen, joka oli säädetty täysille:

Olen oppinut kantapään kautta, että ne pakastettavat uunilaatikkoruokien palaset kuuluu laittaa leivinpaperin päälle niin päin, että se ruskistuneempi eli kuivuneempi puoli tulee alas leivinpaperia vasten. Aiemmilla vastaavilla pakastuskerroillani se kosteampi puoli on onnistunut vuotamaan nesteitä leivinpaperista läpi, jolloin ruokaa on ollut erittäin vaikea irrottaa jäisenä leivinpaperista. Mutta kuivempi puoli alas -menetelmä on tuottanut helposti irtoavia paloja. Nyt myöhempänä päivänä, kun kaikki tämän makaronilaatikon palaset olivat jäätyneet, irrotin ne leivinpaperista ja siirsin pakastepussiin. Tämän näköistä tuli:

Sieltä pakastepussista varmaan sitten joskus lämmitän itselleni mikrossa pari palasta kerrallaan. Varmasti kelpaa hyvin joskus sellaisena aikana, kun en jaksa kokata enkä ole valmiiksi saanut tarpeekseni lantun mausta.

Tämän ruuan tein siis perjantaina, ja nyt on sunnuntai. Tässä välissä olin kokkaamatta ja muiden tarjoamilla ruuilla. Huomenna taas koittaa paluu omaan ruuanlaittoon. Torstaina tekemäni majoneesin lopuille pitäisi tehdä jotain. Koska se on huomenna jo viisi päivää sitten tehtyä, se pitää varmaan käyttää johonkin sellaiseen ruokaan, missä se kypsennetään läpikotaisin. Tällä hetkellä mielessäni pyörii, että käyttäisin sen jonkinlaiseen Shepherds pie -tyyliseen ruokaan, jossa majoneesin loput tulisivat siihen perunamuusikerrokseen. Maku.fi:n Shepherds pie -ohjeessa perunamuusiin sekoitetaan keltuainen, joten todennäköisesti sopisi myös sen korvaaminen majoneesilla, jossa myös on keltuaista. Muutenkin koko ohje näyttää sellaiselta, johon ainekset löytyvät kotoani ilman kaupassakäyntiä.

Nakki-makaronilaatikon tekisin jatkossa ilman uunijuureksia, eli näin:

Nakki-makaronilaatikko (määrät voi tarvittaessa moninkertaistaa)
400 g keitettyä makaronia tähteeksijääneenä TAI keitä 200 g makaronia kypsäksi
3 nakkia tai halutessa enemmän
4 dl täysmaitoa, josta osan voi korvata kerma-/smetana-/tuorejuusto-/cremefraiche-purkin lopuilla tai tähteeksijääneellä valko-, juusto- tai kermakastikkeella
1 kananmuna
1 maustemitta suolaa
(halutessa mausteita ja/tai juustoraastetta)
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Pilko nakit. Voitele sopivan kokoinen uunivuoka. Sekoita uunivuoan pohjalla kypsät makaronit ja pilkotut nakit. (Samalla voi sekoittaa mukaan myös juustoraastetta, jos haluaa.) Sekoita keskenään kananmuna, maito ja suola (ja halutessa muut mausteet). (Tiskin säästämiseksi sen voi tehdä siinä makaroneilta vapautuneessa kattilassa.) Kaada munamaito makaroni-nakkiseoksen päälle. Ripottele halutessasi pinnalle juustoraastetta. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla, kunnes pinta on ruskistunut (n. 40 min).

Tähteeksi jääneestä makaronista tulee myös hyvä kinkku-makaronilaatikko. Yhdestä sellaisesta tekokerrasta kirjoitin tänne.

Makaronia, uunijuureksia ja juustoraastetta

Tällainen lounas tällä kertaa. Lämmitin mikrossa eiliseltäjääneitä makaroneja ja uunijuureksia lisämausteiden (suola, sokeri, pippuri, sipulijauhe, basilika) kanssa ja raastoin juustoa päälle. Oli ihan ok, mutta jotain lisää olisin siihen kaivannut. Jotain suolaista umamipitoista varmaan, kuten vaikkapa pekonia, kinkkua, salamia, pepperonia, fetajuustoa, parmesaania tai pecorinoa. Ehkä joskus toiste. Tällä kuitenkin tuli maha täyteen. Mutta päivälliseksi aloin haaveilla tekeväni jotain parempaa, ja niinpä aloinkin heti tehdä. Lisää siitä seuraavassa postauksessa.

Kalapihvit, makaroni ja uunijuurekset

Siirry kalapihvien reseptiin.

Jääkaapissani oli vielä n. 50 g jäljellä kastiketta, joka oli alun perin tehty lauantaina eli neljä päivää sitten. Nyt oli jo korkea aika tehdä lopuille jotain. Tällä kertaa huvitti käyttää se pakasteseitistä tehtävän kalapihvitaikinan nesteeksi. Lisäksi teki mieli nyt syödä niiden kanssa makaronia ja uunijuureksia, joihin aineksina tällä kertaa sattui jääkaapista löytymään porkkanaa ja lanttua.

Ensin laitoin tulemaan uunijuurekset. Voitelin ison, melkein pellin kokoisen metallisen uunivuoan ja pilkoin siihen noin puolet isosta reilun kilon lantusta. Lanttuun en käytä kuorimaveistä ollenkaan, vaan leikkaan vain veitsellä ronskisti kuoret pois, koska heti kuorien alla on lantun kitkerimmät osat. Tällä kertaa yritin maksimoida lanttujen imeltymisen laittamalla lantut vuokineen kylmän uunin alatasolle, ja vasta lanttujen ollessa jo uunissa säädin uunin lämpenemään 200 asteeseen. Ennen uuniin laittamista laitoin lanttujen päälle nokareen voita, jolla oli hyvin aikaa sulaa ennen loppujen ainesten tuloa mukaan. Sitten kuorin ja pilkoin porkkanoita aika monta – ehkä kymmenen? – kunnes alkoi näyttää siltä, että porkkanoita tulisi enemmän kuin lanttuja, mikä oli siis tarkoituskin. Sitten otin sen vuoan uunista, kaadoin porkkanapalat päälle ja lisäsin mitä nyt fiilis sanoi: suolaa ja paljon siirappia. Tällä kertaa ei tehnyt mieli laittaa muita mausteita uunijuureksiin, mutta ehkä seuraavalla kerralla. Loppujen lopuksi paistoin ensin tunnin 200-asteisen uunin alatasolla ja seuraavan tunnin 100-asteisen uunin alatasolla. Lanttuja sisältäviä uunijuureksia olen usein paistanut 100 asteessa useammankin tunnin, mutta nyt ei ollut aikaa siihen. Riittävän lantun imeltymisen tiesin tapahtuneen siitä, että uunista alkoi tulla lanttulaatikon tuoksua, eikä sitä kaalista tuttua viemärimäistä hajua niin kuin alussa.

Juuresten ollessa uunissa aloin puuhastelemaan kalan kanssa. Googlella löytyvissä kalamurekepihviohjeissa yleensä neuvotaan jauhamaan raaka kala monitoimikoneella tai tehosekoittimella. Minulla ei ole monitoimikonetta lainkaan, eikä varmaan tulisi käytettyä, vaikka olisikin. Yhden tehosekoittimen olen aikoinaan onnistunut rikkomaan sillä, kun yritin jauhaa sillä raakaa kalafilettä. Sillä kerralla se oli haukifilettä, ja sen suutuntuma meni silloin siinä ylikuumenevassa jo käryävässä tehosekoittimessa niin vastenmieliseksi, että en ole vieläkään toipunut siitä kokemuksesta niin paljon, että suostuisin yrittämään uudestaan. Kerran olen myös kalamurekepihvejä varten hienontanut raa’an kalafileen terävällä fileerausveitsellä, jolloin vahingossa viiltelin sormenikin verille ja osa vereni tahrimista kalafilepaloista piti heittää pois.

Niinpä suosikkitapani tehdä kalapihvejä on, että kala hienonnetaan sen ollessa jo kypsää. Silloin ei tarvitse käyttää kalan hienontamiseen koneita eikä veitsiä. Sillä tavalla olen aiemmin tehnyt kalapihvejä tähteiksi jääneistä kaloista ja myös vastaavanlaisia pihvejä ylikypsistä lihoista, mutta nyt ensimmäistä kertaa varta vasten kypsensin kalan erikseen juuri kalamurekepihvien tekoa varten. Kun kerran uuni oli jo muutenkin niiden uunijuuresten takia 200-asteinen, koin nyt helpoimmaksi laittaa sen jäisen seitikalikan uunin keskitasolle 40 minuutiksi, joka paketissa luki jäisen seitikalikan kypsymisajaksi. Sillä aikaa sekoitin taikinan muut ainekset.

Olen kokeillut kypsistä kaloista ja lihoista tehtäviä pihvejä monella eri reseptillä, mutta omaan makuuni eniten on ollut Hellapoliisi Kati Jaakosen kirjasta Kotiruokaa löytynyt ohje Tonnikalapihvit. Juuri tonnikalapihvejä en ole tullut vielä koskaan tehneeksi, mutta olen käyttänyt kyseistä ohjetta usein pohjana niin, että olen vain korvannut ohjeessa olevan tonnikalan muulla kypsällä kalalla tai lihalla ja maustanut senhetkisen fiiliksen mukaan. Olennaista kyseisessä ohjeessa on ainesosien suhteet: 1 dl korppujauhoja, 2 dl nestettä (Hellapoliisin ohjeessa lukee ”ruokakermaa tai kuohukermaa”), 2 kananmunaa, 300 g kypsää kalaa tai lihaa hienonnettuna + mausteet, paistetaan pihveiksi rasvassa.

Kalapihvit pakastekalasta ilman monitoimikonetta/tehosekoitinta/lihamyllyä
400 g pakasteseitiä
1 dl korppujauhoja
2 dl nestettä esim. ruokakermaa tai kuohukermaa tai maitoa
2 kananmunaa
mausteiksi esim. 1½ tl suolaa, 1 tl sipulijauhetta, ½ tl valkosipulijauhetta, 1 tl paprikajauhetta, 1 tl kuivattua tilliä, 2 tl sokeria ja pyöräytykset mustapippuri- ja valkopippurimyllyistä
paistamiseen voita tai muuta rasvaa
Kypsennä seiti esim. uunissa 200 asteessa 40 minuuttia. Hienonna kypsä kala haarukalla. Anna jäähtyä.
Sekoita nesteeseen mausteet ja kananmunat. Sekoita mukaan korppujauhot, anna turvota muutama minuutti. Sekoita mukaan kypsä jäähtynyt kala. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.
Kuumenna rasvaa lettupannun koloissa. Ota lusikalla taikinaa lettupannun koloihin, ja madalla taikinaklöntit mataliksi. Paista molemmin puolin ruskeiksi.
Vinkki: samalla reseptillä voi tehdä kalapihvejä myös muusta kypsästä kalasta, esim. tonnikalasta tai savukalasta. Eri kalalajeja voi myös sekoittaa näihin pihveihin keskenään. Kypsää kalaa käytä tähän reseptiin 300 grammaa.

Nesteeksi laitoin nyt ne n. 50 g tähdekastiketta ja 150 g maitoa. Sekoitin mukaan munat (jotka olivat jo parasta ennen päiväyksensä ohittaneet, joten kokeilin ensin veteen upottamalla, ovatko vielä pilaantuneet) ja mausteet. Mausteet tämänkertaisen fiiliksen mukaan menivät näin: 1 tl sipulijauhetta, ½ tl valkosipulijauhetta, 1 tl paprikajauhetta, 2 tl sokeria, 1 tl kuivattua tilliä, 1½ tl suolaa sekä muutamat pyöräytykset mustapippuri- ja valkopippurimyllyistä. Kun mausteet olin saanut vispattua tasaisesti sekaisin neste-munasekoitukseen, sekoitin mukaan korppujauhot ja jätin turpoamaan.

Hellapoliisin ohjeessa käsketään turvottaa muutama minuutti, mutta minulla ne nyt olivat turpoamassa niin kauan kuin kalaa ei voinut vielä lisätä sekaan. Aiemmin, kun olen tehnyt samalla ohjeella pihvjä, olen joskus tehnyt taikinan jo tuntikausia aiemmin valmiiksi jääkaappiin. Sillä on ollut useampi hyöty: 1) seuraavan nälän tullessa on tarvinnut käyttää ruuanlaittoon vähemmän aikaa nälkäisenä, 2) ehtii paremmin maustua ja 3) seos on paistovaiheessa kiinteämpää. Tällä kertaa kuitenkin tein päätöksen tämän ruuan tekemisestä vasta siinä vaiheessa, kun nälkä jo oli, joten aloin paistaa kalapihvejä heti, kun olin saanut taikinan valmiiksi. Kyllä se onnistui näinkin, vaikka olivatkin paistaessa helpommin hajoavia kuin aiemmilla kerroilla.

Kun kala oli ollut uunissa 40 min, otin sen uunista ulos ja hienonsin haarukalla. Nestettä oli irronnut kalasta uunissa aika paljon. En heti tiennyt, pitäisikö se neste laittaa taikinaan mukaan vai heittää pois. Ruokahävikin välttämisen nimissä päätin ottaa sen nesteenkin mukaan taikinaan. Kalan jäähdyttyä niin paljon, että ei enää noussut höyryä, sekoitin sen nesteineen siihen korppujauho-neste-mausteseokseen ja panin lettupannun kuumaksi. Punnitsin muuten huvikseni, että sen alunperin 400 grammaa painavan kalamäärän paino 40 min uunissa kypsentämisen jälkeen oli 360 g, johon siis laskin mukaan sen kalasta irronneen suurehkon nestemäärän.

Valurautainen neljäkoloinen lettupannu on mielestäni erittäin hyvä väline moneen muuhunkin kuin vain lettujen paistamiseen. Olen todennäköisesti käyttänyt sitä enemmän muuhun kuin varsinaiseen letunpaistoon (letutkin minulla jälkiruokalettuja useammin ovat olleet pääruokalettuja, kuten perunamuusiletut, lanttuletut, pinaattiletut, sosekeittoletut). Niin tälläkin kerralla. Lettupannun koloissa kuumensin voita niin kuin lettujakin paistaessa, ja voin ollessa kuuma otin lusikalla sitä kalamureketaikinaa lettupannun koloihin ja levitin lusikalla kunkin koko kolon alueelle. Hellassani säätöväli on 0-3, ja paistoin säädöillä 1.5-2 kalapihvit molemmin puolin nätin ruskeiksi, joskin osa ehti mustaksikin, jolloin oli aika säätää lämpöä silloisesta kakkosesta yksi pykälä alaspäin eli numerolle 1.5.

Kalapihviohjeissa yleensä suositellaan syömään niiden kanssa perunaa jossain muodossa, mutta minä söin kalaruokaa perunoiden kanssa jo eilen, joten en halunnut perunaa tänäänkin. Makaronia sen sijaan teki nyt mieli syödä näiden kalapihvien kanssa, joten keitin lisäksi 400 gramman pussillisen makaronia. Yleensäkin tykkään tavasta kypsentää koko pakkaus kerralla, jotta seuraavina päivinä on jokin oikotie ruuanlaittoon ja jotta koti ei täyty vajaista liian vähän sisältävistä pakkauksista.

Makaronit ja muutkin pastat keitän maun vuoksi yleensä runsassuolaisessa vedessä, niin nytkin. Eli kun kolmen litran kattila on noin puolillaan vettä pastan keittämistä varten, veden kiehuessa lisään merisuolaa yhden kukkuraisen lusikallisen (kyse on siis sellaisesta lusikasta, jolla keittoja ja puuroja syödään, ei pienestä jälkiruokalusikasta). Yritysten ja erehdysten kautta olen todennut tuon olevan juuri sopiva määrä suolaa pastan keitinveteen, jolloin lisäksi kestää olla vielä suolainen kastikekin, kuten vaikkapa parmesaani-, pecorino- tai pekonipainotteinen sellainen. Mutta jos sen saman kukkuraisen lusikallisen suolaa laitankin puolta pienempään vesimäärään, maistuu jo liian suolaiselta.

Usein kun keitän makaronia sellaisenaan ilman kastiketta syötäväksi, sekoitan kypsiin valutettuihin makaroneihin voita tai paistinrasvaa, sekä vähän keitinvettä, joka auttaa rasvaa sekoittumaan makaroneihin tasaisesti ja näin muodustuu melkein pienoinen kastike makaronien ympärille. Tällä kertaa ylimääräistä paistorasvaa ei ollut, eikä minun tehnyt mieli laittaa voita vielä makaroneihinkin, kun kalapihveihin sitä jo meni reilusti ja uunijuureksiinkin vähän, mutta öljy tuntui nyt hyvältä idealta. Niinpä lorautin Borges Extra Light oliiviöljyä kypsien makaronien sekaan sen verran, kuin tuntui hyvältä, ja lisäksi vähän sitä keitinvettä.

Kokonaisuus maistui nyt todella hyvin. Hymyilyttää vieläkin, kun ajattelen sitä. Maustaminen meni nyt juuri nappiin, joten tuota maustemäärää taidan käyttää toistekin kalapihvejä tehdessäni. Olen tyytyväinen siihen, että sain kerrankin tehtyä pakasteseitistä jotain muutakin hyvää kuin vain kalapuikkoja. Makaronit+kalapihvit maistuivat nyt hyvältä yhdessä, ja uunijuurekset olivat mukavan makuinen siirappinen lisuke aterialle. Lantut eivät nyt maistuneet yhtä imeltyneiltä kuin useampien tuntien haudutuksella, mutta eivät nyt maistuneet kitkeriltäkään, joten imeltyminen oli nyt tälle aterialle minulle riittävä. Myöhempänä päivänä uudelleenlämmittäessä lantut yleensä imeltyvät lisää.

Huomiselle jäi vielä niitä uunijuureksia, kalapihvejä ja makaronia. Kalapihvejä jäi vain 4 kpl ja muukin perhe tykkäsi niistä, joten säästän varmaan ne heille. Itse voisin syödä huomenna lounaaksi mikrossa lämmitettyjä makaronia ja uunijuureksia, joiden päälle juustoraastetta. Sen jälkeenkin molempia varmasti vielä jää, joten kehittelen niille varmaan jotain sellaista käyttöä, missä ne ovat osa erinäköistä ja -makuista ateriaa. Makaronien jatkojalostuksesta tulisi nyt mieleen amerikkalainen mac and cheese, johon ainekset sattuisi jo olemaan jääkaapissa. Ehkä teen vielä viimeisistä makaroneista sitä, ehkä jotain muuta. Katsotaan.

Risottoa, broilerisuikaleita ja uunijuureksia

Eilisen broilerisuikaleita oli jäljellä vielä tänään päivällisaikaankin. Tällä kertaa juolahti mieleeni syödä loput risoton ja uunijuuresten kanssa, joihin molempiin sattui olemaan ainekset kotona. Uunijuureksia olen tehnyt usein, mutta risottoa tein nyt ensimmäistä kertaa.

Ensin hoidin uunijuurekset uuniin. Juureksina minulla oli tällä kertaa punajuuria ja porkkanoita. Olisin voinut laittaa myös lanttua, selleriä ja palsternakkaa, jos olisi ollut, mutta ei tällä kertaa ollut. Viimeiset nahistuneet lantun ja sellerin palaset olin juuri vastikään upottanut hernekeittoon.

Silloin kun käytän uunijuureksiin punajuuria, koen olennaisimmaksi sen, että punajuurista haihdutetaan ylimääräinen neste pois, koska punajuurista helposti jää jäljelle melkoinen lammikko. Tällä kertaa toteutin tämän paistamalla punajuuri- ja porkkanapaloja (voisulan, hunajan, suolan ja yrttimausteiden kanssa) 250 asteessa isossa metallivuoassa välillä sekoitellen niin kauan, kunnes vuoasta oli irtonesteet haihtuneet. Sitten laskin lämpötilan 200 asteeseen ja aloin puuhastelemaan risoton parissa. (Jos taas olisin laittanut mukaan lanttua, silloin olisin pyrkinyt pitämään todella matalaa lämpötilaa mahdollisimman pitkään, jotta lantun kitkeryys muuttuu aromaattiseksi makeudeksi. Siitä ehkä postaus joskus myöhemmin.)

Risoton tein tällä ohjeella: https://www.soppa365.fi/reseptit/pastat-ja-risotot/risoton-perusohje

Ohjeen mukaan ”Riisissä saa olla vielä hieman puruvastusta jäljellä. Kypsä risotto on löysähköä, ja riisinjyvät ovat vielä erillään.”. Minä varmaan kypsensin liian kauan, koska puruvastusta ei jäänyt, ja lautasellesiirtämisvaiheessa riisinjyvät jo tarttuivat toisiinsa. Silti pidin nyt tässä risotossa erityisesti siitä pehmeästä suutuntumasta, joten ehkä en sitä puruvastusta halunnutkaan, niin kuin en välitä al dente pastoistakaan.

Vielä kattilassa ollessaan risotto oli löysähköä ja silloin maistui miedosti parmesaanilta, mutta siinä vaiheessa kun sain siirrettyä annoksen lautaselleni, löysyys oli mennyt ja maku oli sellaisenaan lähinnä neutraali. Mutta broilerisuikaleiden kanssa yhdessä syötynä risotto oli oikein hyvää ja toi broilerista makuja paremmin esille, umamia kun risottoon kanaliemestä tuli. Suutuntuma oli oikein mukava ja sopi hyvin näiden viimeisten tähdebroilerien pariksi. En ole kuitenkaan varma, tuleeko risottoa tehtyä uudestaan, koska siinä on kattilan ääressä seisoskelua aika paljon, enkä varma onko lopputulos kuitenkaan sen vaivan arvoista. Mutta kyllähän tuo risotto perus sellaisenaan keitetyt riisit voittaa mennen tullen, jos ei erillistä kastiketta ole, ja tällä kertaa ei ollut.

Tämän aterian ehdoton stara olivat kuitenkin ne uunijuurekset. Ne olivat hauskan käpristyneitä ja kiiltäviä. Tällä kertaa laitoin niihin hunajaa reilulla kädellä, eli isoon melkein pellin kokoiseen metallivuokaan taisi mennä 3 rkl. Ihanan makeita ja maukkaita tuli. Taidanpa laittaa jatkossakin reilusti hunajaa. Joskus laitan hunajan sijaan siirappia, mutta tällä kertaa teki mieli juuri hunajaisia uunijuureksia, joten niitä sitten tein.

Tähteeksi jäi tällä kertaa risottoa ja uunijuureksia. Niitä voisin syödä huomenna lounaaksi ihan kasvisruokana ja raastaa vaikkapa loput parmesaanit päälle tai miksei muutkin juustot, mitä löytyy. Risottoa todennäköisesti jää vielä sen jälkeenkin, joten pitää kehitellä niille vielä joku muukin käyttötapa. Joskus olen kuullut italialaisten tekevän tähderisotoista jotain friteerattuja palleroita. Pitäisikin ehkä tutustua siihen asiaan enemmän. Olisi varmaan hyvää.