Eilen tein riisin tähteistä riisirieskaa, ja kirjoitin siitä tänne: https://ruokaideat.com/2019/06/04/savusiikasalaattia-ja-itsetehtya-riisirieskaa-keitetyn-riisin-tahteista/
Toissapäivänä tein linssikeittoa, josta myös kirjoitin postauksen: https://ruokaideat.com/2019/06/03/linssikeittoa-grada-padano-juustoraastetta-ja-piimasampyla/
Nyt lounaaksi tuli mieleeni syödä niitä molempia lounaaksi. Toissapäivänä ripottelin linssikeiton päälle Grada Padano -juuston kannikan loput raastettuna, mikä toimi hyvin, mutta silloin meni kaikki, joten nyt sitä ei sitten ollut jäljellä. Nyt sitten söin linssikeiton loput ripottelematta päälle mitään. Hyvin se toimi näinkin. Maku oli nyt kahden päivän aikana syventynyt ja oli nyt aika syvän umaminen. Makean paprikaiset maut olivat tuoreeltaan etualalla, mutta nyt vahvasti taka-alalla. Nyt maistui umamia jo sen verran paljon, että olisi jo ollut syömäkelvoton puolisolleni, joka aistii voimakkaan umamisuuden syömäkelvottoman metallisena makuna. Mutta minulle näin voimakas umamisuus oli vielä hyvä. Sinänsä tällaista umamirikasta keittoa olisi voinut käyttää vaikkapa pastakastikkeenakin, mutta nyt tällä kertaa ei huvittanut. Mielessäni leikittelin silläkin ajatuksella, että tekisin pizzaa, johon tomaattikastikkeen sijaan laittaisin tätä tomaattista umamista linssikeittoa. Hauskalta kuulostava idea, mutta ei huvittanut alkaa sitä nyt toteuttamaan.
Linsseistä kirjoitin toissapäivänä, että jäivät tässä keitossa sellaisiksi, että ne olivat pureskeltavia, mutta ei kovia. En ollut varma, kuuluuko vihreiden linssien olla keitettyinä suutuntumaltaan sellaisia, vai olivatko nämä parasta ennen 10/2017 -linssit vain liian vanhoja pehmetäkseen sellaisiksi, mitä niiden kuuluu olla. Nyt kaksi päivää myöhemmin nämä vihreät linssit olivat joka tapauksessa tässä keitossa pehmenneet sellaisiksi mielestäni paremman suutuntumaisiksi. Luulen vahvasti, että se linssien vanhuus teki niistä alun perin tavallista pureskeltavampia, mutta tällainen pitkä liotus pehmensi ne “normaaleiksi”. Samassa linssipaketissa on vielä linssejä jäljellä, joten jatkoa ajatellen olisi hyvä ehkä muistaa liottaa niitä ennen tai jälkeen keittämisen. Tai sitten jättää keittämättä kokonaan, ja vain idättää. Linssin idut ovat muistaakseni hyviä, mutta en ole varma, onnistuisivatko näin vanhat linssit enää itämään.
Suhteeni palkokasveihin on muutenkin tällainen, että ne helposti jäävät minulla kaappiin tai pakastimeen liian pitkäksi aikaa. Herneitä ja papujakin minulla taitaa olla kaapin perukoilla vuosia vanhoja. Pakastimessa minulla on vielä keitettyjä suomalaisia luomuhärkäpapuja, jotka on ostettu joskus ainakin kolme vuotta sitten, ja keitetty ja pakastettu ainakin vuosi sitten. Pitäisipä joskus nekin käyttää pois. Olen onnistunut tekemään niistä tähän mennessä vain yhden hyvän ruuan ja se oli nuudeli-härkäpapuwokki, joka oli hyvää silloin, kun siihen lorahti anteliaasti hunajaa. Siinä muodossa voisin saada tuon viimeisen härkäpapupussin pakastimesta joskus syötyä.
Mutta takaisin tähän päivään. Eiliset riisirieskat olivat minusta nyt vieläkin parempia kuin eilen. Moni sanoo rieskojen olevan parhaimmillaan tuoreina, mutta ainakin tällaiset täysmaitoa ja voita sisältävät rieskat ovat minun mielestäni parempia seuraavana päivänä kunnolla jäähtyneinä, jolloin suutuntuma kiinteytyy vieläkin mukavammaksi, ja suu aistii ehkä enemmän kerralla sellaista kylmän maitorasvan kivaa makua. Edelleen ihastelin sitä, kuinka tässä riisirieskareseptissä todellakin oli tarpeeksi suolaa, ja siitä asiasta nautin nyt todella paljon. Tällaisia taidan tehdä toistekin, mikäli tähderiisiä sattuu olemaan.