Feta-minttupasta ja feta-minttutahna

Jääkaapissani oli kolme päivää aiemmin avattu fetajuustopaketti, josta oli puolet käytetty patongin täytteeksi: https://ruokaideat.com/2019/08/12/patonki-taytettyna-voilla-paprikalla-fetajuustolla-ja-rucolalla/

Pihallani kasvaa vielä tuoretta minttua. Teki mieli sitten tehdä jotain, mihin menee se puoli pakettia fetaa ja sitä tuoretta minttua. Aiemmin olen tehnyt mintusta pestoa, joka oli hyvää: https://ruokaideat.com/2019/08/11/itsetehtya-minttupestoa-ja-pestopastaa/

Siitä sitten tuli mieleeni tehdä minttupestoa niin, että käytänkin juustona fetajuustoa. Fetajuustoa oli jäljellä juuri se 100 grammaa, mitä pesto-ohjeeseenkin tarvittiin juustoa. Kävin sitten tuumasta toimeen. Pähkinänä käytin tällä kertaa cashewpähkinöitä, kun nyt teki mieli käyttää niitä. Pestoa tämä tietenkään ei enää ole, vaan nyt oikeampi nimitys on feta-minttutahna. Siitä tuli tosi hyvää! Tein sen näin:

Feta-minttutahna

100 g fetajuustoa

30 g tuoreita mintun lehtiä

50 g cashewpähkinöitä

1 valkosipulin kynsi

1 dl öljyä

suolaa ja pippuria maun mukaan (itse laitoin suolaa 1 g / 1 maustemitta ja mustapippuria 10 pyöräytystä myllystä)

Soseuta sauvasekoittimella tai tehosekoittimella kaikki ainekset paitsi suola ja pippuri. Maista, ja sekoita vielä halutessasi suolaa ja pippuria maun mukaan.

Feta-minttupasta

vastakeitettyä pastaa

pastan keitinlientä

feta-minttutahnaa

halutessa päälle: raastettua pecorinoa tai parmesaania

Sekoita vastakeitettyyn pastaan kattilassa tai lautasella vähän keitinvettä ja maun mukaan feta-minttutahnaa. Viimeistele annos halutessasi raastetulla pecorinolla tai parmesaanilla.

Maku tässä feta-minttutahnassa oli mielestäni minttuinen ja valkosipulinen, jossa mukana fetan maku pehmennettynä mukavaksi. Minttupestossa mintun ominaismaku ei tullut esille, mutta tässä feta-minttutahnassa mintun ominaismaku tuli esille ja oikein kivasti tulikin! Fetan ja mintun maut sopivat mielestäni nyt tosi hyvin yhteen. Kuitenkin jos minulla sattuisi olemaan fetaa ja jotain muuta tuoretta yrttiä, voisin mieluusti kokeilla vastaavanlaista feta-yrttitahnaa myös muilla yrteillä.

Pastan keitin tuttuun tapaan: 2 litraa vettä kiehautetaan ja siihen lisätään 20 grammaa merisuolaa. Siinä keitetään noin puoli kiloa pastaa pakkauksen mukainen maksimikeittoaika. Keitinlientä otetaan vähän talteen. Kypsään pastaan sekoitetaan vähän keitinlientä sekä kastike. Tein nyt tätä feta-minttupastaa vain yhden annoksen, joten sekoitin vasta lautasellani pastan, ruokalusikallisen tai pari keitinlientä ja maun mukaan feta-minttutahnaa:

Annoksen päälle raastoin pecorinojuustoa, kun se nyt sattui olemaan avattuna ja sitä oli jäänyt minttupeston teosta. Annos oli mielestäni nyt tosi hyvä, WAU!

Tomaatti-mozzarella-basilikavoileipä

Tämä oli helppo, nopea ja maistuva lounas. Otin pakastimesta pari paahtoleipää ja paahdoin ne leivänpaahtimessa asetuksella 3. Sillä aikaa siivutin tomaattia ja mozzarellaa, ja pesin basilikan. Kun leivät olivat pompanneet, levitin voita molemmille leiville. Alemman päälle tomaattisiivuja, mozzarellasiivuja ja niiden päälle mustapippuria, ja siihen päälle vielä basilikan lehtiä. Siihen vielä toinen leipä päälle, ja valmista tuli. Kyllä tykkäsin! <3

Itsetehdyt ruisleipäset

Myllärin ruisjauhopussissa on kiintoisa ohje ”Myllärin ruisleipäset”. Olen sillä ohjeella tehnyt kerran aiemmin ruisleipäsiä. Silloin niistä tuli kovia ja sitkeitä, mutta hyvän makuisia: https://ruokaideat.com/2019/05/07/kanasalaattia-ja-kovaa-ruisleipaa/

Nyt kuitenkin kiinnosti tehdä samalla ohjeella uudestaan, mutta säätää paistoaikaa ja -lämpötilaa sellaiseksi, että tällä kertaa ei tulisi kovia. Alkuperäisessä ohjeessa paistetaan 240 asteessa puoli tuntia. Nyt tein niin, että paistoin 250 asteessa ensin 5 minuuttia ja sitten 200 asteessa 10 min. Tämä toimi hyvin niille leipäsille, jotka olivat paksuudeltaan ruispalojen luokkaa. Kuitenkin niille ruisleipäsille, jotka olivat rieskanohuita, tuli kovat reunat, joten jatkossa tällä ohjeella teen vain ruispalojen paksuisia leipäsiä. Niitä rieskanohuita ei edes pysty halkaisemaan, koska veitsi ei mene läpi kovista reunista. Hampaat silti niihinkin pystyvät, kun on vahvat hampaat. Mutta jatkossa tosiaan tällä ohjeella vain niitä ruispalojen paksuisia, jotka ovat kokonaan pehmeitä ja helposti halkaistavia.

Maku oli oikein hyvä, niin kuin viime kerrallakin. Maun kannalta on minulle olennaista se, että käytän tähän enemmän sokeria kuin ohjeessa on. Ohjeessa sokeria on 1 rkl, mutta minä käytän oman makuni mukaisesti eli 4 rkl sokeria. Tällöin leipäset maistuvat mielestäni oikein mukavilta, mutta eivät liian makeilta.

Maussa huomasin nyt yllättäen myös jännää hedelmäisyyttä. Tiedän, että joillekin leipä ei ole aitoa ruisleipää, jos siinä on hiivaa ja/tai vehnää. Minä en kuitenkaan välitä syödä kaikkea ruistani happamassa muodossa, joten minulle maistuu hyvin tällainen ei-hapankin ruisleipä. Tämä ruisleipänen ei siis maistu sellaiselta perinteiseltä hapanruisleivältä, vaan rukiin maku tässä on mielestäni lähempänä näkkileivässä olevaa ruismakua. Ruisnäkkileivän maku pehmeässä muodossa + hiven makeutta + hiven hedelmäisyyttä olisi mielestäni aika tarkka luonnehdinta tämän leivän mausta. Itse tykkään tosi paljon.

Kirjoitan ohjeen tänne: (alun perin siis Myllärin ruisjauhopussin kyljestä)

Ruisleipäset

Juuri:

5 dl vettä kädenlämpöisenä

4 dl ruisjauhoja

1/4 – ½ pakettia hiivaa (12.5-25 g)

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sekoita joukkoon käsivispilällä sekoittaen ruisjauhot. Anna tekeytyä peitettynä (esim. liinalla, kelmulla tai lautasella) 1½ tuntia.

Taikina:

2 tl suolaa

4 rkl sokeria (tai oman maun mukaan – alkuperäisessä ohjeessa 1 rkl sokeria tai siirappia)

3 dl ruisjauhoja

2 dl vehnäjauhoja + jauhotukseen lisää

Sekoita tekeytyneeseen juureen suola ja sokeri, ja vähitellen jauhot. Sekoita taikina tasaiseksi. Ruistaikinalle olen sisäistänyt kansanomaisen säännön, että jauhoja on tarpeeksi, kun taikina jotensakin irtoaa käsistä. Taikinasta ei ole tarkoitus tehdä tässä vaiheessa tarttumatonta.

Ota tarttuvasta taikinasta voidelluille tai leivinpaperoiduille uunipelleille kädellä nokareita. Litistä nokareet jauhojen avulla (eli ripottele jauhoja nokareen päälle, ja taputtele kädellä) ruispalan paksuisiksi pyöreähköiksi muodoiksi. Pistele niihin reikiä (esim. haarukalla). Jätä kohoamaan tunniksi.

Kostuta pinnat vedellä. Paista 250-asteisen uunin keskitasolla 5 minuuttia. Laske lämpötila 200 asteeseen ja paista vielä 10 minuuttia.

Minulla tuli näitä ruisleipäsiä yhteensä 23 kpl, eli eivät aivan mahtuneet kaikki kahdelle pellille. Pintojen kostuttamisen tarkoitus on minulle vielä epäselvä. Mahtaako olla sama tarkoitus kuin patonkeja tehdessä, eli rapeampi kuori? Joka tapauksessa, kostuttaminen teki nyt näistä rumemman näköisiä, enkä rapeasta kuoresta nyt niin välitä, joten jatkossa voisin ehkä jättää kastelut poiskin.

Ylimääräiset ruisleipäset laiton pakastuspusseihin, ja vein pakastimeen:

Itsetehtyjä Daimin tapaisia mantelikrokantti-suklaapaloja

Tiistaina tein vieraita varten gluteenitonta juustokakkua, jota varten jauhoin tehosekoittimella 200 gramman pussillisen manteleita: https://ruokaideat.com/2019/06/12/gluteenitonta-juustokakkua-aineksista-mita-oli/

Silloin siivilöin kyseisen mantelijauhelman tiheän siivilän läpi. Hienot jauhelmat menivät senpäiväisen juustokakun pohjaan, ja karkeat otin talteen purkkiin. Tänään sitten juolahti mieleeni, että voisin tehdä niistä karkeista mantelijauhelmista mantelikrokanttia. Pidän nimittäin suuresti Daim-patukoista ja Daim-jäätelöstä, joiden ominaismaku tulee mantelikrokantista.

Googlasin ”mantelikrokantti”, ja tuli vastaan tämä ohje: http://kotvasia.blogspot.com/2013/12/mantelikrokantit.html

Se vaikutti sopivalta, ja minulla suurin piirtein oli ainekset siihen kotona, joten tuolla ohjeella aloin tekemään. Mantelirouhetta minulla oli vain 2.5 dl, ja ohjeeseen tarvittiin 3 dl, mutta muuten menin ohjeen mukaan. Suklaaksi olisin mieluiten laittanut maitosuklaata niin kuin Daim-patukoissakin on, mutta minulla ei nyt sattunut olemaan maitosuklaata jäljellä, vaan vain tummia suklaita, joten käytin niitä. Halusin lähinnä kokeilla mantelikrokantin tekemistä vain tietääkseni, tuleeko siitä oikeasti se Daimin ominaismaku, josta tykkään.

Ohje menisi siis näin:

Mantelikrokantti

150 g voita

3 dl sokeria

1 dl vaaleaa siirappia

3 dl mantelirouhetta (jos rouhit itse, karkeus on parempi kuin hienous)

200 g suklaata (jos pidät Daim-patukoista, kannattaa käyttää tähän maitosuklaata)

Laita valmiiksi uunipellin päälle leivinpaperi. Sulata voi kattilassa. Sekoita mukaan sokeri, vaalea siirappi ja mantelirouhe. Keitä hiljalleen 10 minuuttia koko ajan pohjaa myöten sekoittaen, ettei pala pohjaan. Kaada sille leivinpaperoidulle pellille ja levitä niin tasaiseksi kerrokseksi kuin jaksat. Jätä kovettumaan.

Kun on kovettunut, sulata suklaa. Itse käytin tähän sitä samaa kattilaa, jossa muukin massa tehtiin. Kaada sulanut suklaa sen mantelikerroksen päälle ja levitä niin tasaiseksi kerrokseksi kuin jaksat. Jätä kovettumaan. Itse odotin kaksi tuntia, ja sitten leikkasin paloiksi terävällä veitsellä.

Kahden tunnin odotuksen jälkeen palaset olivat kiinteitä, mutta vielä aika pehmeitä, eivätkä napsahtavia niin kuin Daim-patukka. Maussa tunnistin sen Daim-patukan hyvän ominaismaun, mutta olisin oikeastaan halunnut, että sitä makua olisi enemmän. Mielestäni Daim-makua tuli suuhun eniten niistä kohdista, joissa oli isompi mantelin palanen. Siispä jatkossa, jos tulisi mielihalu tällaista tehdä, en käyttäisi manteleiden jauhamiseen tekosekoitinta, vaan ehkä vain terävällä veitsellä rouhisin karkeaksi tai jotain. Nyt mantelirouhelmaa tuli 2.5 dl, ja ohjeessa on 3 dl. Voisin joskus kokeilla laittaa vaikka 3.5 dl, koska ne mantelipalaset ovat mielestäni tässä se pointti.

Tumma suklaa päällä maistui todellakin tummalta, mutta kylläpä se noinkin menee. Maitosuklaa olisi tässä paljon enemmän minun makuuni, jos sellaista olisi ollut. Joskus sitä on ollut, mutta sen olen syönyt pois ihan sellaisenaan. Tummat suklaat ovat pysyneet kaapissa pidempään.

Laitoin palat jääkaappiin. Mielenkiintoista maistaa sitten huomenna, onko suutuntuma ja maku muuttunut. Joka tapauksessa, kyllä ne syödyiksi tulevat ennemmin tai myöhemmin. Pilaantumista niille ei varmaan kovin nopeasti tapahdu, koska ne sisältävät vain sellaisia aineksia, joilla on pitkä säilyvyysaika: mantelia, sokeria, siirappia, voita, suklaata. Ihanan yksinkertainen ja lyhyt ainesosaluettelo. Mielestäni on nerokasta, miten mantelista saadaan niin erimakuista ja niin paljon parempaa, kun sen keittää tuollaisessa toffeeseoksessa. Nyt tällä kertaa lopputuloksessa oli toffeen makua mielestäni enemmän kuin mantelikrokantin makua, mutta saapas nähdä, onko tilanne sama vielä yön yli jääkaapissaseisomisen jälkeen. Kuitenkin, kiva oli oppia, että sen Daimin ominaismaun voi saavuttaa ihan kotioloissakin ja vieläpä hyvin yksinkertaisista pitkään säilyvistä aineksista.

Allaolevat kuvat:

Ylin rivi vasemmalta oikealle: mantelirouhelmaa, sokeria, vaaleaa siirappia ja voita sulamassa. Jatkossa tulen siis suosimaan tässä karkeampaa mantelirouhelmaa kuin tuo kuvassa näkyvä.

Keskimmäinen rivi: Vasemmalla voi-sokeri-siirappi-mantelirouheseos kattilassa sekoittumassa ja hiljalleen keittymässä. Seos oli hyvin jähmeää, joten käsi hädin tuskin jaksoi sekoittaa 10 minuuttia. Oikealla kyseinen seos levitettynä leivinpaperille kovettumaan.

Alin rivi: Vasemmalla suklaan sulatusta samassa kattilassa. Keskellä sula suklaa levitetty mantelikerroksen päällä. Oikealla kovettunut lopputulos, joka on leikattu terävällä veitsellä paloiksi.

Päivitys seuraavana päivänä:

Yön yli jääkaapissa seisottuaan nämä Daimin tapaiset palat olivat kovettuneet napsahtaviksi. Tumman suklaan maku tuntui miedommalta nyt jääkaappikylmänä, mutta silti tuntui, että tumman suklaan maku peitti liikaa alleen sitä daimimaista makua. Jatkossa ehdottomasti tumman suklaan sijaan maitosuklaata ja enemmän ja karkeampia mantelipaloja niin tulee täydellinen.