Tummat saaristolaissämpylät – siirappisen maltaiset rouheiset ruissämpylät ilman piimää, puolukkaa ja leseitä

Tuli vastaan Valion sivuilla resepti Tummat saaristolaissämpylät: https://www.valio.fi/reseptit/tummat-saaristolaissampylat/

Innostuin ohjeesta, koska siinä neuvottiin käyttämään nesteenä joko kotikaljaa tai omenamehua. Omenamehua minulla sattui olemaan vielä omista omenoista tehtynä , joten halusin käyttää omenamehua vaihteeksi tällaiseen, mitä en ole ennen kokeillut, ja mihin en olisikaan itse keksinyt omenamehua käyttää.

Saaristolaissämpylöistä tuli mahtavan makuisia. Maistuu maltaiselta, siirappiselta, fenkoliselta ruissämpylältä, joka on sisältä pehmeä ja rouheinen ja pohjasta rapea. Oli niin hyviä, että aion tehdä toistekin. En tosin tiedä, mitä käyttäisin nesteenä, jos omenamehu olisi loppu. Ehkä puolukkamehua, juomavahvuisena ja -makeana. Saaristolaisleipien resepteissä usein on puolukkaa jossain muodossa, mutta juuri tässä reseptissä ei ollut.

Alkuperäisessä Valion ohjeessa oli leipämallasta ja ruisrouhetta, joita minulla ei ollut. Korvasin ne kaljamaltaalla ja neljän viljan hiutaleilla. Niitä minulla oli, ja minulla on hyvät kokemukset niiden käytöstä leipätaikinoissa. Googlauksen perusteella leipämaltaan ja kaljamaltaan ero on, että kaljamallas on tummempaa ja karkeampaa, eli leipämallas siis on vaaleampaa ja hienojakoisempaa. Nyt kun käytin kaljamallasta ja söin lopputuloksena tulleita sämpylöitä, pidin kaljamaltaan antamasta tummuudesta ja karkeudesta, joten en ehkä vaihtaisi kaljamallasta leipämaltaaseen, vaikka leipämallasta olisikin kaapissa.

Neljän viljan hiutaleita en nyt huomannut lopputuloksesta, mutta eivät ne siinä haitanneetkaan, eikä niitä ole hinnallakaan pilattu. Ne voisi varmaan jättää poiskin korvaamatta niitä millään, mutta jos niitä nyt sattuu olemaan niin kuin minulla yleensä, niin ihan hyvin niitä voi käyttääkin. Toisaalta niiden sijaan sopisi varmasti mikä tahansa muukin viljahiutale, mitä sattuu olemaan, kuten vaikkapa ruis- tai kaurahiutale. Alkuperäisessä ohjeessa hiutaleiden sijaan oli ruisrouhetta, jota varmaan en käyttäisi yhtä aikaa kaljamaltaan kanssa, koska kaljamaltaasta tuli jo tarpeeksi rouheisuutta.

Rouheisuutta tuli myös kokonaisista fenkolinsiemenistä. Valion ohjeessa käskettiin murskata fenkolinsiemenet kämmenessä, mutta minä en niitä onnistunut murskaamaan, vaikka yritin, joten kokonaisina menivät taikinaan. Niistä tuli hyvää makua, ja niiden kokonaisina oleminen ei häirinnyt.

Tummat saaristolaissämpylät (16 kpl – vegaaninen, maidoton, kasvisruoka)
5 dl / 500 g omenamehua (tai kotikaljaa – voi kokeilla myös juomavahvuista puolukkamehua)
25 g hiivaa (tai 1 pussi kuivahiivaa)
2 dl kaljamaltaita (tai leipämaltaita)
1 dl tummaa siirappia (140 g)
2 tl suolaa
1 tl fenkolinsiemeniä
3 dl ruisjauhoja (165 g)
2 dl / 70 g neljän viljan hiutaleita (tai muita hiutaleita esim. kaura- tai ruishiutaleita – tai ruisrouhetta, jos maltaana ei käytä kaljamallasta)
5 dl vehnäjauhoja (325 g)
Lämmitä mehu kädenlämpöiseksi (tai jos käytät kuivahiivaa, 42-asteiseksi eli kädenlämpöä kuumemmaksi mutta ei kättä polttavaksi). Liuota hiiva kädenlämpöiseen mehuun (tai sekoita kuivahiiva osaan jauhoista, esim. ruisjauhoihin). Sekoita mehuun maltaat, siirappi, suola ja fenkolinsiemenet (joita voi koittaa ensin murskata kämmenessä).
Lisää hiutaleet ja jauhot. Sekoita taikina tasaiseksi. Ei tarvitse varsinaisesti vaivata taikinaa, vaan riittää, että vain sekoittaa taikinan tasaiseksi. Anna taikinan kohota peitettynä vedottomassa paikassa kaksinkertaiseksi (noin puoli tuntia).
Nostele kohonneesta taikinasta lusikalla n. 16 kekoa kahdelle leivinpaperoidulle uunipellille. Pinnat voi halutessa taputella jauhojen avulla tasaisemmiksi, mutta se ei ole pakollista. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla noin 20 minuuttia.
Paiston jälkeen pinnat voi voidella siirappiseoksella 1 rkl siirappia + 1 rkl vettä per pellillinen. Se ei ole pakollista, mutta suosittelen sitä lämpimästi, koska siitä tulee herkullinen maku pintaan. Toisaalta siirappivoitelulla pinnasta tulee myös tahmeampi.
On hyvää sekä tuoreltaan että jäähtyneenä. Halkaistuna on erityisen hyvää voin kanssa.

Lusikalla otettuja kekoja toisen leivinpaperin päällä toisella pellillä.

Ensimmäinen pellillinen siirappivoitelun jälkeen.

Muita tästä blogista löytyviä rukiisia leipäreseptejä:

Muita tästä blogista löytyviä sämpyläreseptejä:

Itsetehtyjä Daimin tapaisia mantelikrokantti-suklaapaloja

Tiistaina tein vieraita varten gluteenitonta juustokakkua, jota varten jauhoin tehosekoittimella 200 gramman pussillisen manteleita: https://ruokaideat.com/2019/06/12/gluteenitonta-juustokakkua-aineksista-mita-oli/

Silloin siivilöin kyseisen mantelijauhelman tiheän siivilän läpi. Hienot jauhelmat menivät senpäiväisen juustokakun pohjaan, ja karkeat otin talteen purkkiin. Tänään sitten juolahti mieleeni, että voisin tehdä niistä karkeista mantelijauhelmista mantelikrokanttia. Pidän nimittäin suuresti Daim-patukoista ja Daim-jäätelöstä, joiden ominaismaku tulee mantelikrokantista.

Googlasin ”mantelikrokantti”, ja tuli vastaan tämä ohje: http://kotvasia.blogspot.com/2013/12/mantelikrokantit.html

Se vaikutti sopivalta, ja minulla suurin piirtein oli ainekset siihen kotona, joten tuolla ohjeella aloin tekemään. Mantelirouhetta minulla oli vain 2.5 dl, ja ohjeeseen tarvittiin 3 dl, mutta muuten menin ohjeen mukaan. Suklaaksi olisin mieluiten laittanut maitosuklaata niin kuin Daim-patukoissakin on, mutta minulla ei nyt sattunut olemaan maitosuklaata jäljellä, vaan vain tummia suklaita, joten käytin niitä. Halusin lähinnä kokeilla mantelikrokantin tekemistä vain tietääkseni, tuleeko siitä oikeasti se Daimin ominaismaku, josta tykkään.

Ohje menisi siis näin:

Mantelikrokantti
150 g voita
3 dl sokeria
1 dl vaaleaa siirappia
3 dl mantelirouhetta (jos rouhit itse, karkeus on parempi kuin hienous)
200 g suklaata (jos pidät Daim-patukoista, kannattaa käyttää tähän maitosuklaata)
Laita valmiiksi uunipellin päälle leivinpaperi. Sulata voi kattilassa. Sekoita mukaan sokeri, vaalea siirappi ja mantelirouhe. Keitä hiljalleen 10 minuuttia koko ajan pohjaa myöten sekoittaen, ettei pala pohjaan. Kaada sille leivinpaperoidulle pellille ja levitä niin tasaiseksi kerrokseksi kuin jaksat. Jätä kovettumaan.
Kun on kovettunut, sulata suklaa. Itse käytin tähän sitä samaa kattilaa, jossa muukin massa tehtiin. Kaada sulanut suklaa sen mantelikerroksen päälle ja levitä niin tasaiseksi kerrokseksi kuin jaksat. Jätä kovettumaan. Itse odotin kaksi tuntia, ja sitten leikkasin paloiksi terävällä veitsellä.

Kahden tunnin odotuksen jälkeen palaset olivat kiinteitä, mutta vielä aika pehmeitä, eivätkä napsahtavia niin kuin Daim-patukka. Maussa tunnistin sen Daim-patukan hyvän ominaismaun, mutta olisin oikeastaan halunnut, että sitä makua olisi enemmän. Mielestäni Daim-makua tuli suuhun eniten niistä kohdista, joissa oli isompi mantelin palanen. Siispä jatkossa, jos tulisi mielihalu tällaista tehdä, en käyttäisi manteleiden jauhamiseen tekosekoitinta, vaan ehkä vain terävällä veitsellä rouhisin karkeaksi tai jotain. Nyt mantelirouhelmaa tuli 2.5 dl, ja ohjeessa on 3 dl. Voisin joskus kokeilla laittaa vaikka 3.5 dl, koska ne mantelipalaset ovat mielestäni tässä se pointti.

Tumma suklaa päällä maistui todellakin tummalta, mutta kylläpä se noinkin menee. Maitosuklaa olisi tässä paljon enemmän minun makuuni, jos sellaista olisi ollut. Joskus sitä on ollut, mutta sen olen syönyt pois ihan sellaisenaan. Tummat suklaat ovat pysyneet kaapissa pidempään.

Laitoin palat jääkaappiin. Mielenkiintoista maistaa sitten huomenna, onko suutuntuma ja maku muuttunut. Joka tapauksessa, kyllä ne syödyiksi tulevat ennemmin tai myöhemmin. Pilaantumista niille ei varmaan kovin nopeasti tapahdu, koska ne sisältävät vain sellaisia aineksia, joilla on pitkä säilyvyysaika: mantelia, sokeria, siirappia, voita, suklaata. Ihanan yksinkertainen ja lyhyt ainesosaluettelo. Mielestäni on nerokasta, miten mantelista saadaan niin erimakuista ja niin paljon parempaa, kun sen keittää tuollaisessa toffeeseoksessa. Nyt tällä kertaa lopputuloksessa oli toffeen makua mielestäni enemmän kuin mantelikrokantin makua, mutta saapas nähdä, onko tilanne sama vielä yön yli jääkaapissaseisomisen jälkeen. Kuitenkin, kiva oli oppia, että sen Daimin ominaismaun voi saavuttaa ihan kotioloissakin ja vieläpä hyvin yksinkertaisista pitkään säilyvistä aineksista.

Allaolevat kuvat:

Ylin rivi vasemmalta oikealle: mantelirouhelmaa, sokeria, vaaleaa siirappia ja voita sulamassa. Jatkossa tulen siis suosimaan tässä karkeampaa mantelirouhelmaa kuin tuo kuvassa näkyvä.

Keskimmäinen rivi: Vasemmalla voi-sokeri-siirappi-mantelirouheseos kattilassa sekoittumassa ja hiljalleen keittymässä. Seos oli hyvin jähmeää, joten käsi hädin tuskin jaksoi sekoittaa 10 minuuttia. Oikealla kyseinen seos levitettynä leivinpaperille kovettumaan.

Alin rivi: Vasemmalla suklaan sulatusta samassa kattilassa. Keskellä sula suklaa levitetty mantelikerroksen päällä. Oikealla kovettunut lopputulos, joka on leikattu terävällä veitsellä paloiksi.

Päivitys seuraavana päivänä:

Yön yli jääkaapissa seisottuaan nämä Daimin tapaiset palat olivat kovettuneet napsahtaviksi. Tumman suklaan maku tuntui miedommalta nyt jääkaappikylmänä, mutta silti tuntui, että tumman suklaan maku peitti liikaa alleen sitä daimimaista makua. Jatkossa ehdottomasti tumman suklaan sijaan maitosuklaata ja enemmän ja karkeampia mantelipaloja niin tulee täydellinen.

Gluteenitonta juustokakkua aineksista mitä oli

Tänään luokseni oli tulossa vieraita, ja halusin leipoa heille jotain makeaa. Heille piti olla gluteenitonta, jollaisia hyviä makeita kakun tapaisia en osaa liian montaa tehdä. Lopulta tuli mieleeni, että haluan tehdä juustokakun ja sen voi tehdä gluteenittomasti aineksista, mitä kotonani jo oli. Mantelit, voi, sokeri, tuorejuusto, smetana, tomusokeri, sitruunan kuori, liivate ja mustikkahillo olivat nyt kaikki, mitä tarvitsin tämän juustokakun tekemiseen ja niitä kaikkia minulla oli, joten tuumasta toimeen.

Pohjaan käytin inspiraationa Suklaakirjasta löytyvän suklaapiirakan hyväksihavaittua ohjetta, jossa pohja tehdään jauhetuista parapähkinöistä, voista ja sokerista (kirjan ohjeessa 225 grammaa parapähkinöitä, 4 rkl sokeria, 4 tl voita – itse olen todennut paremmaksi käyttää voita tuohon määrään 4 rkl eikä 4 tl). Minulla ei nyt sattunut olemaan muita pähkinöitä kuin manteleita, joten käytin niitä. Googlen perusteella moni muukin käyttää mantelia juustokakun pohjaan. Jauhoin tehosekoittimella 200 gramman pussin manteleita:

Tässä vaiheessa tuli mieleeni, että haluan ehdottomasti siivilöidä tuon mantelirouhelman. En tykkää juustokakun pohjassa isoista palasista enkä kitkeristä mantelinkuorista. Tiheän siivilän läpi painelemalla jäljelle jäi vain hienoa kuoretonta jauhoa:

Ensimmäinen kuva vasemmalta: mantelijauhelma suoraan tehosekoittimesta lautaselle siirrettynä. Keskimmäinen kuva: tiheän siivilän läpi menneet mantelijauheet. Ensimmäinen kuva oikealta: siivilän läpi jäänyt karkeampi mantelirouhe, jonka siirsin ilmatiiviseen purkkiin odottamaan jotain muuta käyttöä.

Punnitsin, että hienointa mantelijauhetta tuli 80 grammaa. Katsoin kuitenkin silmämääräisesti, että se oli tarpeeksi peittämään irtopohjavuoan pohjan. Heitin sitten arviolta voin ja sokerin määrät niin, että voita sulatin nyt 38 grammaa ja sokeria laitoin 2 rkl. Sekoitin yhteen voisulan, mantelijauheen ja sokerin, ja painelin seoksen leivinpaperoidun irtopohjavuoan pohjalle. Paistoin 200-asteisen uunin keskitasolla 9 min, kunnes näkyi jotain ruskistusta. Tässä vaiheessa en onnistunut löytämään patakintaita, joten tuli varmaan ylimääräistä paistoaikaa vielä 1-2 min. Alla olevissa kuvissa vasemmalla pohja ennen paistamista ja oikeanpuolimmaisessa paiston jälkeen:

Paiston jälkeen olin havaitsevinani vähän palaneen hajua ilmassa, mutta syöntivaiheessa paistoaste osoittautui sopivaksi.

Täytteen tein tällä ohjeella ja nyt huomaan, että suolan unohdin laittaa: https://glutenfreeonashoestring.com/no-bake-cheesecake-recipe/

Sivuston https://convertrecipe.com laskurilomakkeen mukaan meikäläisissä mittayksiköissä resepti menee näin:

For the filling
⅔ dl (59 ml) lukewarm water
1 2/3 teaspoons (5 g) unflavored powdered gelatin
2 230-g packages (450 g total) cream cheese, at room temperature
2 ⅓ dl (227 g) sour cream, at room temperature
2 ⅓ dl (115 g) confectioners’ sugar
1/8 teaspoon kosher salt
1 1/2 teaspoons pure vanilla extract
Seeds from one-half of a vanilla bean (optional)

Olisin tehnyt prikulleen tuon ohjeen mukaan, jos minulla olisi nyt ollut vaniljauutetta tai vaniljatankoja, mutta nyt oli loppu. Sen sijaan huomasin jääkaapissani avatun sitruunanpuolikkaan, joten raastoin siitä kuorta sen verran kun pystyin, mitä nyt tuli 5 grammaa. Suolan tosiaan unohdin, mutta olisi se ollut varmaan parempi laittaa.

Tuon sivuston ohjeessa ei ollut mukana kunnon leikattavaa kiillettä, mutta minä halusin sellaisen. Kiilteeseen sopivia aineksia minulla ei nyt ollut muuta kuin mustikkahilloa, joten päätin käyttää sitä. En löytänyt suomeksi enkä englanniksi netistä ohjetta, paljonko hilloa pitäisi laittaa kiilteeseen, joten kokeilin soveltaa itse. Makujen maailma Leivonta -keittokirjan mukaan tuon kokoisen kakun kiilteeseen tarvitsee nestettä 2 dl, joten kokeilin nyt laittaa 1.5 dl mustikkahilloa ja ½ dl vettä. Liivatetta minulla oli vain jauheena, enkä isoina lehtinä sitä kaipaakaan. Arvioin tarvittavan liivatemäärän nyt näppituntumalla ja laitoin lopulta 3/4 tl. Lopputuloksen hyytyneestä rakenteesta näin, että arvio oli mennyt kohdalleen.

Koko juustokakun ohjeeksi summaisin nyt itselleni tällaisen:

Juustokakku aineksista mitä oli (gluteeniton, kananmunaton)
Pohja:
200 grammaa manteleita
40 grammaa voita
2 rkl sokeria
Täyte:
½ dl vettä + 5 grammaa liivatejauhetta
400 g tuorejuustoa (eli 2 200 gramman purkkia)
2 purkkia smetanaa (à 120 g)
120 grammaa tomusokeria
5 g raastettua sitruunan kuorta
1/8 teelusikkaa suolaa (unohtui, mutta seuraavalla kerralla kyllä laittaisin)
Kiille:
1½ dl mustikkahilloa
½ dl vettä
3/4 tl liivatejauhetta
Jauha mantelit tehosekoittimessa ja painele hienon siivilän läpi. Sulata voi mikrossa ja sekoita se ja sokeri siivilän läpi menneisiin hienoihin mantelijauheisiin (säästä karkeat mantelirouheet muuhun). Painele seos leivinpaperoidun irtopohjavuoan pohjalle ja paista 200-asteisen uunin keskitasolla 5-10 min, kunnes pohja on saanut vähän väriä.
Tee täyte. Laita pieneen kattilaan puolisen desilitraa lämmintä vettä (vaikka mikrossa lämmitettyä, suurin piirtein kädenlämpöinen ok). Ripottele päälle liivatejauhe. Vispilöi sekaisin ja anna turvota muutama minuutti. Laita kattila liedelle ja säädä liesi pienimmälle ei-nollalle. Kuumenna, kunnes liivatejauhe on liuennut ja seos nestemäistä. Siirrä seos jäähtymään.
Vatkaa kulhossa sähkövatkaimella tuorejuusto ja smetana notkeaksi seokseksi. Lisää liivateseos ja vatkaa tasaiseksi. Lisää tomusokeri, sitruunan kuori ja suola. Vatkaa tasaiseksi. Siirrä seos irtopohjavuokaan jäähtyneen pohjan päälle ja tasoita lastalla sen verran kuin jaksat. Siirrä jääkaappiin.
Tee kiille. Mittaa siihen samaan tyhjennettyyn liivateseoskattilaan mustikkahillo, vesi ja sokeri. Kuumenna matalalla lämmöllä, kunnes seos on juoksevaa. Kaada täytteen päälle ja tasoita sen verran kuin jaksat. (Päivitys pari päivää myöhemmin: Parempi ensin liuottaa liivatejauheet pelkkään veteen samalla lailla kuin täytteessä niin, että näkee liivatejauheen varmasti liuenneen, ja vasta sitten kannattaa lisätä mustikkahillo.) Hyydytä jääkaapissa vähintään neljä tuntia. Maku yleensä paranee, jos malttaa odottaa yönkin yli.

Kun vihdoin oli valmista, leikkasin paloja itselleni, perheelleni ja vierailleni. Rakenne oli oikein onnistunut. Maku oli sellainen, että siinä selvästi huomasin hapanmaitotuotteen maun erona siihen, kun yleensä käytän juustokakkuihin kuohukermaa (jota ei nyt sattunut olemaan) enkä smetanaa niin kuin nyt. Kaipasin juustokakkuun lisää makeutta, joten tartuin punalaputettuna ostettuun vaahterasiirappipurkkiin ja kaadoin sitä annokseni päälle. Sitten alkoikin maistua jo todella hyvältä, wau! Muut syöjät tykkäsivät kovasti, enemmän kuin minä itse, mutta olen minä paljon huonommankin makuisia juustokakkuja elämäni aikana syönyt, ja tämänkin aion kyllä ennemmin tai myöhemmin hotkia loppuun asti, jos sitä vielä vieraiden lähdettyä jää jäljelle.

Makumaailma tässä juustokakussa oli nyt aika mieto. Mantelisen pohjan maku oli aika neutraali, ja sen osuus makukokonaisuudessa oli hyvin vähäinen. Seuraavalla kerralla voisin laittaa siihen enemmän sokeria. Täytteeseen laittaisin seuraavalla kerralla myös vaniljaa jossakin muodossa, ja pitääkin sitä muistaa ostaa, jottei se olisi seuraavallakin jälkkärihimotuskerralla loppu. Täytteeseen laittaisin seuraavalla kerralla myös lisää sokeria, mutta kaikki syöjät eivät vaikuttaneet sitä kaipaavan, joten lienee makuasia. Vaahterasiirappi lisänä sinänsä auttaa kutakin samaan sellaisen makeuden kuin haluaa. Kiilteenkin maku kokonaisuudessa jäi aika miedoksi, eikä sitä juuri huomannut. Mutta juustokakuilla on tapana parantua maussaan seuraavaan päivään mennessä, joten katsotaan, miltä maistuu sitten huomenna.

Joka tapauksessa, tämä on mielestäni hyvinkin kehityskelpoinen resepti juustokakulle. Rakenneasiat ovat jo kunnossa, ja maun suhteen tarvitsee tehdä vain pientä viilaamista, ennen kuin juuri minä pidän lopputulosta täydellisenä.

Päivitys pari päivää myöhemmin:

Kaikki juustokakku on syöty pois. Yön yli jääkaapissa ollut juustokakku oli mielestäni muuttunut maultaan ihanaksi, enkä enää kaivannut siihen lisää makeutusta. Sokeri oli vasta yön yli seisomisen jälkeen jotenkin kunnolla makeuttanut kokonaisuuden. Tuon makuista olisin voinut syödä paljon enemmänkin, jos sitä olisi riittänyt, mutta tällä kertaa tällä porukalla loppui kesken.

Kuitenkin liivatejauheen kanssa oli mennyt jotain pieleen: juustokakkua syödessäni huomasin välillä pureskelevani pienenpieniä hyytelöpalasia, jotka eivät maistuneet miltään. Ne tuntuivat sen kokoisilta niin kuin liivatejauhehippusia olisi jäänyt liukenematta koko hommaan, ja hyytyneet sitten yksinään pieniksi hyytelöpisteiksi. Outoa, että en huomannut samaa ilmiötä vielä samana päivänä syödessä, vaikka silloin söin enemmän. Juustokakku oli osan aikaa jääkaapista ilman kelmua, joten kuivuminen ehkä teki liivatejutuille jotain tepposia? Liivatteella hyydytetyissä kiilteissä olen ennenkin huomannut kuivumisen myötä epätoivottua pureskeltavuutta. Ehkä minun kannattaisi jatkossa käyttää ei-piansyötävissä kiilteissä hyytelösokeria tai pektiinia, tai ainakin kokeilla käyttää. Ei tuo nyt iso juttu ollut nuo pikkuruiset hyytelöpalaset seassa eikä kukaan niistä valittanut, mutta ehkä olisi kuitenkin parempi, jos niitä jatkossa ei olisi.

Kun katsoin juustokakkupalasta lautasellani tarkemmin, näinkin pieniä värittömiä hyytelöpalasia. Ne olivat heti kiilteen alla täytteen seassa. Epäilen, että ne ehkä olivat jotenkin valuneet kiilteestä täytteeseen ja hyytyneet vasta siellä. Mustikkakiilteen väri oli sellainen, että siitä oli mahdotonta tekovaiheessa nähdä, olivatko liivatejauheet liuenneet vai ei. Nyt vaikuttaa siltä, että eivät olleet liuenneet. Täytteen sekaan valuminen olisi varmaan ollut mahdotonta, jos täyte olisi kunnolla hyytynyt ennen kiilteen lisäämistä, mutta joo en vain sillä kertaa jaksanut odottaa ja ymmärrän hyvin itseäni. Joka tapauksessa, seuraavalla kerralla kiillettä tehdessäni taidan käyttää liivatejauheen sijaan hyytelösokeria tai pektiiniä. Kumpikin säilyy kotona pitkään niin kuin liivatejauhekin, joten ei ongelmaa siinä.