Pastavuokaa tähteistä ja eilistä varhaiskaalisalaattia tuunattuna

Eilen tein pizzaa ja varhaiskaalisalaattia, ja kirjoitin siitä tänne: https://ruokaideat.com/2019/06/13/pizzaa-ja-varhaiskaalisalaattia/

Pizzan teosta jäi käyttämättä 400 grammaa tomaattikastiketta ja 400 g ylikypsää poronlihaa. Koska jääkaapissani oli myös täysmaitopurkki jonka parasta ennen -päiväys oli ollut neljä päivää sitten, tuli mieleeni tehdä pastavuoka. Pastavuokaa olen tehnyt aika usein tällaisessa tilanteessa, että jotakin ruoka-ainetta pitää saada käytettyä pois eikä sellaisenaan uppoa. Olisi niitä tapoja tietenkin muitakin, mutta pastavuokaa nyt vain on tehnyt mieli usein.

Teen käytännössä kahdenlaisia pastavuokia: 1) sellaisia, missä nesteenä on juustokastiketta ja 2) sellaisia, missä on alakerros pastaa sekoitettuna tomaattiseen kastikkeeseen ja yläkerros jonkinlainen vaalea maitotuotteista tehty. Koska minulla nyt oli sitä tomaattikastiketta tähteenä, tein nyt jälkimmäisen laista pastavuokaa. Esimerkki tekemästäni ensimmäisen laisesta pastavuoasta on täällä: https://ruokaideat.com/2019/05/14/kana-pastavuokaa-porkkanaviipaleita-ja-kylmaa-mustikkapuuroa/

Pennepastaa minulla oli avattu pussi, jossa oli n. 750 g raakaa pastaa. En tykkää jättää pikkumääriä isoihin avattuihin pusseihin lojumaan kaappiin, joten keitin kypsäksi ne kaikki. Kolmen litran kattila oli tuolle määrälle vähän liian pieni ja pastat kypsinä vähän tarttuivat toisiinsa, mutta eipä se lopputuloksessa haitannut. Suolaa laitoin keitinveteen kukkurallisen lusikallisen (siis sellainen lusikka millä syödään keittoa).

Kypsät lihat ja tomaattimurskat sekoitin kattilassa ja kuumensin niin, että seoksesta tuli juokseva. Tomaattimurskassa oli jo suolaa ja yrttejä ja lihassakin suolaa, joten en lisännyt nyt suolaa ja yrttejä ollenkaan. Sokeria lisäsin yhden teelusikallisen, koska uudelleenlämmitetyt tähteet tuppaavat paranemaan sillä. Sekoitin joukkoon kypsää pastaa niin paljon kuin silmämääräisesti näytti sopivalta. Punnitsin, että sitä tuli noin 1 kg (kypsäpaino). Loput noin 300 grammaa kypsää pastaa siirsin jääkaappiin odottamaan jotakin muuta käyttöä, jota en ole vielä päättänyt. Levitin pasta-tomaattikastike-lihaseoksen voideltuun isoon uunivuokaan odottamaan maitokastiketta päälleen.

Maitokastikkeen pastavuokaa varten teen normaalisti niin, että siihen tulee voita, vehnäjauhoja, maitoa ja juustoraastetta. Nyt ei huvittanut raastaa juustoa, koska raastoin sitä jo eilen niin paljon pizzaa varten. Jos juustoa olisi jäänyt pizzanteosta valmiiksiraastettuna, olisin laittanut sitäkin tähän pastavuokaan. Mutta nyt ei tehnyt mieli juustoa niin paljon, että olisin viitsinyt raastaa. Toinen poikkeama maitokastikkeen teossa tuli nyt siitä, että vehnäjauhot olivat loppu. Ne menivät kaikki siihen eiliseen pizzaan. Googlasin sitten ”gluten free bechamel” ja löysin tällaisen ohjeen, jossa maito suurustetaan maissitärkkelyksellä: http://allrecipes.co.uk/recipe/27009/gluten-free-b-chamel-sauce.aspx

Ei huvittanut nyt leikkiä ohjeessa annettujen sipulin, laakerinlehden, kokonaisten mustapippureiden ja raastetun muskotin kanssa, joten käytin ohjetta vain määrittämään, paljonko maissitärkkelystä tarvitsen. Halusin nyt käyttää koko litran sitä päiväysvanhaa maitoa (mikä sopi senkin takia, että pasta-tomaattikastike-lihaseos itsessään oli liian kuiva), joten laskin tuon reseptin perusteella, että litraan maitoa maissitärkkelystä tarvitaan 6 rkl. Sekoitin sitten kattilassa kylmään maitoon 6 rkl maissitärkkelystä, ja kuumensin koko ajan sekoittaen, kunnes seos paksuuntui. Lisäsin näppituntumalta yhden teelusikan suolaa, sekoitin tasaiseksi ja kaadoin uunivuokaan pasta-tomaattikastike-lihaseoksen päälle. Paistoin uunissa ensin 200-asteisen uunin keskitasolla ehkä 40 min, kunnes alkoi näyttää siltä, että uhkaa tulla liian mustaa. Laskin uunin lämpötilan 175 asteeseen ja siirsin vuoan uunin alimmalle tasolle. Paistoin vielä puoli tuntia, kunnes pinnan väri suhteessa nälän määrään tuntui sopivalta.

Eiliseen varhaiskaalisalaattiin teki mieli nyt lisätä hedelmiä ja vinaigrette-tyylistä kastiketta päälle, joten tein niin. Jääkaapissani oli vieläkin kelmutettuna sitruunan puolikas, josta kuori oli raastettu muutama päivä sitten juustokakkuun: https://ruokaideat.com/2019/06/12/gluteenitonta-juustokakkua-aineksista-mita-oli/ ja osa sitruunan mehusta puristettu lohisalaattiin: https://ruokaideat.com/2019/06/12/lohisalaattia-kevyeksi-paivalliseksi-jotta-jaa-tilaa-juustokakulle/

Päätin nyt puristaa kaikki loput sitruunan mehut vinaigrette-tyyliseen kastikkeeseen, jota tulisi kerralla enemmän kuin kerta-annos, ja sitä olisi siten valmiina jääkaapissa niin kauan, kuin sitä riittää. Nyt se vinaigrette tuli tehtyä näillä ainesosamäärillä: 25 grammaa sitruunamehua, 5 rkl kylmäpuristettua oliiviöljyä, ½ dl sokeria, ½ dl makeaa sinappia, useampi ripaus suolaa. Kastikkeesta tuli paksumpi kuin odotin ja varmasti syömäkelvoton niille, jotka eivät tykkää makeista salaatinkastikkeista, mutta minulle se oli nyt juuri sitä, mitä kaipasin.

Tuollainen salaatinkastike mielestäni jo aika lailla peittää alleen salaatin omat maut, mutta se ei nyt haitannut, koska en ole niin ihastunut varhaiskaalin omaan makuun. Lapseni taas sanoi tykkäävänsä varhaiskaalista, vaikka hän ei talvikaalista tykkääkään.

Itse pastavuoka oli nyt hyvin miedon, maitoisen pastan makuinen, jossa siellä täällä vahvan umamin makuisia lihanpalasia. Lapseni sanoi nyt jotain, mitä hän harvoin sanoo: haluaa syödä samaa ruokaa huomennakin. Hänen mieleensä ilmeisesti nyt oli tällainen mieto ja kevyt pastavuoka, jonka maussa on paljon samaa kuin makaronilaatikossa, joka myös kuuluu hänen suosikkiruokiinsa. Minun makuuni enemmän ovat olleet aiemmat tähteistä tekemäni pastavuoat, joissa on ollut juustoa ja voita ja/tai kermaa, mutta tulipa tämäkin nyt kokeiltua, ja lapsi nyt selvästi tykkäsi tällaisesta ”laihemmasta” enemmän. Hänen toiveensa syödä samaa ruokaa huomennakin toteutuu kyllä. Itsekin voin kyllä syödä tätä samaa huomenna, mutta taidan lisätä lautasella oman annokseni päälle juustoraastetta.

Tuo maitokastikkeen suurustaminen maissitärkkelyksellä vehnäjauhojen ja voin sijaan oli ihan mielenkiintoinen kokeilu, mutta ei sellainen, minkä ottaisin tavaksi silloinkin, kun vehnäjauhoja on. Maissitärkkelyksen takia maitokastike oli jotenkin jonkin verran hyytelömäistä:

Syödessä hyytelömäisyyttä en kuitenkaan huomannut, mutta sen sijaan huomasin syödessäni sen, että kastikkeeseen ei tällä kertaa tullut voita. Suutuntuma ja maku olivat selvästi nyt ohuempia kuin vehnäjauho-voisuuruksella. Mutta se oli kuitenkin ihan ok, ja kokonaisuudessaan olen syönyt ja tehnyt paljon huonompiakin ruokia kuin tämä. Mieltäni lämmittää se, että lapsi haluaa syödä samaa ruokaa huomennakin, joten helppoa minulle. Tätä ruokaa jätin vielä jääkaappiin sen verran kuin arvioin meidän huomenna syövän, ja loput laitoin pakkaseen:

Yllä vasemmassa kuvassa kylmät vastavuoan palaset leivinpaperoidussa uunivuoassa. Oikeanpuolimmaisessa kuvassa kelmua päällä, ja sitten koko höskä menikin pakkaseen. Huomenna tai milloin jaksankaan, siirrän pakastuneet pastavuoan palaset pakastuspussiin, jotta saan uunivuoan muuhun käyttöön.

Päivitys seuraavana päivänä:

Pakastuneet pastavuoan palaset siirrettynä pakastuspussiin:

Pestoa aineksista mitä oli ja pestopastaa

Hyppää peston reseptiin

Mieheni oli ostanut kaupasta ruukun basilikaa (ja paljon tomaatteja) aikeenaan tehdä mozzarella-basilika-tomaattisalaattia. Mozzarellat hän vain unohti ostaa, joten basilikalle piti keksiä muuta käyttöä. Kun sitten huomattiin jääkaapissa olevalla pecorino-juustolla parasta ennen -päiväys eilen, mieleeni tuli heti: pestoa! pestopastaa!

Pesto on mielestäni nerokas kastike. Minulla on kirjahyllyssäni kirja Roman Cookery, jossa kerrotaan Rooman valtakunnan aikaisesta ruuanlaitosta kyseisellä alueella. Kyseisessä kirjassa on peston kaltaisia kastikkeita paljon, ja niissä on lähinnä ideana, että jotain vihreää sekoitetaan tasaiseksi seokseksi jonkin pähkinän tai siemenen sekä öljyn ja mahdollisesti kypsytetyn juuston ja mausteiden kanssa. Silloin vielä ei ollut olemassa sähköllä toimivia sekoittimia, joten kirjan mukaan tällaiset kastikkeet tehtiin niin, että orjat hakkasivat ne morttelissa. Onneksi tänä päivänä on sentään jo kätevät sauvasekoittimet keksitty.

Nykypäivänä tavallisesti, kun pestoreseptejä etsii, niissä on tuoretta basilikaa, pinjansiemeniä, parmesaanijuustoa, oliiviöljyä, valkosipulia, suolaa ja pippuria. Noista pinjansiemenet on se, mitä meillä ei oikein koskaan muuten vain satu olemaan, koska en osaisi käyttää niitä mihinkään muuhun kuin pestoon. Niinpä olen vain sieltä sun täältä (muualtakin kuin vain siitä kirjasta Roman Cookery) ottanut vaarin korvata pestoresepteissä olevat pinjansiemenet muilla siemenillä tai pähkinöillä, mitä sattuu olemaan. Minun suosikkipähkinäni on cashewpähkinä, joten yleensä jos meillä jotain pähkinää tai siementä on, se on cashewpähkinä. Sitä olenkin käyttänyt pestossa usein. Nyt ei kuitenkaan cashewpähkinöitä ollut, koska joku oli jo suosikkipähkinät syönyt pois, joten päätin vain käyttää sekalaisia paahdettuja pähkinöitä, mikä sekin näytti toimivan.

Lähtökohdaksi nyt otettiin tämä resepti: https://www.k-ruoka.fi/reseptit/pesto

Basilikasta oli osat käytetty jo johonkin – olisiko ollut ihan tavalliseen salaattiin – joten basilikan lehtiä oli jäljellä vain 15 g, mutta reseptiin tarvittiin 30 g. Ei hätää, jääkaapissa olikin jo melkein kuivuneen persiljaruukun loput, joten siitä saatiin kätevästi kaavittua kasaan loput 15 grammaa vihreää. Usein näkee persiljapestoreseptejäkin, joissa ainoana vihreänä käytetään persiljaa. Nyt sitten pesto tuli tehtyä näin aineksilla mitä oli:

Pesto
Yhteensä 30 grammaa tuoreita vihreitä yrttejä (nyt sattui olemaan 15 g basilikaa ja 15 g persiljaa)
50 g siemeniä tai pähkinöitä (nyt sattui olemaan pähkinäsekoitus, jossa manteleita, parapähkinöitä ja pistaasipähkinöitä)
1-2 valkosipulinkynttä
100 g pecorinojuustoa raastettuna (tai parmesaania tai Grada Padanoa)
1-1½ dl oliiviöljyä
ripaus suolaa
ripaus pippuria
Ainekset sekoitetaan sauvasekoittimella tasaiseksi.

Persiljahan on paljon miedomman makuinen kuin basilika, joten luonnollisesti osan basilikasta korvaaminen persiljalla tuotti miedomman makuisen lopputuloksen kuin pelkän basilikan käyttäminen. Mutta eipä se niin nöpönuukaa ole, ideana oli tässä nyt käyttää aineksia mitä oli johonkin, mitä ei ole pitkään aikaan tullut syötyä ja se toimi hyvin. 2 valkosipulinkynttä antoi tässä aika huomattavan raa’an valkosipulin maun, joten joku toinen kerta tyytyisin yhteen valkosipulin kynteen tai ehkä jopa jättäisin valkosipulin kokonaan poiskin. Oliiviöljystä osa erottui peston seisoessa, joten kun nyt laitettiin 1½ dl, sopivampi määrä olisi ehkä ollut 1 dl.

Tuoreeltaan keitettyyn spagettiin sekoitin vähän keitinlientä ja paljon tätä tuoretta pestoa. Niin helppo, ja nopea ja maistuva ateria. Ja rasvaa tuli syötyä varmasti aika paljon siinä samalla, sillä seuraava nälkä ei meinannut tulla sitten millään.

Pestopasta on nyt sitten syöty. Jääkaapissa on vielä jäljellä spagettia ja pestoa. Alkoi nyt jostakin syystä himottaa, että loput pestot käyttäisin kalapullataikinan nesteenä. Pestokalapyörykät voisivat olla hyviä. Mutta nyt on kyllä tilanne sellainen, että olen ehkä seuraavina päivinä liian kiireinen pyörittelemään mitään palleroita. Mutta kiva idea kuitenkin. Ehkä toteutan sen joskus, kunhan yhtäaikaa on aineksia, ehdin, jaksan ja tulee mieleen 🙂

Kasvispastaa ja paahdettuja manteleita

Tänään teki mieli syödä lounaaksi parsakaalipastaa paahdettujen manteleiden kanssa. Mantelin ja parsakaalin yhdistelmään olen törmännyt ensimmäistä kertaa joskus vuosia sitten Mallorcalla, jolloin buffetruokailussa oli tarjolla ruokalaji nimeltään ”broccoli soup with almonds” eli parsakaalikeittoa manteleilla. Idea vaikutti sopivan tähän tilanteeseen, koska jääkaapissani oli paahdettuja suolattuja manteleita, pakastimessani oli parsakaalia ja kuivakaapissani pastaa (niin kuin aina).

Normaalisti laittaisin kasvispastaan parmesaania tai pecorino-juustoa, mutta nyt kumpaakaan ei sattunut olemaan avattuna, joten päätin kokeilla ilman. Jääkaapissani oli kuitenkin vielä noin litra eilisen kalakeiton lientä, josta sattumat oli enimmäkseen syöty. Keittoa ei nyt tehnyt mieli syödä tällä kertaa enempää, mutta halusin kuitenkin sitä lientä johonkin käyttää, joten sain hullun idean keittää pastat siinä kalakeiton liemessä ja lisätä sitä lientä vähän pastan kastikkeeksi. Tulipa kokeiltua joo, mutta en kokeile toiste. Kalaliemen ominaismaku tuli läpi valmiissa ruuassa eikä se siihen sopinut, vaikka ajattelin kalaliemen vain tuovan mukavaa umamiboostia niin kuin kana- ja lihaliemet yleensä tekevät. Paahdetut mantelit kyllä sopivat pastaruuan päälle hyvin, mutta muuten ruuan makumaailma ei nyt ollut erityisen hyvä.

Ruoka olisi kaivannut vielä lisäksi joko suolaista vahvaa juustoa tai jotain makeaa raikasta, tai ehkä jopa molempia. Appelsiineja minulla olisi ollut, ja ne olisivat varmasti piristäneet kokonaisuutta. Mutta tällaisenaan, että parsakaalit vain silputaan, paistetaan voissa ruskeapintaisiksi ja sekoitetaan umamiliemessä keitetyn pastan ja sen keitinliemen kanssa ja päälle ripotellaan paahdettuja manteleita, ei vain nyt ollut minun makuuni tarpeeksi hyvää uudelleentehtäväksi. Pistän korvan taakse jatkoa ajatellen, että kasvispastaan haluan jotain tai kaikkia näistä: 1) sieniä 2) voimakasta juustoa 3) raikasta makeaa hedelmää.

Kirjolohi-pastavuoka tähteistä ja kaalisalaattia

Eilen tein ruuaksi kokonaisen kirjolohen uunissa. Söimme sitä Hasselbackan perunoiden ja kermaviilikastikkeen kanssa. Oli hyvää, mutta tänään halusin tehdä jäljellejääneistä jotain eri ruokaa. Eilen kirjolohen vielä ollessa lämmintä erottelin siitä syötävät osat ja liemeen menevät osat eri kippoihin jääkaappiin. Syötäviä osia jäi 200 g ja liemeen meneviä osia 370 g.

Tänään sitten otin asiakseni keittää kalan päästä, selkärangasta, nahkasta ja hännästä kalaliemen. Roskiin heitin siitä perattuna ostetusta kalasta vain kidukset ja silmät, joista kuulemma tulee jotain huonon makuista liemeen. Laitoin tänään ne päät, nahkat, ruodot ja hännän kattilaan, ja peitin kylmällä vedellä. Lisäsin yhden teelusikallisen suolaa, kiehautin, keitin 20 minuuttia ja siivilöin toiseen kattilaan. Punnitsin tässä vaiheessa, että lientä tuli 1200 g eli 1.2 litraa.

Kalaliemestä minulle tulee yleensä ensimmäisenä mieleen kalakeitto. Nyt ei kuitenkaan tehnyt mieli kalakeittoa. Eikä perunaa, jota olin tainnut kylläksi jo edellisinä päivinä syödä. Nyt teki mieli kala-pastavuokaa.

Aloin etsiä Googlella kala-pastavuokaohjetta, johon saisi käytettyä kaiken tai melkein kaiken kalaliemen. En onnistunut löytämään sellaista englanniksi enkä suomeksi. Lopulta tuli mieleeni, että suomeksi löytyy Palermon pasta -ohjeita, joihin käytetään paljon lientä. Eläin on eri, mutta pointtina olikin nyt vain selvittää, millä pastan ja liemen suhdeluvuilla saa sopivan rakenteisen uuniruuan.

Otin lähtökohdaksi tämän Googlella löytyneen reseptin: https://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/59953/Palermon%20pasta/

Kyseisessä ohjeessa lientä tulee 1 litra, pastaa 400 g, vehnäjauhoja 1 dl ja kermaa 2 dl. Kuulosti oikein hyvältä keinolta saada paljon kalalientä kulumaan. Ohjeessa pastana oli makaronia, mutta minun ei nyt tehnyt mieli juuri makaronin muotoista pastaa, koska olin niin vähän aikaa sitten makaroneista tehtyä uuniruokaa syönyt (ja sitä on vielä pakastimessa). Sen sijaan halusin nyt käyttää uuniruokaan gnocchi-muotoista pastaa.

Gnocchi-pastaa minulla vain sattui nyt olemaan vain 320 grammaa (koska paketista oli aiemmin kulunut osa pekoni-linssikeiton tähteistä tehtyyn pastavuokaan, joka loppui kuukausia sitten ja jota ikävöin vieläkin), joten skaalasin tuota reseptiä alaspäin. Kermaa minulla ei ollut nyt minkäänlaista, joten päätin korvata sen kalaliemellä, voilla ja sokerilla. Tuohon reseptiin olisi tarvittu kermaa 1.6 dl, joka Finelin mukaan sisältäisi 56 grammaa rasvaa ja 5 grammaa sokeria, mitkä määrät otin huomioon reseptiä uudelleenkirjoittaessani. Alkuperäisessä reseptissä suolaa tulee kahdesta liemikuutiosta n. 11 g, joten otin sen huomioon määrittäessäni, paljonko suolaa minun pitäisi lisätä. Näiden huomioiden, korvausten ja skaalausten lopputuloksena kokosin reseptin tällaiseksi:

Kirjolohi-pastavuoka

Ainekset:
320 g gnocchi-pastaa (tai muuta pastaa)
200 g kypsää kirjolohta
1 litra kalalientä (jossa suolaa 4/5 teelusikallista)
1 tl + 1 maustemitta suolaa
100 g voita (oli tarkoitus laittaa, mutta vahingossa meni 112 g)
1 tl sokeria
0.8 dl vehnäjauhoja eli 56 g
2 dl juustoraastetta (eli 100 g, minulla tällä kertaa Oltermanni Cheddar)
mausteita maun mukaan (itse laitoin tällä kertaa 1 tl kuivattua tilliä, ei tehnyt nyt mieli enempiä mausteita)

Voi kuumennetaan kattilassa. Sekoitetaan hyvin mukaan vehnäjauhot ja kiehautetaan seos koko ajan sekoittaen. Sekoitetaan mukaan kalaliemi ja mausteet ja kuumennetaan koko ajan sekoittaen. Lisätään juustoraaste ja sekoitetaan, kunnes se on sulanut.
Voidellaan uunivuoka ja laitetaan sen pohjalle kypsät, suupaloiksi revityt ruodottomat kalapalat. Sekoitetaan pastat kattilassa olevan juustokastikkeen joukkoon. Kaadetaan seos vuokaan kalapalojen päälle, ja tasoitetaan pinta. Paistetaan uunissa 175 asteessa uunin keskitasolla, kunnes pinta on ruskistunut. (Alkuperäisessä ohjeessa luki 40 min, mutta pinta näytti vielä vaalealta, joten paistoinkin kokonaisen tunnin. Pinta ei ollut vieläkään ruskistunut, joten nostin uunin lämpötilan 250 asteeseen ja paistoin vielä 10 min. Sitten oli pinta hyvin ruskistunut, ja myös osa pohjimmaisista kalapaloistakin kivasti ruskistunut.)

Juustokastike oli tasaista kastikkeen paksuista ennen uuniin menoa, mutta uunissa osa rasvasta erottui. Se ei kuitenkaan makua haitannut. Maku oli tosi hyvä! Se oli kaikkea, mitä tällä kertaa halusinkin ruualta: vaaleaa pastaa, umamia, voita, suolaa. Lisänä vähän ruskistunutta juustoa ja kirjolohipaloja, jotka maistuivat nyt paremmalta kuin eilen. Juuri sitä, mitä nyt kaipasinkin. Wau, tällaista toistekin kiitos!

Tästä oli kiva syödä nyt, ja tulee olemaan kiva syödä myös annos silloin tällöin pakastimesta. Pakastimessani tällä hetkellä olevista valmiista ruuista tämä vie voiton kirkkaasti, joten tämä loppunee sieltä aiemmin kuin ne muut. Sitten, kun tämän ruuan loput ovat jäähtyneet jääkaapissa tarpeeksi, leikkaan paloiksi ja pakastan uunivuoassa leivinpaperin päällä ja jäisinä siirrän palat pakastepusseihin, niin kuin tapoihini kuuluu.

Tämän ruuan seurana oli kaalisalaattia. Olen syönyt sitä lisukkeena jo koko viikon, koska tulin tehneeksi maanantaina liian ison määrän kaalisalaattia. 800 grammasta kaalia tuli aivan liikaa kaalisalaattia yksin syötäväksi, vaikka sen maku onkin ihan ok. Joskus olen kuitenkin saanut aivan erinomaistakin kaalisalaattia, ja sen reseptin metsästys jatkuu edelleen. Tämänkertainen kaalisalaatti on tehty tällä ohjeella, joka ei vielä ole se täydellinen, jota olen etsinyt, mutta muita vihanneksia ja hedelmiä lisäämällä siitä tuli ihan ok: https://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/144918/Kaalisalaatti/

Noin värikkäältä se kaalisalaatti vielä tekopäivänä näytti, kun 800 grammaan kaalia meni sekaan yksi punainen tomaatti, yksi keltainen paprika, yksi pieni pätkä kurkkua ja kaksi omenaa. Myöhempänä päivänä sekoitin mukaan vielä kaksi päärynääkin, ja lopputuloksena koko kaalisalaatti alkoikin näyttää värittömältä. Mutta kylläpä se syödyksi silti vielä tulee. Ei ole kyseessä erityisen kyllästymistä eikä tympääntymistä aiheuttava salaatti, mutta ei tällä hetkellä erityisen himottavakaan. Kerran elämässäni olen saanut tehtyä sellaista makean kaalimehun makuista täysin ei-kitkerää kaalisalaattia, jota haluaisin syödä uudestaankin, mutta valitettavasti en vain tullut silloin kirjoittaneeksi ylös tai edes mitanneeksi, mitä siihen tulin panneeksi. Siltä kerralta muistan oivaltaneeni, että salaisuus olivat kaalin hakkauksen lisäksi happo, sokeri, suola ja rasva, mutta niiden määriä ja suhdelukuja harmi vain en tullut ottaneeksi ylös. Ehkä vielä joskus.

Tätä nykyistä kaalisalaattia syön varmaan joka tapauksessa vielä pari päivää ainakin, mutta sen jälkeen pidän taas pidemmän tauon kaalisalaatin syömisestä. Loput isosta kaalista voisivat mieluummin mennä johonkin kypsennettävään ruokaan, kuten vaikkapa gruusialaiseen kaalivuokaan, jota sitäkin voisin pakastaa annoksina, ja siihenkin on kaikki ainekset koko ajan kotona.

Kalalientä jäi nyt 200 grammaa. Sille yritän kehitellä vielä lähiaikoina jonkinlaisen käyttötarkoituksen. Voisin ehkä harkita tekeväni jonkinlaista kalalaatikkoa Sikke Sumarin lohilaatikko-ohjeella, johon muistaakseni tuli 3 dl kalalientä, munamaitoa, perunoita ja lohta. Siihenkin olisi nyt valmiina ainekset kotona, koska jääkaapissa on myös savukirjolohta, joka on ostettu kaupasta pari päivää sitten kypsänä vakuumipakattuna. Siitä tein ostopäivänä savukirjolohisalaattia, joka oli hyvää erityisesti vinegrette-tyylisen kastikkeen ansiosta. Kastikkeeksi annokseeni sekoitin silloin mukissa haarukalla 1 rkl oliiviöljyä, 1 tl omenaviinietikkaa, 1 tl sokeria, 1 tl makeaa sinappia sekä pippuria ja suolaa tasaiseksi emulsioksi. Sekoitin kastikkeen omenaisen vihersalaattiannokseni joukkoon ja revin savukirjolohta päälle:

Lisäys seuraavana päivänä:

Tässä kirjolohi-pastavuoan palaset menossa pakkaseen:

Ja tässä pakastamisen jälkeen pakastuspussiin siirrettynä:

Kylmänä muuten tuon ruuan korkean kalaliemimäärän huomasi siitä, että se alapinta, jossa ne kalapalat olivat, näytti aladoopilta. Haju kylmänä muistutti kissanruokien hajua, niin kuin paljon liivatetta sisältävät eläinruuat yleensäkin. Onneksi lämpimänä sentään tuoksuu ihmisen ruualta 🙂

Muita tapoja hyödyntää kalan tähteitä löytyy kirjoituksestani Ruokaa tähteistä: ylijäänyt lohi, savukala ja muu kypsä kala.

Kalapihvit, makaroni ja uunijuurekset

Siirry kalapihvien reseptiin.

Jääkaapissani oli vielä n. 50 g jäljellä kastiketta, joka oli alun perin tehty lauantaina eli neljä päivää sitten. Nyt oli jo korkea aika tehdä lopuille jotain. Tällä kertaa huvitti käyttää se pakasteseitistä tehtävän kalapihvitaikinan nesteeksi. Lisäksi teki mieli nyt syödä niiden kanssa makaronia ja uunijuureksia, joihin aineksina tällä kertaa sattui jääkaapista löytymään porkkanaa ja lanttua.

Ensin laitoin tulemaan uunijuurekset. Voitelin ison, melkein pellin kokoisen metallisen uunivuoan ja pilkoin siihen noin puolet isosta reilun kilon lantusta. Lanttuun en käytä kuorimaveistä ollenkaan, vaan leikkaan vain veitsellä ronskisti kuoret pois, koska heti kuorien alla on lantun kitkerimmät osat. Tällä kertaa yritin maksimoida lanttujen imeltymisen laittamalla lantut vuokineen kylmän uunin alatasolle, ja vasta lanttujen ollessa jo uunissa säädin uunin lämpenemään 200 asteeseen. Ennen uuniin laittamista laitoin lanttujen päälle nokareen voita, jolla oli hyvin aikaa sulaa ennen loppujen ainesten tuloa mukaan. Sitten kuorin ja pilkoin porkkanoita aika monta – ehkä kymmenen? – kunnes alkoi näyttää siltä, että porkkanoita tulisi enemmän kuin lanttuja, mikä oli siis tarkoituskin. Sitten otin sen vuoan uunista, kaadoin porkkanapalat päälle ja lisäsin mitä nyt fiilis sanoi: suolaa ja paljon siirappia. Tällä kertaa ei tehnyt mieli laittaa muita mausteita uunijuureksiin, mutta ehkä seuraavalla kerralla. Loppujen lopuksi paistoin ensin tunnin 200-asteisen uunin alatasolla ja seuraavan tunnin 100-asteisen uunin alatasolla. Lanttuja sisältäviä uunijuureksia olen usein paistanut 100 asteessa useammankin tunnin, mutta nyt ei ollut aikaa siihen. Riittävän lantun imeltymisen tiesin tapahtuneen siitä, että uunista alkoi tulla lanttulaatikon tuoksua, eikä sitä kaalista tuttua viemärimäistä hajua niin kuin alussa.

Juuresten ollessa uunissa aloin puuhastelemaan kalan kanssa. Googlella löytyvissä kalamurekepihviohjeissa yleensä neuvotaan jauhamaan raaka kala monitoimikoneella tai tehosekoittimella. Minulla ei ole monitoimikonetta lainkaan, eikä varmaan tulisi käytettyä, vaikka olisikin. Yhden tehosekoittimen olen aikoinaan onnistunut rikkomaan sillä, kun yritin jauhaa sillä raakaa kalafilettä. Sillä kerralla se oli haukifilettä, ja sen suutuntuma meni silloin siinä ylikuumenevassa jo käryävässä tehosekoittimessa niin vastenmieliseksi, että en ole vieläkään toipunut siitä kokemuksesta niin paljon, että suostuisin yrittämään uudestaan. Kerran olen myös kalamurekepihvejä varten hienontanut raa’an kalafileen terävällä fileerausveitsellä, jolloin vahingossa viiltelin sormenikin verille ja osa vereni tahrimista kalafilepaloista piti heittää pois.

Niinpä suosikkitapani tehdä kalapihvejä on, että kala hienonnetaan sen ollessa jo kypsää. Silloin ei tarvitse käyttää kalan hienontamiseen koneita eikä veitsiä. Sillä tavalla olen aiemmin tehnyt kalapihvejä tähteiksi jääneistä kaloista ja myös vastaavanlaisia pihvejä ylikypsistä lihoista, mutta nyt ensimmäistä kertaa varta vasten kypsensin kalan erikseen juuri kalamurekepihvien tekoa varten. Kun kerran uuni oli jo muutenkin niiden uunijuuresten takia 200-asteinen, koin nyt helpoimmaksi laittaa sen jäisen seitikalikan uunin keskitasolle 40 minuutiksi, joka paketissa luki jäisen seitikalikan kypsymisajaksi. Sillä aikaa sekoitin taikinan muut ainekset.

Olen kokeillut kypsistä kaloista ja lihoista tehtäviä pihvejä monella eri reseptillä, mutta omaan makuuni eniten on ollut Hellapoliisi Kati Jaakosen kirjasta Kotiruokaa löytynyt ohje Tonnikalapihvit. Juuri tonnikalapihvejä en ole tullut vielä koskaan tehneeksi, mutta olen käyttänyt kyseistä ohjetta usein pohjana niin, että olen vain korvannut ohjeessa olevan tonnikalan muulla kypsällä kalalla tai lihalla ja maustanut senhetkisen fiiliksen mukaan. Olennaista kyseisessä ohjeessa on ainesosien suhteet: 1 dl korppujauhoja, 2 dl nestettä (Hellapoliisin ohjeessa lukee ”ruokakermaa tai kuohukermaa”), 2 kananmunaa, 300 g kypsää kalaa tai lihaa hienonnettuna + mausteet, paistetaan pihveiksi rasvassa.

Kalapihvit pakastekalasta ilman monitoimikonetta/tehosekoitinta/lihamyllyä
400 g pakasteseitiä
1 dl korppujauhoja
2 dl nestettä esim. ruokakermaa tai kuohukermaa tai maitoa
2 kananmunaa
mausteiksi esim. 1½ tl suolaa, 1 tl sipulijauhetta, ½ tl valkosipulijauhetta, 1 tl paprikajauhetta, 1 tl kuivattua tilliä, 2 tl sokeria ja pyöräytykset mustapippuri- ja valkopippurimyllyistä
paistamiseen voita tai muuta rasvaa
Kypsennä seiti esim. uunissa 200 asteessa 40 minuuttia. Hienonna kypsä kala haarukalla. Anna jäähtyä.
Sekoita nesteeseen mausteet ja kananmunat. Sekoita mukaan korppujauhot, anna turvota muutama minuutti. Sekoita mukaan kypsä jäähtynyt kala. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.
Kuumenna rasvaa lettupannun koloissa. Ota lusikalla taikinaa lettupannun koloihin, ja madalla taikinaklöntit mataliksi. Paista molemmin puolin ruskeiksi.
Vinkki: samalla reseptillä voi tehdä kalapihvejä myös muusta kypsästä kalasta, esim. tonnikalasta tai savukalasta. Eri kalalajeja voi myös sekoittaa näihin pihveihin keskenään. Kypsää kalaa käytä tähän reseptiin 300 grammaa.

Nesteeksi laitoin nyt ne n. 50 g tähdekastiketta ja 150 g maitoa. Sekoitin mukaan munat (jotka olivat jo parasta ennen päiväyksensä ohittaneet, joten kokeilin ensin veteen upottamalla, ovatko vielä pilaantuneet) ja mausteet. Mausteet tämänkertaisen fiiliksen mukaan menivät näin: 1 tl sipulijauhetta, ½ tl valkosipulijauhetta, 1 tl paprikajauhetta, 2 tl sokeria, 1 tl kuivattua tilliä, 1½ tl suolaa sekä muutamat pyöräytykset mustapippuri- ja valkopippurimyllyistä. Kun mausteet olin saanut vispattua tasaisesti sekaisin neste-munasekoitukseen, sekoitin mukaan korppujauhot ja jätin turpoamaan.

Hellapoliisin ohjeessa käsketään turvottaa muutama minuutti, mutta minulla ne nyt olivat turpoamassa niin kauan kuin kalaa ei voinut vielä lisätä sekaan. Aiemmin, kun olen tehnyt samalla ohjeella pihvjä, olen joskus tehnyt taikinan jo tuntikausia aiemmin valmiiksi jääkaappiin. Sillä on ollut useampi hyöty: 1) seuraavan nälän tullessa on tarvinnut käyttää ruuanlaittoon vähemmän aikaa nälkäisenä, 2) ehtii paremmin maustua ja 3) seos on paistovaiheessa kiinteämpää. Tällä kertaa kuitenkin tein päätöksen tämän ruuan tekemisestä vasta siinä vaiheessa, kun nälkä jo oli, joten aloin paistaa kalapihvejä heti, kun olin saanut taikinan valmiiksi. Kyllä se onnistui näinkin, vaikka olivatkin paistaessa helpommin hajoavia kuin aiemmilla kerroilla.

Kun kala oli ollut uunissa 40 min, otin sen uunista ulos ja hienonsin haarukalla. Nestettä oli irronnut kalasta uunissa aika paljon. En heti tiennyt, pitäisikö se neste laittaa taikinaan mukaan vai heittää pois. Ruokahävikin välttämisen nimissä päätin ottaa sen nesteenkin mukaan taikinaan. Kalan jäähdyttyä niin paljon, että ei enää noussut höyryä, sekoitin sen nesteineen siihen korppujauho-neste-mausteseokseen ja panin lettupannun kuumaksi. Punnitsin muuten huvikseni, että sen alunperin 400 grammaa painavan kalamäärän paino 40 min uunissa kypsentämisen jälkeen oli 360 g, johon siis laskin mukaan sen kalasta irronneen suurehkon nestemäärän.

Valurautainen neljäkoloinen lettupannu on mielestäni erittäin hyvä väline moneen muuhunkin kuin vain lettujen paistamiseen. Olen todennäköisesti käyttänyt sitä enemmän muuhun kuin varsinaiseen letunpaistoon (letutkin minulla jälkiruokalettuja useammin ovat olleet pääruokalettuja, kuten perunamuusiletut, lanttuletut, pinaattiletut, sosekeittoletut). Niin tälläkin kerralla. Lettupannun koloissa kuumensin voita niin kuin lettujakin paistaessa, ja voin ollessa kuuma otin lusikalla sitä kalamureketaikinaa lettupannun koloihin ja levitin lusikalla kunkin koko kolon alueelle. Hellassani säätöväli on 0-3, ja paistoin säädöillä 1.5-2 kalapihvit molemmin puolin nätin ruskeiksi, joskin osa ehti mustaksikin, jolloin oli aika säätää lämpöä silloisesta kakkosesta yksi pykälä alaspäin eli numerolle 1.5.

Kalapihviohjeissa yleensä suositellaan syömään niiden kanssa perunaa jossain muodossa, mutta minä söin kalaruokaa perunoiden kanssa jo eilen, joten en halunnut perunaa tänäänkin. Makaronia sen sijaan teki nyt mieli syödä näiden kalapihvien kanssa, joten keitin lisäksi 400 gramman pussillisen makaronia. Yleensäkin tykkään tavasta kypsentää koko pakkaus kerralla, jotta seuraavina päivinä on jokin oikotie ruuanlaittoon ja jotta koti ei täyty vajaista liian vähän sisältävistä pakkauksista.

Makaronit ja muutkin pastat keitän maun vuoksi yleensä runsassuolaisessa vedessä, niin nytkin. Eli kun kolmen litran kattila on noin puolillaan vettä pastan keittämistä varten, veden kiehuessa lisään merisuolaa yhden kukkuraisen lusikallisen (kyse on siis sellaisesta lusikasta, jolla keittoja ja puuroja syödään, ei pienestä jälkiruokalusikasta). Yritysten ja erehdysten kautta olen todennut tuon olevan juuri sopiva määrä suolaa pastan keitinveteen, jolloin lisäksi kestää olla vielä suolainen kastikekin, kuten vaikkapa parmesaani-, pecorino- tai pekonipainotteinen sellainen. Mutta jos sen saman kukkuraisen lusikallisen suolaa laitankin puolta pienempään vesimäärään, maistuu jo liian suolaiselta.

Usein kun keitän makaronia sellaisenaan ilman kastiketta syötäväksi, sekoitan kypsiin valutettuihin makaroneihin voita tai paistinrasvaa, sekä vähän keitinvettä, joka auttaa rasvaa sekoittumaan makaroneihin tasaisesti ja näin muodustuu melkein pienoinen kastike makaronien ympärille. Tällä kertaa ylimääräistä paistorasvaa ei ollut, eikä minun tehnyt mieli laittaa voita vielä makaroneihinkin, kun kalapihveihin sitä jo meni reilusti ja uunijuureksiinkin vähän, mutta öljy tuntui nyt hyvältä idealta. Niinpä lorautin Borges Extra Light oliiviöljyä kypsien makaronien sekaan sen verran, kuin tuntui hyvältä, ja lisäksi vähän sitä keitinvettä.

Kokonaisuus maistui nyt todella hyvin. Hymyilyttää vieläkin, kun ajattelen sitä. Maustaminen meni nyt juuri nappiin, joten tuota maustemäärää taidan käyttää toistekin kalapihvejä tehdessäni. Olen tyytyväinen siihen, että sain kerrankin tehtyä pakasteseitistä jotain muutakin hyvää kuin vain kalapuikkoja. Makaronit+kalapihvit maistuivat nyt hyvältä yhdessä, ja uunijuurekset olivat mukavan makuinen siirappinen lisuke aterialle. Lantut eivät nyt maistuneet yhtä imeltyneiltä kuin useampien tuntien haudutuksella, mutta eivät nyt maistuneet kitkeriltäkään, joten imeltyminen oli nyt tälle aterialle minulle riittävä. Myöhempänä päivänä uudelleenlämmittäessä lantut yleensä imeltyvät lisää.

Huomiselle jäi vielä niitä uunijuureksia, kalapihvejä ja makaronia. Kalapihvejä jäi vain 4 kpl ja muukin perhe tykkäsi niistä, joten säästän varmaan ne heille. Itse voisin syödä huomenna lounaaksi mikrossa lämmitettyjä makaronia ja uunijuureksia, joiden päälle juustoraastetta. Sen jälkeenkin molempia varmasti vielä jää, joten kehittelen niille varmaan jotain sellaista käyttöä, missä ne ovat osa erinäköistä ja -makuista ateriaa. Makaronien jatkojalostuksesta tulisi nyt mieleen amerikkalainen mac and cheese, johon ainekset sattuisi jo olemaan jääkaapissa. Ehkä teen vielä viimeisistä makaroneista sitä, ehkä jotain muuta. Katsotaan.