Riisi-kinkkuvuoka tähteistä

Minulla oli keitettyä riisiä, viikonlopulta jäänyt ankan paistoliemi, vajaa purkillinen päiväysvanhaa kuohukermaa (parasta ennen 2 päivää sitten) ja vajaa paketillinen melkeinvanhaa kinkkua. Tuli sitten mieleeni tehdä riisi-kinkkuvuoka. Olen tehnyt sellaista ennenkin, mutta ilman paistolientä: https://ruokaideat.com/2019/05/15/riisi-kinkkuvuokaa-ja-porkkanaviipaleita/

Sekoitin voidellun uunivuoan pohjalla keskenään kinkkupaketin loput pilkottuina ja riisiä sen verran, että näytti olevan riisiä ja kinkkua sopivassa suhteessa. Keitettyä riisiä tuli 400 grammaa ja kinkkua 60 grammaa. Ankan paistoliemi oli jääkaapissa kiinteytynyt, joten sulatin sen mikrossa. Sekoitin kupissa keskenään paistoliemen (60 g), kermapurkin loput (180 g) ja suolaa (2 maustemittaa). Kaadoin nesteseoksen riisi-kinkkuseoksen päälle. Riisi-kinkkuseos juuri ja juuri peittyi, mikä kokemukseni mukaan on juuri sopivassa suhteessa nestettä, joten ei tarvinnut lisätä muuta nestettä. Paistoin 200-asteisen uunin keskitasolla, kunnes pinnassa oli ruskistumista. Siinä kesti nyt 40 minuuttia.

Lisäksi kypsensin pakastevihanneksia mikrossa. Pakkauksen ohjeessa neuvottiin lämmittämään puoli pussillista eli 250 g mikrossa täydellä teholla 3 min, sitten sekoittamaan ja sitten täydellä teholla toiset 3 min. Voisihan niitä pakastevihanneksia hellallakin kypsentää, mutta tällaisen kermaisen uuniruuan kanssa minulle maistuu paremmin mikrokypsennetyt kuin paistetut vihannekset. Mikrokypsennetyt pakastevihannekset maistuvat mielestäni samalta kuin höyrytetyt, mikä minulle toimii erityisen hyvin sellaisten vihannessekoitusten kanssa, joissa on mukana porkkanaa, ja tässähän oli.

Riisi-kinkkuvuoka oli nyt todella maukasta! Paistoliemestä tuli nyt huomattavan paljon umamia. Ruoka oli ihana sekoitus umamia, kermaisuutta, valkoista riisiä ja savukinkkua. Vikana oli vain, että ruoka loppui kesken. Lapsi pyysi tekemään samaa lisää huomenna. Ankan paistoliemi vain on sellainen tähde, jota minulla harvoin on, eikä sitä varmaan taas pitkään aikaan ole uudestaan. Kuitenkaan lopputulos ei maistunut juuri ankalta, vaan umamiselta, joten todennäköisesti saman lopputuloksen saisi muullakin paistoliemellä tai muulla vahvalla umamisella liemellä. Aion ehdottomasti tehdä tällaista uudestaankin, joten kirjoitan reseptin tänne talteen:

Riisi-kinkkuvuoka

400 g keitettyä riisiä

60 g savukinkkua pilkottuna

60 g paistolientä tai vahvaa kana-/lihalientä

2 dl kuohukermaa (n. 200 g)

2 maustemittaa suolaa (tai vähemmän, jos liemi on voimakassuolaista)

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Sekoita voidellun uunivuoan pohjalla riisi ja kinkkupalat. Jos liemi on kiinteytynyt, sulata se mikrossa tai hellan levyllä kattilassa. Sekoita keskenään nestemäisessä muodossa oleva liemi, kerma ja suola. Kaada nesteseos riisi-kinkkuseoksen päälle. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla, kunnes pinta on ruskistunut (n. 40 min).

Porsaan palapaisti, keitetyt perunat, sinappikastike ja pakastevihannekset

Tämä oli tosi hyvänmakuinen ateria. Aloitin aterian tekemisen joskus aamupäivällä. Ruskistin valurautapannulla voissa 800 grammaa porsaan palapaistia, jotka tuli ostettua, koska olivat tarjouksessa. Siirsin ruskistuneet palapaistit kattilaan, ja sekoitin niihin 2 tl suolaa. Pannulle lisäsin 6 dl vettä (koska pakkauksen ohjeessa neuvottiin laittamaan nestettä 3 dl per 400 gramman paketti), kiehautin sen ja samalla kaavin lastalla pannun pohjaan hyytyneitä lihanesteitä mukaan. Kun tunsin kaapineeni tarpeeksi, kaadoin ne pannunhuuhdevedet sinne kattilaan lihapalojen päälle, ja sekoitin näppituntumalta ½ tl suolaa mukaan. Kiehautin, madalsin lämmön pienimmälle ei-nollalle, kansi päälle ja jätin hautumaan 1½ tunniksi niin kuin pakkauksen ohjeessa neuvottiin. Ei kuitenkaan ollut vielä siinä vaiheessa nälkä, joten laitoin kattilan ja levyn väliin sellaisen metalliritilikön, pidin hellan säädön ennallaan eli pienimmällä ei-nollalla, ja jätin siihen neljäksi tunniksi. Nälän tullessa keitin perunat, tein mikrossa pakastevihannekset pakkauksen ohjeen mukaan, viipaloin suolakurkkuja ja tein kastikkeen.

Hyppää reseptiin

Kastikkeen pohjaksi kaadoin lihat nesteineen siivilän läpi toiseen (pienempään) kattilaan. Punnitsin, että nestettä oli jäljellä enää 300 grammaa, vaikka 600 grammaa siihen alun perin laitoin. Lisäsin nesteeseen 200 grammaa smetanaa (eli melkein kaksi purkillista – toisesta purkista mies oli pikkumäärän käyttänyt johonkin) ja ruokalusikallisen makeaa sinappia. Kiehautin, ja kiehumista odotellessa sekoitin kylmään vesitilkkaan pienessä lasissa 1½ rkl Maizenaa. Sekoitin Maizenan kiehuvaan nesteeseen, madalsin lämmön pienimmälle ei-nollalle ja keitin koko ajan sekoittaen 3 minuuttia. Kastiketta ei olisi haitannut enempikin paksuus, mutta en jaksanut alkaa enää lisäämään enempää Maizenaa, koska halusin jo päästä syömään.

Ja kylläpä tyytyväisenä söinkin! Oli tosi maukasta ja juuri sopivan suolaista. Usein minulla on tullut ali- tai ylisuolaista, mutta nyt kerrankin tuli juuri sopivan suolaista <3 Suolakurkut eivät loppujen lopuksi sopineetkaan tähän niin hyvin kuin kuvittelin, vaan tykkäsinkin enemmän ilman suolakurkkuja. Niinpä santsatessani en santsannut suolakurkkuja ollenkaan, vaan vain perunoita, lihaa ja kastiketta. Kastiketta santsailin itse asiassa tosi monta kertaa.

Minulla on näitä samoja tarjouksesta ostettuja porsaan palapaisteja myös pakastimessa ja haluan ehdottomasti syödä samanlaista ruokaa toistekin, joten kirjoitan tähän selkeämmin auki ohjeen:

Porsaan palapaisti ja sinappikastike

800 g porsaan palapaistia

voita ruskistamiseen

6 dl vettä

2½ tl suolaa (tai maun mukaan)

Kastike:

paistoliemi (n. 3 dl)

200 g smetanaa (n. 2 purkkia à 120 g – kävisi myös kerma jos sitä sattuisi olemaan)

1 rkl makeaa sinappia (tai muuta sinappia tai enemmän sinappia maun mukaan)

1½-2 rkl Maizenaa

Ota porsaan palapaistit mielellään puoli tuntia ennen valmistamisen aloitusta huoneenlämpöön. Ruskista palapaistit isolla valurautapannulla yhdessä kerroksessa voissa. Siirrä ruskistuneet palapaistit kattilaan (tai pataan). Sekoita niihin 2 tl suolaa. Lisää pesemättömälle samalle pannulle 6 dl vettä. Kiehauta, ja kaavi lastalla hyytyneitä lihanesteitä mukaan nesteeseen. Kun enempää ei irtoa, kaada pannun sisältö kattilaan (tai pataan) lihapalojen päälle, ja sekoita mukaan ½ tl suolaa. Kiehauta. Madalla lämpö pienimmälle ei-nollalle. Laita kansi päälle. Jätä 1½ tunniksi. 1½ tunnin jälkeen laita kattilan (tai padan) ja hellan levyn väliin metalliritilikkö, ja jätä muhimaan n. neljäksi tunniksi.

Ota pieni puhdas kattila ja siihen sopiva siivilä. Kaada lihapalat siivilään niin, että liemet valuvat puhtaaseen kattilaan. Lisää liemeen smetanat (tai kermat) ja (makea) sinappi. Kiehauta. Kiehumista odotellessasi sekoita Maizena kylmään vesitilkkaseen. Sekoita Maizena-vesiseos kiehuvaan liemeen koko ajan sekoittaen. Madalla lämpö pienimmälle ei-nollalle, ja keitä koko ajan sekoittaen 3 minuuttia. Maista, ja lisää sinappia tai muuta maustetta tarvittaessa. Tarjoa palapaisti ja kastike mielellään perunoiden ja vihannesten kanssa.

Päivitys myöhempänä päivänä:

Vielä kaksi lounasta tämän jälkeen söin tämän aterian tähteitä. Pilkoin lautaselle keitettyjä perunoita, lihaa ja kastiketta, lämmitin mikrossa ja sekoitin tasaiseksi:

Oli oikein hyvää. Kastikkeessa voimistui jääkaappisäilytyksen aikana makean sinapin maku, mutta ei liialliseksi. Kertaalleen jäähdytetyt uudelleenlämmitetyt keitinperunat usein maistuvat vähän ei-hyviltä, mutta nyt en sitä ei-hyvää makua näissä huomannut, vaan maistui vain hyvältä.

Kebakkoja, couscousia ja pakastevihanneksia

Tällainen hellaton päivällinen tuli kyhättyä tällä kertaa. Lämmitin mikrossa pakastimesta itsetehtyjä kebakkoja, joista kirjoitin aiemmin tänne: https://ruokaideat.com/2019/05/11/kebakkoja-kurkkuviipaleita-ja-paahdettua-leipaa/

Lämmitin mikrossa myös puoli pussillista pakastevihanneksia pakkauksen ohjeen mukaan, eli muistaakseni peitetyllä lautasella ensin 3 min täydellä teholla, sitten sekoitus ja vielä toiset 3 min täydellä teholla. Pakastevihannespussi oli noin puoli kiloa, ja puolesta pussillisesta tuli noin 2-3 annosta.

Couscousia varten keitin veden vedenkeittimellä. Mittasin couscousia syvään lautaseen 1 desilitra per annos, ja sekoitin mukaan suolaa ripaus per annos. Sekoitin couscous-suolaseokseen 1 desilitra kiehuvaa vettä per annos, peitin toisella lautasella, ja jätin hautumaan kuudeksi minuutiksi. Sitten sekoitin vielä haarukalla irtonaiseksi, ja siirsin lautaselle. Lautasella laitoin vielä voinokareen couscousin päälle kostukkeeksi. Se ei alkanutkaan sulaa heti, joten mikrossa valmiiksi sulatettu voi olisi ollut käytännöllisempi. Kylläpä se voi kuitenkin lopulta suli, kun sitä kunnolla pienensi ja sekoitteli couscousiin. Tämä ateria toimi joka tapauksessa hyvin yhdessä, ja tällaista söisin mielelläni toistekin.

Kirjolohi-pastavuokaa, kermaviilikastiketta ja vihreitä papuja

Tämä oli tällainen vaivaton ”kerätään vain aineksia samalle lautaselle” -lounas. Kirjolohi-pastavuoan olin tehnyt pakkasen jo kuukausia aiemmin: https://ruokaideat.com/2019/05/25/kirjolohi-pastavuokaa-tahteista-ja-kaalisalaattia/

Kermaviilikastike oli tehty aiempana päivänä uunilohta ja paahdettuja perunoita varten, jotka molemmat oli jo syöty pois ja vain kermaviilikastiketta oli jäljellä: https://ruokaideat.com/2019/08/07/paahdettua-perunaa-uunilohta-kermaviilikastiketta-ja-paistettua-kesakurpitsaa/

Vihreät pavut oli mikrotettu pakkasesta aiemman päivän lounaalle: https://ruokaideat.com/2019/08/11/paimenen-paistos-tyylista-ruokaa-ja-vihreita-papuja-voin-ja-suolan-kanssa/

…joten tämä ateria oli nyt helppo vain kyhätä kokoon. Minulla on pakastimessani useita valmiita ruokia, joista valitsin juuri tämän kirjolohi-pastavuoan, koska ajattelin juuri sen sopivan tämän kermaviilikastikkeen kanssa. Sopi se ihan ok, mutta parempaa silti se kermaviilikastike sen uunilohen ja paahdettujen perunoiden kanssa oli. Seuraavalla kerralla, jos on jäljellä kermaviilikastiketta muttei kalaa, kehittelen ehkä lopulle kermaviilikastikkeelle jotain muuta käyttöä, missä se ihan loistaisi.

Pestolla ja paistetuilla munilla päällystetyt paahtoleivät ja pakastevihanneksia

Tämä oli helppo päivällinen. Pestoa oli jo valmiina, koska olin tehnyt sitä jo aiemmin pestopastaa varten: https://ruokaideat.com/2019/08/11/itsetehtya-minttupestoa-ja-pestopastaa/

Mikrossa kypsennettyjä pakastevihanneksiakin oli jo valmiina. Vihreät pavut olin mikrottanut edellispäivän lounaalle, ja niitä oli vielä jäljellä: https://ruokaideat.com/2019/08/11/paimenen-paistos-tyylista-ruokaa-ja-vihreita-papuja-voin-ja-suolan-kanssa/

Pakastepikkuporkkanoitakin oli jo valmiina jääkaapissa sulana, koska olin niitä aiemmin lämmittänyt mikrossa lapsia varten. Kaupassa oli vielä käymättä, joten pakastevihannekset kelpasivat hyvin.

Tätä ateriaa varten sitten vain otin pakastimesta paahtoleipiä ja paahdoin ne leivänpaahtimen asetuksella 3. Kananmunat paistoin pannulla voissa molemmin puolin ruskeiksi, ja ripottelin suolaa päälle. Paahdettujen leipien päälle sitten vain runsaasti pestoa ja paistetut munat taiteltuna niin, että ovat kokonaan leivän päällä eivätkä roiku sieltä ulos. Sillä valmis, ja ei kun syömään vain. Tosi hyvää oli!