Laiskan päivän päivälliseksi uudelleenlämmitettyä riisiä voin kanssa, pakastettuja kebakkoja ja kurkkutikkuja

Ei huvittanut kokata tänään, mutta nälkä tuli silti. Kaksi päivää aiemmin olin tehnyt riisiä ja kukkakaalicurrya : https://ruokaideat.com/2019/07/28/kukkakaalicurry-ja-riisia/

… joista jäljellä oli tänään vain sitä keitettyä riisiä. Kukkakaalicurry olisi hyvin maistunut vielä tänäänkin, mutta loppu mikä loppu. Lämmitin sitten loput keitetyt riisit mikrossa ja lisäsin voita päälle sulamaan. Lisäksi mikrolämmitin pakkasesta itsetehtyjä kebakkoja, joista kirjoitin aiemmin tänne: https://ruokaideat.com/2019/05/11/kebakkoja-kurkkuviipaleita-ja-paahdettua-leipaa/

Mikron hurruutellessa pilkoin loput jäljelläolevat kurkut tikuiksi. Syödessäni totesin, että kylläpäs tulikin helpolla nyt hyvänmakuinen ateria <3 Kebakoissa on samoja mausteita kuin siinä kukkakaalicurryssa oli, joten kebakot sopivat oikein hyvin yhteen sen saman basmatiriisin kanssa, jota voi mehevöitti juuri kivasti ja ennen kaikkea helposti.

Lihamurekkeella täytettyjä sämpylöitä ja mansikka-mustaherukkasalaattia

Eilen tein ison satsin lihamureketta, koska halusin saada käytettyä johonkin kaikki possun ribsien paistoliemet: https://ruokaideat.com/2019/07/17/lihamureketta-paahdettuja-varhaisperunoita-ja-karamellisoitua-sipulia/

Tänään sitten teki mieli tehdä siitä lihamurekkeesta hampurilaisia. Pakastimessani oli jäljellä yksi hampurilaissämpylä, jonka olin leiponut kaksi kuukautta sitten: https://ruokaideat.com/2019/05/16/hampurilaisateria-itse-tehden/

Halusin kuitenkin nyt syödä kaksi hampurilaista, joten otin toiseksi hampurilaissämpyläksi pakkasesta varhaisperunasämpylän, jonka olin leiponut vajaa kuukausi sitten: https://ruokaideat.com/2019/06/24/tuoretomaattikeittoa-mozzarellan-ja-tuoreen-basilikan-kanssa-seka-varhaisperunasampyloita/

Lämmitin molemmat mikrossa, kuten myös kaksi viipaletta lihamureketta ja loput eiliseltä jääneet karamellisoidut sipulit. Lihamurekeviipaleiden päälle jauhoin mustapippuria, kun oli nyt sellainen fiilis. Sämpylät halkaisin, ja levitin majoneesia kaikille puolikkaille. Sitten lihamurekeviipaleet ja karamellisoidut sipulit alemmille puolikkaille ja ”hatut” päälle. Lisäksi tuli salaatti, jossa oli nyt tammenlehväsalaattia, kurkkua, tuoreita mansikoita ja tuoreita mustaherukoita. Mansikat ja mustaherukat tuli tänään poimittua omalta pihalta.

Mustaherukoita testasin nyt salaatissa ensimmäistä kertaa. Toimi oikein hyvin! Salaatissa niistä tuli juuri sopivasti aromikkuutta, raikkautta ja hapokkuutta. Sanoisin, että minun makuuni parasta käyttöä, mitä tuoreille mustaherukoille voin keksiä! Jälkiruuissa olen aina kokenut mustaherukat liian happamina, mutta salaatissa se hapokkuus ei haitannut ollenkaan.

Samalla tulin testanneeksi, pidänkö hampurilaissämpylänä enemmän Valion hampurilaissämpyläohjeella tehdystä hampurilaissämpylästä vai omasta päästä sävelletystä sämpyläohjeesta, jonka taikinaan on upotettu ylimääräiset keitetyt varhaisperunat. Kuvissa se kiiltäväpintaisempi on se Valion hampurilaissämpyläohjeella tehty. Kiiltävyys tulee siitä, että se voideltiin kananmunalla ohjeen mukaan.

Lopputulokseni oli, että hampurilaissämpylänä pidin enemmän varhaisperunasämpylästä kuin varsinaisesta suositulla ohjeella varta vasten hampurilaisia varten tehdystä sämpylästä. Varhaisperunasämpylä oli suutuntumaltaan paljon vähemmän kuiva. Aluksi ajattelin, että se voisi johtua siitä, että se on tuoreempi, mutta nyt kun näen tekopäivät rinnakkain (16.5. vs. 24.6.), en enää uskokaan sillä olevan tässä suurta vaikutusta. Todennäköisempi syy on yksinkertaisesti se, että keitetty peruna leivässä tunnetusti lisää leivän kosteudensitomiskykyä. Kaikista mehevimmät sämpyläni ovatkin olleet perunamuusista tehtyjä sämpylöitä, joissa perunamuusin osuus suhteessa vehnäjauhoihin on ollut niin suuri, että sämpylät jäävät aika litteiksi (mutta sitäkin herkullisemmiksi, koska vehnäjauho + perunamuusi + kypsennys = makeaa).

Jatkossa en taidakaan enää tehdä hampurilaissämpylöitä erikseen sillä Valion ohjeella. Sillä ohjeella tekeminen onkin aika pitkä prosessi, koska sitä taikinaa pitää kohottaa 2 h kulhossa ja 2 h pellillä. Varhaisperunasämpylöitä kohotin puoli tuntia taikinassa ja 15-30 min pellillä, joten selvästikin hitaus ei nyt tehnyt minun makuuni parempaa. Pitääkin varmaan tehdä jatkossa perunasämpylöitä hampurilaissämpylöiksi, kun ne nyt olivat minun makuuni tavallisia hampurilaissämpylöitä parempia <3

Ruotsalaistyylistä makaronilaatikkoa pakkasesta ja mansikkasalaattia

Tein joskus pakkaseen ruotsalaistyylistä makaronilaatikkoa, johon käytin ylimääräisiä keitettyjä makaroneja sekä vanhenevassa olevia kinkkua, juustoa, munia ja maitoa: https://ruokaideat.com/2019/06/01/ruotsalaistyylista-makaronilaatikkoa-kurkkua-ja-tomaattia/

Tänään kun en jaksanut kokata päivällistä, valitsin pakastimesta ruuaksi kyseisen ruotsalaistyylisen makaronilaatikon. Lisäksi tein salaattia aineksista mitä oli. Nyt sattui olemaan sisällä jääsalaattia ja kurkkua, ja ulkona mansikkamaalla tuoreita mansikoita, joten hyvä salaatti tuli nyt niistä. Makaronilaatikko oli ihan kiva, mutta olisi ollut täydellinen, jos tumman makaronin sijaan siinä olisi ollut vaaleita makaroneja. Noh, joku toinen kerta. Syödyksi tulee näinkin.

Kana-pastavuokaa pakkasesta ja mansikkasalaattia

Toissapäivän kiireiseksi lounaaksi tuli pakkasesta viimeiset kana-pastavuoat, josta kirjoitin aiemmin tänne: https://ruokaideat.com/2019/05/14/kana-pastavuokaa-porkkanaviipaleita-ja-kylmaa-mustikkapuuroa/

Hyvin maistui. Nyt kun ne pakkasesta loppuivat, olen sitä mieltä, että kyllä voin tehdä samalla ohjeella toistekin.

Lisäksi tuli tällä kertaa simppeli salaatti jäävuorisalaatista, kurkusta, appelsiinista ja tuoreista mansikoista. Hyvin sopii tuoreet mansikatkin salaattiin silloin kun niitä sattuu olemaan <3

Kana-riisilaatikkoa pakkasesta tuoreen mintun kanssa ja paistettuja sieniä

Toissapäivänä oli kiireinen päivä, mutta mies ehti paistella sieniä pannulla voissa herkulliseksi paistokseksi <3 Lisäksi sitten lämmitin pakkasesta viimeiset kana-riisilaatikot, ja hain pihalta tuoretta minttua siihen päälle. Sopi hyvin 🙂 Harmittaa, että tämä kana-riisilaatikko nyt loppui, koska se on maistunut hyvin eikä vain minulle 😀

Kana-riisilaatikon ohjeen kirjoitin aiemmin tänne, ja aion katsoa sitä sieltä jatkossakin:

Kana-riisilaatikko