Savusiika-riisisalaatti

Tämä on ruokaisa salaatti, joka on kätevä ja nopea tehdä, jos on savusiikaa, ylijäämä riisiä, kasviksia ja kastikeaineksia. Samalla tämä on myös näppärä uusiokäyttö riisin jämille. Ylijäänyt keitetty riisi toimii hyvänä pohjana, kun haluaa täyttävän salaatin. Tämä on sellaista ruokaa, mitä voi tehdä ylijääneestä keitetystä riisistä tai varta vasten keitetystä ja jäähdytetystä riisistä. Tämä savusiiasta nyt tekemäni savukalasalaatti on saman tyyppinen kuin tämä aiempi savukala-riisisalaatti savukirjolohesta ja ylimääräisestä riisistä, mutta tällä kertaa tämä savusiikasalaatti kruunattiin makealla sinappikastikkeella.

Savusiika-riisisalaatti (1 annos – voi tarvittaessa moninkertaistaa)

2 dl keitettyä jäähtynyttä riisiä (160 g – raakana n. 2/3 dl tai 57 g)

reilu 50 g savusiikaa ilman nahkaa ja ruotoja

pätkä kurkkua (50 g)

reilu kourallinen tuoretta persiljaa (10 g)

noin puolikas punakuorinen omena (80 g)

Kastike:

3 rkl öljyä

1 rkl makeaa sinappia

1 rkl sitruunamehua (15 g)

1 rkl sokeria

muutama ripaus suolaa

Pilko kurkku ja omena suupaloiksi. Silppua persilja. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään pienessä mukissa haarukalla tasaiseksi.

Sekoita riisiin kurkku, omena ja persilja. Asettele annoksen päälle savusiika paloina, tai sekoita savusiika joukkoon. Valuta kastike annoksen päälle (voi halutessa myös sekoittaa kastikkeen tasaisesti joukkoon). Voi syödä heti tai siirtää jääkaappiin myöhempää syöntiä varten, joskin omena voi tummua säilytyksen aikana. Syödään kylmänä.

Muunnoksia:

* Tämä kastike maistuu makealta ja sinapilta. Jos ei tykkää makeasta eikä sinapista, voi esimerkiksi puolittaa sokerin määrän ja/tai käyttää makean sinapin sijaan muuta sinappia. Voi myös jättää kastikkeen pois ja sen sijaan vain käyttää öljyä ja sitruunamehua niin kuin tässä savukala-riisisalaatissa, tai esimerkiksi käyttää jotain kylmää kastiketta Kastikkeita kalalle -kirjoituksestani.

* Savusiian sijaan tähän sopii myös muu savukala tai muu kypsä kala, esimerkiksi tonnikala, jos tykkää

* Kurkun sijaan voi halutessa käyttää muuta vihannesta mistä tykkää, omenan sijaan muuta hedelmää mistä tykkää, ja persiljan sijaan muuta yrttiä mistä tykkää, joskin yrtit voi jättää kokonaan poiskin

* Tähän salaattiin voi halutessa lisätä esim. juustoja, pähkinöitä/siemeniä ja mausteita

Muita tapoja hyödyntää tähteeksi jäänyt riisi löytyy kirjoituksestani Ruokaa tähteistä: ylijäänyt keitetty riisi. Siellä on reseptit Riisivuoka, Riisiletut ja Riisirieska sekä linkkejä muihin resepteihin riisin jatkojalostuksesta.

Muita tapoja käyttää ylimääräinen savukala tai muu kypsä kala olen esitellyt kirjoituksessani Ruokaa tähteistä: ylijäänyt lohi, savukala ja muu kypsä kala.

Päivitys 17.3.2020:

Eilen tein savusiika-riisisalaatin öljy-sitruunamehukastikkeella:

Tässä versiossa on 2 dl keitettyä riisiä, 100 g savusiikaa, salaatin lehtiä, paprikaa, päärynää, mandariinia sekä reilu 3 rkl öljyä + 2 tl sitruunamehua + ripaus suolaa + ripaus valkopippuria. Kaikki ainekset on vain sekoitettu keskenään. Erittäin hyvää näinkin, ja nopeaa, kun keitettyä riisiä oli jäljellä. Se oli keitetty kanakastiketta varten.

Savusiikasalaatti ja perunalimppu pakkasesta

Eilen söin savusiikaa varhaisperunoiden ja tilli-voikastikkeen kanssa: https://ruokaideat.com/2019/07/05/varhaisperunoita-tilli-voikastiketta-ja-savusiikaa/

Savusiikaa jäi vielä, ja nyt halusin syödä savusiikasalaatin. Ensiksi katsoin, että ei ole mitään hedelmää siihen laitettavaksi, mutta sitten tajusin, että ei tarvitse ollakaan, koska on tuoreita mansikoita. Laitoin sitten tähän jääsalaattipussin loput, lapsilta jääneet kurkkupalaset, takapihalta tuoretta persiljaa, savusiian tähteitä ja tuoreita eilen omalta pihalta poimittuja mansikoita. Salaatinkastiketta ei nyt tehnyt mieli alkaa väsäämään, joten puristelin vain sitruunaa kalan päälle ja lorottelin öljyä vielä siihen päälle. Oli oikein maistuvaa. Mansikat tosiaan toimivat tässä savusiikasalaatissakin oikein hyvin, enkä hedelmiä siihen sitten kaivannutkaan.

Lisäksi lämmitin pakkasesta itsetehtyä perunalimppua, josta kirjoitin ensimmäisen kerran tänne: https://ruokaideat.com/2019/05/13/amerikkalaista-jauhelihakeittoa-ja-suomalaista-perunalimppua/

Olen välillä tykännyt kyseisestä leivästä kovasti ja välillä en niin paljon. Olen tullut nyt siihen tulokseen, että ratkaisevaa on sen lämpötila. Silloin kun se on niin kuumaa, että voi sulaa sen päällä, en oikein niin välitä sen mausta. Mutta kun se itse leipä on sulaa, mutta ei niin kuumaa että sulattaisi voin, se onkin oikein hyvää. Silti en ole varma, tuleeko tätä perunalimppua tehtyä uudestaan sitten, kun se joskus pakkasesta loppuu. Ehkä jos samaan aikaan on tarvetta saada käytettyä piimää ja jauhoisia perunoita ja lisäksi löytyy kotoa ruisjauhoja, vehnäjauhoja, siirappia ja maltaita. Kuitenkin ruisjauhoille ja piimälle varmaan mieluisampi käyttökohde olisi ehkä joululimppu/piimälimppu, johon lapseni on aivan himona toisin kuin tähän perunalimppuun.

Savusiikasalaatti ja itsetehty riisirieska keitetyn riisin tähteistä

Siirry reseptiin: Riisirieska

Jääkaapissani oli kaupasta ostettu vakuumipakattu savusiika. Siihen liittyen ensimmäinen ideani oli savusiikasalaatti ja siihen oli ainekset, joten sellaista tuli. Tähteenä oli jääkaapissani vielä 2.5 dl keitettyä riisiä, jota olin syönyt jo kaksi kertaa munakascurryn kanssa ja munakascurry loppui. Savusiikasalaatin kanssa teki nyt mieli saada tuoretta leipää ja käyttää siihen loput keitetyt riisit. Ensimmäisenä tuli mieleen sämpylät, mutta tajusin, että en jaksa odottaa tällä kertaa mitään kohoamisia. Sitten tuli mieleen rieska. Aloin sitten etsimään sopivaa reseptiä Googlella.

Aiemmin olen tehnyt riisirieskaa tällä reseptillä ja hyvää on tullut: https://sokerivaltakunta.blogspot.com/2015/06/riisirieska.html

Nyt minulla ei ollut keitettyä riisiä niin paljon kuin tuohon ohjeeseen tarvitaan, joten aloin etsiä muuta reseptiä. Nyt teki mieli sellaista, johon ei tule muuta viljaa kuin keitettyä riisiä ja vehnäjauhoja, ja nesteeksi maitoa, ei muuta. Sellaisista resepteistä ei näyttänyt olevan Googlen hakutuloksissa mitenkään tunkua, joten vaihtoehdoiksi jäi vain tämä resepti: https://www.asikaine.fi/riisirieskat/

Reseptin, kuvan ja kirjoituksen perusteella tuli mieleeni, että haluan lisätä tuohon reseptiin leivinjauhetta ja yhden kananmunan. Öljyn sijaan laitoin sulatettua voita, koska maku. Päälle en nyt ripotellut mitään, koska ei huvittanut. Uunin lämpötilaksi valitsin 250 astetta ja uunin ylimmän tason, koska olen kokemuksesta todennut, että sähköuunissa se on varmin tapa saada rieskaan murea rakenne ja maukasta ruskistuspintaa ja/tai tummia pilkkuja. Samasta syystä jätän rieskojen teossa leivinpaperin pois, ja laitan taikinan suoraan voidellulle uunipellille. Nyt olin aikonut tehdä pellillisen monta pientä rieskaa, mutta kesken kaiken huomasin taikinaa olevan niin paljon, että kaikki pienet rieskat eivät olisi mahtuneet yhdelle pellille, joten teinkin vain yhden ison. Resepti muotoutui tällaiseksi:

Riisirieska

2½ dl keitettyä riisiä

2½ dl vehnäjauhoja

2½ dl täysmaitoa

1 kananmuna

2 rkl voita sulatettuna

1 maustemitta leivinjauhetta

1 tl suolaa

Kuumenna uuni 250 asteeseen. Sekoita vehnäjauhoihin leivinjauhe ja suola. Vispaa kananmunan rakenne rikki kipossa haarukalla. Sekoita keitettyyn riisiin maito, voisula ja kananmuna. Sekoita lopuksi vehnäjauhot nopeasti taikinaan liian kauan sekoittamatta, ettei muodostu sitkoa, joka tekisi rieskasta kovan. Levitä taikina voidellulle uunipellille yhdeksi isohkoksi pyöreäksi alueeksi. Paista 250-asteisen uunin ylätasolla n. 10-15 min, tai kunnes on sopivasti ruskistumista, mutta ei liikaa palamista.

Minulla tällä kertaa rieska oli uunissa 12 min, koska en jaksanut kytätä kauempaa ja voi olla pienistä hetkistä kiinni, milloin on jo palanut. Nyt ei 12 minuutissa yläpinta ehtinyt ruskistua keskeltä asti, mutta oli kuitenkin kypsä, ja jotain ruskistumista kuitenkin jo oli, joten olin riittävän tyytyväinen ja otin uunista ulos:

Kahdeksi pienemmäksi rieskaksi jakaminen olisi ehkä tuottanut enemmän ruskistuspintaa, mutta eipä se ollut nyt niin nöpönuukaa. Leikkasin koko rieskan kolmion muotoisiksi paloiksi, koska sen muotoiset palat ovat minusta jotenkin herkullisimman näköisiä. Tämän näköisiä ne palaset olivat nurin päin eli alapuoli ylöspäin:

Kaikissa oli alapinnassa jotain ruskistumista, joten olin tyytyväinen. Lisäksi otin jääkaapista puolison valmiiksi tekemää salaattia, ja otin siitä annoksen lautaselleni. Sekoitin kipossa annoksen vinegrette-tyylistä salaatinkastiketta, johon oli tarkoitus laittaa 1 tl sitruunamehua, 1 tl sokeria, ripaukset suolaa, valkopippuria ja mustapippuria, 1 rkl oliiviöljyä ja 2 tl makeaa sinappia, mutta sinappi vain jatkui valumistaan tuubistaan, joten sitä tulikin vahingossa varmaan 3 tl. Siinä sitten tuli mieleeni, että testataanpa nyt samalla, tykkäisinkö tästä enemmästä sinappimäärästä paremmin. Enemmällä sinappimäärällä kastikkeesta tuli ainakin paksumpaa kuin aiemmin:

Sekoitin kastikkeen salaatin joukkoon ja totesin että joo, ei sen tarvitsisi näin paksua olla. Salaatin sekaan sekoittaminen oli helpompaa vähemmällä paksuudella. Savusiian revin siihen salaatin päälle ja vähän harmistuin, kun nyt salaatinlehdet eivät näyttäneet kiiltäviltä niin kuin ohuemman kastikkeen aikana. Kippoon oli vielä jäänyt vähän paksua kastiketta, jonka vielä lusikalla autoin kalapalojen päälle. Viereiselle pikkulautaselle voideltuja rieskapaloja ja syömään vain.

Rieska oli minun mielestäni nyt todella hyvää. Maistui hyvältä paahteiselta ja murealta rieskalta, jossa vähän samaa makua ja suutuntumaa kuin karjalanpiirakoiden riisipuurotäytteessä, eli hyvää hyvän kanssa. Katsoin jo alun perinkin reseptin suolamäärää ja mietin, onkohan tuo liian korkea, mutta menin silti alkuperäisen ohjeen suolamäärällä. Kyllä se nyt lopputuloksessa maistui, että suolaa on, mutta sitä tuntui silti olevan minun tämänhetkiseen makuuni sopivasti. Jonkun muun mielestä tosin tuo määrä voisi olla jo liikaa suolaa. Minun mielestäni paahteisten makujen kanssa sopiikin monesti yhteen tuollainen selvä suolaisuus.

Savusiikasalaatti oli ihan hyvää, mutta sinappimäärä hulahti nyt minun makuuni enemmäksi kuin mikä olisi paras. Tuolla sinappimäärällä tuli jo se sinapin etikan maku läpi, mistä en pitänyt, koska se vei sellaista raikkauden kokemusta pois. Niinpä edelleen olen sitä mieltä, että suosikkisalaatinkastikeohjeeni on tämä: 2 tl makeaa sinappia, 1 tl sitruunamehua tai kombuchaa, 1 tl sokeria, 1 rkl oliiviöljyä, ripaukset suolaa, mustapippuria ja valkopippuria.

Päivitys 22.3.2020:

Olen sittemmin hionut riisirieskan reseptiä eteenpäin: https://ruokaideat.com/2020/03/19/riisirieska-keitetysta-riisista-pellillinen-ja-pienet-riisirieskat/

Alla kuva maaliskuun 2020 versiosta ruuasta Savusiikasalaatti ja riisirieska. Savusiikasalaatissa nyt jääsalaattia, kurkkua, päärynää, mandariinia, savusiikaa, öljyä, sitruunamehua ja suolaa. Riisirieskat tehty tällä reseptillä.

Savusiikasalaatti ja riisirieskoja.