Paistettu makaroni pyttipannun tapaan

Toissapäivänä syötiin makaronia ja halloumia. Tähteeksi jäänyt makaroni meni eilen osittain makaroni-tonnikalasalaattiin, ja loput tähän ateriaan, joka on ikään kuin pyttipannu mutta makaroneista perunan sijaan. Tämä on yksi herkullisimpia nopeita ruokia, mitä voi tehdä ylijääneestä keitetystä makaronista. Kun makaronit paistaa pannulla, ne sekä imevät itseensä rasvaa että rapeutuvat sen verran, kuin niiden antaa rapeutua. Rapea pinta on herkullista monessa ruuassa, niin myös makaronissa. Rapeaksi paistettu makaroni yhdistettynä paistettuun makkaraan on mielestäni ihanaa kotipikaruokaa, joka sopii paistetun kananmunan kanssa niin kuin tavallinenkin pyttipannu. Näin tehtynä saa myös makaronin jämät riittämään useampaan annokseen kuin ilman paistamista. Toisaalta taas tämä ei ole niitä ruokia, joita tekee samalla vaivalla kerralla enemmän: parhaat paistopinnat saa, kun pannulla on tavaraa vain sen verran kuin siihen mahtuu kerralla yhteen kerrokseen.

Paistettu makaroni pyttipannun tapaan (n. 2-3 annosta)

180 g keitettyä jäähtynyttä makaronia (reilu 3½ dl – raakapaino noin 80 grammaa )

½ makkaraa (n. 50 g)

2 rkl voita tai muuta rasvaa

1-2 kananmunaa per syöjä + suolaa

Pilko makkara kuutioiksi. Kuumenna voi tai muu rasva isolla paistinpannulla. Levitä pannulle makkarakuutiot ja makaroni. Paras paistotulos tulee, jos kaikki makkarat ja makaronit koskevat pannun kuumaan pintaan. Paista hieman keskilämpöä kuumemmalla (keittolevyn säätö 2/3) muutama minuutti sekoittamatta. Sekoita, paista taas sekoittamatta muutama minuutti. Jatka samalla tavalla, kunnes makaroneissa ja makkarapaloissa on ruskistumista suurin piirtein joka puolella, mutta mikään ei ole vielä palanut. Täysin ruskistuneeseen ei tarvitse pyrkiä, vaan on hyvä jättää suutuntumaan pehmeyttäkin. Siirrä riittävästi paistetut pois pannulta.

Pannulle jääneessä rasvassa (tai tarvittaessa lisätyssä rasvassa) voi paistaa kananmunat syöjien haluamaan kypsyysasteeseen. Itse tykkään molemmin puolin ruskistuneista kananmunista, eli paistan muutaman minuutin per puoli säädöllä 2/3. Paistettujen kananmunien päälle ripottelen suolaa.

Muunnoksia:

* kokeile makaronin sijaan muuta pastaa – ohuemmilla pastoilla paistoaika voi olla lyhempi

* makkaran sijaan voi käyttää esim. nakkia, kinkkua, meetvurstia tai pekonia

* makkaran voi halutessa myös jättää pois ja tarjota paistetut makaronit lisäkkeenä

* jos tähän haluaa lisätä vihanneksia ja/tai sieniä, ne kannattaa paistaa erikseen ja sekoittaa makaroneihin vasta sitten, kun makaronit on paistettu haluttuun rapeusasteeseen

* ruuan päälle voi halutessa ripotella esim. jotain näistä: juustoraaste, mausteet, tuoreet yrtit

Muita tapoja uusiokäyttää ylijäämä makaroni löytyy kirjoituksestani Ruokaa tähteistä: ylijäänyt spagetti, makaroni ja muu pasta.

Varsinainen pyttipannu:

Makaroni-tonnikalasalaatti

Eilen syötiin makaronia ja halloumia, ja makaronia jäi yli. Tähteeksi jäänyt makaroni meni osittain tähän makaroni-tonnikalasalaattiin, jota söin lounaaksi ja hyvin lähti nälkä. Makaronisalaatti on yksi nopeammasta päästä ruokia, mitä voi tehdä ylijääneestä keitetystä makaronista. Periaatteessa vain mielikuvitus on rajana ainesten suhteen. Nyt käytin tähän tonnikalaa, mutta yhtä hyvin voisi käyttää vaikkapa kypsää kanaa, kinkkua ja/tai juustoa. Muinakin aineksina voi hyödyntää mitä sattuu löytymään, mutta itse haluan mielelläni makaronisalaattiin jotain makeaa, jotain raikasta, jotain suolaista ja jotain rasvaista. Makean virkaa tällä kertaa toimitti säilykepersikka ja porkkanaraaste, raikasta oli se säilykepersikka ja sitruunamehu, suolaista oli se tonnikala ja rasvaista oli tonnikalapurkin öljy. Nyt tähän tuli niin paljon pehmeitä lähes mössömäisiä aineksia, että halusin suutuntuman vaihtelevuuden takia tähän myös cashewpähkinöitä, jotka toimivat tässä sekä suutuntuman että maun puolesta. Kokonaisuus maistuu tonnikalalta, hedelmäisen raikkaalta sekä siellä täällä cashewpähkinältä. Makaronin ja porkkanan maut eivät tässä juuri erotu, mutta porkkana on tässä kiva jo värin vuoksi. Makaronina käytän salaateissa mieluiten vaaleaa makaronia, koska en pidä kuituisempien pastojen mausta ja suutuntumasta kylmänä, mutta se on makuasia.

Makaroni-tonnikalasalaatti (n. 4-8 annosta)

6 dl keitettyä jäähtynyttä makaronia (noin 300 g)

1 tölkki tonnikalaa öljyssä, öljyineen (à 150 g, josta tonnikalaa 105 g)

2 rkl sitruunamehua

1 iso porkkana tai 2 keskikokoista

pari kourallista cashewpähkinöitä (n. 50 g)

4 säilykepersikan puolikasta + 1 rkl säilykepersikoiden lientä

Kuori ja raasta porkkana karkealla terällä. Pilko säilykepersikat suupaloiksi. Sekoita keskenään kaikki ainekset. Tarvittaessa tonnikalapurkin öljyn voi korvata lisäämällä ½ desilitraa neutraalin makuista öljyä. Tarjoa joko sellaisenaan tai lisäkkeenä. Sellaisenaan tarjotessa tästä tulee noin 4 annosta, lisäkkeenä tarjotessa ehkä 8. Voi tarjota heti tai myöhemmin, tosin cashewpähkinät voivat pehmetä säilytyksen aikana.

Muunnoksia:

* tonnikalan sijaan voi käyttää esimerkiksi savukalaa, kypsää broileria, kinkkua, meetvurstia, paistettua pekonia, juustoa, aurinkokuivattuja tomaatteja öljyineen tai oliiveja – pilko tarvittaessa suupaloiksi

* öljyn, sitruunamehun ja persikkaliemen sijaan voi käyttää jotain samaa kylmää kastiketta joka kalallekin sopii

* säilykepersikan sijaan voi käyttää jotain muuta makeaa hedelmää, joka voi olla tuore tai säilyke

* porkkanan sijaan voi käyttää vihanneksia maun mukaan, mieluiten värikkäitä

* cashewpähkinät voi jättää pois tai korvata muilla pähkinöillä, jotka voivat olla paahdettuja tai paahtamattomia – myös suolatut pähkinät käyvät

* makaronisalaattiin sopii myös tuoreet yrtit silputtuina, jos on

* makaronisalaattiin voi tarvittaessa lisätä mausteita maun mukaan

Makaroni-tonnikalasalaatti kulhossa.

Muita tapoja käyttää ylijäämä makaroni löytyy kirjoituksestani Ruokaa tähteistä: ylijäänyt spagetti, makaroni ja muu pasta.

Päivitys myöhemmin:

Päivälliseksi söin tätä lämpimänä. Otin annoksen lautaselle, höyläsin päälle juustoa ja lämmitin mikrossa, kunnes juusto oli sulanut. Toimi lämpimänäkin, jolloin sulan juuston kanssa maistui vähän niin kuin tonnikala-ananaspizzalta ilman tomaattikastiketta. Lämpimänä tämä oli käytännössä hedelmäistä tonnikalapastaa juustokuorrutettuna. Cashewpähkinät olivat syödessä jonkin verran pehmenneitä ja porkkanaraaste al denteä.

Mikrossa lämmitettyä juustokuorrutettua makaroni-tonnikalasalaattia, eli käytännössä tonnikalapastaa.

Nyhtöpossupasta tähteeksi jääneestä spagetista, nyhtöpossusta ja kuohukermasta nopeasti mikrossa

Tämä oli helppo ja nopea ruoka tähteistä, kun oli spagetin jämiä, nyhtöpossua pakkasessa sekä kermaa, jolla parasta ennen tänään. Laitoin lautaselle spagetin jämät, siihen päälle nyhtöpossua pakkasesta ja kermaa. Lämmitin annoksen mikrossa kuumaksi, lisäsin suolaa ja pippuria, sekoitin tasaiseksi ja söin. Oli hyvää pikaruokaa. Spagetit imivät juoksevat kermat syömisen aikana.

Spagetin tähteet olivat toissapäivältä. Eilen tein osasta spagetin jämiä paistettua spagettia kiinalaiseen tapaan ja tänään tämän nopean nyhtöpossupastan. Tämän tyyppisiä pikaruokia teen usein mikrossa tähteistä.

Nopea nyhtöpossupasta tähteistä mikrossa (1 annos)

keitettyä spagettia tai muuta keitettyä pastaa

valmista nyhtöpossua suupaloina

kuohukermaa

suolaa ja pippuria

Laita lautaselle pastaa, nyhtöpossua ja kermaa. Lämmitä mikrossa kuumaksi. Lisää suolaa ja pippuria, sekoita tasaiseksi. Nauti heti.

Vinkkejä:

* valmiin annoksen päälle voi halutessa lisätä raastettua parmesaania tai pecorinoa

* valmiin annoksen päälle sopii myös tuoreet yrtit, jos on

* annokseen voi lisätä ennen mikroa muitakin makuaineita, esimerkiksi 1 puristettu valkosipulin kynsi, jos tykkää (kypsyy mikrossa siinä ajassa kun annos kuumenee höyryäväksi)

* nyhtöpossun sijaan voi halutessa käyttää muuta kypsää lihaa, kanaa, kalaa tai lihajalosteita kuten kinkkua, meetvurstia, makkaraa tai nakkia suupaloina

* kerman sijaan voi halutessa käyttää muuta nestettä tai kastiketta mitä löytyy, esim. maitoa, tähteeksi jäänyttä tai valmista kastiketta, pestoa tai tacokastiketta

* kerman tai kastikkeen sijaan voi halutessa lisätä annokseen voita (ennen mikroa) tai öljyä (mikron jälkeen)

* annokseen voi ennen mikroa halutessa lisätä vihanneksia kypsinä, raasteena tai ohuina suikaleina (raasteet ja ohuet suikaleet ehtivät kypsyä siinä ajassa, kun annos kuumenee mikrossa höyryäväksi)

* pastan voi myös korvata kypsällä riisillä tai perunoilla (kuori ja pilko ennen mikroa)

Muita käyttötapoja ylimääräiselle pastalle löytyy kirjoituksestani Ruokaa tähteistä: ylijäänyt spagetti, makaroni ja muu pasta.

Muita hyviä pastaruokia:

Paistettu spagetti kiinalaiseen tapaan

Tämän ruoan inspiraationa olivat kiinalainen paistettu nuudeli ja kiinalainen paistettu riisi. Eilinen spagetti (tai toissapäiväinen tai kolme päivää sitten keitetty) mielestäni sopii tällaiseen ruokaan yhtä hyvin kuin nuudeli, vaikka spagetti ei autenttista kiinalaista ruokaa olekaan. Spagetin jämistä tehtynä tämä on hyvin helppo ja nopea ruoka, ja yksi nopeammasta päästä ruokia, mitä tähteeksi jääneestä spagetista voi tehdä. Samaa ruokaa voi kuitenkin tehdä ilmankin tähteitä, eli spagetin voi keittää varta vastenkin tätä ruokaa varten, eikä sen ole pakko olla jäähtynyttä ennen paistamista. Suosittelen tätä ruokaa erityisesti silloin, jos haluaa tehdä spagetin tähteistä jotain eri makuista ruokaa aineksista, mitä on jo kotona.

Paistettu spagetti kiinalaiseen tyyliin (n. 2 annosta)

250 g kypsää spagettia (tai keitä reilu 100 g raakaa spagettia kypsäksi ensin)

öljyä paistamiseen (säästelemättä)

1 sipuli

1 keskikokoinen porkkana

70 g pakastepaprikaa TAI 1 tuore paprika (punainen tai keltainen tai puolikas kumpaakin)

1 valkosipulin kynsi

2-3 cm pala tuoretta inkivääriä

(halutessa 1 chili tai useampikin)

2 kananmunaa

Kastike:

2 rkl soijakastiketta

1 rkl (omena)viinietikkaa (voi tarvittaessa korvata sitruunamehulla)

1 rkl sokeria (tai halutessa tummaa sokeria tai hunajaa)

Ota pakastepaprikaa sulamaan tai leikkaa tuore paprika ohuiksi suikaleiksi. Kuori sipuli, ja leikkaa se ohuiksi renkaiksi. Kuori porkkana, ja leikkaa se ohuiksi muutaman sentin pituisiksi suikaleiksi. Ohuus on tärkeää siksi, koska ohut kypsyy nopeasti.

Kuori valkosipulin kynsi, ja silppua se. Kuori inkiväärin palanen, ja silppua sekin. (Jos haluaa ruokaan myös chiliä, tässä vaiheessa voi silputa yhden chilin tai halutessa useammankin.)

Riko kananmunat lasiin, ja sekoita ne haarukalla tasaisiksi. Toisessa lasissa sekoita keskenään kastikkeen ainekset haarukalla.

Kuumenna öljy. Kuullota siinä sipulia, paprikaa ja porkkanaa muutama minuutti. Lisää valkosipuli ja inkivääri (ja chili, jos käytät sitä). Kuullota noin yksi minuutti. Lisää pannulle öljyä ja kypsä spagetti. Paista käännellen hetki, kunnes spagetti on kuumaa ja kiiltävää.

Tee spagetin keskelle pannuun kolo. Kaada koloon kananmunaseos. Sekoita kananmunaseosta hetki, kunnes se alkaa hyytyä. Sitten sekoita kananmunaseos spagetin joukkoon. Kun kananmuna on kokonaan kypsynyt eli ei näy enää juoksevaa kananmunaa, sekoita mukaan kastike ja kuumenna. Tarjoa heti.

Vinkit:

* Vihannekset voi halutessa vaihtaa muihin vihanneksiin mitä löytyy, kunhan ne ovat ohuina suikaleina tai paloina.

* Kananmunan sijaan tai niiden lisäksi ruokaan voi lisätä myös kanaa, mureaa lihaa suupaloina tai katkarapuja. Katkaravut kannattaa lisätä vasta lopussa, kun taas kana tai liha kannattaa ruskistaa erikseen ja lisätä lopussa.

* Kypsän spagetin sijaan voi käyttää kypsää nuudelia tai kypsää riisiä.

* Ruokaan sopii hyvin myös pähkinät. Erityisesti cashewpähkinät maistuvat hyvältä tällaisessa ruuassa. Lisää ne yhtä aikaa vihannesten kanssa. Kokeile samaan tapaan myös maapähkinöitä. Valmiiksi paahdetut pähkinät kannattaa lisätä vasta lopussa.

* Kastikkeen sijaan voi käyttää myös muita maustekastikkeita sekä halutessa maustetahnoja ja haluamiaan mausteita.

Paistettu spagetti pannulla.

Samaa soijakastikkeesta, etikasta ja sokerista koostuvaa kastiketta käytän muissakin ruuissa. Käytän sitä ainakin liha-kasviswokeissa sekä kylmänä grillibroilerin päällä. Kutsun kyseistä kastiketta nimellä wokkikastike.

Muunlaisia kiinalaistyylisiä paistettu spagetti -nimisiä ruokia löytyy googlaamalla ”chinese fried spaghetti” tai ”chinese fried noodles”, joista monissa nuudelit voi korvata keitetyllä spagetilla. Useissa resepteissä käytetään maun antajina seesamiöljyä ja/tai osterikastiketta, joita itse en ole vielä tullut hankkineeksi, mutta varmasti nekin ovat hyviä.

Muita tapoja uusiokäyttää ylimääräinen spagetti löytyy kirjoituksestani Ruokaa tähteistä: ylijäänyt spagetti, makaroni ja muu pasta. Tähteeksi jäänyt spagetti voidaan upottaa esimerkiksi minestronekeittoon, johon voi samalla jemmata muita tähteitä.

Muita hyviä ruokia, joissa käytetään spagettia:

Paistettu raketti spagetti eilisestä tähteeksi jääneestä raketti spagetista makkaran ja kasvisten kanssa

Eilen söimme rakettispagettia lihamurekkeen kanssa: https://ruokaideat.com/2019/11/21/lihamureketta-pakkasesta-rakettispagettia-ja-raakana-paistetut-juurekset/

Eiliseltä jäi tähteeksi raketti spagettia:

Tähteeksi jäänyt raketti spagetti.

Raketti spagetin jämistä pyöräytin sitten tällaisen nopean, maukkaan ja yksinkertaisen pannuruoan. Pilkoin nahistuneen suippopaprikan, yhden ison porkkanan ja yhden makkaran, joka majaili pakastimessa yksinäisenä. (Minulla on siis tapana säilyttää aina pakastimessa makkaroita ja nakkeja, joita otan sieltä irti sen verran kuin kerralla tarvitsen ilman tarvetta käyttää koko pakettia lyhyen ajan sisällä. ) Paistoin kaiken pannulla voissa, ja lisäsin vähän suolaa. Omaan annokseeni saksin vielä tuoretta ruohosipulia, jota sattui olemaan. Kaikessa yksinkertaisuudessaan ruoka oli nyt todella hyvää, eikä sen tekeminen jää viimeiseksi kerraksi.

Paistettu raketti spagetti makkaran ja kasvisten kanssa

n. 200 g keitettyä kylmää raketti spagettia

1 makkara

1 suippopaprika

1 iso porkkana

voita paistamiseen

suolaa

Tarjoiluun: tuoretta ruohosipulia

Pilko paprika. Kuori porkkana, ja leikkaa se niin ohuiksi viipaleiksi kuin pystyt. Paista paprikat ja porkkanat pannulla kypsiksi. Sillä aikaa pilko makkara kuutioiksi.

Kun kasvikset ovat kypsiä tai melkein kypsiä, lisää makkarakuutiot. Paista niihin vähän väriä. Lisää pannulle kypsä kylmä raketti spagetti (ja tarvittaessa lisää voita). Paista silloin tällöin sekoittaen, kunnes spagetit ovat lämmenneet. Mausta suolalla (ja halutessa muilla mausteilla). Tarjoa heti. Annoksen päälle sopii hyvin tuore ruohosipuli, mutta varmasti sopisi moni muukin tuore yrtti.

Saman ruuan muuten voisi tehdä myös pitkästä tähteeksi jääneestä spagetista. Silloin pilkkoisin kypsän spagetin veitsellä leikkuulaudalla ennen pannulle lisäämistä. Yhtä lailla paistaa voi mitä tahansa tähteeksi jäänyttä pastaa.

Tähteeksi jääneiden spagetin, makaronin ja muun pastan hyödyntämisestä olen aiemmin kirjoittanut postauksen Ruokaa tähteistä: ylijäänyt spagetti, makaroni ja muu pasta.