Tähteeksi jäänyttä pastaa, pakkasesta jauhelihapihvejä, ja tähdevarhaiskaalisalaatit paistettuna tähdepekoninrasvan ja punalappuvaahterasiirapin kanssa

Keitin 3 päivää sitten kaikki pussin loput pennepastaa, ja käytin siitä suurimman osan pastavuokaan: https://ruokaideat.com/2019/06/14/pastavuokaa-tahteista-ja-eilista-varhaiskaalisalaattia-tuunattuna/

Osan siirsin jääkaappiin odottamaan, että tulisi mieleen syödä ne. Nyt sitten tuli, ja niiden kanssa teki mieli syödä jauhelihapihvejä, joita olin tehnyt ja pakastanut muutama viikko sitten: https://ruokaideat.com/2019/05/31/makaronia-jauhelihapihveja-tomaattia-ja-kurkkua/ . Jääkaapissani oli pastan lisäksi pari muutakin tähdettä odottamassa, että niille jotain tehtäisiin:

  1. varhaiskaalisalaatti, jonka tein 4 päivää sitten: https://ruokaideat.com/2019/06/13/pizzaa-ja-varhaiskaalisalaattia/
  2. pekoninrasva, jota jäi eiliseltä ja toissapäivältä: https://ruokaideat.com/2019/06/15/pekonia-paistettuja-munia-paahtoleipaa-ja-kombuchaa/ ja https://ruokaideat.com/2019/06/16/pekonivoileipa-sunnuntain-aamiaiseksi/

Varhaiskaalisalaattia ei enää huvittanut syödä sellaisenaan, joten päätin paistaa ne pannulla siinä tähteeksi jääneessä pekoninrasvassa. Jääkaapissani oli punalaputettua vaahterasiirappia, joten lorautin sitä anteliaasti varhaiskaalin päälle paiston loppuvaiheessa ja annoin vielä paistua, kunnes seos paksuni. Ai että tuli hyvää!

Rasvatun makuinen (tällä kertaa sekoitin pastaan öljyä) pasta umamin makuisten jauhelihapihvien/-pyöryköiden kanssa kuuluu sellaisiin ruokiin, mitä minun tekee mieli syödä aika usein. Nyt siihen lisäksi tuli tämä varhaiskaalipaistos, joka maistui kaikessa siinä makeudessaan ja umamisuudessaan sellaiselta, mistä minulle tuli mieleen kiinalaisen ravintolan ruuat. Kylläpä meni suu hymyyn kun tätä ateriaa söin!

Eilistä pastavuokaa parmesaanin kanssa ja varhaiskaalisalaattia tuunattuna

Eilen tein pastavuokaa, ja kirjoitin siitä tänne: https://ruokaideat.com/2019/06/14/pastavuokaa-tahteista-ja-eilista-varhaiskaalisalaattia-tuunattuna/

Pakastin siitä osan annospaloina, ja jätin jääkaappiin sen verran kuin arvioin meidän tänään sitä syövän. Nyt teki mieli raastaa siihen päälle mikrolämmityksen jälkeen paljon parmesaania, joten niin tein. Se olikin juuri sitä mikä siitä puuttui! Eilen ilman parmesaania kyseinen pastavuoka oli vain ihan ok, mutta nyt parmesaanin kanssa tosi hyvää! Jes! Wau!

Aiempana päivänä tein varhaiskaalisalaattia: https://ruokaideat.com/2019/06/13/pizzaa-ja-varhaiskaalisalaattia/

Sitä oli vieläkin jäljellä ja paljon. Eilen tein sitä varten valmiiksi jääkaappiin monta annosta vinaigretteä, mutta tällä kertaa ei tehnytkään mieli sitä. Nyt teki mieli vain lisätä salaattiin hunajamelonia, jota mies oli pilkkonut valmiiksi, ja öljyä. Niin sitten tein.

Nyt sitä varhaiskaalisalaattia on vieläkin jäljellä aika paljon:

Nyt kun olen sitä jo kolmena päivänä putkeen syönyt erilaisilla lisäyksillä, tuntuu, että ei tuo loppumäärä kyllä salaatin muodossa taida upota. Yksi varhaiskaali oli vain liian iso kokonaan salaatiksi tehtäväksi, kun en nyt niin paljon itse varhaiskaalin makuun ihastunut. Voisin lähipäivinä poimia tuosta varhaiskaalisalaatista hedelmäpalaset parempiin suihin ja käyttää tuon lopun pilkotun varhaiskaalisalaatin johonkin kypsennettävään ruokaan. Mieluiten sellaiseen, joka loppuisi yhdellä syömiskerralla. Taidanpa tutkailla jotain varhaiskaalipata/-wokkireseptejä, jos jossakin vaiheessa jaksan.

Varhaiskaali on kuulemma sellainen satokausikasvis, jonka sesonki on lyhyt ja se kannattaa hyödyntää. En ole varma, tulenko hyödyntäneeksi sen satokautta enää ensi vuonna, mutta tulipahan nyt ainakin kokeiltua.

Pastavuokaa tähteistä ja eilistä varhaiskaalisalaattia tuunattuna

Eilen tein pizzaa ja varhaiskaalisalaattia, ja kirjoitin siitä tänne: https://ruokaideat.com/2019/06/13/pizzaa-ja-varhaiskaalisalaattia/

Pizzan teosta jäi käyttämättä 400 grammaa tomaattikastiketta ja 400 g ylikypsää poronlihaa. Koska jääkaapissani oli myös täysmaitopurkki jonka parasta ennen -päiväys oli ollut neljä päivää sitten, tuli mieleeni tehdä pastavuoka. Pastavuokaa olen tehnyt aika usein tällaisessa tilanteessa, että jotakin ruoka-ainetta pitää saada käytettyä pois eikä sellaisenaan uppoa. Olisi niitä tapoja tietenkin muitakin, mutta pastavuokaa nyt vain on tehnyt mieli usein.

Teen käytännössä kahdenlaisia pastavuokia: 1) sellaisia, missä nesteenä on juustokastiketta ja 2) sellaisia, missä on alakerros pastaa sekoitettuna tomaattiseen kastikkeeseen ja yläkerros jonkinlainen vaalea maitotuotteista tehty. Koska minulla nyt oli sitä tomaattikastiketta tähteenä, tein nyt jälkimmäisen laista pastavuokaa. Esimerkki tekemästäni ensimmäisen laisesta pastavuoasta on täällä: https://ruokaideat.com/2019/05/14/kana-pastavuokaa-porkkanaviipaleita-ja-kylmaa-mustikkapuuroa/

Pennepastaa minulla oli avattu pussi, jossa oli n. 750 g raakaa pastaa. En tykkää jättää pikkumääriä isoihin avattuihin pusseihin lojumaan kaappiin, joten keitin kypsäksi ne kaikki. Kolmen litran kattila oli tuolle määrälle vähän liian pieni ja pastat kypsinä vähän tarttuivat toisiinsa, mutta eipä se lopputuloksessa haitannut. Suolaa laitoin keitinveteen kukkurallisen lusikallisen (siis sellainen lusikka millä syödään keittoa).

Kypsät lihat ja tomaattimurskat sekoitin kattilassa ja kuumensin niin, että seoksesta tuli juokseva. Tomaattimurskassa oli jo suolaa ja yrttejä ja lihassakin suolaa, joten en lisännyt nyt suolaa ja yrttejä ollenkaan. Sokeria lisäsin yhden teelusikallisen, koska uudelleenlämmitetyt tähteet tuppaavat paranemaan sillä. Sekoitin joukkoon kypsää pastaa niin paljon kuin silmämääräisesti näytti sopivalta. Punnitsin, että sitä tuli noin 1 kg (kypsäpaino). Loput noin 300 grammaa kypsää pastaa siirsin jääkaappiin odottamaan jotakin muuta käyttöä, jota en ole vielä päättänyt. Levitin pasta-tomaattikastike-lihaseoksen voideltuun isoon uunivuokaan odottamaan maitokastiketta päälleen.

Maitokastikkeen pastavuokaa varten teen normaalisti niin, että siihen tulee voita, vehnäjauhoja, maitoa ja juustoraastetta. Nyt ei huvittanut raastaa juustoa, koska raastoin sitä jo eilen niin paljon pizzaa varten. Jos juustoa olisi jäänyt pizzanteosta valmiiksiraastettuna, olisin laittanut sitäkin tähän pastavuokaan. Mutta nyt ei tehnyt mieli juustoa niin paljon, että olisin viitsinyt raastaa. Toinen poikkeama maitokastikkeen teossa tuli nyt siitä, että vehnäjauhot olivat loppu. Ne menivät kaikki siihen eiliseen pizzaan. Googlasin sitten ”gluten free bechamel” ja löysin tällaisen ohjeen, jossa maito suurustetaan maissitärkkelyksellä: http://allrecipes.co.uk/recipe/27009/gluten-free-b-chamel-sauce.aspx

Ei huvittanut nyt leikkiä ohjeessa annettujen sipulin, laakerinlehden, kokonaisten mustapippureiden ja raastetun muskotin kanssa, joten käytin ohjetta vain määrittämään, paljonko maissitärkkelystä tarvitsen. Halusin nyt käyttää koko litran sitä päiväysvanhaa maitoa (mikä sopi senkin takia, että pasta-tomaattikastike-lihaseos itsessään oli liian kuiva), joten laskin tuon reseptin perusteella, että litraan maitoa maissitärkkelystä tarvitaan 6 rkl. Sekoitin sitten kattilassa kylmään maitoon 6 rkl maissitärkkelystä, ja kuumensin koko ajan sekoittaen, kunnes seos paksuuntui. Lisäsin näppituntumalta yhden teelusikan suolaa, sekoitin tasaiseksi ja kaadoin uunivuokaan pasta-tomaattikastike-lihaseoksen päälle. Paistoin uunissa ensin 200-asteisen uunin keskitasolla ehkä 40 min, kunnes alkoi näyttää siltä, että uhkaa tulla liian mustaa. Laskin uunin lämpötilan 175 asteeseen ja siirsin vuoan uunin alimmalle tasolle. Paistoin vielä puoli tuntia, kunnes pinnan väri suhteessa nälän määrään tuntui sopivalta.

Eiliseen varhaiskaalisalaattiin teki mieli nyt lisätä hedelmiä ja vinaigrette-tyylistä kastiketta päälle, joten tein niin. Jääkaapissani oli vieläkin kelmutettuna sitruunan puolikas, josta kuori oli raastettu muutama päivä sitten juustokakkuun: https://ruokaideat.com/2019/06/12/gluteenitonta-juustokakkua-aineksista-mita-oli/ ja osa sitruunan mehusta puristettu lohisalaattiin: https://ruokaideat.com/2019/06/12/lohisalaattia-kevyeksi-paivalliseksi-jotta-jaa-tilaa-juustokakulle/

Päätin nyt puristaa kaikki loput sitruunan mehut vinaigrette-tyyliseen kastikkeeseen, jota tulisi kerralla enemmän kuin kerta-annos, ja sitä olisi siten valmiina jääkaapissa niin kauan, kuin sitä riittää. Nyt se vinaigrette tuli tehtyä näillä ainesosamäärillä: 25 grammaa sitruunamehua, 5 rkl kylmäpuristettua oliiviöljyä, ½ dl sokeria, ½ dl makeaa sinappia, useampi ripaus suolaa. Kastikkeesta tuli paksumpi kuin odotin ja varmasti syömäkelvoton niille, jotka eivät tykkää makeista salaatinkastikkeista, mutta minulle se oli nyt juuri sitä, mitä kaipasin.

Tuollainen salaatinkastike mielestäni jo aika lailla peittää alleen salaatin omat maut, mutta se ei nyt haitannut, koska en ole niin ihastunut varhaiskaalin omaan makuun. Lapseni taas sanoi tykkäävänsä varhaiskaalista, vaikka hän ei talvikaalista tykkääkään.

Itse pastavuoka oli nyt hyvin miedon, maitoisen pastan makuinen, jossa siellä täällä vahvan umamin makuisia lihanpalasia. Lapseni sanoi nyt jotain, mitä hän harvoin sanoo: haluaa syödä samaa ruokaa huomennakin. Hänen mieleensä ilmeisesti nyt oli tällainen mieto ja kevyt pastavuoka, jonka maussa on paljon samaa kuin makaronilaatikossa, joka myös kuuluu hänen suosikkiruokiinsa. Minun makuuni enemmän ovat olleet aiemmat tähteistä tekemäni pastavuoat, joissa on ollut juustoa ja voita ja/tai kermaa, mutta tulipa tämäkin nyt kokeiltua, ja lapsi nyt selvästi tykkäsi tällaisesta ”laihemmasta” enemmän. Hänen toiveensa syödä samaa ruokaa huomennakin toteutuu kyllä. Itsekin voin kyllä syödä tätä samaa huomenna, mutta taidan lisätä lautasella oman annokseni päälle juustoraastetta.

Tuo maitokastikkeen suurustaminen maissitärkkelyksellä vehnäjauhojen ja voin sijaan oli ihan mielenkiintoinen kokeilu, mutta ei sellainen, minkä ottaisin tavaksi silloinkin, kun vehnäjauhoja on. Maissitärkkelyksen takia maitokastike oli jotenkin jonkin verran hyytelömäistä:

Syödessä hyytelömäisyyttä en kuitenkaan huomannut, mutta sen sijaan huomasin syödessäni sen, että kastikkeeseen ei tällä kertaa tullut voita. Suutuntuma ja maku olivat selvästi nyt ohuempia kuin vehnäjauho-voisuuruksella. Mutta se oli kuitenkin ihan ok, ja kokonaisuudessaan olen syönyt ja tehnyt paljon huonompiakin ruokia kuin tämä. Mieltäni lämmittää se, että lapsi haluaa syödä samaa ruokaa huomennakin, joten helppoa minulle. Tätä ruokaa jätin vielä jääkaappiin sen verran kuin arvioin meidän huomenna syövän, ja loput laitoin pakkaseen:

Yllä vasemmassa kuvassa kylmät vastavuoan palaset leivinpaperoidussa uunivuoassa. Oikeanpuolimmaisessa kuvassa kelmua päällä, ja sitten koko höskä menikin pakkaseen. Huomenna tai milloin jaksankaan, siirrän pakastuneet pastavuoan palaset pakastuspussiin, jotta saan uunivuoan muuhun käyttöön.

Päivitys seuraavana päivänä:

Pakastuneet pastavuoan palaset siirrettynä pakastuspussiin:

Pizzaa ja varhaiskaalisalaattia

Minulla oli vieraita, joiden kanssa söimme eilen haudutettua ylikypsää poronlihaa ja perunamuusia. Molempia jäi. Tähteeksi jääneet poronlihat halusin nyt käyttää pizzaan. Pizza on mielestäni yksi hyvä tapa käyttää tähteeksi jääneet kypsät lihat ja kalat, päiväysleikkeleet ja juustonkannikat, mutta tapoja on tietenkin muitakin. Muita suosikkitapojani käyttää tähteeksi jääneet kypsät lihat ovat ainakin pellillinen lihapiirakkaa, suolainen pannukakku ja uunissa tehdyt pastavuoat. Ylikypsille lihoille mielestäni hyvä käyttökohde on myös lettupannun koloissa paistettavat pihvit, jotka teen samalla ohjeella kuin kypsistä kaloista tehtävät pihvit, joista kirjoitin tänne: https://ruokaideat.com/2019/05/15/kalapihveja-makaronia-ja-uunijuureksia/

Tällä kertaa kuitenkin tähdelihoista teki mieli tehdä pizzaa. Parhaaksi pizzapohjan ohjeeksi olen todennut Valion pizzapohjan: https://www.valio.fi/reseptit/pizzapohja-3/

Olen muokannut sitä oman makuni mukaiseksi näin:

Oivariini juoksevan sijaan käytän sulatettua voita 50 grammaa. Minulla ei koskaan satu olemaan Oivariini juoksevaa, eikä tule tällä hetkellä mieleen, mihin sitä tarvitsisinkaan. Voita minulla sen sijaan aina on, koska se sopii niin moneen ruokaan. Voin käyttö pizzapohjassa ei varmasti ole sen autenttisempaa kuin Oivariini juoksevankaan, mutta minun kokemukseni mukaan kuitenkin voilla tulee paremman makuinen pizzapohja – erityisesti reunat – kuin öljyllä. (Vielä entisestään pizzapohjan maku mielestäni paranee, jos siihen tavalla tai toisella imeytyy pekonin rasvaa, mutta nyt minulla ei sitä ollut enkä sitä kaivannut.)

Suolan määrää olen säätänyt niin, että jos täytteet eivät ole voimakassuolaisia kuten pekoni, salami, pepperoni jne. niin laitan pohjaan suolaa 1 teelusikallisen pellilliseen (tai per 5 dl jauhoja). Jos taas on voimakassuolaisia täytteitä, laitan suolaa vain ½ tl pellilliseen eli Valion ohjeen mukaan.

Usein haluan tehdä isomman satsin kerralla. Hiivan määrää en silti välttämättä lisää, sillä olen huomannut, että tuolla 25 grammalla hiivaa nousee aika isokin taikina. Tällä kertaa hiivapaketin parasta ennen -päiväys oli mennyt yli viikko sitten, mutta en epäillytkään, etteikö se vielä toimisi. Joitakin viikkoja parasta ennen -päiväyksen jälkeen olen nähnyt hiivan yleensä vielä toimivan, mutta yli kuukauden vanha hiiva, jonka pinta on jo kova ja tumma, ei olekaan aina enää toiminut.

Valion alkuperäisessä ohjeessa sanotaan tuosta pizzapohjasta näin: ”Kauli tai taputtele taikina uunipannun kokoiseksi tai 2-4 pyöreäksi pizzapohjaksi. ” Itse en yleensä viitsi kaulinta sotkea ja puhdistaa, jos ei ole pakko, joten pizzapohjat vain vedän suoraan käsillä voidellulla uunipellillä pellin kokoiseksi jutuksi. Jos koko tuon ohjeen mukaisen taikinan laittaa yhdelle uunipannulle niin kuin ohjeessa sanotaan, tulee mielestäni aika pannupizzamainen tai sitten korkeat reunat, joita sellaisiakin välillä haluan. Nyt kuitenkin kokeilin jakaa tuon taikinamäärän kahdelle uunipellille, ja niinkin se juuri ja juuri riitti. Nyt tuli ohuempi pohja ja matalammat reunat, mutta en osaa sanoa kumpi sitten on parempi – saattaa riippua tilanteesta ja senhetkisistä mielihaluista. Paistamista en tee uunin alaosassa niin kuin ohjeessa on, vaan yläosassa, koska pizzalle tietääkseni enempi lämpö sähköuunissa on parempi.

Pizzan tomaattikastikkeen teen suurin piirtein koulun kotitalouden tunnilta saamani Hyvää pataa -kirjan ohjeella. Ohjeessa on sipulia ja valkosipulia, mutta itse jätän ne pois ihan vain siksi, koska en jaksa niitä alkaa kuorimaan ja pilkkomaan, ja tiedän lopputuloksen olevan silti maistuva. Tomaattisoseen ja pippurin olen jättänyt ohjeesta pois, koska en kaipaa tähän tomaattisoseen voimakkaanhapanta makua enkä pippurisuutta, jota lapseni vierastavat. Suolan määrä alkuperäisessä ohjeessa on ½ tl, minkä tuplaan silloin, kun täytteet eivät ole niitä voimakassuolaisia. 400 gramman purkista tomaattimurskaa tulee mielestäni sopiva määrä kahteen pellilliseen pizzaa, joten uutta tomaattikastikesatsia tehdessäni mieluusti teen usein saman tien pizzataikinaakin kaksi pellillistä.

Kokonaisuudessaan pizzaohjeeni menisi siis näin:

Pizza (1 pellillinen)

Pohja:

5 dl vehnäjauhoja

2 dl vettä

25 g hiivaa

50 g sulatettua voita

½-1 tl suolaa riippuen täytteiden suolaisuudesta

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi. Liuota siihen suola ja hiiva. Sekoita joukkoon vehnäjauhot ja alustamisen loppuvaiheessa voisula sen lämpöisenä, että se on sula, mutta ei niin kuuma, ettei pystyisi käsillä siihen koskemaan (jos on liian kuuma käsille, on liian kuuma myös hiivalle). Vaivaa taikina kimmoisaksi. Anna kohota peitettynä puolisen tuntia.

Tomaattikastike (tästä riittää kahteen pellilliseen – ylimääräiset voi esim. pakastaa):

400 g tomaattimurskaa

1 laakerinlehti

½-1 tl suolaa riippuen täytteiden suolaisuudesta

1 tl sokeria

½ tl oreganoa

½ tl basilikaa

1/4 tl timjamia

Laita kattilaan tomaattimurska, laakerinlehti, suola ja sokeri. Kiehauta. Madalla lämpö matalimmalle ei-nollalle ja hauduta ilman kantta tunti. Poista laakerinlehti. Lisää oregano, basilika ja timjami. Sekoita tasaiseksi ja siirrä kastike jäähtymään.

Pizzan päälle:

juustoraastetta maun mukaan (itse laitan niin paljon kuin vaan jaksan raastaa)

täytteitä maun mukaan tai mitä sattuu olemaan (esim. 100-200 g kypsää lihaa per pellillinen)

Pizzan kokoaminen:

Lämmitä uuni 250 asteeseen. Voitele uunipelti tai uunipannu ja levitä pizzataikina siihen (tai jaa taikina kahtia ja jaa kahdelle voidellulle pellille, jolloin pohjasta tulee ohuempi, mutta taikinan levittäminen on vaikeampaa). Levitä päälle tomaattikastiketta. Ripottele tomaattikastikkeen päälle juustoraastetta. Ripottele juustoraasteen päälle mahdolliset muut täytteet. Täytteitä on hyvä olla korkeintaan sen verran, että täytteet eivät koske toisiinsa ja niiden väleistä näkyy vielä juustoa.

Paista 250-asteisen uunin ylimmällä tasolla 10-15 minuuttia, kunnes reunat ovat saaneet vähän väriä, juusto sulanut ja pizza näyttää valmiilta. Paistoaika riippuu pohjan paksuudesta ja koosta sekä täytteiden määrästä. Heti uunistaottamisen jälkeen ripottele pizzan päälle oreganoa, jos tykkäät.

Pizza oli nyt hyvää niin kuin yleensäkin. Allaolevissa kuvissa ensimmäisessä vasemmalta on kohoamassa oleva pizzataikina, keskimmäisessä valmis tomaattikastike ja kolmannessa valmis pizza.

Jääkaapissani oli nyt yksi varhaiskaali, jonka olin ostanut, kun kerran se on sesongissa ja jotkut kehuvat sitä makean ja raikkaan makuiseksi. Niinpä koitin päättää tehdä varhaiskaalisalaatin.

Maistoin varhaiskaalia ensin sellaisenaan. Maistui kaalilta, mutta jonkin verran miedommin ja raikkaammin kuin talvikaali. Erityisesti ne varhaiskaalin sisimmät valkoiset osat maistuivat siltä kaalin ominaiskitkeryydeltä. Mausta tuli mieleen koulun kaalisalaatit, eli kaalin maku niin, että kitkeryys ei ole niin voimakas kuin talvikaalissa sellaisenaan normaalisti on. Lopputuloksena kuitenkin totesin, että varhaiskaali tarvitsee makeutusta, mutta en jaksanut alkaa nyt hedelmiä kuorimaan ja pilkkomaan. Tein sitten varhaiskaalisalaatin, johon pilkoin varhaiskaalin ja lisäksi tomaattia, kurkkua ja paprikaa. Tein erikseen kastikkeeksi sokeri/kombucha 50/50-seoksen (jollaista käytän myös juuresraasteisiin), ja kaadoin sitä annokseni päälle. Sitten maistui todella hyvältä ja makealta. Saman asian olisi varmasti ajanut myös purkillinen säilykepersikoita liemineen (jonka luulen olleen myös koulun kaalisalaattien maistuvuuden salaisuus). Tuntuu, että makeutettuna voin tehdä ja syödä varhaiskaalisalaattia toistekin – ja syönkin, koska samaa satsia on vielä kulhollinen jäljellä. Talvikaaliin verrattuna suutuntuma on varhaiskaalissa mukavan murea ihan vain rennosti pilkottuna ilman sen kummempia hienontamisia ja hakkaamisia.