Pastasalaatti ylijääneestä pastasta ja ylijääneistä uunitomaateista

Eilen tein uunitomaatteja ja keitin pastaa, josta osa meni ankkapastaan. Huhtikuun tomaateista tehdyt uunitomaatit olivat tuoreeltaan liian hapokkaita, mutta yön yli jääkaapissa oltuaan ne olivatkin hyviä. Kylmänä ne eivät maistuneetkaan enää liian hapokkailta, eivätkä liian umamisilta niin kuin tuoreeltaan. Kylmänä maistuivat enää sopivan umamisilta, minkä ansiosta niistä tuli helposti hyvä ja simppeli pastasalaatti. Yksinkertaisesti sekoitin vain kylmää kypsää pastaa, pilkottuja kylmiä uunitomaatteja liemineen sekä nopean sekoituksen öljyä, suolaa, pippuria ja sokeria (kuivamausteita ripaus per annos, öljyä niin paljon että kaikki pasta kastuu). Tykkäsin lopputuloksesta tosi paljon. Ehdin jo tuomita huhtikuun tomaatit kelvottomiksi uunikypsentämiseen, mutta nyt opinkin, että ne sittenkin sopivat uuniin, ne vain ovat uunin jälkeen parhaimmillaan vasta jääkaappikylminä. Meinasin jo olla ostamatta enempää tomaatteja ennen kesää, mutta nyt tuntuu siltä, että voisin sittenkin ostaa lisää tomaatteja ja kypsentää niitä toistekin uunissa…

Paistettu kaurapuuro – suolainen ja makea versio

Paistettua kaurapuuroa suolaisena ja makeana versiona. Oikealla suolaisessa versiossa päällä suolaa ja kinkkua. Vasemmalla makeassa versiossa päällä kanelia ja sokeria.

Tein toissa aamuna vahingossa liikaa kaurapuuroa. Ylijääneen kaurapuuron levitin lautaselle ja säilytin jääkaapissa. Nyt teki mieli paistaa ne kaurapuuron jämät voissa. Se oli hyvin helppo ja nopea tapa tehdä kaurapuuron jämistä jotain erilaista syötävää. Koska kaurapuuro oli jäähtynyt lautasella kiinteäksi, siitä oli helppo leikata paloja ja paistaa ne palat siisteinä ja ehjinä. Ja mikä parasta, kiinteäksi jäähtyminen tapahtuu siis ihan normaalilla (normaalin paksuisella) kaurapuurolla ilman vippaskonsteja. Tämä oli vain tavallista veteen tehtyä kaurapuuroa, jossa oli vain kaurahiutaleita, vettä ja suolaa. Ei siis tarvinnut sille kylmälle kaurapuurolle tehdä muuta kuin leikata paloiksi ja paistaa ne palat voissa. Täytteet tai täytteettömyys on valinnaista, mutta itse söin nyt paistettua kaurapuuroa sekä suolaisena että makeana versiona. Molemmat ovat mielestäni hyviä, mutta omaan makuuni enemmän tässä tapauksessa on suolainen versio.

Paistettu kaurapuuro

kiinteäksi jäähtynyttä kaurapuuroa (eli ihan tavallisen paksuista kaurapuuroa, joka on jäähtynyt jääkaappikylmäksi)

voita paistamiseen

Jos kaurapuuron pintaan on tiivistynyt kosteutta, taputtele ne pois esim. talouspaperilla. (Kosteuden tiivistymistä voi ennaltaehkäistä antamalla kaurapuuron jäähtyä peittämättä.) Leikkaa kylmästä kiinteästä kaurapuurosta paloja. Minun mielestäni näteimpiä paloja tulee, kun levittää sen kaurapuuron ohuehkosti silloin, kun se puuron jämä on vielä kuumaa. Noin sentin paksuinen kaurapuurokerros on tähän sopivan ohut. Tavallinen matala lautanen (yksi tai useampi) on hyvä levittämiseen, mutta yhtä hyvin voi käyttää vaikkapa uunivuokaa tai mikä sopivan kokoinen laakea astia sattuu löytymään. Jäähtyneestä kerroksesta kaurapuuroa voi myös ottaa paloja muotilla/muoteilla.

Kuumenna paistinpannulla voita (ei kannata säästellä). Nosta kuumaan voihin kylmät kaurapuuron palat varovasti lastan avulla. Paras tulos tulee, jos palat eivät koske toisiinsa (tarvittaessa voi paistaa useammassa erässä ja/tai useammalla pannulla). Paista vähän keskilämpöä kuumemmalla (säätö 2/3) muutama minuutti, tai kunnes alapinta on ruskistunut. Käännä palat lastalla varovasti. Paista vielä muutama minuutti, tai kunnes ne toisetkin puolet ovat ruskistuneet. Tarjoa suolaisten tai makeiden täytteiden kanssa, tai halutessa ihan sellaisenaan.

Ehdotuksia suolaisiksi täytteiksi (voi laittaa useampaakin kerralla):

* kinkkua/meetvurstia/paistettua pekonia kuutioina (+ halutessa suolaa)

* juustoraastetta

* ylijäänyttä jauhelihakastiketta tai paistettua jauhelihaa

* paistettuja sieniä

Periaatteessa kaikki, mitä tykkää syödä leivän/suolaisten lettujen/suolaisen puuron päällä, voi toimia myös paistetun kaurapuuron kanssa.

Ehdotuksia makeiksi täytteiksi (voi laittaa useampaakin kerralla):

* kanelia ja sokeria

* hilloa

* marjoja tai hedelmiä

* hunajaa tai (vaahtera)siirappia

Paistetun kaurapuuron voi myös syödä sekä maidon että makeiden täytteiden kanssa. Periaatteessa paistetun kaurapuuron kanssa voi toimia kaikki, mitä tykkää syödä kaurapuuron/lettujen/jogurtin/myslin/murojen kanssa.

Näistä paistetuista kaurapuuron paloista tuli nyt mukavasti käsin syötäviä ja haukattavia. Maistuu mielestäni pinnasta lettujen paistopinnalta ja vähän kaurakekseiltä, joilta myös paistaessa selvästi tuoksui. Sisältä maistuu mielestäni lempeän pehmeän makuiselta kaurapuurolta, jossa ehkä vähän ruskistuneen voin makua mukana. Tämä resepti perustuu alun perin tähän Kotikokin ohjeeseen: https://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/73133/Paistettu%20kaurapuuro/

Muita tapoja käyttää tähteeksi jäänyt kaurapuuro tai muu puuro on kirjoituksessani Ruokaa tähteistä: ylijäänyt puuro. Tätä kirjoitettaessa tämän blogin suosituin resepti kaurapuuron jatkojalostamisesta on Puurorieskat. Toista sijaa pitää Pellillinen puurorieskaa.

Mustaherukkamehu pakastemarjoista keittämällä ilman mehumaijaa

Mustaherukkamehu on yksi suosikkimehuistani. Kypsentämällä tehdyssä mustaherukkamehussa on hieno maku, jota en huomaa mustaherukoita sellaisenaan syödessä. Mustaherukan hienoin maku tuntuu tulevan kypsentämällä. Mustaherukkamehun teen keittämällä samalla kaavalla kuin muutkin keitetyt mehut: Marjat (tai hedelmät) kattilaan, peitetään kylmällä vedellä. Kiehautetaan, keitetään 10 minuuttia, siivilöidään. Laimennetaan sopivaksi ja lisätään sokeria 10 grammaa per 1 dl juomisvahvuista mehua. Mustaherukkamehua juon sekä kuumana että kylmänä, mutta sen hienoimmat maut tulevat mielestäni esille kylmänä juotaessa.

Mustaherukkamehu keittämällä ilman mehumaijaa

mustaherukoita

vettä

sokeria

Jos mustaherukoiden seassa sattuu olemaan mustaherukkapensaan oksia ja lehtiä, niitä ei tarvitse poistaa ensin. Niiden voi antaa olla, koska mehu siivilöidään joka tapauksessa. Laita mustaherukat tarpeeksi isoon kattilaan, jossa jää tilaa kuohumiselle. Jos mustaherukat ovat jäisiä, niitä ei tarvitse eikä edes kannata sulattaa ensin. Kuitenkin jos ovat jo sulaneita ja eivät vielä pilalla, niistä voi edelleen keittää mehun. Kokonaan sulaminen ennen keittämistä yleensä tuottaa jonkin verran karvaamman maun.

Lisää mustaherukoiden päälle kylmää vettä sen verran, että mustaherukat peittyvät. Kiehauta. Keitä kovalla lämmöllä 10 minuuttia. Laita valumaan tiheään siivilään. Anna valua sekoittamatta, kunnes siivilästä ei enää tipu mehua (esim. n. puoli tuntia). Siivilän läpi mennyt mehu on mustaherukkamehutiivistettä.

Laimenna ja makeuta mehu sopivan makuiseksi. Itse yleensä laimennan mustaherukkamehut suhteessa 1:6, eli 1 osa mehua ja 6 osaa vettä. Laimentamisen jälkeen sekoitan mukaan sokeria 10 grammaa per 1 dl laimennettua mehua, eli 100 grammaa per 1 litra laimennettua mehua. Kylmänä juotaviin sekoitan veden kylmänä, ja annan makujen tasoittua jääkaapissa vähintään muutaman tunnin, mutta mieluiten yön yli. Heti kuumana juotaviin mehuihin sekoitan veden kuumana, sekoitan sokerin kunnes liukenee ja juon heti.

Mustaherukkamehutiiviste on niin hapanta, että se periatteessa säilyy homehtumatta jääkaapissa puhtaassa tiiviisti suljetussa purkissa viikkoja, ehkä kuukausiakin. Kuitenkin minun kokemukseni mukaan mustaherukkamehuuun tulee herkästi pitkässä säilytyksessä suolakurkun makua, jota en siihen halua. Siksi pitkää (yli viikon kestävää) säilytystä varten pakastan mustaherukkamehutiivisteet. Kertaalleen pakastetuista mustaherukoista tehdyn mehun voi pakastaa, koska se on kypsennetty välissä.

Uunitomaatit huhtikuun tomaateista – liian hapokasta

Pöydälläni oli pussillinen ylikypsiä tomaatteja, joista osa jo halkeili. Kokeilin tehdä niistä uunitomaatteja, kun en muutakaan isosta pussillisesta jaksanut tehdä. Kesätomaateista on tullut yleensä hyviä uunitomaatteja, mutta näistä huhtikuun tomaateista valitettavasti en voi sanoa samaa. Nyt niistä tuli liian hapokkaita ja liian umamisia. Jatkossa taidan tehdä uunitomaatteja vain kesällä.

Uunitomaatit

kesätomaatteja korkeintaan sen verran kuin pellille mahtuu halkaistuina

öljyä (esim. 2 rkl pellilliseen)

suolaa

Halkaise tomaatit. Levitä ne leivinpaperoidulle pellille. Sivele tomaatit öljyllä. Ripottele päälle suolaa. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla, kunnes on väriä pinnassa (esim. noin 1 tunti). Tarjoa lisäkkeenä.

Näitä uunitomaatteja söin nyt ankkapastan kanssa. Kyseinen ankkapasta oli vain simppeli sekoitus keitettyä pastaa, voissapaistettuja grillatun ankan jämiä ja uunitomaattien nesteet. Odotin uunitomaattien tuovan ankkapastaan sen pisteen i:n päälle, mutta näistä huhtikuun tomaateista niin ei käynyt. En ehkä jatkossa osta huhtikuussa tomaatteja enkä Lidlin kokonaisia pakasteankkoja. Vielä vuosia sitten Lidlistä sai pienempiä kokonaisia pakasteankkoja, jotka paahtuivat aina mureiksi ja nahkat ihanan rapeiksi, mutta tämänkertainen vähän isompi Lidlin pakasteankka jäikin vain sitkeäksi nahkasta ja monesta muustakin paikasta, jolloin syötäväksi sain siitä vain tylsän makuista lihaa himottavan herkullisen rapean nahkan sijaan. Tämän pastan seassa sain sentään uppoamaan ne viimeiset jo kyllästyttävät tylsät ankan lihat. Pasta onkin ehkä suosikkitapojani saada uppoamaan sellaiset lihat, joihin olen jo kyllästynyt.

Päivitys seuraavana päivänä:

Yön yli jääkaapissa oltuaan näistä uunitomaateista tulikin hyvän makuisia! Ei enää maistunut ollenkaan liian happoisilta eikä liian umamisilta, vaan vain sopivan umamisilta. Niistä ja pastan jämistä tuli hyvä simppeli pasta-tomaattisalaatti.

Nopea perunamuusi yhdelle mikrossa kypsennetyistä perunoista

Silloin tällöin kaipaan nopeaa perunamuusia vain yhdelle. Niin myös tällä kertaa, kun oli edelliseltä päivältä jäänyt lohiperhosia ja paistettuja pakastevihanneksia, jotka molemmat uudelleen lämmitin laittamalla ne kylmään uuniin ja sitten säätämällä uunin 200 asteeseen. Kun lamppu sammui, tiesin niiden olevan lämmenneitä. Sillä aikaa tein perunamuusin mikrossa keitetyistä perunoista. Kypsensin kolmea perunaa mikrossa 7 minuuttia, kuorin ja tein muusiksi haarukalla. Maku ei mielestäni häviä kattilassa keitetyistä perunoista tehdylle muusille.

Perunamuusi mikrossa kypsennetyistä perunoista (1 annos)

3 jauhoista keskikokoista tai pientä perunaa

voita

suolaa

täysmaitoa

Kuori perunat halutessasi ennen kypsennystä, mutta voi kuoria vasta kypsinäkin. Pistele haarukalla reikiä kuorellisiin tai kuorettomiin perunoihin. Laita perunat mikron kestävään syvään lautaseen, jonka pohjalla on vähän vettä. Peitä toisella syvällä lautasella tai kannella. Alimmaisen syvän lautasen alle voi vielä varmuuden vuoksi laittaa yhden matalan lautasen mahdollisia roiskeita varten.

Kuumenna mikrossa täydellä teholla 5 minuuttia. Sitten käännä perunat ympäri alin puoli ylöspäin. Kuumenna vielä 2 min peitettynä täydellä teholla. Tarkista kypsyys haarukalla. (Tarvittaessa voi kypsentää vielä 2 minuuttia kerrallaan, kunnes haarukka menee helposti läpi. Käännä perunat ympäri aina 5 minuutin yhdellä puolella kypsentämisen jälkeen.)

Kun perunat ovat kypsiä, nosta ne pois vedestä. Kuori perunat, jos ne eivät olleet vielä kuorittuja. Laita perunoiden päälle nokare voita ja ripaus suolaa. Pilko perunat ensin veitsellä, sitten muusaa haarukalla. Lisää maitoa, samalla haarukalla muusaten ja sekoittaen. Tarvittaessa lisää maitoa ja jatka muusaamista, kunnes näyttää valmiilta muusilta. Nauti heti ennen kuin jäähtyy liikaa. Halutessa maidon voi ensin lämmittää (esim. mikrossa), jolloin perunamuusi ei jäähdy yhtä nopeasti.

Kuvan lohiperhoset on leikattu lohifileestä ja paistettu voissa. Resepti täällä: https://ruokaideat.com/2019/11/13/lohiperhonen-keitetyt-perunat-lime-kermakastike-ja-paistetut-pakastevihannekset/

Kuvan pakastevihannekset on paistettu pannulla voissa pakkauksen ohjeen mukaan (10 min). Kuvassa on Apetit Kotimainen juureskuutio -pakastevihannessekoitusta sekä Rainbown pakastepaprikasekoitusta. Annoksen päällä on tuoretta tilliä, joka sopii annokseen erinomaisesti.