
Olen usein ostanut kaalin, koska se on halpaa ja säilyvää. Usein olen myös yrittänyt opetella tekemään siitä hyvää kaalisalaattia. Helmikuussa vihdoinkin tajusin jujun: 1) Kaali on hyvä raastaa hienoksi raastimen pienillä koloilla, eikä vain pilkkoa veitsellä. 2) Sopiva määrä happoa ja sokeria. 3) Nestettä niin paljon, että kaaliraaste on märkää. Minun makuuni kohta 2 tarkoittaa, että paljon sokeria ja vähän happoa. Nyt kun käytin limemehua (jota sattui olemaan ja jonka raikkaasta mausta tykkään), sopiva suhdeluku minun makuuni oli, että sokeria kolme kertaa se määrä, mitä limemehua (tilavuusmitoissa). Lisäsin myös vettä kolme kertaa sen määrän, mitä limemehua, jotta kaalista tulee mehevän märkää. En oikein välitä kuivasta kaaliraasteesta, joten siksi käytän kaaliraasteeseen nestettä mieluummin paljon kuin vähän.
Makea ja raikas kaaliraaste valkokaalista, limemehusta, sokerista ja vedestä
300 g hienoksi raastettua kaalia
2 ½ rkl limemehua (37.5 ml – nyt se oli tasan 1 limen mehu)
7 ½ rkl sokeria (3 kertaa limemehun määrä tilavuusmitoissa – 112.5 ml eli reilu 1 dl)
7 ½ rkl vettä (3 kertaa limemehun määrä – 112.5 ml eli reilu 1 dl)
(Ei pakollinen: 1 appelsiini paloina tai muuta hedelmää, mieluiten värikästä)
Sekoita keskenään limemehu, sokeri ja vesi. Sekoita seos kaaliraasteen joukkoon. Kaaliraasteen on hyvä olla märkää, mutta ei keittomaista. Lime-sokeri-vesiseosta voi tarvittaessa tehdä lisää, jos kaaliraasteesta ei tullut märkää. Toisaalta jos tuli niin keittomaista, että kaaleja jo kelluu pinnalla, ylimääräistä nestettä voi kaataa pois.
Vinkki:
Jos ei pidä makeasta niin kuin minä pidän, sokeria voi vähentää. Suosittelen maistelemalla kokeilemaan ja etsimään itseä eniten miellyttävän sekoitussuhteen.
Hienoksi raastettua kaalia. Tämä lime oli ostettu viikkoja sitten ja näytti jo pahalta. Silti siitä sai vielä puristettua raikkaan makuista mehua. Pahan näköinen lime halkaistuna.
Nämä appelsiinit oli ostettu viikkoja sitten. Ne oli säilytetty jääkaapissa, ja olivat vielä aika hyvässä kunnossa. Tähän kaalisalaattiin valitsin kaikista pehmeimmän tuntuisen appelsiinin, joka oli tämä kuvassa oleva. Valmis kaali-appelsiiniraaste.
Kaali-appelsiiniraaste sivusta kuvattuna. Tämä oli mielestäni juuri hyvä märkyysaste. Annokseni kaali-appelsiiniraastetta ja savusiika-pastavuokaa. Kuvan savusiika-pastavuoan palaset olivat pakastettuja, ja lämmitin ne mikrossa.
Tätä kaali-appelsiiniraastetta söin savusiika-pastavuoan lisäkkeenä. Savusiika-pastavuoka maistui minulle nyt paljon paremmin kuin alun perin, koska nyt en ollut enää kyllästynyt savusiian makuun. Savusiian maun tosiaan huomaa kyseisessä ruuassa, joten jos siitä mausta ei tykkää, suosittelen korvaaman savusiian esim. (jauhe)lihalla tai kanalla.
Päivitys 17.4.2020:
Tätä kaali-appelsiiniraastetta söin myös halloumipyttipannun kanssa:

Päivitys 17.4.2020:
Söin tätä raastetta myös lihapulla-aterialla:
