Nakki-riisivuoka keitetystä riisistä, nakeista ja ruokakermasta

Eilen syötiin savukirjolohifileetä ja riisiä voin kanssa. Riisiä keitettiin silloin iso määrä, joten iso määrä keitettyä riisiä oli jääkaapissani vielä tänäänkin. Jääkaapissani oli myös paketti nakkeja. Kaapissani taas oli 1 litran purkki Arlan UHT-ruokakermaa, joka oli ostettu alennuksella kaupasta Fiksuruoka.fi. UHT-ruokakerman parasta ennen -päiväys oli mennyt 3 päivää sitten, eli 11.6. Avasin sen, haistelin ja vähän kaadoinkin siitä nähdäkseni, onko se vielä käyttökelpoinen. Aistieni perusteella se vaikutti olevan vielä kunnossa, joten ajattelin käyttää sen pois. Kokeilin sitten yhdistää ne riisin jämät, nakit ja sen ruokakerman samaan uuniruokaan. Sen rakenteesta ja suutuntumasta tuli onnistunut, mutta maku kaipaa vielä hiomista. Riisi turposi ruokakermassa niin paljon, että alussa sopivalta näyttänyt nakkien ja riisin suhde muuttuikin sellaiseksi, että riisiä oli turhan paljon suhteessa nakkien määrään. Seuraavalla kerralla käyttäisin tähän ruokaan suhteessa enemmän nakkeja, ja maun vahvistukseksi lisäisin jatkossa myös liemitiivistettä esimerkiksi 2 lihaliemikuution verran. Alla kaksi versiota: ensimmäinen, miten tein tällä kertaa ja toinen, miten tekisin seuraavalla kerralla.

Nakki-riisivuoka, miedon makuinen nakkien säästelyversio

280 g nakkeja

1 kg keitettyä riisiä (punnittu kypsänä, raakana n. 330 grammaa eli noin 3 3/4 dl)

9 dl ruokakermaa + 1 3/4 tl suolaa

Voitele iso uunivuoka (3-4 litran vetoinen). Pilko nakit. Sekoita uunivuoassa pilkotut nakit ja kypsä riisi. Sekoita keskenään ruokakerma ja suola. Kaada riisien ja nakkien päälle. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla, kunnes pinnassa on väriä, eikä enää näy juoksevaa kermaa (noin 1 tunti). Anna mielellään vetäytyä vähintään 5 minuuttia. Ylimääräiset voi pakastaa.

Nakki-riisivuoka, ehdotus parannelluksi versioksi (reseptin voi puolittaa tarvittaessa)

500 g nakkeja

1 kg keitettyä riisiä (punnittu kypsänä, raakana n. 330 grammaa eli noin 3 3/4 dl)

9-10 dl ruokakermaa

2 lihaliemikuutiota (tai lihafondia tai muuta liemitiivistettä sellainen määrä, että vastaa 1 litra lihalientä ja 2 tl suolaa)

(halutessa juustoraastetta pinnalle ja/tai sekaan)

Voitele iso uunivuoka (3-4 litran vetoinen). Pilko nakit, mieluiten ohuiksi. Sekoita voidellussa uunivuoassa pilkotut nakit ja kypsä riisi (sekoita mukaan halutessa myös juustoraastetta). Sekoita keskenään ruokakerma ja liemitiivisteet (murenna kuutiot, jos käytät niitä). Kaada ruokakermaseos riisien ja nakkien päälle. (Halutessa ripottele päälle juustoraastetta.)

Paista 200-asteisen uunin keskitasolla, kunnes pinta on saanut väriä ja enää ei näy juoksevaa kermaa (noin 1 tunti). Uunista ottamisen jälkeen anna mielellään vetäytyä vähintään 5 minuuttia. Ylimääräiset voi pakastaa.

Ylimääräiset nakki-riisivuoat laitoin pakkaseen. Tällä kertaa pakastin annokset irtopaloina näin: Laitoin leikkuulaudan päälle ison pakastuspussin. Leikkasin kiinteäksi jäähtyneestä nakki-riisivuoasta paloja. Siirsin palat varovasti pakastuspussiin niin, että palat eivät koske toisiinsa. Suljin pussin pussinsulkijalla. Siirsin pakastuspussin leikkuulautoineen pakastimeen suorassa niin, että palat eivät valu koskemaan toisiinsa. Tarvitsin vielä toisenkin pakastuspussin, joten otin toisenkin leikkuulaudan, sen päälle toisen pakastuspussin, sinne siirsin varovasti nakki-riisivuoan paloja, pussinsulkijalla kiinni. Siirsin pakastuspussin leikkuulautoineen pakastimeen sen edellisen pakastuspussin päälle. Huomenna sitten, kun ovat pakastuneet, voin ottaa leikkuulaudat pois pakastimesta, jos tarvitsen niitä muuhun. Ennen jäätymistä leikkuulaudat ovat kätevästi apuna siihen, että pakastuspussit pysyvät suorassa pakastumisen aikana, eivätkä palat valu ja jäädy toisiinsa kiinni. Irtonaisiksi pakastuneita paloja on sitten myöhemmin kätevä sulattaa sen verran, kuin kerralla tarvitsee, ilman tarvetta sulattaa koko hommaa kerralla.

Laatikkoruokia riisistä

Possu-riisilaatikko nyhtöpossusta.

Tässä kirjoituksessa jaan reseptejä, joilla voi tehdä erilaisia laatikkoruokia riisistä. Sanalla ‘laatikkoruoka’ tarkoitan tässä munamaitopohjaista ruokaa, joka paistetaan uunissa uunivuoassa. Lopussa on linkkejä myös uuniruokiin riisistä ilman munamaitoa.

Riisilaatikon perusohje

4 dl riisiä (320 g) – voi käyttää myös tähteeksi jäänyttä keitettyä riisiä 12 dl / n. 950 g
(+ halutessa valinnaisia sattumia)
Munamaito:
5 dl täysmaitoa (500 g) (voi halutessa korvata kermalla osittain tai kokonaan – toisaalta jos käyttää vähempirasvaista maitoa, silloin suosittelen lisäämään muuta rasvaa tilalle)
2 kananmunaa
½ tl suolaa (halutessa voi laittaa mukaan myös liemitiivistettä, jolloin voi vähentää suolan määrää tai jättää suolan pois)
(+ halutessa valinnaisia mausteita)
(+ halutessa juustoraastetta munamaidon sekaan ja/tai pinnalle)
(+ halutessa voinokareita pinnalle)
Keitä riisi kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan. Levitä kypsä riisi voideltuun uunivuokaan. (Riisin sekaan voi sekoittaa sattumia, tai vaihtoehtoisesti voi levittää riisin ja sattumat uunivuokaan kerroksittain niin, että päällimmäisenä on riisikerros. Sattumia maustaessa on hyvä huomioida, että munamaito miedontaa mausteiden makuja huomattavasti.) Sekoita keskenään munamaidon ainekset. Kaada ne riisin päälle. (Pinnalle voi halutessa laittaa juustoraastetta tai voinokareita.) Paista 200-asteisen uunin keskitasolla, kunnes munamaito on hyytynyt ja pinnassa on väriä (n. 40-60 min). Anna vetäytyä paiston jälkeen mielellään vähintään 5 minuuttia. Tarjoa pääruokana tai lisäkkeenä sen mukaan, kuinka ruokaisaa tästä tuli. Sopii pakastettavaksi.

Ilman sattumia, lisämausteita, juustoraastetta ja voinokareita tämä riisilaatikko on miedon makuinen. Silloin se on parasta tarjota maukkaiden ruokien lisäkkeenä. Itse riisilaatikkoa voi höystää lautasella lisäämällä esimerkiksi yhtä tai useampaa näistä: voisula, öljy, voimakas juustoraaste, soijakastike, tuoreet yrtit, sweet chili -kastike.

Jauheliha-riisilaatikko

400 g jauhelihaa (mieluiten sika-nauta tai nauta)
1 sipuli kuorittuna ja silputtuna
1 tl suolaa
(+ halutessa muita mausteita, esim. pippuria, paprikajauhetta, valkosipulia, basilikaa)
paistamiseen 1 rkl voita tai öljyä


Ruskista jauheliha paistinpannulla rasvassa. Lisää sipulisilppu. Paista sekoittaen muutama minuutti, kunnes sipulisilppu on läpikuultavaa. Sekoita mukaan mausteet, ja siirrä jäähtymään. Käytä sattumina riisilaatikon perusohjeessa. Älä heitä paistaessa irronneita rasvoja pois, vaan käytä nekin riisilaatikkoon makua antamaan (sekoita rasva riisiin tai kaada riisin päälle). Jauhelihan sijaan voi käyttää myös tähteeksi jäänyttä jauhelihakastiketta. Tomaattisia jauhelihakastikkeita käytettäessä suosittelen laittamaan riisin ja jauhelihakastikkeen uunivuokaan kerroksittain, ja lisäämään jauhelihakastikekerrosten päälle juustoraastetta.

Kana-riisilaatikko

250-400 g broilerin (paisti)suikaleita tai broilerin jauhelihaa (TAI 200 g kypsää broilerin lihaa ilman nahkaa ja luuta)
1 sipuli kuorittuna ja silputtuna (TAI 1 tl sipulijauhetta)
1 kanaliemikuutio TAI 5 dl kanalientä vastaava määrä kanaliemitiivistettä (+ 1 tl suolaa, jos liemi oli suolaton)
½-1 tl curryjauhetta
(+ halutessa muita mausteita, esim. yhtä tai useampaa näistä: pippuria, valkosipulia, paprikajauhetta, rakuunaa, inkivääriä, chiliä, sweet chili -kastiketta, soijakastiketta, hunajaa)
paistamiseen 2-3 rkl voita tai öljyä


Ruskista broilerit paistinpannulla rasvassa. Lisää sipulisilppu. Paista sekoittaen vielä muutama minuutti, kunnes sipulisilppu on läpikuultavaa. Lisää mukaan mausteet, ja paista sekoittaen vielä yksi minuutti. Murustele sekaan kanaliemikuutio ja sekoita hyvin, tai vaihtoehtoisesti murustele liemikuutio suoraan munamaidon sekaan. (Kypsää broileria käytettäessä broileria ei tarvitse paistaa, vaan vain pilkkoa ja käyttää sattumina riisilaatikon perusohjeessa. Silloin mausteet voi sekoittaa suoraan munamaitoon.) Käytä broileriseosta sattumina riisilaatikon perusohjeessa. Nahaton broileri on vähärasvaista, joten kana-riisilaatikkoon suosittelen käyttämään myös yhtä tai useampaa näistä: osan maidosta tilalle kermaa, juustoraaste, voinokareet pinnalla. Broilerin sijaan voi käyttää myös tähteeksi jäänyttä broilerikastiketta.

Pakkasesta sulatettua kana-riisilaatikkoa tuoreen basilikan kanssa.

Kinkku-riisilaatikko

200-300 g kinkkua, mieluiten savukinkkua
(+ halutessa mausteita, esim. 1 tl sipulijauhetta, valkosipulia, pippuria, paprikajauhetta, basilikaa)
Pilko kinkut kuutioiksi tai suikaleiksi. Käytä sattumina riisilaatikon perusohjeessa. Kinkku on yleensä vähärasvaista, joten kinkku-riisilaatikkoon suosittelen käyttämään myös yhtä tai useampaa näistä: osan maidosta tilalle kermaa, juustoraaste, voinokareet pinnalla, öljylorauksia pinnalla.

Makkara-riisilaatikko

200-300 g makkaraa
(+ halutessa mausteita, esim. 1 tl sipulijauhetta, valkosipulia, pippuria, paprikajauhetta, basilikaa)
Pilko makkarat kuutioiksi. Makkarakuutiot voi halutessa ensin ruskistaa paistinpannulla voissa tai öljyssä. Voi myös käyttää tähteeksi jääneitä grillattuja makkaroita tai uunimakkaroita. Käytä sattumina riisilaatikon perusohjeessa. Makkaroiden sijaan voi käyttää myös tähteeksi jäänyttä makkarakastiketta.

Nakki-riisilaatikko

Tee muuten samalla tavalla kuin makkara-riisilaatikko, mutta käytä makkaran sijaan nakkeja. Nakkien sijaan voi käyttää myös tähteeksi jäänyttä nakkikastiketta.

Lohi-riisilaatikko

200-400 g lohta TAI 200 g savulohta TAI 200 g graavilohta TAI 200 g kylmäsavulohta
(+ halutessa mausteita, esim. musta- ja/tai valkopippuria, 1 tl sipulijauhetta, tilliä tuoreena tai kuivattuna, valkosipulia, sitruunan tai appelsiinin kuorta raastettuna)
Poista lohesta nahka ja ruodot, jos on. Jos lohi on suolatonta, sekoita loheen suolaa esim. ½-3/4 tl lohen määrästä riippuen. Lohen voi laittaa laatikkoon raakana tai kypsänä. Käytä sattumina riisilaatikon perusohjeessa. Lohi-riisilaatikkoon suosittelen käyttämään myös yhtä tai useampaa näistä: osan maidosta tilalle kermaa, juustoraaste, voinokareet pinnalla. Lohi-riisilaatikon kanssa tarjottavaksi sopii hyvin sitruunamehu.

Tonnikala-riisilaatikko

1-2 purkkia tonnikalaa öljyssä, öljyineen
Käytä sattumina riisilaatikon perusohjeessa. Tonnikala-riisilaatikkoon suosittelen laittamaan myös paljon juustoa, joka mielellään saa olla voimakkaan makuista. Tonnikalan sijaan voi käyttää myös tähteeksi jäänyttä tonnikalakastiketta. Silloin suosittelen laittamaan riisit ja tonnikalakastikkeet uunivuokaan kerroksittain ja jokaisen tonnikalakastikekerroksen päälle juustoraastetta.

Meetvursti-riisilaatikko

n. 150 g meetvurstia (TAI salamia TAI pepperonia)
Pilko meetvurstit kuutioiksi. Käytä sattumina riisilaatikon perusohjeessa.

Pekoni-riisilaatikko

1 paketti pekonia
Paista pekonit kypsiksi paistinpannulla tai uunissa. Älä heitä irronneita rasvoja ja/tai nesteitä pois, vaan käytä nekin riisilaatikkoon makua antamaan. Pilko pekonit suupaloiksi. Käytä sattumina riisilaatikon perusohjeessa. Pekonista irronneet rasvat voi sekoittaa riisiin tai kaataa riisin päälle.

Linkkejä

Alla linkkejä tästä blogista löytyviin uuniruokiin, joissa käytetään riisiä.

Riisirieska keitetystä riisistä – pellillinen ja pienet riisirieskat

Kolme päivää sitten tein kanakastiketta ja riisiä. Keitin riisiä tarkoituksella ison määrän kerralla, jotta jää myös jotain, mitä jatkojalostaa. Sen satsin keitetystä riisistä tein aiemmin savusiika-riisisalaattia ja paistettua riisiä pyttipannun tapaan. Kaikki se ylijäänyt riisi, mitä oli jäljellä vielä tänään, meni näihin rieskoihin. Tein riisirieskaa pellillisen, josta on tarkoitus pakastaa ylimääräiset, sekä pieniä riisirieskoja, jotka oli tarkoitettu tuoreeltaan syötäviksi. Tämä uusiokäyttö oli hyvin onnistunut: molemmanlaiset riisirieskat olivat hyvänmakuisia, mutta keskenään erimakuisia, vaikka ne olikin tehty samoista raaka-aineista: keitetty riisi, vehnäjauho, täysmaito, kananmuna, voi, leivinjauhe, suola. Jos kiinnostaa jauhoton tai gluteeniton riisirieska (joka on myös hiivaton ja leivinjauheeton), silloin suosittelen tätä reseptiä: Kaura-riisirieska. Siinä olevat kaurahiutaleet voi tarvittaessa kokeilla korvata muilla hiutaleilla.

Päivitys 13.5.2020: Jos haluaa leipoa riisin jämistä jotain nopeaa ilman kananmunaa, silloin suosittelen riisiteeleipää.

Riisirieska keitetystä riisistä, pellillinen

3 dl jäähtynyttä keitettyä riisiä (240 g)

3 dl vehnäjauhoja (195 g)

1 tl leivinjauhetta

1 tl suolaa

2 kananmunaa

3 dl täysmaitoa (300 g)

2-3 rkl voita sulatettuna

Sekoita vehnäjauhoihin leivinjauhe ja suola. Eri astiassa sekoita keskenään kananmunat ja maito. Sekoita mukaan riisi ja sen jälkeen voisula. Sekoita mukaan kuiva-aineseos. Sekoita vain sen verran, että taikina on tasaista. Kaada taikina leivinpaperoidulle uunipellille. Levitä taikina lusikalla tai nuolijalla tasaiseksi. Paista 250-asteisen uunin keskitasolla noin 17 minuuttia tai kunnes pinta on saanut väriä. (Itse paistoin ensin 15 min, sitten katsoin tilanteen ja totesin, että toinen pääty on vielä vaalea, joten laitoin takaisin se vaaleampi pääty toiseen suuntaan kuin alun perin, ja paistoin vielä 2 minuuttia, jolloin vaaleampikin pääty oli saanut väriä.) Leikkaa valmis pellillinen riisirieskaa paloiksi. Sopii pakastettavaksi.

Riisirieskat keitetystä riisisistä, pienet

2 dl keitettyä jäähtynyttä riisiä (160 g)

3 dl vehnäjauhoja (195 g)

1 tl leivinjauhetta

½ tl suolaa

2 dl täysmaitoa (200 g)

1 kananmuna

n. 2 rkl sulatettua voita (n. 30 g)

Sekoita vehnäjauhoihin leivinjauhe ja suola. Sekoita keskenään kananmuna ja maito. Sekoita mukaan riisi ja sitten sulatettu voi. Sekoita mukaan kuiva-aineseos. Sekoita vain sen verran, että taikina on tasaista.

Nosta lusikalla taikinasta kasoja leivinpaperoidulle uunipellille. Jätä leviämisvaraa, jos mahdollista. Taputtele kasat mataliksi jauhojen avulla. Pistele rieskat haarukalla.

Paista 250-asteisen uunin ylimmällä tasolla noin 17 minuuttia tai kunnes pinnassa on väriä. (Itse paistoin ensin 15 min, sitten katsoin tilanteen ja totesin, että toinen pääty on vielä vaalea, joten laitoin takaisin se vaaleampi pääty toiseen suuntaan kuin alun perin, ja paistoin vielä 2 minuuttia, jolloin vaaleampikin pääty oli saanut väriä. Jos muuten jakaisin saman taikinamäärän kahdelle pellille, silloin paistaisin uunin ylätason sijaan keskitasolla, ja tarkistaisin tilanteen ensimmäistä kertaa 13 minuutin paistamisen jälkeen.)

Näitä reseptejä minulla ei ollut valmiina, joten käytin pellilliseen puurorieskapellillisen reseptiä. Korvasin vain puuron samalla desilitramäärällä riisiä, ja taikina tuli sopivan näköiseksi sillä. Paistoaika oli 2 minuuttia pitempi kuin puurorieskalla. Näin ollen arvioisin, että pellillisen riisirieskaa voisi tehdä myös ylijääneestä riisipuurosta korvaamalla keitetyn riisin samalla desilitramäärällä riisipuuroa.

Pieniin riisirieskoihin sovelsin spagettirieskojen reseptiä. Jauhoja tarvittiin 1 dl enemmän kuin spagettirieskoihin, ja paistoaika oli 2 minuuttia pitempi. Spagetti ja riisi käyttäytyivät rieskoissa vähän eri tavalla: spagetti maistui pikkurieskoissa jo heti kuumanakin mutta kylmänä vähemmän, riisi taas ei maistunut pikkurieskoissa kuumana, mutta kylmänä maistui selvästi.

Kuten aiemmin totesin, pellillinen riisirieskaa maistui aivan eriltä kuin pienet riisirieskat. Pienet rieskat maistuivat ennen kaikkea paahteisilta rieskoilta. Riisin makua ja suutuntumaa en huomannut niissä kuumina, mutta jäähtyneinä kyllä. Pellillinen riisirieskaa maistui ennen kaikkea karjalanpiirakoilta ilman ruiskuorta. Sekä pellilinen että pikkuiset riisirieskat siis olivat hyviä. Oma suosikkini näistä oli ne pienet riisirieskat. Lapsi taas sanoi tykkäävänsä molemmista, mutta ihan vähäsen enemmän pellillisestä, koska se on pehmeämpää. Pellillinen siis oli kauttaaltaan pehmeä, kun taas pikkurieskat olivat reunoista rapeita ja sisältä pehmeitä.

Karjalanpiirakkamielleyhtymästä tuli mieleeni, että joskus voisin kokeilla tehdä riisirieskaa, jossa olisi ruistakin mukana. Minulla on jo mielessä resepti, jota voisin siihen soveltaa, nimittäin tämä kaura-riisirieska kaurahiutaleista ja keitetystä riisistä: https://ruokaideat.com/2019/10/19/ruokaa-tahteista-riisi/#riisirieska Tuosta reseptistä kokeilisin korvata kaurahiutaleet ruishiutaleilla tai neljän viljan hiutaleilla, riippuen sitä, mitä sattuu olemaan (tällä hetkellä neljän viljan, mutta ei ruishiutaleita). Neljän viljan hiutaleista tehtynä kutsuisin tuota silloin nimellä viiden viljan rieska.

Näiden rieskojen tekemisen jälkeen oli jo päivällisaika. Rieskojen lisäksi nostin pöytään lohilounaalta jäänyttä salaattia, ja lisäksi revin tarjolle kinkkua ja pilkoin juuston kannikoita, sekä lisäksi tarjolle öljyä. Niistä aineksista koottu kinkku-juustosalaatti ja riisirieskat olivat oikein maistuva ja täyttävä päivällinen, ja lapset kehuivat, että onpas ollut viime aikoina tosi hyvää ruokaa.

Olen tehnyt aiemmin myös keskikokoisen pyöreän riisirieskan keitetystä riisistä: https://ruokaideat.com/2019/06/04/savusiikasalaattia-ja-itsetehtya-riisirieskaa-keitetyn-riisin-tahteista/ Se jäi päältä paljon vaaleammaksi kuin nämä tämänpäiväiset riisirieskat. Syynä vaaleuteen oli luultavasti liian pieni määrä leivinjauhetta, minkä tajusin siitä, että esimerkiksi keskikokoisissa puurorieskoissa käytän samaan taikinamäärään paljon enemmän leivinjauhetta.

Ylijääneitä riisirieskan palasia pakastuspussissa menossa pakkaseen.

Muita tapoja käyttää tähteeksi jäänyt keitetty riisi on kirjoituksessani Ruokaa tähteistä: ylijäänyt keitetty riisi. Siellä on reseptejä sekä linkkejä, kuten esimerkiksi Kiinalainen paistettu riisi, Appelsiiniriisi keitetyn riisin tähteistä ja Riisipuuro keitetystä riisistä mikrossa.

Muita leipiä tähteistä:

Päivitys 28.3.2020:

Tämän riisirieskapellillisen pakastettuja palasia on aina välillä lämmitetty mikrossa pakastimesta ja syöty. Pakastimesta mikrotettuina ne ovat selvästi makeutuneet maultaan, eli vehnäjauhon amylaasientsyymejä todennäköisesti jäi eloon paistamisesta huolimatta. Pakastamisen jälkeen mikrossa lämmitettyinä suutuntuma oli myös aavistuksen kuivempi kuin tuoreeltaan, ja vähän sellainen, josta tulee mieleen, että olisi kiva olla munavoita päällä.

Hyvä paistettu riisi kiinalaiseen tapaan

Paistettu riisi kiinalaisittain.

Minulla oli vielä tähteenä kattilan pohjat ylijäänyttä keitettyä riisiä. Nyt halusin tehdä siitä kiinalaista paistettua riisiä. Edellisen kerran, kun tein paistettua riisiä kiinalaisen ohjeen mukaan, tuli vain pliisun makuista, joten tällä kerralla käytin enemmän aikaa siihen, että luin useita nettisivuja siitä, miten tehdään hyvä kiinalainen paistettu riisi. Ohjeita luettuani ja niistä opittuani sainkin tehtyä hyvää kiinalaisen makuista paistettua riisiä. Molemmilla kerroilla mausteiksi tuli soijakastike, seesamiöljy ja valkosipuli, joiden lisäksi laitoin nyt myös sokeria, niin kuin vinkattiin Wikipedian Cookbook:Fried Rice -sivulla. Sokerin lisääminen oli tässä nyt hyvä juttu, koska se pyöristi seesamiöljyn makua, joka tässä selvästi maistuu. Mutta kaikista olennaisin muutos tällä kertaa oli se, mitä neuvottiin useilla googlaamillani sivuilla: En vain lämmittänyt riisiä pannulla, vaan ihan kunnolla paistoin sitä pannulla niin pitkään, että oli ruskistumista vähän joka puolella. Syödessäni tajusin, että jep, tässä se juju oli. Kunnolla paistettu riisi imi itseensä seesamiöljyn ja soijakastikkeen makuja aivan eri tavalla kuin ilman ruskistumista paistettu riisi. Minulle tämä riisin ruskistaminen oli ehdottomasti tässä se avainjuttu, joka sai paistetun riisin maistumaan pääruualta eikä vain joltain tylsältä vetelältä yritelmältä. Nyt kun katson tuota reseptiä, jolla edellisellä kerralla yritin tehdä kiinalaisen paistetun riisin, näen, että siinäkin tavoitellaan ruskistunutta riisiä, mutta minulla sitä ruskistumista ei vain ehtinyt tulla sen ohjeen mukaisilla paistoajoilla. Tänään tein tämän paistetun riisin ilman yhtä tiettyä ohjetta ja ruskistin niin kauan, että ruskistuminen näytti riittävältä.

Kiinalainen paistettu riisi (n. 2 annosta)

300 g jäähtynyttä keitettyä riisiä (3 ¾ dl)

neutraalin makuista öljyä paistamiseen, säästelemättä

1 keskikokoinen porkkana

1 sipuli

1 valkosipulin kynsi

50 g pakasteherneitä

2 kananmunaa

2 tl soijakastiketta

1 tl seesamiöljyä

1 tl sokeria

suolaa ja pippuria maun mukaan

(Pinnalle: kevätsipulia ohuina renkaina, jos on)

Jos riisit ovat jäähtyessään tarttuneet yhteen, irrottele ne toisistaan käsillä sellaisiksi, että ne on helppo levittää pannun leveydelle (pikkupaakkuja saa jäädä). Jos riisin keittämisvaiheessa jo tietää haluavansa lopuista paistettua riisiä, on hyvä idea huuhdella riisit siivilässä ennen keittämistä, jolloin irtotärkkelys vähenee, mikä puolestaan vähentään riisien tarttumista yhteen.

Kuori porkkana. Pilko se pieniksi kuutioiksi. Ota pakasteherneet sulamaan. Kuori sipuli. Pilko se mieluisan kokoisiksi. Itse tykkään tässä ruuassa sipulista renkaina, mutta silppukin käy. Kuori valkosipuli ja silppua se.

Riko kananmunat lasiin. Sekoita haarukalla tasaiseksi seokseksi.

Kuumenna isolla paistinpannulla 1-2 rkl öljyä. Paista siinä porkkanaa ja sipulia muutama minuutti. Lisää valkosipuli, ja paista sekoitellen vielä 1 minuutti. Siirrä kaikki pois pannulta.

Lisää pannulle öljyä sen verran, että pannun pohja peittyy, ja voi olla vähän ylikin. Kuumenna öljy 180-asteiseksi. Lisää pannulle riisit ja levitä riisit koko pannun leveydelle. Paista vähän keskilämpöä kuumemmalla (keittolevyn säätö 2/3) sekoittamatta muutama minuutti tai kunnes pohjimmaisissa riiseissä on ruskistumista, mutta ei palamista. Sitten sekoita ja levitä taas koko pannun leveydelle. Paista taas sekoittamatta muutama minuutti tai kunnes pohjimmaisissa riiseissä on ruskistumista, mutta ei palamista. Sitten taas sekoita ja levitä. Jatka samalla tavalla, kunnes riiseissä on ruskistumista suurin piirtein joka puolella, mutta mikään ei ole vielä palanut.

Kun riisit ovat riittävän ruskistuneet, siirrä puolet riiseistä muiden riisien päälle niin, että puoli pannullista jää tyhjäksi. Lisää tyhjälle puolikkaalle vähän öljyä ja kananmunaseos. Paista sekoittamatta 30 sekuntia. Lisää munien päälle paistetut kasvikset, ja sekoita munat tasaisesti riisin joukkoon. Lisää pakasteherneet, soijakastike, seesamiöljy, sokeri sekä suolaa ja pippuria. Sekoita tasaiseksi. Kun pakasteherneet ovat sulaneet, ota pannu pois levyltä ja maista. Lisää tarvittaessa suolaa ja/tai pippuria. Tarjoa heti joko pääruokana tai (lihan tai kanan) lisäkkeenä. (Jos löytyy kevätsipulia, voi leikata ohuiksi renkaiksi ja ripotella päälle lopuksi.)

Muunnoksia

Kananmunat ja/tai kasvikset voi halutessa jättää pois. Niiden tilalla tai lisäksi voi halutessa käyttää esimerkiksi:

* muita kasviksia kuutioina tai ohuina suikaleina (lisää samaan aikaan kuin porkkana ja sipuli)

* mureaa lihaa tai kanaa suupaloina. Raa’at paista kypsäksi alussa, siirrä pois pannulta ja lisää lopussa. Valmiiksi kypsät lisää lopussa ja kääntele, kunnes ovat kuumia. (Voi myös tarjota kypsät lihat tai kanat erikseen)

* katkarapuja – lisää lopussa

* pekonia. Paista kypsäksi alussa. Siirrä pois pannulta, mutta jätä rasvat pannuun ja paista siinä muut ainekset. Lisää paistettu pekoni lopussa suupaloina.

* kinkkua. Pilko kuutioiksi ja lisää lopussa.

* pähkinöitä. Ne voivat olla paahdettuja, paahtamattomia, suolattuja tai suolaamattomia. Lisää ne samaan aikaan valkosipulin kanssa.

* mausteita esim. chili ja inkivääri hienonnettuna. Lisää samaan aikaan valkosipulin kanssa.

* maustekastikkeita esim. osterikastike, kalakastike, sweet chili sauce – lisää lopussa maun mukaan (osterikastike esiintyy monissa kiinalaisen paistetun riisin resepteissä)

Raaka-aineet keitetty riisi, öljy, porkkana, herneet, sipuli, valkosipuli, kananmuna, soijakastike ja seesamiöljy ovat hyvin tyypilliset kiinalaisen paistetun riisin valmistusaineet sen perusteella, mitä löytyy, kun googlaa “Chinese fried rice”. Yleensä kiinalainen paistettu riisi sisältää myös kevätsipulia, mutta sitä minulla ei ollut, joten jätin pois. Hyvää tuli silti. Joissakin kiinalaisen paistetun riisin resepteissä on myös osterikastiketta, jota sitäkään minulla ei ollut, mutta moni resepti onkin ilman sitä. Siitä tulisi kuulemma makeahko maku, joten sitä käytettäessä voisi ehkä jättää sokerin pois tai lisätä sitä vähemmän. Perinteisesti kiinalaiset tekevät paistetun riisin wokissa paistinpannun sijaan, mutta minulla ei ole wokkiakaan, joten paistinpannulla mentiin.

Muita tapoja uusiokäyttää tähteeksi jäänyt keitetty riisi on kirjoituksessani Ruokaa tähteistä: ylijäänyt keitetty riisi. Siellä on reseptit Riisivuoka, Riisiletut ja Riisirieska. Siellä on myös linkkejä muihin resepteihin riisin jatkojalostuksesta, kuten riisipuuro keitetystä riisistä mikrossa, appelsiiniriisi keitetyn riisin jämistä ja savusiika-riisisalaatti.

Appelsiiniriisi tavallisesta keitetystä riisistä

Appelsiiniriisi ylijääneestä keitetystä riisistä.

Minulla oli vielä ylijäämä keitettyä pitkäjyväistä riisiä, jota olin käyttänyt jo savusiika-riisisalaattiin ja riisipuuroon. Kun minulla oli myös appelsiineja ja purkin loput kuohukermaa, päätin tehdä riisistä yhden herkkujälkiruuistani mitä on tullut syötyä erityisesti joulun aikaan, eli appelsiiniriisi. Perinteisesti se tehdään riisipuurosta, mutta siihen käy myös ylijäänyt keitetty riisi, mikäli se on vain suolalla maustettua vain vedessä keitettyä, eli ei esimeriksi tulista lihaliemessä keitettyä. Perinteiseen appelsiiniriisiin verrattuna tämä pitkäjyväisestä riisistä tehtävä versio ei tietenkään ole täysin sama asia: tässä ei ole sitä maitoon keitetyn puuron makua, ja riisin jyväset ovat tässä toki pidempiä kuin riisipuurosta tehtäessä. Silti tämäkin on herkullinen jälkiruoka, jota ehdottomasti kannattaa tehdä, ja loistava uusiokäyttö keitetylle riisille, jos sitä on liikaa. Appelsiinin sijaan tähän voisi käyttää myös esimerkiksi mansikoita tai mustikoita, jolloin nimi olisi mansikkariisi tai mustikkariisi.

Appelsiiniriisi keitetystä riisistä (2 annosta)

1 dl kylmää keitettyä riisiä (80 g)

1 appelsiini

3/4 dl kuohukermaa (75 g)

2 rkl sokeria

1/4 tl vaniljauutetta tai vaniljasokeria

Leikkaa appelsiini kuorettomiksi (ja halutessa kalvottomiksi) lohkoiksi, ja lohkot pieniksi paloiksi. Vatkaa kerma vaahdoksi sokerin ja vaniljatuotteen kanssa. Sekoita keskenään riisi, appelsiinipalat (mehuineen, jos mehua on leikatessa irronnut) ja kermavaahto. Siirrä jääkaappiin maustumaan, mielellään vähintään puoleksi tunniksi. Voi annostella jo valmiiksi pieniin jälkiruokakulhoihin tai tarjota yhdestä isosta kulhosta.

Ennen jääkaappiin siirtämistä voi halutessa maistaa ja lisätä sokeria tarvittaessa. Sokerin määrän voi myös puolittaa, jos ei pidä kovin makeasta. Jos appelsiiniriisistä haluaa kauniimman näköisen, osan appelsiinipaloista voi säästää koristeluun ja asetella ne nätisti pinnalle juuri ennen tarjoamista.

Määrät voi tarvittaessa moninkertaistaa.

4 annosta: 2 dl keitettyä riisiä, 2 appelsiinia, 1 ½ dl kuohukermaa, 4 rkl sokeria, ½ tl vaniljauutetta tai vaniljasokeria

6 annosta: 3 dl keitettyä riisiä, 3 appelsiinia, 2 1/4 dl kuohukermaa, 6 rkl sokeria, 3/4 tl vaniljauutetta tai vaniljasokeria

8 annosta: 4 dl keitettyä riisiä, 4 appelsiinia, 3 dl kuohukermaa, 8 rkl sokeria, 1 tl vaniljauutetta tai vaniljasokeria

Jos riisiä haluaa keittää juuri tätä tarkoitusta varten, on hyvä tietää, että 1 dl raakaa riisiä on noin 3 dl keitettynä.

Muunnoksia:

* Saman voi tehdä riisipuurosta käyttämällä keitetyn riisin sijaan saman desilitramäärän riisipuuroa. Riisin/riisipuuron sijaan voi käyttää myös mannapuuroa, jolloin lopputulosta voi sanoa nimellä appelsiinimanna.

* Mansikkariisin voi tehdä käyttämällä appelsiinin sijaan 200 g mansikoita viipaloituina. Ne voivat olla tuoreita tai pakastettuja. Säädä sokerin määrä mansikoiden makeuden mukaan.

* Mustikkariisin voi tehdä käyttämällä appelsiinin sijaan 200 g mustikoita, jotka voivat olla tuoreita tai pakastettuja. Säädä sokerin määrä mustikoiden makeuden mukaan.

* Periaatteessa vain mielikuvitus on rajana. Kokeile appelsiinin sijaan muita lempihedelmiä (tuoreita tai tölkitettyjä, esim. tölkkiananas) tai vaikkapa suklaahippuja.

Vinkki:

Jos on tarkka ruuan mausta ja voi vaikuttaa siihen, minkälaista riisiä tähän käyttää, silloin suosittelen käyttämään tähän sellaista valkoista riisiä, joka ei ole parboiled-käsiteltyä. Parboiled-riisissä on mielestäni voimakkaampi ei-neutraali ei-makea maku kuin ei-parboiled-riisissä. Parboiled-käsittely kerrotaan pakkauksessa, jos se on tehty, mutta itse tunnistan sen myös valmiin riisin mausta sekä hajusta keittämisen aikana. Puuroriisi yleensä ei ole parboiled-käsiteltyä, koska parboiled-käsittely vähentää puuroutuvuutta.

Ylläoleva resepti perustuu tähän K-ruoka.fi-sivuston Appelsiiniriisi-ohjeeseen: https://www.k-ruoka.fi/reseptit/appelsiiniriisi

Appelsiiniriisit annosteltuina kulhoihin.

Muita tapoja hyödyntää tähteeksi jäänyt keitetty riisi on kirjoituksessani Ruokaa tähteistä: ylijäänyt keitetty riisi. Siellä on reseptit Riisivuoka, Riisiletut ja Riisirieska sekä linkkejä muihin resepteihin.