Mac and cheese mikrossa yhdelle

Mikrossa tehty juustomakaroni ja salaattia.

Tämä on resepti, jolla saadaan aikaan yhden hengen annos alusta loppuun mikroaaltouunissa ilman hellaa, perusaineksista. Tämä ruoka tunnetaan ainakin nimillä mac and cheese, juustomakaroni ja macaroni and cheese. Tähän reseptiin tarvitaan vain viisi ainesosaa: vaalea makaroni, vesi, maito, parmesaani ja suola. Muitakin aineksia voi lisätä halutessa, mutta perusversioon riittävät nuo viisi.

Mac and cheese eli juustomakaroni mikrossa (1 annos)

50 g vaaleaa keittämätöntä makaronia (1 dl)

1/4 tl suolaa (+ tarvittaessa lopussa ripaus lisää)

3 dl vettä

75 g (täys)maitoa (3/4 dl – tai jos haluaa vähemmän kastikemaista niin 1 rkl vähemmän eli 60 g / 4 rkl)

50 g hienoksiraastettua parmesaania (1 dl)

Ota mikronkestävä korkeareunainen syvä lautanen tai kulho. (Itse käytän tähän syvää lautasta Iittalan Teema syvä lautanen 21 cm.) Laita syvän lautasen tai kulhon alle matala lautanen ottamaan vastaan mahdollisia roiskeita ja myös helpottamaan siirtelyä, koska syvä lautanen tai kulho menee tässä kuumemmaksi kuin alla oleva matala lautanen.

Laita syvään lautaseen tai kulhoon makaronit ja suola. Kiehauta vedenkeittimellä vettä. (Vedenkeittimen puuttuessa veden voi myös kiehauttaa mikrossa ennen makaronien ja suolan lisäämistä. ) Sekoita syvässä lautasessa tai kulhossa makaronit, suola ja 3 dl kiehautettua vettä. Kuumenna mikrossa täydellä teholla 8 minuuttia (tai se keittoaika, joka sanotaan makaronien pakkauksessa). Tarkista kypsyys haarukalla. (Jos jostain syystä ei tullut vielä kypsää, kypsennä vielä 1 minuutti kerrallaan, kunnes on kypsää. Jos vesi jostain syystä ehtii haihtua pois ennen kuin makaroni on kypsää, sitä voi kaataa vedenkeittimestä lisää, kunnes makaronit peittyvät.)

Syvä lautanen tai kulho on yleensä makaronien kypsentämisen jälkeen liian kuuma käsille, joten käytä mielellään tässä vaiheessa patakintaita. Kaada kypsät makaronit siivilään. Kaada siivilöidyt makaronit takaisin siihen syvään lautaseen tai kulhoon. Sekoita mukaan maito ja parmesaani.

Kuumenna mikrossa täydellä teholla puolen minuutin välein sekoittaen, kunnes juusto on sulanut ja kastike alkaa paksuuntua. Minun mikrossani tähän meni yhteensä 3 minuuttia, mutta alkuperäisessä ohjeessa luki 1-1½ minuuttia. Juustoklimppien välttämiseksi mielestäni paras sekoitusväline tähän on haarukka. Lopussa anna vetäytyä 5 minuuttia, jolloin kastike paksuuntuu loppuun. Maista. Lisää tarvittaessa suolaa (itse lisään tässä vaiheessa ripauksen suolaa). Nauti heti. (Jos tulee tarvetta uudelleenlämmittää jääkaappikylmää juustomakaronia, voi olla tarpeen sekoittaa mukaan vähän lisää maitoa ennen mikrolämmitystä.)

Vinkkejä:

Tämä on simppeli perusversio, johon voi halutessa lisätä muitakin aineksia. Alkuperäinen resepti suosittelee lisäämään esimerkiksi jotain näistä: tähteeksi jääneet vihannekset, kypsä liha, muutama ripaus suosikkimausteseosta, puristus Srirachaa, vuohenjuusto tai feta murusteltuna, kuutioitu tofu, sinappijauhe, chilijauhe. Itse voisin kuvitella lisääväni tähän joskus myös jotain näistä, jos sattuisi olemaan ylimääräisenä: tuoreet yrtit erityisesti basilika, pippuri, valkosipuli, kinkku, meetvursti, pepperoni, kypsä pekoni, kypsä broileri, kypsä jauheliha. Lisäainekset sekoittaisin mukaan samaan aikaan maidon ja parmesaanin kanssa, paitsi tuoreet yrtit vasta lopussa. Myös mahdolliset happamat lisäainekset sekoittaisin mukaan vasta lopussa, jotta ne eivät aiheuta maidon juoksettumista.

Alkuperäisen ohjeen mukaan tähän käy juustoksi muukin juusto, kuten “cheddar, Monterey Jack, or provolone”. Itse kuitenkin tykkään juustomakaronissa eniten juustoista parmesaaani ja pecorino, johtuen mausta, siitä, että niitä minulla aina on jääkaapissa, ja siitä, että niistä tulee sulaessaan vähemmän venyviä kuin muista juustoista. Kauneimman näköinen tästä ruuasta tulisi, jos juustona käyttäisi oranssia juustoa.

Mac and cheesen voi tehdä myös tähteeksi jääneestä kypsästä makaronista. Edellä oleva linkki on kattilassa tehtävään versioon, mutta myös tämän mikroversion voi tehdä ylijääneestä kypsästä makaronista. Silloin tee muuten samalla tavalla kuin tässä ohjeessa, mutta raa’an makaronin sijaan käytä 125 g kypsää makaronia (n. 2 dl). Sekoita kypsään makaroniin mikronkestävässä korkeareunaisessa astiassa maito ja parmesaani, ja jatka ohjeen kohdasta “Kuumenna mikrossa täydellä teholla puolen minuutin välein sekoittaen, kunnes juusto on sulanut ja kastike alkaa paksuuntua.”

Tämä mikrossa tehtävä mac and cheese -resepti perustuu tähän Thekitchn-sivuston ohjeeseen: https://www.thekitchn.com/how-to-make-one-bowl-microwave-macaroni-and-cheese-cooking-lessons-from-the-kitchen-94006 Kyseisessä linkissä on myös videoita tämän ruuan teosta.

Mikrossa tehtävästä mac & cheesesta on netissä myös tämä Valion versio: https://www.valio.fi/reseptit/mac-cheese-mikrossa/ … mutta tähänastisten kolmen kommentin perusteella se ei vaikuta lupaavalta, joten olen jättänyt sen version kokeilematta.

Alkuperäisessä Thekitchn-sivuston ohjeessa makaronit kypsennetään mikrossa vähässä vedessä ilman tarvetta siivilöidä tai kaataa vesiä pois. Kuitenkin kyseisessä ohjeessa myös käsketään sekoittaa makaronia 2 minuutin välein, mitä en itse välitä tehdä, koska tiedän myös tavan kypsentää makaronit mikrossa ilman välisekoittamisia. Niinpä korvasin alkuperäisen ohjeen tavan kypsentää makaronit omalla tavallani, eli paljossa vedessä ilman välisekoittamisia ja lopussa ylimääräiset vedet pois. Jos en voisi tai haluaisi käyttää siivilää, siinä tapauksessa saattaisin valita mieluummin alkuperäisen ohjeen tavan kypsentää makaronit vähässä vedessä usein sekoittaen. Siivilöinnin voisi tosin myös kokeilla korvata laittamalla syvän lautasen päälle sopivan kannen tai lautasen ja sitten varovasti kaatamalla kypsennysvedet pois.

Alkuperäisen ohjeen mukaan maitoa riittäisi tähän 60 ml eli 4 rkl, mutta itse lisäsin siihen vielä 1 rkl, jolloin tuli 75 g eli 3/4 dl maitoa. Tein tämän lisäyksen, koska alkuperäisessä reseptissä neuvotaan lisäämään 1 tai 2 rkl maitoa, jos haluaa kermaisemman kastikkeen, ja minähän haluan.

Alkuperäistä ohjetta noudattaen sekoitin maidon ja parmesaanin lisäämisen jälkeen puolen minuutin välein. Kuitenkin minun mikrossani kesti yksi ja puoli minuuttia ennen kuin näytti tapahtuvan mitään, joten jatkossa voisin ihan hyvin sekoittaa ensimmäisen kerran vasta yhden minuutin jälkeen ja vasta sitten puolen minuutin välein.

Tykkäsin lopputuloksesta todella paljon. Maistuu ihanasti parmesaanilta ja makaronilta pehmeän maitoisessa muodossa. Lohturuokaa nopealla tavalla ja vain itselle, joskin itse voisin syödä tätä yhdeltä istumalta toisenkin annoksen. Kattilassa tehtyyn juustomakaroniin verrattuna tämä mikroversio on epätasaisempi. Joissakin kohdissa on enemmän juustoa kuin toisissa, mutta silti kauttaaltaan maistuu hyvältä ja sopivan juustoiselta. Tässä versiossa juusto on myös osittain venyvä, joten jos ei halua venyvän juustoista makaronia vaan mieluummin silkkisen juustomakaronin, silloin kannattaa jättää tämä mikroversio väliin. Silkkistä juustomakaronia haluaville suosittelen kattilassa tehtävää versiota sellaisella reseptillä, johon tulee vehnäjauhoja. Ne kattilaversiot, joihin ei tule jauhoja, ovat jääneet minulla epätasaisiksi ja enemmän tai vähemmän venyväjuustoisiksi niin kuin tämä mikroversiokin, joten silkkisyyteen vaikuttaa jauhoilla suurustaminen olevan avainsana. Kuitenkin tästä venyvämmästä ja epätasaisemmastakin mikro- mac and cheesesta tykkään tosi paljon. Tämä on kätevä ratkaisu sellaisiin tilanteisiin, jolloin tarvitsen annoksen vain yhden annoksen vain itselleni, mutta en jaksa sotkea kattilaa ja liettä.

Yhteensä kahden minuutin mikrokypsennyksen jälkeen. Kuvanoton jälkeen sekoitus.
Tästä näkee, että juustossa oli vähän venyvyyttäkin mukana.

Katso myös:

Nopea mac and cheese eli juustomakaroni ylijääneestä keitetystä makaronista

Mac and cheese makaronin jämistä, mungpavun ituja ja uunipunajuuria.

Kolmen päivän takaiselta lihapulla-aterialta oli jääkaapissa vielä jäljellä keitetyn makaronin jämät. Nyt käytin ne makaronin tähteet nopeaan mac and cheese -ruokaan, eli suomeksi juustomakaroni. Tämä ruoka tunnetaan myös nimillä macaroni and cheese sekä Wikipedian mukaan makaroni-juustopaistos. Tämä ruoka on siis käytännössä makaronia juustokastikkeessa. Tuli hyvää. Maistuu mielestäni lohturuualta ja minun makuuni juuri sopivan juustoiselta. Tähteeksi jääneestä makaronista tämä oli helppo, simppeli ja nopea tehdä.

Mac and cheese eli juustomakaroni ylijääneestä keitetystä makaronista (n. 2 annosta)

n. 270 g keitettyä vaaleaa makaronia (reilu 4 dl – käy myös muu vaalea ylijäänyt keitetty pasta)

10 g voita (2 tl)

6 g vehnäjauhoja (2 tl)

250 g täysmaitoa (2 ½ dl – käy myös UHT-maito)

35 g hienoksiraastettua parmesaania (vajaa 1 dl)

½ maustemittaa suolaa (tai oman maun mukaan)

Sulata kattilan pohjalla voi. Lisää vehnäjauho, sekoita tasaiseksi. Kun ei enää näy kuivaa jauhoa, lisää maito vähitellen pienissä erissä koko ajan sekoittaen. Kun kaikki maito on lisätty, kuumenna sekoittaen, kunnes pulpahtaa. Madalla lämpö pienimmälle ei-nollalle. Kypsennä koko ajan sekoittaen 1-2 minuuttia tai kunnes kastike näyttää paksuuntuneen. Siirrä kattila pois levyltä.

Lisää parmesaani. Sekoita, kunnes se on sulanut. Sekoita mukaan ensin suola ja sitten makaronit. Tässä vaiheessa voi lisätä maitoa, jos kaikki makaronit eivät kastuneet.

Siirrä kattila takaisin levylle. Kuumenna sekoittaen, kunnes pulpahtaa. Siirrä kattila pois levyltä ja kansi päälle. Anna lämmön tasaantua muutaman minuutin.

Vinkkejä:

* Tämän ruuan voi tehdä myös vastakeitetystä makaronista tai muusta pastasta. Silloin keitä 115 g (reilu 2 dl) vaaleaa makaronia tai muuta vaaleaa pastaa suolatussa vedessä kypsäksi, valuta ja jatka ohjeen mukaan. Jos makaroni on kuumaa vielä lisättäessä juustokastikkeeseen, lopussa tehtävää lämmön tasaantumista ei tarvitse tehdä.

* Tämän reseptin voi myös moninkertaistaa tarvittaessa. Moninkertaistettaessa seoksen voi halutessa kaataa lopussa voideltuun uunivuokaan, ripotella päälle korppujauhoja ja paistaa 225-asteisen uunin keskitasolla, kunnes korppujauhot ovat saaneet väriä pintaan . Tässä voi kestää esimerkiksi 30-45 minuuttia. Korppujauhot voi halutessa sekoittaa ensin voisulaan, tai laittaa korppujauhojen lisäksi pinnalle muutaman pienen voinokareen.

* Tähän perusreseptiin voi halutessa lisätä sattumia, kuten esimerkiksi yhtä tai useampaa näistä: paistettu pekoni, kinkku, meetvursti, paistetut sienet, paistetut vihannekset.

* Lisämauiksi voi halutessa lisätä esim. yhtä tai useampaa näistä: pippuri, valkosipuli, yrtit tuoreina tai kuivattuina.

* Juustona voi käyttää parmesaanin sijaan myös muuta raastettavaa voimakkaan makuista juustoa, kuten pecorino tai extra sharp cheddar. Voi myös sekoittaa useammanlaista juustoa, jos on.

* Jos ruuasta haluaa juoksevamman, maitoa voi lisätä enemmänkin.

* Maidon sijaan tai lisäksi voi halutessa käyttää myös kermaa.

Resepti perustuu tähän: https://smittenkitchen.com/2018/02/quick-essential-stovetop-mac-and-cheese/ Maidon määrän olen tuplannut alkuperäisestä reseptistä ja jättänyt pippurin pois, sekä käyttänyt tähdemakaronia, mutta muilta osin tämä minun reseptini on sama kuin tuo alkuperäinen.

Nyt käytin tähän maitona UHT-täysmaitoa, koska tuoretta maitoa ei nyt kotona ollut ja olen tilannut UHT-maitoja hävikkiruokakaupasta. Kaikkiin ruokiin UHT-maito ei mielestäni makunsa ja rakenteensa puolesta sovi, mutta tähän ruokaan kelpuutan sen. UHT:sta tulee pieni makeus, mutta juuri tässä ruuassa en koe sen haittaavan.

Mungpapujen idättämisestä kirjoitin tänne. Uunipunajuuret tein tällä Kotikokin ohjeella, jossa on 1 kg punajuuria, 3 rkl balsamiviinietikkaa, 3 rkl oliiviöljyä, 2 rkl hunajaa jne. (valkosipulit jätin pois, koska en välitä valkosipulista uunijuureksissa ja rosmariini jäi pois, koska se oli loppu): https://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/499888/Uunipunajuuret/ Uunipunajuuriin en kuitenkaan ollut tällä kertaa tyytyväinen, koska balsamiviinietikasta tuli etikkapunajuurimaista makua, josta en pidä. Uunipunajuuret ovat mielestäni parempia ilman balsamiviinietikkaa niin, että niissä on paljon hunajaa sekä öljy, suola ja rosmariinia, jos on (tällä kertaa ei ollut). Toisaalta lapsi taas sanoi tykkäävänsä näistä uunipunajuurista (ja samoin iduista).

Muita tapoja käyttää tähteeksi jäänyt keitetty makaroni tai muu pasta on kirjoituksessani Ruokaa tähteistä: ylijäänyt spagetti, makaroni ja muu pasta. Linkki pelkkään reseptilistaan jämäpastojen hyödyntämisestä on täällä, sivulla Tähdereseptit.

Päivitys 25.4.2020:

Tältä aterialta yli jääneitä uunipunajuuria söin myös uunipyttipannun lisäkkeenä sekä lohi-riisivuoan lisäkkeenä fetajuuston ja paistetun sipulin kanssa.

Katso myös:

Tomaattinen sienikastike ja spagetti

Eilen paahdoin uunissa jumboherkkusieniä. Nyt niitä oli jäljellä vielä kuusi kappaletta. Niissä oli sen verran mahtava tiivistynyt umaminen maku, että teki mieli kokeilla vielä hauduttaa ne tomaattimurskassa ja tarjota spagetin kanssa. Olen hyvin tyytyväinen lopputulokseen, joka on kuin eräänlainen sienibolognese tai sieniragu, eli bolognese tai ragu lihan sijaan sienistä. Maistuu syvän umamiselta tomaattikastikkeelta, joka sopii tosi hyvin yhteen spagetin kanssa. Raastettu parmesaani päällä antaa viimeisen silauksen, mutta hyvää ilmankin. Ylijääneistä paahdetuista sienistä tämä oli yksinkertainen valmistaa: silppusin sienet, laitoin ne kattilaan tomaattimurskan ja voin kanssa, kiehautin, sekoitin, annoin olla miedolla lämmöllä kannen alla puoli tuntia, lisäsin suolaa ja sokeria, ja sitten olikin jo valmista. Maistui hyvin, ja nälkäkin lähti. Tähän reseptiin palaan toistekin. Lapsetkin söivät hyvällä ruokahalulla, ja santsasivatkin.

Tomaattinen sienikastike pastalle

6 paahdettua jumboherkkusientä (6 jumboherkkusientä painoi paahtamisen jälkeen nyt 200 g)

400 g tomaattimurskaa

25 g voita

1½ tl suolaa

2 tl sokeria

Silppua sienet. Laita kattilaan silputut sienet, tomaattimurska ja voi. Kiehauta. Sekoita, ja laske lämpö pienimmälle ei-nollalle. Laita kansi päälle. Anna olla puoli tuntia. Sekoita mukaan suola ja sokeri. Tarjoa keitetyn (vaalean) pastan ja parmesaanin kanssa.

Vinkkejä:

Tällaisena tämän kastikkeen maku on syvän umaminen ja tomaattinen. Maku on vähemmän rasvainen kuin jauhelihaversiossa, joten halutessa voi lisätä haluamaansa rasvaa missä valmistuksen vaiheessa tahansa. Jos haluaa lisätä muitakin makuja, voi lisätä esimerkiksi jotain näistä:

* sipuli (esim. 1 kpl) ja/tai valkosipuli (esim. 1 kpl) – silppua ja kuullota kattilan pohjalla alussa, lisää sitten muut ainekset (voi myös käyttää sipulijauhetta esim. 1 tl ja/tai valkosipulijauhetta esim. 1 maustemitta)

* pippuri – lisää lopussa

* kuivatut yrtit – esim. ½ tl basilikaa, ½ tl oreganoa, 1/4 tl timjamia – lisää yhtä aikaa tomaattimurskan kanssa

* pekoni – silppua, paista kypsäksi, lisää muut aineet (suolan määrää voi silloin vähentää ja voin jättää halutessa pois)

* savupaprikajauhe – paista alussa rasvassa esim. 1 tl savupaprikajauhetta, lisää sitten muut aineet

* tähteeksi jääneet kypsät lihat, kanat, lihajalosteet ja/tai vihannekset – voi lisätä alussa silputtuina tai suupaloina

* tuoreet yrtit – esim. basilika, oregano, timjami, rucola, salvia, rosmariini – silppua ja sekoita joukkoon lopussa tai ripottele vasta lautaselle valmiin annoksen päälle

* kerma, tuorejuusto ja/tai sulatejuusto – voi lisätä lopussa haluamansa määrän tai sen verran kuin on – mausteiden määrää voi silloin joutua nostamaan

Voin voi periaatteessa korvata öljyllä. Voin maun puuttuessa suosittelen kuitenkin lisäämään muita makuja tilalle. Vielä voita umamisempia rasvoja ovat esimerkiksi pekoninpaistorasva sekä lihojen ja kanojen paistorasvat, jotka nekin siis sopisivat tähän erinomaisesti.

Kokeile myös muilla sienillä kuin jumboherkkusienillä. Esimerkiksi paahdetut portobellosienet toimisivat varmasti tässä mainiosti.

Parmesaanin sijaan voi käyttää muutakin vahvaa juustoa, esimerkiksi:

* pecorino

* grada padano

* fetajuusto

* aurajuusto

Jotkut korvaavat parmesaanin myös ravintohiivahiutaleilla tai niiden ja pähkinöiden tehosekoitetulla seoksella. Sellaisista minulla itselläni ei ole vielä kokemusta.

Valmis annos spagettia, tomaattista sienikastiketta ja parmesaania.

Päivitys 2.4.2020:

Tämä oli vielä parempaa seuraavana päivänä. Harmittaa, kun se loppui.

Muita sieniruokia:

Halloumi-pastavuoka eli halloumipasta uunissa

Halloumi-pastavuoka.

Halloumista, pastasta, tomaattimurskasta ja parmesaanista tuli hyvä pastavuoka uunissa. Keitin pastat kypsäksi, kuutioin halloumit, ruskistin ne öljyssä, sekoitin mukaan tomaattimurskaa, sokeria ja kypsät valutetut pastat, kaadoin uunivuokaan, ripottelin päälle parmesaaniraastetta ja paistoin 225-asteisen uunin keskitasolla 20 minuuttia. Sanoisin, että helppo ja hyvä ruoka, joka vielä parani uudelleenlämmitettäessä. Lapsi sanoi “tosi hyvää” ja “haluan tätä toistekin”. Mutta kaunista ruokaa tästä ei tullut. Kun olin ensin ruskistanut halloumikuutiot pannulla nätin näköisiksi, uunissa ne ruskistuivat vielä lisää aivan naudanlihan värisiksi, mikä sinänsä ei makua haitannut. Myös ne halloumikuutiot, jotka eivät olleet päällimmäisinä, ruskistuivat lisää uunissa. Jatkossa jos teen samoilla fusillipasta- ja nestemäärillä, voi olla, että laitan halloumikuutiot sekaan ruskistamatta, jolloin ne toki ovat tarttuvampia, mutta ulkonäkö jäänee nätimmäksi. Toisaalta voin joskus tehdä tätä isommalla nestemäärällä, jolloin ruskistuminen uunissa jää vähäisemmäksi. Voisin kuvitella lisääväni tähän joku kerta esimerkiksi pienen tölkillisen ananaspaloja nesteineen, sillä halloumin maku sopii yleensä hyvin yhteen makeiden hedelmäisten makujen kanssa. Tämä ruoka on kuitenkin oikein hyvä tällaisenaankin: yksinkertainen juustopasta, jossa maistuu myös tomaattimurska. Tällaisenaan tämä on mielestäni tuhtia ja täyttävää, jolloin lisäkkeeksi valitsen mieluiten jotain makeaa, kevyttä ja raikasta.

Katso myös: Halloumipasta

Halloumi-pastavuoka (n. 4-5 annosta)

200 g vaaleaa pastaa, esim. fusilli- (tällaiset ennen kaikkea juustopastat eivät mielestäni ole yhtä hyviä tummalla tai täysjyväisellä pastalla)

250 g halloumia

3 rkl öljyä

400 g tomaattimurskaa

1 tl sokeria

50 g parmesaania raastettuna

Keitä pasta kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan. Sillä aikaa pilko halloumi kuutioiksi. Ruskista halloumikuutiot paistinpannulla öljyssä, ja sitten siirrä pannu pois levyltä. Lisää pannulle tomaattimurska ja sokeri, sekoita. Sekoita mukaan kypsä valutettu pasta. Kaada seos voideltuun uunivuokaan. Ripottele päälle parmesaaniraastetta. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla, kunnes pinnassa on väriä tai vähintäänkin parmesaani sulanut (n. 20 min).

Vinkkejä:

Jos tykkää vaaleammasta halloumista, halloumin voi jättää ruskistamatta. Silloin halloumikuutiot vain sekoitetaan suoraan tomaattimurskan, sokerin ja öljyn kanssa (sama 3 rkl), ja sitten mukaan sekoitetaan keitetty valutettu pasta, ja jatketaan samaan tapaan kuin yllä. Ruskistamattomat halloumikuutiot voivat tarttua kypsennettäessä siihen, mihin osuvatkaan, mutta tällaisessa ruuassa sen ei pitäisi juuri haitata. Jos kuitenkin haluaa ruskistaa halloumit, mutta tekee sen mieluummin uunissa, niinkin voi tehdä samalla tavalla kuin tässä: https://ruokaideat.com/2019/08/31/kurpitsa-halloumipasta-ja-paahdetut-kurpitsa-ja-halloumikuutiot/

Tämä on yksinkertainen perusresepti, johon voi halutessa lisätä aineksia. Voi lisätä halutessa esimerkiksi:

* mausteita kuten yrttimausteet kuivattuina tai tuoreina ja/tai savupaprika

* kuullotettua valkosipulia ja/tai sipulia (keltasipulia tai punasipulia)

* paistettuja vihanneksia ja/tai sieniä

* hedelmäpaloja (myös säilykehedelmät – halutessa mehuineen)

* kypsää lihaa/kanaa tai lihajalosteita – suupaloina

* muita juustoja paloina tai raasteina

* kermaa ja/tai mehua

Enemmän nesteitä käytettäessä voi olla tarpeen paistaa pidempään. Suosittelen paistamaan uunissa, kunnes pinnassa on väriä tai vähintään kunnes pintajuusto on sulanut.

Tätä tehdessäni laskin samalla, paljonko suolaa itse halloumista tulee tähän ruokaan. Halloumissa on paketin mukaan suolaa 2.6%, eli tästä 250 gramman paketista halloumia tulee suolaa 6.5 grammaa, eli noin 1 1/5 teelusikallista (1 teelusikka + 1 maustemitta). Siten en kokenut tarpeelliseksi lisätä tomaattimurskaan suolaa. Lopputulos maistui mielestäni sopivan suolaiselta. Pastat keitin tapojeni mukaan vedessä, johon lisään suolaa 1% veden painosta, eli tällä kertaa 1600 grammaan vettä 16 grammaa suolaa.

Tällä kertaa tein tämän halloumi-pastavuoan tomaattisena, mutta joku muu kerta voisin tehdä ilmankin tomaattia. Tomaattimurskan sijaan voisin kokeilla myös vaikkapa kermaa ja/tai tuorejuustoa, jos niitä sattuisi olemaan (tällä kertaa ei ollut). Sillon tämä lähestyisi makumaailmaltaan perinteistä amerikkalaista mac and cheese -ruokaa. Tomaattimurskakin maultaan sopii tähän yhdessä halloumin kanssa, mutta nyt kun tuota alla olevaa vasenta kuvaa katson, niin kyllähän tomaattimurska selvästi rumentaa ruskistetun halloumin ulkonäköä, jos nyt ulkonäkösekoilla on väliä. Sekä tomaattimurskaversioon että “valkoiseen” versioon sopisi varmasti myös hedelmämehu, jos sellaista sattuisi kaapista löytymään (tällä kertaa ei löytynyt).

Söin tätä halloumi-pastavuokaa ensin uunijuuresten kanssa (jotka olivat jääneet tähteeksi aiemmalta päivältä). Uunijuurekset oli punajuuri, lanttu ja porkkana. Ne oli kypsennetty samalla lailla kuin tässä: https://ruokaideat.com/2019/12/13/uunijuures-mozzarellapasta/

Halloumi-pastavuokaa ja uunijuureksia.

Halloumi-pastavuoka ei kyllästyttänyt vielä ensisyönnin jälkeen, joten söin sitä vielä seuraavallakin aterialla. Uunijuurekset olivat loppu, ja nyt halusin lisäkkeeksi jotain makeaa ja raikasta kasvista. Katselin lähes tyhjää jääkaappiani, ja sieltä osui silmiin kaali ja puolikas lime. Raastoin hienolla terällä annoksen kaalia. Puristin limestä mehua, ja sekoitin annokseen seoksen 1 tl limemehua + 1 rkl sokeria + 1 rkl vettä. Tulipas kerrankin hyvää kaalisalaattia! Maistui miellyttävästi limeltä, selvästi makealta niin kuin halusinkin, ja hienoksiraastamisen ansiosta oli mureaa eikä sellaista tympeää liian pureskeltavaa niin kuin kaali monesti on. Kaalin raastaminen käsin ei vain ollut kovin helppoa, koska päällimmäisiä lehtiä aina irtoili kesken raastamisen. Pitäisikin löytää joku tapa raastaa helposti iso määrä kaalia kerralla. Olen aiemmin tehnyt kaalisalaatit ihan vain leikkamalla veitsellä ohuiksi, sitten hakkaamalla kaalit pehmeämmiksi, mutta tämän hienoksi raastetun suutuntumasta pidän paljon enemmän.

Halloumi-pastavuokaa ja hyvää kaaliraastetta.

Aiheesta poiketen, tänään muuten minulle soitettiin jokin huijauspuhelu. Aasialaiselta kuulostava naisääni sanoi englanniksi “Your computer has been infected. You need to restart your computer”. Ennen sitä hän myös sanoi, mistä hän soittaa, mutta en saanut selvää. Lopetin puhelun, koska se kuulosti liian epäilyttävältä. Heti lopetettuani puhelun minulle soitettiin uudestaan puhelinnumerosta, joka oli melkein sama kuin edellinen, mutta kaksi numeroa olivat erit. Kyseiset puhelinnumerot googlaamalla en löytänyt niistä tätä tietoa, joten siltä varalta, että joku muu googlaa samoja puhelinnumeroita, kirjoitan ne tähän: 0400696088 ja 0400692388. Minulle siis kyseisistä puhelinnumeroista soitettiin mitä ilmeisimmin huijaustarkoituksissa. Kyse lienee tästä kolme päivää sitten julkaistusta uutisesta “Väärennettyjä puheluita teknisen tuen nimissä”, joskin en saanut selvää, väittivätkö he soittavansa nimenomaan Microsoftin teknisestä tuesta: https://www.kyberturvallisuuskeskus.fi/fi/ajankohtaista/vaarennettyja-puheluita-teknisen-tuen-nimissa?fbclid=IwAR1BH3fgeDDWLRZoueyMf-iGopr9CoOs9EJoMbq7fz20VzARowp6rp3sn3c

Päivitys 26.6.2020: Yllä mainitsemani huijauspuhelu liittyy ilmeisesti tähän uutiseen “Helsingin poliisi on vastaanottanut useita rikosilmoituksia Microsoft-huijauksista – kahdessa uudessa tapauksessa rikoshyöty on yli 30 000 euroa”: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/helsingin-poliisi-on-vastaanottanut-useita-rikosilmoituksia-microsoft-huijauksista-kahdessa-uudessa-tapauksessa-rikoshyoty-on-yli-30-000-euroa/7854572#gs.9d3j4t

Mutta takaisin aiheeseen. Muita ruokia, joissa käytetään halloumia:

Tomaattinen linssikeitto parmesaanin kanssa

Teki mieli tehdä satsi tomaattista linssikeittoa. Tein melkein samalla tavalla kuin aiemmin: https://ruokaideat.com/2019/06/03/linssikeittoa-grada-padano-juustoraastetta-ja-piimasampyla/

Nyt vain vaihdoin vihannekset niihin, mitä tällä kertaa oli tuoreina. Juustonkin vaihtoin siihen, mitä satttui olemaan avattuna, joka nyt oli parmesaani. Tosi hyvää oli näinkin. Maistui hyvin myös lapsille ja vieraalle.

Käytin tähän loppuun linssipaketin, jonka parasta ennen oli jo yli kaksi vuotta sitten – lokakuu 2017. Nyt en huomannut näissä linsseissä mitään vikaa. Edellisellä kerralla näitä vanhoja linssejä käyttäessäni koin, että linssit jäivät ehkä normaalia kovemmiksi, mutta tällä kertaa en huomannut sellaista ollenkaan.

Tomaattinen linssikeitto

2 dl vihreitä linssejä

1 litra hyvää lientä

400 g tomaattimurska

2 tomaattia

2 porkkanaa

1 sipuli

2 rkl voita paistamiseen

1 valkosipulin kynsi

1 laakerin lehti

1 tl savupaprikajauhetta

½ tl oreganoa

½ tl basilikaa

1/4 tl timjamia

1 laakerin lehti

2 tl sokeria

suolaa maun ja liemen suolaisuuden mukaan – nyt meni 2 3/4 tl

Tarjoiluun:

raastettua parmesaania tai muuta hyvää juustoa (esim. Grada Padano tai Pecorino)

Kuori sipuli ja valkosipuli, silppua ne. Pilko tomaatit pieniksi paloiksi. Kuori porkkanat ja pilko ne pieniksi paloiksi.

Kuullota sipulisilppu kolmen litran kattilan pohjalla voissa. Lisää valkosipuli, savupaprika, oregano, basilika ja timjami. Paista käännellen vielä noin minuutti tai kunnes mausteet tuoksahtavat. Lisää tomaatit, porkkanat, laakerin lehti, liemi ja tomaattimurska. Kiehauta.

Huuhtele linssit siivilässä. Lisää kiehuvaan liemeen huuhdellut linssit. Madalla lämpö pienimmälle ei-nollalle ja laita kansi päälle. Keitä 20 minuuttia tai kunnes linssit ja vihannekset ovat kypsiä.

Lisää sokeri ja suola. Tarkista maku. Voi tarjota heti tai myöhempänä päivänä uudelleen lämmitettynä. Tästä määrästä tuli 7-8 lautasellista.

Söin tätä keittoa vielä seuraavana päivänä ja sitä seuraavana, kunnes loppui. Kolmantena päivänä en enää kaivannut tämän päälle parmesaania, ja maistui oikein hyvin ilman. Maut syventyivät kahden päivän aikana.