Riisiä ja jauhelihaa – helppo ja nopea ruoka pikariisistä ja paistetusta jauhelihasta

Tein toissapäivänä venäläisen kaalilaatikon. Siihen tarvittiin 600 grammaa jauhelihaa, mutta minulla oli vain 400 gramman paketteja. Paistoin sitten kaksi 400 gramman pakettia, ja otin 200 grammaa sivuun. Tähteeksi jääneestä paistetusta jauhelihasta tein lounaaksi nopeat jauhelihavoileivät. Lopusta ylijääneestä paistetusta jauhelihasta tein tämän nopean ruoan riisiä ja jauhelihaa. Kun käyttää pikariisiä, se on tosi nopea tehdä. Uncle Ben’s pikariisi kypsyy 3 minuutissa, Risella pikariisi 10-12 minuutissa. Uncle Ben’s ei vaadi edes hellaa, vaan riittää veden kiehauttaminen (vedenkeittimessä tai levyllä), jonka jälkeen riisin annetaan hautua kiehautetussa vedessä pois hellan levyltä 3 minuuttia. Risella pikariisi tarvitsee hellan: sitä keitetään hellan levyllä miedolla lämmöllä 10-12 minuuttia, minkä jälkeen usein jää ylimääräistä nestettä, joka kannattaa kaataa pois.

Nopea riisiä ja jauhelihaa

paistettua ja suolattua jauhelihaa n. 80 grammasta jauhelihaa per annos (halutessa maustettuna mielimausteilla)

pikariisiä syöjien määrän mukaan

(tarvittaessa öljyä, suolaa, pippuria, paistettua sipulia)

Valmista pikariisi pakkauksen ohjeen mukaan. Jos kypsään riisiin jää nestettä, kaada neste pois. Sekoita kypsään riisiin lämmin paistettu jauheliha (ja halutessa paistettua sipulia). Jos ruoka vaikuttaa kuivalta, siihen voi sekoittaa öljyä sen verran, että se kiiltää. Tarjoa heti, mutta sopii myös uudelleenlämmitettäväksi.

Lautasella ruuan päälle voi ripotella juustoraastetta, jos haluaa.

Salaatinkin tein nyt helpoimman kautta: kaadoin lautaselle valmiiksi pestyä salaattisekoitusta ja revin käsin päälle keltaista paprikaa.

Muita tapoja käyttää ylijäänyttä paistettua jauhelihaa tai muuta kypsää lihaa löytyy kirjoituksestani Tähteiden jatkojalostus: kypsät lihat, kanat ja kalat.

Muita nopeita ruokia:

Vinkki keitinveden kiehumisen nopeuttamiseen: kuumenna vesi vedenkeittimellä, kaada tarvittava määrä kuumaa vettä kattilaan, kiehauta kattilassa, lisää keitettävät ainekset ja jatka normaaliin tapaan.

Venäläinen kaalilaatikko

Tuli vastaan Soppa365-sivustolla venäläisen kaalilaatikon resepti, joka vaikutti mielenkiintoiselta. Aineksetkin minulla oli jo valmiiksi kotona: kaali, jauheliha, tomaattimurska, smetana, suolakurkku, valkosipuli, siirappi, sipuli, lihaliemi… vain rikotut ohrasuurimot minulta puuttuivat, mutta korvasin ne puuroriisillä, niin kuin kaalilaatikoissa yleensä voi 1:1-korvauksen tehdä. Kyseessä oli helppo kaalilaatikko siinä mielessä, että kaalia ei tarvinnut paistaa eikä keittää ensin, vaan kaali laitettiin uuniin raakana. Tämä venäläisen kaalilaatikon resepti on hyvin samankaltainen kuin gruusialainen kaalilaatikko, mutta pienillä eroavaisuuksilla: tähän ei tule juustoraastetta päälle, tomaattisoseen sijaan tulee tomaattimurskaa, creme fraichen sijaan on smetanaa, tähän ei tule Provencen yrttiseosta, kun taas tähän tulee lihalientä ja ohraa/riisiä. Gruusialaisen kaalilaatikon resepti löytyy K-ruoka.fi-sivustolta: https://www.k-ruoka.fi/reseptit/gruusialainen-kaalilaatikko

Noudatin Soppa365:n venäläisen kaalilaatikon ohjetta siis muuten, mutta korvasin rikotut ohrasuurimot puuroriisillä. Maku oli kuitenkin vain ihan ok, enkä tekisi uudelleen. Maistui siltä niin kuin sellainen vähän hapokas kaalisalaatti olisi lämmitetty, sekoitettu bolognesekastikkeen kanssa ja lisätty paljon valkosipulia. Valkosipulin kynsiä tuli siis neljä kappaletta tähän koko määrään, ja valkosipuli tuoksui/haisi voimakkaasti koko kypsennyksen ajan sekä myös kypsennyksen jälkeen. Itse tykkään paljon enemmän perinteisestä suomalaisesta kaalilaatikosta, joka maistuu lähinnä makealta, umamilta ja meiramilta lihasattumilla – ja juuri sellaisena siitä pidän. Tämä venäläinen kaalilaatikko oli jotenkin ”liikaa makuja tottumattomalle” minun makuuni. Minun makuhermoilleni siis valkosipulia oli liikaa ja kaalilaatikoksi tämä oli mielestäni liian epämakea. En ole yleensäkään happamien makujen ystävä vaan enemmän makeiden, joten siksi perinteinen makean puoleinen siirapin makuinen kaalilaatikko on minun juttuni. Joku vähemmän makeasta pitävä happamampien makujen ystävä saattaisi taas tykätä enemmän tästä venäläisestä kaalilaatikosta.

Resepti suosikkikaalilaatikkooni eli perinteinen suomalainen kaalilaatikko mauilla lihaliemi, siirappi, meirami: https://ruokaideat.com/2019/05/28/kaalilaatikkoa/

Tämän venäläisen kaalilaatikon loput aion laittaa pakkaseen annoksina niin kuin yleensä teen tavallisellekin kaalilaatikolle. Oli nimittäin hyvää tai ei, kilosta kaalia tehty laatikkoruoka on tässä taloudessa liikaa samalla viikolla syötäväksi. Jos tämä venäläinenkin kaalilaatikko on kylmänä kiinteää helposti paloiksileikattavaa, pakastan sen paloina leivinpaperoidussa uunivuoassa samalla tavalla kuin perinteisenkin kaalilaatikon. Jos taas se ei ole kylmänä kiinteää, lusikoin vain sitä puolen litran pakastusrasioihin sen verran kuin oletan kerta-annoksen olevan.

Venäläinen kaalilaatikko uunin jälkeen.

Muita laatikkoruokia:

Kaalilaatikkoon sopii hyvin kotitekoinen lihaliemi.

Päivitys seuraavana päivänä:

Pakastin loput kaalilaatikot leivinpaperoiduissa uunivuoissa annospaloina, ja jäätymisen jälkeen siirsin ne pakastuspusseihin pakastimeen:

Päivitys 26.1.2020:

Lämmitin tänään annoksen tätä venäläistä kaalilaatikkoa pakkasesta ja söin sen. Oli makeutunut niin kuin tavallinen kaalilaatikkokin. Valkosipulin maku ei tuntunut enää yhtä hyökkäävältä kuin alun perin. Nyt antaisin lausunnon ”ihan hyvä”. Kuitenkin edelleen tykkään enemmän suomalaisesta kaalilaatikosta. Tämä venäläinenkin versio tulee kyllä silti syödyksi pakkasesta ajan mittaan.

Lihamureketta ja paistettuja perunoita nyhtöpossun tähteistä

Viime viikolla tein nyhtöpossua. Siitä oli kaikki lihat joko syöty tai pakastettu. Jääkaapissa siitä oli jäljellä vielä paistoliemi, jonka pinnalla oli kerros kovettunutta rasvaa:

Totesin jo tuoreeltaan sen olevan kovettuneen rasvan ansiosta ilmatiivis, koska kallistelemalla yhtään nestettä ei paennut. Ilmatiiviyden ansiosta käytin huoletta tuon koko liemen rasvoineen pelkäämättä pilaantumista, vaikka se olikin ollut jääkaapissa jo lähes viikon (6 päivää). Liu’utin veitsen rasvan reunoja pitkin, ja nostin rasvakannen veitsen avulla pois. Rasvaa oli noin 50 grammaa ja sen alla lientä noin 300 grammaa. Se oli juuri sopiva määrä lihamurekkeen nesteeksi, kun jauhelihaa käytetään 1.2 kiloa eli kolme 400 grammaan pakettia.

Lihamureketta varten silppusin kolme sipulia. Otin siitä nyhtöpossun kovettuneesta rasvasta ruokalusikallisen pannulle, ja kuullotin sipulisilput siinä. Kulhossa sekoitin liemeen suolaa ja kananmunaa, ja sitten korppujauhot turpoamaan. Joskus liemet ovat hyytelöisiä, jolloin sulatan ne mikrossa ensin, mutta tällä kertaa liemi oli jo valmiiksi juoksevaa, joten sulattamista ei tarvittu. Nyhtöpossun tapauksessa olen joskus huomannut sellaisen taipumuksen, että esiruskistetun kasslerin liemi ei hyytelöidy, mutta esiruskistamattoman hyytyy.

Korppujauhojen turvottua sekoitin mukaan sipulisilput ja jauhelihat, sekoitin käsin tasaiseksi taikinaksi, ja jaoin mureketaikinan kahteen voideltuun leipävuokaan. Paistoin 225-asteisen uunin keskitasolla 40 minuuttia. Usein murekeohjeissa neuvotaan paistamaan alatasolla 175-200-asteisessa uunissa, mutta olen huomannut, että näissä minun vuoissani ja minun uunissani tarvitaan silloin yli tunti kypsennysaikaa, jotta pinnat ruskistuisivat. Niinpä kypsensin 225-asteisen uunin keskitasolla, jolloin pintojen ruskistumiseen riitti 40 minuuttia, ja silloin olivat sisältäkin kypsiä.

Sillä aikaa kuorin ja pilkoin perunoita, ja paistoin ne siinä nyhtöpossusta irronneessa rasvassa. Paistoin keskilämmöllä harvakseltaan käännellen n. 15 minuuttia, kunnes olivat pinnoiltaan ruskistuneita ja rapeita. Sekoitin mukaan suolaa.

Kokonaisuus oli oikein maukas. Sekä lihamureke että perunat olivat mielestäni täynnä umamia, joka tuli niistä nyhtöpossun tähdeliemistä ja -rasvoista. Suolaisuus minulla murekkeissa joskus on mennyt liialliseksi ja joskus liian vähäiseksi, mutta nyt tällä suolamäärällä se tuntui olevan juuri sopiva. Perunat koin olevan sekä maukkaampia että rapeampia kuin normaalisti. Jääkaappilämpötilassa kiinteytyvässä 100% rasvassa paistaminen kuulemma tuottaa rapeamman lopputuloksen kuin juoksevissa öljyissä tai voissa paistaminen.

Lihamureke ja paistetut perunat nyhtöpossun tähdeliemistä ja -rasvoista

Lihamureke

1.2 kg sika-nautajauhelihaa

300 g nyhtöpossun paistolientä ilman rasvaosaa (3 dl – voisi käyttää myös muuta nestettä mitä löytyy)

3 kananmunaa

3 sipulia + 1 rkl nyhtöpossun rasvaa paistamiseen (voisi käyttää myös muuta rasvaa mitä on)

3 tl suolaa (tai maun mukaan, vähemmän suolaista halutessa esim. 2-2½ tl)

Silppua sipulit. Kuullota ne läpikuultaviksi pannulla rasvassa. Siirrä jäähtymään. Sekoita kulhossa keskenään liemi, suola ja kananmunat (esim. kierrevispilällä). Vispaa joukoon korppujauhot. Anna turvota vähintään 5 minuuttia. Sekoita joukkoon sipulisilppu. Sekoita käsin joukkoon jauhelihat. Sekoita käsin tasaiseksi taikinaksi. Jaa voideltuihin leipävuokiin (tai muunlaisiin vuokiin tai leivinpaperoidulle pellille). Paista 225-asteisen uunin keskitasolla, kunnes pinta on ruskistunut ja sisältä kypsä (n. 40 min).

Paistetut perunat

perunoita (voi olla kiinteitä, yleisperunoita tai jauhoisia perunoita)

paistamiseen nyhtöpossun rasvat ja/tai muuta rasvaa

suolaa

Kuori perunat. Pilko ne kuutioiksi. Rapeuden saavuttamiseksi perunakuutioita kannattaa olla korkeintaan sen verran, että ne mahtuvat paistinpannuun/-pannuihin yhteen kerrokseen. Kuumenna paistinpannu(i)lla rasva. Kypsennä perunakuutioita keskilämmöllä n. 15 minuuttia, kunnes pinnat ovat ruskistuneet ja ovat sisältä kypsiä. Sekoita välillä, mutta ei missään nimessä koko ajan. Tarjoa lihamurekkeen kanssa, tosin sopii hyvin myös monen muun ruuan kanssa. Lisäksi sopii tarjota jotain raikkaita kasviksia – minulla oli nyt porkkanatikkuja ja kirsikkatomaatteja.

Kahdesta lihamurekevuoallisesta toisen pakastin ja toisen jätin jääkaappiin. Leikkasin toisen viipaleiksi ja pakastin uunivuoassa leivinpaperi-lihamurekeviipalekerroksina.

Lihamurekkeen vuokaan jäi rasvaa ja lientä. Ne siirsin kuppiin jääkaappiin odottamaan käyttöä. Niistä saisi suurustamalla hyvän kastikkeen lihamurekkeelle, mutta käyvät ne moneen muuhunkin ruokaan kuten vaikkapa laatikkoruokiin tai uunimunakkaaseen umamin antajaksi.

Päivitys myöhempänä päivänä:

Jäiset lihamurekeviipaleet pakastuspussissa. Menivät takaisin pakastimeen säilytykseen.

Alla on kuvia mikrossalämmitetyistä aterioista, joita söin jääkaappiin jääneestä lihamurekkeesta ja tähteeksijääneestä keitetystä spagetista. Kaikki maistuivat hyvin. Spagetti ja munavoi ovat samaa satsia kuin tässä munapastakirjoituksessani.

Kolmannen kuvan aterialla halusin mukaan jotain makeaa kypsennettyä vihannesta, mutta sellaisia ei ollut valmiina, joten kypsensin mikrossa. Leikkasin kuoritun porkkanan ohuiksi viipaleiksi, ja laitoin samalle lautaselle spagetin ja lihamurekepalojen kanssa. Kuumensin mikrossa koko annoksen kuumaksi, ja siinä ajassa porkkanaviipaleet olivat kypsentyneet sopivan pehmeiksi. Kätevä idea, jota varmasti hyödynnän toistekin. Lihamurekkeen umamisuus teki porkkanan ihanan makean makuiseksi.

Spagetin loputtua lihamureketta oli vielä jääkaapissa jäljellä. Loput jääkaapin lihamurekkeet syötiin tortilloiden välissä. En viitsinyt nähdä isoa vaivaa, joten käytin kastikkeina ketsuppia, makeaa sinappia ja majoneesia, joita sattui olemaan. Täytteiksi tuli siten mikrossalämmitettyä lihamureketta, höylättyä Oltermanni-juustoa, jääsalaattia sekä ketsuppi, makea sinappi ja majoneesi. Toimi hyvin.

Kyseisessä tortillassa kuorena oli uusi Oat Goods -tortilla. Täytteiden kanssa en huomannut maussa enkä rakenteessa eroa tavallisiin tortilloihin. Sellaisenaan maistettuna huomaan kauraisuuden ja oudon makeuden, joita en osaa kuvitella kaipaavani juuri tortillan kuoriin. Miedon makuisten täytteiden kanssa en usko näiden tortillankuorien toimivan, mutta voimakkaan makuisten täytteiden kanssa menee siinä missä muutkin tortillankuoret. Kuitenkin jos vertaan muihin sellaisiin tortillankuoriin, joiden jauho ei ole pelkkää valkoista vehnäjauhoa, tämä pysyy hyvin koossa, kun taas graham- ja maissitortillat minulla ovat helpommin hajonneet/revenneet syödessäni.

Nyt kun kaikki lihamurekkeet jääkaapista on syöty, lihamurekkeesta on jäljellä vielä paistoliemiä rasvoineen. Ne todennäköisesti käytän johonkin uuniruokaan, johon sopii niistä tuleva umamilisä.

Kesäkurpitsa-jauhelihavuoka

Jääkaapissani oli kolme kesäkurpitsaa, joista en muista enää, milloin ne oli ostettu. Ei se ainakaan tällä viikolla ollut, eikä ne priimakuntoisilta enää näyttäneetkään. Halusin käyttää ne kaikki kesäkurpitsat kerralla johonkin hyvänmakuiseen ruokaan, johon olisi jo ainekset kotona, ja josta voisi helposti pakastaa ylimääräiset. Muuten onnistui, mutta pakastettavaksi ei riittänytkään. Aterialta jäi jäljelle vain yksi annos, ja sen haluan ehdottomasti syödä tänään. Tuli nimittäin tosi hyvää. Kesäkurpitsa on mielestäni parhaimmillaan tällaisissä tomaattisissa juustoisissa ruuissa. Koen kesäkurpitsan maun makeammaksi tässä ruuassa kuin sellaisenaan kypsennettynä.

Olen tehnyt kesäkurpitsa-jauhelihavuokaa yleensä kerran vuodessa silloin, kun suomalaisella kesäkurpitsalla on satokausi. Haasteena siinä on ollut se, että usein siitä tulee enemmän tai vähemmän uiva ruoka. Uivuutta vähentääkseni paahdoin nyt ensin uunissa kesäkurpitsaviipaleista kosteutta pois, annoin bolognesekastikkeesta haihtua nestettä pois ilman kantta, ja sidoin juustokerroksen kananmunalla. Päälliskerrokseen käytin mozzarellaa enkä raastettavaa juustoa, koska raastettavasta juustosta tuppaa tihkumaan paljon rasvaa alempiin kerroksiin, mikä ei tässä tapauksessa ollut toivottavaa, koska rasvassauivaa olisi riskinä tulla muutenkin.

Onnistuin mielestäni hyvin. Heti uunistaoton jälkeen ruuassa näkyi selvästi ylimääräistä imeytymätöntä rasvaa, mutta vetäytymisen jälkeen sitä ei ollutkaan enää mitenkään häiritsevästi liikaa. Varmuuden vuoksi kuitenkin keitin pastaa lisukkeeksi, ja söin tätä pastan kanssa. Pasta imi lautaselta ylimääräisiä rasvoja, mutta niitä ei kuitenkaan ollut lammikoksi asti, joten olisi mennyt ilmankin. Mieheni söikin tätä ruokaa sellaisenaan, ja sanoi sen olevan hyvää ja onnistunutta. Alla resepti, joka on nyt oma sovellukseni niillä aineksilla, mitä sattui olemaan.

Kesäkurpitsa-jauhelihavuoka

Kesäkurpitsat:

1 kg kesäkurpitsaa (nyt 3, mutta riippuu kesäkurpitsojen koosta)

oliiviöljyä (tai muuta öljyä mitä löytyy) ja suolaa päälle

Bolognesekastike:

400 g sika-nautajauhelihaa (kävisi mikä tahansa jauheliha, mutta tätä nyt sattui olemaan)

400 g tomaattimurska

1 sipuli silputtuna

1 tl suolaa

1 tl sokeria

½ tl oreganoa

1/4 tl timjamia

(olisin laittanut myös 1 valkosipulin kynnen ja ½ tl basilikaa, mutta olivat loppu)

Juustoseos:

200 g tuorejuustoa

100 g parmesaania raastettuna (kävisi mikä tahansa raastettava juusto mistä tykkää)

1 kananmuna

1 maustemitta suolaa

Päälle:

1 paketti mozzarellaa revittynä (mahtuisi toinenkin, mutta minulla ei nyt ollut)

Leikkaa kesäkurpitsat pitkiksi ohuiksi viipaleiksi. Levitä ne kahdelle leivinpaperoidulle pellille. Levitä päälle vähän oliiviöljyä, ja ripottele päälle suolaa. Paahda 150-asteisessa uunissa puolisen tuntia (itse vaihdoin peltien paikkoja keskenään puolivälissä, koska minulla ei ole kiertoilmauuni).

Sillä aikaa tee bolognesekastike. Paista jauheliha sipulisilpun kanssa. (Tässä vaiheessa voi paistaa myös valkosipulin kynnen silputtuna, jos on ja tykkää.) Lisää tomaattimurska, kiehauta. Anna hautua miedolla lämmöllä ilman kantta puoli tuntia. Sekoita mukaan mausteet, ja siirrä pois levyltä.

Sekoita tuorejuustoon suola ja kananmuna (esim. kierrevispilällä). Sekoita mukaan juustoraaste. Seoksesta tulee paksua.

Lado voidellun uunivuoan pohjalle puolet kesäkurpitsaviipaleista niin, että vuoan pohja peittyy. Levitä päälle bolognesekastike. Lado lusikalla päälle juustoseos, ja levitä lusikalla tasaisemmaksi sen verran kuin pystyt. Lado päälle loput kesäkurpitsaviipaleista niin, että alemmat kerrokset peittyvät. Jos osa kesäkurpitsaviipaleista on ohuempia ja tummuneempia kuin muut, taita tummuneet osat vaaleampien alle, jotta valmiiksitummuneet eivät pala uunissa.

Laita päällimmäiseksi revittyä mozzarellaa. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla, kunnes pinta on ruskistunut (minulla kesti siinä 45 min). Uunistaoton jälkeen anna vetäytyä vähintään 15 min. Voi syödä sellaisenaan tai pastan/riisin/couscousin/leivän kanssa.

Päivitys 27.9.2019:

Tämä oli vielä parempaa seuraavana päivänä! Lämmitin annoksen mikrossa, jolloin osa jäi kylmäksi ja osa kuumaksi. Sekä kylmät että kuumat osat maistuivat tosi hyvältä. Harmi, että se jo loppui…

Jauhelihakeitto

Tekaisin jauhelihakeittoa porukalle ruuaksi. Yritin tehdä sen sellaiseksi, että se maistuu vauvasta vaariin, joten tein sen näin:

Jauhelihakeitto

10 perunaa

1½ litraa lihalientä

1 laakerinlehti

400 g sika-nautajauhelihaa

1 sipuli (meni lisäksi ihan pieni määrä viipaloidun punasipulin loppuja, jotka olivat jääneet edellispäivän lämppäreiden teosta)

200 g porkkanaa (voi myös korvata osan muilla juureksilla kuten lanttu, palsternakka, selleri tai pakastekeittojuurespussi, jos tykkää)

suolaa maun mukaan (liemeni oli suolatonta, joten laitoin tähän suolaa 4 tl, joka oli hyvin varovasti, ettei ole kenellekään syöjistä liian suolainen)

Tarjolle lisäsuolaa + tuoretta persiljaa (jota kasvoi vielä pihalla)

Kuori perunat. Pilko ne pieniksi kuutioiksi (helpottaa lasten pienellä lusikalla syömistä, kun samaan pikkulusikkaan mahtuu muutakin kerralla kuin vain perunaa). Laita perunat kattilaan ja lisää päälle kylmä liemi ja laakerinlehti. Kiehauta, madalla lämpöä ja keitä kannen alla kypsiksi.

Kiehumista odotellessa kuori ja pilko porkkanat. Lisää ne liemeen sitten, kun kaikki porkkanat on pilkottu. Perunoiden ja porkkanoiden kypsymistä odotellessa silppua sipuli niin hienoksi kuin pystyt, ettei lapsilla mene koko ruoka-aika näkyvien sipulipalojen poisnyppimiseen.

Ruskista jauheliha voissa (tai muussa rasvassa tai ilman). Lisää sipulisilppu ja paista sekoitellen läpikuultavaksi. Sekoita jauhelihaseos rasvoineen keiton joukkoon. Anna hautua, kunnes perunat ja porkkanat ovat kypsiä. Maista suolaisuus sopivaksi.

Jauhelihakeittoa kattilassa.

Itse näen perunaa sisältävissä keitoissa olennaisena sen, että laitan perunat kylmään veteen, en kuumaan. Koen, että perunan maku ja suutuntumat ovat paremmat, jos ne aloittaa kylmästä eikä kuumasta vedestä. 3-vuotias lapseni on jossain vaiheessa tullut siihen käsitykseen, että hän ei tykkää perunoista, mutta tätä keittoa maistaessaan hän totesi yllättyneenä: ”äiti, peruna ei ole pahaa, se on hyvää!”

Tätä keittoa riitti mukavasti kolmeksi päiväksi ilman, että ehdin kyllästyä. Sen kanssa syötävät leivät tosin vaihdoin joka kerta.