Perunagratiini keitetyistä perunoista

Kolme päivää sitten keitin koko 2 kilon pussillisen perunoita. Niitä syötiin silloin aterialla, jossa oli perunoiden lisäksi pestoa, paistettuja ahvenia, kaalisalaattia ja grillitomaattia. Nyt jääkaapissa oli jäljellä noin yksi kilo keitettyjä perunoita siitä satsista. Tällä kertaa mieli teki tehdä niistä keitetyistä perunoista perunagratiini. Perunagratiinista tuli onnistunut. Tuli pehmeän makuinen. Mausta tulee mieleen perunamuusi kiinteämpänä ja juustogratinoituna. Tämä perunagratiini on saman tyyppinen kuin kermaperunat keitetyistä perunoista, mutta tässä on kerman sijaan juustopohjaista valkokastiketta.

Perunagratiini keitetyistä perunoista

n. 1 kg kylmiä keitettyjä perunoita ilman kuoria

3 rkl voita

3 rkl vehnäjauhoja

n. 3½ dl täysmaitoa (n. 350 g)

1 maustemitta suolaa (tällä suolamäärällä tulee hyvin vähäsuolaisen makuista – suolaa kestäisi tähän määrään laittaa paljon enemmänkin, esim. 1-1½ tl)

100 g juustoraastetta kastikkeeseen

50 g juustoraastetta pinnalle

Tee ensin juustokastike. Sulata voi kattilassa keskilämmöllä. Lisää vehnäjauhot, kypsennä koko ajan kierrevispilällä vispilöiden muutama minuutti. Lisää maito vähitellen koko ajan sekoittaen. Kun kaikki maito on lisätty, kuumenna sekoittaen, kunnes kastike on tasainen ja hieman paksuuntunut. Siirrä kattila pois levyltä. Lisää juustoraaste. Sekoita, kunnes juusto on sulanut ja sekoittunut kastikkeen joukkoon. Mausta suolalla.

Voitele uunivuoka. Leikkaa perunat ohuiksi viipaleiksi. Lado suunnilleen puolet perunaviipaleista uunivuokaan. Kaada päälle suunnilleen puolet juustokastikkeesta. Lado päälle loput perunaviipaleista. Kaada päälle loput juustokastikkeet.

Paista ensin 200-asteisen uunin keskitasolla noin 20 minuuttia, tai kunnes gratiini on kuuma. Ota vuoka pois uunista ja nosta uunin lämpötila 225 asteeseen. Ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista vielä 225-asteisen uunin keskitasolla, kunnes juusto on ruskistunut. Minulla siihen meni 15 minuuttia. Anna vetäytyä vähintään 5 minuuttia. Tarjoa lisäkkeenä.

Vinkkejä:

* Jos haluaa tehdä perunagratiinin kypsistä perunoista mieluummin ilman jauhoja, silloin suosittelen tätä reseptiä, jossa paksuus tulee kermasta: https://ruokaideat.com/2019/11/30/perunalisakkeita/#gratiini Silloin tee kerma-maitoseos muuten ohjeen mukaan, mutta älä sekoita perunaviipaleita siihen kattilassa. Lado kypsät perunaviipaleet (n. 1 kg) voideltuun uunivuokaan, ja kaada kermaseos perunaviipaleiden päälle. Tee muuten ohjeen mukaan. Paista uunissa, kunnes juustoraaste on ruskistunut.

* Perunagratiiniin voi käyttää mitä tahansa raastettavaa juustoa, mitä on ja mistä tykkää. Miedoilla juustoilla tulee miedon makuinen gratiini, vahvemmilla juustoilla vahvemman makuinen. Itse käytin tällä kertaa Oltermannia.

* Perunagratiiniin voi halutessa lisätä valkosipulia esim. 1-3 kynttä. Silloin joko purista, viipaloi tai silppua kuoritut valkosipulin kynnet. Laita ne joko uunivuoan pohjalle tai kerrosten väliin, kunhan ei ylimpään kerrokseen, jossa ne helposti palavat.

* Perunagratiiniin voi halutessa lisätä myös yhtä tai useampaa näistä: pippuri , yrtit, paistettu sipuli.

* Perunagratiinista voi halutessa tehdä ruokaisamman lisäämällä esimerkiksi jotain näistä: kypsä liha/kana/savulohi, paistettu jauheliha/kanasuikaleet, kinkku, makkara, nakit, paistettu pekoni, meetvursti. Laita silloin ne korkeintaan suupalan kokoisina paloina perunakerrosten väliin niin, että niitä ei ole ylimmässä kerroksessa (jossa ne helposti palavat).

* Juustokastikkeena voi käyttää myös tähteeksi jäänyttä kylmää juustokastiketta. Sitä ei tarvitse lämmittää ensin. Kaatamisen sijaan lusikoi sitä perunoiden päälle, jolloin uunin kuumuus hoitaa tasaisemman levittymiseen. Kylmää juustokastiketta käytettäessä paistoaika voi olla jonkin verran pidempi. Lisää pintajuustot vasta sitten, kun juustokastike ja perunat ovat höyryävän kuumia.

Tämä resepti perustuu tähän ohjeeseen: https://herchristianhome.com/how-to-make-easy-scalloped-potatoes-from-leftover-potatoes-cheese-sauce/ Paistolämpötilat olen nostanut alkuperäistä ohjetta korkeammiksi, jotta ruskistuu paremmin.

Tämän perunagratiinin kanssa söin tänään pakastelohta, joka oli Rainbow-merkkistä nimellä “Lohta annospaloina”. Tämä pakastelohi maistui mielestäni siltä, niin kuin lohifilee olisi paistettu viimeisenä käyttöpäivänä ja lämmitetty uudelleen siitä vielä pari päivää myöhemmin. Eli maistuu lohelta, mutta ei kaikista tuoreimmalta lohelta. Sulatin pakastelohta ensin huoneenlämmössä puoli tuntia, sitten paistoin runsaassa voissa 5 min per puoli ja ripottelin suolaa molemmille puolille. Siinä ajassa pinnat ruskistuivat hyvin ja sisältä tuli juuri ja juuri kypsää. Pakkauksen ilmoittama kypsentämisaika oli 8-10 minuuttia. Epätuore maku ei ole paistopinnoissa, vaan vain sisällä, joten todennäköisesti maistuisi paremmalta, jos ennen paistoa leikkaisi kohmeiset lohipalat puolta ohuemmiksi.

Muita tapoja käyttää tähteeksi jääneet keitetyt perunat on kirjoituksessani Ruokaa tähteistä: ylijääneet keitetyt perunat. Tätä kirjoittaessani tämän blogin suosituimmat tähdereseptit keitetyistä perunoista ovat Lohkoperunat keitetyistä perunoista, Liha-perunalaatikko keitetyistä perunoista ja Röstiperunat keitetyistä perunoista.

Vastaa