
Teki mieli munavoita, mutta ei sattunut olemaan valmiina munavoita eikä keitettyjä kananmunia. En myöskään jaksanut odotella yhden kananmunan keittämistä kattilassa veden kiehumisen odotteluineen, joten oikaisin kypsentämällä kananmunan mikrossa 2 minuuttia, niin kuin olen tehnyt aiemminkin. Tuli ihanaa tuoretta pehmeää munavoita, jonka makua ja suutuntumaa en erota sellaisesta munavoista, joka on tehty kattilassa keitetystä kananmunasta. Tällaista teen toistekin akuuttiin munavoihimooni.
Nopea munavoi mikrossa kypsennetystä munasta
1 kananmuna
ripaus suolaa
30 g voita
Ota mikronkestävä kuppi. Laita se puolilleen kylmää vettä. Riko veteen kananmuna. Jos se ei uponnut veteen, paina se lusikalla veden alle. Peitä kuppi pienellä lautasella. Kuumenna mikrossa täydellä teholla, kunnes kananmunan sekä valkuainen että keltuainen ovat kiinteitä leikattavia. Tarkista kypsyys ensimmäisen minuutin jälkeen, sen jälkeen puolen minuutin välein, kunnes on tarpeeksi kypsää. Nosta kypsä kananmuna lusikalla pois vedestä ja siirrä sellaiseen astiaan, missä se on helppo muusata voin kanssa (esim. syvä lautanen tai kulho).
Ripottele kypsän kananmunan päälle vähän suolaa. Lisää päälle voi paloina. Leikkaa muna ja voi veitsellä pieniksi paloiksi. Muusaa muna ja voi haarukalla ja sekoita suurin piirtein tasaiseksi munavoiksi. Nyt munavoi on valmis nautittavaksi esimerkiksi paahdetun sämpylän, karjalanpiirakan, rieskan tai kuuman perunan päällä.
Jos munavoita jää yli, säilytä se jääkaapissa. Jääkaapissa se kovettuu, mutta pehmenee uudestaan, jos sen ottaa hyvissä ajoin pöydälle lämpenemään huoneenlämpöiseksi tai lämmittää sen varovasti mikrossa.
Vinkki: Tämän ohjeen voi tarvittaessa moninkertaistaa. Jos haluaa kypsentää mikrossa useamman kananmunan kerralla, silloin suosittelen kypsentämään jokaisen omassa kupissaan ja tarkkailemaan kypsymistä ensin yhden minuutin jälkeen, sitten puolen minuutin välein.
Tämä kananmunan kypsentäminen mikrossa perustuu tähän MTVuutiset-sivuston ohjeeseen “Uppomuna mikrossa”: https://www.mtvuutiset.fi/makuja/artikkeli/nain-teet-munia-mukissa-kestaa-maksimissaan-90-sekuntia/3676810#gs.ahj3gn Alkuperäisessä ohjeessa kananmunaa kypsennetään 1 minuutti, mutta minun mikrossani tarvittava aika on 2 minuuttia. Mikrossa voi kypsentää kananmunan myös kuorineen: https://www.mtvuutiset.fi/makuja/artikkeli/huikea-niksi-nain-valmistat-keitettyja-kananmunia-entistakin-vaivattomammin-ja-ilman-kattilaa/7279492#gs.ahhlkw … mutta munavoita varten koen itse helpommaksi, kun kypsää kananmunaa ei tarvitse kuoria.
Mikronkestävä kuppi suunnilleen puolillaan vettä. Kananmuna rikottu veteen. Sinne upposi tällä kertaa ihan itsestään. Pieni lautanen kupin päällä.
Kananmuna 1 minuutin mikrokypsennyksen jälkeen. Kananmuna 1 ja puolen minuutin mikrokypsennyksen jälkeen. Kananmuna 2 minuutin mikrokypsennyksen jälkeen. Nyt totesin olevan valmista.
Mikrossa kypsennetty kananmuna nostettuna lusikalla vedestä syvälle lautaselle. Mukaan ripaus suolaa ja 30 g voita. Muna ja voit leikattuna veitsellä palasiksi.
Haarukalla muusiksi ja sekaisin. Valmis munavoi mikrossa kypsennetystä kananmunasta. Tämän näköiseksi jäi se vesi, jossa muna kypsennettiin mikrossa. Vähän irtosi valkuaista veteen, mutta ei paljon.
Sämpylän puolikkaat paahdettuina ja päällä tuoretta mikromunavoita. Näiden päälle meni noin puolet 1 munan munavoista. Mikromunavoita sämpylän päällä lähikuvassa.
Kuvissa oleva sämpylä on Vaasan vaalea lounassämpylä, joka on ostettu punalaputettuna pakkaseen ja otettu eilen huoneenlämpöön sulamaan. Se on mielestäni paremmasta päästä kaupan sämpylöitä. Erityisen hyvää se on mielestäni näin halkaistuna, leivänpaahtimessa paahdettuna ja tuoreen munavoin kanssa.
Katso myös:
- Munavoi eilen keitetystä kananmunasta
- Munapasta munavoin ja pizzakastikkeen tähteistä
- Kesäkeitto, ryynirieska kaurahiutaleista ja munavoi
- Kesäkeiton ja munavoin lopuista kasvislättyjä minttu-jogurttikastikkeen kanssa
- Nopeita ruokia yhdelle tai kahdelle ilman hellaa
- Helppoja hellepäivän ruokia ilman uunia ja grilliä