Valkosipuliperunat keitetyistä perunoista uunissa

Toissapäivänä keitin kattilallisen perunoita, joita syötiin paistettujen pakasteahvenfileiden ja persilja-voikastikkeen kanssa. Eilen tein osasta ylijääneistä keitetyistä perunoista mäiskypottuja, joiden makuun en ollut tyytyväinen, koska niissä maistui eilisperunan tunkkainen maku tiivistyneessä muodossa. Tänään vielä jäljellä olevat perunat päätin sitten käyttää tällaiseen ruokaan, mistä tiedän eilisperunan maun lähtevän pois valmistuksen aikana. Tämä valkosipuliperunoiden resepti on melkein sama resepti kuin tämä Kermaperunat keitetyistä perunoista uunissa, mutta tässä on lisäksi valkosipulia ja tämän skaalasin ylöspäin sille perunamäärälle, mikä minulla sattui nyt olemaan.

Valkosipuliperunat keitetyistä perunoista uunissa

n. 800 g kylmiä keitettyjä perunoita ilman kuoria

2 valkosipulin kynttä kuorittuina

n. 4 dl kuohukermaa TAI vispikermaa

1 ½ tl suolaa

Voitele iso uunivuoka. Leikkaa kuoritut valkosipulin kynnet ohuiksi viipaleiksi. Leikkaa myös kuoritut perunat ohuiksi viipaleiksi. Jos kypsät perunat meinaavat hajota leikatessa, leikkaa vähän paksummiksi. Hajonneet perunaviipaleet voi laittaa alakerrokseen ja ehjimmät ylimpään kerrokseen.

Lado voideltuun uunivuokaan perunaviipaleita (noin puolet perunaviipaleista, rumimmat alimmaisiksi). Levitä päälle valkosipuliviipaleet. Lado päälle loput perunaviipaleet limittäin niin, että valkosipulit eivät näy alta ja pääse palamaan.

Sekoita keskenään kerma ja suola. Kaada kermaseos perunoiden päälle niin, että mahdollisimman moni päällimmäisistä perunaviipaleista kastuu.

Paista 200-asteisen uunin keskitasolla, kunnes pinta on saanut väriä keskeltä asti ja kerma ei ole enää lirua. UHT-kermalla siinä meni nyt 1 tunti. Tuoretta kermaa käytettäessä tarkista valmius 30, 40 ja 50 min kohdalla.

Anna vetäytyä mielellään vähintään 5 min paistamisen jälkeen. Tarjoa lisäkkeenä. Sopii myös uudelleenlämmitykseen ja pakastamiseen.

Vinkkejä:

* Tätä reseptiä voi skaalata ylöspäin tai alaspäin riippuen siitä, paljonko keitettyjä perunoita on. Valitse silloin vuoan koko sellaiseksi, että kuohumisvaraa jää vähintään parin sentin korkuisesti. Paista sen verran aikaa, että ei enää näy ohutta kermaa ja pinnassa on väriä keskellä asti.

* Tämä määrä valkosipulia on minulle sellainen, että maistan valkosipulin mukanaolon, mutta valkosipulin maku ei ole hyökkäävä. Jos haluaa voimakkaamman valkosipulin maun, voi laittaa valkosipulia enemmänkin. Mausteeksi voi halutessa lisätä myös pippuria.

* Pinnalle voi halutessa ripotella juustoraastetta sitten, kun kerma alkaa näyttää paksummalta.

* Tästä voi halutessa tehdä ruokaisamman lisäämällä mukaan esim. kinkkua, paistettua jauhelihaa/kanaa, nakkeja, makkaraa tai meetvurstia. Lisää ne silloin alimmaisten perunaviipaleiden päälle ennen valkosipulia.

Valkosipuliperunoita vuoassa.

Nämä valkosipuliperunat maistuvat mielestäni pehmeän kermaisilta perunoilta ja valkosipulilta. Näiden kanssa syötiin tänään broilerisuikaleita, joita ruskistin 250 g paketillisen maustamattamia fileesuikaleita voissa, lisäsin hampurilaisista ylijäänyttä sipulisilppua sekä mausteseoksen 1/4 tl currya + 1/4 tl sokeria + ½ tl suolaa ja annoin hautua vielä 8 min. Nämä broilerisuikaleet ja valkosipuliperunat maistuivat hyvin yhdessä.

Normaalisti käyttäisiin tällaisiin ruokiin tuoretta kuohukermaa, jos minulla sellaista olisi. Tällä kertaa käytin UHT-vispikermaa, jota olin tilannut alennushintaan hävikkiruoan verkkokaupasta Fiksuruoka.fi. UHT-kermaa en maun puolesta erota tuoreesta kermasta, mutta ruuanlaitossa se näyttää käyttäytyvän eri tavalla. Puolen tunnin uunikypsentämisen jälkeen UHT-kerma ei vielä kiehunut ollenkaan, kun taas tuore kerma yleensä silloin jo kuohuu kovasti. UHT-kermalla näytti kiehumisen jälkeenkin kestävän kauemmin paksuuntua tässä ruuassa kuin tuoreella kermalla. Odotin tämän ruuan olevan valmis 40 minuutissa, mutta UHT-kerma näytti pidentävän valmistusajan yhteen tuntiin. Olen huomannut myös UHT-maitojen kohdalla saman ilmiön, että vaikuttaisi kiehuvan hitaammin ja paksuuntuvan tärkkelysruuissa hitaammin. Kuitenkin jos aikaa on, käytän UHT-kermaa sujuvasti kaikkeen, mihin tuorettakin kermaa, kun taas UHT-maito mielestäni ei maun ja suutuntuman puolesta sovi kaikkeen mihin tuore maito sopii.

Muita tapoja käyttää tähteeksi jääneet keitetyt perunat on kirjoituksessani Ruokaa tähteistä: ylijääneet keitetyt perunat. Tätä kirjoittaessani tämän blogin suosituimmat tähdereseptit keitetyistä perunoista ovat Lohkoperunat keitetyistä perunoista, Liha-perunalaatikko keitetyistä perunoista ja Röstiperunat keitetyistä perunoista.

Päivitys myöhempänä päivänä:

Ylijääneet valkosipuliperunat jalostin nakkikiusaukseksi (kinkkukiusaus tuli ensimmäisenä mieleen, mutta kinkku oli loppu). Pilkoin jääkaappikylmät valkosipuliperunat suikaleiksi, sekoitin niihin pilkottuja nakkeja ja lämmitin mikrossa. Oli hyvää.

Simppeli pekonipasta

Eilen, kun oltiin jo syöty, huomasin jääkaapissa olevan paketti viimeisen käyttöpäivän pekonia. Päätin sitten vielä ennen nukkumaanmenoa kypsentää sen uunissa, laittaa jääkaappiin odottamaan, ja miettiä seuraavana päivänä, mitä sille kypsälle pekonille tekisi. Tänään päivällisnälkään alkoi tehdä mieli pekonipastaa, joten tein sitä ja hyvää tuli. En kaivannut siihen tällä kertaa muuta kuin vaalea spagetti, pekoni, pekoninrasvat ja keitinvesi.

Simppeli pekonipasta

300 g vaaleaa spagettia (tai vaaleaa nauhapastaa)

1 paketti pekonia, kypsennettynä (voi kypsentää esim. uunissa tai pannulla)

1 paketista pekonia irronneet rasvat

½ dl pastan keitinvettä

Keitä pasta kypsäksi suolatussa vedessä (esim. 2 litraa vettä + 20 grammaa / 4 tl suolaa). Sillä aikaa revi kypsä pekoni paloiksi (esim. käsin, tai voi myös pilkkoa veitsellä). Sulata pekoninrasva mikrossa, jos se on jähmettynyt. Kaada kypsästä pastasta vesi pois, mutta ota vähän talteen. Sekoita kypsään pastaan pekonipalat, pekoninrasva sulassa muodossa ja keitinvettä. Tarjoa heti ennen kuin jäähtyy, mutta sopii myös uudelleenlämmittämiseen.

Pekonin kypsentäminen uunissa

1 paketti pekonia

Levitä pekoniviipaleet leivinpaperoidulle uunipellille. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla 7-9 min, tai kunnes näyttää paahtuneelta. Siirrä kypsät pekoniviipaleet eri astiaan. Kaada pekoneista irronnut rasva talteen esim. kippoon. Sekä kypsää pekonia että pekonin rasvaa voi säilyttää jääkaapissa ja lämmittää tarvittaessa uudelleen. Pekonipastaa tehdessä ei tarvitse kylmää kypsää pekonia lämmittää uudelleen, sillä se lämpenee juurikeitetyn pastan seassa.

Vinkki: Simppeliin pekonipastaan voi halutessa lisätä esim. yhtä tai useampaa näistä: pippuri, valkosipuli, paistettu sipuli, tuoreet tai kuivatut yrtit, chili, parmesaani, kerma, ranskankerma, tuorejuusto. Ne voi sekoittaa kypsään pastaan yhtä aikaa muiden ainesten kanssa.

Paistetut pakasteahvenfileet + persilja-voikastike

Olen testaillut viime aikoina erilaisia pakastekaloja. Pakastelohi ei ollut mielestäni tuoreen veroista, eikä myöskään pakastesilakka. Tämä pakasteahven kuitenkin on mielestäni hyvää, enkä huomaa tämän kärsineen pakastamisesta. Hinta 25.50 €/kg S-kauppojen pakastealtaissa ei ole mikään halvin hinta kotona tehdystä ruuasta, mutta sillointällöistä syöntiä varten olen valmis sen yhden 300 gramman pakkauksen (7.65 €) maksamaan, kun kyseessä on kuitenkin helppotekoinen, hyvänmakuinen, nopeasti kypsyvä ja pitkään säilyvä tuote. On mielestäni hyvää sellaisenaankin, mutta persilja-voikastike ja kuorineen keitetyt perunat sopivat hyvin lisäksi.

Paistetut pakasteahvenfileet

1 paketti pakasteahvenfileitä (300 g)

voita

suolaa

(halutessa valkopippuria)

Anna kalojen sulaa huoneenlämmössä sen verran, että niitä on helppo leikata (esim. 1 tunti, jos levittää ne laakealle alustalle). Tunnustele fileiden leveämmistä päädyistä keskeltä, missä kohtaa kulkee ruotojonot. Ruotojonoja pitäisi olla kussakin fileessä yksi jono. Leikkaa ruotojonot pois terävällä veitsellä.

Kuumenna paistinpannulla voita (voin määrässä ei kannata säästellä). Ripottele suolaa päälle molemmin puolin, mieluiten heti kääntämisen jälkeen kuumalle puolelle.

Persilja-voikastike

100 g voita

1 dl hienonnettua persiljaa

1 tl sitruunamehua

Sulata voi (mikrossa tai kattilassa levyllä). Ota sulamisen jälkeen pois levyltä, jos oli levyllä. Sekoita joukkoon muut aineet. Tarjoa heti ennen kuin jäähtyy ja kiinteytyy. Voi myös uudelleenlämmittää mikrossa tai levyllä, mutta persiljan väri voi silloin haalistua (kuvassa ehti vähän haalistua). Sopii hyvin kalan ja perunan kanssa.

Saman kastikkeen voi myös tehdä maustevoiksi antamalla voin ensin pehmetä huoneenlämmössä, sitten sekoittamalla muut ainekset joukkoon ja jähmettämällä jääkaapissa. Jähmettämisen voi tehdä joko kulhossa tai voi muotoilla pötköksi leivinpaperin tai kelmun avulla. Pötköstä voi silloin leikata maustevoinappeja. Maustevoin voi myös pursottaa ruusukkeiksi ennen jähmettämistä.

Muita kastikkeita kalalle täällä.

Muita perunalisäkkeitä täällä.

Päivitys 28.5.2020:

Tältä aterialta jääneistä keitetyistä perunoista tein seuraavana päivänä mäiskypottuja (en suosittele) ja sitä seuraavana päivänä valkosipuliperunat (kyllä suosittelen).

Tomaatti-mozzarella-basilikapasta eli pasta caprese

Tomaatti-mozzarella-basilikapasta eli pasta caprese on helppo, nopea, yksinkertainen ja herkullinen ruoka. Tähän tarvitaan nimessä olevien ainesten lisäksi vain suolaa ja öljyä, ja pisin vaihe tässä ruuassa on pastan keittäminen. Muut ainekset ehtii hyvin valmistella pastan kypsyessä. Tästä ruuasta tulee minulle hyvin kesäinen fiilis. Tämä on kätevä kahdelle tehtävä ruoka, koska yhdessä mozzarellapaketissa on sopivasti kahteen annokseen.

Tomaatti-mozzarella-basilikapasta eli pasta caprese

vaaleaa nauhapastaa (tai vaaleaa spagettia)

öljyä

1 kypsä tomaatti per annos

½ pakettia vesipuhvelimozzarellaa per annos

kourallinen tuoretta basilikaa per annos

Keitä pasta kypsäksi suolaisessa vedessä (esim. suolaa 10 g / 2 tl per litra vettä). Valuta kypsä pasta.

Pastan kypsyessä leikkaa tomaatit ohuiksi viipaleiksi, ja sitten ne ohuet viipaleet kuutioiksi. Kaada mozzarelloista neste pois, ja pilko mozzarellat kuutioiksi.

Kokoa annokset. Annostele lautaselle kypsää pastaa. Valuta päälle öljyä sen verran, että pasta kiiltää. (Öljyn voi myös sekoittaa pastan joukkoon suoraan kattilassa – silloinkin lisää sen verran öljyä, että pasta kiiltää.)

Lado pasta-annosten päälle tomaattia ja mozzarellaa. Revi tai silppua päälle tuoretta basilikaa. Nauti heti.

Tämä ruoka tomaatteineen, mozzarelloineen ja basilikoineen ei kestä uudelleenlämmitystä. Pelkkä pasta tai pelkkä öljytty pasta kuitenkin kestää. Tapoja käyttää tähteeksi jäänyt pasta on kirjoituksessani Ruokaa tähteistä: ylijäänyt spagetti, makaroni ja muu pasta.

Veden kiehumista nopeutan nykyään vedenkeittimen avulla näin: Kun haluan keittää 2 litraa vettä niin kuin tätä pastaa varten tein, laitoin vedenkeittimeen maksimimäärän vettä kiehumaan eli 1.7 L. Samaan aikaan laitoin hellan levyllä 3 dl vettä kiehumaan siihen kattilaan, jossa keitän pastat. 3 dl vettä kattilassa ja 1.7 L vedenkeittimessä kiehuivat samaan aikaan. Kaadoin vedenkeittimessä kiehautetut vedet sinne kattilaan, jolloin 2 litraa vettä kiehui noin viidessä minuutissa. 2 litran vettä kiehauttaminen pelkällä hellalla kestää minun hellallani 20 minuuttia.

Perunagratiini keitetyistä perunoista

Kolme päivää sitten keitin koko 2 kilon pussillisen perunoita. Niitä syötiin silloin aterialla, jossa oli perunoiden lisäksi pestoa, paistettuja ahvenia, kaalisalaattia ja grillitomaattia. Nyt jääkaapissa oli jäljellä noin yksi kilo keitettyjä perunoita siitä satsista. Tällä kertaa mieli teki tehdä niistä keitetyistä perunoista perunagratiini. Perunagratiinista tuli onnistunut. Tuli pehmeän makuinen. Mausta tulee mieleen perunamuusi kiinteämpänä ja juustogratinoituna. Tämä perunagratiini on saman tyyppinen kuin kermaperunat keitetyistä perunoista, mutta tässä on kerman sijaan juustopohjaista valkokastiketta.

Perunagratiini keitetyistä perunoista

n. 1 kg kylmiä keitettyjä perunoita ilman kuoria

3 rkl voita

3 rkl vehnäjauhoja

n. 3½ dl täysmaitoa (n. 350 g)

1 maustemitta suolaa (tällä suolamäärällä tulee hyvin vähäsuolaisen makuista – suolaa kestäisi tähän määrään laittaa paljon enemmänkin, esim. 1-1½ tl)

100 g juustoraastetta kastikkeeseen

50 g juustoraastetta pinnalle

Tee ensin juustokastike. Sulata voi kattilassa keskilämmöllä. Lisää vehnäjauhot, kypsennä koko ajan kierrevispilällä vispilöiden muutama minuutti. Lisää maito vähitellen koko ajan sekoittaen. Kun kaikki maito on lisätty, kuumenna sekoittaen, kunnes kastike on tasainen ja hieman paksuuntunut. Siirrä kattila pois levyltä. Lisää juustoraaste. Sekoita, kunnes juusto on sulanut ja sekoittunut kastikkeen joukkoon. Mausta suolalla.

Voitele uunivuoka. Leikkaa perunat ohuiksi viipaleiksi. Lado suunnilleen puolet perunaviipaleista uunivuokaan. Kaada päälle suunnilleen puolet juustokastikkeesta. Lado päälle loput perunaviipaleista. Kaada päälle loput juustokastikkeet.

Paista ensin 200-asteisen uunin keskitasolla noin 20 minuuttia, tai kunnes gratiini on kuuma. Ota vuoka pois uunista ja nosta uunin lämpötila 225 asteeseen. Ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista vielä 225-asteisen uunin keskitasolla, kunnes juusto on ruskistunut. Minulla siihen meni 15 minuuttia. Anna vetäytyä vähintään 5 minuuttia. Tarjoa lisäkkeenä.

Vinkkejä:

* Jos haluaa tehdä perunagratiinin kypsistä perunoista mieluummin ilman jauhoja, silloin suosittelen tätä reseptiä, jossa paksuus tulee kermasta: https://ruokaideat.com/2019/11/30/perunalisakkeita/#gratiini Silloin tee kerma-maitoseos muuten ohjeen mukaan, mutta älä sekoita perunaviipaleita siihen kattilassa. Lado kypsät perunaviipaleet (n. 1 kg) voideltuun uunivuokaan, ja kaada kermaseos perunaviipaleiden päälle. Tee muuten ohjeen mukaan. Paista uunissa, kunnes juustoraaste on ruskistunut.

* Perunagratiiniin voi käyttää mitä tahansa raastettavaa juustoa, mitä on ja mistä tykkää. Miedoilla juustoilla tulee miedon makuinen gratiini, vahvemmilla juustoilla vahvemman makuinen. Itse käytin tällä kertaa Oltermannia.

* Perunagratiiniin voi halutessa lisätä valkosipulia esim. 1-3 kynttä. Silloin joko purista, viipaloi tai silppua kuoritut valkosipulin kynnet. Laita ne joko uunivuoan pohjalle tai kerrosten väliin, kunhan ei ylimpään kerrokseen, jossa ne helposti palavat.

* Perunagratiiniin voi halutessa lisätä myös yhtä tai useampaa näistä: pippuri , yrtit, paistettu sipuli.

* Perunagratiinista voi halutessa tehdä ruokaisamman lisäämällä esimerkiksi jotain näistä: kypsä liha/kana/savulohi, paistettu jauheliha/kanasuikaleet, kinkku, makkara, nakit, paistettu pekoni, meetvursti. Laita silloin ne korkeintaan suupalan kokoisina paloina perunakerrosten väliin niin, että niitä ei ole ylimmässä kerroksessa (jossa ne helposti palavat).

* Juustokastikkeena voi käyttää myös tähteeksi jäänyttä kylmää juustokastiketta. Sitä ei tarvitse lämmittää ensin. Kaatamisen sijaan lusikoi sitä perunoiden päälle, jolloin uunin kuumuus hoitaa tasaisemman levittymiseen. Kylmää juustokastiketta käytettäessä paistoaika voi olla jonkin verran pidempi. Lisää pintajuustot vasta sitten, kun juustokastike ja perunat ovat höyryävän kuumia.

Tämä resepti perustuu tähän ohjeeseen: https://herchristianhome.com/how-to-make-easy-scalloped-potatoes-from-leftover-potatoes-cheese-sauce/ Paistolämpötilat olen nostanut alkuperäistä ohjetta korkeammiksi, jotta ruskistuu paremmin.

Tämän perunagratiinin kanssa söin tänään pakastelohta, joka oli Rainbow-merkkistä nimellä ”Lohta annospaloina”. Tämä pakastelohi maistui mielestäni siltä, niin kuin lohifilee olisi paistettu viimeisenä käyttöpäivänä ja lämmitetty uudelleen siitä vielä pari päivää myöhemmin. Eli maistuu lohelta, mutta ei kaikista tuoreimmalta lohelta. Sulatin pakastelohta ensin huoneenlämmössä puoli tuntia, sitten paistoin runsaassa voissa 5 min per puoli ja ripottelin suolaa molemmille puolille. Siinä ajassa pinnat ruskistuivat hyvin ja sisältä tuli juuri ja juuri kypsää. Pakkauksen ilmoittama kypsentämisaika oli 8-10 minuuttia. Epätuore maku ei ole paistopinnoissa, vaan vain sisällä, joten todennäköisesti maistuisi paremmalta, jos ennen paistoa leikkaisi kohmeiset lohipalat puolta ohuemmiksi.

Muita tapoja käyttää tähteeksi jääneet keitetyt perunat on kirjoituksessani Ruokaa tähteistä: ylijääneet keitetyt perunat. Tätä kirjoittaessani tämän blogin suosituimmat tähdereseptit keitetyistä perunoista ovat Lohkoperunat keitetyistä perunoista, Liha-perunalaatikko keitetyistä perunoista ja Röstiperunat keitetyistä perunoista.