
Eilen, kun oltiin jo syöty, huomasin jääkaapissa olevan paketti viimeisen käyttöpäivän pekonia. Päätin sitten vielä ennen nukkumaanmenoa kypsentää sen uunissa, laittaa jääkaappiin odottamaan, ja miettiä seuraavana päivänä, mitä sille kypsälle pekonille tekisi. Tänään päivällisnälkään alkoi tehdä mieli pekonipastaa, joten tein sitä ja hyvää tuli. En kaivannut siihen tällä kertaa muuta kuin vaalea spagetti, pekoni, pekoninrasvat ja keitinvesi.
Simppeli pekonipasta
300 g vaaleaa spagettia (tai vaaleaa nauhapastaa)
1 paketti pekonia, kypsennettynä (voi kypsentää esim. uunissa tai pannulla)
1 paketista pekonia irronneet rasvat
½ dl pastan keitinvettä
Keitä pasta kypsäksi suolatussa vedessä (esim. 2 litraa vettä + 20 grammaa / 4 tl suolaa). Sillä aikaa revi kypsä pekoni paloiksi (esim. käsin, tai voi myös pilkkoa veitsellä). Sulata pekoninrasva mikrossa, jos se on jähmettynyt. Kaada kypsästä pastasta vesi pois, mutta ota vähän talteen. Sekoita kypsään pastaan pekonipalat, pekoninrasva sulassa muodossa ja keitinvettä. Tarjoa heti ennen kuin jäähtyy, mutta sopii myös uudelleenlämmittämiseen.
Pekonin kypsentäminen uunissa
1 paketti pekonia
Levitä pekoniviipaleet leivinpaperoidulle uunipellille. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla 7-9 min, tai kunnes näyttää paahtuneelta. Siirrä kypsät pekoniviipaleet eri astiaan. Kaada pekoneista irronnut rasva talteen esim. kippoon. Sekä kypsää pekonia että pekonin rasvaa voi säilyttää jääkaapissa ja lämmittää tarvittaessa uudelleen. Pekonipastaa tehdessä ei tarvitse kylmää kypsää pekonia lämmittää uudelleen, sillä se lämpenee juurikeitetyn pastan seassa.
Vinkki: Simppeliin pekonipastaan voi halutessa lisätä esim. yhtä tai useampaa näistä: pippuri, valkosipuli, paistettu sipuli, tuoreet tai kuivatut yrtit, chili, parmesaani, kerma, ranskankerma, tuorejuusto. Ne voi sekoittaa kypsään pastaan yhtä aikaa muiden ainesten kanssa.
Annokseni simppeliä pekonipastaa ja vähätöisiä kasviksia. Pekonipastaa kattilassa.