
Mäiskypotut ovat mielestäni herkullinen perunalisäke silloin, kun ne tekee juurikeitetyistä perunoista. Silloin niissä maistuu herkullinen paahtunut perunan kuori sekä lisäksi keitetty peruna, joka on imenyt öljyä ja kenties mausteitakin. Nyt kun kokeilin tehdä mäiskypotut tähteeksi jääneistä edellisen päivän keitetyistä perunoista, on pakko todeta, että ei tullut yhtä hyviä. Eilisistä perunoista tehdyt mäiskypotut valitettavasti maistuivat eilisiltä perunoilta, ja se maku ajoi harmillisesti paahteisten makujen yli. Ohuimmat kohdat olivat herkullisia ja rapeita, mutta vähänkään paksummat kohdat maistuivat eilisiltä, minkä nenäni huomasi selvästi jo ennen maistamista. Paistoin murskattuja, öljyttyjä ja suolattuja edellispäivän keitettyjä perunoita 200-asteisen uunin ylimmällä 35 minuuttia ottaen oppia Soppa365:n ohjeesta. Ainakaan sillä tavalla tehtynä ei tullut sellaisia, joita voisin suositella. Jos kokeilen mäiskypottuja joskus jämäperunoista uudelleen, käyttäisin siihen vain pieniä jämäpottuja, jotka yrittäisin lytätä mahdollisimman ohuiksi. Paistaisin uunin keskitasolla ylimmän tason sijaan ja paistaisin pidempään, tavoitteena tasainen paahtuminen käsin syötäväksi. Esimerkiksi uuniperunat keitetyistä perunoista, lohkoperunat keitetyistä perunoista sekä liha-perunalaatikko keitetyistä perunoista ovat olleet hyvänmakuisia, eivätkä ole maistuneet eilisiltä perunoilta. Niille kaikille on sattunut olemaan yhteistä, että niitä kaikkia on paistettu 200-asteisen uunin keskitasolla kiinteäksi asti.
Mäiskypotut, lytätyt perunat, murskatut perunat, nyrkkiperunat, lyttyperunat
keitettyjä perunoita kuorineen
öljyä
suolaa
Suosittelen käyttämään tähän juurikeitettyjä perunoita ennen kuin ne jäähtyvät. Asettele perunat leivinpaperoidulle uunipellille tai halutessa voideltuun uunivuokaan.
Murskaa kuorelliset keitetyt perunat niin, että kukin peruna pysyy vielä yhtenä kappaleena. Murskaamisen voi tehdä esimerkiksi perunasurvimella tai pullon pohjalla. (Jääkaappikylmät keitetyt perunat lyttäsin nyrkeillä, mutta niistä tuli eilisen perunan makuisia, joten niitä en lähde suosittelemaan.)
Valuta perunoiden päälle öljyä kauttaaltaan. Ripottele päälle suolaa. Muitakin mausteita voi halutessa lisätä tässä vaiheessa, esimerkiksi pippuria ja/tai yrttejä.
Paista 200-asteisen uunin ylimmällä tasolla 20-30 minuuttia tai kunnes pinta on saanut väriä.
Keitettyjä perunoita uunipellillä. Perunat lytättyinä. Osaa piti myös siirtää, jotta eivät lyttäänny päällekkäin. Öljyä päällä.
Suolaa päällä. Paistettu 200-asteisen uunin ylätasolla 35 minuuttia. Paksuimmat maistuivat eniten eilisiltä, ohuimmat vähiten. Mäiskyperunoita voin kanssa, lohiperhonen ja porkkanatikkuja.
Perunat olivat jääneet yli lohiaterialta. Samalta aterialta oli jäänyt myös lohiperhosia, jotka tälle aterialle uudelleenlämmitin mikrossa.
Parempia tapoja käyttää tähteeksi jääneet keitetyt perunat on kirjoituksessani Ruokaa tähteistä: ylijääneet keitetyt perunat. Siellä on esimerkiksi linkit Aurajuustoperunat keitetyistä perunoista ja Röstiperunat keitetyistä perunoista.
Päivitys 27.5.2020
Kokeilin tänään uudestaan tehdä mäiskypotut edellispäivän keitetyistä perunoista. Tällä kertaa paistoin öljytyt ja suolatut nyrkillä murskatut perunat 200-asteisen uunin keskitasolla, kunnes oli väriä pinnassa, mihin meni 40 minuuttia. Lopputulos oli sama kuin edellisellä kerralla: maistuu eilisperunalta, eli tunkkaiselta. Se eilisperunan maku on vieläpä tiivistyneempi kuin eilisperunoissa sellaisenaan. Taidan luovuttaa nämä mäiskypotut eilisperunoista -yritelmät. Tarkkaa syytä en tiedä, mutta jotkut ruuat maistuvat kertaalleen keitetyistä ja jäähdytetyistä perunoista tehtyinä eilisperunoilta, jotkut taas eivät. Esimerkiksi lohkoperunat, uuniperunat, liha-perunalaatikko, kermaperunat ja perunagratiini eivät maistu eilisperunoilta, vaikka olisinkin tehnyt ne keitetyistä jääkaappikylmistä perunoista. Mutta näiksi mäiskypotuiksi tehtynä en vain osaa saada sitä eilisperunan tunkkaista makua häviämään. Arvelen syynä olevan perunan entsyymit, jotka aktivoituvat tietyssä lämpötilassa ja ehkä muutenkin tietynlaisissa olosuhteissa, mutta enempää en asiasta osaa sanoa.
Tähän kohtaan lisäisin kuviakin, mutta WordPress valitettavasti temppuilee tällä kertaa, eikä anna minun lisätä tähän kuvia. Kolmessa kuvassa näkyisi tämänkertaisten mäiskypottujen tekovaiheet. Yhdessä kuvista näkyisi annokseni mäiskypottuja, paistettua haukifileetä ja salaattia. Voissapaistettu haukifilee oli paras osa annosta tällä kertaa. Yhdessä kuvassa näkyisi ohje, jolla poistin haukifileestä ruodot paistamisen jälkeen. Ohje on Jaakko Kolmosen kirjasta Ruodotonta kalaa.