Tuorepuuro pakastemustikoista, kaurahiutaleista, maustamattomasta jogurtista ja sokerista

Tänään maistui aamiaiseksi mustikkatuorepuuro. Mustikoista se oli erittäin helppo tehdä, koska mitään kuorimista tai pilkkomista ei tarvinnut tehdä, vaan vain sekoittaa ainekset ja laittaa jääkaappiin odottamaan. Siinä missä eilinen omenatuorepuuro oli hyvä syötäväksi jo puolen tunnin jälkeen, pakastemustikoista tehtävässä tuorepuurossa on otettava huomioon pakastemustikoiden sulamiseen tarvittava aika. Vaikka pakastemustikat voi sulattaa nopeasti mikrossa loppuun asti, silloin mustikoiden maku ja suutuntuma mielestäni heikkenevät merkittävästi, eli kuori nahkeutuu + mustikka menettää makeat ja raikkaat makunsa. Maun ja suutuntuman vuoksi suosittelen laittamaan pakastemustikat tuorepuuroon (ja muihinkin puuroihin) jäisinä tai vähintään kohmeisina. Yön yli jääkaapissa ne ehtivät sulaa tuorepuuron joukossa. Kuvassa näkyvään tuorepuuroon mustikat on laitettu kohmeisina, koska kohmeisia mustikoita oli nyt jäänyt yli. Jäisinä tuorepuuroon laitetut yleensä päästävät tuorepuuroon vähemmän väriä kuin mitä kuvassa näkyy, mutta toisaalta jäisinä laitetut yleensä säilyttävät paremmin tuoreet/raikkaat maut ja tuoreen suutuntuman.

Tuorepuuro pakastemustikoista

100 g pakastemustikoita jäisinä tai kohmeisina

1 dl kaurahiutaleita (35-40 g)

2 dl maustamatonta jogurttia (200 g)

sokeria oman maun mukaan (minulla 3 rkl)

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Laita jääkaappiin yöksi.

Mustikkatuorepuuroa voi muunnella samoilla tavoin kuin omenatuorepuuroa.

Muita harvoihin kaupassa käynteihin soveltuvia aamiaisia:

Tuorepuuro kaurahiutaleista, maustamattomasta jogurtista, omenasta ja sokerista

Tänään teki mieli saada aamiaiseksi tuorepuuroa. Tuorepuuron voi tehdä monella eri tavalla, mutta minulla oli nyt tällaiset ainekset: kaurahiutale, maustamaton jogurtti, omena ja sokeri. Maistui pehmeän kauraiselta, makeahkolta jogurtilta ja omenalta. Toimi hyvin aamiaiseksi nyt, kun edellisestä kauppareissusta on 11 päivää ja moni aines on kotoa loppu (kuvia yli viikon säilytetyistä hedelmistä täällä). Tuorepuuron usein annetaan olla jääkaapissa yön yli, mutta nyt minulle tuli tämä himo vasta aamulla, joten annoin olla jääkaapissa vain 30 minuuttia, joka sekin riitti.

Omenainen tuorepuuro (1 annos – voi moninkertaistaa tarvittaessa)

1 dl kaurahiutaleita (35-40 g)

2 dl maustamatonta jogurttia (200 g)

sokeria oman maun mukaan (minulla 3 rkl)

1 omena kuorittuna ja pikkupaloiksi pilkottuna

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Anna maustua jääkaapissa mielellään vähintään puoli tuntia (jotta sokeri ehtii tasoittua eikä ole vain joukossa pureskeltavina kiteinä), mutta käy myös yön yli tai tarvittaessa vuorokausi tai toinenkin. Omenapalat voivat tummua pitkässä säilytyksessä, mutta silti on syömäkelpoista.

Muunnoksia:

* omenan sijaan tai lisäksi voi käyttää myös muuta hedelmää tai marjaa, mistä tykkää

* jogurtin voi korvata tarvittaessa jollain muulla saman paksuisella tuotteella, josta tykkää ja jonka voi kuvitella sopivan tuorepuuroon (tarvittava sokerin määrä voi olla silloin eri)

* kaurahiutaleet voi korvata osittain tai kokonaan muilla hiutaleilla: esim. neljän viljan hiutale, riisihiutale, vehnähiutale jne.

* sokerin sijaan voi käyttää muuta makeuttajaa, mistä tykkää, esim. hunaja (sitä tarvitaan yleensä kolmanneksen vähemmän kuin sokeria) tai (vaahtera)siirappi

* mukaan voi lisätä esimerkiksi pähkinöitä (tarvittaessa pienennettyinä), kuivahedelmiä ja/tai kaakaojauhetta (kaakaojauheen tapauksessa voi tarvita sokeria enemmän)

* tuorepuuroon voi halutessa lisätä mausteita: esimerkiksi vaniljasokeria/vaniljauutetta/vaniljajauhetta, kanelia, kardemummaa, neilikkaa jne. mistä nyt tykkääkään

Omenainen tuorepuuro.

Muita harvoihin kaupassa käynteihin soveltuvia aamiaisia:

Puurorieskat – helpot rieskat kaurapuuron jämistä ilman hiivaa

Näitä rieskoja voi kutsua monella eri nimellä: kaurarieskat, puurorieskat, kaurapuurorieskat, jämärieskat, tähderieskat, hävikkirieskat, ylijäämärieskat, jäterieskat. Maun puolesta kuvaavin nimi on kaurarieskat, koska kauralta nämä maistuvat. Kaurapuurorieskat taas kuvaa parhaiten pääraaka-ainetta, joka on ylijäänyt kaurapuuro, mutta puurorieskat on lyhempänä kätevämpi nimi. Joka tapauksessa, nämä rieskat on mielestäni aivan mainio tapa käyttää kaurapuuron tähteet helposti ja nopeasti. Ja vaikka kaurapuuron jämät puuttuisivatkin, nämä hiivattomat rieskat on silti helppo ja nopea tehdä, jos tekee ensin kaurapuuron mikrossa, mihin menee kolme minuuttia.

Kaurapuurorieskat 2 kpl (ohjeen puolittamalla tulee yksi kaurapuurorieska, tuplaamalla taas tulee 4 kaurapuurorieskaa, jolloin tarvitaan kaksi peltiä, ja triplaamalla tulee 6 kaurapuurorieskaa, jolloin tarvitaan kolme peltiä)

2 dl kaurapuuroa (n. 200 g)

3 dl vehnäjauhoja (195 g)

½ tl suolaa

1 tl leivinjauhetta

1-2 rkl voita sulatettuna

1-1½ dl täysmaitoa

1 kananmuna

Sekoita keskenään kuivat aineet eli vehnäjauhot, suola ja leivinjauhe. Sekoita kananmuna yhteen desilitraan maitoa esim. haarukalla tai kierrevispilällä. Sekoita keskenään kananmuna-maitoseos, kaurapuuro ja voisula. Sekoita keskenään puuroseos ja vehnäjauho-suola-leivinjauheseos. Jos kaikki jauhot eivät kastu, sekoita mukaan vielä vähän lisää maitoa. Sekoita tasaiseksi taikinaksi, mutta älä vaivaa sitkoa.

Levitä taikina kahdeksi pyöreähköksi rieskaksi leivinpaperoidulle tai voidellulle uunipellille. Pistele rieskoihin haarukalla reikiä. Paista 250-asteisen uunin keskitasolla noin 15 minuuttia, kunnes rieskat ovat saaneet väriä pintaan. Hyvää sekä lämpimänä että kylmänä. Sopii myös pakastettavaksi, joten voi tehdä kerralla isomman määrän ja pakastaa ylimääräiset myöhempää käyttöä varten.

Vinkkejä:

* Jos kokeilet tätä reseptiä muusta puurosta kuin kaurapuurosta, käytä puuroa sama määrä, ja säädä maidon määrä sellaiseksi, että kaikki jauhot kostuvat ja taikina on lusikoitavaa ja lusikalla levitettävää.

* Jos puuroa ei ole tähteenä, tähän rieskamäärään tarvittavan puuromäärän voi tehdä helposti mikrossa kolmessa minuutissa. Sekoita korkeareunaisessa syvässä lautasessa 2/3 dl kaurahiutaleita (n. 25 g), 1 1/3 dl täysmaitoa (130 g – tai sama määrä vettä, mutta maidolla mausta tulee parempi) ja ripaus suolaa. Kuumenna mikrossa täydellä teholla 3 minuuttia. Jos kuohuu yli, keskeytä kuumentaminen, sekoita ja jatka kuumentamista, kunnes on 3 minuuttia kuumennettu yhteensä tai puuro valmista. Rieskaa varten puuron voi jättää vähän löysäksikin, sillä se kiinteytyy jäähtyessään. Sekoita tasaiseksi, ja anna jäähtyä vähintään sen aikaa kun teet muut vaiheet.

* Samasta taikinasta voi tehdä halutessa monta pienempää rieskaa. Silloin paistoaika voi olla eri: ota uunista ulos, kun pinnassa on väriä.

Maku näissä kaurapuurorieskoissa on mukavan kaurainen, paahteinen ja pehmeä. Myös rakenne on sopivan pehmeä. Siksi kaikista kokeilemistani kaurarieskan resepteistä tämä on suosikkini. Joskus olen saanut aikaiseksi turhan paljon hammastyötä vaativia kaurarieskoja, joita lapset ovat moittineet liian koviksi. Sellaisia rieskoja on tullut ainakin Valion ”Rapea kaurarieska” -ohjeella sekä Ylen ”Kaurarieska (9 kpl)” -ohjeella. Jälkimmäisessä kuitenkin maku oli oikein hyvä, ensin mainitussa minun makuuni liian hapan (koska kaikki neste on kermaviiliä). Kaurahiutaleista tehty ryynirieska sen sijaan oli oikein hyvää ja pehmeää, mutta hitaampi tehdä. Tämän nopean kaurapuurorieskan resepti on alun perin täältä: https://www.arla.fi/reseptit/rieska/

Nämä kaurarieskat tehdään leivinjauheella ilman hiivaa eikä näitä siten tarvitse kohottaa. Jos haluaa mieluummin tehdä hiivalla kohotetut vähemmän nopeat rieskat kaurapuurosta tai muusta puurosta, sellainen resepti löytyy täältä: https://anna.fi/reseptit/kaurarieskat Kyseinen resepti on myös kananmunaton.

Tein nämä kaurapuurorieskat samalla reseptillä kuin minkä olen aiemmin kirjoittanut postaukseeni Ruokaa tähteistä: ylijäänyt puuro. Kyseisestä kirjoituksesta löytyviä reseptejä ovat puurorieskan lisäksi puuropannukakku, puuroletut, puurosämpylät ja gluteenittomat puurosämpylät. Ne eivät toki ole ainoat tavat uusiokäyttää puuron jämät, vaan kirjoituksesta löytyy linkkejä moniin muihinkin puuronjämäresepteihin, kuten suklaapuuro ja mustikkapuuro.

Käytin muuten tähän tänään 12.1.2020 kananmunan, jonka parasta ennen oli 27.12.2019. Munia oli säilytetty koko ajan huoneenlämmössä. Upotin munan lasilliseen vettä. Koska se upposi, totesin sen olevan vielä käyttökelpoinen ja käytin sen. Jos se olisi kellunut, olisin heittänyt menemään. Kokemukseni mukaan kananmunat joskus ovat kelpoja vielä viikkoja parasta ennen -päiväyksen jälkeen, mutta eivät aina.

Tasaiseksi sekoitettu taikina.
Taikina jaettuna leivinpaperille kahdeksi kasaksi.
Valmista rieskaa nakkikeiton jämien kanssa. Nakkikeitosta oli jäljellä lähinnä pitkää lientä.

Alla linkkejä muihin resepteihin, joissa käytetään kaurahiutaleita.

Alla linkkejä muihin rieskaresepteihin.

Pikasämpylät – nopeat hiivattomat lusikoitavat sämpylät ilman vaivaamista leivinjauheella

Teki mieli sämpylöitä, mutta ei ollut aikaa odotella kohoamista. Kokeilin sitten ilman hiivaa tehtäviä nopeita leivinjauheella kohotettavia sämpylöitä tällä ohjeella: https://www.myllynparas.fi/reseptit/arjan-pikasampylat

Hyppää reseptiin

Reseptissä lukee Arjan pikasämpylät, mutta minä en osaa olla lukematta sitä muodossa ”Arjen pikasämpylät”. Arjen pikasämpylät ovat mielestäni osuva nimi näille, koska juuri arkeenhan tällaiset pikasämpylät hyvin sopivatkin.

Noudatin ohjetta melkein. Jätin mausteet pois, koska en niiden makua näihin halunnut. Rasvan ja makeuttajat vaihdoin oman makuni mukaisiksi, eli öljyn vaihdoin voihin ja hunajan/siirapin vaihdoin sokeriin. Pinnalle olisi kuulunut ohjeen mukaan ripotella kaurahiutaleita tai juustoraastetta, mutta en välittänyt ripotella kumpaakaan. Paistoin 5 minuuttia kauemmin kuin ohjeessa oli, jotta pinnat ruskistuvat kunnolla. Ohjeessa neuvottiin jakamaan taikina muffinivuokiin tai -pellille, mutta taikina oli sen verran jämäkkää, että en nähnyt tarpeelliseksi alkaa muffinivuokien kanssa kikkailemaan, joten lusikoin vain palleroisia suoraan leivinpaperoidulle pellille.

Pikasämpylöistä tuli tosi hyviä. Hiivan puuttuessa ei tullut tavallisten sämpylöiden makuisia, mutta hyviä kuitenkin. Maistuu ennen kaikkea teeleivältä/muffinilta, mutta hyvältä sellaiselta. Maussa on olennaisena osana myös ihana paahtuneen kauran maku. Suolan maku näissä on selvempi kuin sämpylöissä yleensä, mutta minun makuuni ei liiallinen.

Nämä pikasämpylät ovat paljon hajoavampia kuin tavalliset sämpylät, joten vaikka nyt halkaisun kestävätkin, eivät pysty kantamaan välissä suuria määriä täytteitä. Kuitenkin kyllä tekisin uudestaankin, vaikka nämä ovatkin aivan eri asia kuin tavalliset sämpylät. Maku ja rakenne näissä on mielestäni hyvin samankaltainen kuin tällä kaurahiutalepaketistakin löytyvällä ohjeella tehdyissä kaurateeleipäsissä, jotka nekin ovat tosi hyviä: https://www.myllynparas.fi/reseptit/kaurateeleipaset

Näiden pikasämpylöiden kanssa söin kanakeittoa pakkasesta. Se maistui pakastamisen jälkeen oikein hyvältä kanakeitolta, eikä liian hiiligrillauksiselta niin kuin tuoreeltaan.

Pikasämpylät ilman hiivaa, vaivaamista ja kohoamisen odottelua (n. 9 kpl)

4 dl vehnäjauhoja (260 g)

2 dl kaurahiutaleita (80 g)

2 tl leivinjauhetta

1½ tl suolaa

2½ dl täysmaitoa (250 g)

50 g sulatettua voita

100 g tuorejuustoa (puoli purkkia)

2 rkl sokeria

1 kananmuna

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää muut ainekset ohjeen mukaisessa järjestyksessä (kananmuna kannattaa ensin sekoittaa tasaiseksi kupissa). Sekoita taikina juuri ja juuri tasaiseksi, mutta älä vaivaa sitkoa. Käsiä ei tarvitse tässä sotkea ollenkaan, vaan riittää sekoittaminen välineellä, mikä löytyy, kuten nuolija.

Nostele taikinasta lusikalla kasoja leivinpaperoidulle pellille. Tasoita kasat lusikalla jotensakin palleroisia muistuttaviksi muodoiksi. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla, kunnes pinnat ovat ruskistuneet (n. 15-20 min). Voi nauttia tuoreeltaan tai jäähtyneenä. On hyvää vielä seuraavanakin päivänä.

Omenaiset myslipatukat

Myllyn paras Neljän viljan hiutale -paketissa oli ohje itsetehdyille myslipatukoille. Koska ohjeessa oli sekä kuivattuja hedelmiä että hedelmämehua, näin tämän oivana tilaisuutena saada käytettyä sekä kuivattuja omenoita että omenamehua, joita molempia minulla sattui olemaan itsetehtyinä. Alkuperäisen ohjeen kaikki kuivatut hedelmät korvasin kuivatuilla omenoilla, ja ohjeen mehuna käytin omenamehua. Ohjeessa oli myös kauraleseitä ja pähkinärouhetta/kookoshiutaleita, jotka kaikki korvasin kaurahiutaleilla. Näin ollen laitoin näihin myslipatukoihin vain neljän viljan hiutaleita, kaurahiutaleita, kuivattua omenaa, omenamehua, vaaleaa siirappia ja suolaa.

Kuivatut omenat ajoin ensin tehosekoittimella rouheeksi. Sekoitin keskenään kuivat aineet eli kaurahiutaleet, neljän viljan hiutaleet ja kuivatut omenat. Sekoitin kattilassa mehun, siirapin ja suolan, ja kiehautin. Otin kattilan levyltä, ja sekoitin mukaan kuivat aineet, jolloin massasta tuli paksua tahnaa. Muotoilin pötköiksi pellille leivinpaperille, ja paistoin 200-asteisen uunin keskitasolla 10 minuuttia.

Heti kun vain oli jäähtynyt sopivaksi, maistoin yhden. Sellaisenaan syötynä ei ollut oikein syömisen arvoista. Oli kuivaa ja liian rukiisen makuista. Minusta tuntuu, että en halua ruismakuja myslipatukoihin. Lisäksi tuntuu, että ollakseen hyvä myslipatukka, pitäisi olla kunnolla lisättyä rasvaakin.

Kun kerran näistä ei tullut hyviä myslipatukoita, laitoin niitä sitten kulhoon maidon kanssa ja söin Weetabixin tapaan muro-/myslityyppisesti. Niin syötynä olikin oikein hyvää! Maistui omenaiselta hyvältä mysliltä, jossa oli minun makuuni sopiva makeustaso. Rukiinen maku ei näin syötynä häirinnytkään, vaan oli just sopiva. Jos sitten joskus näiden loputtua haluan tehdä lisää mysliä, voin kurkata täältä tämän reseptin ja käyttää sitä uudestaan:

Omenaiset myslipatukat, jotka olivatkin parempia myslinä kuin patukoina

5 dl neljän viljan hiutaleita

2 dl kaurahiutaleita (alkuperäisessä ohjeessa 1 dl kauraleseitä ja 1 dl pähkinärouhetta/kookoshiutaleita)

2 dl kuivattuja omenoita (tai muita kuivattuja hedelmiä – alkuperäisessä ohjeessa rusinoita, mangoa ja papaijaa)

1½ dl omenamehua (tai muuta maultaan sopivaa mehua – sen makuisena, jota on kiva juoda sellaisenaankin)

1½ vaaleaa siirappia (tai muuta siirappia esim. vaahterasiirappia tai hunajaa)

½ tl suolaa

(alkuperäisessä ohjeessa lisäksi 1-2 tl vaniljasokeria – minulla ei ollut enkä sitä kaivannut)

Jos kuivatut hedelmät ovat isoina paloina, pienennä ne rouheeksi esim. tehosekoittimella, veitsellä tai käsin, millä nyt onkaan helpointa. Itsekuivatut omenat oli helpointa pienentää tehosekoittimella.

Sekoita kuivat ainekset keskenään. Sekoita kattilassa mehu, siirappi ja suola (ja vaniljasokeri, jos käytät – tässä vaiheessa voi halutessa lisätä myös muita mausteita kuten vähän kanelia). Kiehauta seos, ja nosta sitten kattila pois levyltä.

Sekoita siirappiseokseen kuiva-aineseos. Sekoita hyvin. Seoksesta tulee paksua tahnaa.

Vuoraa uunipelti leivinpaperilla. Tässä vaiheessa seoksesta voi muotoilla pötköjä, muita muotoja tai levittää kerrokseksi. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla, kunnes seos on saanut vain vähän väriä, mutta ei ole vielä kärähtänyt. Pötköjen tapauksissa ohjeellinen kypsennysaika on 7-10 minuuttia. Minulla ne olivat uunissa 10 minuuttia.

Siinä paketin kyljessä muuten neuvottiin säilyttämään nämä myslipatukat jääkaapissa tai pakastimessa. Itse säilytän ihan paperipussissa huoneenlämmössä, koska nämä ovat niin kuivia, etten usko niiden voivan pilaantua. Raportoin kyllä tänne, jos ehtivät pilaantua!