Appelsiiniriisi tavallisesta keitetystä riisistä

Appelsiiniriisi ylijääneestä keitetystä riisistä.

Minulla oli vielä ylijäämä keitettyä pitkäjyväistä riisiä, jota olin käyttänyt jo savusiika-riisisalaattiin ja riisipuuroon. Kun minulla oli myös appelsiineja ja purkin loput kuohukermaa, päätin tehdä riisistä yhden herkkujälkiruuistani mitä on tullut syötyä erityisesti joulun aikaan, eli appelsiiniriisi. Perinteisesti se tehdään riisipuurosta, mutta siihen käy myös ylijäänyt keitetty riisi, mikäli se on vain suolalla maustettua vain vedessä keitettyä, eli ei esimeriksi tulista lihaliemessä keitettyä. Perinteiseen appelsiiniriisiin verrattuna tämä pitkäjyväisestä riisistä tehtävä versio ei tietenkään ole täysin sama asia: tässä ei ole sitä maitoon keitetyn puuron makua, ja riisin jyväset ovat tässä toki pidempiä kuin riisipuurosta tehtäessä. Silti tämäkin on herkullinen jälkiruoka, jota ehdottomasti kannattaa tehdä, ja loistava uusiokäyttö keitetylle riisille, jos sitä on liikaa. Appelsiinin sijaan tähän voisi käyttää myös esimerkiksi mansikoita tai mustikoita, jolloin nimi olisi mansikkariisi tai mustikkariisi.

Appelsiiniriisi keitetystä riisistä (2 annosta)

1 dl kylmää keitettyä riisiä (80 g)

1 appelsiini

3/4 dl kuohukermaa (75 g)

2 rkl sokeria

1/4 tl vaniljauutetta tai vaniljasokeria

Leikkaa appelsiini kuorettomiksi (ja halutessa kalvottomiksi) lohkoiksi, ja lohkot pieniksi paloiksi. Vatkaa kerma vaahdoksi sokerin ja vaniljatuotteen kanssa. Sekoita keskenään riisi, appelsiinipalat (mehuineen, jos mehua on leikatessa irronnut) ja kermavaahto. Siirrä jääkaappiin maustumaan, mielellään vähintään puoleksi tunniksi. Voi annostella jo valmiiksi pieniin jälkiruokakulhoihin tai tarjota yhdestä isosta kulhosta.

Ennen jääkaappiin siirtämistä voi halutessa maistaa ja lisätä sokeria tarvittaessa. Sokerin määrän voi myös puolittaa, jos ei pidä kovin makeasta. Jos appelsiiniriisistä haluaa kauniimman näköisen, osan appelsiinipaloista voi säästää koristeluun ja asetella ne nätisti pinnalle juuri ennen tarjoamista.

Määrät voi tarvittaessa moninkertaistaa.

4 annosta: 2 dl keitettyä riisiä, 2 appelsiinia, 1 ½ dl kuohukermaa, 4 rkl sokeria, ½ tl vaniljauutetta tai vaniljasokeria

6 annosta: 3 dl keitettyä riisiä, 3 appelsiinia, 2 1/4 dl kuohukermaa, 6 rkl sokeria, 3/4 tl vaniljauutetta tai vaniljasokeria

8 annosta: 4 dl keitettyä riisiä, 4 appelsiinia, 3 dl kuohukermaa, 8 rkl sokeria, 1 tl vaniljauutetta tai vaniljasokeria

Jos riisiä haluaa keittää juuri tätä tarkoitusta varten, on hyvä tietää, että 1 dl raakaa riisiä on noin 3 dl keitettynä.

Muunnoksia:

* Saman voi tehdä riisipuurosta käyttämällä keitetyn riisin sijaan saman desilitramäärän riisipuuroa. Riisin/riisipuuron sijaan voi käyttää myös mannapuuroa, jolloin lopputulosta voi sanoa nimellä appelsiinimanna.

* Mansikkariisin voi tehdä käyttämällä appelsiinin sijaan 200 g mansikoita viipaloituina. Ne voivat olla tuoreita tai pakastettuja. Säädä sokerin määrä mansikoiden makeuden mukaan.

* Mustikkariisin voi tehdä käyttämällä appelsiinin sijaan 200 g mustikoita, jotka voivat olla tuoreita tai pakastettuja. Säädä sokerin määrä mustikoiden makeuden mukaan.

* Periaatteessa vain mielikuvitus on rajana. Kokeile appelsiinin sijaan muita lempihedelmiä (tuoreita tai tölkitettyjä, esim. tölkkiananas) tai vaikkapa suklaahippuja.

Vinkki:

Jos on tarkka ruuan mausta ja voi vaikuttaa siihen, minkälaista riisiä tähän käyttää, silloin suosittelen käyttämään tähän sellaista valkoista riisiä, joka ei ole parboiled-käsiteltyä. Parboiled-riisissä on mielestäni voimakkaampi ei-neutraali ei-makea maku kuin ei-parboiled-riisissä. Parboiled-käsittely kerrotaan pakkauksessa, jos se on tehty, mutta itse tunnistan sen myös valmiin riisin mausta sekä hajusta keittämisen aikana. Puuroriisi yleensä ei ole parboiled-käsiteltyä, koska parboiled-käsittely vähentää puuroutuvuutta.

Ylläoleva resepti perustuu tähän K-ruoka.fi-sivuston Appelsiiniriisi-ohjeeseen: https://www.k-ruoka.fi/reseptit/appelsiiniriisi

Appelsiiniriisit annosteltuina kulhoihin.

Muita tapoja hyödyntää tähteeksi jäänyt keitetty riisi on kirjoituksessani Ruokaa tähteistä: ylijäänyt keitetty riisi. Siellä on reseptit Riisivuoka, Riisiletut ja Riisirieska sekä linkkejä muihin resepteihin.

Riisipuuro keitetystä pitkäjyväisestä riisistä mikrossa

Keitetystä riisistä tehtyä riisipuuroa kanelin ja sokerin kanssa.

Minulla oli tähteenä keitettyä riisiä, joka oli tavallista pitkäjyväistä riisiä. Kokeilin huvikseni tehdä siitä ylijäämä keitetystä riisistä jotain, mitä en ole ennen kokeillut: riisipuuroa, vaikka se ei ole puuroriisiä. Tein tämän riisipuurokokeilun mikrossa, jossa yleensä teen myös kaurapuurot ja jossa maitopohjainen puuro ei pala pohjaan. Tätä ylijääneestä keitetystä riisistä tehtyä riisipuuroa kypsensin mikrossa yhteensä 9 minuuttia, sekoittaen ja tarkistaen tilanteen 3 minuutin välein. Olennaista oli myös lopussa 5 minuutin vetäytyminen, jotta puuro kiinteytyy loppuun asti. Lopputuloksena syntynyt riisipuuro on rakenteeltaan tietenkin pitkäriisisempää, koska se on tehty tavallisesta pitkäjyväisestä riisistä, joka aiheuttaa myös pienen vivahde-eron makuun. Mutta muuten tämä menee minulle riisipuurosta: siinä on se sama maitoon keitetyn riisin maku joka tavallisessakin riisipuurossa, ja rakenne on vetäytymisen jälkeen samalla tavalla kiinteä, vaikkakin riisin jyväset tässä ovat pitempiä ja vähemmän pyöreitä kuin perinteisessä riisipuurossa. Sanoisin, että kyllä kannattaa tehdä riisin jämistä välillä tällaistakin ruokaa. Tämä on mielestäni mukavaa vaihtelua ylimääräisestä keitetystä riisistä, kun tätä voi tehdä ja syödä vaikka aamupalaksi. Mikrossa toki tätä ei tule montaa annosta kerralla, joten joskus voisin kokeilla keittää ylijäänyt riisi riisipuuroksi kattilassa.

Riisipuuro keitetystä riisistä mikrossa (1 annos)

2 dl keitettyä riisiä (160 g)

2 dl täysmaitoa (200 g)

ripaus suolaa

Sekoita mikronkestävässä korkeareunaisessa syvässä lautasessa tai kulhossa riisi, maito ja ripaus suolaa. Kuumenna mikrossa täydellä teholla 3 minuuttia, sekoita, kuumenna toiset 3 minuuttia, sekoita ja kuumenna vielä 3 minuuttia (yhteensä 9 minuuttia). Anna vetäytyä 5 minuuttia, ja sekoita tasaiseksi. Nauti samojen lisukkeiden kanssa kuin tavallinenkin riisipuuro, esimerkiksi kaneli ja sokeri tai marjakiisseli.

Riisin kannattaa olla sellaista, joka on jäähtyessään tarttunut yhteen. Irtonaisesta riisistä tai pikariisistä puuro ei välttämättä onnistu.

Muita tapoja uusiokäyttää tähteeksi jäänyt keitetty riisi on kirjoituksessani Ruokaa tähteistä: ylijäänyt keitetty riisi. Siellä on reseptit Riisivuoka, Riisiletut ja Riisirieska sekä linkkejä muihin resepteihin, kuten savusiika-riisisalaatti ja riisi-kinkkuvuoka.

Savusiika-riisisalaatti

Tämä on ruokaisa salaatti, joka on kätevä ja nopea tehdä, jos on savusiikaa, ylijäämä riisiä, kasviksia ja kastikeaineksia. Samalla tämä on myös näppärä uusiokäyttö riisin jämille. Ylijäänyt keitetty riisi toimii hyvänä pohjana, kun haluaa täyttävän salaatin. Tämä on sellaista ruokaa, mitä voi tehdä ylijääneestä keitetystä riisistä tai varta vasten keitetystä ja jäähdytetystä riisistä. Tämä savusiiasta nyt tekemäni savukalasalaatti on saman tyyppinen kuin tämä aiempi savukala-riisisalaatti savukirjolohesta ja ylimääräisestä riisistä, mutta tällä kertaa tämä savusiikasalaatti kruunattiin makealla sinappikastikkeella.

Savusiika-riisisalaatti (1 annos – voi tarvittaessa moninkertaistaa)

2 dl keitettyä jäähtynyttä riisiä (160 g – raakana n. 2/3 dl tai 57 g)

reilu 50 g savusiikaa ilman nahkaa ja ruotoja

pätkä kurkkua (50 g)

reilu kourallinen tuoretta persiljaa (10 g)

noin puolikas punakuorinen omena (80 g)

Kastike:

3 rkl öljyä

1 rkl makeaa sinappia

1 rkl sitruunamehua (15 g)

1 rkl sokeria

muutama ripaus suolaa

Pilko kurkku ja omena suupaloiksi. Silppua persilja. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään pienessä mukissa haarukalla tasaiseksi.

Sekoita riisiin kurkku, omena ja persilja. Asettele annoksen päälle savusiika paloina, tai sekoita savusiika joukkoon. Valuta kastike annoksen päälle (voi halutessa myös sekoittaa kastikkeen tasaisesti joukkoon). Voi syödä heti tai siirtää jääkaappiin myöhempää syöntiä varten, joskin omena voi tummua säilytyksen aikana. Syödään kylmänä.

Muunnoksia:

* Tämä kastike maistuu makealta ja sinapilta. Jos ei tykkää makeasta eikä sinapista, voi esimerkiksi puolittaa sokerin määrän ja/tai käyttää makean sinapin sijaan muuta sinappia. Voi myös jättää kastikkeen pois ja sen sijaan vain käyttää öljyä ja sitruunamehua niin kuin tässä savukala-riisisalaatissa, tai esimerkiksi käyttää jotain kylmää kastiketta Kastikkeita kalalle -kirjoituksestani.

* Savusiian sijaan tähän sopii myös muu savukala tai muu kypsä kala, esimerkiksi tonnikala, jos tykkää

* Kurkun sijaan voi halutessa käyttää muuta vihannesta mistä tykkää, omenan sijaan muuta hedelmää mistä tykkää, ja persiljan sijaan muuta yrttiä mistä tykkää, joskin yrtit voi jättää kokonaan poiskin

* Tähän salaattiin voi halutessa lisätä esim. juustoja, pähkinöitä/siemeniä ja mausteita

Muita tapoja hyödyntää tähteeksi jäänyt riisi löytyy kirjoituksestani Ruokaa tähteistä: ylijäänyt keitetty riisi. Siellä on reseptit Riisivuoka, Riisiletut ja Riisirieska sekä linkkejä muihin resepteihin riisin jatkojalostuksesta.

Muita tapoja käyttää ylimääräinen savukala tai muu kypsä kala olen esitellyt kirjoituksessani Ruokaa tähteistä: ylijäänyt lohi, savukala ja muu kypsä kala.

Päivitys 17.3.2020:

Eilen tein savusiika-riisisalaatin öljy-sitruunamehukastikkeella:

Tässä versiossa on 2 dl keitettyä riisiä, 100 g savusiikaa, salaatin lehtiä, paprikaa, päärynää, mandariinia sekä reilu 3 rkl öljyä + 2 tl sitruunamehua + ripaus suolaa + ripaus valkopippuria. Kaikki ainekset on vain sekoitettu keskenään. Erittäin hyvää näinkin, ja nopeaa, kun keitettyä riisiä oli jäljellä. Se oli keitetty kanakastiketta varten.

Helppo kulhoruoka ylijääneestä riisistä

Tämä kulhoruoka on helppo ja nopea ruoka tehdä aineksista ylijäämä riisi, paistettu kananmuna, valmis pestokastike sekä kasvikset ja pähkinät mitä sattuu löytymään. Yhtä hyvin paistetun kananmunan voi korvata proteiinin lähteellä mitä löytyy ja pestokastikkeen muulla hyvällä kastikkeella, mitä löytyy. Kulhoruoat ovat hyvin muunneltavia, ja vain mielikuvitus on niissä rajana. Riisikulhossa keitetty riisi joko kylmänä tai lämpimänä muodostaa kulhoruoan pohjan, jonka päälle kasataan proteiinin lähde, kasviksia ja kastiketta. Ylijäänyt riisi sopii kulhoruokaan yhtä hyvin kuin tuoreeltaan keitetty riisi, ja muissakin aineksissa voi hyödyntää joko tähteitä tai juuri valmistettuja aineksia. Kulhoruoka on siis kätevä uusiokäyttö sekä keitetylle riisille että muille aineksille, kuten proteiinin lähteet, kasvikset ja kastikkeet. Kulhoruoka on myös nopeimmasta päästä ruokia, mitä tehdä ylijääneestä riisistä ja mahdollisista muista tähteistä. Keitetystä riisistä ja muista ylijäämä aineksista tulee pääasiallisesti hyvä kulhoruoka, kunhan kastike on hyvää ja mikään aines ei ole pahaa.

Kulhoruoka riisistä ja paistetusta kananmunasta (1 annos)

2 dl keitettyä riisiä (160 g – raakana n. 2/3 dl tai 57 g)

1 kananmuna + öljyä paistamiseen + suolaa

kasviksia mitä löytyy: esim. kurkkua, porkkanaa, paprikaa

pähkinöitä mitä löytyy, mieluiten paahdettuna ja suolattuna – esim. maapähkinä

yhtä tai useampaa kastiketta: esim. pestoa, joka on ohennettu öljyllä kastikemaiseksi (n. 3-4 rkl kastiketta annokseen)

Leikkaa kasvikset ohuiksi suupaloiksi. Paista kananmuna pannulla öljyssä haluamaasi kypsyysasteeseen, mausta suolalla. Jotkut tykkäävät juoksevasta keltuaisesta, jotkut kiinteästä – voi paistaa sellaiseksi kuin syöjä tykkää. Laita riisi kulhon (tai syvän lautasen) pohjalle. Riisi voi olla kylmää tai lämmintä, mutta jos käyttää lämmintä kastiketta, silloin käytän mieluiten myös lämmintä riisiä. Asettele päälle muut kiinteät ainekset ja päällimmäiseksi kastike.

Kulhoruoka riisistä, yleinen kaava (1 annos)

2 dl keitettyä riisiä kylmänä tai lämpimänä (160 g – raakana n. 2/3 dl tai 57 g)

jotain hyvää proteiinin lähdettä peittämään noin 1/4 riisistä: esim. kananmuna jossain muodossa, kypsää broileria, kypsää kalaa, kypsää lihaa tai kinkkua – kylmänä tai lämpimänä maun mukaan

kasviksia peittämään noin puolet riisistä – mieluiten erilaisia värikkäitä kasviksia, jotka voivat olla raakoja tai kypsennettyjä, kylmiä tai lämpimiä – raa’at kasvikset mieluiten ohuina suupaloina

(pähkinöitä ja/tai siemeniä, jos on – mieluiten paahdettuina ja suolattuina)

(tuoreita yrttejä, jos on)

(halutessa juustoa kuutioina tai raasteena)

yhtä tai useampaa hyvää kastiketta – kylmän riisin kanssa kylmää kastiketta, lämpimän riisin kanssa lämmintä tai kylmää kastiketta – yhteensä vähintään n. 3-4 rkl kastiketta per annos

Laita riisi kulhon tai syvän lautasen pohjalle. Kokoa päälle muut kiinteät ainekset ja päälle kastike/kastikkeet.

Kulhoruoka, yleinen kaava (1 annos)

2 dl jotain hiilihydraatin lähdettä kypsänä – esim. keitettyä riisiä tai muuta viljaa, pastaa, couscousia, keitettyä perunaa kuutioina tai suikaleina tai perunamuusia – kylmänä tai lämpimänä maun mukaan

jotain hyvää proteiinin lähdettä peittämään noin 1/4 hiilihydraatin lähteestä: esim. kananmuna jossain muodossa, kypsää broileria, kypsää kalaa, kypsää lihaa tai kinkkua – kylmänä tai lämpimänä maun mukaan

kasviksia peittämään noin puolet hiilihydraatin lähteestä – mieluiten erilaisia värikkäitä kasviksia, jotka voivat olla raakoja tai kypsennettyjä, kylmiä tai lämpimiä – raa’at kasvikset mieluiten ohuina suupaloina

(pähkinöitä ja/tai siemeniä, jos on – mieluiten paahdettuina ja suolattuina)

(halutessa juustoa kuutioina tai raasteena)

yhtä tai useampaa hyvää kastiketta – kylmän hiilihydraatin lähteen kanssa kylmää kastiketta, lämpimän kanssa lämmintä tai kylmää kastiketta – yhteensä vähintään n. 3-4 rkl kastiketta per annos

Laita hiilihydraatin lähde kulhon tai syvän lautasen pohjalle. Kokoa päälle muut kiinteät ainekset ja päälle kastike/kastikkeet.

Kulhoruoan kastikkeet

* mikä tahansa kastike mistä tykkäät salaatinkastikkeena, sopii myös kulhoruoan kastikkeeksi

* kaikki kalalle sopivat kylmät kastikkeet sopivat myös kulhoruokien kastikkeiksi – jos kulhoruoassa ei käytä kalaa, kannattaa mahdollinen tilli vaihtaa kastikkeesta muuhun yrttiin

* pesto kaupasta ostettuna tai itse tehtynä – voi käyttää niitä tuoreita yrttejä ja pähkinöitä/siemeniä joita sattuu olemaan – ohenna öljyllä kastikemaiseksi, jos on liian paksua

* tacokastike kaupasta ostettuna tai itse tehtynä – sopii erityisen hyvin, jos käyttää lisäksi toisena kastikkeena majoneesia tai smetanaa

* feta-minttutahna tai sama tahna muista yrteistä tehtynä

* persilja-cheddartahna tai sama tahna tahna muista yrteistä tehtynä – tarvittaessa ohessa öljyllä kastikemaisemmaksi

* kolmen hyvän kombo: käytä kulhoon 1 rkl sweet chili kastiketta, 1 rkl soijakastiketta ja 1 rkl majoneesia

* wokkikastike: Sekoita keskenään 2 rkl soijakastiketta, 1 rkl viinietikkaa, 1 rkl sokeria ja halutessa 1 puristettu valkosipulin kynsi sekä noin puolen sentin palanen inkivääriä hienonnettuna. Sopii erityisen hyvin, jos käyttää kulhoruokaan lisäksi öljyä tai majoneesia.

* sitruunavinaigrette: Sekoita keskenään 2 rkl öljyä, 2 tl makeaa sinappia, 2 tl sitruunamehua, 2 tl sokeria sekä ripaukset suolaa ja pippuria ja halutessa 1 puristettu valkosipulin kynsi.

* tahini-appelsiinikastike: Sekoita keskenään 1 dl tahinia, 2 rkl öljyä, 2 rkl vettä, 1 appelsiinin kuori ja mehu, 2 rkl hunajaa, 1 puristettu valkosipulin kynsi sekä maun mukaan suolaa ja pippuria.

* tahini-sitruunakastike: Sekoita keskenään ½ dl tahinia, 2 rkl sitruunamehua (n. 1 sitruunan mehu), 2 rkl vaahterasiirappia, 1 rkl seesamiöljyä, ½ tl suolaa ja 2 rkl vettä.

* sriracha-maapähkinäkastike: Sekoita keskenään 1 dl maapähkinävoita, 1 tl seesamiöljyä, ½ dl riisiviinietikkaa, 3 rkl soijakastiketta, 2 ruokalusikallista vettä ja 1 rkl Srirachaa.

* hunaja-soijakastike: Sekoita keskenään 2 rkl neutraalia öljyä, 2 rkl soijakastiketta ja 2 tl hunajaa. Tarvittaessa tee tupla-annos.

Muita tapoja käyttää ylijäämä riisi löytyy kirjoituksestani Ruokaa tähteistä: ylijäänyt keitetty riisi. Sieltä löytyy reseptit Riisivuoka, Riisiletut ja Kaura-riisirieska. Muita reseptejä tähteeksi jääneestä riisistä:

Savukala-riisisalaatti

Jääkaapissani oli savukirjolohta ja keitettyä riisiä. Niistä tuli tällainen helppo savukirjolohi-riisisalaatti. Kylmä riisisalaatti on mielestäni yksi mainio tapa käyttää ylijäämä keitetty riisi. Vastaavanlaisen riisisalaatin voi tehdä myös esimerkiksi tonnikalasta tai kypsästä broilerista. Riisisalaattiin käy niin ylijäänyt riisi kuin varta vasten keitetty ja jäähdytetty riisi. Jos kuitenkin ylijäämä riisiä on, riisisalaatti on yksi kätevän nopea uusiokäyttö, mitä voi tehdä ylijääneestä keitetystä riisistä. Toisaalta savukalasalaatti toimii myös ilman riisiä. Minulle savukalasalaatissa olennaisia ovat se savukala, jokin makea hedelmä, jokin rasvainen, ja lisäksi joitakin muita aineksia täydentämään kokonaisuus ateriaksi. Värikkyys on plussaa. Tällä savukala+makeaa+rasvaista+muuta -periaatteella toimii mielestäni ainakin savukalasalaatti vihersalaattipohjaisena, savukala-riisisalaatti, savukala-pastasalaatti, savukala-perunasalaatti ja savukala-couscoussalaatti. Toisaalta savukala on näissä usein korvattavissa ei-savustetulla kypsällä kalalla, tonnikalalla, kypsällä broilerilla tai kinkulla.

Savukala-riisisalaatti (1 annos)

2 dl jäähtynyttä keitettyä riisiä (160 g – raakana n. 2/3 dl tai 57 g)

60 g savukalaa esim. savukirjolohi, savulohi, savusiika

pari kourallista makeaa hedelmää pilkottuna – esim. appelsiini ja mango

värikkäitä vihanneksia suupaloina tai raasteina kourallinen kutakin – esim. punainen paprika ja vihreä paprika

kourallinen tuoretta tilliä tai muuta tuoretta yrttiä silputtuna

öljyä sen verran että saa riisin kiiltämään (n. 2 rkl)

sitruunamehua kalan päälle (n. 1 tl)

Sekoita jäähtyneeseen riisiin pilkotut hedelmät, vihannekset ja yrtit. Sekoita mukaan öljyä sen verran, että riisi kiiltää. Asettele päälle savukala paloina, tai halutessa sen voi myös sekoittaa joukkoon. Purista kalan päälle sitruunamehua. Nauti heti tai siirrä jääkaappiin ja nauti myöhemmin. Nautitaan kylmänä.

Muunnoksia:

* salaattiin voi halutessa lisätä suolaa, pippuria ja/tai muita mausteita. Myös maustekastikkeita voi lisätä, jos tykkää.

* mukaan voi halutessa sekoittaa myös esim. pähkinöitä ja juustoja (paloina tai raasteina)

* öljyn sijaan voi halutessa sekoittaa riisiin jotain kylmää kastiketta sen verran, että kaikki riisit kostuvat.

* sitruunamehun sijaan voi käyttää myös esim. limemehua tai greippimehua tai jättää mehun poiskin

* savukalan voi halutessa myös sekoittaa joukkoon suupaloina

* savukalan sijaan voi käyttää halutessa esim. muuta kypsää kalaa, tonnikalaa, broileria tai kinkkua. Jos ei käytä kalaa, kannattaa käyttää tillin sijaan muuta tuoretta yrttiä. Kinkkua käytettäessä jättäisin sitruunamehun pois. Öljyn sijaan myös kylmät kastikkeet sopivat, käyttipä sitten kalaa, broileria tai kinkkua, mutta mahdollisen tillin niissä korvaisin muulla yrtillä.

* riisin sijaan voi käyttää 2 dl esim. jotain näistä: keitetty jäähtynyt pasta, kypsä jäähtynyt couscous, keitetyt jäähtyneet perunat kuorittuina ja kuutioituina – säädä silloin öljyn tai kastikkeen määrä sellaiseksi, että kaikki kastuvat tai kiiltävät

Tapoja käyttää ylimääräistä savukalaa tai muuta kypsää kalaa löytyy myös kirjoituksestani Ruokaa tähteistä: ylijäänyt lohi, savukala ja muu kypsä kala. Muita savukalaruokia:

Muita tapoja hyödyntää ylijäämä keitetty riisi löytyy kirjoituksestani Ruokaa tähteistä: ylijäänyt keitetty riisi. Sieltä löytyy reseptit Riisivuoka, Riisiletut ja Kaura-riisirieska. Muita ruokia, joihin voi käyttää ylimääräistä keitettyä riisiä: