Tässä kirjoituksessa jaan kaksi eri toimivaksi todettua ohjetta juustokakulle. Ensimmäinen hyydytetään liivatteella, toinen paistetaan uunissa ilman liivatetta. Päälle tulevaa kiillettä voi muunnella sen mukaan, mitä on. Toisaalta kiilteen voi myös jättää pois, ja tarjota halutessa lisäksi esim. marja- tai hedelmäkastiketta. Liivattella hyydytettävälle juustokakulle jaan tässä myös erilaisia pohjavaihtoehtoja keksien sijaan.
Liivatteella hyydytettävä juustokakku (n. 10-12 annosta)
Pohja:
100 g keksejä (käy mikä tahansa keksi, mitä löytyy – yleisimmin käytettävä on digestivekeksi, mutta itse suosin mieluummin vähemmän täysjyväisiä keksejä, kuten Marie tai piparkakut)
50 g voita (tai tarvittaessa enemmän sen verran, että keksimurut kostuvat)
Täyte:
4 dl kuohukermaa TAI vispikermaa
300 g tuorejuustoa
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria TAI 1 tl vaniljauutetta TAI 1/4 tl vaniljajauhetta TAI ½ vaniljatangon siemenet
1 tl limemehua
tilkka vettä (tai mehua)
6 liivatelehteä TAI 3 tl liivatejauhetta
Kiille:
250 g hedelmäsosetta, marjasosetta tai hilloa (kahden Piltti-purkillisen verran)
2 liivatelehteä TAI 1 tl liivatejauhetta
tilkka vettä (tai mehua)
Kiilteen voi myös jättää pois ja tarjota erikseen esimerkiksi marjakastiketta. Yksi ohje täällä: https://kotiliesi.fi/resepti/marjakastike/
Tee ensin pohja. Vuoraa irtopohjavuoka (halkaisija noin 18-22 cm) leivinpaperilla. Riko keksit muruiksi. Sen voi tehdä useammallakin eri tavalla. Voi rikkoa käsin. Voi laittaa keksit pakastuspussiin ja ajella suljettua pakastuspussia kaulimella edestakaisin, kunnes keksit ovat muruina. Voi myös hakata morttelissa tai hienontaa tehosekoittimella. Sulata voi, ja sekoita se keksimuruihin. Painele seos irtopohjavuoan pohjalle. Siirrä pohja jääkaappiin jähmettymään täytteen valmistamisen ajaksi.
Seuraavaksi tee täyte. Jos käytät liivatelehtiä, laita ne 5 minuutiksi likoamaan kylmään veteen. Jos taas käytät liivatejauhetta, laita mikronkestävään pieneen kippoon 3 tl liivatejauhetta ja 3 ruokalusikallista kylmää vettä. Anna turvota 5 minuuttia sekoittamatta.
Vatkaa kuohukerma sähkövatkaimella löysäksi vaahdoksi. Toisessa astiassa vatkaa sähkövatkaimella sokeri, vaniljatuote, limemehu ja tuorejuusto notkeaksi.
Jos käytät liivatelehtiä, sulata liotetut liivatelehdet tilkkaan kuumaa vettä. Jos taas käytät liivatejauhetta, kuumenna turvonnutta liivatejauheseosta mikrossa täydellä teholla 30 sekuntia. Liivatejauheseoksen voi vaihtoehtoisesti sulattaa kuumassa vesihauteessa. Sekoita liuennut liivate tasaiseksi (esim. haarukalla).
Kaada liivateseos tai liivatejauheseos ohuena nauhana tuorejuustoseoksen joukkoon koko ajan sähkövatkaimella vatkaten. Kääntele nuolijalla sekaan kermavaahto. Kaada seos pohjan päälle nopeasti, ennen kuin hyytyminen alkaa. Levitä nuolijalla tasaiseksi. Siirrä kakku jääkaappiin vähintään neljäksi tunniksi (yön ylikin on ok), kunnes täyte on hyytynyt.
Kun täyte on hyytynyt jääkaapissa, valmista kiille (tai kastike, jolloin kiilteen voi jättää tekemättä). Jos käytät liivatelehtiä, laita ne likoamaan kylmään veteen 5 minuutiksi. Jos taas käytät liivatejauhetta, laita pieneen mikronkestävään kippoon 1 tl liivatejauhetta ja 1 rkl kylmää vettä. Anna turvota sekoittamatta 5 minuuttia.
Jos hedelmä- tai marjasose ei maistu makealta, sekoita siihen sokeria niin paljon, että se maistuu selvästi makealta. Pieni ylimakeuskaan ei haittaa, koska liivate laimentaa makeutta jonkin verran joka tapauksessa.
Jos käytät liivatelehtiä, kiehauta kattilassa vesi- tai mehutilkka. Sulata puristetut liivatelehdet veteen. Jos taas käytät liivatejauhetta, lämmitä turvonnutta liivatejauheseosta mikrossa täydellä teholla 30 sekuntia. Vaihtoehtoisesti liivatejauheseoksen voi sulattaa kuumassa vesihauteessa. Sekoita sulanut liivatejauheseos tasaiseksi.
Kaada liivateseos hedelmä- tai marjasoseen joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Kaada seos kakun päälle. Siirrä kakku jääkaappiin hyytymään vähintään neljäksi tunniksi.
Maut eivät yleensä ole parhaimmillaan vielä heti hyytymisen jälkeen, joten kannattaa malttaa odottaa ainakin yön yli. Parhaimmillaan maut ovat minun kokemukseni mukaan kahden päivän kuluttua valmistamisesta.
Vinkkejä:
* suosittuja soseita kiilteeseen ovat ainakin mangosose (esim. Piltti tai Bonne) sekä mansikkasose tai kuningatarsose
* Pohjan voi tehdä myös ilman valmiita keksejä. Esimerkkejä: Sekoita keskenään 3 dl vehnäjauhoja ja 1 tl leivinjauhetta. Vatkaa sähkövatkaimella keskenään 100 grammaa pehmennyttä voita ja 1 dl sokeria. Lisää 1 kananmuna koko ajan sekoittaen. Kääntele jauhoseos mukaan ilman sähkövatkainta (esim. nuolijalla). Levitä seos leivinpaperoidulle uunipellille. Paista 175-asteisen uunin keskitasolla, kunnes on kypsää (n. 30 min). Mittaa kypsästä taikinasta 100 grammaa, riko muruiksi ja käytä keksimurujen tapaan. Pohjan voi tehdä myös esimerkiksi manteleista tai kaurahiutaleista.

Yllä oleva hyydytettävän juustokakun ohje perustuu alun perin tähän reseptiin: https://www.anninuunissa.fi/parhaista-parhain-mangojuustokakku/
Uunissa paistettava juustokakku ilman liivatetta
Pohja:
250 g keksejä
sulatettua voita 100-150 g tai sen verran, että keksinmurut kostuvat
(halutessa 1 tl piparkakkumaustetta tai 1/3 tl neilikkaa + 1/3 tl kanelia + 1/3 tl inkivääriä)
Täyte:
500 g tuorejuustoa
160 g sokeria
4 kananmunaa
1 rkl sitruunamehua
1 tl vaniljauutetta TAI 1 tl vaniljasokeria TAI 1/4 tl vaniljajauhetta TAI ½ vaniljatangon siemenet
Kiille tai kastike:
Kuten edellä liivatteella hyydytettävän juustokakun ohjeessa.
Laita tuorejuustot valmiiksi sähkövatkaimelle sopivaan kulhoon pehmenemään. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Riko keksit muruiksi (kuten edellä hyydytettävän juustokakun ohjeessa). Siirrä murut kulhoon. Sekoita muruihin mausteet, jos käytät niitä. Lisää 100 grammaa voisulaa ja sekoita. Jos kaikki keksinmurut eivät kostuneet, lisää enemmän voisulaa ja sekoita. Jos vieläkään eivät kaikki kostuneet, sekoita mukaan lisää voisulaa, kunnes kaikki keksinmurut ovat kostuneet. Painele seos leivinpaperoidun irtovuoan pohjalle ja reunoille tasaiseksi pohjaksi. Laita vuoka jääkappiin 20 minuutiksi, jotta voi kovettuu. Kuumenna uuni 180 asteeseen.
Vatkaa tuorejuustot sileäksi sähkövatkaimella. Lisää mukaan sokeri, sitruunamehu ja vaniljatuote. Vatkaa seos sähkövatkaimella tasaiseksi. Lisää kananmunat yksi kerrallaan sähkövatkaimella vatkaten. Kun pohja on ollut jääkaapissa 20 minuuttia kovettumassa, kaada tuorejuustoseos pohjan päälle. Paista 180-asteisen uunin keskitasolla 45 minuuttia, tai kunnes täyte on kiinteytynyt. Siirrä juustokakku jäähtymään.
Kun juustokakku on jäähtynyt kädenlämpöä viileämmäksi, siihen voi laittaa kiilteen. Jos ei jaksa odottaa eikä välitä muotoseikoista, kiilteen voi laittaa aikaisemminkin. Tällöin on vaarana, että kiillettä valuu täytteeseen, mutta jos se ei haittaa, kiilteen voi tehdä ja laittaa heti kun haluaa.
Valmista kiille tai marjakastike kuten edellä liivattella hyydytettävän juustokakun ohjeessa. Tarjoa juustokakku kylmänä, kun se on ollut jääkaapissa vähintään yön yli. Parhaimmillaan tämä juustokakku on, kun se on ollut jääkaapissa kaksi päivää.

Muita juustokakkuja:
- Mustikka-valkosuklaajuustokakku – uunissa paistettava juustokakku ilman keksejä ja liivatetta
- Isänpäivän mokkajuustokakku – kahvin ja suklaan makuinen juustokakku piparkakkupohjalla
- Gluteeniton mansikkajuustokakku tuoreista mansikoista kaurahiutalepohjalla
- Gluteeniton liivatteella hyydytettävä juustokakku mantelipohjalla ilman kuohukermaa, kiille mustikkahillosta