
Tämä mustikka-valkosuklaajuustokakku tehtiin Sunnuntai kakkuvehnäjauhopussin kyljestä, ja se löytyy myös täältä: https://www.raisionkeittokirja.fi/fi/resepti/-/p/valkosuklaa-mustikkajuustokakku?reid=1246053#
Okei, melkein tuolla ohjeella tehtiin. Margariinin sijaan käytettiin voita. Pinnalta jätettiin pois tuoreet mustikat ja tomusokeri, kuin ei tuoreita mustikoita ole näin marraskuun lopulla saatavilla. Mutta toki käyttäisin niitä, jos niitä olisi.
Seuraavalla kerralla laittaisin enemmän sokeria, mutta muuten hyvä. Sokeria tuli täytteesen ohjeen mukaan ½ dl, mutta seuraavalla kerralla laittaisin 3/4 – 1 dl. Toisaalta, mukana oli syömässä vieras, joka ei pidä kovin makeasta, ja hän nyt tykkäsi tästä juustokakusta kovasti. Omaan makeasta pitävään makuuni oikea sokerin määrä varmaan olisi 1 dl eikä nyt tullut ½ dl.
Makumaailma on hyvin samankaltainen kuin kermaviilitäytteisellä mustikkapiirakalla, mutta täyteläisempi, valkosuklaisempi, vähemmän mustikkainen ja vähemmän makea. Pohja maistui hyvin samalta kuin kermaviilitäytteisessä mustikkapiirakassa.
Mustikat olivat nyt pakastemustikoita. Täytteen alhaalla oleva mustikkakerros jäi vähäsen löysäksi, eikä leikatuista paloista tullut täydellisen ehjiä. Mutta makua se ei haitannut. Tuoreet mustikat olisivat ehkä vapauttaneet paiston aikana vähemmän nestettä löysyttämään massaa.
Tämä on mielestäni hyvä ohje, jolla kannattaa tehdä toistekin, mutta makeasta pitäville tosiaan isommalla sokerimäärällä. Tällä sokerimäärällä tämä maistui vähemmän makealta kuin valkosuklaa sellaisenaan, mikä aluksi tuntui vähän oudolta, kun oli valkosuklaan maku odotettua pienemmällä makeudella.
Plussaa tälle ohjeelle siitä, että sen voi tehdä ilman keksejä, ja se sopii myös kasvissyöjille, koska se ei sisällä liivatetta toisin kuin moni muu juustokakku.
Mustikka-valkosuklaajuustokakku
Pohja:
2 ½ dl kakkuvehnäjauhoja (myydään ainakin merkillä Sunnuntai Anni Helena)
100 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
½ tl leivinjauhetta
Täyte:
200 g valkosuklaata
150 g mustikoita
300 g maustamatonta tuorejuustoa (näin luki pussin kyljessä ja tuo määrä laitettiin, mutta tuossa nettisivuilla lukeekin 200 grammaa – kummassa on virhe?)
2 dl kuohukermaa
3-4 kananmunaa (3 jos isoja, 4 jos keskikokoisia tai pieniä)
2 rkl maissitärkkelystä (Maizenaa)
1 rkl sitruunamehua
½ dl sokeria (tämä määrä sopii niille, jotka eivät pidä kovin makeasta – makeasta pitävien kannattaa laittaa 1 dl)
(koristeluun tuoreita mustikoita ja tomusokeria, jos on mustikkasesonki)
Ota pyöreäpohjainen irtopohjavuoka, jonka halkaisija on noin 22-24 cm. Voitele sen reunat hyvin, koska tämä pohja on vuokaan tarttuvaista sorttia.
Leikkaa leivinpaperista vuoan pohjan kokoinen pala. Vuoraa sillä vuoan pohja.
Vaahdota sähkövatkaimella voi ja sokeri. Tämä on helpompaa, jos voi on hyvissä ajoin ennen leipomista leikattu pieniksi kuutioiksi ja annettu pehmetä huoneenlämmössä.
Lisää voi-sokerivaahtoon kananmuna, samalla sähkövatkaimella vatkaten. Vatkaa tasaiseksi.
Sekoita keskenään vehnäjauho ja leivinjauhe. Sekoita ne voi-sokeri-kananmunaseokseen, mutta ei sähkövatkaimella. Hyvä väline siihen on nuolija.
Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille niin ylös kuin pystyt. Siirrä jääkaappiin odottamaan täytteen valmistamista.
Sulata valkosuklaa. Sen voi tehdä joko vesihauteessa tai mikrossa täydellä teholla välillä sekoittaen.
Sekoita keskenään kerma ja maissitärkkelys.
Vatkaa munat sähkövatkaimella yksitellen tuorejuuston joukkoon. Sekoita mukaan sitruunamehu. Vatkaa sähkövatkaimella joukkoon sulatettu valkosuklaa, kerma-maissitärkkelysseos ja sokeri.
Levitä pohjan päälle 1/3 mustikoista. Kaada täyte päälle. Ripottele päälle loput mustikat.
Paista 175-asteisen uunin alatasolla 50-60 minuuttia. Pakastemustikoita käytettäessä aika on lähempänä 60 kuin 50 minuuttia.
Anna kakun jäähtyä vuoassaan, siirrä jääkaappiin. Nauti vasta seuraavana päivänä kylmänä.
Kakun reunat on helpointa irrottaa vuoasta, jos reunat käydään läpi muovilastalla tai muulla ei-metallisella ohuella työkalulla.
Alla on linkkejä muihin tästä blogista löytyviin jälkiruokiin.
- Mokkajuustokakku piparipohjalla
- Kuohkea suklaapiirakka parapähkinäpohjalla (gluteeniton, viljaton)
- Mustaherukkajuustokakku aineksista mitä oli
- Punaherukkapiirakka aineksista mitä oli
- Mansikkakääretorttua gluteenittomasti
- Mansikkapiirakka tuoreista oman pihan mansikoista
- Gluteeniton mansikkajuustokakku ja itsetehtyä mysliä
- Gluteeniton suklaakakku aineksista mitä oli
- Päiväyskermasta kotitekoista vaniljajäätelöä
- Jäätelöä sekalaisista puutarhamarjoista