Suklaakaurapuuro mikrossa yhdelle

Suklaakaurapuuro on kätevä ja nopea tehdä mikrossa, kun tarvitsee vain yhden annoksen. Siihen tarvitaan vain kaurahiutaleita, maitoa, kaakaojauhetta ja sokeria. Vaikein osuus omasta mielestäni on odotella, että puuro on jäähtynyt sellaiseksi, että se ei polta suuta. Jäähtymistä voisi nopeuttaa siirtämällä kylmempään syöntiastiaan tai lisäämällä annokseen jotain kylmää, kuten esimerkiksi maitoa tai pakastettua banaania.

Suklaakaurapuuro mikrossa (1 annos)

1 dl kaurahiutaleita (40 g)

2 dl maitoa (200 g)

1 tl kaakaojauhetta (100 % kaakaojauhetta, kuten Van Houten)

2 tl sokeria

ripaus suolaa

Sekoita kaikki ainekset mikronkestävässä korkeareunaisessa astiassa. Kuumenna mikrossa täydellä teholla 3 minuuttia ja sekoita. Jos ei tullut vielä halutun paksuista, kuumenna vielä 1 minuutti kerrallaan, kunnes haluttu paksuus on saavutettu. Sekoita lopussa tasaiseksi.

Jäähtymistä syöntilämpöiseksi voi nopeuttaa siirtämällä eri astiaan syömistä varten, mutta voi syödä myös suoraan kypsennysastiastaan. Jäähtyessään yleensä paksunee vielä vähän lisää.

Vinkki:

Jos haluat ehdottomasti paakutonta, ripottele ensin maitoon kaakaojauhe vähitellen koko ajan kierrevispilällä sekoittaen.

Tätä suklaakaurapuuroa kuumennan joskus mikrossa 3 minuuttia, ja joskus vielä 1 minuutin lisää. Jos annan puuron rauhassa jäähtyä, silloin riittää yleensä vähän veteläksikin jättäminen, koska jäähtyessään puuro paksuuntuu lisää.

Tämä suklaakaurapuuro on mielestäni siitäkin kätevä, että tähän käy myös UHT-maito ilman, että UHT-maidon ominaismaku maistuu läpi. Minun suussani tämä suklaakaurapuuro on maistunut samalta, oli se sitten tehty UHT-täysmaidosta, UHT-kevytmaidosta tai tuoreesta maidosta. Kaakaojauhe on hyvä peittämään UHT-käsittelystä maitoon tulevan ominaismaun. Parasta ennen -päiväyksen lähestyessä olen kokenut pirtelöt, kaakaot ja suklaapuurot parhaisi tavoiksi käyttää pois UHT-maitoa ilman, että maistuu UHT:lta.

Olen testannut tätä suklaakaurapuuroa sekä suolaripauksella että ilman. Suolaripauksella on tullut mielestäni selvästi parempaa. Ilman suolaa maistuu vetisemmältä.

Tämä suklaakaurapuuro maistuu minun mielestäni samalta kuin lapsuudessa paljon syömäni suklaamannapuuro, paitsi että tässä maistuu myös miedosti kaura ja tässä on kaurapuuron suutuntuma. Suklaamannapuuronkin voisi tehdä mikrossa, mutta mannapuurosta tulee minun kokemukseni mukaan mikrossa helpommin jankkia (liian kiinteää) kuin kaurapuurosta.

Nopea mac and cheese eli juustomakaroni ylijääneestä keitetystä makaronista

Mac and cheese makaronin jämistä, mungpavun ituja ja uunipunajuuria.

Kolmen päivän takaiselta lihapulla-aterialta oli jääkaapissa vielä jäljellä keitetyn makaronin jämät. Nyt käytin ne makaronin tähteet nopeaan mac and cheese -ruokaan, eli suomeksi juustomakaroni. Tämä ruoka tunnetaan myös nimillä macaroni and cheese sekä Wikipedian mukaan makaroni-juustopaistos. Tämä ruoka on siis käytännössä makaronia juustokastikkeessa. Tuli hyvää. Maistuu mielestäni lohturuualta ja minun makuuni juuri sopivan juustoiselta. Tähteeksi jääneestä makaronista tämä oli helppo, simppeli ja nopea tehdä.

Mac and cheese eli juustomakaroni ylijääneestä keitetystä makaronista (n. 2 annosta)

n. 270 g keitettyä vaaleaa makaronia (reilu 4 dl – käy myös muu vaalea ylijäänyt keitetty pasta)

10 g voita (2 tl)

6 g vehnäjauhoja (2 tl)

250 g täysmaitoa (2 ½ dl – käy myös UHT-maito)

35 g hienoksiraastettua parmesaania (vajaa 1 dl)

½ maustemittaa suolaa (tai oman maun mukaan)

Sulata kattilan pohjalla voi. Lisää vehnäjauho, sekoita tasaiseksi. Kun ei enää näy kuivaa jauhoa, lisää maito vähitellen pienissä erissä koko ajan sekoittaen. Kun kaikki maito on lisätty, kuumenna sekoittaen, kunnes pulpahtaa. Madalla lämpö pienimmälle ei-nollalle. Kypsennä koko ajan sekoittaen 1-2 minuuttia tai kunnes kastike näyttää paksuuntuneen. Siirrä kattila pois levyltä.

Lisää parmesaani. Sekoita, kunnes se on sulanut. Sekoita mukaan ensin suola ja sitten makaronit. Tässä vaiheessa voi lisätä maitoa, jos kaikki makaronit eivät kastuneet.

Siirrä kattila takaisin levylle. Kuumenna sekoittaen, kunnes pulpahtaa. Siirrä kattila pois levyltä ja kansi päälle. Anna lämmön tasaantua muutaman minuutin.

Vinkkejä:

* Tämän ruuan voi tehdä myös vastakeitetystä makaronista tai muusta pastasta. Silloin keitä 115 g (reilu 2 dl) vaaleaa makaronia tai muuta vaaleaa pastaa suolatussa vedessä kypsäksi, valuta ja jatka ohjeen mukaan. Jos makaroni on kuumaa vielä lisättäessä juustokastikkeeseen, lopussa tehtävää lämmön tasaantumista ei tarvitse tehdä.

* Tämän reseptin voi myös moninkertaistaa tarvittaessa. Moninkertaistettaessa seoksen voi halutessa kaataa lopussa voideltuun uunivuokaan, ripotella päälle korppujauhoja ja paistaa 225-asteisen uunin keskitasolla, kunnes korppujauhot ovat saaneet väriä pintaan . Tässä voi kestää esimerkiksi 30-45 minuuttia. Korppujauhot voi halutessa sekoittaa ensin voisulaan, tai laittaa korppujauhojen lisäksi pinnalle muutaman pienen voinokareen.

* Tähän perusreseptiin voi halutessa lisätä sattumia, kuten esimerkiksi yhtä tai useampaa näistä: paistettu pekoni, kinkku, meetvursti, paistetut sienet, paistetut vihannekset.

* Lisämauiksi voi halutessa lisätä esim. yhtä tai useampaa näistä: pippuri, valkosipuli, yrtit tuoreina tai kuivattuina.

* Juustona voi käyttää parmesaanin sijaan myös muuta raastettavaa voimakkaan makuista juustoa, kuten pecorino tai extra sharp cheddar. Voi myös sekoittaa useammanlaista juustoa, jos on.

* Jos ruuasta haluaa juoksevamman, maitoa voi lisätä enemmänkin.

* Maidon sijaan tai lisäksi voi halutessa käyttää myös kermaa.

Resepti perustuu tähän: https://smittenkitchen.com/2018/02/quick-essential-stovetop-mac-and-cheese/ Maidon määrän olen tuplannut alkuperäisestä reseptistä ja jättänyt pippurin pois, sekä käyttänyt tähdemakaronia, mutta muilta osin tämä minun reseptini on sama kuin tuo alkuperäinen.

Nyt käytin tähän maitona UHT-täysmaitoa, koska tuoretta maitoa ei nyt kotona ollut ja olen tilannut UHT-maitoja hävikkiruokakaupasta. Kaikkiin ruokiin UHT-maito ei mielestäni makunsa ja rakenteensa puolesta sovi, mutta tähän ruokaan kelpuutan sen. UHT:sta tulee pieni makeus, mutta juuri tässä ruuassa en koe sen haittaavan.

Mungpapujen idättämisestä kirjoitin tänne. Uunipunajuuret tein tällä Kotikokin ohjeella, jossa on 1 kg punajuuria, 3 rkl balsamiviinietikkaa, 3 rkl oliiviöljyä, 2 rkl hunajaa jne. (valkosipulit jätin pois, koska en välitä valkosipulista uunijuureksissa ja rosmariini jäi pois, koska se oli loppu): https://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/499888/Uunipunajuuret/ Uunipunajuuriin en kuitenkaan ollut tällä kertaa tyytyväinen, koska balsamiviinietikasta tuli etikkapunajuurimaista makua, josta en pidä. Uunipunajuuret ovat mielestäni parempia ilman balsamiviinietikkaa niin, että niissä on paljon hunajaa sekä öljy, suola ja rosmariinia, jos on (tällä kertaa ei ollut). Toisaalta lapsi taas sanoi tykkäävänsä näistä uunipunajuurista (ja samoin iduista).

Muita tapoja käyttää tähteeksi jäänyt keitetty makaroni tai muu pasta on kirjoituksessani Ruokaa tähteistä: ylijäänyt spagetti, makaroni ja muu pasta. Linkki pelkkään reseptilistaan jämäpastojen hyödyntämisestä on täällä, sivulla Tähdereseptit.

Päivitys 25.4.2020:

Tältä aterialta yli jääneitä uunipunajuuria söin myös uunipyttipannun lisäkkeenä sekä lohi-riisivuoan lisäkkeenä fetajuuston ja paistetun sipulin kanssa.

Katso myös:

Perunamuusi Café-maitoon

Café-maitoon tehtyä perunamuusia, ruskeaa kastiketta, lihapullia, hapankaalia ja pakasteherneitä.

Toissapäivältä jäi lihapullia ja ruskeaa kastiketta. Niiden lisukkeeksi halusin nyt tehdä perunamuusin. Tuoretta maitoa minulla ei nyt ollut, joten käytin hävikkiruoan verkkokaupasta tilaamaani Café-maitoa, josta kerroin myös edellisessä kaurapuuropostauksessani. Osoittautui, että Café-maito toimii perunamuusissa hyvin. Se tekee perunamuusista vähän makeamman, mutta minusta se vain sopii siihen. Perunamuusin tekeminen Café-maitoon onnistui samalla tavalla kuin perunamuusi tavalliseen maitoon, paitsi perunat kypsensin tällä kertaa mikrossa.

Katso myös:

Nopea perunamuusi yhdelle mikrossa kypsennetyistä perunoista

Mikrossa kypsennetyt perunat, voisulakastike, nyhtöpossu ja appelsiinisalaatti

Kaurapuuro Café-maitoon (UHT-maitoon)

Olin tilannut Fiksuruoka-nimisestä verkkokaupasta (myyvät huoneenlämmössä säilyvää hävikkiruokaa) mm. Arlan Café-maitoja, jotka ovat UHT-käsiteltyjä. Café-maidon rasvaprosentti on 3, ja tämän erän parasta ennen 11.6.2020. Tuoreen maidon puuttuessa kokeilin nyt tehdä kaurapuuron mikrossa Café-maitoon. Paksuuntumisessa kesti kauemmin kuin tavallisella täysmaidolla. Suutuntumakaan ei ollut yhtä paksu kuin tavalliseen täysmaitoon tehdyllä puurolla. Suutuntumasta vaikuttaa puuttuvan sitä tavallista kuumennetun maitoproteiinin suutuntumaa jostain syystä. Maku on vähän makeampi kuin tavallisella maidolla, mikä tietääkseni on tyypillistä kaikille UHT-maidoille. Kaurapuuroon tämä Café-maito nyt minulla joka tapauksessa kelpasi (kun ei tuorettakaan maitoa ole). Parempi kuin veteen tehty, mutta ei yhtä hyvä kuin tavalliseen täysmaitoon tehty. Samalla tulin miettineeksi, mihin kaikkialle kelpuuttaisin tämän Café-maidon: kaurapuuron lisäksi juomiin ja perunamuusiin. Makaronilaatikkoon, riisipuuroon ja valkokastikkeen sen sijaan en usko tämän Café-maidon sopivan, koska suutuntuma ja maku on mielestäni väärä niihin.

Kaurapuuro Café-maitoon mikrossa (1 keskikokoinen annos)

1 dl kaurahiutaleita (35-40 g)

2 dl Café-maitoa

ripaus suolaa

Sekoita ainekset korkeareunaisella syvällä lautasella. Kuumenna ensin mikrossa täydellä teholla 3 minuuttia. Sekoita. Kuumenna täydellä teholla vielä toiset 3 minuuttia. Sekoita tasaiseksi, ja anna vetäytyä hetki. Lisukkeeksi sopii esimerkiksi pakastemustikat, jotka on parasta sekoittaa puuron joukkoon jäisinä.

Tuplatullakin kysennysajalla rakenne näyttää olevan valuvampi kuin tavalliseen maitoon tehdyllä puurolla. Silti tämäkin kelpaa aamupalaksi.

Muita aamiaisia pitkään säilyvistä aineksista:

Päivitys 20.4.2020:

Tänään kokeilin samanlaista kaurapuuroa mikrossa, mutta tänään tein puuron UHT-kevytmaitoon, jota sitäkin olin tilannut samasta hävikkiruokakaupasta. UHT-kevytmaito käyttäytyi puurossa samalla lailla kuin Café-maito, eli pitempi valmistumisaika, ohuempi suutuntuma ja rakenne sekä tavallista maitoa makeampi.