Tuorepuuro pakastemustikoista, kaurahiutaleista, maustamattomasta jogurtista ja sokerista

Tänään maistui aamiaiseksi mustikkatuorepuuro. Mustikoista se oli erittäin helppo tehdä, koska mitään kuorimista tai pilkkomista ei tarvinnut tehdä, vaan vain sekoittaa ainekset ja laittaa jääkaappiin odottamaan. Siinä missä eilinen omenatuorepuuro oli hyvä syötäväksi jo puolen tunnin jälkeen, pakastemustikoista tehtävässä tuorepuurossa on otettava huomioon pakastemustikoiden sulamiseen tarvittava aika. Vaikka pakastemustikat voi sulattaa nopeasti mikrossa loppuun asti, silloin mustikoiden maku ja suutuntuma mielestäni heikkenevät merkittävästi, eli kuori nahkeutuu + mustikka menettää makeat ja raikkaat makunsa. Maun ja suutuntuman vuoksi suosittelen laittamaan pakastemustikat tuorepuuroon (ja muihinkin puuroihin) jäisinä tai vähintään kohmeisina. Yön yli jääkaapissa ne ehtivät sulaa tuorepuuron joukossa. Kuvassa näkyvään tuorepuuroon mustikat on laitettu kohmeisina, koska kohmeisia mustikoita oli nyt jäänyt yli. Jäisinä tuorepuuroon laitetut yleensä päästävät tuorepuuroon vähemmän väriä kuin mitä kuvassa näkyy, mutta toisaalta jäisinä laitetut yleensä säilyttävät paremmin tuoreet/raikkaat maut ja tuoreen suutuntuman.

Tuorepuuro pakastemustikoista

100 g pakastemustikoita jäisinä tai kohmeisina

1 dl kaurahiutaleita (35-40 g)

2 dl maustamatonta jogurttia (200 g)

sokeria oman maun mukaan (minulla 3 rkl)

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Laita jääkaappiin yöksi.

Mustikkatuorepuuroa voi muunnella samoilla tavoin kuin omenatuorepuuroa.

Muita harvoihin kaupassa käynteihin soveltuvia aamiaisia:

Hyvä makea ja raikas kaalisalaatti

Olen usein ostanut kaalin, koska se on halpaa ja säilyvää. Usein olen myös yrittänyt opetella tekemään siitä hyvää kaalisalaattia. Helmikuussa vihdoinkin tajusin jujun: 1) Kaali on hyvä raastaa hienoksi raastimen pienillä koloilla, eikä vain pilkkoa veitsellä. 2) Sopiva määrä happoa ja sokeria. 3) Nestettä niin paljon, että kaaliraaste on märkää. Minun makuuni kohta 2 tarkoittaa, että paljon sokeria ja vähän happoa. Nyt kun käytin limemehua (jota sattui olemaan ja jonka raikkaasta mausta tykkään), sopiva suhdeluku minun makuuni oli, että sokeria kolme kertaa se määrä, mitä limemehua (tilavuusmitoissa). Lisäsin myös vettä kolme kertaa sen määrän, mitä limemehua, jotta kaalista tulee mehevän märkää. En oikein välitä kuivasta kaaliraasteesta, joten siksi käytän kaaliraasteeseen nestettä mieluummin paljon kuin vähän.

Makea ja raikas kaaliraaste valkokaalista, limemehusta, sokerista ja vedestä

300 g hienoksi raastettua kaalia

2 ½ rkl limemehua (37.5 ml – nyt se oli tasan 1 limen mehu)

7 ½ rkl sokeria (3 kertaa limemehun määrä tilavuusmitoissa – 112.5 ml eli reilu 1 dl)

7 ½ rkl vettä (3 kertaa limemehun määrä – 112.5 ml eli reilu 1 dl)

(Ei pakollinen: 1 appelsiini paloina tai muuta hedelmää, mieluiten värikästä)

Sekoita keskenään limemehu, sokeri ja vesi. Sekoita seos kaaliraasteen joukkoon. Kaaliraasteen on hyvä olla märkää, mutta ei keittomaista. Lime-sokeri-vesiseosta voi tarvittaessa tehdä lisää, jos kaaliraasteesta ei tullut märkää. Toisaalta jos tuli niin keittomaista, että kaaleja jo kelluu pinnalla, ylimääräistä nestettä voi kaataa pois.

Vinkki:

Jos ei pidä makeasta niin kuin minä pidän, sokeria voi vähentää. Suosittelen maistelemalla kokeilemaan ja etsimään itseä eniten miellyttävän sekoitussuhteen.

Tätä kaali-appelsiiniraastetta söin savusiika-pastavuoan lisäkkeenä. Savusiika-pastavuoka maistui minulle nyt paljon paremmin kuin alun perin, koska nyt en ollut enää kyllästynyt savusiian makuun. Savusiian maun tosiaan huomaa kyseisessä ruuassa, joten jos siitä mausta ei tykkää, suosittelen korvaaman savusiian esim. (jauhe)lihalla tai kanalla.

Päivitys 17.4.2020:

Tätä kaali-appelsiiniraastetta söin myös halloumipyttipannun kanssa:

Päivitys 17.4.2020:

Söin tätä raastetta myös lihapulla-aterialla:

Lihapullia, ruskeaa kastiketta, makaronia, kaali-appelsiiniraastetta ja pakasteherneitä.

Uunissa paahdettu kesäkurpitsa

Jääkaapissani oli 11 päivää sitten ostettu kesäkurpitsa. Nyt teki mieli paahtaa se uunissa. Tuli helpolla maukasta. Oli hyvä kasvislisäke pääruualle.

Paahdettu kesäkurpitsa

1 kesäkurpitsa

öljyä (n. 1 rkl)

suolaa

Leikkaa kesäkurpitsa noin sentin paksuisiksi kiekoiksi. Levitä ne leivinpaperoidulle pellille niin, että ne eivät koske toisiinsa. Sivele öljyä kauttaaltaan kesäkurpitsojen päälle. Öljyn voi sivellä esimerkiksi siveltimellä tai sormilla. (Itse lorautin öljyä kesäkurpitsojen päälle ympäriinsä, sitten levitin ne sormilla kesäkurpitsojen päälle.) Ripottele kesäkurpitsojen päälle suolaa. Kypsennä 225-asteisen uunin keskitasolla, kunnes on tullut väriä pintaan (minulla siinä meni nyt n. 20-25 minuuttia).

Paahdettua kesäkurpitsaa syötiin nyt aterialla, jolla oli myös karitsan jauhelihapihvejä, valkosipuli-jogurttikastiketta ja keitettyjä perunoita.

Muita paahdettuja kasviksia:

Tuorepuuro kaurahiutaleista, maustamattomasta jogurtista, omenasta ja sokerista

Tänään teki mieli saada aamiaiseksi tuorepuuroa. Tuorepuuron voi tehdä monella eri tavalla, mutta minulla oli nyt tällaiset ainekset: kaurahiutale, maustamaton jogurtti, omena ja sokeri. Maistui pehmeän kauraiselta, makeahkolta jogurtilta ja omenalta. Toimi hyvin aamiaiseksi nyt, kun edellisestä kauppareissusta on 11 päivää ja moni aines on kotoa loppu (kuvia yli viikon säilytetyistä hedelmistä täällä). Tuorepuuron usein annetaan olla jääkaapissa yön yli, mutta nyt minulle tuli tämä himo vasta aamulla, joten annoin olla jääkaapissa vain 30 minuuttia, joka sekin riitti.

Omenainen tuorepuuro (1 annos – voi moninkertaistaa tarvittaessa)

1 dl kaurahiutaleita (35-40 g)

2 dl maustamatonta jogurttia (200 g)

sokeria oman maun mukaan (minulla 3 rkl)

1 omena kuorittuna ja pikkupaloiksi pilkottuna

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Anna maustua jääkaapissa mielellään vähintään puoli tuntia (jotta sokeri ehtii tasoittua eikä ole vain joukossa pureskeltavina kiteinä), mutta käy myös yön yli tai tarvittaessa vuorokausi tai toinenkin. Omenapalat voivat tummua pitkässä säilytyksessä, mutta silti on syömäkelpoista.

Muunnoksia:

* omenan sijaan tai lisäksi voi käyttää myös muuta hedelmää tai marjaa, mistä tykkää

* jogurtin voi korvata tarvittaessa jollain muulla saman paksuisella tuotteella, josta tykkää ja jonka voi kuvitella sopivan tuorepuuroon (tarvittava sokerin määrä voi olla silloin eri)

* kaurahiutaleet voi korvata osittain tai kokonaan muilla hiutaleilla: esim. neljän viljan hiutale, riisihiutale, vehnähiutale jne.

* sokerin sijaan voi käyttää muuta makeuttajaa, mistä tykkää, esim. hunaja (sitä tarvitaan yleensä kolmanneksen vähemmän kuin sokeria) tai (vaahtera)siirappi

* mukaan voi lisätä esimerkiksi pähkinöitä (tarvittaessa pienennettyinä), kuivahedelmiä ja/tai kaakaojauhetta (kaakaojauheen tapauksessa voi tarvita sokeria enemmän)

* tuorepuuroon voi halutessa lisätä mausteita: esimerkiksi vaniljasokeria/vaniljauutetta/vaniljajauhetta, kanelia, kardemummaa, neilikkaa jne. mistä nyt tykkääkään

Omenainen tuorepuuro.

Muita harvoihin kaupassa käynteihin soveltuvia aamiaisia:

Neljän viljan puuro voisilmällä

Tänään söin aamiaiseksi neljän viljan puuroa voisilmällä. Puuro kypsyi 3 minuutissa mikrossa. Neljän viljan puuro maistuu mielestäni ennen kaikkea rukiilta. Tykkään tosi paljon tässä puurossa olevasta rukiin ja voin yhdistelmämausta.

Neljän viljan puuro mikrossa + voisilmä (1 annos)

n. 1 dl neljän viljan hiutaleita (40 g)

2 dl vettä (200 g)

suolaa (1-2 g)

n. 10 g voita

Sekoita korkeareunaisella syvällä lautasella hiutaleet, vesi ja suola. Kuumenna mikrossa täydellä teholla 3 minuuttia. Sekoita tasaiseksi. Laita kuuman puuron keskelle nokare voita. Nauti heti.