Itsetehdyt lohkoperunat raaoista perunoista uunissa, paistettu kuha ja omenakastike

Olen nyt vähän hionut lohkoperunareseptiäni. Olen yleensä tehnyt lohkoperunat niin, että osa on pellillä makaavassa asennossa ja osa ”pystyssä”. Nyt kun olen alkanut tehdä niin, että kaikki lohkoperunat ovatkin pystyasennossa kuoripuoli alaspäin, ruskistuminen onkin paljon tasaisempaa. Makaavat lohkoperunat ovat ruskistuneet alapuolesta enemmän kuin yläpuolesta, mikä on luonut tarvetta käydä kääntelemässä välissä, mutta tämä pystyasennossa paistaminen tuntuu helpottavan hommaa kummasti. En aiemmin edes ajatellut lohkoperunoiden asennolla olevan väliä, mutta silloin kun olen tehnyt lohkoperunat keitetyistä perunoista, olen kokenut helpoimmaksi käsitellä perunalohkoja, jos ne jäävät pystyasentoon, ja siitä vain jäi tavaksi tehdä raaoista perunoista samalla tavalla. Nyt koenkin sitten parhaaksi tehdä raaoistakin perunoista lohkoperunat pystyasennossa.

Lohkoperunat raaoista perunoista uunissa

kiinteitä perunoita sen verran kuin uunipellille mahtuu lohkoina niiden koskematta toisiinsa (nyt 6 kpl)

öljyä reilu 1 rkl (voi myös käyttää sulatettua voita, jolloin maku on täyteläisempi mutta herkemmin tulee palanut maku)

suolaa

Leikkaa perunat kahdeksaksi lohkoksi. Jos perunat ovat puhtaita ja kuoret hyväkuntoisia, suosittelen leikkaamaan kuorineen, mutta tarvittaessa voi kuoriakin ensin. Vuoraa pelti leivinpaperilla (voi myös käyttää voideltua peltiä ilman leivinpaperia).

Asettele perunalohkot leivinpaperoidulle pellille kuoripuoli alaspäin niin, että perunalohkot eivät koske toisiinsa. Valuta vähän öljyä päälle, ja sivele öljy jokaisen perunalohkon päälle (sormin tai siveltimellä). Ripottele päälle suolaa.

Paista 200-asteisen uunin keskitasolla, kunnes perunalohkot ovat saaneet väriä ja ovat kypsiä (n. 30-40 min – minulla tällä kertaa 35 min)

Vertailun vuoksi tässä aiempi lohkoperunasatsini viime kesältä, jolloin lohkoperunat paistettiin voidellulla uunipellillä makaavassa asennossa ja vähän liian pitkään:

IMG_8706

Kuten ylläolevasta kuvasta näkyy, ainakin minun uunissani ruskistuminen on paljon epätasaisempaa, jos perunalohkot ovat makaavassa asennossa.

Näiden lohkoperunoiden kanssa oli tarkoitus syödä savusiikaa. Laitoin kokeeksi tulemaan omena-suolakurkkukastikkeen MTV:n ohjeella. Ohjeen mukaan ”Se maistuu hyvältä grillatun tai paistetun lihan kera, tai lohelle tai savukalalle.” Ohje on tässä: https://www.mtvuutiset.fi/makuja/reseptit/resepti/omenakastike-vaikka-mille/5669150#gs.z0a4we

Kesken ruuanlaiton kuitenkin mies tuli kaupasta kuhafileiden kanssa, joita oli myyty punalaputettuina, koska niiden viimeinen käyttöpäivä oli tänään. Suunnitelma muuttui samalla siten, että savusiika jäi vielä jääkaappiin, ja tälle aterialle paistettiinkin kuhafileet. Kuhafileet paistettiin samalla tavalla kuin tässä: https://ruokaideat.com/2019/11/05/paistettu-kuha-voikastike-couscous-ja-paistetut-pakastevihannekset/

Omena-suolakurkkukastikkeesta totesin syödessäni, että se ei paistetun kuhafileen kanssa ole paras mahdollinen yhdistelmä. Sen maku jotenkin peittää liikaa kuhafileen omaa herkkää makua, johon en ole päässyt kyllästymään, koska kuha on niin arvokas kala ja siten harvinaista herkkua. Kuhafileelle mielestäni parempi kastike on ihan voikastike niin kuin tuossa edellisessä linkissä. Tuo omena-suolakurkkukastike olisi varmasti paremmin sopinut sille savusiialle niin kuin olin aikonutkin, tai jollekin halvemmalle kalalle kuten vaikka paistetulle alaskanseitille. Lihapullillekin tuo omena-suolakurkkukastike voisi sopia, joskin silloin lisäisin ehkä mukaan yhden silputun valkosipulin kynnenkin ja reilusti mustapippuria. Alkuperäisessä reseptissä lukee ”kastike sopii lähes mille tahansa”.

Tässä kastikkeessa vähän jäi ärsyttämään se, että ohjeessa on 2 dl creme fraichea, mutta täydestä creme fraiche -purkista tuli vain 1½ dl. Minulla ei ollut toista creme fraiche -purkkia, mutta smetanaa oli, joten laitoin loput ½ dl smetanaa. Nyt sitten jääkaappiin jäi avattu smetanapurkki, jossa on 1 dl smetanaa jäljellä ja sille pitää kehitellä jokin käyttökohde lähipäiviksi. Paljon mieluummin käyttäisin aina koko purkin kerralla niin, että ei jää vajaita purkkeja lojumaan. Niinpä kirjoitan sen omena-suolakurkkureseptin tähän uudelleen sellaiseksi, että siihen menee yksi kokonainen purkki eikä toista vajaata purkkia.

Omena-suolakurkkukastike (voi tarvittaessa tehdä kaksinkertaisen annoksen)

1 purkki creme fraichea (120 g)

3/4 dl kuutioitua suolakurkkua (3/4 suolakurkkua – n. 60 g)

3/4 dl kuutioitua kuorittua omenaa (n. ½ omenaa – n. 40-50 g)

3/4 tl (ranskalaista) sinappia tai mistä sinapista tykkää

n. 1/4 tl suolaa tai maun mukaan

3/4 tl sokeria (ei ollut alkuperäisessä reseptissä, mutta parantaa mielestäni makua)

(halutessa valkopippuria tai mustapippuria)

Sekoita ranskankermaan sinappi ja kuivamausteet. Sekoita mukaan suolakurkku- ja omenakuutiot. Anna maustua kylmässä vähintään puoli tuntia. Tarjoa esim. lohen, savukalan, kalapuikkojen, kalapullien tai lihapullien kanssa.

Omena-suolakurkkukastike.

Muita perunalisäkkeitä

Muita kastikkeita kalalle

Vastaa