Tämän Pina Colada -pirtelön resepti on kirjasta Hyvän olon jäätelökirja, jonka on kirjoittanut Virpi Mikkonen. Koronahamstrauksen takia tähän sattui nyt olemaan kotona ainekset: kookosmaito, säilykeananas, banaani, vaniljauute ja jääpalat. Kookosmaitoa tuli yksi tölkki eli 4 dl, säilykenanaspaloja 2 dl, banaaneja 2 kpl, vaniljauutetta 1 tl ja jääpaloja 3 kpl. Kaikki ainekset ajetaan tehosekoittimella tasaiseksi. Banaanien piti alkuperäisen reseptin mukaan olla pakastettuja kypsiä, mutta niiden puuttuessa käytettiin tuoreita kypsiä.
Valmistamisen jälkeen ilmassa leijaili sellainen ei-hyvä pähkinäinen (huonon kookosmaidon) aromi, joten arvelin tästä tulleen pahaa. Maku oli kuitenkin ihan kiva. Juomisen jälkeen vasta se pähkinäinen aromi tuli suuhun ja jäi pyörimään siellä, mutta ei kuitenkaan merkittävän pahana. Se pähkinäinen aromi tuli kookosmaidosta, joka oli halvinta mahdollista, eli sininen säilykepurkki. Ilman sitä ei-hyvää pähkinäisyyttä on mielestäni esimerkiksi Santa Marian liilassa tetrassa myytävä Extra Creamy Coconut milk, jossa on mielestäni hyviä makuja huonojen makujen sijaan. Paremmalla kookosmaidolla olisin siis voinut pitää tästä pirtelöstäkin enemmän.
Itselleni terästäisin tätä pirtelöä myös valkoisella sokerilla. Lapset pyysivät tätä lisääkin. Lapsi sanoi: ”Banaani tekee tästä hyvää. Muuten tämä olisi pahaa.”
Ei huono pirtelö. Tämä on helposti toteutettavissa pitkään säilyvistä kotivara-aineksista, jos käyttää pakastettuja banaaneja. Jos kookosmaitona olisi hyvää kookosmaitoa ja mukana myös valkoista sokeria, voisin tykätä tästä ihan tosissaan. Rakenne oli hyvä, vaikka banaanit olivatkin tuoreita eivätkä jäisiä.
Kolme päivää sitten tein kanakastiketta ja riisiä. Keitin riisiä tarkoituksella ison määrän kerralla, jotta jää myös jotain, mitä jatkojalostaa. Sen satsin keitetystä riisistä tein aiemmin savusiika-riisisalaattia ja paistettua riisiä pyttipannun tapaan. Kaikki se ylijäänyt riisi, mitä oli jäljellä vielä tänään, meni näihin rieskoihin. Tein riisirieskaa pellillisen, josta on tarkoitus pakastaa ylimääräiset, sekä pieniä riisirieskoja, jotka oli tarkoitettu tuoreeltaan syötäviksi. Tämä uusiokäyttö oli hyvin onnistunut: molemmanlaiset riisirieskat olivat hyvänmakuisia, mutta keskenään erimakuisia, vaikka ne olikin tehty samoista raaka-aineista: keitetty riisi, vehnäjauho, täysmaito, kananmuna, voi, leivinjauhe, suola. Jos kiinnostaa jauhoton tai gluteeniton riisirieska (joka on myös hiivaton ja leivinjauheeton), silloin suosittelen tätä reseptiä: Kaura-riisirieska. Siinä olevat kaurahiutaleet voi tarvittaessa kokeilla korvata muilla hiutaleilla.
Päivitys 13.5.2020:Jos haluaa leipoa riisin jämistä jotain nopeaa ilman kananmunaa, silloin suosittelen riisiteeleipää.
Riisirieska keitetystä riisistä, pellillinen
3 dl jäähtynyttä keitettyä riisiä (240 g)
3 dl vehnäjauhoja (195 g)
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
2 kananmunaa
3 dl täysmaitoa (300 g)
2-3 rkl voita sulatettuna
Sekoita vehnäjauhoihin leivinjauhe ja suola. Eri astiassa sekoita keskenään kananmunat ja maito. Sekoita mukaan riisi ja sen jälkeen voisula. Sekoita mukaan kuiva-aineseos. Sekoita vain sen verran, että taikina on tasaista. Kaada taikina leivinpaperoidulle uunipellille. Levitä taikina lusikalla tai nuolijalla tasaiseksi. Paista 250-asteisen uunin keskitasolla noin 17 minuuttia tai kunnes pinta on saanut väriä. (Itse paistoin ensin 15 min, sitten katsoin tilanteen ja totesin, että toinen pääty on vielä vaalea, joten laitoin takaisin se vaaleampi pääty toiseen suuntaan kuin alun perin, ja paistoin vielä 2 minuuttia, jolloin vaaleampikin pääty oli saanut väriä.) Leikkaa valmis pellillinen riisirieskaa paloiksi. Sopii pakastettavaksi.
Riisirieskat keitetystä riisisistä, pienet
2 dl keitettyä jäähtynyttä riisiä (160 g)
3 dl vehnäjauhoja (195 g)
1 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
2 dl täysmaitoa (200 g)
1 kananmuna
n. 2 rkl sulatettua voita (n. 30 g)
Sekoita vehnäjauhoihin leivinjauhe ja suola. Sekoita keskenään kananmuna ja maito. Sekoita mukaan riisi ja sitten sulatettu voi. Sekoita mukaan kuiva-aineseos. Sekoita vain sen verran, että taikina on tasaista.
Nosta lusikalla taikinasta kasoja leivinpaperoidulle uunipellille. Jätä leviämisvaraa, jos mahdollista. Taputtele kasat mataliksi jauhojen avulla. Pistele rieskat haarukalla.
Paista 250-asteisen uunin ylimmällä tasolla noin 17 minuuttia tai kunnes pinnassa on väriä. (Itse paistoin ensin 15 min, sitten katsoin tilanteen ja totesin, että toinen pääty on vielä vaalea, joten laitoin takaisin se vaaleampi pääty toiseen suuntaan kuin alun perin, ja paistoin vielä 2 minuuttia, jolloin vaaleampikin pääty oli saanut väriä. Jos muuten jakaisin saman taikinamäärän kahdelle pellille, silloin paistaisin uunin ylätason sijaan keskitasolla, ja tarkistaisin tilanteen ensimmäistä kertaa 13 minuutin paistamisen jälkeen.)
Näitä reseptejä minulla ei ollut valmiina, joten käytin pellilliseen puurorieskapellillisen reseptiä. Korvasin vain puuron samalla desilitramäärällä riisiä, ja taikina tuli sopivan näköiseksi sillä. Paistoaika oli 2 minuuttia pitempi kuin puurorieskalla. Näin ollen arvioisin, että pellillisen riisirieskaa voisi tehdä myös ylijääneestä riisipuurosta korvaamalla keitetyn riisin samalla desilitramäärällä riisipuuroa.
Pieniin riisirieskoihin sovelsin spagettirieskojen reseptiä. Jauhoja tarvittiin 1 dl enemmän kuin spagettirieskoihin, ja paistoaika oli 2 minuuttia pitempi. Spagetti ja riisi käyttäytyivät rieskoissa vähän eri tavalla: spagetti maistui pikkurieskoissa jo heti kuumanakin mutta kylmänä vähemmän, riisi taas ei maistunut pikkurieskoissa kuumana, mutta kylmänä maistui selvästi.
Kuten aiemmin totesin, pellillinen riisirieskaa maistui aivan eriltä kuin pienet riisirieskat. Pienet rieskat maistuivat ennen kaikkea paahteisilta rieskoilta. Riisin makua ja suutuntumaa en huomannut niissä kuumina, mutta jäähtyneinä kyllä. Pellillinen riisirieskaa maistui ennen kaikkea karjalanpiirakoilta ilman ruiskuorta. Sekä pellilinen että pikkuiset riisirieskat siis olivat hyviä. Oma suosikkini näistä oli ne pienet riisirieskat. Lapsi taas sanoi tykkäävänsä molemmista, mutta ihan vähäsen enemmän pellillisestä, koska se on pehmeämpää. Pellillinen siis oli kauttaaltaan pehmeä, kun taas pikkurieskat olivat reunoista rapeita ja sisältä pehmeitä.
Karjalanpiirakkamielleyhtymästä tuli mieleeni, että joskus voisin kokeilla tehdä riisirieskaa, jossa olisi ruistakin mukana. Minulla on jo mielessä resepti, jota voisin siihen soveltaa, nimittäin tämä kaura-riisirieska kaurahiutaleista ja keitetystä riisistä: https://ruokaideat.com/2019/10/19/ruokaa-tahteista-riisi/#riisirieska Tuosta reseptistä kokeilisin korvata kaurahiutaleet ruishiutaleilla tai neljän viljan hiutaleilla, riippuen sitä, mitä sattuu olemaan (tällä hetkellä neljän viljan, mutta ei ruishiutaleita). Neljän viljan hiutaleista tehtynä kutsuisin tuota silloin nimellä viiden viljan rieska.
3 dl riisiä, jotka menivät pellilliseen riisirieskaa.
Pellillisen taikina.
Valmis uunia varten.
Pellillinen paiston jälkeen.
Pellillinen leikattuna paloiksi.
Pellillinen sivusta kuvattuna.
2 dl riisiä, jotka menivät pikkurieskoihin.
Pienten riisirieskojen taikina.
Taikinasta nosteltuja kasoja leivinpaperilla.
Kasat madallettuina jauhojen avulla.
Rieskat pistelty haarukalla.
Tässä vaiheessa oli jo suosimani pelti vapaana, joten siirsin leivinpaperin pellille paistoa varten.
Pienet riisirieskat 17 minuutin paistamisen jälkeen.
Päivälliseksi riisirieskoja ja kinkku-juustosalaattia.
Riisirieskoja sivusta kuvattuna.
Näiden rieskojen tekemisen jälkeen oli jo päivällisaika. Rieskojen lisäksi nostin pöytään lohilounaalta jäänyttä salaattia, ja lisäksi revin tarjolle kinkkua ja pilkoin juuston kannikoita, sekä lisäksi tarjolle öljyä. Niistä aineksista koottu kinkku-juustosalaatti ja riisirieskat olivat oikein maistuva ja täyttävä päivällinen, ja lapset kehuivat, että onpas ollut viime aikoina tosi hyvää ruokaa.
Tämän riisirieskapellillisen pakastettuja palasia on aina välillä lämmitetty mikrossa pakastimesta ja syöty. Pakastimesta mikrotettuina ne ovat selvästi makeutuneet maultaan, eli vehnäjauhon amylaasientsyymejä todennäköisesti jäi eloon paistamisesta huolimatta. Pakastamisen jälkeen mikrossa lämmitettyinä suutuntuma oli myös aavistuksen kuivempi kuin tuoreeltaan, ja vähän sellainen, josta tulee mieleen, että olisi kiva olla munavoita päällä.
Tänään oli mehut loppu, joten keitin pakkasesta puolukoita mehuksi. Tein sen samalla tavalla kuin muutkin marjamehut yleensä, olivat ne sitten pakastemarjoista tai tuoreista: Marjat kattilaan, peitän ne kylmällä vedellä, kiehautan, keitän kymmenen minuuttia, siivilöin, laimennan ja makeutan sopivaksi.
Puolukkamehu pakastemarjoista kattilassa ilman mehumaijaa
pakastepuolukoita
vettä
sokeria
Laita pakastepuolukat kattilaan. Niitä ei tarvitse sulattaa ensin, mutta jos ne ovat jo sulaneet, se ei haittaa. Täytä kattila korkeintaan puolilleen, koska puolukat kuohuvat keitettäessä paljon. Tarvittaessa ota isompi kattila tai jaa marjat useampaan kattilaan.
Lisää puolukoiden päälle sen verran kylmää vettä, että ne peittyvät. Kiehauta. Kun on kiehahtanut, laske keittolevyn lämpöä yksi pykälä. Keitä kovalla lämmöllä 10 minuuttia tai kunnes marjat näyttävät kiehuneen rikki ja neste on värjääntynyt.
Kaada puolukat nesteineen tiheän siivilän läpi. Siivilän voi halutessa vuorata harsolla, jos haluaa täysin kirkasta mehua. Anna mehun valua itsestään siivilän läpi. Vältä marjon painelua, koska se helposti aiheuttaa sameutta mehuun. Anna valua, kunnes mehua ei enää tipu siivilän läpi (esim. 15 min ilman harsoa, tai 30 min harson kanssa).
( Seuraavaksi vaihe, joka ei ole pakollinen, mutta voi parantaa säilyvyyttä: Kiehauta siivilöity mehu uudestaan. Kuori pois kaikki näkyvä vaahto. Kun vaahtoa ei enää muodostu, siirrä pois levyltä. Vanhojen keittokirjojen mukaan vaahdossa voi elää homeitiöitä, joskin ei ole varmaa, onko sillä väliä juuri puolukan tapauksessa. Tällä kertaa vaahdossa oli myös pienenpieniä siivilästä läpi menneitä puolukan palasia, jotka oli hyvä saada pois. )
Muodostunut mehu on puolukkamehutiivistettä, jota mieluiten en juo sellaisenaan, vaan vain sopivaksi laimennettuna ja makeutettuna. Puolukkamehutiiviste säilyy jääkaapissa puhtaassa suljetussa purkissa ainakin kuukausia. Marttojen mukaan happamista marjoista tehty mehu säilyy seuraavaan satokauteen saakka, jos se on pastöroitu. Keittämisen pitäisi tietääkseni ajaa säilyvyyden kannalta sama asia kuin pastöroiminen, joka myös on kuumuudella käsittelemistä. Toisaalta, vaikka mehu säilyykin homehtumatta, maku ei silti säily saman vahvuisena, vaan voimistuu ajan kanssa. Jos maun haluaa säilyvän saman vahvuisena, suosittelen pakastamaan mehut. Pakastemarjoista keittämällä tehdyn mehun voi vielä turvallisesti pakastaa.
Puolukkamehun laimentaminen: Itse laimennan puolukkamehut yleensä suhteessa 1:5-8, eli 1 osa puolukkamehua ja 5-8 osaa vettä. Vastatehtyyn puolukkamehuun lisään yleensä vettä suhteessa 1:5 tai 1:6, ja sen jälkeisiin laimennuseriin mahdollisesti enemmän, jos maku ehtii voimistua jääkaappisäilytyksen aikana. Jääkaapissa säilytetyn purkin pohjimmaiset puolukkamehutiivisteet ovat tyypillisesti vahvemman makuisia kuin purkin päällimmäiset, ja tarvitsevat yleensä siksi enemmän laimennusta kuin vastatehty puolukkamehu. Pitkään jääkaapissa säilyttäminen ylipäätään yleensä voimistaa puolukkamehutiivisteen makua, jolloin laimennusta tarvitaan enemmän. Viikkoja purkin pohjalla olleet viimeiset puolukkamehut voivat tarvita laimennusta jopa suhteessa 1:9. Maun voimistumista ajan kanssa voi ehkäistä pakastamalla mehut (sellaisenaan, ilman laimennusta ja sokerointia). Pitkässä jääkaappisäilytyksessä puolukkamehuun tulee herkästi myös suolakurkun makua, mitä voi ehkäistä pakastamalla ylimääräiset mehut.
Sokeria lisään saman verran kuin muihinkin kotitekoisiin marjamehuihin, eli 100 grammaa laimennettua mehua kohden 10 grammaa sokeria (eli 1000 grammaa laimennettua mehua kohden 100 grammaa sokeria). Tilavuusmitoiksi muutettuna se tarkoittaa, että noin 1 ⅕ dl sokeria litraa mehua kohden. Sama sokeripitoisuus on esimerkiksi kaupan appelsiinimehuissa sekä coca colassa (tai ainakin oli silloin kun viimeksi tarkistin), ja sen lukeman perusteella kokeilemalla olen todennut, että se on hyvä myös kaikille itsetekemilleni marjamehuille (sekä omenamehulle). Laimennusvaiheessa on hyvä lusikoida vaahtoja pois, jos niitä ilmaantuu.
Kun puolukkamehuun on sekoitettu vettä ja sokeria, on hyvä antaa makujen tasaantua jääkaapissa vähintään muutama tunti, mutta mielellään yön yli tai joidenkin ohjeiden mukaan jopa 2 vrk. Tämä siis sen takia, että vastasekoitettuna tämä maistuu siltä, että välillä tulee suuhun pelkkää vettä, välillä laimentamatonta puolukkamehua ja välillä pelkkää sokeria. Yön yli jääkaapissa ollessaan maku yleensä tasoittuu. Kuitenkin jos mehuun sekoitettava vesi on kuumaa, mehusta tulee aika tasaisen makuista jo heti, jolloin voi juoda heti kupillisen kuumaa mehua.
Puolukkamehu on mielestäni hyvä riittoisa yleismehu. Riittoisalla tarkoitan, että paljon riittoisampi kuin esimerkiksi mustikkamehu ja omenamehu, jotka vaativat paljon vähemmän laimennusta (niiden keitettyjä versioita en laimenna ollenkaan, mutta mehumaija- ja mehuasemaversioita laimennan, joskin vähemmän kuin puolukkamehua). Riittoisalla tarkoitan myös, että puolukkamehun makuun helpommin kyllästyn kuin vaikkapa juuri mustikkamehun tai omenamehun makuun.
Puolukkamehua juon sekä kylmänä että kuumana silloin kuin siltä tuntuu. Kuumana juomista varten kaadan laimennetusta kannusta kuppiin, lämmitän mikrossa ja lisään vähän hunajaa, joka mielestäni sopii siihen hyvin. Käytän puolukkamehua myös smoothieiden nesteenä. Suosikkismoothieni puolukkamehusta tehtynä on mansikka-puolukkasmoothie, jossa siis vain soseutan (jäisiä) mansikoita puolukkamehun kanssa. Jonkin verran käytän puolukkamehupohjaisissa smoothieissa myös itsepakastettuja omenaviipaleita, joista en enää muista, olivatko ne omista puista vai naapurin.
Puolukkamehu on siitä erilainen kuin vaikkapa aroniamehu, että siinä maistuu se marja, josta se on tehty. Sopivaksi laimennettu aroniamehu siis maistuu mielestäni aivan erilaiselta kuin aronia sellaisenaan, mutta puolukka maistuu sopivaksi laimennettuna puolukalta, joskin sokerin vuoksi makeammalta kuin puolukka itse. Näin ollen sanoisin, että jos puolukan makua kaikin puolin inhoaa, ei välttämättä tykkää puolukkamehustakaan. Minulle puolukkamehu on suurin piirtein ainoa tapa, jolla yleensäkään käytän puolukkaa, koska puolukkamehu, vaikka se maistuukin puolukalta, niin siinä puolukan maku ei ole kuitenkaan yhtä vahva kuin vaikkapa puolukkasurvoksessa ja puolukkahillossa, joita itse en ole kaivannut minkään ruuan kanssa. Puolukkahilloa olen kyllä tehnyt jääkaappiini, mutta käyttämättä on jäänyt. Ehkä voisin antaa sille joskus uuden mahdollisuuden, vaikka kaalilaatikon kanssa en siitä niin välittänytkään.
Jäisiä puolukoita.
Puolukat jaettuna kattiloihin. Tämä määrä vain yhteen kattilaan jaettuna olisi kuohunut yli.
Kylmää vettä lisätty sen verran, että puolukat peittyvät.
Ensimmäinen kattilallinen kiehuu. Melkein yli, mutta ei aivan, joten säästyin sotkuilta.
Toinen kattilallinen kiehuu.
Ensimmäinen kattilallinen, kun lämpöä on alennettu yksi pykälä.
Toinen kattila, kun lämpöä on alennettu yksi pykälä.
Puolukat siivilässä. Siivilän alla kattila ottamassa mehuja vastaan. Tässä vaiheessa siivilän alapohja jo koski mehuun, joten siirsin siivilän toisen kattilan päälle, jotta loputkin mehut pääsevät valumaan pois.
Siivilän läpi menneet mehut.
Siivilään jääneet puolukat 15 min myöhemmin, kun mehua ei enempää valunut pois.
Siivilöidyt puolukkamehutiivisteet.
Uudelleen kiehauttaminen, joka siis ei ole pakollinen vaihe. Näkyvät vaahdot nostin tässä vaiheessa pois lusikalla.
Laimennusvaiheessa tuli näin paljon vaahtoa. Lusikoin ne pois.
Puolukkamehutiivisteet purkeissa. Ensimmäisenä käytän tietenkin pois tuon, jossa on vähemmän.
Sopivaksi laimennettua ja makeutettua puolukkamehua kannussa.
Ylijäänyt kaurapuuro muuntui kekseiksi. Seuraavalla kerralla sitten enemmän leviämisvaraa…
Tein nyt ensimmäistä kertaa kaurapuurosta keksejä. Olen paljon katsellut googlella keksireseptejä kaurapuurosta, mutta nyt vasta sain aikaiseksi tehdä puurosta keksejä itse. Googlella ei löytynyt suomeksi eikä englanniksi juuri sellaista reseptiä kuin halusin, joten sovelsin itse sitä reseptiä, joka oli helpoiten sovellettavissa oman maun, kotona olevien ainesten ja oman viitseliäisyystason mukaiseksi. Kyseinen resepti kaurapuurokekseille oli englanninkielinen, ja se sisälsi mm. mausteita, sähkövatkaimen käyttöä ja taikinan lepäämistä jääkaapissa. Niistä asioista en niin välittänyt, vaan halusin tehdä vain perus kaurapuurokeksit tavallisista aineksista ilman tarpeettomia mausteita, ylimääräistä vaivannäköä tai odottelua. Lopputulokseen olen tyytyväinen. Kaurapuuron jämät tekivät näistä kekseistä pehmeämmät sisältä kuin mitä keksit normaalisti ovat, mutta reunat ovat rapeita ja maku on hyvä. Mausta en ole varma, tunnistanko sieltä ne puuron jämät. Maku on sellainen omanlaisensa, joka mielestäni on eri kuin tavallisten keksien, kauralastujen tai kaurapuuron maku. Mutta hyvä maku se on joka tapauksessa, sekä minun että lasteni mielestä. He eivät tunnistaneet mausta, että keksien seassa on kaurapuuron tähteet. Näin tehtynä nämä puurokeksit ovat yksi helpoimmasta päästä juttuja, mitä tehdä kaurapuuron jämistä. Nimetä nämä voi monellakin eri tavalla: kaurapuurokeksit, puurokeksit, kaurakeksit puurosta, jämäkeksit, tähdekeksit, jätekeksit jne.
Keksit kaurapuurosta
1 dl kiinteäksi jäähtynyttä kaurapuuroa
1 dl vehnäjauhoja (65 g)
ripaus suolaa
½ tl leivinjauhetta
75 g sokeria (vajaa 1 dl)
60 g voita sulatettuna (2/3 dl voisulaa)
1 kananmuna
Sekoita vehnäjauhoihin ripaus suolaa ja leivinjauhe. Sekoita voisulaan sokeri kierrevispilällä. Lisää kananmuna, ja sekoita kierrevispilällä tasaiseksi. Lisää puuro, sekoita edelleen kierrevispilällä tasaiseksi. Laita kierrevispilä pois, ja sekoita kuiva-aineseos mukaan lusikalla tai nuolijalla. Vehnäjauhojen lisäämisen jälkeen sekoita vain sen verran, että taikina on tasainen.
Vuoraa uunipelti leivinpaperilla. Nosta lusikalla taikinasta kasoja leivinpaperoidulle pellille. Jätä reilusti leviämisvaraa. Kasojen muodoilla ei ole väliä, sillä ne leviävät uunissa pyöreähköiksi ja litteiksi.
Paista 175-asteisen uunin keskitasolla, kunnes pinnassa on vähän ruskistumista. Minulla meni siihen 20 minuuttia. Kannattaa tarkistaa tilanne 15 minuutin jälkeen.
Anna keksien jäähtyä pellillään peittämättä. Keksit kiinteytyvät lisää jäähtyessään. Keksit ovat maistuvia sekä tuoreeltaan lämpimänä että muutama tunti myöhemmin jäähtyneinä. Kuitenkin seuraavana päivänä voivat olla jo merkittävästi huonompia.
Vinkkejä:
* Tähän perusversioon voi halutessa lisätä muitakin makuja. Alkuperäisen reseptin mukaan tähän kuuluisi myös ½ tl kanelia, 1/4 tl jauhettua neilikkaa ja ½ tl vaniljauutetta. Alkuperäinen resepti neuvoo, että tähän voi halutessa lisätä myös 1 rkl kaakaojauhetta tai espressojauhetta. Kuivamausteet sekoitetaan vehnäjauhoihin yhtä aikaa leivinjauheen kanssa, vaniljauute sekoitetaan kaurapuuroon.
* Osan sokerista voi korvata ruskealla sokerilla. Alkuperäisessä reseptissä 2/3 sokerista on ruskeaa sokeria. Ainakin fariinisokeri sopisi maun puolesta.
* Taikinaan voi halutessa lisätä sattumia samaan aikaan vehnäjauhojen lisäämisen kanssa. Alkuperäisen reseptin mukaan taikinaan voi lisätä korkeintaan 1 dl sattumia: esim. pilkottua suklaata, pähkinöitä, siemeniä, rusinoita tai kuivattuja karpaloita.
* En ole kokeillut tätä vielä muilla puuroilla kuin kaurapuurolla, mutta jos kokeilisin, tavoitteena olisi sellainen taikina, josta on helppo lusikoida kasoja, jotka eivät vielä ennen paistoa leviä. Liian löysään seokseen lisäisin jauhoja, liian kiinteään seokseen voisulaa.
Alkuperäinen resepti, johon tämä minun versioni kaurapuurokekseistä perustuu, on tämä: https://www.myrecipes.com/extracrispy/use-leftover-oatmeal-to-make-cookies Ensinnäkin siihen olisi tarvittu reilu 2 dl kaurapuuroa, mutta minulla oli 1 dl, joten puolitin reseptin. En välittänyt sähkövatkaimen käytöstä keksejä varten, joten en vatkannut voita ja sokeria sähkövatkaimella sekaisin niin kuin alkuperäisessä ohjeessa neuvottiin, vaan sulatin voin mikrossa ja sekoitin sokerin voisulaan.
Alkuperäisessä reseptissä myös käskettiin jäähdyttää keksejä ennen paistoa jääkaapissa 1-2 tuntia, mutta en välittänyt sitä tehdä, enkä näe syytä tehdä niin seuraavallakaan kerralla. Jätin pois myös alkuperäisessä reseptissä olleet mausteet ja ruskean sokerin, koska halusin tehdä perusversion, jossa on vain kaurapuuro, valkoinen sokeri, vehnäjauho, voi, leivinjauhe ja kananmuna. Suomen kielellä en löytänyt sellaisen perusversion reseptiä googlella, joten siksi sovelsin lähimpänä olevaa englanninkielistä.
Säilytin ylijääneitä kaurapuurokeksejä huoneenlämmössä peitettynä yön yli. Seuraavana päivänä olivatkin jo täysin pehmeitä, mikä mielestäni kekseille ei ole toivottavaa. Yön yli säilytettynä myös maistoin näistä sen kaurapuuron ominaismaun, ja lapsi sanoi ”maistuu vähän sekavalta”. Tarkemmin kysyttäessä hän tarkensi, että maistuu joistakin kohdista hyvältä, joistakin kohdista pahalta. ”Pahalta” viittasi varmaan niihin kaurapuuron palasiin, jotka nyt tuntuivat suussa vähän kovilta. Nämä kaurapuurokeksit tällä reseptillä tehtynä selvästikään eivät ole hyviä yön yli säilytykseen, vaikka tuoreeltaan ovatkin hyviä. Jos jatkossa haluaisin kokeilla yön yli säilyviä kaurapuurokeksejä, vähentäisin niistä kaurapuuron osuutta esimerkiksi puolella, ja vastaavasti kasvattaisin tarvittaessa vehnäjauhon ja voin osuutta vähintään sellaiseksi, että taikina ei leviä ennen paistoa. Helppo muotoiltavuus tosin saattaisi silloin vähetä, ja keksejä voisi ehkä joutua käsin muotoilemaan nätin näköisiksi. Katsotaan, josko joskus innostun kehittelemään sellaistakin reseptiä.
Tein kolme päivää sitten tomaattista linssikastiketta ja spagettia. Spagetista oli nyt jäljellä vain jämät. Tällä kertaa teki mieli tehdä spagetin tähteistä rieskoja. Sovelsin niihin riisirieskan ja puurorieskan reseptejä ja niistä oppimiani asioita. Spagettirieskat onnistuivat oikein hyvin. Maistuu hyvältä, ja suutuntuma on pehmeä. Maistuu hyvältä vehnärieskalta, jossa on siellä täällä sattumina hyvänmakuisia spagetin paloja. Spagetin palaset maistuvat mielestäni näissä rieskoissa selvästi paremmalta kuin se tähteeksi jäänyt spagetti sellaisenaan, joten näitä spagettirieskoja kannattaa mielestäni ehdottomasti tehdä, jos on tarvetta hyödyntää ylimääräinen spagetti. Tähän käy esim. eilinen spagetti, toissapäiväinen tai kolme päivää sitten keitetty jääkaapissa säilytetty spagetti, mutta sitä vanhemmaksi mieluiten en päästä spagettia.
Spagettirieskat ylijäämä spagetista
2 dl keitettyä jäähtynyttä spagettia (painoi minulla nyt 156 g)
2 dl vehnäjauhoja (130 g)
2 dl täysmaitoa (200 g)
1 kananmuna
1 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
2 rkl sulatettua voita (n. 30 g)
Laita uuni lämpenemään 250 asteeseen.
Pilko spagetit pieniksi. Hyvä pyrkimys tässä on pilkkoa spagetit riisin kokoisiksi. Jos spagetit ovat jäähtyessä tarttuneet yhteen, niitä on hyvä myös vähän irrotella toisistaan.
Sekoita keskenään vehnäjauho, leivinjauhe ja suola.
Eri astiassa sekoita pilkottu spagetti maitoon. Riko kananmuna kuppiin, ja sekoita sen rakenne tasaiseksi haarukalla. Sekoita spagettiin kananmuna ja voisula. Lisää vehnäjauhoseos, ja sekoita tasaiseksi. Ylimääräistä sekoittamista kannattaa välttää, jottei muodostu sitkoa, joka tekisi rieskoista kovia. Sekoittaminen riittää heti, kun on tasaista.
Vuoraa leivinpelti leivinpaperilla. Nosta taikinasta lusikalla kasoja leivinpaperoidulle pellille. Jätä leviämisvaraa, jos mahdollista. Taputtele rieskat mataliksi jauhojen avulla. Pistele rieskoihin reikiä (haarukalla).
Paista 250-asteisen uunin ylimmällä tasolla 15 minuuttia, tai kunnes pinnassa on ruskistumista. Voi nauttia heti tai säilyttää huoneenlämmössä seuraavaan päivään. Sopii myös pakastettavaksi.
Vinkki: Tähän voi käyttää myös spagetin sijaan muuta ylijäänyttä pastaa, kunhan vain pilkkoo hienoksi. Nyt käytin tähän vaaleaa spagettia, mutta tähän sopisi myös täysjyväspagetti.
Spagetin tähteet kattilassa.
Spagetit mitta-astiassa.
Spagetit leikkuulaudalla pilkottuina.
Spagettisilppu ja maito sekoitettuina. Tiskiä säästääkseni tein tämän samassa kattilassa, jossa spagetin jämät oleilivat.
Vehnäjauhot, leivinjauhe ja suola mitattuna mitta-astiaan.
Kuiva-aineet sekoitettuna. Tiskin säästämiseksi sekoitin samassa mitta-astiassa, joka oli jo mutenkin sotkettu tätä leivontaa varten.
Kananmuna sekoitettuna tasaiseksi haarukalla.
Mikrossa sulatettu voisula.
Spagetti-maitoseokseen sekoitettu kananmuna, voisula ja kuiva-aineseos. Taikina sekoitettu tasaiseksi.
Taikinakasoja leivinpaperoidulla pellillä. Periaatteessa voisi paistaa jo tällaisenakin, jolloin ei ehkä tulisi yhtä matalia.
Jauhojen avulla mataliksi taputeltuna taikinakasoja.
Haarukalla pistellyt rieskat ennen paistoa.
Valmiit rieskat 15 minuutin paistamisen jälkeen.
Tältä näyttivät rieskojen alapuolet.
Lämpimiä rieskoja voin kanssa.
Nämä rieskat maistuivat hyvältä sekä tuoreeltaan lämpiminä että tunteja myöhemmin huoneenlämpöisinä. Rakenne oli sekä tuoreeltaan että jäähtyneenä pehmeä, paitsi tummuneissa reunoissa oli vähän rapeutta. Lämpiminä näissä maistui spagetti, mutta parempi spagetin maku kuin spagetissa sellaisenaan. Huoneenlämpöisiksi jäähtyneissä spagettirieskoissa en enää huomannut spagetin makua.
Spagetti maistui paremmalta rieskoissa kuin sellaisenaan todennäköisesti samasta syystä, miksi moni muukin tähde maistuu paremmalta rieskassa kuin sellaisenaan. Raa’an vehnäjauhon sisältämät amylaasientsyymit luultavasti rikkovat kypsennettyä tärkkelystä sokereiksi. Mausta päätellen sama asia tapahtuu myös esimerkiksi perunarieskassa, puurorieskassa ja riisirieskassa, ja juuri siksi epäilen niiden olevan niin hyvänmakuisia.
Nämä spagettirieskat oli alun perin tarkoitus tehdä samalla reseptillä kuin aiemmin tekemäni riisirieska keitetyn riisin tähteistä, mutta riisin sijaan spagettia. Kyseistä blogipostaustani katsoessani kuitenkin näin siinä parantamisen varaa: kuvan perusteella leivinjauhetta voisi laittaa enemmän, ja tekstin perusteella suolaa riittäisi vähemmänkin. Niinpä katsoin leivinjauheen ja suolat määrät hyväksihavaitsemastani puurorieskan reseptistä. Muutokset olivat onnistuneita, ja aion tehdä samat muutokset myös sitten, kun seuraavan kerran teen riisin jämistä rieskaa.
Yleensä ottaen, silloin kun teen rieskoja, jotkut rieskoista paistan uunin ylimmällä tasolla, jotkut keskitasolla. Olen rieskan teosta oppinut kokemuksen perusteella tämän: Jos pelti on täynnä tai melkein täynnä, paistan ylimmällä tasolla. Jos taas pellillä on ylimääräistä tilaa tehdä vaikka enemmänkin rieskoja, paistan keskitasolla. Jos kuitenkin pelti on täynnä, mutta koko rieskapellillinen sisältää kaksi kananmunaa yhden sijaan, paistan keskitasolla.
Tätä tämänkertaista spagettirieskan reseptiä voisin jatkossa viilata sen verran, että tekisin taikinasta hiukkasen pienemmän. Tätä taikinamäärää oli vaikea saada mahtumaan pikkurieskoina yhdelle pellille, ja kuten kuvasta näkyy, osa levisikin yhteen. Helpommin yhdelle pellille mahtuva määrä pikkurieskoina voisi olla 1½ dl spagettia + 1½ dl vehnäjauhoja + 1½ dl täysmaitoa + 3/4 tl leivinjauhetta + 3/4 tl suolaa + 1 kananmuna + 1½ rkl sulatettua voita. Kananmunan maun on mahdollista tulla silloin huomattavammaksi, mutta tuskin häiritsevässä määrin. Toinen kelpo vaihtoehto voisi olla tehdä pienet spagettirieskat suosiolla kahdelle pellille, jolloin sopiva taikinamäärä voisi olla 3 dl spagettia + 3 dl vehnäjauhoja + 1½ tl leivinjauhetta + 1½ tl suolaa + 1 kananmuna + 3 rkl sulatettua voita.
We use cookies on our website to give you the most relevant experience by remembering your preferences and repeat visits. By clicking “Accept”, you consent to the use of ALL the cookies. Read More
This website uses cookies to improve your experience while you navigate through the website. Out of these cookies, the cookies that are categorized as necessary are stored on your browser as they are essential for the working of basic functionalities of the website. We also use third-party cookies that help us analyze and understand how you use this website. These cookies will be stored in your browser only with your consent. You also have the option to opt-out of these cookies. But opting out of some of these cookies may have an effect on your browsing experience.
Necessary cookies are absolutely essential for the website to function properly. This category only includes cookies that ensures basic functionalities and security features of the website. These cookies do not store any personal information.
Any cookies that may not be particularly necessary for the website to function and is used specifically to collect user personal data via analytics, ads, other embedded contents are termed as non-necessary cookies. It is mandatory to procure user consent prior to running these cookies on your website.
