Savukala-riisisalaatti

Jääkaapissani oli savukirjolohta ja keitettyä riisiä. Niistä tuli tällainen helppo savukirjolohi-riisisalaatti. Kylmä riisisalaatti on mielestäni yksi mainio tapa käyttää ylijäämä keitetty riisi. Vastaavanlaisen riisisalaatin voi tehdä myös esimerkiksi tonnikalasta tai kypsästä broilerista. Riisisalaattiin käy niin ylijäänyt riisi kuin varta vasten keitetty ja jäähdytetty riisi. Jos kuitenkin ylijäämä riisiä on, riisisalaatti on yksi kätevän nopea uusiokäyttö, mitä voi tehdä ylijääneestä keitetystä riisistä. Toisaalta savukalasalaatti toimii myös ilman riisiä. Minulle savukalasalaatissa olennaisia ovat se savukala, jokin makea hedelmä, jokin rasvainen, ja lisäksi joitakin muita aineksia täydentämään kokonaisuus ateriaksi. Värikkyys on plussaa. Tällä savukala+makeaa+rasvaista+muuta -periaatteella toimii mielestäni ainakin savukalasalaatti vihersalaattipohjaisena, savukala-riisisalaatti, savukala-pastasalaatti, savukala-perunasalaatti ja savukala-couscoussalaatti. Toisaalta savukala on näissä usein korvattavissa ei-savustetulla kypsällä kalalla, tonnikalalla, kypsällä broilerilla tai kinkulla.

Savukala-riisisalaatti (1 annos)

2 dl jäähtynyttä keitettyä riisiä (160 g – raakana n. 2/3 dl tai 57 g)

60 g savukalaa esim. savukirjolohi, savulohi, savusiika

pari kourallista makeaa hedelmää pilkottuna – esim. appelsiini ja mango

värikkäitä vihanneksia suupaloina tai raasteina kourallinen kutakin – esim. punainen paprika ja vihreä paprika

kourallinen tuoretta tilliä tai muuta tuoretta yrttiä silputtuna

öljyä sen verran että saa riisin kiiltämään (n. 2 rkl)

sitruunamehua kalan päälle (n. 1 tl)

Sekoita jäähtyneeseen riisiin pilkotut hedelmät, vihannekset ja yrtit. Sekoita mukaan öljyä sen verran, että riisi kiiltää. Asettele päälle savukala paloina, tai halutessa sen voi myös sekoittaa joukkoon. Purista kalan päälle sitruunamehua. Nauti heti tai siirrä jääkaappiin ja nauti myöhemmin. Nautitaan kylmänä.

Muunnoksia:

* salaattiin voi halutessa lisätä suolaa, pippuria ja/tai muita mausteita. Myös maustekastikkeita voi lisätä, jos tykkää.

* mukaan voi halutessa sekoittaa myös esim. pähkinöitä ja juustoja (paloina tai raasteina)

* öljyn sijaan voi halutessa sekoittaa riisiin jotain kylmää kastiketta sen verran, että kaikki riisit kostuvat.

* sitruunamehun sijaan voi käyttää myös esim. limemehua tai greippimehua tai jättää mehun poiskin

* savukalan voi halutessa myös sekoittaa joukkoon suupaloina

* savukalan sijaan voi käyttää halutessa esim. muuta kypsää kalaa, tonnikalaa, broileria tai kinkkua. Jos ei käytä kalaa, kannattaa käyttää tillin sijaan muuta tuoretta yrttiä. Kinkkua käytettäessä jättäisin sitruunamehun pois. Öljyn sijaan myös kylmät kastikkeet sopivat, käyttipä sitten kalaa, broileria tai kinkkua, mutta mahdollisen tillin niissä korvaisin muulla yrtillä.

* riisin sijaan voi käyttää 2 dl esim. jotain näistä: keitetty jäähtynyt pasta, kypsä jäähtynyt couscous, keitetyt jäähtyneet perunat kuorittuina ja kuutioituina – säädä silloin öljyn tai kastikkeen määrä sellaiseksi, että kaikki kastuvat tai kiiltävät

Tapoja käyttää ylimääräistä savukalaa tai muuta kypsää kalaa löytyy myös kirjoituksestani Ruokaa tähteistä: ylijäänyt lohi, savukala ja muu kypsä kala. Muita savukalaruokia:

Muita tapoja hyödyntää ylijäämä keitetty riisi löytyy kirjoituksestani Ruokaa tähteistä: ylijäänyt keitetty riisi. Sieltä löytyy reseptit Riisivuoka, Riisiletut ja Kaura-riisirieska. Muita ruokia, joihin voi käyttää ylimääräistä keitettyä riisiä:

Lohi-persimonsalaatti ja itse tehdyt ruisleipäset

Eilen paistettiin lohiperhosia. Niiden tähteitä söin sitten tänään salaatissa. Tein tällaisen nopean lohi-persimonsalaatin aineksista mitä oli: Kaadoin lautaselle kaupan valmista valmiiksi pestyä salaattisekoitusta. Kuorin ja pilkoin persimonin. Asettelin lohi- ja persimonpaloja salaatin päälle. Puristin päälle sitruunaa, josta oli puolikas jäljellä mustikka-valkosuklaajuustokakun tekemisen jäljiltä. Valutin päälle öljyä, ja ripottelin lohipalojen päälle suolaa. Lisäksi lämmitin pakkasesta itse tehtyjä ruisleipäsiä.

Valmiissa salaattisekoituksessa oli jääsalaattia, valkokaalia ja punakaalia. Kaalien maut lohisalaatissa vähän vierastuttivat alussa, mutta syödessä totuin niihin. Jatkossa kuitenkin ehkä mieluummin pidän kaalit erossa lohisalaateista. Persimon kyllä toimi hyvin lohisalaatissa, niin kuin muutkin makeat hedelmät.

Ruisleipäset olivat hyvän makuisia niin kuin ennenkin. Mutta nämä yksiköt oli tehty liian ohuiksi, mistä seurasi, että niiden reunat olivat kovia. Jatkossa jos näitä ruisleipäsiä teen, pitää muistaa tehdä vähintään ruispalojen paksuisia, joista ei tule kovareunaisia.

Yleisemmän ohjeen kalasalaatille kirjoitin tänne, kirjoitukseeni Ruokaa tähteistä: ylijäänyt lohi, savukala ja muu kypsä kala. Sieltä löytyy myös muita käyttötapoja tähteeksi jääneelle kypsälle kalalle. Kalasalaattiin voi käyttää öljyn ja sitruunamehun sijaan myös mitä tahansa kalalle sopivaa kylmää kastiketta. Olen listannut niitä resepteineen kirjoitukseeni Kastikkeita kalalle.

Alla olevissa kuvissa on linkkejä muihin tästä blogista löytyviin kalasalaatteihin.

Patonki täytettynä voilla, paprikalla, fetajuustolla ja rucolalla

Eilen oli ostettu kaupasta tuoretta patonkia. Tänään sitten himotti lounaaksi syödä täytettyä patonkia. Nyt tätä kirjoittaessani alkaa himottaa syödä lisää täytettyä patonkia 😀 Kaupasta ostettiin eilen myös paprikaa ja rucolaa, jotka eivät enää tuoreimmillaan olleet, joten laitoin niitä tähän patongin sisään. Lisäksi laitoin voita molemmille halkaistuille puolikkaille, ja paprikan ja rucolan väliin fetajuustoa puoli paketillista (100 g) halkaistuna.

Syödessäni totesin, että taitaa fetajuusto kuitenkin olla liian vahvan makuinen tähän. Joku miedompi pehmeä juusto, kuten vaikka mozzarella, olisi varmaan sopinut paremmin tämänkertaisiin ruokahimoihini. Fetajuusto myös peitti paprikan ja rucolan makuja alleen aika paljon, joten paprikaa ja rucolaa olisi kestänyt laittaa paljon enemmänkin tuolla fetamäärällä. Mutta tasapainoisempi lopputulos olisi varmasti ollut miedommalla juustolla. Alunperin ajattelin tomaatti-mozzarella-basilikatäytteistä patonkia, johon myös olisi ollut aineksia, mutta paprikat ja rucolat olivat nahistuneemman näköisiä, ja siksi päätin niitä käyttää ensin.