Jääkaapissani oli savulohta, joka oli tehty sähkösavustimella kaksi päivää sitten (lohifileen pintaan hierottu suolaa 1 tl per puoli kiloa lohta, savustettu sähkösavustimen ohjeen mukaan kypsäksi – reilun kilon pala 45 min). Kyseinen lohifilee oli savustettu viimeisenä käyttöpäivänään, joten nyt kaksi päivää myöhemmin se ei ollut enää raikkaimmillaan. Sen kompensoimiseksi teki mieli syödä sen kanssa raikasta kastiketta, joten kotoa löytyvistä aineksista tein nyt appelsiini-jogurttikastikkeen pääraaka-aineilla turkkilainen jogurtti ja appelsiini. Tuli hyvää. Sopivan appelsiinisen makuinen kastike raikasti parhaat päivänsä jo nähneen savulohen mukavan makuiseksi ateriaksi. Aterialla syötiin myös paahdettua munakoisoa.
Appelsiini-jogurttikastike savulohelle
400 g turkkilaista jogurttia (4 dl)
1 appelsiinin mehu (reilu 1 dl – purista esim. käsin tai puristimella)
1 tl suolaa
2 tl sokeria
2 tl sitruunamehua (voi jättää pois tai vähentää, jos ei tykkää happamasta)
Sekoita kaikki ainekset keskenään (esim. kierrevispilällä). Anna maustua jääkaapissa vähintään tunti.
Vinkkejä:
Tällaisenaan tämä kastike maistuu happamalta. Jos ei tykkää happamasta ja/tai aterialla ei ole perunaa tasapainottamassa happamuutta, silloin kannattaa jättää tästä sitruunamehu pois. Perunan kanssa syötäessä sitruunamehu mielestäni terästää kastiketta sopivasti. Terästämisen voi tehdä toisaalta myös esimerkiksi sipulijauheella ja pippurilla.
Tähän simppeliin kastikkeeseen voi halutessa lisätä muitakin makuja, kuten esimerkiksi:
* appelsiinin kuorta raastettuna (vain oranssia osaa, ei valkoista)
* tuoreita yrttejä silputtuina (esim. ruohosipuli, tilli, persilja, rucola, basilika)
* hunajaa
* sipulijauhetta
* musta- ja/tai valkopippuria
Appelsiini-jogurttikastike savulohelle ja perunoille.
Päivitys seuraavana päivänä:
Tältä aterialta ylijääneet keitetyt perunat käytin perunateeleipiin.
Tässä kirjoituksessa kerron, mitä kastikkeita tykkään käyttää kalalle. Annan reseptejä kylmille ja lämpimille kastikkeille sekä linkkejä. Kastikkeet sopivat kaikenlaiselle kypsälle kalalle, ellei toisin mainita: paistetulle, keitetylle, haudutetulle, uunikalalle, grillatulle, savustetulle kalalle, kalapuikoille, kalapullille, kalamurekkeelle, kalapihveille. Kastikkeet sopivat kaikille kalalajeille: esim. lohelle, siialle, kuhalle, ahvenelle, hauelle, silakalle, muikulle. Kastikkeet sopivat myös savulohelle, savusiialle ja muulle savukalalle. Kylmät kastikkeet sopivat hyvin myös kalasalaattiin ja kulhoruokiin. Kylmät kastikkeet sopivat myös kasvispihveille. Kalan ja kastikkeen kanssa maistuvat hyvin erilaiset perunalisäkkeet. Graavikalalle, kylmäsavukalalle ja muulle suolatulle kuumentamattomalle kalalle sopivat kylmät kastikkeet, paitsi suolaiset (kuten pesto), joiden kanssa kokonaisuudesta voi tulla liian suolainen.
(kourallinen tuoretta yrttiä jos on: esim. tilliä, ruohosipulia tai persiljaa silputtuna)
Sekoita kaikki ainekset. Anna maustua jääkaapissa vähintään puoli tuntia. Kermaviilin voi halutessa korvata kokonaan tai osittain muulla paksulla hapanmaitotuotteella: esim. smetana, creme fraiche, turkkilainen jogurtti, tuorejuusto.
Tämä kermaviilikastike on maultaan raikas. Halutessa siihen voi lisätä voimakkaampiakin makuja, kuten esimerkiksi pippuria tai puristetun valkosipulin kynnen.
30 g tuoreita yrttejä yhtä lajia tai sekoitus useampaa: kalalle erityisen hyvin sopii tilli, mutta myös perinteinen basilika käy kalallekin
100 g raastettua parmesaania, pecorinoa tai grada padanoa
50 g pähkinöitä ja/tai siemeniä yhtä lajia tai sekoitus useampaa (perinteisin on pinjansiemen)
1 valkosipulin kynsi kuorittuna
1-1½ dl öljyä (voi käyttää oliiviöljyä tai muuta öljyä)
ripaukset suolaa ja pippuria
Sekoita kaikki ainekset keskenään sauva- tai tehosekoittimella. Aluksi käytä öljyä vain 1 dl, ja lisää öljyä tarvittaessa.
2 kananmunan keltuaista huoneenlämpöisenä (huoneenlämmössä vähintään 2 tuntia ennen valmistamista)
2 ½ dl neutraalin makuista öljyä huoneenlämpöisenä
3 valkosipulin kynttä
2 rkl sitruunamehua
½ tl suolaa
Sekoita sauvasekoittimella keskenään muut ainekset paitsi öljy. Lisää öljy koneen käydessä ensin tipottain, sitten ohuena nauhana, kunnes kaikki öljy on käytetty. Säilytä valmis aioli jääkaapissa.
1 kananmunan keltuainen huoneenlämpöisenä 2 dl neutraalin makuista öljyä ½ tl sinappia 2-3 tl viinietikkaa suolaa ja sokeria maun mukaan (halutessa mausteeksi myös tuoreita yrttejä ja valko- ja/tai mustapippuria)
Kaikkien ainesten on oltava huoneenlämpöisiä. Jos ne ovat kylmiä, ota ne huoneenlämpöön vähintään 2 tuntia ennen valmistamista.
Sekoita keskenään keltuainen, viinietikka ja sinappi (vispilällä tai sauvasekoittimella). Sekoita öljy vähitellen mukaan koko ajan sekoittaen: ensin tipoittain, sitten ohuena nauhana. Öljyä lisätessä sekoita koko ajan joko käsikäyttöisellä vispilällä tai sauvasekoittimella. Lopussa sekoita mukaan suolaa ja sokeria, ja maista. Tarvittaessa sekoita mukaan lisää suolaa ja sokeria, ja halutessa myös muita makuaineita.
5 dl täysmaitoa ½ dl vehnäjauhoja 2 rkl voita ½ tl suolaa ripaus musta- ja/tai valkopippuria
Sulata kattilassa voi. Sekoita siihen jauhot, ja kiehauta sekoittaen. Lisää maito ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Madalla lämpö matalimmalle ei-nollalle, ja anna kiehua muutama minuutti koko ajan pohjia myöten sekoittaen. Sekoita mukaan mausteet. Halutessa mukaan voi sekoittaa muitakin makuaineita: esimerkiksi 2-3 dl (100-150 g) juustoraastetta tai ½ dl tuoreita yrttejä, kuten tilliä, ruohosipulia tai persiljaa, ripaus muskottia.
4 dl kala- tai kasvislientä
1½ rkl vehnäjauhoja
1½ rkl voita
suolaa, pippuria
(halutessa muita makuaineita kuten tuoreita yrttejä ja/tai sitruunamehua)
(halutessa 2 rkl kuohukermaa)
Kiehauta liemi. Toisessa kattilassa sulata voi. Sekoita voisulan joukkoon vehnäjauhot, ja kypsennä pari minuuttia koko ajan sekoittaen.
Lisää voi-vehnäjauhoseokseen kuuma liemi koko ajan sekoittaen. Käännä lämpö pienimmälle ei-nollalle, ja anna kypsyä n. 15 min, sekoita silloin tällöin. Sekoita mukaan makuaineet. Maista, ja lisää makuaineita tarvittaessa.
4 dl kuohukermaa
1½ rkl vehnäjauhoja
1½ rkl voita
½ sitruunan mehu
1 tl suolaa
(halutessa ripaus musta- ja/tai valkopippuria)
(halutessa tuoreita yrttejä silputtuina esim. ruohosipuli, tilli, persilja)
Sulata voi kattilassa keskilämmöllä. Vispaa sekaan vehnäjauhot. Sekoittele keskilämmöllä pari minuuttia. Kaada sekaan puolet kermasta. Jatka sekoittamista, kunnes sakenee (n. 1 minuutti). Kaada sekaan loput kermasta. Sekoita, kunnes paksunee (n. 3-5 minuuttia). Kun on paksuuntunut, siirrä kattila pois levyltä ja sekoita joukkoon makuaineet.
Samalla reseptillä voi myös tehdä lime-kermakastikkeen vaihtamalla sitruunamehun tilalle ½ limen mehun.
150 g voita
3 kananmunan keltuaista
2 rkl vettä
1 rkl sitruunamehua
ripaukset suolaa ja pippuria
Sulata voi kattilassa. Mittaa vesi ja keltuaiset sellaiseen kattilaan tai kulhoon, joka on kätevä laittaa vesihauteeseen toisen kattilan päälle. Nosta astia vesihauteeseen (eli toisen kattilan päälle niin, että alemmassa kattilassa on kiehuvaa vettä). Sekoita voimakkaasti koko ajan, kunnes seoksesta tulee sakea. Sitten ota astia pois vesihauteesta. Kaada voisula joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Sekoita mukaan makuaineet. Maista, ja lisää makuaineita tarvittaessa.
Sekoita kattilassa vesi, sipuli, etikka ja pippurit. Anna kiehua, kunnes puolet liemestä on haihtunut pois.
Ota esille kaksi pientä kattilaa. Alempaan laita vettä, ja kiehauta se. Ylempään kattilaan laita munan keltuaiset, ja vatkaa ne vispilällä tasaiseksi. Laita ylempi kattila alemman vettä kiehuvan kattilan päälle eli vesihauteeseen. Vispilöi keltuaisten sekan mausteliemi. Lisää voikuutiot mukaan, ja sekoita vispilällä, kunnes voi on sulanut joukkoon tasaisesti. Sekoita mukaan kuivattu rakuuna.
2 dl valkoviiniä
150 g voita
½ dl smetanaa
1 sipuli
1 dl vettä
ripaukset suolaa ja valkopippuria
Kuori ja hienonna sipuli. Kiehauta valkoviini, lisää sipulisilppu ja vesi. Keitä kasaan, kunnes jäljellä on noin puoli desilitraa. Siivilöi. Kaada siivilän läpi mennyt neste sipulittomaan kattilaan. Lisää smetana ja kiehauta. Ota kattila pois levyltä. Vatkaa kierrevispilällä kylmä voi pieninä kuutioina vähän kerrallaan joukkoon niin, että voita lisätään vasta silloin, kun edellisiä voikuutioita ei enää näy. Mausta.
Samalla reseptillä voi tehdä voi-siiderikastikkeen vaihtamalla valkoviinin tilalle 2 dl siideriä.
voita halutessa makuaineita esim. sitruunamehua, tuoreita silputtuja yrttejä kuten tilliä, ruohosipulia, persiljaa (halutessa suolaa, pippuria)
Sulata voi. Sekoita siihen makuaineet, tai voi tarjota myös ilman niitä ihan sellaisenaan. Voi myös tarjota esim. silputut yrtit ja/tai sitruunaa erikseen. Tarjoa heti.
We use cookies on our website to give you the most relevant experience by remembering your preferences and repeat visits. By clicking “Accept”, you consent to the use of ALL the cookies. Read More
This website uses cookies to improve your experience while you navigate through the website. Out of these cookies, the cookies that are categorized as necessary are stored on your browser as they are essential for the working of basic functionalities of the website. We also use third-party cookies that help us analyze and understand how you use this website. These cookies will be stored in your browser only with your consent. You also have the option to opt-out of these cookies. But opting out of some of these cookies may have an effect on your browsing experience.
Necessary cookies are absolutely essential for the website to function properly. This category only includes cookies that ensures basic functionalities and security features of the website. These cookies do not store any personal information.
Any cookies that may not be particularly necessary for the website to function and is used specifically to collect user personal data via analytics, ads, other embedded contents are termed as non-necessary cookies. It is mandatory to procure user consent prior to running these cookies on your website.