Uunipyttipannu ylijääneistä grillatuista makkaroista

Viikonlopulta oli jäänyt tähteeksi 3 grillattua makkaraa. Niistä tein nyt pyttipannun uunissa. Tuli oikein hyvää. Tämä uunissa tehty pyttipannu maistuu mielestäni paahteisemmalta ja vähemmän rasvaiselta kuin tavallinen pyttipannu, mutta rasvaa voi toki lisätä perunoihin enemmänkin, jos sitä rasvaisuutta enemmän haluaa. Pyttipannun tekeminen uunissa sopi minulle tällä kertaa hyvin siksi, koska halusin tehdä isomman määrän kuin yhteen paistinpannuun mahtuu, ja lisäksi minulla oli nyt vain jauhoisia perunoita, jotka pannulla käänneltäessä helposti hajoavat.

Uunipyttipannu grillatuista makkaroista ja raaoista perunoista

750 g jauhoisia perunoita, keittämättömiä (voi käyttää myös yleisperunoita tai kiinteitä perunoita – paistoaika voi olla silloin eri, tarkkaile ruskistumista)

2 rkl öljyä

suolaa

3 grillattua makkaraa

Hyviä lisukkeita:

paistettuja kananmunia 1-2 kpl per syöjä

paistettu sipuli esim. 3 sipulista

Kuori perunat. Leikkaa ne noin 1-2 cm levyisiksi kuutioiksi. Levitä ne leivinpaperoidulle uunipellille. Ripottele päälle suolaa. Valuta päälle öljy. Sekoita tasaiseksi. Levitä perunakuutiot niin, että ne eivät ole päällekkäin, eivätkä mielellään koske toisiinsa. (Toisiinsa koskevat perunakuutiot helposti tarttuvat kiinni toisiinsa paistamisen aikana.)

Paista perunakuutioita 200-asteisen uunin keskitasolla, kunnes ne alkavat ruskistua (n. 30 min). Sillä aikaa käsittele makkarat. Jos makkaroissa on grillauksesta mustuneita osia, leikkaa ne mustat pois. Pilko makkarat noin 1-2 cm levyisiksi kuutioiksi.

Kun perunat ovat alkaneet ruskistua, sekoita joukkoon makkarakuutiot. Levitä peruna- ja makkarakuutiot leivinpaperoidulle pellille mielellään niin, että ne eivät koske toisiinsa. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla vielä, kunnes makkarat alkavat ruskistua (vielä n. 15 min), mutta perunat eivät ole vielä palaneet. Tarjoa mielellään paistetun sipulin ja paistettujen kananmunien kanssa.

Vinkkejä:

* Uunipyttipannun voi tehdä myös keitetyistä perunoista. Tee samalla tavalla kuin raaoista perunoista, mutta tarkkaile ruskistumista jo 15-20 minuutin paistamisen jälkeen.

* Uunipyttipannun voi tehdä myös grillaamattomista makkaroista. Tee silloin samalla tavalla. Voi käyttää myös ylijäänyttä uunissa tai pannulla paistettua makkaraa.

* Kokeile makkaran sijaan esimerkiksi halloumia (1 pkt). Voi käyttää raakaa, paistettua tai grillattua halloumia.

Annos sivusta kuvattuna.

Kuvan idut ovat mungpavun ituja, joiden idättämisestä kirjoitin tänne.

Kuvan uunipunajuuret olivat jämiä eiliseltä mac and cheese -aterialta. Kyseisistä uunipunajuurista kirjoitin tänne.

Päivitys 23.4.2020:

Tältä aterialta yli jääneet paistetut sipulit söin uunipunajuurien ja fetan kanssa aterialla, jossa oli myös pakastettua lohi-riisivuokaa tuoreen ruohosipulin kanssa.

Puuro vauvoille tarkoitetusta puurojauheesta + pakastemustikat

Olen tilannut hävikkiruoan verkkokaupasta Fiksuruoka.fi monenlaista hävikkiruokaa. Olen tilannut sieltä mm. lapsille tarkoitettuja maitopohjaisia puurojauheita alennettuun hintaan. Yksi niistä on Piltti Iltapuuro täysjyvästä 6 kk -puurojauhe, jota kokeilin tämän aamun puuroon. Kyseessä on ”lisää vain vesi” -puuro, eli puurojauhe vain sekoitetaan kuumaan veteen, ja sitten onkin jo valmis puuro. Tämä puuro maistui minun mielestäni hyvältä. Maistuu maitoon tehdyltä puurolta, jonka rakenne on aika sileä. Maistuu vähän niin kuin mannapuurolta, jonka seassa on vähän jotain täysjyvääkin, mutta ei liiallisessa määrin. Kuivana tämä puurojauhe tuoksuu muroilta. Mustikan kanssa sopii maku hyvin yhteen. Nälkä tosin minulla ei lähtenyt tällä puurolla yhtä hyvin kuin samalla määrällä maitoon tehtyä kaurapuuroa, joten otin lisäksi pari hapankorppua voin kanssa. Kuitua tästä puurosta tuntuu tulevan vähemmän kuin kaurapuurosta. Hintakin on kalliimpi kuin kaurapuurolla: hävikkiruokakaupasta ostettuna maksoi 1.30 € per tämän kokoinen aikuinen annos. Täysihintaisena tämä annos maksaisi 1.70 €, joten täysihintaisena en tätä varmaan ostaisi ainakaan jatkuvaan käyttöön.

Aikuisen annos puuroa Piltti Iltapuuro täysjyvästä 6 kk -puurojauheesta

3 dl vettä

3 dl Piltti Iltapuuro täysjyvästä 6 kk -puurojauhetta (90 g)

Kiehauta vesi vedenkeittimellä. Sekoita suoraan lautasella keskenään 3 dl kiehautettua vettä ja 3 dl puurojauhetta. Sekoitus on mielestäni helpointa kierrevispilällä. Nauti heti. Pakastemustikat sopivat hyvin sekaan suoraan pakkasesta, jolloin puuroon sekoitettaessa ne jäähdyttävät puuroa sopivasti.

Päivitys 25.4.2020:

Nyt olen syönyt savalla tavalla valmistettuna myös puuroa jauheesta Piltti rukiinen täysjyväpuuro 1-3v. Kyseinen puurojauhe on samasta hävikkiruokatilauksesta alennettuun hintaan tilattu kuin edellinenkin. Tämä rukiinen versio sisältää ”ruishiutaleita pureskelun opetteluun”. Pidin niitä pureskeltavia ruishiutaleita aluksi vähän kummallisena, koska ne eivät ole pehmeitä, vaan aivan kuin olisi makeuttamatonta mysliä puuron seassa. Rukiin makua on vähän, mutta ei liikaa. Lapset tykkäsivät sekä tästä versiosta että edellisestä, ja ekaluokkalainen kertoi tykkäävänsä tästä enemmän. Itsekin pikku hiljaa totuin niihin pureskeltaviin ruishiutaleisiin seassa, mutta tykkään ehkä siitä edellisestä sileämmästä versiosta enemmän. Nälkä minulla lähtee ehkä paremmin tällaisella, missä on pureskeltavaa seassa.

Kookos-kanakeitto pitkään säilyvistä aineksista

Tänään tehtiin kookoskermainen kanakeitto aineksista mitä oli: pakastetut broilerin suikaleet, pakastevihannekset, kanaliemi, kookoskerma, kuivamausteet, sipuli, valkosipuli, lime. Tästä tuli hyvää ja koko perheelle maistuvaa. Maistuu siltä, että mausteita on käytetty, mutta ne ovat tasapainossa ja lempeinä. Lisäksi oli tarjolla näkkileipää ja voita.

Kookos-kanakeitto

500 g broilerin suikaleita + 2 rkl voita paistamiseen

2 sipulia kuorittuina ja silputtuina + 2 rkl voita paistamiseen

4 valkosipulin kynttä kuorittuina ja silputtuina

Kuivamausteet (jauhettuina):

1 tl juustokuminaa eli jeeraa

1 tl korianteria

1 tl kanelia

1 tl inkivääriä

½ tl sarviapilaa

2 tl kurkumaa

Nestemäiset:

2 litraa kanalientä

2 purkkia Santa Maria kookoskermaa liilassa tetrassa à 250 ml (yhteensä 500 ml)

Pakastekasvikset:

200 g keittojuureksia

200 g vihreitä papuja

200 g paprikaa

Lopussa:

1 rkl limemehua

suolaa maun mukaan, jos ei kanaliemestä tullut jo tarpeeksi suolaa (meillä suolaton liemi, joten lisäsin suolaa lopussa 4 tl)

Ota huoneenlämpöön sulamaan ne pakastekasvikset, jotka tarvitsevat pilkkomista (tällä kertaa vihreät pavut ja paprikat). Ruskista broilerin suikaleet paistinpannulla voissa. Siirrä ruskistetut broilerin suikaleet (4 litran vetoiseen) kattilaan, mutta älä pese pannua vielä.

Lisää paistinpannulle (sille, jossa broilerit paistettiin) vähän vettä. Kiehauta. Siirrä tämä makuja sisältävä vesi siihen kattilaan, jossa broilerin suikaleet ovat.

Kuullota paistinpannulla sipulisilppu voissa läpikuultavaksi (muutama minuutti). Lisää valkosipulisilppu ja kuivamausteet. Paista sekoitellen vielä 1 minuutti. Siirrä sipuli-mausteseos pannulta kattilaan, mutta älä pese vieläkään pannua. Lisää pannulle vähän vettä ja kiehauta. Siirrä tämä kiehautettu makuja sisältävä vesi siihen kattilaan, jossa broilerit ja sipuliseokset ovat. (Tässä vaiheessa paistinpannua ei enää tarvita, ja sen voi jo pestä.)

Lisää kattilaan (siihen kattilaan, jossa on broilerit ym.) kylmä kanaliemi (tai kylmä vesi+liemitiiviste/liemikuutiot) ja kookoskerma. Kiehauta. Madalla lämpö pienimmälle ei-nollalle ja laita kansi päälle. Jätä hautumaan vähintään puoleksi tunniksi.

15 minuuttia ennen syöntiä voi aloittaa kasvisten valmistelun. Pilko terävällä veitsellä suupaloiksi ne kasvikset, jotka eivät mahdu lusikkaan (tällä kertaa vihreät pavut ja paprikat). Kiehauta keitto. Lisää kiehuvaan keittoon kasvikset (keittojuurekset, vihreät pavut ja paprikat). Kun keitto on kiehahtanut kasvisten lisäämisen jälkeen uudelleen, madalla lämpö pienimmälle ei-nollalle. Laita kansi päälle. Anna kypsyä 10 minuuttia tai kunnes kasvikset ovat kypsiä. Mausta lopussa limellä ja tarvittaessa suolalla.

Vinkki:

Mausteiden maut ovat parhaimmillaan, jos siemenmausteet (tässä reseptissä juustokumina, korianteri ja sarviapila) ostaa kokonaisina siemeninä ja jauhaa ne (esim. kahvimyllyllä) juuri ennen käyttöä.

Päivitys 21.4.2020:

Tästä kookos-kanakeitosta jäi lientä yli. Ylijääneestä liemestä tein nopean linssikeiton.

Kaurapuuro Café-maitoon (UHT-maitoon)

Olin tilannut Fiksuruoka-nimisestä verkkokaupasta (myyvät huoneenlämmössä säilyvää hävikkiruokaa) mm. Arlan Café-maitoja, jotka ovat UHT-käsiteltyjä. Café-maidon rasvaprosentti on 3, ja tämän erän parasta ennen 11.6.2020. Tuoreen maidon puuttuessa kokeilin nyt tehdä kaurapuuron mikrossa Café-maitoon. Paksuuntumisessa kesti kauemmin kuin tavallisella täysmaidolla. Suutuntumakaan ei ollut yhtä paksu kuin tavalliseen täysmaitoon tehdyllä puurolla. Suutuntumasta vaikuttaa puuttuvan sitä tavallista kuumennetun maitoproteiinin suutuntumaa jostain syystä. Maku on vähän makeampi kuin tavallisella maidolla, mikä tietääkseni on tyypillistä kaikille UHT-maidoille. Kaurapuuroon tämä Café-maito nyt minulla joka tapauksessa kelpasi (kun ei tuorettakaan maitoa ole). Parempi kuin veteen tehty, mutta ei yhtä hyvä kuin tavalliseen täysmaitoon tehty. Samalla tulin miettineeksi, mihin kaikkialle kelpuuttaisin tämän Café-maidon: kaurapuuron lisäksi juomiin ja perunamuusiin. Makaronilaatikkoon, riisipuuroon ja valkokastikkeen sen sijaan en usko tämän Café-maidon sopivan, koska suutuntuma ja maku on mielestäni väärä niihin.

Kaurapuuro Café-maitoon mikrossa (1 keskikokoinen annos)

1 dl kaurahiutaleita (35-40 g)

2 dl Café-maitoa

ripaus suolaa

Sekoita ainekset korkeareunaisella syvällä lautasella. Kuumenna ensin mikrossa täydellä teholla 3 minuuttia. Sekoita. Kuumenna täydellä teholla vielä toiset 3 minuuttia. Sekoita tasaiseksi, ja anna vetäytyä hetki. Lisukkeeksi sopii esimerkiksi pakastemustikat, jotka on parasta sekoittaa puuron joukkoon jäisinä.

Tuplatullakin kysennysajalla rakenne näyttää olevan valuvampi kuin tavalliseen maitoon tehdyllä puurolla. Silti tämäkin kelpaa aamupalaksi.

Muita aamiaisia pitkään säilyvistä aineksista:

Päivitys 20.4.2020:

Tänään kokeilin samanlaista kaurapuuroa mikrossa, mutta tänään tein puuron UHT-kevytmaitoon, jota sitäkin olin tilannut samasta hävikkiruokakaupasta. UHT-kevytmaito käyttäytyi puurossa samalla lailla kuin Café-maito, eli pitempi valmistumisaika, ohuempi suutuntuma ja rakenne sekä tavallista maitoa makeampi.

Meni kaksi viikkoa käymättä kaupassa – mitä oikeasti söin

Kirjoitin aiemmin tänne eräänlaisen ehdotelman, mitä syödä jos ei ole kaupassakäyntiä kahteen viikkoon: https://ruokaideat.com/2020/03/13/kahden-viikon-ruokalista-ilman-kaupassakayntia/

Nyt kun meidän taloudessamme on oikeasti takana kaksi viikkoa ilman kaupassakäyntiä, kirjoitan tähän, mitä oikeasti tuli syötyä.

Päivitys: Meni kolmas viikko käymättä kaupassa – mitä oikeasti söin

Ensimmäinen viikko ilman kauppaa

Perjantai 3.4.

Päivällinen: Paistettua kuhafileetä, couscousia, voisulaa, salaattia

Lauantai 4.4.

Aamiainen: Kaurapuuro maitoon mikrossa, pakastetun omenan kanssa

Pääruoka: Pekonipizzaa, porkkanatikkuja (viimeisen käyttöpäivän pekonista)

(Toista pääruokaa ei tarvittu, koska ensimmäinen pääruoka oli niin täyttävä.)

Sunnuntai 5.4.

Aamiainen: Sama kuin edellisenä päivänä

Lounas: Paistettua kuhaa, couscousia, voisulaa ja kurkkutikkuja

Päivällinen: Edellisen päivän pekonipizzaa ja porkkanatikkuja

Maanantai 6.4.

Aamiainen: Sama kuin edellisenä päivänä

Lounas: Pekonipizzan jämiä ja porkkanatikkuja

Päivällinen: Kinkku-perunalaatikko (viimeisen käyttöpäivän kinkusta) ja salaattia (salaattisekoitus, päärynä, omena)

Tiistai 7.4.

Aamiainen: Sama kuin edellisenä päivänä

Lounas: Edellisen päivän kinkku-perunalaatikkoa ja salaattia.

Päivällinen: Hirvikeittoa (pakastettu hirven liha, pakastekeittojuurekset, vesi, mausteet) ja sämpylää pakkasesta

Keskiviikko 8.4.

Aamiainen: Sama kuin edellisenä päivänä

Lounas: Kinkku-perunalaatikon jämät ja salaattia.

Päivällinen: Edellisen päivän hirvikeittoa + sämpylää pakkasesta + pakastecroissantti

Torstai 9.4.

Aamiainen: Pakastecroissantteja (pakastin meni rikki ja pyytämättä sulatti mm. kaikki pakastecroissantit)

Lounas: Vielä samaa hirvikeittoa + sämpylää pakkasesta + pakastecroissantti

Päivällinen: Lohi-riisivuokaa pakkasesta + juustoraastetta + paistettuja vihreitä papuja pakkasesta (vihreät pavut, voi, hunaja, suola)

Perjantai 10.4.

Aamiainen: Pakastecroissantti

Lounas: Hirvikeiton jämät + sämpylää pakkasesta

Päivällinen: Hotdogit (pakastetut kaupan hotdog-sämpylät, pakastetut nakit, majoneesi, suolakurkku), porkkanatikkuja

Toinen viikko ilman kauppaa

Lauantai 11.4.

Aamiainen: Meetvursti-juustovoileipiä (meetvursti, voi, juusto, vahingossa sulanut sämpylä pakkasesta), mansikkakiisseli vahingossa sulaneista mansikoista

Lounas: Kotitekoisia kalapuikkoja (pakaste alaskanseiti, vehnäjauho, korppujauho, kananmuna, suola, voissapaisto), kotitekoisia uuniranskalaisia (peruna, öljy, suola), omena-suolakurkkukastiketta (omena, suolakurkku, sinappi, creme fraiche, suola, valkopippuri), kurkkutikkuja

(Lounas oli niin täyttävä, että päivällistä ei tarvittu)

Iltapala: Hapankorppuja voin kanssa, juustoa, omenaa

Sunnuntai 12.4.

Aamiainen: Neljän viljan puuro voisilmän kanssa, banaani

Lounas: Kalapuikkohotdogit (ylijääneitä hotdogsämpylöitä ylijääneiden kalapuikkojen kanssa, majoneesia, suolakurkkuja), salaattia

Jälkiruoka: Mangojuustokakkua (digestivekeksit, voi, kuohukerma, tuorejuusto, sokeri, vaniljauute, limemehu, liivatejauhe, säilykemangosose)

(Lounas jälkiruokineen oli niin täyttävä, että päivällistä ei tarvittu)

Iltapala: Hapankorppuja voin kanssa, juustoa, omenaa

Maanantai 13.4.

Aamiainen: Mustikkamehuun tehty riisipuuro mikrossa + pakastettua banaania

Lounas: Kalapuikkohampurilaiset (ylijääneitä kalapuikkoja, kaupan hampurilaissämpylöitä pakkasesta, suolakurkkua, majoneesia), salaattia

Jälkiruoka: Mangojuustokakkua edelliseltä päivältä

Iltapala: Hapankorppuja voin kanssa, juustoa, omenaa

Tiistai 14.4.

Aamiainen: Omenatuorepuuro (omena, maustamaton jogurtti, kaurahiutale, sokeri)

Lounas: Karitsan jauhelihapihvit, valkosipuli-jogurttikastike, keitetyt perunat, paahdettu kesäkurpitsa

Päivällinen: Savusiika-pastavuokaa pakkasesta, kaali-appelsiiniraastetta

Keskiviikko 15.4.

Aamiainen: Mustikkatuorepuuro (pakastemustikka, kaurahiutale, maustamaton jogurtti, sokeri)

Pääruoka: Kikherne limonello -pasta + parmesaania

Jälkiruoka: jäätelöä pakkasesta

Välinapostelu: lakritsia

Iltapala: Hapankorppua voin kanssa, juustoa

Torstai 16.4.

Aamiainen: Ruispala (pakkasesta), jonka välissä voita, juustoa, meetvurstia ja pakastepaprikaa

Pääruoka: Halloumipyttipannu, pakasteherneitä, kaali-appelsiiniraastetta aiemmalta päivältä

Loppupäivän syönnit: jäätelöä pakkasesta, lakritsia, Fasupaloja

Perjantai 17.4.

Aamiainen: Sämpylää (pakkasesta) munavoin kanssa

Pääruoka: Lihapullia (pakastetusta jauhelihasta), ruskea kastike, keitetty makaroni, edellispäiviltä jääneitä herneitä ja kaali-appelsiiniraastetta

(Santsailin lounasta paljon ja se oli täyttävää, joten nälkää ei tullut enää sinä päivänä, enkä siten syönyt enää tuona päivänä muuta)

Juomat

Päivitys 25.4.2020:

Tämän kahden viikon kaupassakäynnin jälkeen ei käyty kaupassa vielä kolmantenakaan viikkona. Täällä lista, mitä söin kolmantena viikkona ilman kaupassakäyntiä: https://ruokaideat.com/2020/04/25/meni-kolme-viikkoa-kaymatta-kaupassa-mita-oikeasti-soin/