Hyvä makea ja raikas kaalisalaatti

Olen usein ostanut kaalin, koska se on halpaa ja säilyvää. Usein olen myös yrittänyt opetella tekemään siitä hyvää kaalisalaattia. Helmikuussa vihdoinkin tajusin jujun: 1) Kaali on hyvä raastaa hienoksi raastimen pienillä koloilla, eikä vain pilkkoa veitsellä. 2) Sopiva määrä happoa ja sokeria. 3) Nestettä niin paljon, että kaaliraaste on märkää. Minun makuuni kohta 2 tarkoittaa, että paljon sokeria ja vähän happoa. Nyt kun käytin limemehua (jota sattui olemaan ja jonka raikkaasta mausta tykkään), sopiva suhdeluku minun makuuni oli, että sokeria kolme kertaa se määrä, mitä limemehua (tilavuusmitoissa). Lisäsin myös vettä kolme kertaa sen määrän, mitä limemehua, jotta kaalista tulee mehevän märkää. En oikein välitä kuivasta kaaliraasteesta, joten siksi käytän kaaliraasteeseen nestettä mieluummin paljon kuin vähän.

Makea ja raikas kaaliraaste valkokaalista, limemehusta, sokerista ja vedestä

300 g hienoksi raastettua kaalia

2 ½ rkl limemehua (37.5 ml – nyt se oli tasan 1 limen mehu)

7 ½ rkl sokeria (3 kertaa limemehun määrä tilavuusmitoissa – 112.5 ml eli reilu 1 dl)

7 ½ rkl vettä (3 kertaa limemehun määrä – 112.5 ml eli reilu 1 dl)

(Ei pakollinen: 1 appelsiini paloina tai muuta hedelmää, mieluiten värikästä)

Sekoita keskenään limemehu, sokeri ja vesi. Sekoita seos kaaliraasteen joukkoon. Kaaliraasteen on hyvä olla märkää, mutta ei keittomaista. Lime-sokeri-vesiseosta voi tarvittaessa tehdä lisää, jos kaaliraasteesta ei tullut märkää. Toisaalta jos tuli niin keittomaista, että kaaleja jo kelluu pinnalla, ylimääräistä nestettä voi kaataa pois.

Vinkki:

Jos ei pidä makeasta niin kuin minä pidän, sokeria voi vähentää. Suosittelen maistelemalla kokeilemaan ja etsimään itseä eniten miellyttävän sekoitussuhteen.

Tätä kaali-appelsiiniraastetta söin savusiika-pastavuoan lisäkkeenä. Savusiika-pastavuoka maistui minulle nyt paljon paremmin kuin alun perin, koska nyt en ollut enää kyllästynyt savusiian makuun. Savusiian maun tosiaan huomaa kyseisessä ruuassa, joten jos siitä mausta ei tykkää, suosittelen korvaaman savusiian esim. (jauhe)lihalla tai kanalla.

Päivitys 17.4.2020:

Tätä kaali-appelsiiniraastetta söin myös halloumipyttipannun kanssa:

Päivitys 17.4.2020:

Söin tätä raastetta myös lihapulla-aterialla:

Lihapullia, ruskeaa kastiketta, makaronia, kaali-appelsiiniraastetta ja pakasteherneitä.

Karitsan jauhelihapihvit + valkosipuli-jogurttikastike

Pakastimessa tuli vastaan paketti karitsan jauhelihaa. Otin sen aamulla sulamaan huoneenlämpöön, ja lounaaksi paistoin siitä pihvit. Tämä lähituottajan paketti karitsan jauhelihaa oli superkätevä, koska se oli litteä suorakulmio. Litteän suorakulmion vain leikkasin pihveiksi sotkematta käsiä, paistoin pihvit voissa molemmin puolin ja ripottelin suolaa päälle. Litteän muodon ansiosta paketti myös suli huoneenlämmössä muutamassa tunnissa. Lisukkeeksi tein valkosipuli-jogurttikastiketta, keitettyjä perunoita ja paahdettua kesäkurpitsaa. Tykkäsin tästä ateriasta tosi paljon. Valkosipuli-jogurttikastike on mielestäni mahtava kastike, joka sopii paitsi karitsalle, myös muille lihoille, kanalle, kalalle, perunoille ja vihanneksille. Kaiken lisäksi voin tehdä sen kastikkeen (ja muutkin tämän aterian osat), vaikka kaupassa ei ole käyty 11 päivään.

Valkosipuli-jogurttikastike

300 g turkkilaista jogurttia (3 dl)

3 valkosipulin kynttä kuorittuina ja silputtuina

1 ½ tl sokeria

3/4 tl suolaa

Sekoita kaikki ainekset. Anna mielellään maustua jääkaapissa vähintään puoli tuntia, mutta ei haittaa myöskään yön yli eikä vuorokausi tai parikin. Sopii ainakin paistetulle/grillatulle lihalle, kebabille, kanalle, kalalle, perunoille ja vihanneksille (sekä mistä tahansa noista tehdyille pyöryköille/pihveille).

Vinkki:

Tähän kastikkeeseen voi halutessa lisätä muitakin makuaineita, kuten esimerkiksi yhtä tai useampaa näistä:

* pippuri

* tuoreet yrtit silputtuina (karitsan/lampaan kanssa erityisen hyvin sopii tuore minttu)

* chili

Valkosipuli-jogurttikastike.

Karitsan jauhelihapihvit

karitsan jauhelihaa

voita paistamiseen

suolaa

Jos jauheliha on litteänä suorakulmiona, leikkaa pois muovit jauhelihan päältä ja leikkaa jauheliha pieniksi suorakulmion muotoisiksi pihveiksi. Jos jauheliha on paksumpi köntsä, muotoile siitä käsin litteitä pihvejä. Paista pihvit voissa pannulla molemmin puolin ruskeiksi. Ripottele suolaa molemmin puolin, mieluiten heti kääntämisen tai pannusta ottamisen jälkeen silloin, kun suolattava puoli on kuumimmillaan. (Pippuriakin voi halutessa lisätä. Paistorasvaan voi halutessa myös laittaa valkosipulin kynsiä kokonaisina tai pilkottuina. Ne antavat makua lihaan paistamisen aikana, mutta toisaalta niitä ei tarvita, jos tarjoaa valkosipulikastikkeen kanssa niin kuin minä nyt.)

Tällainen litteä suorakulmion muotoinen jauhelihapaketti on erittäin kätevä jauhelihapihvien tekoon.

Päivitys 16.4.2020:

Tämän aterian ylijääneet keitetyt perunat käytin halloumipyttipannuun.

Päivitys 17.4.2020:

Tältä aterialta ylijääneen valkosipuli-jogurttikastikkeen käytin lihapullataikinaan.

Uunissa paahdettu kesäkurpitsa

Jääkaapissani oli 11 päivää sitten ostettu kesäkurpitsa. Nyt teki mieli paahtaa se uunissa. Tuli helpolla maukasta. Oli hyvä kasvislisäke pääruualle.

Paahdettu kesäkurpitsa

1 kesäkurpitsa

öljyä (n. 1 rkl)

suolaa

Leikkaa kesäkurpitsa noin sentin paksuisiksi kiekoiksi. Levitä ne leivinpaperoidulle pellille niin, että ne eivät koske toisiinsa. Sivele öljyä kauttaaltaan kesäkurpitsojen päälle. Öljyn voi sivellä esimerkiksi siveltimellä tai sormilla. (Itse lorautin öljyä kesäkurpitsojen päälle ympäriinsä, sitten levitin ne sormilla kesäkurpitsojen päälle.) Ripottele kesäkurpitsojen päälle suolaa. Kypsennä 225-asteisen uunin keskitasolla, kunnes on tullut väriä pintaan (minulla siinä meni nyt n. 20-25 minuuttia).

Paahdettua kesäkurpitsaa syötiin nyt aterialla, jolla oli myös karitsan jauhelihapihvejä, valkosipuli-jogurttikastiketta ja keitettyjä perunoita.

Muita paahdettuja kasviksia:

Tuorepuuro kaurahiutaleista, maustamattomasta jogurtista, omenasta ja sokerista

Tänään teki mieli saada aamiaiseksi tuorepuuroa. Tuorepuuron voi tehdä monella eri tavalla, mutta minulla oli nyt tällaiset ainekset: kaurahiutale, maustamaton jogurtti, omena ja sokeri. Maistui pehmeän kauraiselta, makeahkolta jogurtilta ja omenalta. Toimi hyvin aamiaiseksi nyt, kun edellisestä kauppareissusta on 11 päivää ja moni aines on kotoa loppu (kuvia yli viikon säilytetyistä hedelmistä täällä). Tuorepuuron usein annetaan olla jääkaapissa yön yli, mutta nyt minulle tuli tämä himo vasta aamulla, joten annoin olla jääkaapissa vain 30 minuuttia, joka sekin riitti.

Omenainen tuorepuuro (1 annos – voi moninkertaistaa tarvittaessa)

1 dl kaurahiutaleita (35-40 g)

2 dl maustamatonta jogurttia (200 g)

sokeria oman maun mukaan (minulla 3 rkl)

1 omena kuorittuna ja pikkupaloiksi pilkottuna

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Anna maustua jääkaapissa mielellään vähintään puoli tuntia (jotta sokeri ehtii tasoittua eikä ole vain joukossa pureskeltavina kiteinä), mutta käy myös yön yli tai tarvittaessa vuorokausi tai toinenkin. Omenapalat voivat tummua pitkässä säilytyksessä, mutta silti on syömäkelpoista.

Muunnoksia:

* omenan sijaan tai lisäksi voi käyttää myös muuta hedelmää tai marjaa, mistä tykkää

* jogurtin voi korvata tarvittaessa jollain muulla saman paksuisella tuotteella, josta tykkää ja jonka voi kuvitella sopivan tuorepuuroon (tarvittava sokerin määrä voi olla silloin eri)

* kaurahiutaleet voi korvata osittain tai kokonaan muilla hiutaleilla: esim. neljän viljan hiutale, riisihiutale, vehnähiutale jne.

* sokerin sijaan voi käyttää muuta makeuttajaa, mistä tykkää, esim. hunaja (sitä tarvitaan yleensä kolmanneksen vähemmän kuin sokeria) tai (vaahtera)siirappi

* mukaan voi lisätä esimerkiksi pähkinöitä (tarvittaessa pienennettyinä), kuivahedelmiä ja/tai kaakaojauhetta (kaakaojauheen tapauksessa voi tarvita sokeria enemmän)

* tuorepuuroon voi halutessa lisätä mausteita: esimerkiksi vaniljasokeria/vaniljauutetta/vaniljajauhetta, kanelia, kardemummaa, neilikkaa jne. mistä nyt tykkääkään

Omenainen tuorepuuro.

Muita harvoihin kaupassa käynteihin soveltuvia aamiaisia:

Mustikkamehuun tehty riisipuuro mikrossa + pakastettua banaania

Riisihiutalepaketin kyljestä sain idean tehdä puuro riisihiutaleista mehuun nyt, kun maito on loppu. Pakastimen hajottua minulla olikin nyt mustikkamehua jääkaapissa, joten tein aamupuurot tällä kertaa mustikkamehuun. Lisukkeeksi pilkoin pakastettua banaania, jota sattui nyt olemaan (toisessa pakastimessa). Lopputuloksesta tuli ihan toimiva. Riisi muutti mustikkamehun makua neutraalimmaksi kuin mitä se sellaisenaan oli. Banaani sopi lisukkeeksi tosi hyvin, ja oli mielestäni tässä aika olennainen, sillä muuten olisi ollut tylsän makuinen annos. Edelleen tykkään enemmän täysmaitoon tehdystä riisipuurosta kuin tästä mehuun tehdystä, mutta tämäkin aamupalana maistuu ja toimii maidon ollessa loppu.

Riisipuuro mikrossa mehuun + pakastettua banaania

3/4 dl riisihiutaleita

2 dl juomisvahvuista (mustikka)mehua

ripaus sokeria

Sekoita ainekset syvällä korkeareunaisella mikronkestävällä lautasella. Kuumenna mikrossa täydellä teholla 4-5 minuuttia. Sekoita puolivälissä ja lopussa.

Pilko pakastetut banaanit jäisinä terävällä veitsellä. Jos banaani ehtii vähänkään sulaa ennen pilkkomista, banaani menee mössömäisemmäksi, tarttuvaisemmaksi ja sotkuisemmaksi. Sekoita jäiset banaanipalat kuuman puuron joukkoon. Nauti heti. Voi käyttää pakastettujen banaanien sijaan myös tuoretta banaania, mutta silloin puuro ei jäähdy sopivaksi yhtä nopeasti.

Annos sekoitettuna.

Muita puuroannoksia: