Perunalimppu muusista

Makeaa rukiista ja pehmeää leipää perunamuusista.

Minulla oli vielä tähteenä perunamuusia, jota olin tehnyt ison määrän hirvipullien kanssa syötäväksi. Senkertaisen perunamuusin jämistä olin tehnyt jo perunapannukakkua savusiikatäytteellä, duchesse-perunoita ja talonpojan munakasta. Nyt teki mieli tehdä perinteistä makeaa rukiista perunalimppua. Aiemmin en ollut tehnyt perunalimppua ylijääneestä perunamuusista, enkä ollut löytänyt Googlella perunamuusista tehtävän rukiisen perunalimpun ohjetta. Päätin vain sitten googlata tavallisen perunalimpun ohjeen ja vain korvata siinä olevat perunat perunamuusilla. Onnistui oikein hyvin. Tuli kaksi pehmeää perunalimppua, jotka maistuvat rukiisilta, siirappisen makeilta ja siltä, mitä maistan Uotilan perunalimpussa. Uotilan perunalimppu onkin minulla juuri se tavoite, jonka makuun pyrin, kun teen perunalimppua itse. Tällä reseptillä tosin perunalimpusta tuli makeamman makuista kuin siitä Uotilan perunalimpusta, joten vähemmän makeasta pitävät voivat ehkä haluta vähän vähentää siirappimäärää.

Perunalimppu perunamuusista (2 kpl)

200 g perunamuusia (n. 2 dl)

5 dl piimää (500 g)

50 g hiivaa

1 rkl suolaa

1 dl tummaa siirappia (140 g)

8 dl ruisjauhoja (440 g)

5 dl vehnäjauhoja (325 g)

50 g voita sulatettuna

Voiteluun:

½ dl tummaa siirappia (70 g)

½ dl vettä (50 g)

Sekoita keskenään piimä ja perunamuusi (esim. kierrevispilällä). Lämmitä seos kädenlämpöiseksi (esim. kattilassa hellan levyllä). Liuota hiiva kädenlämpöiseen seokseen. Sekoita mukaan suola ja siirappi.

Sekoita taikinaan ensin ruisjauhot (käsin). Alusta taikinaan vehnäjauhot ja lopuksi voisula. Anna kohota peitettynä noin puoli tuntia, tai kunnes taikina on selvästi kohonnut.

Vuoraa uunipelti leivinpaperilla. Leivo kohonneesta taikinasta leivinpaperin päälle kaksi pyöreähköä limppua (tässä vaiheessa taikina oli sellaista, että sen muotoiluun en tarvinnut jauhoja avuksi). Anna limppujen kohota pellillä puoli tuntia.

Leikkaa kohonneisiin limppuihin ristiviillot. Paista 175-asteisen uunin keskitasolla 45-50 minuuttia. Sekoita keskenään vesi ja siirappi, ja voitele juuri uunista otetut limput vesi-siirappiseoksella. Anna jäähtyä peittämättä.

Ylläoleva resepti perustuu tähän Valion perunalimppuohjeeseen: https://www.valio.fi/reseptit/perunalimppu/ Ohjeessa olleet 3 keskikokoista perunaa korvasin 200 grammalla perunamuusia, koska 3 keskikokoista keitettyä perunaa painavat keskimäärin 180 grammaa, ja koska perunamuusissa on muutakin kuin perunaa, heitin arvioksi, että 200 grammaa perunamuusia voisi sisältää 3 perunaa. Valion ohjeessa oli myös ruissihtijauhoja, joita minulla ei ollut, joten korvasin ne tavallisilla ruisjauhoilla. Tavalliset ruisjauhot siis ovat täysjyväruisjauhoja ja ruissihtijauhot ei-täysjyvää. Lopputuloksen maun ja rakenteen perusteella korvaukset olivat toimivia.

Olen tehnyt aiemminkin itse perunalimppua, mutta silloin varta vasten keitetyistä perunoista: https://ruokaideat.com/2019/05/13/amerikkalaista-jauhelihakeittoa-ja-suomalaista-perunalimppua/ Sillä ohjeella en halunnut tehdä perunalimppua uudestaan, koska mielestäni perunalimpun kuuluu maistua makeammalta kuin mitä sillä ohjeella tuli. Tänään tekemästäni perunalimpusta tuli juuri niin makeaa kuin perunalimpun mielestäni kuuluu ollakin, joten tämänpäiväisellä ohjeella mieluiten teen jatkossakin.

Tämän päiväinen perunalimppu on maultaan samankaltainen kuin tämä piimälimppu: https://ruokaideat.com/2019/08/02/piimalimppua-jonka-taikinassa-tahteeksi-jaaneet-keitetyt-perunat/ Eroina on, että tämänpäiväinen perunalimppu maistuu makeammalta ja rukiisemmalta kuin tuo piimälimppu. Piimälimpussa taas maistuu mausteet (pomeranssinkuori, kumina, anis, fenkoli), joita tässä perunalimpussa ei ole. Molemmat ovat suutuntumaltaan pehmeitä limppuja.

Tämänkertainen perunalimppu on myös samankaltaista maultaan kuin nämä tummat saaristolaissämpylät: https://ruokaideat.com/2019/11/08/tummat-saaristolaissampylat-siirappisen-maltaiset-rouheiset-ruissampylat-ilman-piimaa-puolukkaa-ja-leseita/ Eroina on, että saaristolaissämpylöissä maistuu maltaat ja ne ovat rouheisempia. Perunalimppu on ehkä saaristolaissämpylöitä makeampi, mutta makeusero ei ole suuri.

Muita tapoja uusiokäyttää tähteeksi jäänyt perunamuusi on kirjoituksessani Ruokaa tähteistä: ylijäänyt perunamuusi.

Talonpojan munakas perunamuusista

Perunamuusin jämät sopivat hyvin talonpojan munakkaaseen.

Talonpojan munakas on kätevä munakas, jossa perinteisesti käytetään kinkkua ja keitettyjä perunoita. Nyt kun minulla oli ylijäämä perunamuusia, tuli mieleeni kokeilla, mitä tulee talonpojan munakkaasta, jos sen tekeekin muusista keitettyjen perunoiden sijaan. Onnistui hyvin. Tuli hyvää sekä maultaan että rakenteeltaan. Oli myös helppo ja nopea tehdä ylijääneestä perunamuusista, kun silloin perunoiden pilkkomisvaihetta ei tarvinnut tehdä. Maistui siltä, miltä talonpojan munakkaan mielestäni kuuluukin maistua, eli tässä maistuu savukinkku, neutraali peruna ja kananmuna. Perinteestä poiketen perunapalojen tilalla vain oli se ylijäänyt perunamuusi.

Talonpojan munakas perunamuusista

4 kananmunaa

1 ¼ dl jäähtynyttä perunamuusia (noin 125 g)

1 dl kuutioitua savukinkkua (n. 40-50 g)

1 maustemitta suolaa (tai maun mukaan)

2 rkl voita paistamiseen

Sekoita keskenään kananmunat, perunamuusi ja suola (esim. kierrevispilällä). Kuumenna isolla paistinpannulla voi. Lisää siihen kinkku, ja anna ruskistua hieman keskilämpöä kuumemmalla (keittolevyn säätö 2/3). Lisää pannulle kananmunaseos, ja sekoita. Käännä keittolevyn säätö pienimmälle ei-nollalle, ja laita kansi päälle. Anna kypsyä, kunnes kananmunaseos on hyytynyt. Minulla kesti siinä nyt 10 minuuttia.

Kun munakas on hyytynyt, mielestäni helpoin tapa siirtää munakas siististi pois pannulta on leikata munakas paloiksi jo pannulla (esim. 4-8 palaan), ja sitten siirtää palat pannulta yksitellen tarjoiluastiaan tai lautasille. Jos onnistuu munakkaan siirtäminen kokonaisena, senkin voi toki tehdä.

Alkuperäisessä ohjeessa on lisäksi 3 rkl hienonnettua sipulia, joka ruskistetaan yhdessä kinkkukuutioiden (ja keitettyjen kuutioitujen perunoiden) kanssa. Alkuperäisessä ohjeessa myös ripotellaan silputtua ruohosipulia lopussa pinnalle. Itse jätin molemmat pois, koska ruohosipulia minulla ei ollut ja sipulia en tähän kaivannut.

Tämä resepti perustuu talonpojan munakkaan ohjeeseen, joka on Maija Silvennoisen kirjassa Makujen Maailma Arkeen. Siinä oli 4 kananmunaa, 2 keitettyä perunaa, 2 rkl vettä, 1 dl kuutioitua kinkkua, 3 rkl hienonnua sipulia, 2 rkl voita, suolaa, valkopippuria ja hienonnettua ruohosipulia. Kun käytin keitettyjen perunoiden sijaan perunamuusia, jätin samalla myös lisätyn nesteen pois.

Muita tapoja hyödyntää tähteeksi jäänyt perunamuusi on kirjoituksessani Ruokaa tähteistä: ylijäänyt perunamuusi. Siellä on reseptit Perunasämpylät, Perunaletut, Perunatassut, Perunapannukakku, Perunamuffinit ja Perunamuusivuoka. Siellä on myös linkkejä muihin resepteihin perunamuusin uusiokäytöstä, kuten duchesse-perunat, gratinoitu perunamuusi ja perunarieska (pellillinen / pienet rieskat pannulla tai uunissa).

Duchesse-perunat muusista

Tein eilen hirvenlihapullia ja ison satsin perunamuusia. Sen satsin ylijääneestä perunamuusista tein lounaaksi perunapannukakkua savusiikatäytteellä. Nyt teki mieli kokeilla tehdä taas perunamuusista duchesse-perunoita. Minulla on ollut vaikeuksia löytää sellaista perunamuusista tehtävien duchesse-perunoiden ohjetta, jossa olisi tarkat määrät ja jolla tehtynä kasat eivät leviä uunissa. Nyt käytin kahta eri ohjetta, joista yksi englanninkielinen, jossa oli tarkat määrät ja toinen suomenkielinen, jossa oli uskottavampi paistolämpötila ja jossa ei tarvinnut voidella pintoja keltuaisilla, mutta jossa ei kerrottu tarkkoja ainesosien määriä. Kun noudatin englanninkielisen ohjeen ainesosien määrää ja suomenkielisen ohjeen paistolämpötilaa, tuli duchesse-perunoita, jotka jonkin verran levisivät uunissa, mutta kuitenkin pysyivät erillään toisistaan. Aiemmilla duchesse-kokeiluillani muusista ne ovat levinneet uunissa yhdeksi isoksi levyksi, joten tämänkertaiseen kokeiluun olen tyytyväinen ja kirjoitan reseptin ylös.

Duchesse-perunat perunamuusista

500 g perunamuusia (n. 5 dl)

2 kananmunan keltuaista

ripaus suolaa

(ripaus muskottia, jos on – minulla ei ollut)

Riko kananmunien rakenne haarukalla, lisää niihin suolaa ja sekoita tasaiseksi. Sekoita keltuaiset muusiin. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla.

Tässä vaiheessa on ainakin kaksi eri tapaa jatkaa. Perinteinen tapa tehdä duchesse-perunoita on, että lusikoi perunamuusiseoksen pursotuspussiin (samanlaiseen jolla kermaa pursotetaan kakun päälle) ja pursottaa leivinpaperoidulle pellille kauniita ruusukkeita. Toinen tapa on yksinkertaisesti lusikoida seoksesta kasoja leivinpaperoidulle pellille niin, että jää hyvin leviämisvaraa. Se oli minun suosimani tapa tällä kertaa. Pursottamalla tulee kauniimpia, mutta juuri tällä perunamuusista tehdyllä ohjeella ne eivät täysin säilytä muotoaan uunissa.

Paista duchesse-perunoita 225-asteisen uunin keskitasolla, kunnes pinnoissa on väriä. Minulla kesti siinä nyt 25 minuuttia.

Tällä kertaa valitsin mieluummin lusikoimisen kuin pursottamisen siksi, koska en tykkää tiskata pursotuspussia. Se on niitä harvoja sellaisia keittiötavaroitani, että ei kestä konepesua eikä ole helposti käsintiskattava, varsinkaan kuivuneen perunamuusin tapauksessa.

Maku näissä perunamuusista tehdyissä duchesse-perunoissa on mielestäni neutraalin perunainen. Perunan maku on näissä miedompi kuin monissa muissa uunissa tehdyissä perunalisäkkeissä, kuten lohkoperunoissa tai viipaleperunoissa. Niiden tapaista sellaisenaan herkuteltavaa perunaruokaa nämä duchesse-perunat eivät mielestäni ole, vaan nämä ovat parhaimmillaan lihan ja kastikkeen kanssa, sillä maku on neutraali ja suutuntuma sellainen, että kaipaan niiden kanssa vähän jotain kastiketta.

Nyt söin näiden duchesse-perunoiden kanssa eilisiä hirvenlihapullia sekä valkosipuli-smetanakastiketta. Maistui todella hyvin. Valkosipuli-smetanakastikkeen tein sekoittamalla smetanapurkin loppuihin (n. ½ purkkia smetanaa) yhden hienonnetun valkosipulin kynnen, 1 maustemitta suolaa, ½ tl sokeria ja useamman pyöräytyksen mustapippuria (taisi mennä 4 pyöräytystä). Annoin kastikkeen maustua jääkaapissa sen aikaa, kun duchesse-perunat olivat uunissa. Kastiketta tuli tuosta määrästä vain yksi annos, mutta se oli ok, koska meillä kukaan muu ei syö raakaa valkosipulia. Joku muu kerta voisin kuitenkin tehdä tuota herkkukastiketta kerralla isomman annoksen, jotta riittää muillekin päiville.

Kun miettii perunamuusin uusiokäyttötapoja, tämän duchesse-tavan etu on se, että tämä on helppo ja suht nopea tapa saada eilisestä perunamuusista toimiva perunalisäke. Eilinen perunamuusi on yleensä tunkkaisen makuista, mutta nämä duchesse-perunat eivät ole. Eilisperunan tunkkainen maku yleensä häviää tällaisissa ruuissa, missä perunamuusi paistetaan kiinteäksi asti. Silloin perunan maku tyypillisesti muuttuu tunkkaisesta takaisin neutraaliksi. Jos taas perunan seassa on raakaa vehnäjauhoa, perunan maku yleensä makeutuu ja suutuntuma muuttuu kosteammaksi.

Lusikoidut kasat eli helpoimmalla tehdyt duchesse-perunat ennen paistamista.
Duchesse-perunat paistamisen jälkeen. Eivät säilyttäneet muotoaan, mutta eivät myöskään levinneet koko pellille, joten onnistuneimmat duchesse-perunani muusista ikinä.

Tähteeksi jääneet duchesse-perunat olivat hyviä suoraan jääkaapista voin kanssa käsin syötynä, leivän tapaan.

Kylmä duchesse-peruna voin kanssa kuin leipä.

Resepti duchesse-perunoiden tekemiseen ilman tähteitä on täällä, kirjoituksessani Perunalisäkkeitä.

Muita tapoja hyödyntää tähteeksi jäänyt perunamuusi on kirjoituksessani Ruokaa tähteistä: ylijäänyt perunamuusi. Siellä on reseptit Perunasämpylät, Perunaletut, Perunatassut, Perunapannukakku, Perunamuffinit ja Perunamuusivuoka sekä linkkejä muihin resepteihin.

Perunapannukakku – perunamuusista pannukakku

Eilen tein perunamuusia ja hirvenlihapullia. Tein tarkoituksella muusia ison määrän kerralla, jotta minulla on perunamuusin jämät toimimassa oikotienä seuraavien päivien ruokiin. Ensimmäinen uusiokäyttö, mitä päätin tehdä tämänkertaisesta ylijääneestä perunamuusista, oli suolainen pannukakku, pellillinen. Perunamuusipannukakku muusin jämistä on minulle hyvin tuttu tapa hyödyntää ylijäänyt perunamuusi, ja se on onnistunut joka kerta. Se on mehevä pannari, joka maistuu pannukakulta ja perunarieskalta. Joinakin kertoina olen upottanut perunapannukakun taikinaan sattumia, kuten nakkipaloja, paistettua pekonia tai poronkäristyslihaa. Tällä kerralla halusin tehdä tästä perunapannarista perusversion ilman sattumia, jolloin ainekset ovat vain se ylijäämä perunamuusi, maito, kananmuna, vehnäjauho, voi ja suola. Perus perunapannukakku on monikäyttöistä, ja tällä kertaa söin sen täytteenä savusiikaa ja kermaviilikastiketta. Ylimääräiset pannarit laitoin pakkaseen paloina.

Perunapannukakku muusista (pellillinen)

5 dl jäähtynyttä perunamuusia (n. 500 g)

5 dl täysmaitoa (500 g)

4 kananmunaa

4 dl vehnäjauhoja (260 g)

2 tl suolaa (tai maun mukaan)

100 g voita sulatettuna

(halutessa lisäksi sattumia pinnalle korkeintaan sen verran, että ne eivät ole päällekkäin ja niiden väleistä näkyy taikinaa – esim. ohuita nakkipaloja, pilkottua kinkkua, paistettua murennettua pekonia tai kypsää tähteeksi jäänyttä lihaa – korkeintaan 200 grammaa)

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Sekoita keskenään perunamuusi ja maito esim. kierrevispilällä. Sekoita mukaan kananmunat ja suola. Sekoita mukaan vehnäjauhot. Lopussa lisää voisula, ja sekoita taikina tasaiseksi. Kaada taikina voidellulle tai leivinpaperoidulle uunipellille. (Ripottele halutessasi sattumia pinnalle niin, että ne eivät koske toisiinsa.) Paista 200-asteisen uunin keskitasolla, kunnes pinta on ruskistunut (tällä kertaa siihen meni 35 minuuttia). Sopii myös pakastettavaksi.

Tarjoiluehdotuksia

Jos taikinassa on suolaisia sattumia, perunapannukakku on hyvää ihan sellaisenaan, tai halutessa jonkin kylmän kastikkeen kanssa. Perus perunapannukakku sopii syötäväksi joko sellaisenaan, tai samojen täytteiden kanssa kuin tavallinen suolainen pannukakku, suolaiset letut tai leipä/rieska. Ehdotuksia perus perunapannukakun täytteiksi:

* savukala ja kermaviilikastike

* grillibroileri ja majoneesi

* kinkku-kermaviilikastike

* jauhelihakastike

* voita, juustoa ja kinkkua voileivän tapaan

* munavoi

Tämä on sama perunapannukakun resepti, jonka olen kirjoittanut alun perin tänne, kirjoitukseeni Ruokaa tähteistä: ylijäänyt perunamuusi. Siellä on lueteltu muitakin tapoja hyödyntää tähteeksi jäänyt perunamuusi. Siellä on mm. reseptit Perunasämpylät, Perunaletut, Perunatassut, Perunamuffinit ja Perunamuusivuoka. Siellä on myös linkkejä muihin resepteihin, kuten Perunateeleivät, Perunarieska pellillinen tai useampi, Pienet perunarieskat uunissa ja pannulla, Pannulla paistettu perunamuusi, Gratinoitu perunamuusi ja Perunavelli.