Tein kolme päivää sitten perunavelliä. Sen tähteitä oli jäljellä kattilassa vähän reilut 2 desilitraa. Olen tehnyt usein perunarieskaa perunamuusista (pellillinen tai pienet rieskat), mutta nyt kokeilin tehdä samanlaista rieskaa perunavellistä. Sekoitin perunavellin loppuihin 2/3 tl suolaa, 1 kananmunan ja 2 dl vehnäjauhoja. Levitin taikinan lusikalla leivinpaperoidulle pellille pyöreähköksi muodoksi, ja pistelin haarukalla. Paistoin 250-asteisen uunin keskitasolla 15 minuuttia. Maku on sama kuin perunamuusista tehdyllä rieskalla, mutta taikina tuntui olevan vähemmän tarttuvaa ja helpommin lusikalla muotoon levitettävää. Yleensä jos teen pyöreitä perunarieskoja muusista, taputtelen pyöreään muotoon käsillä jauhoja apuna käyttäen, mutta nyt ei tarvinnutkaan sotkea käsiä ollenkaan, vaan riitti muotoon levittäminen lusikalla.
Perunarieska perunavellistä (1 isohko pyöreä rieska – voi tarvittaessa tehdä tupla-annoksen, jolloin tarvitaan kaksi peltiä)
reilu 2 dl perunavelliä (oli 220 g)
2/3 tl suolaa
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja (130 g)
Sekoita perunavelliin suola ja kananmuna kierrevispilällä. Sekoita lusikalla tai kaapimella joukkoon vehnäjauhot, sekoita taikina tasaiseksi. (Tässä vaiheessa lisäisin maitoa, jos kaikki vehnäjauhot eivät kostuisi. Lisäisin maitoa sen verran, että kaikki jauhot kostuvat, taikinan saa sekoitettua tasaiseksi ja taikina on lusikoitavaa.) Levitä taikina lusikalla leivinpaperin päälle pellille pyöreähköön ohuehkoon muotoon. Paista 250-asteisen uunin keskitasolla 15 minuuttia tai kunnes pinnassa on ruskeita pilkkuja. Leikkaa paloiksi.
Perunavellin tähteet kattilassa.
Perunavellin jämät mitta-astiassa. Ihan vähän yli 2 desilitraa mitan mukaan.
Perunavellit takaisin kattilassaan, päällä suolaa ja kananmuna.
Kananmuna ja suola sekoitettuna kierrevispilällä perunavelliin.
Vehnäjauhot sekoitettuna lusikalla mukaan, taikina tässä vaiheessa valmis.
Vasemmalla lautasella: pannulla paistettuja perunarieskoja. Oikealla pellillä: uunissa paistettuja perunarieskoja.
Perunamuusin jämät on yleistä käyttää perunarieskoihin. Rieska kuuluukin herkullisimpiin juttuihin, mitä voi tehdä ylijääneestä perunamuusista, mutta tulee perunamuusista muutakin hyvää leipää. Ylijäänyt perunamuusi tyypillisesti makeutuu ja löystyy raa’an vehnäjauhon vaikutuksesta tehden pehmeitä, meheviä ja makoisia leipiä. Niinpä tunkkaisenkin makuinen ylijäämä perunamuusi muuttuu hyvänmakuiseksi, kun sen käyttää leivontaan, ja siksi leivonta on aina hyvä uusiokäyttö, kun halutaan hyödyntää perunamuusin tähteet. Suorastaan nerokasta, miten muusin jämät muuntuvat herkullisiksi näinkin helposti. Tänään, kun tein perunarieskat muusista, paistoin osan pannulla ja osan uunissa – molemmista tuli hyviä, mutta keskenään täysin eri makuisia, vaikka taikina oli sama. Pannulla paistetut rieskat maistuvat enemmän rieskalta, kun taas uunissa paistettu perunarieska enemmän perunalta. Pannulla paistetut ehtivät valmiiksi ennen kuin uuni lämpeni 250 asteeseen, joka on uunissa paistettavien perunarieskojen paistolämpötila.
Perunarieskat pannulla tai uunissa
3 dl perunamuusia
3 dl vehnäjauhoja (tai hiivaleipäjauhoja)
1 kananmuna
1 tl suolaa
n. 1 dl maitoa tai sen verran kuin tarvitaan, että saa taikinan sekoitettua tasaiseksi lusikoitavaksi
Sekoita perunamuusiin kananmuna ja suola. Lisää jauhot ja tarvittaessa sen verran maitoa, että sekoittaminen tasaiseksi taikinaksi onnistuu. Sekoita taikina juuri ja juuri tasaiseksi, mutta älä vaivaa sitkoa.
Ota taikinasta lusikalla nokareita (kahden erillisen) leivinpaperin päälle (ja pelti alle, jos kypsennät uunissa). Ripottele päälle jauhoja, ja taputtele rieskat jauhojen avulla mataliksi. Pistele haarukalla reikiä kaikkiin rieskoihin. Jos haluaa pannulla kypsennetyistä nätimpiä ja helpommin siirrettäviä, voi myös ripotella jauhoja leivinpaperin päälle jo ennen rieskojen taputtelua siinä.
Kypsentäminen uunissa: Paista 250-asteisen uunin keskitasolla 12-15 minuuttia, tai kunnes rieskoissa on tummia pilkkuja pinnassa.
Kypsentäminen pannulla: Kuumenna iso (valurautainen) paistinpannu. Siirrä siihen rieskat varovasti. Paista vähän keskilämpöä kuumemmalla (keittolevyn säätö 2/3) n. 5 minuuttia per puoli, kunnes molemmat puolet ovat tummapilkkuisia. Siirrä rieskat pois pannulta heti, kun ne ovat valmiita.
Vinkki:
Perunarieskat voi tehdä tuoreista perunoista tehdyn muusin sijaan myös muusijauheesta. Silloin voi tehdä esimerkiksi näin: Sekoita keskenään ½ dl muusijauhetta (esim. Mummon muusi) ja 2 dl kuumaa vettä tai maitoa. Anna tasaantua hetki. Sekoita mukaan nokare voita. Anna jäähtyä sen lämpöiseksi, että seos ei polta sormia. Korvaa reseptissä oleva 3 dl perunamuusia muusijauheesta syntyneellä muusilla.
Pannulla paistettaessa tuli mukavat perinteisen rieskan tuoksut. Pannulla paistetut perunarieskat myös maistuivat siltä, miltä miellän perinteisen vanhan ajan tummapilkkuisen rieskan maistuvan. Perunarieskoiksi en olisi pannuversioita maun perusteella tunnistanut, mutta niissä tuntui kuitenkin perunaleiville ominainen pehmeä suutuntuma. Pannulla paistetut perunarieskat olivat kauttaaltaan pehmeitä, kun taas uunissa paistetuissa perunarieskoissa tummuneet reunat olivat rapeita. Rapeat reunat tulivat 15 minuutin paistamisella – muutama minuutti lyhyemmällä paistoajalla reunat olisivat säilyneet pehmeämpinä.
Uunissa paistetut perunarieskat maistuivat perunarieskoilta, eli niissä maistui juuri perunaisen rieskan maku. Niistä taas puuttui se ”tummapilkkuisen vanhan ajan rieskan” ominaismaku, joka pannulla paistetuissa perunarieskoissa oli vahvana. Uunissa paistetuissa perunarieskoissa kaikki ruskistuneet kohdat maistuivat perunan paistopinnalta. Sekä pannupaistetut että uunipaistetut perunarieskat olivat hyvän makuisia, ja kaikki meni.
Vertaan tässä vielä näitä uunissa paistettuja pieniä perunarieskoja pellilliseen perunarieskaa, jota olen tehnyt usein. Pellillinen perunarieskaa on makeampaa ja pehmeämpää kuin pieninä uunissa paistetut perunarieskat, joissa reunat helposti rapeutuvat. Pienet perunarieskat maistuvat enemmän siltä, miltä peruna sellaisenaan maistuu, kun taas pellillinen perunarieskaa maistuu ja tuntuu imeltyneemmältä perunalta.
Uuniin menevät perunarieskat ennen paistoa.
Pannulle menevät perunarieskat ennen paistoa. Koska en jauhottanut alapuolia, ne eivät säilyneet juuri tämän muotoisina pannulle siirrettäessä, mutta silti paistuivat ja maistuivat hyvin. Nätimpiä pannurieskoja tavoiteltaessa jauhottaisin molemmat puolet.
Nyt kun halusin käyttää neljän viljan hiutalepaketin loput johonkin, tuli mieleeni kyseinen ryynirieskan ohje. Alkuperäisessä ohjeessa sanottiin, että siinä voi käyttää myös neljän viljan hiutaleita. Päätin sitten kokeilla.
Siitä tuli hyvä kokeilu. Tämä neljän viljan ryynirieska maistuu ennen kaikkea rukiiselta ryynirieskalta. Neljän viljan hiutaleethan maistuvat ainakin minun suussani ennen kaikkea rukiilta. Tämä rieska maistuu myös sellaiselta uunipuurolta, jossa on paljon tummaa kuorta. Maku muistuttaa minua myös ohratäytteisistä karjalanpiirakoista. Tuoksu on minulle tuttu jostakin makeasta yhteydestä, mutta en osaa nimetä mistä.
Neljän viljan ryynirieska pellillinen
5 dl neljän viljan hiutaleita (175 g)
7 dl täysmaitoa (700 g)
2 kananmunaa
25 g voita sulatettuna
1½ tl suolaa
Sekoita keskenään hiutaleet ja maito. Jätä turpoamaan puoleksi tunniksi.
Vispaa käsivispilällä taikinan sekaan kananmunat ja suola. Vispaa mukaan voisula.
Paista 225-asteisen uunin keskitasolla 25-30 minuuttia, kunnnes pinta on saanut väriä. (Minulla tämä oli nyt uunissa 30 minuuttia.) Leikkaa paloiksi.
Vinkki: kokeile neljän viljan hiutaleiden sijaan myös muita hiutaleita, kuten tattari-, kaura- tai riisihiutaleita, jolloin rieskasta voi tehdä gluteenittoman.
We use cookies on our website to give you the most relevant experience by remembering your preferences and repeat visits. By clicking “Accept”, you consent to the use of ALL the cookies. Read More
This website uses cookies to improve your experience while you navigate through the website. Out of these cookies, the cookies that are categorized as necessary are stored on your browser as they are essential for the working of basic functionalities of the website. We also use third-party cookies that help us analyze and understand how you use this website. These cookies will be stored in your browser only with your consent. You also have the option to opt-out of these cookies. But opting out of some of these cookies may have an effect on your browsing experience.
Necessary cookies are absolutely essential for the website to function properly. This category only includes cookies that ensures basic functionalities and security features of the website. These cookies do not store any personal information.
Any cookies that may not be particularly necessary for the website to function and is used specifically to collect user personal data via analytics, ads, other embedded contents are termed as non-necessary cookies. It is mandatory to procure user consent prior to running these cookies on your website.