Pina Colada -pirtelö kookosmaidosta, banaanista, ananaksesta, vaniljauutteesta ja jääpaloista

Tämän Pina Colada -pirtelön resepti on kirjasta Hyvän olon jäätelökirja, jonka on kirjoittanut Virpi Mikkonen. Koronahamstrauksen takia tähän sattui nyt olemaan kotona ainekset: kookosmaito, säilykeananas, banaani, vaniljauute ja jääpalat. Kookosmaitoa tuli yksi tölkki eli 4 dl, säilykenanaspaloja 2 dl, banaaneja 2 kpl, vaniljauutetta 1 tl ja jääpaloja 3 kpl. Kaikki ainekset ajetaan tehosekoittimella tasaiseksi. Banaanien piti alkuperäisen reseptin mukaan olla pakastettuja kypsiä, mutta niiden puuttuessa käytettiin tuoreita kypsiä.

Valmistamisen jälkeen ilmassa leijaili sellainen ei-hyvä pähkinäinen (huonon kookosmaidon) aromi, joten arvelin tästä tulleen pahaa. Maku oli kuitenkin ihan kiva. Juomisen jälkeen vasta se pähkinäinen aromi tuli suuhun ja jäi pyörimään siellä, mutta ei kuitenkaan merkittävän pahana. Se pähkinäinen aromi tuli kookosmaidosta, joka oli halvinta mahdollista, eli sininen säilykepurkki. Ilman sitä ei-hyvää pähkinäisyyttä on mielestäni esimerkiksi Santa Marian liilassa tetrassa myytävä Extra Creamy Coconut milk, jossa on mielestäni hyviä makuja huonojen makujen sijaan. Paremmalla kookosmaidolla olisin siis voinut pitää tästä pirtelöstäkin enemmän.

Itselleni terästäisin tätä pirtelöä myös valkoisella sokerilla. Lapset pyysivät tätä lisääkin. Lapsi sanoi: ”Banaani tekee tästä hyvää. Muuten tämä olisi pahaa.”

Ei huono pirtelö. Tämä on helposti toteutettavissa pitkään säilyvistä kotivara-aineksista, jos käyttää pakastettuja banaaneja. Jos kookosmaitona olisi hyvää kookosmaitoa ja mukana myös valkoista sokeria, voisin tykätä tästä ihan tosissaan. Rakenne oli hyvä, vaikka banaanit olivatkin tuoreita eivätkä jäisiä.

Paistettu riisi pyttipannun tapaan

Toissapäivänä tein kanakastiketta ja riisiä. Sitä syötiin hyvillä mielin kolmella lounaalla, kunnes kanakastike loppui. Riisin jämistä halusin nyt tehdä pyttipannun tapaan paistettua riisiä, eli makkaran kanssa paistettua riisiä, jonka kanssa syödään paistettu kananmuna. Tämä on siis eräänlainen riisipyttipannu, riisispydäri tai riisipyttis, jossa perunan sijaan on riisin tähteet. Tuli tosi herkullista. Hyödynsin tässä samaa, mitä olin oppinut kiinalaisen paistetun riisin paistamisesta, eli että riisiin annetaan paistua kunnolla ruskistuspintaa, jolloin riisi imee paremmin itseensä makuja. Tässä tapauksessa se maku, jota riisi imi, oli makkaran maku, joka maistui ihanasti koko ruuassa eikä pelkästään makkarapaloissa. Paistettu kananmuna sopi tämän kanssa syötäväksi oikein hyvin.

Paistettu riisi pyttipannun tapaan

keitettyä jäähtynyttä riisiä

makkaraa noin 100 grammaa (1 kpl) per 200 grammaa keitettyä riisiä (2½ dl)

voita paistamiseen noin 2 rkl per 200 grammaa riisiä

kananmunia 1-2 kpl per syöjä + suolaa

Jos riisit ovat jäähtyeessään tarttuneet yhteen, irrottele niitä toisistaan käsillä sen verran, että riisit on helppo levittää koko pannun alueelle.

Kuumenna isolla paistinpannulla voita. Levitä riisit koko pannun alueelle. Paras tulos tulee, kun riisiä on pannulla vain yhdessä kerroksessa niin, että kaikki riisit pääsevät koskemaan pannun kuumaan pintaan. Tarvittaessa riisit voi jakaa useammalle pannulle.

Paista riisejä hieman keskilämpöä (keittolevyn säätö 2/3) kuumemmalla muutama minuutti ilman sekoittamista, tai kunnes riisien alapuoliin on tullut ruskistumista. Sekoita riisejä, sitten paista taas sekoittamatta muutama minuutti ilman sekoittamista. Jatka samalla tavalla, kunnes riiseissä on ruskistumista suurin piirtein joka puolella, mutta mikään ei ole vielä palanut. Täysin ruskeiksi ei tarvitse saada, vaan riittää se ”ruskistumista suurin piirtein joka puolella”. (200 grammalla riisiä isolla paistinpannulla paistoin kolme ”kierrosta”, ja sitten oli tyytyväinen.)

Kun riisit ovat ruskistuneet riittävästi, siirrä ne joko pannun sivuun tai pois pannulta niin, että makkarapalat mahtuvat pannulle yhteen kerrokseen. Anna makkarapalojen lämmetä, ja sekoita ne sitten riisin kanssa sekaisin. Makkarapaloja ei ole tässä ruuassa olennaista paistaa ruskeiksi asti, mutta niinkin voi tehdä, jos tykkää.

Lopussa siirrä riisi-makkaraseos pois pannulta kananmunien paistamista varten. Lisää pannulle tarvittaessa voita tai muuta rasvaa, ja paista kananmunat syöjien haluamaan kypsyysasteeseen. Itse suosin molemmin puolin ruskistettuja kananmunia, joita paistan muutaman minuutin per puoli hieman keskilämpöä kuumemmalla, ja lopussa ripotelen suolaa päälle. Kananmunat voi halutessa paistaa myös eri pannulla, mutta itse tykkään siitä, kun kananmunat imevät itseensä makkaranpaistosta jääneitä makuja.

Vinkki:

* Tämä ruoka on mielestäni herkullinen ihan tällaisenaan, mutta halutessa tähän voi lisätä esimerkiksi sipulia, valkosipulia, sieniä, vihanneksia ja/tai mausteita. Voin sijaan voi paistaa muussakin rasvassa, mutta jos käyttää kasviperäisiä rasvoja, silloin suosittelen lisäämään jotain muita mieleisiä makuja tilalle.

Lisäkkeeksi paistoin tällä kertaa parsakaalia ja paprikaa. Pyrin pilkkomaan parsakaalin ohuiksi ja paprikan suhteellisen pieniksi. Paistoin niitä voissa aina muutaman minuutin sekoittamatta, kunnes oli ruskistuspintaa, sitten sekoitin, paistoin taas muutaman minuutin sekoittamatta, kunnes oli ruskistuspintaa vähän joka puolella ja olivat kypsiä. Lopussa maustoin suolalla ja sokerilla.

Tämä ruoka on mielestäni hyvä kotivararuoka, eli pitkään säilyvistä aineksista tehtävä ruoka. Keittämätön riisi säilyy pitkään huoneenlämmössä. Makkarat taas säilytän pakastimessa. Pakastan makkarat omassa ostopakkauksessaan, ja irrottan jäisistä makkaroista terävällä veitsellä sen verran, kuin kerralla tarvitsen. Loput siirrän takaisin pakkaseen, jolloin ei tarvitse käyttää koko pakettia kerralla. Makkarat pilkon ja paistan jäisinä, jos en ole saanut aikaiseksi ottaa niitä ajoissa sulamaan, eli yleensä siis jäisillä mennään. Kananmunat säilyvät yleensä huoneenlämmössä vähintään kuukauden. Parsakaali ja paprika olivat tällä kertaa tuoreita, mutta tuoreiden sijaan voi käyttää myös pakasteita. Jäiset parsakaalit pilkon yleensä terävällä veitsellä ohuiksi ennen paistoa, ja annan niiden paistua sekoittamatta niin kauan, kunnes alhaalla on ruskistumista. Lopussa maustan sellaisella määrällä suolaa ja sokeria, että maistuu hyvältä.

Tämä ruoka on hyvin saman tapainen kuin Paistettu makaroni pyttipannun tapaan. Kuitenkin niissä kahdessa perusidea on eri: Paistetussa makaronissa ideana minulle on makaronin rapeus, paistetussa riisissä tavoitteena ei ole se. Paistetussa riisissä mielestäni perusideana on se, että paistetaan riisi sellaiseksi, joka imee itseensä makuja tavallista keitettyä riisiä paremmin.

Muita tapoja käyttää tähteeksi jäänyt keitetty riisi on kirjoituksessani Ruokaa tähteistä: ylijäänyt keitetty riisi. Siellä on mm. linkit Savusiika-riisisalaatti, Appelsiiniriisi keitetyn riisin tähteistä ja Riisipuuro keitetystä pitkäjyväisestä riisistä mikrossa.

Linkkejä perinteisempiin perunasta tehtyihin pyttipannuihin:

Lämpimät voileivät mikrossa

Tänään laiskotti tehdä mitään päivällistä, joten tein vain mikrossa lämpimiä voileipiä. Tämä on yksi nopea ruokaratkaisu, johon turvaudun aina välillä. Ainekset tähän pyrin pitämään aina kotona: leipiä pakastimessa, päällisiä jääkaapissa. Maistuu hyvin koko perheelle. Salaatin virkaa toimitti tällä kertaa kurkku, jolle en viitsinyt tehdä muuta kuin katkoa käsin + lisäksi tietenkin peseminen.

Lämpimät voileivät mikrossa

leipiä (voi olla vaaleaa leipää, ruisleipää, kauraleipää, mistä vain tykkää – voi olla jäistä tai sulaa, punalaputettua tai tuoretta)

voita

juustoa

kinkkua

Levitä leiville voita. Jos leivät ovat jäisiä, leipiä ei tarvitse sulattaa ensin. Höylää leipien päälle juustoa (voi myös raastaa). Juustoa kannattaa olla enemmän kuin mitä kylmille voileiville laitetaan, koska juusto näyttää katoavan lämmitettäessä. Juustoa saa olla jonkin verran päällekkäin, tai halutessa ihan kauttaaltaan tuplakerros.

Lado juuston päälle kinkkua. Kinkusta voi repiä/leikata päälle pieniä paloja tai isompia, kunhan jotenkin tulee sitä kinkkua juuston päälle.

Kuumenna mikrossa täydellä tai puolella teholla, kunnes juusto on sulanut. Nauti heti.

Kerralla mikroon mahtuu aikuisten annoksia vain yksi. Tarvittaessa voi tehdä mikrossa peräkkäin useampia annoksia.

Vinkkejä:

* Täytteiden kanssa vain mielikuvitus on rajana. Voin sijaan voi käyttää muuta mieleistä rasvaa, ja kinkunkin voi korvata. Kinkun tilalle sopii hyvin esimerkiksi meetvursti, paistettu pekoni, paistettu jauheliha, tonnikala tai kypsä maustettu broileri. Pelkällä voilla ja juustolla päällystetyt lämpimät voileivät toimivat myös. Juustoa taas en itse jättäisi pois, koska minulle juusto on tässä se pointti.

* Jos sattuu olemaan pizzan tomaattikastiketta tai tacokastiketta ylimääräisenä, ne sopivat lämpimiin voileipiin mainiosti. Niitä voi sivellä leiville, jolloin voi jättää voin pois. Suosittelen silloin käyttämään vaaleaa leipää.

* Mausteita voi lisätä maun mukaan: esimerkiksi valkosipulia, oreganoa, pizzamaustetta, pippuria, chiliä

* Kasviksiakin voi lisätä juuston päälle, esim. paistettua sipuli tai paistettua paprika, tai myös paistetut sienet sopivat tähän loistavasti

* Uunissa kypsentäisin nämä 250-asteisen uunin keskitasolla leivinpaperoidulla uunipellillä noin 10 minuuttia tai kunnes juusto on sulanut.

Muita nopeita päällystettyjä tai täytettyjä leipiä:

Kanakastike broilerin jauhelihasta perinteisen kanaviillokin tapaan

Teki mieli tehdä kanakastiketta ja riisiä sen makuisena, kuin olen sitä lapsena tottunut syömään. Kanana käytin nyt sitä, mitä sattui pakastimesta helpoiten löytymään. Tällä kertaa se oli broilerin jauhelihaa, mutta broileri tai kana monessa muussakin muodossa kävisi. Tämä on mielestäni hyvä perusvarma kotiruoka, joka maistuu sekä itselle että lapsille. Tein tämän vähän siltä varalta, että josko koulut suljetaan niin ensimmäisille kotikoulupäiville on valmiina lapsillekin maistuvaa lounasruokaa. Ja niinhän siinä sitten kävi, että koulut suljettiin, joten hyvä oli olla tätä ruokaa valmiina. Lapset tosiaan tykkäsivät sekä tuoreeltaan että seuraavana päivänä mikrotettuna, ja itse myös.

Kermainen curry-kanakastike broilerin jauhelihasta ja riisi

400 g broilerin jauhelihaa

voita sen verran kuin broileri imee (n. 4 rkl) + 1 rkl

3 dl kanalientä

1 dl kuohukermaa

1 tl currya

2 rkl vehnäjauhoja

1 rkl sitruunamehua (ei pakollinen, mutta voi käyttää, jos on)

suolaa maun mukaan (käytin vähäsuolaista lientä, joten laitoin 1 tl)

Tarjoiluun:

valkoista riisiä vähintään 4 annosta (kypsennä pakkauksen ohjeen mukaan)

Ruskista broilerin jauhelihat isolla paistinpannulla voissa. Lisää ruokalusikallinen voita, ja sulata. Jos broileri imi kaikki voit, laita lisää voita, kunnes jää ruokalusikallinen ylimääräiseksi. Sekoita mukaan curry, ja kiehauta. Sekoita mukaan jauhot. Lisää kanaliemi koko ajan sekoittaen. Kiehauta. Sekoita mukaan kerma. Laske lämpö matalimmalle ei-nollalle, ja anna hautua vähintään muutama minuutti mutta mielellään puolikin tuntia, tai kunnes riisi on kypsää. Jos keittää pitempään kuin muutaman minuutin, kannattaa laittaa kansi päälle (jos paistinpannulla ei ole kantta, voi siirtää esim. kannelliseen pieneen kattilaan.) Lopussa lisää sitruunamehu (jos käytät sitä), ja tarvittaessa suolaa maun ja liemen suolaisuuden mukaan. Tarjoa keitetyn riisin kanssa. Voi nauttia tuoreeltaan tai uudelleenlämmitettynä seuraavana päivänä.

Vinkkejä:

* broilerin jauhelihan sijaan voi käyttää broileria muussakin nahattomassa luuttomassa muodossa, esimerkiksi suikaleina tai itsepilkottuja broilerin fileepihvejä/rintaleikkeitä

* saman ruuan voi tehdä myös valmiiksi kypsästä broilerista tai kanasta

* ruokaan voi halutessa lisätä valkopippuria esim. 1/4 tl

* voi tarjota halutessa mustaherukkahillon tai -hyytelön kanssa

* vinkkejä tähteeksi jääneen broilerikastikkeen hyödyntämiseen täällä: Ruokaa tähteistä: ylijäänyt jauhelihakastike, kanakastike, lihakastike, makkarakastike yms.

* vinkkejä tähteeksi jääneen riisin hyödyntämiseen täällä: Ruokaa tähteistä: riisi

Broilerin jauhelihaa en tällä kertaa tullut ottaneeksi sulamaan edellisenä iltana, mikä olisi ollut fiksuinta. Sen sijaan otin sen pakkasesta vasta sitten, kun teki jo mieli tätä ruokaa. Jäisenä paistessa broilerin jauhelihoissa on minun kokemukseni mukaan sellainen haaste, että aluspaperi on tiukasti kiinni, ja irti revittäessä siitä jää helposti pieniä paloja lihaan kiinni. Nyt tein niin, että laitoin broilerin jauhelihapaketin vartiksi alapuoli alaspäin astiaan, jossa oli kylmää vettä. Siinä ajassa pohja ehti sulaa sen verran, että aluspaperi irtosi helposti yhtenä kappaleena.

Muita broileriruokia:

Ylijäänyttä riisiä käytin päivällisellä savusiika-riisisalaattiin.

Päivitys 22.3.2020:

Tämän satsin riisiä keitin tarkoituksella paljon. Tähteeksi jäänyttä riisiä tästä satsista käytin myöhempinä päivinä näihin ruokiin: