Mustikka-valkosuklaajuustokakku – uunissa paistettava juustokakku ilman keksejä ja liivatetta

Tämä mustikka-valkosuklaajuustokakku tehtiin Sunnuntai kakkuvehnäjauhopussin kyljestä, ja se löytyy myös täältä: https://www.raisionkeittokirja.fi/fi/resepti/-/p/valkosuklaa-mustikkajuustokakku?reid=1246053#

Okei, melkein tuolla ohjeella tehtiin. Margariinin sijaan käytettiin voita. Pinnalta jätettiin pois tuoreet mustikat ja tomusokeri, kuin ei tuoreita mustikoita ole näin marraskuun lopulla saatavilla. Mutta toki käyttäisin niitä, jos niitä olisi.

Seuraavalla kerralla laittaisin enemmän sokeria, mutta muuten hyvä. Sokeria tuli täytteesen ohjeen mukaan ½ dl, mutta seuraavalla kerralla laittaisin 3/4 – 1 dl. Toisaalta, mukana oli syömässä vieras, joka ei pidä kovin makeasta, ja hän nyt tykkäsi tästä juustokakusta kovasti. Omaan makeasta pitävään makuuni oikea sokerin määrä varmaan olisi 1 dl eikä nyt tullut ½ dl.

Makumaailma on hyvin samankaltainen kuin kermaviilitäytteisellä mustikkapiirakalla, mutta täyteläisempi, valkosuklaisempi, vähemmän mustikkainen ja vähemmän makea. Pohja maistui hyvin samalta kuin kermaviilitäytteisessä mustikkapiirakassa.

Mustikat olivat nyt pakastemustikoita. Täytteen alhaalla oleva mustikkakerros jäi vähäsen löysäksi, eikä leikatuista paloista tullut täydellisen ehjiä. Mutta makua se ei haitannut. Tuoreet mustikat olisivat ehkä vapauttaneet paiston aikana vähemmän nestettä löysyttämään massaa.

Tämä on mielestäni hyvä ohje, jolla kannattaa tehdä toistekin, mutta makeasta pitäville tosiaan isommalla sokerimäärällä. Tällä sokerimäärällä tämä maistui vähemmän makealta kuin valkosuklaa sellaisenaan, mikä aluksi tuntui vähän oudolta, kun oli valkosuklaan maku odotettua pienemmällä makeudella.

Plussaa tälle ohjeelle siitä, että sen voi tehdä ilman keksejä, ja se sopii myös kasvissyöjille, koska se ei sisällä liivatetta toisin kuin moni muu juustokakku.

Mustikka-valkosuklaajuustokakku

Pohja:

2 ½ dl kakkuvehnäjauhoja (myydään ainakin merkillä Sunnuntai Anni Helena)

100 g voita

1 dl sokeria

1 kananmuna

½ tl leivinjauhetta

Täyte:

200 g valkosuklaata

150 g mustikoita

300 g maustamatonta tuorejuustoa (näin luki pussin kyljessä ja tuo määrä laitettiin, mutta tuossa nettisivuilla lukeekin 200 grammaa – kummassa on virhe?)

2 dl kuohukermaa

3-4 kananmunaa (3 jos isoja, 4 jos keskikokoisia tai pieniä)

2 rkl maissitärkkelystä (Maizenaa)

1 rkl sitruunamehua

½ dl sokeria (tämä määrä sopii niille, jotka eivät pidä kovin makeasta – makeasta pitävien kannattaa laittaa 1 dl)

(koristeluun tuoreita mustikoita ja tomusokeria, jos on mustikkasesonki)

Ota pyöreäpohjainen irtopohjavuoka, jonka halkaisija on noin 22-24 cm. Voitele sen reunat hyvin, koska tämä pohja on vuokaan tarttuvaista sorttia.

Leikkaa leivinpaperista vuoan pohjan kokoinen pala. Vuoraa sillä vuoan pohja.

Vaahdota sähkövatkaimella voi ja sokeri. Tämä on helpompaa, jos voi on hyvissä ajoin ennen leipomista leikattu pieniksi kuutioiksi ja annettu pehmetä huoneenlämmössä.

Lisää voi-sokerivaahtoon kananmuna, samalla sähkövatkaimella vatkaten. Vatkaa tasaiseksi.

Sekoita keskenään vehnäjauho ja leivinjauhe. Sekoita ne voi-sokeri-kananmunaseokseen, mutta ei sähkövatkaimella. Hyvä väline siihen on nuolija.

Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille niin ylös kuin pystyt. Siirrä jääkaappiin odottamaan täytteen valmistamista.

Sulata valkosuklaa. Sen voi tehdä joko vesihauteessa tai mikrossa täydellä teholla välillä sekoittaen.

Sekoita keskenään kerma ja maissitärkkelys.

Vatkaa munat sähkövatkaimella yksitellen tuorejuuston joukkoon. Sekoita mukaan sitruunamehu. Vatkaa sähkövatkaimella joukkoon sulatettu valkosuklaa, kerma-maissitärkkelysseos ja sokeri.

Levitä pohjan päälle 1/3 mustikoista. Kaada täyte päälle. Ripottele päälle loput mustikat.

Paista 175-asteisen uunin alatasolla 50-60 minuuttia. Pakastemustikoita käytettäessä aika on lähempänä 60 kuin 50 minuuttia.

Anna kakun jäähtyä vuoassaan, siirrä jääkaappiin. Nauti vasta seuraavana päivänä kylmänä.

Kakun reunat on helpointa irrottaa vuoasta, jos reunat käydään läpi muovilastalla tai muulla ei-metallisella ohuella työkalulla.

Alla on linkkejä muihin tästä blogista löytyviin jälkiruokiin.

Pyttipannu keitetyistä perunoista, makkarasta ja sipulista

Oli jäljellä keitettyjä perunoita aiemman päivän lohiaterialta. Tällä kertaa päätin käyttää niitä pyttipannuun. Pyttipannusta ja muista jämäperunoden hyödyntämistavoista olen aiemmin kirjoittanut oman postauksensa Ruokaa tähteistä: ylijääneet keitetyt perunat.

Pyttipannu oli tosi hyvää, ja sitä olisin voinut syödä enemmänkin. Viidestä perunasta ja yhdestä makkarasta tuli vain noin kaksi annosta. Olen usein paistanut keitetyt perunat laittamalla ne kuumaan rasvaan, mutta nyt laitoinkin ne kylmään rasvaan, jonka vasta sitten kuumensin. Perunoista tuli nyt paljon paremman makuisia kuin paistetuista keitetyistä perunoista yleensä. Taidanpa siis jatkossakin paistaa keitetyt perunat aloittamalla kylmästä rasvasta. Usein olen tehnyt pyttipannun raaoista perunoista, mutta nyt kun oli keitettyjä perunoita valmiina, pyttipannu olikin tosi nopea tehdä.

Lisänä oli nyt kaupan valmista salaattisekoitusta (myytiin nimellä Suomalainen salaattisekoitus), jossa on jääsalaattia, valkokaalia ja punakaalia. Sekoitus on valmiiksi huuhdeltu ja siten käyttövalmis. Yllättävän hyvin sekin nyt maistui. Valko- ja punakaalit maistuivat siinä paljon paremmilta kuin omissa salaateissani silloin, kun käytän niihin jompaa kumpaa kaalia. Tässä valmiissa sekoituksessa kaalit olivatkin paljon ohuempia kuin mitä omissa salaateissani, joten siinä se juju varmasti on.

Pyttipannu (n. 2 annosta)

5 keitettyä kuorittua perunaa

1 makkara

1 sipuli

voita paistamiseen

suolaa

Lisäksi:

kananmunia 1-2 per syöjä

Leikkaa perunat ja makkara kuutioiksi. Laita isolle paistinpannulle voita, siihen päälle perunakuutiot, ja kuumenna pannu. Paista keskilämmöllä molemmin puolin ruskeiksi. Siirrä perunakuutiot pois pannulta.

Ruskista pannulla makkarakuutiot. Lisää pannulle sipulisilppu. Paista sekoittaen, kunnes sipulisilppu on läpikuultavaa. Lisää pannulle paistetut perunakuutiot. Lisää suolaa maun mukaan, ja sekoita tasaiseksi.

Paista lisäksi kananmunia syöjien makujen mukaiseen kypsyysasteeseen, ja ripottele suolaa päälle. Itse haluan kananmunani mieluiten molemmin puolin ruskistuneina niin, että keltuainenkin on kypsä. Jotkut taas tykkäävät mieluummin ruskistamattomista puhtaan valkoisista valkuaisista ja juoksevista keltuaisista. Jotkut tykkäävät ripotella paistettujen munien päälle myös valkopippuria.

Muita tästä blogista löytyviä pyttipannuja:

Suolainen kaurapuuro, jonka päällä voita, kinkkua ja mikrossa kypsennetty kananmuna

Tänään teki mieli syödä lounaaksi suolainen puuro kananmunalla, kinkulla ja voilla. Kokeilin kananmunan kypsentämistä mikrossa mtv.fi-sivustolta löytyvällä ohjeella: https://www.mtvuutiset.fi/makuja/artikkeli/nain-teet-munia-mukissa-kestaa-maksimissaan-90-sekuntia/3676810

Ohjeessa oli ideana, että mikron kestävä kuppi laitetaan puolilleen vettä, kuppiin rikotaan kananmuna, huolehditaan että muna peittyy vedellä, lautanen kupin kanneksi ja kuppi mikroon. Ohjeen mukaan piti kypsentää täydellä teholla 60-90 sekuntia. 60 sekunnin jälkeen oli vielä täysin raaka. 90 sekunnin jälkeen valkuainen oli hyytynyt ja keltuainen vielä täysin raaka. Halusin, että keltuainenkin kypsyisi edes vähäsen, joten kypsensin vielä 30 sekuntia, eli yhteensä 120 sekuntia eli 2 minuuttia. Tällöin keltuainenkin ehti kypsyä kokonaan. 2 minuuttia mikrossa kypsennetyn kananmunan maku ja suutuntuma olivat samat kuin kovaksikeitetyillä kananmunilla. Itse vain en pidä kovaksikeitetyistä kananmunista, joten seuraavalla kerralla taidan kuitenkin kypsentää kananmunaa vain sen 90 sekuntia, jolloin valkuainen on kypsä ja keltuainen raaka.

Itse puuronkin tein mikrossa tavalliseen tapaan. Eli 1 dl kaurahiutaleita, 2 dl vettä ja suolaa sekoitin syvässä lautasessa. Suolaa lisäsin selvästi enemmän kuin niihin puuroihin, joihin ei tule suolaisia päällisiä. Sekoitin, kuumensin mikrossa täydellä teholla 3 minuuuttia, sekoitin tasaiseksi. Sitten kypsensin mikrossa sen kananmunan, jonka kypsänä nostin lusikalla kupista puuron päälle. Munan päälle ripottelin suolaa ja jauhoin päälle pippuria. Voita laitoin keskelle puuroa sulamaan ennen kananmunan lisäämistä. Kinkut revin päälle käsin. Helppo ja nopea hellaton ateria.

Aiemmin olen kirjoittanut tässä blogissa suolaisesta kaurapuurosta kinkun, juuston, voin ja rucolan kanssa.

Halloumipyttipannu

Hyppää päivitykseen 16.4.2020

Hyppää reseptiin: Halloumipyttipannu raaoista perunoista (kirjoitettu 17.10.2019), Halloumipyttipannu keitetyistä perunoista (kirjoitettu 16.4.2020)

Jääkaapissa sattui olemaan miehen paistamaa halloumia tähteenä:

Tuli sitten mieleeni, että koitanpa tehdä siitä pyttipannun. Perunoita ei ollut valmiiksi keitettyinä, joten käytin raakoja perunoita, jotka paistoin kypsäksi. Kuorin ja pilkoin perunoita kuutioiksi sen verran kuin mahtuu pannulle suunnilleen yhteen kerrokseen niin, että perunakuutioita ei ole päällekkäin. Kypsensin perunakuutiot pannulla voissa välillä käännellen noin 15 minuuttia, kunnes olivat pinnoiltaan ruskistuneita. Pilkoin halloumit kuutioiksi ja lisäsin ne perunakuutioiden joukkoon lopussa. Ripottelin suolaa mukaan, siirsin pyttipannun pois pannulta ja paistoin pannulla kananmunat molemmin puolin ruskistuneiksi. Lisukkeiksi tuli porkkanatikkuja ja kotimaista vesimelonia.

Halloumipyttipannun maku jäi yllättävän miedoksi. Halloumia oli vajaa 100 grammaa ja perunoita raakapainona yli 500 grammaa, mikä on mielestäni sopiva suhdeluku makkaraa käytettäessä, mutta halloumia käytettäessä olisi selvästikin pitänyt olla suurempi halloumin osuus. Puolelle kilolle perunoita olisi varmaan pitänyt olla halloumia ainakin koko paketillinen, joko 200 g tai 250 g paketillinen. Sellaisenaan paistetun halloumin olen kokenut sopivan hyvin yhteen lohko- ja paistettujen perunoiden kanssa, mutta näköjään tosiaan halloumia olisi hyvä olla aika iso osuus suhteessa perunan määrään.

Paistetun kananmunan kanssa halloumipyttipannu ei sopinut yhteen yhtä hyvin kuin perinteinen makkarapyttipannu sopii. Munan maku hallitsi liikaa silloin, kun suussa oli yhtä aikaa munaa ja halloumipyttipannua. Söin sitten munan ja pyttärin tällä kertaa erikseen, jolloin maistui paremmalta. Tulin myös siihen tulokseen, että halloumipyttipannussa perunoiden olisi parempi olla pienempinä kuutioina, jolloin perunan maukkaan paistopinnan osuus maksimoituisi. Seuraavalla kerralla tekisin halloumipyttipannun näin:

Halloumipyttipannu raaoista perunoista (n. 2 annosta)

noin puoli kiloa kiinteitä perunoita (noin 5 kpl)

1 paketti halloumia (200 g tai 250 g paketti)

paistamiseen voita tai muuta rasvaa

suolaa (ja halutessa muita mausteita)

(halutessa sieniä tai vihanneksia – raakoja tai kypsiä esim. uunikasvisten tähteitä)

(halutessa tuoreita yrttejä esim. minttua, rucolaa tai basilikaa)

Kuori perunat ja leikkaa ne pieniksi kuutioiksi. Pilko myös halloumi kuutioiksi. Paista perunakuutiot isolla paistinpannulla rasvassa keskilämmöllä kypsiksi silloin tällöin käännellen muttei koko ajan käännellen, kunnes pinnat ovat ruskistuneet ja perunat kypsiä, noin 15 minuuttia. Siirrä perunakuutiot pois pannulta. Ruskista pannulla halloumikuutiot, jos halloumikuutiot eivät olleet jo valmiiksi paistettuja (lisää rasvaa tarvittaessa, tässä vaiheessa voi myös paistaa sieniä ja/tai vihanneksia halutessa). Valmiiksi paistetuille halloumikuutioille riittää, että lämpenevät pannulla. Lisää ruskistettujen halloumikuutioiden sekaan perunakuutiot ja suolaa (ja halutessa muita mausteita). Sekoita hyvin ja siirrä pois levyltä. Tarjoa heti. Viimeistele halutessa tuoreilla yrteillä, jos on.

Aiempia kirjoituksiani pyttipannusta:

Päivitys 16.4.2020:

Halloumipyttipannu keitetyistä perunoista ja paistetusta halloumista. Lisänä kaali-appelsiiniraastetta ja pakasteherneitä.

Tänään jääkaapissani oli paistettua halloumia ja keitettyjä perunoita, joten tein niistä pyttipannun. Tuli oikein maistuvaa. Keitettyjä perunoita tuli nyt 340 grammaa ja paistettua halloumia 80 grammaa. Keitetyistä perunoista tulikin parempaa halloumipyttipannua kuin raaoista perunoista. Raaoista perunoista tulee yleensä rapeampi pyttipannu, mutta keitetty peruna taas vaikuttaa imevän paremmin itseensä makuja. Viime aikoina olen oppinut keitetyistä perunoista myös, että keitetyt perunat kannattaa lisätä kylmään, ei kuumaan rasvaan. Kylmään rasvaan lisätyt keitetyt perunat näyttävät menettävän sen tunkkaisen eilismaun paistamisen aikana paremmin kuin kuumaan rasvaan lisätyt. Veikkaan syynä olevan perunan entsyymit, jotka hajottavat tärkkelystä sokereiksi jossain n. 60-70 Celsius-asteen lämpötilassa.

Halloumipyttipannu keitetyistä perunoista ja kypsennetystä halloumista (n. 2 annosta)

300-350 g keitettyjä jäähtyneitä perunoita ilman kuoria

80 grammaa paistettua halloumia

paistamiseen 1-2 rkl voita tai muuta rasvaa

suolaa

(Muunnokset kuten edellä reseptissä Halloumipyttipannu raaoista perunoista)

Pilko perunat ja halloumit kuutioiksi. Laita isolle paistinpannulle voita (tai muuta rasvaa). Kun voi alkaa sulaa, levitä se pannulle ja lisää perunakuutiot. Kuumenna sekoittamatta, kunnes perunoiden alapinnat vaikuttavat ruskistuneilta. Sekoita perunat nopeasti niin, että nyt eri puolet pääsevät koskemaan pannuun kuumaan pintaan. Paista sekoittamatta hieman keskilämpöä kuumemmalla (keittolevyn säätö 2/3) pari minuuttia, kunnes alapinnat ovat ruskistuneet. Sekoita taas niin, että taas eri puolet pääsevät koskemaan pannun kuumaan pintaan. Paista taas pari minuuttia sekoittamatta, sitten nopea sekoitus. Jatka samalla tavalla, kunnes perunoissa näyttää olevan ruskistuspintaa suurin piirtein joka puolella, mutta perunat eivät ole vielä alkaneet palaa. Kun perunat näyttävät olevan valmiita, ripottele niihin suolaa ja sekoita.

Lisää kypsät halloumikuutiot. Kääntele, kunnes halloumikuutiot ovat lämpimiä. Tarjoa heti.

Keitetyt perunat olivat peräisin toissapäiväiseltä aterialta, jossa oli karitsan jauhelihapihvejä, valkosipuli-jogurttikastiketta, keitettyjä perunoita ja paahdettua kesäkurpitsaa. Kaali-ananasraaste oli toissapäivältä.

Possu-riisilaatikko tähteistä

Possu-riisilaatikkoa ja uunijuureksia.

Eilen söimme riisiä ja nyhtöpossua. Kuten kyseisessä postauksessa kirjoitin, keitin riisiä eilen tarkoituksella ison määrän seuraavan päivän laatikkoruokaa varten. Tänään sitten tein sen laatikkoruoan. Siihen meni loput keitetyt riisit, nyhtöpossua (joka oli savustettu, mutta sitä ei huomaa tämän laatikon lopputuloksesta), lihamurekkeen paistoliemet rasvoineen, smetanapurkin loput, paistettua sipulia ja munamaitoa. Lisukkeena söin uunijuureksia, jotka olivat miehen tekemiä eiliseltä.

Possu-riisilaatikosta tuli miedon makuinen, josta lapset tykkäsivät. Maku muistuttaa mielestäni hyvin paljon makaronilaatikkoa, eli pehmeän makuista vaaleaa viljaa munamaidossa lihasattumilla. Itse kaipaisin lopputulokseen ehkä lisää umamia ja/tai rasvaisuutta, mutta se on makuasia ja niitähän voi lisätä lautasellekin esim. soijakastikkeen ja öljyn muodossa, ja lapset tosiaan tykkäsivät ihan tällaisenaan. Rakenteesta tuli onnistunut eli kiinteä laatikkoruoka, jota on kätevä pakastaa annospaloina. Tästä ruuasta tiedän, että tätä voin kiireisessä arjessa sulattaa lapsille annokset ja olla varma, että he syövät väistelemättä. Kirjoitan ohjeen tänne talteen sellaisena kuin sen tein, ja kirjoitan siihen sulkuihin tuunausohjeet vahvempaa makua kaipaaville.

Possu-riisilaatikko (ohjeen voi myös esim. puolittaa tarvittaessa)

1400 g keitettyä riisiä (17.5 dl – tai keitä 500 g / 6 dl riisiä kypsäksi)

500 g nyhtöpossua tai muuta kypsää/ylikypsää porsaanlihaa (tai muun eläimen lihaa, mutta silloin vaihda myös ruuan nimi – voi myös paistaa 600 g lihaa kypsäksi ja jatkaa siitä. Voi käyttää myös jauhelihaa ja/tai lihajalosteita.)

2 sipulia

1 litra täysmaitoa (tai muuta maitoa – mutta silloin lisäisin enemmän muuta rasvaa)

3 kananmunaa

suolaa maun mukaan (itse laitoin munamaitoon 3/4 tl ja lihan sekaan 1 tl)

umamin lähteitä maun mukaan: tällä kertaa 100 g lihamurekkeen paistolientä – voisi laittaa enemmänkin esim. 200 g ja sen voisi korvata myös muulla umamipitoisella liemellä esim. vahva liha- tai kanaliemi

rasvan lähteitä maun mukaan: tällä kertaa 90 g smetanaa – voisi laittaa enemmänkin esim. 2 purkillista (yht. 240 g) ja sen voisi korvata myös esim. kermalla tai laittamalla pinnalle voinokareita tai öljyä

(halutessa juustoraastetta sekaan ja/tai pinnalle)

(halutessa mausteita: esim. valkosipulia, paprikajauhetta, soijakastiketta, tuoretta inkivääriä, yrttejä, sitruunan/limen/appelsiinin kuorta)

(tarjoiluun halutessa esim. soijakastiketta, kalakastiketta, öljyä, sweet chili -kastiketta, ketsuppia, sinappia, tuoreita yrttejä, sitruuna- tai limemehua)

Pilko kypsä liha suupaloiksi. Sekoita siihen tarvittaessa mausteita. Itse sekoitan tässä vaiheessa puoleen kiloon lihaa 1 tl suolaa, jos liha ei jo maistu suolatulta.

Silppua sipulit. Kuullota ne läpikuultaviksi esim. voissa tai muussa rasvassa. Siirrä jäähtymään.

Sekoita keskenään kypsä riisi, kypsät lihapalat ja sipulit (ja halutessa juustoraastetta). Levitä seos voideltuun riittävän suureen uunivuokaan.

Sekoita keskenään maito, kananmunat ja suola (itse lisään tähän määrään suolaa 3/4 tl). (Voi lisätä halutessa muitakin mausteita.) Jos käytät hyytelöitynyttä lientä, sulata se mikrossa. Sekoita munamaitoon liemi. Sekoita mukaan myös smetana/kerma, jos käytät sitä. Sekoita tasaiseksi esim. kierrevispilällä.

Kaada munamaitoseos riisiseoksen päälle. (Tässä vaiheessa voi halutessa lisätä pinnalle esim. juustoraastetta/voinokareita/öljyä.) Kypsennä 200-asteisen uunin alatasolla, kunnes pinta on ruskistunut ja munamaito hyytynyt. Minulla siinä kesti 1 tunti.

Tähteeksijääneet possu-riisilaatikot pakastin. Leikkasin ne paloiksi, ja laitoin ne kahteen isoon leivinpaperoituun uunivuokaan niin, että palat eivät koske toisiinsa. Riisipohjaisten laatikoiden kanssa on myös olennaista pakastuksessa se, että se ruskistunut puoli on alaspäin. Olen joutunut kantapään kautta oppimaan, että riisilaatikko voi olla hyvin vaikea saada jäisenä irti leivinpaperista, jos ruskistunut puoli on ylöspäin ja ei-ruskistunut puoli kiinni leivinpaperissa.

Päivitys myöhempänä päivänä:

Jäätyneet possu-riisilaatikon palaset siirrettyinä pakastuspusseihin, jotka menivät kuvanoton jälkeen pakkaseen säilytykseen.

Aiemmin olen tehnyt laatikkoruoan riisistä ja kanasta: https://ruokaideat.com/2019/05/31/kana-riisilaatikkoa-ja-kurkkuviipaleita/

Päivitys 12.12.2019

Alla kuva annoksestani, jossa on pakastimesta lämmitettyä possu-riisilaatikkoa ja salaattia. Hyvin toimi myös pakastamisen jälkeen.