Valkosipuliperunat keitetyistä perunoista uunissa

Toissapäivänä keitin kattilallisen perunoita, joita syötiin paistettujen pakasteahvenfileiden ja persilja-voikastikkeen kanssa. Eilen tein osasta ylijääneistä keitetyistä perunoista mäiskypottuja, joiden makuun en ollut tyytyväinen, koska niissä maistui eilisperunan tunkkainen maku tiivistyneessä muodossa. Tänään vielä jäljellä olevat perunat päätin sitten käyttää tällaiseen ruokaan, mistä tiedän eilisperunan maun lähtevän pois valmistuksen aikana. Tämä valkosipuliperunoiden resepti on melkein sama resepti kuin tämä Kermaperunat keitetyistä perunoista uunissa, mutta tässä on lisäksi valkosipulia ja tämän skaalasin ylöspäin sille perunamäärälle, mikä minulla sattui nyt olemaan.

Valkosipuliperunat keitetyistä perunoista uunissa

n. 800 g kylmiä keitettyjä perunoita ilman kuoria

2 valkosipulin kynttä kuorittuina

n. 4 dl kuohukermaa TAI vispikermaa

1 ½ tl suolaa

Voitele iso uunivuoka. Leikkaa kuoritut valkosipulin kynnet ohuiksi viipaleiksi. Leikkaa myös kuoritut perunat ohuiksi viipaleiksi. Jos kypsät perunat meinaavat hajota leikatessa, leikkaa vähän paksummiksi. Hajonneet perunaviipaleet voi laittaa alakerrokseen ja ehjimmät ylimpään kerrokseen.

Lado voideltuun uunivuokaan perunaviipaleita (noin puolet perunaviipaleista, rumimmat alimmaisiksi). Levitä päälle valkosipuliviipaleet. Lado päälle loput perunaviipaleet limittäin niin, että valkosipulit eivät näy alta ja pääse palamaan.

Sekoita keskenään kerma ja suola. Kaada kermaseos perunoiden päälle niin, että mahdollisimman moni päällimmäisistä perunaviipaleista kastuu.

Paista 200-asteisen uunin keskitasolla, kunnes pinta on saanut väriä keskeltä asti ja kerma ei ole enää lirua. UHT-kermalla siinä meni nyt 1 tunti. Tuoretta kermaa käytettäessä tarkista valmius 30, 40 ja 50 min kohdalla.

Anna vetäytyä mielellään vähintään 5 min paistamisen jälkeen. Tarjoa lisäkkeenä. Sopii myös uudelleenlämmitykseen ja pakastamiseen.

Vinkkejä:

* Tätä reseptiä voi skaalata ylöspäin tai alaspäin riippuen siitä, paljonko keitettyjä perunoita on. Valitse silloin vuoan koko sellaiseksi, että kuohumisvaraa jää vähintään parin sentin korkuisesti. Paista sen verran aikaa, että ei enää näy ohutta kermaa ja pinnassa on väriä keskellä asti.

* Tämä määrä valkosipulia on minulle sellainen, että maistan valkosipulin mukanaolon, mutta valkosipulin maku ei ole hyökkäävä. Jos haluaa voimakkaamman valkosipulin maun, voi laittaa valkosipulia enemmänkin. Mausteeksi voi halutessa lisätä myös pippuria.

* Pinnalle voi halutessa ripotella juustoraastetta sitten, kun kerma alkaa näyttää paksummalta.

* Tästä voi halutessa tehdä ruokaisamman lisäämällä mukaan esim. kinkkua, paistettua jauhelihaa/kanaa, nakkeja, makkaraa tai meetvurstia. Lisää ne silloin alimmaisten perunaviipaleiden päälle ennen valkosipulia.

Valkosipuliperunoita vuoassa.

Nämä valkosipuliperunat maistuvat mielestäni pehmeän kermaisilta perunoilta ja valkosipulilta. Näiden kanssa syötiin tänään broilerisuikaleita, joita ruskistin 250 g paketillisen maustamattamia fileesuikaleita voissa, lisäsin hampurilaisista ylijäänyttä sipulisilppua sekä mausteseoksen 1/4 tl currya + 1/4 tl sokeria + ½ tl suolaa ja annoin hautua vielä 8 min. Nämä broilerisuikaleet ja valkosipuliperunat maistuivat hyvin yhdessä.

Normaalisti käyttäisiin tällaisiin ruokiin tuoretta kuohukermaa, jos minulla sellaista olisi. Tällä kertaa käytin UHT-vispikermaa, jota olin tilannut alennushintaan hävikkiruoan verkkokaupasta Fiksuruoka.fi. UHT-kermaa en maun puolesta erota tuoreesta kermasta, mutta ruuanlaitossa se näyttää käyttäytyvän eri tavalla. Puolen tunnin uunikypsentämisen jälkeen UHT-kerma ei vielä kiehunut ollenkaan, kun taas tuore kerma yleensä silloin jo kuohuu kovasti. UHT-kermalla näytti kiehumisen jälkeenkin kestävän kauemmin paksuuntua tässä ruuassa kuin tuoreella kermalla. Odotin tämän ruuan olevan valmis 40 minuutissa, mutta UHT-kerma näytti pidentävän valmistusajan yhteen tuntiin. Olen huomannut myös UHT-maitojen kohdalla saman ilmiön, että vaikuttaisi kiehuvan hitaammin ja paksuuntuvan tärkkelysruuissa hitaammin. Kuitenkin jos aikaa on, käytän UHT-kermaa sujuvasti kaikkeen, mihin tuorettakin kermaa, kun taas UHT-maito mielestäni ei maun ja suutuntuman puolesta sovi kaikkeen mihin tuore maito sopii.

Muita tapoja käyttää tähteeksi jääneet keitetyt perunat on kirjoituksessani Ruokaa tähteistä: ylijääneet keitetyt perunat. Tätä kirjoittaessani tämän blogin suosituimmat tähdereseptit keitetyistä perunoista ovat Lohkoperunat keitetyistä perunoista, Liha-perunalaatikko keitetyistä perunoista ja Röstiperunat keitetyistä perunoista.

Päivitys myöhempänä päivänä:

Ylijääneet valkosipuliperunat jalostin nakkikiusaukseksi (kinkkukiusaus tuli ensimmäisenä mieleen, mutta kinkku oli loppu). Pilkoin jääkaappikylmät valkosipuliperunat suikaleiksi, sekoitin niihin pilkottuja nakkeja ja lämmitin mikrossa. Oli hyvää.

Minestrone-tyylinen keitto ylijääneestä riisistä ja ylijääneistä lihoista

Jääkaapissani oli tällaisia tähteitä: grillatun naudan pihvin jämät, kypsä broilerin koipi eiliseltä ja keitettyä riisiä. Nyt teki mieli käyttää ne kaikki keittoon. Tomaattisessa liemessä minun kokemukseni mukaan maistuu hyvin moni tähde. Yleensä laitan tomaattisiin liemiin joko pastaa tai linssejä, mutta nyt kokeilin laittaa kypsää riisiä, kun sitä nyt oli ylimääräisenä. Riisikin osoittautui sopivan hyvin tällaiseen minestrone-tapaiseen keittoon. Tästä keitosta tuli syvän umamisen tomaattikeiton makuinen, jossa erinäisiä sattumia. Naudan lihan ominaismaku voimistui tässä keitossa, broilerin ja riisin makuja taas en tästä huomaa. Tämä keitto maistui meillä koko perheelle ilman väistelyjä.

Minestrone-tyylinen keitto tähderiisistä ja tähdelihoista

400 g keitettyä riisiä (5 dl – raakana vastaisi n. 1 2/3 dl riisiä)

1 kypsä broilerin koipi

n. ½-1 grillattua naudan entrecotepihviä

1 porkkana pilkottuna

1 suippopaprika pilkottuna

1 sipuli silppuna + 3 rkl voita paistamiseen

1 valkosipulin kynsi silppuna

1 tl savupaprikajauhetta

½ tl oreganoa

½ tl basilikaa

1/4 tl timjamia

1 laakerinlehti

1½ litraa lihalientä

1 purkki tomaattimurskaa

1 tölkki valkoisia papuja

suolaa vähitellen lisäten, kunnes maistuu ruualta

2 tl sokeria

Poista broilerin koivesta nahka. Irrota broilerin lihat luusta. Pilko lihat. (Säästä nahka ja luu pakkaseen kanalientä varten, jos broileri on suhteellisen tuoretta.) Pilko pihvistä lihaosat. (Sitkeät ja valkoiset osat voi myös laittaa pakkaseen lihalientä varten, jos liha on suhteellisen tuoretta.)

Mittaa valmiiksi kippoon savupaprika, oregano, basilika ja timjami. Kuullota kattilan (vähintään 3 litran vetoisen) pohjalla sipulisilppua voissa muutama minuutti. Lisää valkosipulisilppu ja ne mausteet siitä kiposta. Kuullota vielä noin minuutti. Lisää kaikki muut ainekset paitsi pavut, suola ja sokeri. Kiehauta.

Huuhtele tölkkipavut siivilässä, kunnes huuhteluvesi on kirkasta. Lisää huuhdellut pavut kiehuvaan liemeen. Laske lämpö matalimmalle ei-nollalle. Anna hautua ilman kantta puolisen tuntia. Poista laakerinlehti.

Lisää suolaa maun mukaan vähitellen (½-1 tl kerrallaan) maistellen, kunnes maistuu ruualta, eikä kuumalta vedeltä. Lisää sokeria pyöristämään makua. Voi tarjota heti. (Annoksen pinnalle voi halutessa ripotella esim. parmesaaniraastetta ja/tai tuoretta basilikaa, mutta itse en tällä kertaa kaivannut.)

Vinkkejä:

* Tässä mainittujen lihojen sijaan voi käyttää myös muuta lihaa, joka voi olla kypsää tai raakaa (kunhan se on sellaista lihaa, joka ehtii mureutua puolessa tunnissa). Raa’at jauhelihat, broilerisuikaleet ja pekoni kannattaa paistaa ensin. Kinkkua/nakkia/makkaraa voi laittaa tähän keittoon paistamatta. Toisaalta voi myös jättää lihan kokonaan pois ja korvata sienillä, joista tulee tomaattisiin keittoon hyvin samankaltainen maku kuin lihasta.

* Kypsän riisin sijaan voi käyttää myös kypsää pastaa. Toisaalta voi käyttää myös raakaa riisiä/pastaa, sillä ne ehtivät kyllä kypsyä tässä ajassa. Raakana käytä niitä keittoon varovaisia määriä, sillä ne imevät keitosta paljon nestettä ja siten turpoavat paljon.

* Vihanneksina voi käyttää mitä tykkää ja mitä löytyy. Voi käyttää myös ylijääneitä kypsiä vihanneksia tai ylijääneitä vihannesraasteita.

Karitsan jauhelihapihvit + valkosipuli-jogurttikastike

Pakastimessa tuli vastaan paketti karitsan jauhelihaa. Otin sen aamulla sulamaan huoneenlämpöön, ja lounaaksi paistoin siitä pihvit. Tämä lähituottajan paketti karitsan jauhelihaa oli superkätevä, koska se oli litteä suorakulmio. Litteän suorakulmion vain leikkasin pihveiksi sotkematta käsiä, paistoin pihvit voissa molemmin puolin ja ripottelin suolaa päälle. Litteän muodon ansiosta paketti myös suli huoneenlämmössä muutamassa tunnissa. Lisukkeeksi tein valkosipuli-jogurttikastiketta, keitettyjä perunoita ja paahdettua kesäkurpitsaa. Tykkäsin tästä ateriasta tosi paljon. Valkosipuli-jogurttikastike on mielestäni mahtava kastike, joka sopii paitsi karitsalle, myös muille lihoille, kanalle, kalalle, perunoille ja vihanneksille. Kaiken lisäksi voin tehdä sen kastikkeen (ja muutkin tämän aterian osat), vaikka kaupassa ei ole käyty 11 päivään.

Valkosipuli-jogurttikastike

300 g turkkilaista jogurttia (3 dl)

3 valkosipulin kynttä kuorittuina ja silputtuina

1 ½ tl sokeria

3/4 tl suolaa

Sekoita kaikki ainekset. Anna mielellään maustua jääkaapissa vähintään puoli tuntia, mutta ei haittaa myöskään yön yli eikä vuorokausi tai parikin. Sopii ainakin paistetulle/grillatulle lihalle, kebabille, kanalle, kalalle, perunoille ja vihanneksille (sekä mistä tahansa noista tehdyille pyöryköille/pihveille).

Vinkki:

Tähän kastikkeeseen voi halutessa lisätä muitakin makuaineita, kuten esimerkiksi yhtä tai useampaa näistä:

* pippuri

* tuoreet yrtit silputtuina (karitsan/lampaan kanssa erityisen hyvin sopii tuore minttu)

* chili

Valkosipuli-jogurttikastike.

Karitsan jauhelihapihvit

karitsan jauhelihaa

voita paistamiseen

suolaa

Jos jauheliha on litteänä suorakulmiona, leikkaa pois muovit jauhelihan päältä ja leikkaa jauheliha pieniksi suorakulmion muotoisiksi pihveiksi. Jos jauheliha on paksumpi köntsä, muotoile siitä käsin litteitä pihvejä. Paista pihvit voissa pannulla molemmin puolin ruskeiksi. Ripottele suolaa molemmin puolin, mieluiten heti kääntämisen tai pannusta ottamisen jälkeen silloin, kun suolattava puoli on kuumimmillaan. (Pippuriakin voi halutessa lisätä. Paistorasvaan voi halutessa myös laittaa valkosipulin kynsiä kokonaisina tai pilkottuina. Ne antavat makua lihaan paistamisen aikana, mutta toisaalta niitä ei tarvita, jos tarjoaa valkosipulikastikkeen kanssa niin kuin minä nyt.)

Tällainen litteä suorakulmion muotoinen jauhelihapaketti on erittäin kätevä jauhelihapihvien tekoon.

Päivitys 16.4.2020:

Tämän aterian ylijääneet keitetyt perunat käytin halloumipyttipannuun.

Päivitys 17.4.2020:

Tältä aterialta ylijääneen valkosipuli-jogurttikastikkeen käytin lihapullataikinaan.

Tomaattinen linssikastike ja spagetti

Kokeilin nyt ensimmäistä kertaa tehdä linsseistä kastikkeen pastalle. Olen usein tehnyt linssikeittoa ja linssikeiton tähteistä linssi-pastavuokaa, mutta pasta + linssikastike -yhdistelmää ei ollut tullut vielä tehtyä. Nyt kun huvitti kokeilla tällaista ruokaa, joka on ikään kuin linssibolognese, tein samaan tapaan kuin hyväksi havaitsemani tomaattisen linssikeiton, mutta käytin vähemmän nestettä, jolloin tuli enemmän kastike kuin keitto. Linssikeittoa voin tehdä sekä vihreistä että punaisista linsseistä, mutta pastakastikkeeseen en halua vihreiden linssien suutuntumaa, joten tähän kastikkeeseen käytin punaisia linssejä. Punaisten linssien suutuntuma toimi pastakastikkeessa mielestäni hyvin, ja lapsetkin söivät lautasensa epäröimättä tyhjiksi. Maku tällä linssikastikkeella ei ollut parhaimmillaan vielä tuoreeltaan: Vastavalmistettuna tämä oli hyvää vain vahvan juustoraasteen kanssa, mutta jääkaappikylmäksi jäähtymisen jälkeen uudelleenlämmitettynä olikin herkullista ilmankin juustoa. Siten haluan tällä tavalla tehtyä linssikastiketta pastan kanssa toistekin, joten kirjoitan reseptin tähän ylös ja kirjoitan siihen myös, että parasta vasta uudelleenlämmitettynä.

Tomaattinen linssikastike pastalle

2 dl punaisia linssejä

5 dl liha-, kana- tai kasvislientä

400 g tomaattimurskaa

1 sipuli

1 valkosipulin kynsi

1 tl savupaprikajauhetta

1 punainen paprika

1 porkkana

4 rkl voita (tai muuta rasvaa)

½ tl oreganoa

½ tl basilikaa

1/4 tl timjamia

2 tl sokeria

suolaa maun mukaan ja riippuen liemen suolaisuudesta (minun liemeni on lähes suolatonta, joten lisäsin suolaa 2 1/4 tl – kaupan liemikuutiosta tulisi tähän suolaa 1 tl)

Tarjoiluun:

keitettyä pastaa

halutessa vahvaa juustoraastetta (esim. pecorino, parmesaani tai grada padano), murennettua fetajuustoa tai ravintohiivahiutaleita

halutessa tuoreita yrttejä esim. basilika, rucola, oregano tai timjami

Kuori sipuli ja valkosipuli. Silppua ne. Pilko paprika pieniksi paloiksi. Kuori porkkana, pilko sekin pieniksi paloiksi.

Kuumenna kattilan pohjalla 4 rkl voita. Lisää sipulisilppu, ja kuullota sitä muutama minuutti. Lisää paprika ja porkkana, ja kuullota taas muutama minuutti. Lisää valkosipuli ja savupaprika, kuullota vielä yksi minuutti. Lisää liemi ja tomaattimurska, kiehauta.

Huuhtele linssit siivilässä. Lisää ne kiehuvaan nesteeseen, ja sekoita. Laske lämpö pienimmälle ei-nollalle. Sekoita mukaan oregano, basilika ja timjami. Anna hautua ilman kantta puoli tuntia.

Lisää sokeri ja suola. Maista, ja lisää suolaa tai muuta maustetta tarvittaessa (esim. pippuria ja/tai tuoreita yrttejä silputtuna).

Tämän linssikastikkeen maku on parhaimmillaan vasta jäähtymisen ja uudelleenlämmityksen jälkeen. Siksi kannattaakin, jos mahdollista, tehdä tämä linssikastike valmiiksi jo edellisenä päivänä kuin sitä tarvitsee.

Tämä linssikastike on eri makuinen kuin perinteisesti pastan kanssa syötävä jauhelihasta tehtävä bolognesekastike. Maku tässä linssikastikkeessa ei ole lihainen, vaan luonnehtisin, että umaminen, makea ja jokseenkin raikas. Tomaattinen maku tässä on mielestäni vähäisempi kuin bolognesekastikkeessa. Jos tomaattisuutta haluaa enemmän, voi lisätä tomaattipyreetä, mutta itse en kaipaa tähän mitään enempää. Lapsiin upposi sekä tuoreltaan että uudellenlämmitettynä, mutta itse ihastuin vasta uudelleenlämmitettynä.

Tuoreeltaan tämä linssikastike oli mielestäni parhaimmillaan niin, että spagetti ja linssikastike annostellaan lautaselle kerroksittain (ei sekoiteta) ja päälle laitetaan paljon vahvaa juustoraastetta (enemmän kuin allaolevassa kuvassa oikealla). Juustoraaste oli nyt pecorinoa, jota minulla sattui olemaan jääkaapissa avattuna, mutta yhtä hyvin kävisi esim. parmesaani tai vaikkapa murennettu fetajuusto, jos sitä olisi tyrkyllä. Spagetin kanssa sekoittaminen ei tehnyt hyvää tälle kastikkeelle, koska silloin maku laimeni omaan makuuni liikaa (lapsen makuun silloin sopiva), mutta kerroksittain syötynä maku tuli esille. Uudelleenlämmitettynä söin edelleen kerroksittain ilman sekoittamista, mutta uudelleenlämmitettynä en enää kaivannut mitään juustoa päälle, vaan oli maistuvaa jo pelkällä spagetti + linssikastike -yhdistelmällä.

Linssikeitot, joihin tämä linssikastike perustuu, ovat nämä:

Muita linssireseptejä:

Muita hyviä pastaruokia:

Duchesse-perunat muusista

Tein eilen hirvenlihapullia ja ison satsin perunamuusia. Sen satsin ylijääneestä perunamuusista tein lounaaksi perunapannukakkua savusiikatäytteellä. Nyt teki mieli kokeilla tehdä taas perunamuusista duchesse-perunoita. Minulla on ollut vaikeuksia löytää sellaista perunamuusista tehtävien duchesse-perunoiden ohjetta, jossa olisi tarkat määrät ja jolla tehtynä kasat eivät leviä uunissa. Nyt käytin kahta eri ohjetta, joista yksi englanninkielinen, jossa oli tarkat määrät ja toinen suomenkielinen, jossa oli uskottavampi paistolämpötila ja jossa ei tarvinnut voidella pintoja keltuaisilla, mutta jossa ei kerrottu tarkkoja ainesosien määriä. Kun noudatin englanninkielisen ohjeen ainesosien määrää ja suomenkielisen ohjeen paistolämpötilaa, tuli duchesse-perunoita, jotka jonkin verran levisivät uunissa, mutta kuitenkin pysyivät erillään toisistaan. Aiemmilla duchesse-kokeiluillani muusista ne ovat levinneet uunissa yhdeksi isoksi levyksi, joten tämänkertaiseen kokeiluun olen tyytyväinen ja kirjoitan reseptin ylös.

Duchesse-perunat perunamuusista

500 g perunamuusia (n. 5 dl)

2 kananmunan keltuaista

ripaus suolaa

(ripaus muskottia, jos on – minulla ei ollut)

Riko kananmunien rakenne haarukalla, lisää niihin suolaa ja sekoita tasaiseksi. Sekoita keltuaiset muusiin. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla.

Tässä vaiheessa on ainakin kaksi eri tapaa jatkaa. Perinteinen tapa tehdä duchesse-perunoita on, että lusikoi perunamuusiseoksen pursotuspussiin (samanlaiseen jolla kermaa pursotetaan kakun päälle) ja pursottaa leivinpaperoidulle pellille kauniita ruusukkeita. Toinen tapa on yksinkertaisesti lusikoida seoksesta kasoja leivinpaperoidulle pellille niin, että jää hyvin leviämisvaraa. Se oli minun suosimani tapa tällä kertaa. Pursottamalla tulee kauniimpia, mutta juuri tällä perunamuusista tehdyllä ohjeella ne eivät täysin säilytä muotoaan uunissa.

Paista duchesse-perunoita 225-asteisen uunin keskitasolla, kunnes pinnoissa on väriä. Minulla kesti siinä nyt 25 minuuttia.

Tällä kertaa valitsin mieluummin lusikoimisen kuin pursottamisen siksi, koska en tykkää tiskata pursotuspussia. Se on niitä harvoja sellaisia keittiötavaroitani, että ei kestä konepesua eikä ole helposti käsintiskattava, varsinkaan kuivuneen perunamuusin tapauksessa.

Maku näissä perunamuusista tehdyissä duchesse-perunoissa on mielestäni neutraalin perunainen. Perunan maku on näissä miedompi kuin monissa muissa uunissa tehdyissä perunalisäkkeissä, kuten lohkoperunoissa tai viipaleperunoissa. Niiden tapaista sellaisenaan herkuteltavaa perunaruokaa nämä duchesse-perunat eivät mielestäni ole, vaan nämä ovat parhaimmillaan lihan ja kastikkeen kanssa, sillä maku on neutraali ja suutuntuma sellainen, että kaipaan niiden kanssa vähän jotain kastiketta.

Nyt söin näiden duchesse-perunoiden kanssa eilisiä hirvenlihapullia sekä valkosipuli-smetanakastiketta. Maistui todella hyvin. Valkosipuli-smetanakastikkeen tein sekoittamalla smetanapurkin loppuihin (n. ½ purkkia smetanaa) yhden hienonnetun valkosipulin kynnen, 1 maustemitta suolaa, ½ tl sokeria ja useamman pyöräytyksen mustapippuria (taisi mennä 4 pyöräytystä). Annoin kastikkeen maustua jääkaapissa sen aikaa, kun duchesse-perunat olivat uunissa. Kastiketta tuli tuosta määrästä vain yksi annos, mutta se oli ok, koska meillä kukaan muu ei syö raakaa valkosipulia. Joku muu kerta voisin kuitenkin tehdä tuota herkkukastiketta kerralla isomman annoksen, jotta riittää muillekin päiville.

Kun miettii perunamuusin uusiokäyttötapoja, tämän duchesse-tavan etu on se, että tämä on helppo ja suht nopea tapa saada eilisestä perunamuusista toimiva perunalisäke. Eilinen perunamuusi on yleensä tunkkaisen makuista, mutta nämä duchesse-perunat eivät ole. Eilisperunan tunkkainen maku yleensä häviää tällaisissa ruuissa, missä perunamuusi paistetaan kiinteäksi asti. Silloin perunan maku tyypillisesti muuttuu tunkkaisesta takaisin neutraaliksi. Jos taas perunan seassa on raakaa vehnäjauhoa, perunan maku yleensä makeutuu ja suutuntuma muuttuu kosteammaksi.

Lusikoidut kasat eli helpoimmalla tehdyt duchesse-perunat ennen paistamista.
Duchesse-perunat paistamisen jälkeen. Eivät säilyttäneet muotoaan, mutta eivät myöskään levinneet koko pellille, joten onnistuneimmat duchesse-perunani muusista ikinä.

Tähteeksi jääneet duchesse-perunat olivat hyviä suoraan jääkaapista voin kanssa käsin syötynä, leivän tapaan.

Kylmä duchesse-peruna voin kanssa kuin leipä.

Resepti duchesse-perunoiden tekemiseen ilman tähteitä on täällä, kirjoituksessani Perunalisäkkeitä.

Muita tapoja hyödyntää tähteeksi jäänyt perunamuusi on kirjoituksessani Ruokaa tähteistä: ylijäänyt perunamuusi. Siellä on reseptit Perunasämpylät, Perunaletut, Perunatassut, Perunapannukakku, Perunamuffinit ja Perunamuusivuoka sekä linkkejä muihin resepteihin.