Perunateeleivät keitetyistä perunoista

Eiliseltä savulohiaterialta jäi kolme keitettyä perunaa, jotka halusin käyttää johonkin nopeaan leivontaan. Muuten olisin tehnyt näistä ylijääneistä keitetyistä perunoista perunarieskoja, mutta kananmunat oli loppu. Olen kerran kokeillut jättää vain perunarieskareseptistä kananmunan pois, mutta silloin rakenne jäi mielestäni keskeltä liian löysäksi, joten aloin mieluummin miettiä kokonaan eri reseptiä. Tuli mieleeni perunateeleivät perunamuusista, sillä siihen munaa ei tarvita. Sitä reseptiä soveltaen sain tehtyä hyvät teeleivät keitetyistä perunoista ilman kananmunaa. Myöskään hiivaa ei näihin perunateeleipiin tarvita, sillä nämä kohotetaan leivinjauheella, niin kuin teeleivät yleensäkin. Yksinkertaisesti muusasin kuorettomat keitetyt perunat, mittasin paljonko muusia tuli, suhteutin reseptin muut ainekset muusimäärän mukaan ja jatkoin samaan tapaan kuin muusista tehtäessä. Nämä perunateeleivät maistuvat mielestäni ennen kaikkea hyvältä teeleivältä, jossa mukana perunarieskan makua ja suutuntumaa.

Perunateeleivät keitetyistä perunoista (2 isoa teeleipää)

n. 300 g keitettyjä perunoita ilman kuoria (n. 3-6 perunaa riippuen perunoiden koosta – keskikokoisia n. 5 kpl, isoja keitinperunoita n. 3 kpl, isojen uuniperunoiden kokoisia riittää 2 kpl)

n. 3 dl täysmaitoa (n. 300 g)

75 g voita sulatettuna

5 dl vehnäjauhoja (325 g)

3 tl leivinjauhetta

2 tl suolaa (tai 3 tl, jos tykkää voimakassuolaisesta teeleivästä)

Muusaa kuorettomat perunat (esim. nyrkeillä, haarukalla tai perunasurvimella). Sekoita niihin maitoa vähintään sen verran, että seos on kuin perunamuusia.

Eri astiassa sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe ja suola. Sekoita perunaseokseen voisula. Sekoita vehnäjauhoseokseen perunaseos. Tarvittaessa lisää myös maitoa sen verran, kuin tarvitaan, että taikinan saa sekoitettua tasaiseksi taikinaksi. Sekoita taikina (lusikalla) juuri ja juuri tasaiseksi, mutta älä vaivaa sitkoa. Tarkoitus on tulla lusikoitava suhteellisen tasainen taikina, joka ei leviä itsestään ennen paistoa.

Vuoraa leivinpaperilla kaksi uunipeltiä. Lusikoi kullekin pellille puolet taikinasta keoksi. Ripottele kummankin keon päälle jauhoja. Taputtele käsillä taikinakeot matalahkoiksi. Ripottele tarvittaessa lisää jauhoja, jos taikina alkaa tarttua käsiin. Tasoita käsillä reunoista rosot pois sen verran kuin jaksat (rosot palavat nopeasti, mutta toisaalta palaneet rosot on helppo leikata pois). Pistele kukin teeleipä haarukalla ennen paistamista.

Paista kutakin isoa teeleipää 250-asteisen uunin keskitasolla noin 15 minuuttia, tai kunnes pinta on saanut väriä ja teeleipä on kypsä. Leikkaa valmiit teeleivät paloiksi. Hyvää tuoreeltaan voin kanssa, mutta säilyy myös huoneenlämmössä seuraavaan päivään. Ylimääräiset voi pakastaa.

Vinkkejä:

* Perunan määrän kanssa ei tarvitse olla turhan tarkka. Kunhan taikinan saa sekoitettua lusikalla tasaiseksi ja se ei leviä itsestään ennen paistoa, lopputulos on todennäköisesti hyvä. Samalla periaatteella voi käyttää perunan sijaan tähän muitakin kypsiä aineksia, mitä on tarvetta käyttää pois. Sekaan voi laittaa myös vähän juusto- tai porkkanaraastetta, jos haluaa. Päälle voi ripotella halutessa esimerkiksi juustoraastetta, kaurahiutaleita tai siemeniä.

* Tällä reseptillä voi tehdä kaksi isoa perunateeleipää ylijääneestä perunamuusista korvaamalla 300 g perunaa ja 1 dl maitoa 4 desilitralla perunamuusia.

* Samalla reseptillä voi tehdä halutessa myös pienempiä teeleipiä. Paista niitäkin 250-asteisen uunin keskitasolla, kunnes on väriä pinnassa ja sisältä kypsä. Pienemmät kärähtävät herkemmin, joten ota pois uunista mieluiten ennen kuin teeleivissä on mustaa.

* Kokeile samaa reseptiä myös ylijääneillä uuniperunoilla. Reseptissä olevat 300 g keitettyjä perunoita voi korvata kahdella kypsällä (Rosamundan kokoisella) uuniperunalla. Muusaa uuniperunat ilman kuoria, lisää maitoa niin paljon, että seos on perunamuusin paksuista, ja kuiva-aineisiin sekoitettaessa lisää niin paljon maitoa, kuin tarvitaan tasaisen taikinan aikaansaamiseksi.

Tämä perunateeleivän resepti on käytännössä perunamuusiteeleivän ohje 1.5-kertaistettuna. Vehnäjauhojen määrän pyöristin alaspäin, koska perunan osuus tuli vähän isommaksi kuin perunamuusiteeleivän ohjeessa. Leivinjauheen ja voin määrät on suoraan 1.5-kertaistettu alkuperäisestä ohjeesta. Maidon määrän katsoin silmätuntumalla sellaiseksi, että taikinan rakenne on sopiva. Suolan määrän jätin 1.5-kertaistamatta, koska alkuperäisen ohjeen 2 tl suolaa 3½ dl jauhomäärää kohden tuotti voimakassuolaisen lopputuloksen, millaiselle on paikkansa ja usein teeleipiin sopiikin voimakassuolaisuus, mutta tällä kertaa minun ei tehnyt mieli voimakassuolaista. Kyseisen perunamuusiteeleivän ohjeen olen itse alun perin katsonut täältä: http://soppakellari.blogspot.com/2008/05/perunaiset.html , josta olen vain korvannut grahamjauhot vehnäjauhoilla makusyistä. Kyseisessä blogissa kerrotaan ohjeen pohjan olevan alun perin Valion Lämpimäisiä-keittokirjasta, jollaista minulla itselläni ei ole, mutta voisi olla hyvä idea hankkia.

Ylijääneet teeleivän palat pakastuspussissa menossa pakkaseen.

Näitä teeleipiä tehdessäni tulin miettineeksi, mikä ero oikeastaan on teeleivällä ja rieskalla. Minun käyttämäni reseptit perunateeleiville ja perunarieskoille eroavat toisistaan ennen kaikkea kolmella tavalla: 1) perunarieskoissa perunasoseen osuus on korkeampi 2) perunarieskoissa käytän kananmunaa ja 3) perunarieskoissa en käytä leivinjauhetta. Maku näissä perunateeleivissä on mielestäni selvästi enemmän teeleivän kuin perunarieskan maku. Moni käyttämäni rieskaresepti (esim. puurorieskat, riisirieskat ja spagettirieskat) sisältää samat perusraaka-aineet kuin teeleivät ja valmistetaan samalla tavalla kuin teeleivät, mutta erottavana tekijänä teeleivän ja rieskan välillä näyttäisi olevan selvästi suurempi leivinjauheen määrä teeleivässä kuin rieskassa. Rieskaresepteissä näyttää olevan 1 tl leivinjauhetta 3 dl jauhoja kohden, teeleivissä taas suunnilleen samaa jauhomäärää kohden 2 tl leivinjauhetta. Rieskoissa käytän usein myös kananmunaa, jota ei vaikuta tarvittavan teeleipiin. Rieskat joissakin resepteissä myös kohotetaan hiivalla, mutta teeleivät ilmeisesti kohotetaan aina leivinjauheella.

Muita tapoja käyttää tähteeksi jääneet keitetyt perunat on kirjoituksessani Ruokaa tähteistä: ylijääneet keitetyt perunat. Tätä kirjoitettaessa tämän blogin suosituimmat tähdereseptit keitetyistä perunoista ovat Lohkoperunat keitetyistä perunoista uunissa, Liha-perunalaatikko keitetyistä perunoista ja Röstiperunat keitetyistä perunoista.

Perunarieskat keitetyistä perunoista

Perunarieskat ylijääneistä keitetyistä perunoista.

Söimme lounaaksi lohikyljyksiä, keitettyjä perunoita ja voisulaa. Keitin silloin perunoita kerralla koko kattilallisen. Tähteeksi jääneistä keitetyistä perunoista huvitti nyt tehdä perunarieskoja. Yleensä teen perunarieskat perunamuusista, mutta nyt tein rieskat ylijäämä keitetyistä perunoista, kun niitä nyt oli. Nyt kun samasta taikinasta riitti kahdelle pellille, testasin samalla, miten vaikuttaa lopputulokseen se, paistanko uunin keskitasolla vai ylätasolla. Molemmpia paistoin uunissa, kunnes oli sopivasti väriä pinnassa, mihin keskitasolla kesti nyt 20 minuuttia ja ylätasolla 15 minuuttia. Lopputulema oli, että ylätasolla tuli pehmeämpiä ja kuohkeampia rieskoja. Ylätasolla paistetut olivat kauttaaltaan pehmeitä, kun taas keskitasolla paistetut olivat sisältä pehmeitä, reunasta ja pohjasta rapeita. Ylätasolla paistetut maistuivat enemmän perunarieskalta kuin keskitasolla paistetut, jotka maistuivat enemmän hyviltä teeleiviltä kuin perunarieskalta. Keskitasolla paistetuista hädin tuskin edes huomasin perunan läsnäoloa. Molemmat olivat hyviä, ja molemmat maistuivat myös selvästi vähemmän perunarieskalta kuin perunamuusista tehdyt perunarieskat. Siihen syynä oli todennäköisesti eri perunalajike: keitetyt perunat olivat nyt kiinteää perunalajiketta, kun taas muusiin käytän jauhoista perunaa tai yleisperunaa.

Päivitys 13.5.2020: Jos haluaa leipoa keitetyistä perunoista jotain nopeaa ilman kananmunaa, silloin suosittelen perunateeleipää keitetyistä perunoista.

Perunarieskat keitetyistä perunoista

300 g keitettyä perunaa jäähtyneenä ja ilman kuoria (n. 6 kpl pientä-keskikokoista)

3 dl vehnäjauhoja (195 g)

1 kananmuna

1 tl suolaa

2 dl täysmaitoa (200 g)

2 rkl voita sulatettuna

Muusaa perunat. Itse muusaan kylmät perunat mieluiten nyrkillä.

Sekoita kananmuna tasaiseksi pikkukipossa. Sekoita perunamuusiin kananmuna, suola ja maito. Sekoita mukaan voisula. Lisää vehnäjauho, ja sekoita nopeasti tasaiseksi.

Nostele taikinasta kahden lusikan avulla kasoja kahdelle leivinpaperoidulle uunipellille. Ripottele kasojen päälle jauhoja, ja taputtele kasat käsillä mataliksi. Pistele haarukalla reikiä kaikkiin rieskoihin.

Paista 250-asteisessa uunissa, kunnes pinnassa on sopivasti väriä. Jos haluat enemmän perunarieskamaisen kuin teeleipämäisen lopputuloksen, paista uunin ylätasolla (n. 15 min). Jos taas haluat enemmän teeleipämäisen kuin perunarieskamaisen lopputuloksen, paista uunin keskitasolla (n. 20 min).

Näitä perunarieskoja söimme päivälliseksi lohisalaatin kanssa. Lohisalaatin tein lounaalta tähteeksi jääneestä lohesta ja ylijääneestä salaatista samalla periaattella kuin tämän lohisalaatin, eli salaattia, hedelmää, lohta, öljyä, sitruunamehua.

Muita rieskoja tähteistä:

Muita tapoja käyttää tähteeksi jääneet keitetyt perunat on kirjoituksessani Ruokaa tähteistä: ylijääneet keitetyt perunat. Siellä on mm. reseptit Aurajuustoperunat keitetyistä perunoista uunissa, Uuniperunat keitetyistä perunoista ja Lohkoperunat keitetyistä perunoista uunissa.

Leipäreseptejä ilman hiivaa

Nyt kun on koronavirus liikkeellä ja ihmiset innostuneet hamstraamaan kaikkea kaupoista, hiiva on ollut monista kaupoista kokonaan loppu. Alla linkkejä leipäresepteihin, joihin ei tarvita hiivaa.

Jos on tähteitä, niistä on helppo tehdä hyviä rieskoja ilman hiivaa:

Teeleivät yleensä tehdään ilman hiivaa. Suosittelen erityisesti tätä Myllyn paras -sivuilta löytyvää kaurateeleipien ohjetta: https://www.myllynparas.fi/reseptit/kaurateeleipaset

Perunarieska perunavellistä

Perunavellin jämistä tehty rieska.

Tein kolme päivää sitten perunavelliä. Sen tähteitä oli jäljellä kattilassa vähän reilut 2 desilitraa. Olen tehnyt usein perunarieskaa perunamuusista (pellillinen tai pienet rieskat), mutta nyt kokeilin tehdä samanlaista rieskaa perunavellistä. Sekoitin perunavellin loppuihin 2/3 tl suolaa, 1 kananmunan ja 2 dl vehnäjauhoja. Levitin taikinan lusikalla leivinpaperoidulle pellille pyöreähköksi muodoksi, ja pistelin haarukalla. Paistoin 250-asteisen uunin keskitasolla 15 minuuttia. Maku on sama kuin perunamuusista tehdyllä rieskalla, mutta taikina tuntui olevan vähemmän tarttuvaa ja helpommin lusikalla muotoon levitettävää. Yleensä jos teen pyöreitä perunarieskoja muusista, taputtelen pyöreään muotoon käsillä jauhoja apuna käyttäen, mutta nyt ei tarvinnutkaan sotkea käsiä ollenkaan, vaan riitti muotoon levittäminen lusikalla.

Perunarieska perunavellistä (1 isohko pyöreä rieska – voi tarvittaessa tehdä tupla-annoksen, jolloin tarvitaan kaksi peltiä)

reilu 2 dl perunavelliä (oli 220 g)

2/3 tl suolaa

1 kananmuna

2 dl vehnäjauhoja (130 g)

Sekoita perunavelliin suola ja kananmuna kierrevispilällä. Sekoita lusikalla tai kaapimella joukkoon vehnäjauhot, sekoita taikina tasaiseksi. (Tässä vaiheessa lisäisin maitoa, jos kaikki vehnäjauhot eivät kostuisi. Lisäisin maitoa sen verran, että kaikki jauhot kostuvat, taikinan saa sekoitettua tasaiseksi ja taikina on lusikoitavaa.) Levitä taikina lusikalla leivinpaperin päälle pellille pyöreähköön ohuehkoon muotoon. Paista 250-asteisen uunin keskitasolla 15 minuuttia tai kunnes pinnassa on ruskeita pilkkuja. Leikkaa paloiksi.

Perunarieskan pala alapuoleltaan voideltuna.

Puurorieska pellillinen – ylijäänyt kaurapuuro hyötykäyttöön

Rieska kaurapuurosta – kaurapuuron tähteet muuntuivat pellilliseksi kaurarieskaa.

Tämä on mainio helppo ja nopea hiivaton leipä, jonka makuaineena on puuron jämät. Tätä puurosta tehtyä rieskaa voi sanoa myös nimellä peltirieska, koska tämä on rieskaa koko pellillinen. Tämä on toisaalta kaurarieska, koska kaurahan tässä maistuu. Ryynirieska kuvaisi tämän rieskan rakennetta. Kaurapuurorieska olisi tarkin nimitys, mutta puurorieska on lyhempi nimi. Toisaalta mausta en erota, oliko kaura keitetty puuroksi ennen rieskaksi tekemistä. Joka tapauksessa, rieska on hyvä tapa hyödyntää ylijäämä kaurapuuro. Kaurapuuron jämistä tulee pehmeä ja hyvänmakuinen rieska ilman hiivaa, kohottamista ja käsien sotkemista. Tulee hyvä simppeli kauraleipä helposti samalla kun saa jemmattua kaurapuuron jämät, joten win-win. Kun kaurapuuroa on ylimääräisenä 3 dl, pellillinen rieskaa on yksi kätevimmistä jutuista, mitä tehdä kaurapuuron jämistä. Alla resepti / ohje.

Puurorieska pellillinen

3 dl jäähtynyttä kaurapuuroa (n. 300 g)

3 dl vehnäjauhoja (195 g)

1 tl leivinjauhetta

1 tl suolaa

2 kananmunaa

3 dl täysmaitoa

2-3 rkl voita sulatettuna

Sekoita vehnäjauhoihin leivinjauhe ja suola. Sekoita muniin maito, sitten puuro ja voisula. Sekoita mukaan vehnäjauhoseos. (Tässä vaiheessa voi tarvittaessa lisätä maitoa niin, että seos on helposti kaadettavaa ja levitettävää.) Levitä taikina (esim. lusikalla tai kaapimella) leivinpaperoidulle uunipellille. Paista 250-asteisen uunin keskitasolla noin 15 minuuttia tai kunnes pinta on ruskistunut. Leikkaa paloiksi. Hyvää sekä tuoreena että jäähtyneenä. Sopii myös pakastettavaksi.

Vinkkejä:

* Tämän rieskan voi tehdä aika nopeasti, vaikka puuroa ei olisikaan tähteenä. Sopivan määrän kaurapuuroa tätä reseptiä varten voi tehdä nopeasti mikrossa näin: Sekoita korkeareunaisella syvällä lautasella 1 dl kaurahiutaleita, 2 dl maitoa ja ripaus suolaa. Kuumenna mikrossa täydellä teholla 3 minuuttia. Jos et ole ennen tehnyt maitopohjaista puuroa mikrossa juuri siinä astiassa, tarkkaile kuohumista. Jos alkaa kuohua yli, keskeytä kuumentaminen, sekoita, ja jatka kuumentamista, kunnes 3 minuuttia on kuumennettu tai puuro on valmista. Puuro paksunee jäähtyessään. Anna puuron jäähtyä mielellään kädenlämpöä viileämmäksi ennen rieskataikinaan lisäämistä.

* Jos kokeilet tätä reseptiä muulla puurolla kuin kaurapuurolla, käytä puuroa sama määrä kuin ohjeessa on, ja säädä maidon määrä sellaiseksi, että taikina on helposti kaadettavaa ja levitettävää.

* Keitetystä riisistä voi tehdä pellillisen riisirieskaa samalla reseptillä, mutta korvaamalla puuron samalla desilitramäärällä keitettyä jäähtynyttä riisiä.

Tämä kaurapuurorieska kohoaa leivinjauheella. Jos kiinnostaa puurorieska ilman leivinjauhetta ja kananmunaa, sellainen resepti on täällä: https://anna.fi/reseptit/kaurarieskat Kyseiseen ohjeeseen tarvitaan 2 dl puuroa ja siitä tulee neljä puurorieskaa, jotka kohotetaan hiivalla ja valmistusaika on noin 1 tunti. Siihen käy ohjeen mukaan kaurapuuro, neljän viljan puuro ja ruispuuro.

Mutta takaisin tähän tämän postauksen pellilliseen kaurapuurorieskaa. Tämä rieska on hyvin saman makuinen kuin kauraryynirieska, joka tehdään keittämättömistä kaurahiutaleista ilman jauhoja, hiivaa ja leivinjauhetta. Sen resepti on täällä: https://ruokaideat.com/2019/07/22/kesakeittoa-ryynirieskaa-ja-munavoita/ Sekä kyseisen kauraryynirieskan että tämän kaurapuurorieskan kanssa sopii hyvin munavoi, mutta myös tavallinen voi ja tavalliset leivänpäälliset sopivat.

Tämä pellillinen puurorieskaa on kätevä, jos puuroa on 3 dl. Jos puuroa on 2 dl, voi tehdä helposti kaksi pyöreää puurorieskaa tällä reseptillä: https://ruokaideat.com/2020/01/12/puurorieskat-helpot-rieskat-kaurapuuron-jamista-ilman-hiivaa/ Jos vertaa niiden pyöreiden puurorieskojen makua tähän pellilliseen puurorieskaa, niissä pyöreissä on mielestäni enemmän paahdetun kauran makua kuin tässä pellillisessä puurorieskaa, jossa kaura on ”kosteammassa” muodossa.

Ylijääneestä kaurapuurosta tulee myös hyvät puuromuffinssit. Niitä voi tehdä niin suolaisina kuin makeina versioina. Muita tapoja käyttää ylijäänyt kaurapuuro tai muu puuro löytyy kirjoituksestani Ruokaa tähteistä: ylijäänyt puuro. Siellä on mm. reseptit Puuropannukakku, Puuroletut, Puurosämpylät ja Gluteenittomat puurosämpylät.

Muita rieskoja:

Muita ruokia, joissa käytetään kauraa: