Tuorepuuro pakastemustikoista, kaurahiutaleista, maustamattomasta jogurtista ja sokerista

Tänään maistui aamiaiseksi mustikkatuorepuuro. Mustikoista se oli erittäin helppo tehdä, koska mitään kuorimista tai pilkkomista ei tarvinnut tehdä, vaan vain sekoittaa ainekset ja laittaa jääkaappiin odottamaan. Siinä missä eilinen omenatuorepuuro oli hyvä syötäväksi jo puolen tunnin jälkeen, pakastemustikoista tehtävässä tuorepuurossa on otettava huomioon pakastemustikoiden sulamiseen tarvittava aika. Vaikka pakastemustikat voi sulattaa nopeasti mikrossa loppuun asti, silloin mustikoiden maku ja suutuntuma mielestäni heikkenevät merkittävästi, eli kuori nahkeutuu + mustikka menettää makeat ja raikkaat makunsa. Maun ja suutuntuman vuoksi suosittelen laittamaan pakastemustikat tuorepuuroon (ja muihinkin puuroihin) jäisinä tai vähintään kohmeisina. Yön yli jääkaapissa ne ehtivät sulaa tuorepuuron joukossa. Kuvassa näkyvään tuorepuuroon mustikat on laitettu kohmeisina, koska kohmeisia mustikoita oli nyt jäänyt yli. Jäisinä tuorepuuroon laitetut yleensä päästävät tuorepuuroon vähemmän väriä kuin mitä kuvassa näkyy, mutta toisaalta jäisinä laitetut yleensä säilyttävät paremmin tuoreet/raikkaat maut ja tuoreen suutuntuman.

Tuorepuuro pakastemustikoista

100 g pakastemustikoita jäisinä tai kohmeisina

1 dl kaurahiutaleita (35-40 g)

2 dl maustamatonta jogurttia (200 g)

sokeria oman maun mukaan (minulla 3 rkl)

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Laita jääkaappiin yöksi.

Mustikkatuorepuuroa voi muunnella samoilla tavoin kuin omenatuorepuuroa.

Muita harvoihin kaupassa käynteihin soveltuvia aamiaisia:

Mustikkamehuun tehty riisipuuro mikrossa + pakastettua banaania

Riisihiutalepaketin kyljestä sain idean tehdä puuro riisihiutaleista mehuun nyt, kun maito on loppu. Pakastimen hajottua minulla olikin nyt mustikkamehua jääkaapissa, joten tein aamupuurot tällä kertaa mustikkamehuun. Lisukkeeksi pilkoin pakastettua banaania, jota sattui nyt olemaan (toisessa pakastimessa). Lopputuloksesta tuli ihan toimiva. Riisi muutti mustikkamehun makua neutraalimmaksi kuin mitä se sellaisenaan oli. Banaani sopi lisukkeeksi tosi hyvin, ja oli mielestäni tässä aika olennainen, sillä muuten olisi ollut tylsän makuinen annos. Edelleen tykkään enemmän täysmaitoon tehdystä riisipuurosta kuin tästä mehuun tehdystä, mutta tämäkin aamupalana maistuu ja toimii maidon ollessa loppu.

Riisipuuro mikrossa mehuun + pakastettua banaania

3/4 dl riisihiutaleita

2 dl juomisvahvuista (mustikka)mehua

ripaus sokeria

Sekoita ainekset syvällä korkeareunaisella mikronkestävällä lautasella. Kuumenna mikrossa täydellä teholla 4-5 minuuttia. Sekoita puolivälissä ja lopussa.

Pilko pakastetut banaanit jäisinä terävällä veitsellä. Jos banaani ehtii vähänkään sulaa ennen pilkkomista, banaani menee mössömäisemmäksi, tarttuvaisemmaksi ja sotkuisemmaksi. Sekoita jäiset banaanipalat kuuman puuron joukkoon. Nauti heti. Voi käyttää pakastettujen banaanien sijaan myös tuoretta banaania, mutta silloin puuro ei jäähdy sopivaksi yhtä nopeasti.

Annos sekoitettuna.

Muita puuroannoksia:

Kinkku-perunalaatikko

Jääkaapissani oli tänään kaksi pakettia kinkkua, joilla oli viimeinen käyttöpäivä tänään. Niistä voisi tehdä monenlaista ja pakastaakin ne vielä olisi voinut, mutta nyt teki mieli tehdä tällainen laatikkoruoka kinkusta ja perunasta. Tästä tuli hyvää pehmeän makuista lohturuokaa, joka koulun kinkkukiusauksiin kyllästyneen lapsen mielestä ”näytti pahalta, mutta maistuu hyvältä”.

Kinkku-perunalaatikko

n. 850-900 g perunoita (kiinteitä perunoita tai yleisperunoita)

n. 350-400 g savukinkkua

100 g juustoraastetta eli 2 dl (nyt käytin sinileima emmental, mutta kävisi muutkin juustot mistä tykkää)

5 dl täysmaitoa

1 dl kuohukermaa

3 kananmunaa

3/4 tl suolaa

Kuori perunat. Leikkaa ne ohuiksi viipaleiksi. Pilko kinkut kuutioiksi. Sekoita keskenään kananmunat, maito, kerma ja suola.

Voitele noin 3 litran vetoinen uunivuoka. Levitä sen pohjalle perunaviipaleita vieri viereen, mutta limittäin niiden ei tarvitse tässä vaiheessa olla. Levitä päälle puolet kinkusta. Ripottele päälle puolet juustoraasteesta. Levitä päälle taas kerros perunaviipaleita vieri viereen, niiden päälle loput kinkut ja loput juustoraasteet. Päällimmäiseksi lado perunaviipaleita limittäin niin, että alemmat kerrokset peittyvät. Kaada päälle munamaito.

Paista 200-asteisessa uunissa yhteensä yksi tunti, tai kunnes munamaito on hyytynyt, perunaviipaleet ovat kypsiä ja väriä pinnassa. Itse nyt paistoin ensin 45 minuuttia 200-asteisen uunin alatasolla, kunnes munamaito oli hyytynyt. Koska pinta ei ollut tässä vaiheessa ruskistunut yhtään, sitten siirsin uunin keskitasolle, jotta saisi väriä pintaan. Koska väriä ei näyttänyt tulevan, nostin viimeiseksi 5 minuutiksi lämpötilan 250 asteeseen, jolloin väriä tuli sopivasti. Perunalajikkeissa on kuitenkin sen verran eroja, että vähemmän vetisillä perunalajikkeilla voi ehtiä ruskistua liikaakin tunnin aikana. Jos pinta uhkaa ruskistua liikaa ennen kuin perunat ovat kypsiä ja munamaito hyytynyt, vuoan voi peittää foliolla. Tällä kertaa pintaan tuli yleisperunaa lajikkeella Colorado, joka oli paljon keskivertoperunaa vetisempi ja sen takia hitaammin ruskistuva.

Anna valmiin laatikkoruoan mielellään vetäytyä vähintään 5 minuuttia. Hyvää sekä tuoreeltaan että uudelleenlämmitettynä. Ylimääräiset kinkku-perunalaatikot voi tarvittaessa pakastaa.

Vinkkejä:

Tällaisena tämän ruuan maku on pehmeän lohturuokamainen. Jos tähän haluaa lisätä muitakin makuja, voi lisätä esimerkiksi yhtä tai useampaa näistä:

* sipulia kuullotettuna tai jauheena

* valkosipulia puristettuna, silputtuna tai jauheena

* paprikaa silputtuna kuullotettuna tai jauheena

* tuoreita tai kuivattuja yrttejä, esim. basilika, timjami (tuoreet silputut yrtit sopivat myös hyvin annoksen viimeistelyyn)

* pippuria

* vahvemman makuista juustoa tai enemmän juustoa – toisaalta juustot voi halutessa jättää poiskin

Kerman ja maidon suhdetta voi periaatteessa muuttaa, tai korvata ne aivan eri nesteillä, mutta maku toki voi muuttua silloin paljonkin.

Muita perunapohjaisia uuniruokia:

Muita uuniruokia, joihin voi käyttää kinkkua:

Riisiä ja kinkkua – helppo ja nopea ruoka kotivara-aineksista

Tämän päivän lounaalle laiskotti niin tehdä mitään hitaampaa tai etukäteissuunnittelua vaativaa. Niinpä niillä aineksilla mitä kotona oli, tein tällaisen kermaisen kinkku-riisisekoituksen. Se on mielestäni helppo ja perusvarma ruoka, joka meillä maistuu lapsillekin. Perusversio on todella helppo ja nopea tehdä, ja muuntelumahdollisuuksiakin löytyy loputtomasti. Tällä kertaa tein tämän Risellan pikariisistä, jonka kypsymisaika on 12 minuuttia. Vielä nopeampi olisi kuitenkin ollut tehdä Uncle Ben’sin pikariisistä, jonka kypsymisaika on 3 minuuttia.

Riisiä ja kinkkua

pikariisiä tai tavallista riisiä

savukinkkua n. 25 g per annos

kuohukermaa n. 25 g per annos

ripaus suolaa

Keitä tavallista tai pikariisiä kypsäksi niin monta annosta kuin on syöjiä. Sillä aikaa pilko kinkut kuutioiksi tai suikaleiksi. Kun riisi on kypsää, sekoita mukaan kinkut ja sen verran kermaa, että seos näyttää mehevältä. Lisää ripaus suolaa, maista ja lisää tarvittaessa suolaa ja/tai muita mausteita, kuten pippuria.

Muunnoksia:

* Kerman sijaan voi myös käyttää voisulaa tai öljyä. Lisää niitä silloin sen verran, että riisi kiiltää.

* Riisin kypsyessä voi halutessa paistaa sipulia, jonka voi lisätä kypsän riisin joukkoon samaan aikaan kinkun kanssa. Paistetun sipulin joukkoon voi samalla lisätä halutessa muitakin makuaineita, esimerkiksi valkosipulia, paprikajauhetta, yrttejä ja/tai sieniä (paista sienet kypsiksi sipulin kanssa).

* Halutessa voi ruuan sekaan tai annoksen päälle lisätä lopussa tuoreita yrttejä ja/tai maustekastikkeita.

* Juustoraastekin sopii annoksen päälle.

Muita nopeita ruokia:

Muuta nopeaan ruokaan liittyvää:

Sienimunakas ylijääneistä paistetuista sienistä

Sienimunakasta, riisirieskaa ja porkkanatikkuja.

Oli tähteenä miehen viikonloppuna paistamia sieniä. Nyt kun muita tähteitä ei ollut, päätin jatkaa paistettujen sienten jämät koko perheen ateriaksi tekemällä niistä munakkaan. Tällä kertaa laiskotti sen verran paljon, etten jaksanut työläämpääkään ateriaa väsätä. Tämä oli helppo ja nopea tehdä, annoksia tuli juuri kahdelle aikuiselle ja kahdelle lapselle, ja kaikki saivat mahansa täyteen. Lisäksi lämmitin pakkasesta itsetehtyä riisirieskaa, ja leikkasin porkkanoita tikuiksi.

Sienimunakas paistetuista sienistä (n. 2-4 annosta)

paistettuja sieniä sen verran, kuin isolle pannulle mahtuu yhteen kerrokseen (sienten joukossa voi olla tai olla olematta sipulia ja/tai valkosipulia)

5 kananmunaa

1 maustemitta suolaa

2 rkl voita paistamiseen, jos ei paistetuissa sienissä ole ylimääräistä rasvaa mukana

Sekoita kananmunat ja suola keskenään esim. kulhossa kierrevispilällä. Kuumenna isolla paistinpannulla paistetut sienet ja lisäksi voita, jos sienten seassa ei ole ylimääräistä rasvaa. Kaada mukaan munaseos, ja sekoita. Käännä keittolevyn säätö pienimmälle ei-nollalle, ja laita kansi päälle. Anna kypsyä, kunnes munakas on hyytynyt. Minulla siinä kesti nyt jotain 5-10 minuutin väliltä. Kun munakas on kypsä, sen voi liu’uttaa pannulta lautaselle kokonaisena tai paloiteltuna. Itse koen helpoimmaksi paloitella jo pannulla ja sitten siirtää munakkaan palaset tarjoilulautaselle.

Vinkit:

* Päälle ripoteltavaksi sopii raastettu parmesaani ja/tai tuoreet yrtit, jos on.

* Samalla voi nakata mukaan muitakin tähteitä, jos on: esim. kypsiä vihanneksia, lihaa, kanaa tai paistettua pekonia (pilko mielellään suupaloiksi ensin).

Nyt kun on koronavirusepidemian takia kotivara mielessä paljon, kiinnitän huomiota sientenkin säilyvyyteen. Nämä sienet oli ostettu 8 päivää sitten. Sekä raa’at että kolme päivää sitten paistetut sienet olivat säilyneet hyväkuntoisen näköisinä jääkaapissa. Kaikki muutkin tämän ateriat ainekset oli ostettu vähintään 8 päivää sitten.

Muita hyviä sieniruokia: